Yhteystiedot

Pirkko Turpeinen-Saari
Vanha Hangontie 10,
10620 Tammisaari
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi

Uutiset

2.6.2008Nyt voitte osallistua ajatuksiini myös näiden kotisivujeni välityksellä. Toivon keskustelua ja palautetta.Lue lisää »28.7.2014Puolan ja USA:n osuus Itä-Ukrainan väkivallassaLue lisää »1.7.2008Eläkeläisillekin oikeus vapaaseen liikkuvuuteen EUssaLue lisää »

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Blogin arkisto

Valtamedia on vaarallinen lapsille ja nuorille

Maanantai 8.4.2019 klo 14.08 - Pirkko Turpeinen-Saari

Lapsille ja nuorille opetetaan kotona ja koulussa oikeudenmukaisuutta. Lapsia kehotetaan lukemaan sanomalehtiä ja seuraamaan aikaansa. Yläasteella YK:n merkitys vakauden ja oikeudenmukaisuuden tuojana maailmaan tulee tutuksi.

Ristiriita opetettujen ihanteiden ja valtamedian kuvaaman kansainvälisten tapahtumien totuudenmukaisuuden välillä on räikeä. Valtamedia kuvaa tapahtumat arvovapaina prosesseina, joiden kytkökset YK:n periaatteisiin jäävät puuttumaan. Tapahtumien osanottajamaiden toimien laillisuuden kuvaus kansainvälisten lakien viitekehyksessä puuttuu täysin.

Tiedotusvälineistä Yle:n odottaisi käyttävän keskusteluohjelmissaan kansainvälisten lakien asiantuntijoita. Mutta ei. He käyttävät paikan päällä ehkä sattumalta olevia ihmisiä, jotka kuvailevat mitä ympärillään näkevät, mutta eivät tunne taustalla vaikuttavaa suurvaltojen peliä. 

Monet kriisit on sunniteltu Yhdysvaltojen Pentagonin uumenissa kuten kenraali Wesley Clark kuvasi: Me tulemme sotimaan seuraavaksi seuraavassa 7 maassa, luetellen Jugoslavian jälkeen Afganistanin, Irakin, Libyan, Syyrian, Iranin. Valloitettavissa ja ryöstettävissä maissa on yleensä öljyä tai muita arvokkaista raaka-aineita.

Ylikansallisen pääoman intressejä huomioon ottavan Bilderberg-säätiön kokouksissa saa esimakua tulevista tapahtumista. Jo 2010 luvun puolivälissä kokouksessa esiteltiin kuinka Syyria hajotetaan Jugoslavian tapaan: presidentti pakotetaan luopumaan virasta, perustuslaki kumotaan (herrat Perthes ja Feldman esittelivät asian kokouksessa).

Sitten Syyrian sodan aloittaminen näyteltiin mielenosoittajien ja diktatoorisen hallinnon eskaloituvana konfliktina. Osa tapahtumien osanottajista luuli asioiden olevan sitä, miltä niiden haluttiin näyttävän. Suunnittelijat olivat valmistelleet jokaisen seuraavan näytöksen sekä niihin osallistuvien jihadistijoukkojen rahoituksen.

Ketä tämä tilanne palvelee.

Se palvelee Yhdysvaltoja NATO-liittolaisineen, joiden toimintatapa perustuu lahjomiseen, taloudelliseen kiristykseen, sotilaalliseen voimaan ja propagandaan.

Viitaten edellisiin blogeihini, sen jälkeen kun Stubbin ja Sipilän hallitukset ovat valmistelleet ja pystyttäneet Suomeen valtiollisen media-sensuurin, koko valtamedia ja kustannustalot ovat yhdenmukaistaneet tiedonvälityksen NATO-yhteensopivaksi yhteistyössä NATO:n hybridikeskuksen kanssa.

Viimeisten kolmenkymmenen vuoden ajan presidentti Mauno Koiviston vihaama NATO-propaganda on soluttautunut kaikkiin Suomen tiedostusvälineisiin ja kustantamoihin Yle:stä Helsingin Sanomiin ja Kansan Uutisiin.

Otan kaksi esimerkkiä viime päiviltä. Toinen on Helsingin Sanomien kuukausiliitteen laaja selostus Syyriasta ja toinen on Kansan Uutisten "20v sitten" Miljoonan murhenäytelmä Kosovossa- otsikolla varustettu uutispätkä.

Sami Sillanpään "Erkin eläkepäivät" -artikkeli Syyriasta on monipuolinen kuvaus Syyrian tapahtumista suomalaisen Syyriassa asuvan  Kettusen-pariskunnan silmin. Sillanpää on yleensä maltillinen raportoija. NATO-propaganda ei ole päällekäyvää ja moni asia on häivytetty rivien väleihin ja lyhyisiin toteamuksiin.

Kokonaisuus on yllämainitsemani arkikuvauksen kaltainen. Sodan aloitus ja diktaattorimainen hallitsija ovat propagandan perusasioita. Presidentti Assadin kuuluminen alawiitti-uskontoryhmään mainitaan, mutta ei sitä, että maa on sekulaarinen, eli maalla ei ole valtionuskontoa.Ehkä, kuten parlamentaarisissa maissa yleensä, kirjoittaja voisi mainita mitä puolueita Syyrian parlamentissa on edustettuina. Ne ovat poliittisia puolueita eikä uskontopuolueita.

Samoin perusasioina voisi mainita, että Syyriassa koulunkäynti ja terveydenhuolto ovat ilmaisia. Lisäksi 2000-luvulla Syyria otti vastaan 1,5 miljoonaa Yhdysvaltojen sodan Irakista ulos ajamaa pakolaista sen lisäksi, että sillä oli jo entuudestaan 0,5 miljoonaa Israelin ulosajamaa palestiinalais-pakolaista.

Sitten Sillanpää menee vahvasti propagandan puolelle. Hän kuvaa kuinka vuonna 2013 "Eräänä aamuyönä Itä-Ghoutassa ihmisiä tukehtui kouristellen. Uhreja saattoi olla yli tuhat, iso osa siviilejä. YK-tutkijoiden mukaan todisteet viittasivat Syyrian asevoimien sariinikaasuun, mutta Assadin hallinto kiisti syyllisyytensä".

Tosiasiassa YK-tutkijat olivat nopeasti paikalla ja Carla del Ponte sanoi jo aluksi epäilevänsä, että kaasuhyökkäys on kapinallisten tekemä. Eräs paikalla ollut silminnäkijä, nunna, lähetti samansuuntaisen raportin YK:hon. Tarkemmissa tutkimuksissa yhdysvaltalaisessa MIT-yliopistossa todettiin teknisten tutkimusten perusteella, että kaasuisku ei ollut voinut tulla hallituksen puolelta.

Suomen Yle:n edellinen uutispäätoimittaja Atte Jääskeläinen totesi Yle:n Venäjään liittyvien uutisten olevan aina tasapuolisia. Hän kertoi vaativansa, että jokaisen Venäjää koskevan uutisen perään uutisen lukijan on hökäistävä "Venäjä kiistää", siten uutisesta tulee objektiivinen!

Kansan Uutiset vuorostaan otsikoi: "Miljoonan murhenäytelmä Kosovossa". "Jugoslavian raa'at hajoamissodat huipentuivat kosovolaisten ahdinkoon ja NATO:n Jugoslaviaan kohdistamiin pommituksiin keväällä1999. Serbijoukkojen vainoissa yli miljoona Kosovon 1,8 miljoonasta asukkaasta oli pakolaisina tai kodittomina Kosovon rajojen sisäpuolella."

Ylläoleva on NATO-propagandaa puhtaimmillaan. Serbijoukot eivät vainonneet kosovolaisia. Heitä vainosivat KLA:n albaani mafia/terroristijoukot, jotka USA poisti terroristien listalta vasta 1998, kun se huomasi, että heistä saa NATO:n jalkaväen matkalla Jugoslavian sotilaalliseen haltuunottoon ja miehitykseen.

Koko 1990-luvun Kosovon albaanit pyrkivät rauhanomaisin keinon Rugovan johdolla muodostamaan etnisesti puhtaan albaanivallan Kosovoon.

Kosovo on kuulunut keskiajalta lähtien Serbiaan. Toisen maailmansodan aikana Kosovo oli fasistisen Italian miehittämä ja albaanit vainosivat serbejä, joita kerättiin keskitysleireihin ja tapettiin kuten myös fasistisessa Kroatiassa.

1990-luvulla albaanijohtajat estivät albaaneja osallistumasta valtiollisiin vaaleihin, joihin monikansallisen liittovaltion johto luonnollisesti toivoi väestön osallistuvan.Heitä myös kiellettiin työskentelemästä valtion viroissa kuten lääkäreinä, opettajina tai poliiseina. Työttömyys albaanien keskuudessa luonnollisesti nousi.

Albaaneja kiellettiin omien johtajien toimesta käyttämästä valtion terveydenhuoltopalveluja tai käymästä valtion rahoittamia kouluja. Sen sijaan heille perustettiin rinnakkainen melko heikkotasoinen koulujärjestelmä ja rinnakkainen terveydenhuoltojärjestelmä.

KLA-albaaniterroristijärjestö voimistui ja oli osa Albanian mafiaa. Muun muassa nykyinen Kosovon presidentti johti pahamaineista väkivaltaista Drenica-mafiaryhmää, joka syyllistyi elin- ja huumekauppaan.

Yhdysvallat ja muut keskeiset NATO-maat kouluttivat ja aseistivat KLA-joukkoja.Jugoslavian  liittovaltion poliisi pyrki lopettamaan terrori-iskut siviilejä kohtaan. Iskujen kohteina olivat serbipoliisit ja serbien kanssa hyvin toimeen tulevat albaanit.

