Yhteystiedot

Pirkko Turpeinen-Saari
Vanha Hangontie 10,
10620 Tammisaari
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi

Uutiset

2.6.2008Nyt voitte osallistua ajatuksiini myös näiden kotisivujeni välityksellä. Toivon keskustelua ja palautetta.Lue lisää »28.7.2014Puolan ja USA:n osuus Itä-Ukrainan väkivallassaLue lisää »1.7.2008Eläkeläisillekin oikeus vapaaseen liikkuvuuteen EUssaLue lisää »

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Blogin arkisto

Onko Suomi enää oikeusvaltio

Maanantai 15.4.2024 klo 17.10 - Pirkko Turpeinen-Saari

Suomen viimeaikaisten hallitusten ja eduskunnan käyttäytyminen ihmisoikeuksiin liittyvissä kansainvälisissa asioissa on ollut hämmästyttävää.

Yhdysvallat on saanut käydä etä-sotaa Ukrainassa rahoittamillaan ja aseistamillaan ukrainalaisilla sotilailla tavoitteenaan heikentää Venäjää. Tämä on ollut mahdollista USAn suoritettua väkivaltaisen vallankaappauksen v. 2014, jonka jälkeen USA valitsi haluamansa kaltaisen hallituksen yhdessä Ukrainan nationalistien kanssa. USA on rahoittanut Ukrainan natseja jo 1950-luvulta lähtien.

CIA:lla oli jo v.2014 hallussaan kokonainen kerros Ukrainan sisäministeriössä. Nyt se on keskittänyt 12 yksikköään Ukrainan ja Venäjän väliselle rajalla.

Vallankaappaushallituksen ryhdyttyä sotaan demokratiaa vaatineita Donbassin asukkaita vastaan, Suomi ja Suomen presidentti antoivat vahvan tukensa Ukrainan natsi-hallitukselle.

Ukrainan valtio muuttui. Monella alueella valtakieli, Venäjä, kiellettiin, oppositiopuolueet samoin. Sanomalehdet saivat ilmestyä vain ukrainankielellä - Venäjään liittyvät kirjat, kirjailijat ja musiikki kiellettiin.

Ukrainan valtio ei vuodesta 2014 lähtien ollut enää demokratia, mutta Suomi ja sen liittolaiset Yhdysvallat ja EU väittävät näin olevan.

                                                           ***

Sama koskee Israelia.

Israel on kaikilla mittareilla apartheid-valtio. Se on perustettu kansanmurhan pohjalle. Vuonna 1948 alkuperäisväestö palestiinalaiset ajettiin tappamalla ja ottamalla haltuun heidän kotinsa,ulos maasta. 

Minulla on ollut kaksi palestiinalaista kummilasta. Toinen joutui elämään pakolaisuudessa Syyriassa ja toinen Libanonissa. Laillisesti heillä on oikeus palata Palestiinaan, mutta miten se voisi Israelin väkivallan alaisuudssa toteutua.

YK erehtyi antamaan Israelille järjestön jäsenyyden siitä huolimatta, että väkivalta palestiinalaisia kohtaan jatkui katkeamatta.

YK päätti ,että myös Palestiina perustetaan, mutta ei kyennyt antamaan mitään takeita sen olemassaololle.

Palestiinalaisiin on kohditunut massiivista sortoa koko Israelin valtion olemassaolon ajan.

Israel on pitänyt Gazaa ja Länsi-rantaa kuristusotteessaan, rajoittanut veden ruoan, rakennustarvikkeiden ja mm lääkkeiden pääsyä palestiinalaisalueille. Israel on pystyttänyt sotilaallisia tarkastuspisteitä teille, jotka muodostavat alueille vankilamaiset olot.

                                                        ***

Yhdysvallat,joka on itse ollut pitkään apartheid-valtio, tukee Israelia kaikissa sen pahimmissakin toimissa. Puolen vuoden ajan jatkunut kansanmurha Gazassa on ollut mahdollista vain USAn jatkuvilla asekuljetuksilla ja taloudellisella tuella.