Yhdysvallat ja NATO-maat olivat odottaneet mahdollisuutta vallata loputkin Jugoslaviasta. Kun Jugoslavian hallitus ei suostunut koko maan NATO-miehitykseen, NATO aloitti USA:n presidentin päätöksellä koko Jugoslavian laittomat pommitukset.

Kansan Uutisten kuvaamat pakolaisvirrat lähtivät liikkeelle pommitusten alettua. Asiasta on kuukausikohtaiset tilastot.

Pommitusten päätyttyä Yhdysvallat alkoi rakentaa valtavaa sotilastukikohtaa Kosovoon, Serbian maalle, koska YK oli päätöksellään 1244 julistanut Kosovon olevan osa Serbiaa, ennen sen NATO-miehitystä ja sen aikana. NATO:n läsnollessa alkoivat serbien pogromit jälleen kuten toisen maailmansodan aikana. 150 ortodoksikirkkoa ja useita keskiajalta peräisin oleva luostareita poltettiin maan tasalle albaanien tanssiessa läpi yön ympärillä.Kymmeniä tuhansia serbien koteja poltettiin tai otettiin haltuun. Sadat tuhannet maltilliset albaanit ja serbit pakenivat Belgradiin tai asuvat edelleen tilapäiskonteissa.

Entisen Jugoslavian alueella elävät ovat kaikki Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten, myös EU:n,  vallanhalun uhreja. Toivottavasti tuo yksinapainen maailmanvalta lakeijoineen saadaan loppumaan.

Kuinka lapset ja nuoret voidaan päästää lukemaan tai katsomaan Suomen oikeistolaisen valtion sensuroimaa valtamediaa. Sensuurin ovat rakentaneet kokoomus, ultraliberaali keskusta ja siniset, joiden yhteistyö on koordinoitu USA/EU-NATO-hybridikeskuksen kanssa. Kansainvälisistä asioista raportoitaessa tuskin mikään on totta. On traagista todeta, että Kansan Uutiset on täysin integroitunut tuohon todellisuuteen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: HESA:n kuukausiliite, Kansan Uutiset, NATO-propaganda, totuus, oikeudenmukaisuus, kansainväliset lait.lasten mielen manipulointi

Suomalaiset elävät harhamaailmassa

Maanantai 22.10.2018 klo 16.23 - Pirkko Turpeinen-Saari

Olen viettänyt kahden viikon loman Syrakusassa. Mieleeni on tullut kuinka harhaisessa maailmassa suomalaiset, jotka saavat tietonsa valtamediasta, joutuvat elämään.

Toisesta maailmansodasta lähtien Yhdysvallat on johtanut maailmaa väkivallalla. Täällä Sisiliassa, jossa nyt kirjoitan, teurastettiin vappuna 1947 Portella della Ginestrassa konekiväreillä 11 kommunistia ja haavoitettiin 65 kulkueeseen osallistunutta, myös naisia ja lapsia. Mielenosoittajia, jotka saapuivat puisissa rattaissa, kävellen ja juhlatunnelman vallassa, heitettiin myös käsikranaateilla.

Presidentti Trumanin ulkoministeri Marshall oli kirjoittanut USA:n suurlähettiläälle Roomassa, että kommunisteja ei saa päästää Italian hallitukseen. Italia on kommunismin vastaisen taistelun eturintamassa.

Vietnamin, Laosin, Indonesian valikoitujen ihmisryhmien tuhoamista on seurannut viime vuosikymmenten Jugoslavia, Irak, Afganistan, Libya, Syyria, Ukraina. Kaikkialla on kyse ahneudesta. Entiset siirtomaavallat Iso-Britannia, Ranska ja Saksa etunenässä ovat osallistuneet USA:n tuholaistoimintaan, silloin kun on ollut kysymys öljystä tai muista halutuinta hyödykkeistä, varsinkin sotilaallisesta vallasta, jonka avulla anastukset voidaan toteuttaa.

Valtamedia on myötäelänyt tätä tuholaistoimintaa ja selittänyt kaiken parhain päin.

Olen perehtynyt tarkasti Jugoslavian hajottamisprosessiin. Tulen kuvaamaan sitä myös seuraavassa kirjassani Kosovon osalta. USA ja NATO eivät päässeet täysin päämääriinsä pommitusten avulla. Siksi USA/CIA valmisteli vaalien kaappauksen saadakseen presidentti Milosevicin pois vallasta. 

Otpor järjestö yhteistyössä CIA:n ja nk USA:n demokratiajärjestöjen rahoituksen tukemana verkostoitui aktivistien kanssa. Mielenosoituksia organisoitiin ja Milosevic'in vastaisia tarroja painettiin useita miljoonia, jotka levitettiin ympäri Serbiaa. CNN TV-kanavalle osoitettiin mielenosoitusten eri vaiheissa sopivat paikat "vaikutuksen" tekemiseksi paitsi Serbiassa, myös globaalisti.

Olen blogeissaan vuodelta 2014 kuvannut Ukrainan CIA:n tukemaan vallankaappaukseen liittyvää Otporin toimintaa.

USA käytti samaa kaavaa kaikissa "värivallankumouksissä" Georgiassa, Ukrainassa, Tunisiassa, Egyptissä, Syyriassa jne. Arabimaissa, Bosniassa ja Tsetseniassa USA käytti jihadisteja vallankaappausten välineinä. Muslimiveljeskunnan valtaan auttaminen toteutui niin Tunisiassa kuin Egyptissä. Libyassa tarvittiin Gaddafin tappaminen, jota Hillary Clinton piti saavutuksenaan.

On mielenkiintoista kuinka Yhdysvaltoja, Saksaa, Ranskaa ja Iso-Britanniaa ei häiritse se, että jihadisteja ja neo-natseja kytketään välineenä päämäärien (öljyn ja kaasun sekä muiden haluttujen tuotteiden) saavuttamiseen. USA:n valtaan saattama Mohamed Mursi määräsi Sharia lain vaikuttamaan ohi muun Egyptin lainsäädännön samoin Bosnian presidentti Izetbegovic vaati Islamin valtaa Bosniaan.

Jokainen valtio, joka pyrkii ajamaan demokratiaa ja vastustaa Yhdysvaltojen ylivaltaa on joutunut väkivallan kohteeksi. Gaddafi pyrki ohittamaan dollarin ylivallan ja ajoi Pan-Afrikan liittoa. Syyrian presidentti Bashar al Assad suunnitteli yhdessä Iranin ja Irakin kanssa öljyputkea Iranista Irakin kautta Syyriaan. Tämä ei sopinut Saudi-Arabialle eikä Yhdysvalloille, minkä seurauksena Yhdysvallat ja Saudi-Arabia, ISIS-terroristiryhmän avulla aloitti sodan Assadin Syyriaa vastaan. Sekulaarinen Assad ja Gaddaf olivat demokraatteja verrattuna USA:n Saksan , Ranskan ja Iso-Britannian tukemiin muslimiveljeskunnan edustajiin.

Ei Syyrian sota mistään valtamedian hellimistä mielenosoituksista ja niiden tukahduttamisesta alkanut. Sotien aloittaminen on raakaa valtapeliä, jossa Yhdysvallat ja sen NATO-liittolaiset kahmivat itselleen mitä haluavat.

Suomen poliittinen johto on lähettänyt 100 suomalaista toimittajaa ja virkamiestä NATO-propagandakoulutukseen Harvardiin. Suomen kansalle ei ole kerrottu keitä nämä henkilöt ovat, joiden tehtäväksi on annettu Yhdysvaltojen/NATO:n todellisuuden levittäminen oikeana totuutena.

Kuten yllä olen pyrkinyt osoittamaan ja tulevissa blogeissani ja teoksissani kirjoittamaan, totuus on toisenlainen kuin meidän halutaan uskovan. 

Eri valtioiden vaaleihin ja hallituksen vaihdoksiin viime vuosikymmenten aikana on vaikuttanut Yhdysvallat ja vaikuttaminen on ollut todella taitavaa ja siihen on käytetty miljardeja. (Ukrainassa pelkästään Yhdysvaltojen edustajan mukaan 5 miljardia)

Suomen puolueiden on herättävä kertomaan ketkä ovat osallistuneet Harvardin koulutukseen ja miten puolueet ovat aikoneet rakentaa vastarintaa Yhdysvaltojen vaaleihin vaikuttamista vastaan. Kansalle on kerrottava totuus maailman asioista. Suomen on itsenäistyttyä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: NATO-Hesari, NATO-Yle, propaganda, vaaleihin sekaantuminen ja värivallankumoukset

Helsingin Sanomat ja trolli-presidenttiehdokkaat

Tiistai 19.9.2017 klo 12.24 - Pirkko Turpeinen-Saari

Valtamedian hybridisota Suomen kansalaisia vastaan kiihtyy. Eilinen Laura Halmisen kolumni "Pelon lietsonta voi johtaa harhaan" oli erinomainen esimerkki hybridivaikuttamisesta. Hän toimii kuin pyromaani palovartijana.

Laura nimeää Venäjää hyödyttävät presidenttiehdokkaat, joiksi hän nimeää kaikki muut, tavalla tai toisella, paitsi Sauli Niinistön.

Hän kertaa kuinka "Marine le Pen lainasi rahaa Venäjältä, vaalivoittaja Emmanuel Macronin sähköposteja vuodettiin julki. Yhdysvaltojen Hillary Clintonin kampanjaviestintää hakkeroitiin, eikä Clinton voittanut vaaleja. Voittajan hyväksi askarreltiin valeuutisia, somemainontaa, mielenosoituksia. Näistä vippaskonsteista epäillään Vladimir Putinin hallintoa."

Hän jatkaa "Myös Suomessa moni odottaa nyt miten Venäjän vaikutus nousee syksyn mittaan esiin vaalikampanjoissa."

Halminen varoittaaa lopuksi: "Tuskin kukaan nyt vakavissaan uskoo, että niin monet presidenttiehdokkaat ajaisivat naapurimaan etuja Suomen ohi tai että sota syttyisi tuota pikaa. Me olemme vastuussa myös niistä mielikuvista, joita luomme, sekä siitä, mitä niistä mielikuvista voi seurata."