Kävin USA:ssa apartheidin aikana esimerkiksi 1950-luvulla. 10-vuotiaalle lapsellekin kokemus mustista asukkaista bussien takaosassa, erilliset ravintolat ja käymälät mustille olivat järkytys.

Yhdysvallat tuki Etelä-Afrkan apartheidia viimeiseen saakka. Talouspakotteet 1990-luvulla viimein ratkaisivat tilanteen apartheidin päättymisen puolesta. 27v kestäneen vankeuden jälkeen terroristina pidetty vapaustaistelija Nelson Mandela valittiin presidentiksi. Tämän päivän terroristeiksi kutsutut Hamas-taistelijat ovat tulevaisuuden presidenttejä ja valtiomiehiä demokraattisessa Palestiinassa.

                                                     ***

Mitä Suomessa on mennyt pieleen?

Vielä 1990-luvulla, jolloin USA:n apartheid oli muodollisesti päättynyt, Suomen Auto-ja kuljetustyöläisten ammattiliitto vaikutti keskeisesti Etelä-Afrikan taloussaarron aikaansaamiseen. Etelä-Afrkan apartheid päättyi myös Suomen antaessa merkittävän panoksen. Taloussaarto oli välttämätön.

Missä Suomi nyt on kun Israelin apartheid-valtio tulisi muuttaa demokratiaksi, jossa kaikilla kansalaisilla on samat kansalaisoikeudet?

Suomi ja koko EU tukee "Israelin oikeutta puolustaa itseään". Pitääkö apartheidia ja väkivaltaa palestiinalaisväestöä kohtaan todella puolustaa? Eikö tärkeämpää olisi lopettaa apartheid ja muu väkivaltaan pohjautuva sorto.

Monet kansalaisjärjestöt vaativat Israeliin kohdistuvaa taloussaartoa. Ne valtiot, kuten Jemen, jotka myötävaikuttavat taloussaarron aikaansaamiseksi mm estämällä Israelin omistamien tai maahan päätyvien laivojen kulun, ovat saaneet kokea Yhdysvaltojen ja sen tärkeimpien EU-liittolaisten sadat pommitukset.

Suomi tukee näitä taloussaartoa estäviä voimia, samalla tavoin kuin Yhdysvallat yritti viimeiseen saakka estää myös Etelä-Afrikan taloussaarron.

                                                   ***

Nämä demokraattisen kehityksen esteet, kansainvälisten lakien noudattamisesta pidättäytyneet, Yhdysvallat, Israel, Ranska, Britannia, Saksa ja nyt myös Suomi ovat niitä maita, jotka myös YK:n äänestyksissä äänestävät fasismin ja natsismin tuomitsemista vastaan. Itse asiassa koko EU on viime vuosina äänestänyt Yhdysvaltojen ja Israelin mukana fasismin ja natsismin puolesta. Se selittää sen,että Suomi muun EUn ja Yhdysvaltojen rinnalla pitää Ukrainaa ja Israelia demokratioina ja niiden järjestelmiä aseellisen puolustamisen arvoisina.

Jotakin ratkaisevan oleellista on muuttunut suomalaisten tavassa hahmottaa ihmisyyttä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kansainväliset lait, sopimusvarainen yhteiskunta, siionismi, natsismi ja fasismi, Israel, Ukraina, Palestiina

Väkivaltaiset suomalaiset nuoret ja väkivaltaiset aikuiset

Tiistai 9.4.2024 klo 10.52 - Pirkko Turpeinen-Saari

Viime päivien Yle:n uutiset ovat paljastaneet minkälaisiin tiloihin lisääntyvästi väkivaltaiset nuoret voitaisiin sijoittaa.

Olemme nähneet putkamaisia huoneita ja saniteettitiloja. Maan hallitus keskustelee toimenpiteistä.