Pelon lietsonta sekä Helsingin Sanomissa sekä Sanoma Oy:n Ilta-Sanomissa on jatkunut jo vuosia. Suomen valtamedia mutta myös monien kansalaisjärjestöjen julkaisut ovat suoristaneet rivinsä ja tarjoavat ainoastaan USA:n ja NATO-EU:n tulkintaa suurvaltapolitiikasta. Mutta kyseessä ei ole vain suoranainen pelonlietsonta vaan varsin taitava puolitotuuksien ja tulkintojen keitos,  joilla pelon lisäksi lietsotaan epävarmuutta, mitä ihmisen psyyke ei jaksa loputtomiin kantaa.

Suomen ulko- ja puolustuspolitiikka on EUhun liittymisen edellytysten luomiseksi sekä liittymisen jälkeen kadonnut itsenäisenä toimintana. Suomen ulkopoliittinen johto ja valtamedia tukivat 1990-luvulla tapahtunutta suunnitelmallista USA:n ja Saksan suorittamaa Jugoslavian väkivaltaista hajottamista ja haltuunottoa. 

Suomen EU-politiikka ja ulkopolitiikka olivat vahvasti näennäisesti sosialidemokraattien käsissä, mutta ideologia ei ollut sosialidemokraattinen vaan uusliberaali linja. Politiikka muistutti Suomen 1930-luvun lopun ja 1940-luvun alun kokoomuksen ja tannerilaisten sosialidemokraattien yhteistyötä.

Myös Saksan sosialidemokraattinen puolue hajosi entisen puheenjohtajan Oskar Lafontainen erotessa hallituksesta keväällä 1999 ennen Jugoslavian laittomien pommitusten aloittamista (jotka pommitukset olivat Saksan perustuslain vastaisia) Saksan sosialidemokraattien enemmistö mukautui EU:n demokratian vastaiseen USA:n mielivaltaan ja sotilaalliseen väkivaltaan perustuvaan rankaisemattomuuden periaatteeseen.

Hajottamiseen osallistuneet henkilöt (mm.Martti Ahtisaari) ja järjestöt kuten EU palkittiin Nobelin rauhanpalkinnolla. Tämä osoittaa keinot, joilla mieliä pyritään manipuloimaan. Väkivalta ylevöitetään propagandalla, mitä ylevöittämistä Suomen media ei tähän päivään mennessä ole purkanut. Sen seurauksena yhä uudet mielivaltaiset kansakuntien hajoittamiset ja tuhoamiset (Ukraina, Syyria) tulevat hyväksytyiksi ja ehkä jälleen uusilla Nobelin palkinnoilla palkituiksi. (ehdokkaina Joe Biden, Vicoria Nuland, Jeffrey Feldman, Volker Perthes)

Suomea johdatetaan USA:n ja NATO:n hybridikeskuksen avulla omaksumaan totuus valheena ja valhe totuutena.Demokratia katoaa ja mielivallasta tulee uusi normaali. Pelkoa ja epävarmuutta synnyttämällä kansa pyritään ajamaan kuin karja "oikean" ajattelun ja toiminnan aitaukseen.

Yle aloitti taannoin Docventures-ohjelmassaan, jossa ulkoministeri Erkki Tuomioja vaieten oli läsnä, trollijahdin, jossa pyydettiin katsojia ilmoittamaan tietämistään Venäjä-trolleista. Edellinen hallitus, jossa Tuomiojaoli ulkoministerinä, lähetti 100 henkilöä Harvardin yliopistoon Yhdysvaltoihin opiskelemaan Venäjän oletetun hybridisodan vastaista toimintaa.

Samaan aikaan Suomen demokratiaa ja itsenäisyyttä on ajettu alas liittämällä Suomi NATO:n alaisuuteen isäntämaasopimuksella ja hankkimalla maaperällemme nk  hybridikeskus, jonka USA kokee osaksi sotilaallista maailmanmahtiaan. Tämän itsenäisyyden menettämisen aiheuttaneita henkilöitä ei ole vaadittu vastuuseen.

Laura Halmisen teksti toimii hybridikeskuksen tavoitteiden mukaisesti. Hänen ja 100 muun koulutetun hybriditoimijan tuotoksia koemme päivittäin. Hybridisota kansalaisten itsenäisen ajattelun ja toiminnan murtamiseksi on voimissaan. Psykiatrina pidän tällaista valtioneuvoston suojeluksessa tapahtuvaa toimintaa vastuuttomana, Hitlerin kansanvalistusosaston päällikkö Göebbelsin propagandaan verrattavana manipulointina.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hybridisota, HeSa, Laura Halminen, Venäjää hyödyttävät presidenttiehdokkaat

HeSa:n TEEMA-liite:suomalaislapset opetetaan ihailemaan sotarikollista

Maanantai 28.11.2016 klo 10.21 - Pirkko Turpeinen-Saari

Suomen ja Yhdysvaltojen valtamediat katsovat Trumpin valinnan johtaneen totuudenjälkeiseen aikaan. Ne katsovat edustaneensa yli sadan vuoden ajan totuutta ja nyt yht'äkkiä on tapahtunut käänne valheen aikaan.

Tuota valhetta edustaisivat netin uutissivustot ja bloggaajat kärkenään Venäjän uutismediat RT ja Sputnik news. Valtamedian ohella Euroopan parlamentti on päättänyt varustautua tuon informaatiosodan vastaiseen taisteluun. Suomen edellinen ja nykyinen valtioneuvosto ja Yle ovat jo hyvissä ajoin lähteneet liikkeelle lähettämällä kansalaisia informaatiosotavalmennukseen yhdysvaltalaiseen Harvardin yliopistoon ja kutsumalla kansainvälisen NATO:n tukeman informaatio/kybersotayksikön Suomen maaperälle. Yle on myös haastanut Docventures -ohjelmassa kansalaiset trollijahtiin.

Toisin sanoen asevarustelu on hyvässä mallissa. Mikä on tehnyt suomalaisen asenneilmaston suotuisaksi tälle toiminnalle?

Suomessa on vallinnut 1918 sisällissodasta lähtien valkoinen porvarillinen todellisuus, jossa valkoinen armeija, kirkko, valtioneuvostot, parlamentti, oikeusjärjestelmä, virkamieskunta ja valtamedia ovat edustaneet Saksan avulla sodan voittanutta porvarillista kansanosaa.

Marsalkka Mannerheimin ihailu ja hänen omaksumansa rasistinen russofobia - Venäjä-vihamielisyys ovat olleet valkoisen todellisuuden toteuttaman propagandan keskeisiä tekijöitä.

Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa demokraattipuolue otti keskeiseksi vaalikikakseen Venäjän ja Venäjän presidentti Putinin.

Hitlerin Saksassa juutalaisten väitettiin vetävän yhteiskunnan kaikkia naruja ja olevan syypää kaikkiin vääryyksiin ja pahaan oloon mitä saksalaiset kokivat. Nyt USA:ssa  demokraatit ja heitä tukeva valtamedia väittivät Venäjän ja presidentti Putinin olevan kaikkien heidän vaikeuksiensa aiheuttajia tai syyllisiä niiden synnyttämiseen.

Yhdysvalloissa synnytetty ja markkinointitoimistojen avulla kautta läntisen maailman levinnyt Venäjän syyttely on antanut vahvaa sivustatukea Suomen valkoisen valheen esiinnostamiselle - kuin uudestisyntyneenä.

Valtamedian kärkijulkaisu Helsingin Sanomat on julkaissut TEEMA-lehden Mannerheimin syntymän vuosipäivän kunniaksi.

En kyseenalaista vilpittömien, maailmankuvaltaan ehjien valkoisen todellisuuden sisäistäneiden kansalaistodistajien kuvauksia Mannerheimin käytöksestä heitä kohtaan tai heidän kohtaamisistaan marsalkan kanssa.

Sen sijaan kysenalaistan Suomen historian vääristelyn. Lehti väittää muun muassa Venäjän osallistuneen sisällissotaan kuten Saksakin. En voi käsittää, että toimittaja Unto Hämäläinen antaa nimensä moisen tekeleen takaajana.

Lehti vaikenee Mannerheimin heinäkuussa 1941 antamasta käskystä, jonka perusteella miehitettäväksi tulevan Itä-Karjalan väestö tuli rotuopillisin perustein jakaa venäjää ja karjalaa puhuviin ryhmiin, joista venäjääpuhuville henkilöille tuli jakaa punainen henkilökortti ja karjalaapuhuville vihreä kortti.

Venäjää puhuvilta tuli takavarikoida omaisuus ruokavaroineen Suomeen kuljetettavaksi tai karjalaisille annettavaksi ja siirtää ihmiset keskitysleireihin. Vangittuja oli yhteensä 23 984 henkilöä. Kohtelu sisälsi ruoan puutteen lisäksi raipparangaistuksia, työntekoa vuorotta sekä eriasteisia eristämisiä. Pelkästään vuonna 1942 Äänislinnan/Petroskoin leirillä kuoli 3017 henkilöä.

Päivittäin kymmeniä laihoiksi luukasoiksi muuttuneiden leiriläisten ruumiita kuljetettiin reellä syvään kuoppaan ja kipattiin sinne, ilman nimiä tai seremonioita.

Mannerheim oli kaiken Itä-Karjalan hallinnon suunnittelija ja päällikkö. Miehitetty Itä-Karjala oli sotilashallinnon alainen ja sen johtoon määrättiin suoraan päämajan alainen sotilashallintokunta. Ylipäällikön antamalla julistuksella 8.7. 1941 kaikki rikokset sotatoimialueella määrättiin käsiteltäviksi sotatoimiyhteyksien kenttäoikeuksissa.