Saman hallituksen jäsenet lähettävät ammuksia - paitsi henkilökohtaisina lähetyksinä myös valtiollisen lahjana Ukrainaan, maahan joka on jo kymmenen vuoden ajan käyttänyt väkivaltaa demokratiaa ja ihmisoikeuksia kannattavia Donbassin asukkaita kohtaan.

Yhdysvaltojen pystyttämä vallankaappaushallitus lähetti Oikea-sektori-natsiarmeijan panemaan Donbassin vastarinnan kuriin.

Suomen Yle on kuvannut Ukrainan demokratiana ja Euroopan sivistyksen puolustajana. Samaan aikaan Ukraina on kieltänyt oppositiopuolueet, sulkenut toisinajattelijat vankiloihin, kieltänyt suurelta osalta kansaa äidinkielen puhumisen julkisuudessa, pystyttänyt kirjarovioita, opettanut päiväkotilapset laulamaan natsi-sankari Banderan ylistystä, kutsumalla häntä rakkaaksi isäksi.

Kanadalainen natsi-veteraani, jota kunnioitettiin Kanadan parlamentissa sai länsi-ukrainalaisen Ternopilin kaupungin kunniamitalin hiljattain

                                                      ***

Mitä näille väkivaltaan turvautuville Suomen hallituksen jäsenille tulisi tehdä.

He haluavat lähettää ylläkuvatunlaiseen Ukrainaan aseita, jotta Ukraina Nato-maiden avulla saisi tapettua niin monia venäläisiä - sotilaita tai siviilejä- kuin mahdollista ja aiheutettua kaikkea muuta haittaa Venäjälle.

Suomen presidentti Stubb vaati CNN-TV-lähetyksessä Yhdysvaltojen kongressia lähettämään Ukrainalle runsaan rahamäärän maan tarpeisiin. Suomi ei myöskään YK:n äänestyksissä vastusta fasismia eikä natsismia, jotka ilmiöt ovat vallalla Ukrainan ja Suomen lisäksi muissa EU-maissa.

                                                        ***

EU-maat ovat luopuneet noudattamasta kansainvälisiä lakeja Yhdysvaltojen esimerkin mukaisesti. Yhdysvallat on ihmisoikeusrikkomusten ja laittomien pommitusten suurmestari.

Suomi on liittynyt USA:n laatimaan "sopimusvaraiseen demokraattisten maiden yhteisöön", jota kansainväliset lait eivät koske.

USA:n johdolla ja esimerkin mulaisesti ryöstöt ovat muuttuneet tavanmukaisiksi. Kansainvälisiä lakeja noudattavat, suurin osa maapallon valtioista, ovat tämän roistojoukon armoille.

Minkä tahansa asian vuoksi, joka ei miellytä Yhdysvaltoje tai sen liittolaisia, saattaa seurauksena olla aseellinen ryöstö, hallituksen vaihdos tai taloudelliset pakotteet sotaa lievempänä vaihtoehtona.

                                                    ***

Nyt nämä sopimusvaraiset valtiot ovat keskitysleiriin suljettujan palestiinalaisten kimpussa sen lisäksi että ne ovat kymmenen vuoden ajan vainonneet Venäjää, joka on auttanut demokratiaa vaativia Donbassin asukkaita, autettuaan sitä ennen Syyriaa, joka myös oli tämän lakeja noudattamattoman joukkion uhrina.

Yhdysvallat lähettää joka päivä aselasteja Israeliin, joka on puolen vuoden ajan pommittanut keskitysleirissä 75 vuoden ajan elämään joutuneita palestiinalaisia. USA ja EU-maat eivät ole nousseet puolustamaan palestiinalaisia. Saksa päinvastoin on Israelin toiseksi suurin asetoimittaja.