Tämä sotarikoksen tunnusmerkit täyttävä toiminta oli uusintanäytös sisällissodan tapahtumista 1918. Mannerheimin vakavaan luonnehäiriöön viittaava toiminta johti sisällissodan aikana ja jälkeen mielivaltaisiin teloituksiin, siviilien summittaisiin tappamisiin ja kansalaisoikeuksien mielivaltaisiin kumoamisiin.

Mannerheimin pyrkimys päästä yksityisen suojeluskunta-armeijan päälliköksi ja tuki Lapuan liikkeen toiminnalle 1930-luvulla ja luvan antaminen toiminnalle nostaa hänet mahdollisesti diktaattoriksi ovat vain eräitä TEEMA-lehden unohtamia yksityiskohtia.

TEEMA-lehden valheellinen, yksinkertaistettu ja lapsellekin ymmärrettävä historiaväärennös on mahdollinen vain Yhdysvaltojen ja Länsi-Euroopan Venäjä-vastaisen  väärennetyn tiedonvälityksen aikana. 

Suomen valtamedian edustajaa ei kiinnosta se, että opettamalla suomalaislapset ihailemaan sotarikollista, lapset oppivat ihailemaan muitakin samalla lailla toimivia johtajia. Kroatian tai Ukrainan uusnatsit eivät tunnu kammottavilta vaan tutuilta " ihan niin kuin mekin". 

 TTIP-sopimuksen valtapeli tai totuus Monsantosta tai Roundupista tai jihadisteista, joista RT antaa perusteelliset analyysit, on tuomittava kybersodaksi, koska totuus vahingoittaa  maailman rahaeliitin totuttua vallankäyttöä. Clintonin valinta olisi jatkanut totuttua 1%:n rikastumista, demokraattisen tiedonvälityksen lopullista katoamista valtamediasta ja aseteollisuutta palvelevaa jatkuvan sodan logiikkaa.

TEEMA- lehden toimituksella oli Unto Hämäläiselle lähetettynä ja työryhmälle erikseen toimitettuna käytössään kirjoittamani Lahtari, Punikki ja Teurastaja; marsalkka Mannerheim, Kullervo Manner ja Ratko Mladic historian henkilöinä. Kirja oli kyllä hankittu, mutta sen tiedot eivät kelvanneet.

Joukkopsykoosiin ei ole enää pitkä matka kun lapsille opetetaan totuus valheena ja valhe totuutena. Mannerheimin glorifioinnille on ulkomaisia esimerkkejä,esimerkiksi Kroatian Ante Pavelic, Ukrainan Stefan Bandera ja tietysti Adolf Hitler. Venäläisille tarjotaan juutalaisten paikkaa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: totuudenjälkeinen aika, HeSa:n Mannerheim TEEMA-numero, lasten kasvatus kansanmurhan hyväksyjiksi, Itä-Karjalan keskitysleirit

Liettua, fasismi ja NATO

Tiistai 18.10.2016 klo 13.16 - Pirkko Turpeinen-Saari

Olin juuri antamassa Helsingin Sanomille pienen plussan sen paljastaessa 17.10. suomalais-syyrialaiseen Rami Adhamiin liittyvän farssin. Helsingin Sanomat ja erityisesti Yle ovat viime vuoden käyttäneet lähes ainoana "Syyria-asiantuntijanaan" kyseistä henkilöä. Tämän terroristikytkennät ja rasistiset kannanotot eivät ole estäneet hänen tuloaan valtamedian ja ulkopoliittisten vaikuttajienkin hyväksymäksi ekspertiksi. Hänen todellisuutta vääristävä informaationsa on lumonnut niin demarit kuin kirkonkin. Hänen informaationsa perusteella Suomen kirkot soittavat kellojaan "Venäjän pommitusten uhreille" tukien näin hänen sosialidemokraattina antamaansa ja Demokraatti-lehden näyttävästi julkaisemaa Venäjä-vastaista kannanottoaan. Ruotsalaisia, brittiläisiä ja yhdysvaltalaisia kirkkoja on saatu liittymään tähän russofoobiseen aktiin. 

Tänään HeSa oli palannut USA:n osoittamaan ruotuun. Jo etusivulla "Liettua varoittaa Venäjästä". Toimittajalla ei ole ollut aikaa selvittää mikä Liettua oikein on suhteessa Venäjään. 

Toisen maailmansodan aikana Liettua toteutti juutalaisten ja kommunistien joukkoteloituksia yhtä antaumuksellisesti kuin Eesti. Se ei kuitenkaan Eestin tavoin pystynyt julistamaan maataan juutalaisista vapaaksi - ihan jokaista ei ehditty tappaa. Natsi-Saksamielisyys oli vielä voimakkaampaa kuin Suomessa. Saksa oli liittolainen. Natsi-Saksa ja natsi-Kroatia toteuttivat juutalaisten ja serbien kansanmurhan pyrkien näiden totaaliseen tuhoamiseen.

Natsismin nostaessa nyt jälleen päätään Euroopassa Liettua on kiiruhtanut apuun. !990- luvun Kroatian rasistinen perustuslaki ja natsien paluu diasporasta olivat alkusoittoa. EU, Saksan johdolla, otti syleilyynsä niin jihadistit kuin natsi-diasporan pyrkien niiden avulla destabiloimaan monikulttuurisia valtioita. Ensin oli vuorossa Jugoslavia, sitten Ukraina ja vähitellen Balkanin jäännösvaltioiden silpominen jihadistisen kalifaatin syntymisen edellytysten luomiseksi.

Helsingin Sanomat tai Yle eivät ole vielä paljastaneet Suomen kansalle kuinka Yhdysvallat toimi Ukrainan väkivaltaisen vallankaappauksen kapellimestarina. Liettua on ollut avainasemassa Puolan rinnalla aseiden toimittamisessa Ukrainaan. Yhdysvaltojen muodostaessa Ukrainan vallankaappaushallitusta se valitsi Jatsenjukin pääministerikseen. Yhdysvaltojen kansalainen tuli valtiovarainministeriksi, liettualainen talousministeriksi ja georgialainen terveysministeriksi. Varapresidentti Biden on ohjeistanut läsnäollen parlamenttia ja puhunut Ukrainan pääministerin kanssa kertomansa mukaan 1000 tuntia - kuulemma enemän kuin vaimonsa kanssa.

Yhdysvaltojen kongressi julisti sodan Venäjälle helmikuussa 2015 ilmoittaen, että presidentin ei sotaan ryhtyessään tarvitse enää pyytää kongressin suostumusta. Kongressi päätti rahoittaa Ukrainan neo-natsi Azovin pataljoonaa. Liettualaisia NATO-joukkoja on Ukrainassa. Toisin sanoen näyttää siltä, että Liettualla on edelleen vetoa natsismiin.

Saksalaisten NATO-joukkojen tehtävänä on läsnäolollaan Liettuassa taata Yhdysvaltojen sotilaallinen valta ja liettualaisten "turvallisuus" Venäjää vastaan.

Afganistanilainen entinen naiskansanedustaja Malalai Joya totesi puhuessaan yhdysvaltalaisella Democracy now- TV-kanavalla, että iperialismi ja jihadismi ovat käsi kädessä. Hän kuvaa Yhdysvaltojen militarismia ja USA:n historian pisintä sotaa, jota käydään Afganistanissa, imperialistisena sotana kohti USA:n globaalia yksinvaltaa.

Euroopan tilannetta katsoessa USA tarvitsee rinnalleen toisen maailmansodan tapaan natsit, mutta myös jihadistit. Ukrainan vallankaappaushallitus julisti sodan itä-ukrainalaisille, jotka mielenosoituksin vaativat itselleen samoja oikeuksia äidinkieleen, uskontoon tai aakkosten kirjoitustapaan katsomatta kuin länsi-ukrainalaisilla. Suomen median propagandasta poiketen Venäjä ei aloittanut sotaa missään osassa Ukrainaa vaan Ukrainan laiton hallitus teki sen. Kun neo-natsi-mielenosoittajat polttivat Odessassa ammattiyhdistysten taloon elävältä kymmeniä kaupunginvaltuutettuja ja laillisen hallituksen kannattajia, krimiläisillä oli syytä pelätä natsien aiheuttavan hengenvaaraa myös Krimin asukkaille. Halu liittyä Venäjään oli lähes yksimielinen.

Oli syytä pelätä, että toisen maailmansodan tapaan jihadistit ja natsit liittoutuisivat demokratiaa vastaan. Krimillä on maltillisia muslimeja, mutta Tsetsenian kauhujen muisto saattoi luoda ennakko-odotuksen ja varautumisen jihadismia vastaan myös Krimillä. Bosnian sota, jossa USA rahoitti jihadisteja, Tsetsenian sodat, joissa USA rahoitti terroristeja antoivat odottaa myös Ukrainassa demokratian vastaisten voimien vahvistumista USA:n suojeluksessa. Sähkölinjojen katkaisu tataariterroristien toimesta toimi hälytyskellona.

Suomen ulkopoliittinen johto on ummistanut silmänsä vaaralta, jonka USA:n läntiseen propagandaan ja sotapolitiikkaan mukaan meneminen aiheuttaa. Yhdysvaltalainen kenraali Wesley Clark on kertonut saaneensa käsiinsä Pentagonin suunnitelman eri Lähi-Idän maiden haltuunotosta. CIA:n entinen agentti Robert Baer on kirjoittanut useita kirjoja siitä kuinka USA on käyttänyt kymmeniä miljoonia dollareita destabiloidakseen etukäteen niitä valtioita, jotka se aikoo ottaa haltuunsa.