Tappaminen on tieteellistetty. AI:n avulla tunnistetaan haluttu henkilö. Sen jälkeen tietokoneet suorittavat varsinaisen tappamismääräyksen.Kohde ja usein sata ympärilläolevaa saa surmansa.

                                                  ***

Vuonna 1975 Suomessa kokoontui maapallon pääömiesten eliitti ETYK-kokoukseen. Sen päätösasiakirjoissa todetaan, että mikään maa ei voi rakentaa omaa turvallisuuttaan muiden kustannuksella.

Venäjä esitti saman suuntaisen ehdotuksen kaikille maapallon maille joulukuussa 2021 neuvotteluja varten ja yhteistyön pohjaksi.

Suomen presidentti Urho Kekkonen yhdessä Neuvostoliitto/Venäjän kanssa oli ETYK:in valmistelija, vuonna 2021 yhteiset tavoitteet olivat menettäneet merkityksensä.

Suomen ulkoministeri Pekka Haavisto palatessaan joulukuussa 2021 Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin kanssa käydyistä neuvotteluista Moskovssa, ilmoitti, että tämä yhteinen turvallisuusdoktriini ei käy Suomelle. "Suomi kuuluu sopimusvaraiseen demokraattisten maiden yhteisöön".

Siten Suomi lähettää uuden demokratiakäsityksensä mukaisesti aseita Ukrainaan ja osallistuu  USA:n sotilasjärjestö NATO:n kanssa Venäjän vastaiseen sotaan.

                                                    ***

Väkivaltaan turvautuvilla lapsilla ja nuorilla on vain yksi malli: väkivallan jatkaminen. Aikuisten Suomi on muuttunut rauhantahtoisesta luovuuteen, demokratiaan ja tasa-arvoon pohjautuvasta maasta sotaa käyväksi, sotaan varustautuvaksi, USA:n ja EU:n vihollisiksi julistamien maiden asukkaita tappavaksi, kansainvälisistä laeista piittaamattomaksi maaksi.

Urho Kekkonen viisaasti varoitti Suomea päästämästä niitä voimia valtaan, jotka Suomessa ovat nyt vallassa.

Pääoman linnakkeen PALACE:n katolla liehuu 5 natsi-Ukrainan lippua. !940-luvulla näin natsi-Saksan lippuja pääkatujen varrella. Ympyrä on sulkeutunut. Lapsia, nuoria ja köyhiä tämä yhteiskunta ei auta.

 .

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: suomalaisnuorten väkivalta, väkivaltaiset aikuiset, nuoret laitoksiin, aikuiset kulkevat vapaana

Suomi USA:n, Israelin ja Saksan lakeijana kansanmurhissa

Tiistai 2.4.2024 klo 12.08 - Pirkko Turpeinen-Saari

Kun kerroin läheiselleni blogini otsikon, hän totesi:"mehän olemme kansanmurhan ammattilaisia".

Kun Suomen eduskunta ensimmäisen kerran äänesti itsenäisyydestä v. 1917, Saksan lakeijat estivät sen hajottamalla edukunnan ja tähdäten osaksi Saksan keisarikuntaa.

Nämä Saksan lakeijat voittivat Saksan keisarillisen armeijan avulla sisällissodan ja nostivat syytteet ja tuomitsivat keskitysleireihin ne , jotka halusivat demokratiaa. Lakeijat jäivat syytteittä, puhumattakaan Saksan armeijan jäsenistä

Koko 1920-luvun aina 1970-luvulle saakka Suomen opettajakunta ja kirkko julistivat sisällissodan olleen "vapaussota". Sitten päästiinkin taas Saksan helmoihin EU:n jäseneksi ja voitiin unohtaa itsenäisyys ja ihmisarvo.

                                                         ***

Toisen maailmansodan aikana 1939 - 1945 Suomen Saksan lakeijat saivat osallistua neuvostoliittolaisten kansanmurhaan. Leningradin piiritys oli tuon ajan Gaza. Ihmiset haluttiin tuhota nälkiinnyttämällä ja pakkasella. Siviilit olivat kaupungissa turvattomia miesten ollessa sodassa. 1,5 miljoonaa naista lasta ja vanhusta tapettiin.