Viime vuosikymmenten verenvuodatus Lähi-Idässä ja Balkanilla ja nyt myös Ukrainassa on ollut huolellisesti ja kyynisesti etukäteen suunniteltua USA:n toimintaa. Euroopan Unioni on ollut täysin riippuvainen Yhdysvalloista toimien sen apurina. Suomen media on palvellut lähes täysin Yhdysvaltojen propagandaa. Robert Baerin kuvatessa kirjoissaan sitä, kuinka hän esimerkiksi v. 1991 Sarajevossa uskotteli muslimeille, että serbeillä oli vaarallisia muslimivastaisia hankkeita, joita todellisuudessa ei ollut, hän pystyi rahalla vaikuttamaan nationalismin voimistumiseen. Hän mainitsee nimeltä rahoittamiaan poliittisia johtajia, joista myöhemmin tuli uusien valtioiden presidenttejä.

Tuskin CIA ja monet USA:n rahoittamat hyväntekeväisyys- ja "ihmisoikeusjärjestöt" ovat lopettaneet Baerin kuvaamaa vaikuttamista. Miksi Suomi olisi sen toiminnan ulkopuolella? On mielenkiintoista nähdä miten tulevat CIA:n, NED:in NSA:n kellonsoittajaksi ryhtyvät entiset vakoojat paljastavat suomalaisista poliitikoista ja tiedotusvälineiden edustajista, niin huimaa on viime vuosien Venäjä-vastainen propaganda ollut.

Syyrian tilanteen kuvaamiseen Suomen media ei ole tarvinnut kertaakaan Syyrian hallituksen edustajaa. Suomen media ei ole myöskään Ukrainan tilanteen kuvaamiseen tarvinnut muita kuin joitakin taattuja Suomessa asuvia ukrainalaisia, jotka eivät "tiedä " hallituksen laittomuuksista kuten eläkkeiden ja sosiaalitukien maksujen lopettamisesta, pankkien, koulujen, terveydenhuollon lakkauttamisesta - toisin sanoen Itä-Ukrainan asukkaiden jättämisestä oman onnensa nojaan. He eivät myöskään tiedä miljoonan ukrainalaisen lähdöstä pakolaisina Venäjälle. He eivät tiedä siitä, että vallankaappauksen taustalla olevat USA ja EU eivät välitä rahtuakaan siitä, mitä seurauksia heidän vallankäytöllään on ollut. Sen sijaan USA ja NATO-EU toimittavat aseita, joukkoja ja propagandaa Ukrainan romahtavan talouden sekasortoon.

Myös Irak ja Syyria olivat korkean kulttuurin ja sivistyksen maita ennen Yhdysvaltojen, Ison-Britannian ja Tanskan laitonta hyökkäystä Irakiin.Libya oli Afrikan vaurain maa. Afganistanissa oli omanlaisensa kyläneuvosto- ja jirgha-pohjainen kulttuurinsa ennen Yhdysvaltojen laitonta hyökkäystä 2001. Malalai Joya oli sitä mieltä, että Afganistanilaisten tulee itse hoitaa omat asiansa. Jugoslaviassa ilmainen koulutus, terveydenhuolto ja kuukauden palkallinen vuosiloma olivat todellisuutta ennen USA:n suunnitelmallista maan hajottamista ja pyrkimystä ottaa Balkan sotilaallisesti ja taloudellisesti hallintaansa.

Miksi USA:lle ei kukaan ole asettanut talouspakotteita eikä haastanut erikoistribunaaliin ja pannut Bushia, Obamaa, Clintonia, kenraaleita ja muita hirmutöihin vaikuttaneita 30 vuodeksi vankilaan? Miksi nämä henkilöt kulkevat vapaana ja heidän sotiensa kohteena olevia maita puolustaneet kenraalit ja presidentit ovat vankilassa?

On piinaavaa, että kirkoissa soitetaan kelloja väärän todellisuuden vallassa. Venäjä ei ole hyökännyt mihinkään maahan kansainvälisten lakien vastaisesti kuten Yhdysvallat. Venäläinen moraali ei anna periksi terrorismille eikä fasismille. Mihin suomalainen moraali on kadonnut?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: HeSa, Syyria, Rami Adham, Liettua, Ukraina, Suomen ulkopolitiikka, USA:n myötäily

Kipataanko punaisten luut pois tehtaan tieltä?

Sunnuntai 2.10.2016 klo 15.49 - Pirkko Turpeinen-Saari

Helsingin Sanomat otsikoi artikkelin:"Punaisten haudan siirto kuohuttaa Heinolassa".Asiasta saa lehdestä sekä muualta sen kuvan, että saha on 1940-luvulla perustettu alueelle, jonka läheisyydessä on usean sadan tapetun punaisen hauta ja muistomerkki. Tehdas on laajentunut ja uutta tilaa saadakseen ehdottaa luiden ja muistomerkin siirtämistä muualle.

Samassa lehdessä on yhtä paljon edellisen kanssa tilaa saava juttu saksalaissotilaiden harjoittelusta Eestissä. Saksa kuulemma tulee enenevästi vastaamaan Baltian maiden turvallisuudesta.

Lukijasta tuntuu, että tämä on kuultu joskus aikaisemminkin.

Sata vuotta sitten porvaristo aloitti sisällisodan yhteistyössä Saksan kanssa, Mannerheimin uskotellessa talonpojille heidän taistelevan bolsevikkeja vastaan. Porvarillinen hallitus perusti eduskuntaenemmistön avulla, ilman valiokuntakäsittelyä pikaisesti suojeluskunnista porvarillisen armeijan Suomeen 11.1. 1918 Suomen juuri saatua itsenäisyyden Leninin kädestä. Työväenkaarteista tuli samalla hetkellä laittomia. Syksy 1917 aikana Saksa katsoi, että itsenäinen Suomi on myös Saksan etu. Se on nimittäin helpompi liittää Saksaan itsenäisenä

Suomi ja Saksa ovat kulkeneet kautta historian käsi kädessä silloin kuin harvainvaltaa on haluttu pönkittää. Saksa on halunnut, että Suomi toteuttaa oikeanlaista, saksalaista turvallisuutta.

Saksalaiset auttoivat porvarivallan etujen mukaisen Suomen toteutumisen miehittämällä Suomen 1918 ja 1941-. Saksalaiset auttoivat työväen edustajien teloituksissa sisällissodassa. Sisällissodan jälkeen työväestö tehtiin näkymättömäksi. Heihin kohdistuneet teloitukset, vankileirit ja alistettu asema julistettiin propagandalla oikeutetuiksi.

Osallistuin kansanedustajana Tammisaaren vankilerin uhrien muistokiven paljastukseen 1980-luvulla. Muistan mitä tunsin tuossa tilaisuudessa. Tunsin mykkää kummastusta kuinka voi olla niin, että tarvitaan 60-70-100 vuotta ennenkuin puolet Suomen väestöstä saa oikeutta edes kärsineiden ja kuolleiden nimen paljastamisen muodossa. Kuinka julma valtakulttuuri saa olla? Kuinka monin keinoin tuo valtakulttuurin todellisuus on iskostettu kansalaisiin.

Tuo valtakulttuuri teki mahdolliseksi myös 20.000 venäläisen nälkään ja teloituksiin kuolleen sotavangin kippaamisen joukkohautoihin, jotka joukkohaudat ovat enimmäkseen piilossa katseilta, hoitamattomina.

Tämän päivän HeSa:n uutisen joukkohaudan punaiset olivat lännestä itään, Venäjälle turvaan, pakenevia enimmäkseen siviilejä, niinkuin punaisten taistelevat miehetkin olivat ilman koulutusta aseen käteen saaneita siviilejä. Tietojen mukaan hauta- alue kuuluu Heinolan kaupungille. Se on hoitamaton, "vesakkoinen" ja sinne kulkee etelän suunnasta hiekkatie. Sahan omistajan mukaan se on tehtaan tiellä, eikä sinne hänen mukaansa ole helppoa kulkea tehtaalle vievän liikenteen joukossa.

Heinolan kaupunki ei ole piitannut haudan kunnioittamisesta, tehdas vielä vähemmän. Päinvastoin tehtaan toimitusjohtajan Ville Kopran mielestä luut voidaan siirtää muualle pois tehtaan tieltä. Jos näin voi ajatella ja toimia inhimillisen kärsimyksen muiston äärellä, kummastukseni on vielä 1980-luvulla kokemaani kauhistusta suurempi.

Saksa nousee samasta ilmapiiristä kuin Suomen valtakulttuuri. Ne hengittävät samaan tahtiin.Toisessa maailmansodassa Saksa miehitti Jugoslaviaa yhdessä natsi-kroaattien kanssa, jotka säätivät lailla serbien kansanmurhan. Saksalaiset pommittivat Belgradia, Jugoslavian pääkaupunkia,tuolloin ja uudestaan 1999 jolloin se tapahtui vastoin kansainvälistä oikeutta ja omaa perustuslakiaan. Saksan ulkoministeri Klaus Kinkel sanoi ennen pommituksia toimittajille, että serbit on saatava polvilleen. Siis kansanmurhan kohteena ollut kansa on pommitettava polvilleen. Saksa oli juuri yhdistynyt ja oli heti valmis laajentamaan valtapiiriään Balkanille saadakseen taloudellista valtaa. Serbit vastustivat Jugoslavian hajottamista voimakkaimmin.

Suomi ui Jugoslavian hajottamissotien ja EU:hun liittymisen innostuksessa täysin osaksi Saksan valtapolitiikkaa. Totta kai Suomen valtakulttuurin edustaja Helsingin Sanomat on innoissaan Saksan läsnäolosta jälleen Baltiassa - ja miksei USA:n rinnalla Suomessa.

Haudan luidensiirtouutiset ovat poikkeus HeSa:n uutisoinnin valtavirrasta ja ansaitsee kiitoksen. Tämä poikkeus nostaa entistä kärjekkäämmin esille Suomen mediassa vallitsevan ummehtuneisuuden, ihmisoikeuksien unohtamisen, "länsipropagandan" kritiikittömään valtavirtaan asettumisen ja älyllisen mukavuudenhalun.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Saksa, HeSa, sisällissodan hävinneiden kohtelu, Heinolassa teloitettujen punaisten hauta, Versowood

Suomen median propaganda on hiipien muuttunut sensuuriksi

Maanantai 1.8.2016 klo 10.47 - Pirkko Turpeinen-Saari

Suomen media julistaa itse olevansa sanavapauden mallimaa. Ulkopuolinen tarkkailija havaitsee median sanoman muuttuneen hiljalleen kesän aikana propagandasta sensuuriksi.