Suomen kenraali C.G.Mannerheim kantoi kortensa myös kansanmurhaan. Heti Suomen armeijan ja Saksan armeijan lähtiessä hyökkäämään kohti itää, Mannerheim perusti valloitettuun Itä-Karjalaan keskitysleirit Karjalan venäjänkielisille naisille, lapsille ja vanhuksille.

Mannerheim suunnitteli leirit henkilökohtaisesti ja oli ylin hallitsija lähimpine upseereineen koko sodan ajan. Leireille oli suljettu 20 000 siviiliä ja pelkästään elokuussa 1942 leireillä kuoli lähinnä nälkään ja pahoinpitelyihin 500 henkilöä kuukaudessa.

Mannerheim livahti sotasyyllisyysoikeudesta samaan aikaan kun moni muu vastaaviin hankkeisiin syyllistynyt teloitettiin.

                                                       ***

Ovatko Suomen Saksan lakeijat taparikollisia?

EU-jäsenyyden auetessa Suomelle valkeni, että nyt avautui uusi lakeijan virka. USA oli toisesta maailmansodasta lähtien miehittänyt sotilaallisesti Saksan, sekä maantieteellisesti että henkisesti.

Jugoslavian teurastus oli 1990-luvulla Saksan ja USA:n yhteistyötä. Saksa huolehti Euroopan NATO-maiden palveluiden tarjoamisesta. Kansainvälisten lakien vastainen sota suoritettiin Yhdysvaltoihin ja Kanadaan paenneen natsi-diasporan ja albaani-mafian avulla. Ruder-Finn markkinointitoimisto hoiti syyllisten ja uhrien vaihdon toinen toisikseen. Serbit oli saatava pahoiksi ja syyllisiksi ja albaanit ja jihadistit uhreiksi. 

Suomi auttoi aloittamaan pommitukset 24.3.1999 salaamalla suomalaisten oikeuslääkäreiden saamat tutkimustulokset Racakin taistelun tapahtumista ja uhreista. Salaaminen tapahtui yhdessä Saksan hallituksen kanssa.

Jugoslavian infrastruktuuri tuhottiin ja se  vajosi kehitysmaaluokkaan, sen oltua 24. sijalla maailman hyvinvointitilastossa.

USA perusti laittoman jättimäisen sotilastukikohta Bondsteelin Serbian Kosovoon. Eiväthän kansainväliset lait koske sitä

                                                  ***

Uusi isäntä ilmoitti v. 2000, että kansainväliset lait eivät enää koske sitä, vaan NATO tulee laajentamaan Yhdysvaltojen sotilaallsta valtaa Baltiasta (johon Suomenkin katsotaan kuuluvan) Ukrainan Odessaan.

Maailman huomio ei ole kiinnittynyt USA:n sotiin Afganistanissa (johon Suomi lakeijana osallistui), Irakissa, Libyassa ja Syyriassa - nehän ovat vain USA:n ryöstösotia, mihin muiden on totuttava.

Sen sijaan Georgian presidentti Saakashvilin 8.8. 2008  aloittama sota Etelä-Ossetiassa on saanut jatkuvan huomion - olihan yhtenä osapuolena Venäjä. Venäjällähän ei lännen mielestä ole "oikeutta" vaalia turvallisuuttaan Yhdysvaltojen siihen kohdistuvilta uusilta ryöstöhankkeilta.

                                               ***

Yhdysvaltojen helmikuussa 2014 yhdessä natsien kanssa suorittama Ukrainan vallankaappaus ja terroristinen sota Itä-Ukrainan venäjänkielistä väestöä vastaan on painettu Suomessa villaisella. Olemmehan USA:n lakeijoita ja valtamediamme on tuettava sellaisia näkemyksiä, jotka eivät paljasta USA:n johtamia hirmutekoja.