Propaganda ja sensuuri ovat Suomen valtiojohdon suojeluksessa - olleet jo sadan vuoden ajan. 1930-luvulla kommunisteiksi epäillyt toisinajattelijat pidätettiin ja vangittiin. Toisen maailmansodan jälkeen monipuolinen lehdistö ja militarismin suitseminen rajoittivat propagandaa joskin taloudellinen valta jatkoi vaikutustaan harvainvaltaa tukien.

Samat henkilöt, jotka yhdessä Mannerheimin kanssa riisuivat aseista venäläisiä varuskuntia Pohjanmaalla, johtivat valkoisten rikoksia sisällissodan jälkeen ja pystyttivät patsasta Mannerheimintien varteen toisen maailmansodan jälkeen. Samat tahot pitävät edellen tiedotuksen valtaa Suomessa.

Mikään ei ole muuttunut. Valtiojohto on päättänyt, että 100 suomalaista koulutetaan Yhdysvalloissa propagandan saloihin.

Yhdysvaltalaiset tutkijat ja intellektuellit kuvaavat Mc Carthyismin palanneen Yhdysvaltoihin. Tuo vaino ilmeni homo- ja kommunistijahtina 1950 ja 1960-luvuilla. Se sai vainoharhaisuuden luonteen. Intellektuellit odottivat, professori Steven Cohenin John Batchelor showssa pari viikkoa sitten kertoman mukaan, turvallisuuspalvelun etsivien koputusta ovellaan, kuten suomalaiset kommunistit ohranan koputusta 1930-luvulla.

Presidenttiehdokas Clinton väittää Yhdysvaltojen valtamedia tuella Venäjän hakkeroineen demokraattisen puolueen sähköposteja, kykenemättä kuitenkaan esittämään väitteelleen mitään todisteita. Suomen media toistaa samoja perustelemattomia väitteitä, koska Suomen valtio luottaa Yhdysvaltoihin. Se riittää.

Suomen media ei kerro, kuinka Oregonin puoluekokousvaltuuskunta esti Obaman entisen puolustusministerin puheen huutamalla "No more war". Kun huutelu ei loppunut, järjestäjät sammuttivat valot kyseisen valtuuskunnan alueelta. Silloin edustajat panivat kännykköjensä valot päälle, jatkaen huutamista, johon Californian valtuuskunta yhtyi.

Suomen media antaa siloisen kuvan lennokkimurhia valtuuttavasta presidentti Obamasta, joka on myynyt enemän aseita kuin kukaan aikaisempi presidentti ja lisännyt sotilastukikohtien määrää ulkomailla ja delegoinut kidutuksen muiden maiden alihankkijoille, kun USA itse ei tohdi sitä tehdä samassa määrin kuin ennen.

Obama lisäsi lennokkaaseen puoluekokouspuheeseensa uuden vanhan vihollisen; kommunistit, jihadistien ja muiden kauheuksien rinnalle, joiden murskaamiseen Yhdysvallat tarvitsee aikaisempaa enemmän tulivoimaa ja aseteollisuuden uusia keksintöjä. Syyrian parlamentissahan on totta tosiaan jopa kahdenlaisia kommunisteja, sen lisäksi, että maa on sekulaarinen eikä Yhdysvaltojen tukemien äärisunnien hallitsema.

Suomen media esittää Syyrian tilanteen tottelevaisesti yhdysvaltalaisemmin kuin yhdysvaltalaiset itse. Ratkaisevan tien katkaiseminen Turkista Syyrian Aleppoon kuvataan Helsingin Sanomissa lähes sotarikokseksi, jossa Turkissa piileskelevät lääkärit eivät pääse palaamaan "tahallaan Venäjän ja Assadin pommittamiin" sairaaloihin. Al Nusra- terroristijärjestö pitää osaa Aleppon kaupungista vallassaan estäen siviilien paon hallituksen ja Venäjän järjestämiä turvakäytäviä pitkin. Suomen media esittää Al Nusran tulkinnan tilanteesta, koska Yhdysvallat on pitkään tukenut sitä "maltillisena".

Tie Alepposta Turkkiin oli myös pääväylä jihadistien varastaman öljyn kuljetuksiin  Turkkiin myytäväksi. Samoin turkkilaiset sairaalat hoitivat haavoittuneita ISIS-taistelijoita. Suomen media kuvasi Turkin ISISin vastaisen taistelun etulinjassa.

Entä sitten Ukraina? Ranskalaisten kansanedustajien matkaraportti Krimiltä on hyvin  erilainen kuin USA/Suomen propagoima kuvaus Ukrainan vallankaappauksen jälkeisestä tilanteesta. Helsingin Sanomat rohkeni kertoa suomalaisten turistien matkasta Itä-Ukrainaan. Lehti ei kertonut, mitä matkailijat siellä näkivät tai kokivat vaan käytti koko artikkelin kuvatakseen kuinka matkat ovat laittomia.

Eurokansanedustaja Nils Thorvaldsin Helsingin Sanomien pitkään haastatteluun oli päässyt livahtamaan virke siitä, että hän ei hyväksy EU:n näkemystä Ukrainasta. Lukija jäi mielenkiinnolla odottamaan MIKSI? Mutta sitä lehti ei paljastanut.

Kesän mittaan on luonnollisesti saatu lukea ja kuulla monia juttuja Brasiliasta. Yleensä kauhistelevia. Milloin faveloista, liasta, väkivallasta ja muista epäkodista. Tänään 1.8. Helsingin Sanomat kirjoitti koko aukeaman Brasiliaan tuoduista orjista. Brasiliasta sai kuvan kammottavana orjia hyödyntävänä maana. Suurennuslasilla, yhden sivulauseen verran oikein tarkkaan koko jutun lukenut sai välillisesti tietää, että portugalilaiset siirtomaaherrathan niitä orjia toivat. Brasiliahan on BRICS- maa, joka on liittoutunut taloudelliseen yhteistyöhon Venäjän, Intian, Kiinan ja Etelä-Afrikan kanssa voidakseen tukea kehittyviä maita Yhdysvaltojen väkivaltaisen kauppapolitiikan paineessa. Suomen medialle ja merkittävälle osalle talouseliittiä presidentti Obaman kaikin voimin ajamat TPP ja TTIP - sopimukset on kuvattu pääkirjoitussivuilla myönteisinä. Se, että Obama on pyrkinyt viemään sopimukset läpi pikamenettelynä, ilman kongressin jäsenten mahdollisuutta vaikuttaa sisältöön, ei ole nostanut kulmakarvoja.

Suomen EU-jäsenyyttä seurannut militarisoituminen ja perustuslaillisuuden murentuminen ovat tosiasioita. NATO-presidentti Ahtisaaren jälkeen presidentti Halosen kaudet näyttäytyvät vielä YK-painotteisina perustuslaillisuuden aikoina vaikka USA:n ja Saksan vaikutus ulkopolitiikkaan vinoutti ajattelua ja tietoisuutta varsinkin Jugoslavian hajottamisen suhteen.

Suomen media kuvaa huolellisesti Puolan oikeusjärjestelmän murentumista, mutta ei huomaa, että Suomessa ei edes ole perustuslakituomioistuinta. Suomen perustuslakivaliokunta on oikeistopoliittinen elin, jota liike-elämän eliitti haluaisi ryhdistää entistä oikeistolaisempiin tulkintoihin. Perustuslakivaliokunta tai media ei ole nostanut minkäänlaiseksi ongelmaksi sitä, että Suomen ulko- ja puolustuspolitiikan päätösvalta on siirtynyt presidentille ja armeijalle. YK:n sijaan kaikki median huomio on NATO:ssa ja sen voimapolitiikkaan liittyvässä toiminnassa. Isäntämaasopimuksen solmiminen tapahtui parlamentista riippumatta, toisin kuin Ruotsissa.

Kuljin 25 vuotta sitten eri puolilla Suomea luennoimassa autoritaarisuudesta ja väkivallasta luovuuden vastakohtana. Mukanani oli elokuva, jossa osoitettiin tieteellisesti kuinka vihantunteiden vallassa ei voi olla luova. Suomen valtiojohdolle tiedoksi; kansan vapauttaminen luovuuteen ei kulje militarismin tietä. Luovuuden polun löytämisen ensiaskeleita olisi oman historiamme uudelleen arviointi, jotta meidän ei tarvitsi toistaa sotiemme virheitä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Halonen, Niinistö, media, sensuuri, propaganda, HeSa, Yle,

Mikä neuvoksi kun valtamedia valehtelee?

Sunnuntai 6.3.2016 klo 9.47 - Pirkko Turpeinen-Saari

Valtamedian päätoimittajat ovat ilmoittautuneet totuutta puolustaviksi ritareiksi.Miksi sitten päivittäin heidän julkaisemansa uutiset sisältävät paniikin lietsontaa, valheita tai puolitotuuksia, joissa vaihtoehtona ovat vain sävyt? Saat karkeita valheita, peiteltyjä valheita, puolitotuuksia tai hienostuneita valheita tai sitten osasta kokonaisuuteen oleellisesti vaikuttavista tekijöistä vaietaan.

Eilinen 5.3.2016 Helsingin Sanomat tarjoaa oivan esimerkin. Pääkirjoituksessa "Päätös valmiudesta kuuluu poliitikoille" kerrotaan nopeiden sotilaallisten valmiuksien olevan tärkeitä, koska Venäjä toistuvasti yllättää lännen voimankäytöllä. HeSa:n mukaan yllätysten sarja alkoi Venäjän sotaretkestä Georgiaan.

Kyseessä ei ollut Venäjän sotaretki Georgiaan vaan Georgian hyökkäys Etelä-Ossetian Tshinvaliin ja alkupaloiksi venäläisten rauhanturvaajien tappaminen. Georgian hyökkäys oli huolella valmisteltu Yhdysvaltojen suojatti presidentti Shaakashvilin toimesta nykyinen USA:n varapresidentti Biden tukenaan. Jo ensimmäisen hyökkäyspäivän jälkeen Tbilisin kaduilla hyvin organisoidut rauhanketjut ilmapalloineen belgialaisen mainostoimiston ohjailemana.

Suomen ulkoministeri Alexander Stubb valehteli tarkoituksellisesti siitä, kuka oli hyökkääjä. Hän on kertonut olleensa tuolloin päivittäin puhelinyhteydessä Condoleezza Rice:en, jonka sääriä hän kertomansa mukaan juostessaan ajatteli.Ei ole salaisuus, että Stubb ajaa Yhdysvaltojen agendaa ja on jopa George W. Bushin aikana ilmoittautunut etelä-valtiolaiseksi miellyttääkseen sieltä kotoisin olevaa "ylipäällikköään".

Pääkirjoitus jatkaa: Kaksi vuotta sitten alkanut Ukrainan horjuttaminen Krimin valtauksella ja sotatoimilla Itä-Ukrainassa vei pohjan luottamukselta (Venäjän ja länen välillä). Helsingin Sanomat ilmeisesti ajattelee että kun valheen toistaa riittävän monta kertaa, että se muuttuu totuudeksi.

Vuoden 2013 syksyllä presidentti Janukovich näki, Eurooppa-myönteisyydestään huolimatta, että EU:n lähentymissopimus on Ukrainalle liian kallis eikä ainakaan heti toteutettavissa. Hän hankki lainaa ja sai Venäjältä 13 miljardin laina-lupauksen ja Kiinalta 8 miljardia. USA oli sijoittanut Ukrainan horjuttamiseen apulaisulkoministeri Nulandin mukaan jo 5 miljardia ja odotti, että oligarkkien ja lännen Jaltan sopimuksen mukaisesti länsi ottaisi Ukrainan haltuunsa. Kommandot oli harjoitettu ja aluksi spontaanit mielenosoitukset helmikuussa haltuunotettu. Muutoksen kannattajat eivät kaihtaneet kymmenien ihmisten tappamista. Tämän väkivallan avulla muodostettiin laiton hallitus, mitä Venäjä ei hyväksynyt. Se ei myöskään hyväksynyt väkivaltaisten joukkojen aietta siirtyä Itä-Ukrainaan ja Krimille suorittamaan niiden alueiden asukkaiden  alistamista.

Helsingin Sanomat taikoo totuuden katoamaan ja jatkaa tarinointiaan. Se ottaa käyttöön, itse keksimänsä epävakauden johdosta, tarpeen liikekannallepanoon ja ikäänkuin kainostellen toteaa, että päätöstä ei ehkä kuitenkaan voisi antaa yhden ministeriön vastuulle!

Toisin sanoen Venäjä-uhalla saadaan nostatettua militarismia,mielellään paniikkia, lisättyä voimatoimia Itämerellä yhteistyössä USA:n ja sen johtaman NATO:n kanssa.

Aina hillitty Unto Hämäläinen muuntaa totuutta hienovaraisemmin. Hän tarinoi pitkästi presidentti Niinistöstä kietoen artikkelin Suomen lähihistoriaan. Hämäläinen toteaa Ukrainan sisäisestä vallankumouksesta että "Venäjäkin oli siihen osallisena, nyt häviäjien puolella. Venäjän tukema presidentti Janukovits ajettiin maanpakoon (ikäänkuin sadussa) ja sai turvapaikan Putinin hoivista."

Käsittääkseni Janukovits ei ollut sen enempää Venäjän tukema kuin ei-tukemakaan. Venäjä tuki vaaleilla valittua laillista presidenttiä ja laillista parlamenttia.

Sitten Hämäläinen siirtyy kertomaan kuinka Venäjä ei hyväksynyt Ukrainan uutta länsimielistä hallitusta vaan aloitti kovaotteisen painostuksen. Unto Hämäläinen unohtaa ehkä tarkoituksella kuinka verinen tuon "hallituksen" vallankaappaus oli ollut. Länsi tai ainakaan osa länttä ei tunnustane gangsterihallitusta omakseen. Sen kannattajat levittivät fasistisia lippuja parlamentin seinien koristeeksi, heittivät polttopulloja ei-toivottujen poliittisten johtajien koteihin, polttivat elävältä ammattiyhdistysten taloon kymmeniä sinne paenneita ihmisiä Odessassa.

Hämäläinen kuvaa kuinka Putinin otteet hirvittivät Niinistöä. Siis Putinin, ei vallankaappaushallituksen tai oligarkkien yksityisten armeijoiden valta.

Kaaosta hyväkseen käyttäen USA, jonka osuutta vielä kahden vuoden jälkeenkään Suomen valtamedia ei ole paljastanut, alkoi infrastruktuurin haltuunoton. Varapresidentti Bidenin poika Hunter nimitettiin Puolan entisen presidentin kanssa Ukrainan suurimman yksityisen energiayhdistyksen hallitukseen.

Soroksella on omat suunnitelmansa GMO-viljelyn suhteen Ukrainassa.Yhdysvallat ajaa GMO-n hyväksymistä TTIP:n yhteydessä.Yhdysvaltojen hallitus rahoittaa ja kouluttaa pahamaineista neofasistista Azovin pataljoonaa.

Hämäläinen kuvaa ETYJ:juhlakokouksenabsurdeja tapahtumia kuin ne olisivat asialliset ja diplomatian ja kansainvälisten säädösten mukaiset. Niinistö kieltäytyi ottamasta vastaan Venäjän duuman puhemiestä Naryshkinia.Hämäläinen jättää mainitsematta, että Niinistö sen sijaan otti vastaan USA:n kongressin puhemiehen Boehnerin, USA:n laivasto oli ankkuroituna Etelä-satamaan ja tuon laivaston soittokunta soitti Suomenlinnan kirkossa.

Hämäläinen kuvaa kuinka presidentti Niinistö ei olisi hyväksynyt Venäjän duuman vierailun kieltävää ratkaisua. Ei vaikuta uskottavalta. Hän antoi liiittää Suomen NATO:n isäntämaasopimukseen kansan ja parlamentin selän takana. Niinistöllä on selkeä linja, jota Helsingin Sanomat valkopesee. 

Valtamedia vaatii, että sitä kunnioitetaan ja siihen luotetaan. Aikaisemmin pidin tärkeänä suosittaa koululaisille sanomalehtien lukua. Nykyisin toivon, että he hakisivat mahdollisimman monipuolista tietoa netistä ja seuraisivat Yle:ä ja HeSa:a mitä suurimmalla epäluulolla.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: valtamedian valheet, HeSa, Yle, hybridisota, paniikin lietsominenUnto Hämäläinen,

Ketä Helsingin Sanomien lukijoihinsa kohdistama aivopesu palvelee?

Perjantai 8.5.2015 klo 10.59 - Pirkko Turpeinen-Saari

Samaan aikaan kun sitoutumaton Bernie Sanders ilmoittautuessaan USA:n presidenttikisaan kertoo ABC-kanavan haastattelussa kannattavansa skandinaavista sosialidemokraattista valtiota, Suomen media näyttää kannattavan USA:n sotahallituksen geopoliittisia tavoitteita.

Helsingin Sanomissa on viime päivinä ollut muutamia erinomaisia esimerkkejä aivopesumaisesta taktiikasta, josta alla eräitä esimerkkejä. Yle:n disinformaatio tarvitsee aivan oman lukunsa.

Saska Saarikosken mestarinäyte on hänen tiedusteluyritys Stratforin toimitusjohtaja George Friedmanin haastattelu 3.5.2015. Saarikoski maalaa tästä suurenmoisen tulevaisuuden ennustajan. Hän katsoo että "Viiden vuoden kuluttua Venäjä syrjäyttää Kiovan hallituksen ja ottaa haltuunsa Ukrainan ja Valko-Venäjän" ennuste on toteutunut! Saarikoski on siis tätä mieltä tapahtumien kulusta.

Tämän ennusteen sijaanhan Saksa ja Yhdysvallat suorittivat väkivaltaisen vallankaappauksen Ukrainassa käyttäen hyväkseen hyväuskoisia nuoria kansalaisaktivisteja, jotka luulivat kyseessä olevan pyrkimyksen kohti korruption vähentämistä ja oikeusvaltiota. Oikeistolaisen Saksan ja Yhdysvaltojen tavoitteena ei ole demokratia vaan Bernie Sandersinkin kritisoima suuryritysten harvainvalta. Saksan kouluttama Klitscko päätyi Kiovan pormestariksi ja USA sai pääministeriksi Jatsenjukin, presidentiksi Poroshenkon ja hallituksen täyteen Yhdysvaltojen siimaohjattuja ministereitä (Yhdysvaltojen, Georgian ja Liettuan kansalaisia) Varapresidentti Bidenin pojan suurimman yksityisen energiayhtiön hallitukseen yhdessä Puolan entisen presidentin Kwasniewskin kanssa.

Stratfor on toiminut yhteistyössä Srdja Popovicin johtaman Otpor/Canvas järjestön kanssa. Otpor on keskittynyt värivallankumousten organisointiin tavoitteena Yhdysvaltojen mielen mukaiset hallitukset. Tärkeä lobbaaja tälle toiminnalle on ollut nykyinen USA:n Venäjän suurlähettiläs Mick Mc Faul. Hänen kädenjälkensä on näkynyt aikaisemmissa toimipaikoissa Georgiassa ja Ukrainassa. Popovic on taitava verkostoitumaan kansalaisaktiivien kanssa, jotka luulevat toiminnan tavoitteena olevan demokratia.Kustakin maasta löytyy lahjonnalle alttiita yksilöitä, joiden avulla värivallankumoukselle tulee "oikea" suunta.