Natsi-armeija Oikea sektori lähti panemaan Itä-Ukrainan Donbassin väestöä kuriin. Ohjukset ja pommit, veden, ruoan ja sosiaaliturvan puute kohdistui puhtaasti siviiliväestöön. 

Suomalaiset lakeijat vierailivat usein sisällissodan aikana Kiovassa. Heillä ei ollut ideologiansa mukaisesti oikeutta tuomita Maidanin georgialaisten terroristien ja palkkasotureiden väkivaltaa- asioita ei tutkittu.

Ukrainan viimeistenkin demokratian rippeiden murtuessa Suomi EU-maiden etunenässä julisti Ukrainan puolustavan demokratiaa. Nyt Suomen ulkoministeri jopa toivoo aseiden lisäksi lähetettäväksi sotilaita NATO:n käyttöön Ukrainassa.

                                               ***

Kaikki mitä virallinen Suomi ja Suomen media on tehnyt Ukrainan suhteen, noudattaa samaa lakeijan kaavaa kuin kesällä 1917. Tuolloin pyrittiin osaksi keisarllisen Saksan valtakuntaa - nyt vuorostaan Yhdysvaltojen kansainvälisten lakien noudattamisesta luopunutta USA/EU-Nato-yhteisöä. Se on pystyttänyt omaa valheellista todellisuuttaan ylläpitävän  sensuurin.

Kaikki tiedonvälitys Venäjältä on kielletty, samoin matkailu, kulttuuri ja muu yhteistyö. Suomen pääministeri Marinin käskyllä "kaikki siteet Venäjään on katkaistava". Näin lakeija toimii. Yhdysvallat on nimennyt Venäjän vihollisekseen (Venäjä ei Yhdysvaltoja).

                                                ***

Venäjä lähti kansainvälisten lakien mukaisesti auttamaan itsenäiseksi julistautunutta Donbassia. ETYJ:in tarkkailijat olivat havainneet Ukrainan armeijan lisänneen tulitustaan ja uhkaavan Donbassia väkivaltaisella haltuunotolla Minskin sopimusten edellyttämän autonomian sijaan. Yli kahdeksan vuotta jatkunut eristyneisyys, puute vedestä, ruoasta, lämmöstäja turvallisuudesta rohkaisi Donbassin asukkaita vastarintaan nyt yhdessä Venäjän armeijan avulla.

                                                ***

Yhdysvallat erityisesti CIA on ollut Ukrainassa läsnä jo kauan ennen Maidanin terrori-iskua. NATO on harjoittanut Ukrainan armeijaa.

Donbassin vastarinnan saatua Venäjän avukseen Yhdysvaltojen propaganda ja sen ohella EU-propaganda on alkanut kutsua Venäjän mukaantuloa "Venäjän provosoimattomaksi hyökkäyssodaksi". Tätä termiä on toistettu nyt 2 vuotta kaikissa uutislähetyksissä Suomessa.

Jo vuonna 2013, Yhdysvaltojen vasta suunnitellessa Ukrainan haltuunottoa, USA palkkasi Hill&Knowlton markkinointiyhtiön mustamaalaamaan Venäjää ja erityisesti presidentti Putinia.

Propaganda on ollut totaalista.

Yhdysvaltojen räjäyttäessä Venäjän ja Saksan välisen kaasuputki Nordstreamin, valtamedia on toiminut kuin se olisi järjiltään. Tutkiva toimittaja Seymour Hearshin CIA-lähteisiin perustuvat paljastukset kuvaavat täysin luotettavasti kuinka räjäytys tapahtui mainiten USA:n hallinnon nimeltämainitut  virkamiehet, CIA:n ja Norjan armeijan osallisuuden.

Suomen hallitus ja valtamedia ovat lakeijan tavoin toistaneet halutun propagandan.

                                              ***

Yli 70 vuotta jatkunut apartheid-valtio Israelin terrori palestiinalaisia kohtaan kulminoitui lokakuussa 2023 palestiinalaisvastarinnan voimankäyttöön Gazan rajalla Israelin puolella.

Sitä seurasi Israelin armeijan kokonaisvaltainen hyökkäys Gazaan ja Länsi-rantaan kohdistuvan Israelin terrorin voimistuminen.

Koska Suomi on nyt USA:n ja Saksan lakeija, Suomen hallitus ja valtamedia myötäilevät tässäkin USA:n ja EU-Saksan tahtoa.

Israel on puolessa vuodessa pommittanut koko Gazan alueen ja ajanut yli miljoona palestiinalaista pois kodeistaan, joita ei enään ole. Siionistinen pyrkimys tuhota kaikki palestiinalaiset on meneillään.

Israel on aina rajoittanut ravinnon ja tarvikkeiden kulkua Gazaan, mutta nyt kaikki ruoan, veden ja lääkkeiden saanti on mahdotonta Israelin armeijan estäessä avustuksia tuovien kuorma-autojen pääsyn Gazaan.Gazan asukkailla ei ole kattoa päänsä päällä, ei ruokaa, ei vettä, ei lääkkeitä. Telttakatosten alla värjöttelevät nälkiintyneet ihmiset, varsinkin lapset ovat alttiita tarttuville taudeille. Lapsia onjo kuollut nälkään.

Israel on pommittanut koulut, kirjastot, kirkot, moskeijat, kaikki sairaalat, kulttuurinähtävyydet, historialliset arkistot, maanviljelysmaan, vesijohdot, sähköjohdot, jotta kaikki Palestiinan historia ja kulttuuri tuhoutuisi ihmisten ohella.

AI ohjelmalla Israel tunnistaa kuka on missäkin rakennuksessa. Israelin armeija pommittaa erityisesti rakennuksia, joissa asuu yliopiston professoreja, lääkäreitä, runoilijoita ja kirjailijoita voidakseen tuhota myös Palestiinan historiallisen- ja kulttuuriperinnön.Palestiinalaisten ylpeyden omasta kulttuuristaan.

Meneillään on Leningrain saartoa muistuttava prosessi.

                                                  ***

Yhdysvallat ja Saksa, tutut isäntämme, ovat aseistaneet ja rahoittaneet Israelin suorittaman palestiinalaiten kansanmurhan, jonka YK:n alainen ICJ, International court of justice , on todennut kansanmurhaksi.

USA on lähettänyt pommeja ja rahaa Israeliin, myös pitkänäperjantaina. USA on lähettänyt myös omassa maassaan yksityiskäytössä kiellettyjä automaattikonekivääreitä, 20 000kpl, Israelin siirtokuntalaisille, jotka ottavat asein haltuunsa palestiinalaisten viljelysmaita ja asuinalueita erityisesti Itä-Jerusalemissa.

Gazan ohella etninen puhdistus toteutuu myös Länsi-rannalla. Israelin armeijan terroritoiminta on päivittäistä. Armeija tuhoaa kauhakuormaajilla tiet, vesijohtoverkot ja sähkölinjat.Se pidättää yhä uusia, pääasiassa nuoria Länsi-rannan asukkaita, joiden vangitsemiseen ei tarvita poliisitutkintaa tai oikeudenkäyntejä. Palestiinalaisen ampuminen kadulla ei aiheutta sen suorittavalle sotilaalle seurauksia.

Palestiinalaisten kulku omalla alueellaan paikasta toiseen on tehty vaikeaksi, Israelin pystyttäessä mielivaltaisia tarkastuspisteitä kulkuteille. Korkea alueita jakava muuri tuo lohduttoman vaikutelman alueelle. Palestiinalaiset joutuvat kiertämään lähes näkyvillä olevaan naapurikylään kiertoteitä siten, että matkaan saattaa kulua tunteja.

                                                    ***

Tänään Israelin eduskunta ,knesset, on säätänyt lain,joka kieltää ulkomaisten tiedotusvälineiden toiminnan Israelissa. Israel seuraa EU-sensuurin esimerkkiä rajoittaessaan totuudenmukaisen monipuolisen tiedonvälityksen.

Aljazeera-kanavaa, joka toimii Qatarissa, uhkaa sensuuri. Aljazeeran toimittajat ja toimisto Gazassa on usein ollut pommitusten kohteena myös aikaisempien kriisien aikana.Toimittajien ja avustustyöntekijöiden tappaminen on Israelin armeijan ykköskohteita.

                                                    ***

Kun seuraan Suomen kansalaisten varoilla maksetun Yleisradion uutisvirtaa, voin pahoin.

Israelin 76v jatkunut terrori palestiinalaisia kohtaan ei näy missään. YK:n päätökset eivät saa Yleisradion tukea. Terrorin mahdollistavat ja siihen osallistuvat USA ja Saksa kuvataan parhain päin. Rankaisemattomuuden periaatetta sovelletaan molempiin.

USA tukee ja rahoittaa sotaansa Venäjää vastaan ukrainalaisilla sotilailla. USA maksaa Ukrainan valtion virkamiesten palkat, armeijan aseet, USA:n ja Nato-maiden neuvonantajat. EU, joka muodostettiin palvelemaan Yhdysvaltojen aseteollisuutta on USA:n lakeijana mukana myös tässä sodassa. EU on omaksunut fasismia myötäilevan asenteen YK:n äänestyksissä ja osallistuu USA:n sanelemaan "sopimusvaraiseen yhteistyöhön" kansainvälisten lakien noudattamisen sijaan.

                                                     ***

Suomi on uinut tuttuun rooliin kansanmurhien osallistujana, edellyttäen, että vallassaolijat, Saksa/USA taputtavat roolisuorituksesta päätä. Suomen rooli vallan lakeijana/palvelijana toteutuu erinomaisesti juuri solmittavissa sotilaallisissa sopimuksissa, jotka niittaavat Suomen roolin Ukrainan kaltaiseksi.

Ukraina on muodostumassa natsihenkiseksi hajonneeksi valtioksi, joka on kuluttanut roolinsa sotilaidensa uhraajana loppuun. Sotilaat ovat loppuneet, kansantaloutta ei ole, kansa on paennut muualle, USA:n talousjätit omistavat maan eikä kukaan halua ostaa GMO-viljeltyä viljaa. USA häipyy muualle ja jättää siivoushommat EU:lle.

Suomi tarjoaa sotilaansa ja maaperänsä USA:n käyttöön, rahansa toimimattomiin hävittäjiin ja uhraa kansantaloutensa ja hyvinvointivaltionsa viemäriin.

Sauli Niinistöä ei voi yksinomaan syyttää meneillään olevasta Suomen katastrofista. Syyllinen on pääoman valtaa käyttävät lakeijat, jotka noudattavat vain ohjeita. Nyt ohjeet tulevat Yhdysvaltojen aseteollisuudelta sekä natsismin ja siionismin hyödyntäjiltä. Yhdysvaltojen talouselämän edustajat aseistivat Hitleriä. Nyt Hitlerin paikalle ovat nouseet Israelin siionistit ja Ukrainan natsit USA:n ja Kanadan natsidiasporan rinnalla.

Terrori ja ihmisarvon halventaminen ovat tuleville vuosille tunnusomaisia. Tähän olemme tiedotusvälineidemme ja politiikkamme avulla lapsemme jo kasvattaneet.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomi, USA, Israel ja Saksa palestiinalaisten kansanmurhaajina, Israelin rankaisemattomuusa, USA:n rankaisemattomuusa, Saksa USA:n miehittämä maa