Saarikoski ei ihaillessaan Stratforin menestystä näe taustalla olevaa USA:n globaalia tavoitetta, joka on ollut jo vuosikymmeniä Venäjän ja Kiinan eristäminen ja mielellään tuhoaminen.Viimeisessä virkkeessä tavoite paljastuu:Suomelle on viisainta liittoutua sotilaallisesti Yhdysvaltojen kanssa.

Väkivaltaan perustuva poissulkeva politiikka tuhoaa moraalin. Se estää ihmisen luovuuden ja inhimillisyyden käytön niin koulun pihalla kuin kansainvälisissä yhteisöissä.

Toinen viimeaikainen HeSa:n tilaustyö on Ulkopoliittisen instituutin Kristi Raikin kolumni 8.5.2015 "Ukrainan kansalaistoiminta on uhka Venäjälle". Raik maalaa idyllisen kuvan Ukrainan kehityksestä ja väittää sen olevan pelottava Venäjän johdolle. Hän kehuu kuinka "Ukraina käynnisti niin kutsutun terrorismin vastaisen operaation Venäjän tukemia separatistijoukkoja vastaan". Raik siis suhtautuu hyväksyvästi siihen, että ihmisarvoaan ja demoraattisia oikeuksiaan vaativaa kansanosaa vastaan julistetaan sota ja kutsutaan näitä oman maan kansalaisia terroristeiksi. Ei mitään puhetta siitä, että Kiovan hallitus on lopettanut eläkkeiden maksun, pankkiyhteydet, koululaitoksen jne Itä-Ukrainassa.Nürnbergin sotarikostuomioistuimen mukaan sodan julistaminen on pahin sotarikos.

Raik kertoo, että Venäjän Ukrainan tapahtumista esittämä kuva ei pidä  paikkaansa. "Ukrainassa ei ole meneillään Yhdysvaltojen masinoima yritys heikentää Venäjää, saati fasistinen vallankaappaus". Jokainen, joka on perehtynyt Stratforin, Canvasin,NED:in ja CIA:n ja MPRI:n (yksityinen yhdysvaltalaisten kenraalien yritys) toimintaan Ukrainassa, USA:n hallituksen 5 miljardin sijoitukseen yhteiskunnan manipuloimiseen sen omien taloudellisten tavoitteiden toteuttamiseksi Ukrainan todellisten etujen kstannuksella, ei voi muuta kuin olla eri mieltä Raikin kanssa.

Raikin mukaan "Venäjän autoritaarinen nykyjohto pyrkii estämään Ukrainan sisäisen muutoksen ja kyseenalaistamaan kansalaistoimintaan osallistuvien ihmisten motiivit - ei vähiten siksi, että demokraattisten uudistusten onnistuminen Ukrainassa tarjoaisi poliittisen muutoksen mallin venäläisille".

Yhdysvaltojen suurlähettiläs Mc Faul on ilmeisesti nyt siirtynyt Moskovaan tätä muutosta johtamaan.

Miksi Venäjä haluaisi estää aktiivisen kansalaistoiminnan? Oma vaikutelmani on se, että Venäjä ei halua Yhdysvaltojen maailmanvaltaan perustuvaa yksinapaista maailmaa.Yhdysvalloilla on käsitys omasta erinomaisuudestaan, joka Obaman sanoin johtaa siihen, että tämän erinomaisen maan on johdettava koko maailmaa.(vrt Hitlerin Saksa)Vaikutelmani on, että Venäjä haluaa elää rauhassa toivoen muille samaa. Kansalaisaktiivisuus on luonnollista, mutta ei sellainen, joka ulkomaisella rahalla toteuttaa yhdysvaltojen tavotteita. Ukrainalle Venäjä on merkittävin kauppakumppani ja maat ovat sidotut toisiinsa perhe- ja kulttuurisitein. Yhdysvalloilla ei ole vastaavia siteitä.

Yhdysvaltojen uusi aggressivinen tuleminen Eurooppaan yhdessä Saksan teollisuuspiirien vallanhalun kasvun kanssa on muuttanut henkisen ilmapiirin myös Suomessa väkivaltaiseksi, ahneeksi ja eriarvoiseksi.

Helsingin Sanomat on sekä suoraan että piilotajuisesti vaikuttamassa kulttuurimme muuttumiseen aggressiivisen Venäjä-vastaiseen suuntaan. Siten se tukee Yhdysvaltojen ja Saksan suurpääoman tavotteita. Bernie Sanders, omalla esimerkillään on noussut puolustamaan skandinaavista valtiota HeSa:nkin propagandaa vastaan.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Oikeistolainen Saksa, Stratfor, Otpor/Canvas, Saska Saarikoski, aivopesu, HeSa, geopolitiikka, USA, Venäjä

Puoluejohtajien Venäjä- pelko johtuu puuttuvasta todellisuudentajusta

Perjantai 25.4.2014 klo 8.09 - Pirkko Turpeinen-Saari

Yle-Femin Eurovaalikeskustelu oli suuri kielteinen yllätys. Lapsista suuri osa ei pelännyt Venäjää mutta jokainen läsnäollut puoluejohtaja pääministeriä myöten ilmoitti pelkäävänsä. Onneksi Jutta Urpilainen ei ollut paikalla. Toivon, että hän tiedostaisi globaaleja suhteita niin kuin ne ovat.

Ukrainan tilanne vaikuttaa vaaleihin. Kuitenkaan poliittiset johtajat eivät ole selvillä tilanteeseen vaikuttavista tekijöistä. Propaganda näyttää vallanneen heidän mielensä. Yle ja Helsingin Sanomat ovat keskeisiä sopankeittäjiä.

Toinen keskeinen vaaliteema on suhtautuminen maahanmuuttajiin. Pitäisikö heitä ottaa enemmän ja miten jaetaan taloudellinen vastuu kustannuksista.

Ongelmat liittyvät toisiinsa. Yle-Femin illan ainoa valon sekunti välähti miestoimittajan USA-kommentista.

Yhdysvallat on  kymmenen vuoden ajan pyrkinyt destabiloimaan Ukrainaa globaalin valtapolitiikkansa osana 5 miljardilla dollarilla. Tavoitteet ovat sekä taloudellisia että sotilaspoliittisia. EU osallistui tähän destabilointiin auttamalla perinteisessä USA:n suorittamassa hallituksenvaihdos-operaatiossa. 10v kestänyt destabilointi on nostanut äärioikeistolaisia voimia. Toisen maailmansodan aikaiset fasistijohtajat ovat saaneet patsaat ja heidän aatemaailmaansa kannattavat joukot ovat kasvaneet. Hallituksen vaihdos johti siihen, että armeija, turvallisuuspalvelu ja tiedustelu on äärioikeistolaisen pääsihteerin vallassa. Toisin sanoen Maidanin aseelliset joukot ovat siirtyneet johtoon.

Tilanne on identtinen Kroatian 1990 aseellisen itsenäistymisprosessin kanssa. Saksasta ja Itävallasta Unkarin kautta toimitetut aseet päätyivät puoluejohtaja Tudjimanin fasistissävytteisen puolueen jäsenten käsiin. Toisen maailmansodan aikaisten fasistien Pavelicin ja Stepanecin maine palautettiin. Kun Jugoslavian liittovaltion presidenttineuvosto(kroaatti puheenjohtaja) päätti laittomien aseiden riisumisesta, Tudjiman painatti 50.000 poliisin identiteettikorttia jakaen ne asemiehille. Siten aseet muuttuivat laillisiksi. Myöhemmin aseellinen vahvistus tuli presientti Clintonin järjestämistä asetoimituksista ja 250.000 serbiä karkotettiin väkivaltaisesti yhden viikonlopun aikana ikiaikaisilta asuinsijoiltaan. Tuhansia tapettiin. Serbien kansalaisoikeudet Kroatiassa muutettiin, kyrilliset kirjaimet kiellettiin."Lähtivät niin että eivät ehtineet ottaa edes likaisia rahojaan tai alusvaatteitaan" totesi Tudjiman.

Pakolaispolitiikan taustalla on Yhdysvaltojen edun mukaiset sodat. Vietnam, Chile, Irak, Syyria luku on lähes loputon. Mitä useampi EU:n jäsenmaa liittyy NATO:on sitä varmemmin näiden maiden silmät sulkeutuvat todellisuudelta. Miljoonat pakolaiset ovat sotapolitiikan seurausta. Euroopan maista Jugoslavian väkivaltainen hajottaminen aiheutti mittavimman pakolaisongelman kuolonuhreista puhumattakaan. EU-maat erityisesti Saksa, Iso-Britannia ja Ranska, vanhat siirtomaat pyrkivät hyötymään taloudellisesti hajotussodista Yhdysvaltojen rinnalla.

Aluksi USA perusteli sotiaan kommunistien tappamisella, sitten tulivat vuoroon vasemmistolaiset ja nyt riittää se, että on liittoutumaton ja/tai suhtautuu kriittisesti Yhdysvaltojen hallituksen laittomuuksiin. Syyria on esimerkki viimeksimainitusta.

Venäjä on ainoa, joka pystyy asettamaan peilin USA:n ja NATO-EU:n eteen. Se, että kuva on ruma, ei ole Venäjän vika. EU osallistui Ukrainan laittoman hallituksen pystyttämiseen. Se ei pysty tunnustamaan, että seuraukset; Krimin liittäminen ja laitonta hallitusta vastustavien puolustaminen on seurausta USA:n ja EU:n laittomista epädemokraattisista ja epäparlamentaarisista toimista. Psykiatrin näkökulmasta todellisuuden kieltäminen on vakava ongelma.Kansainvälisessä politiikassa ongelma on vaarallinen.

Presidentti Urho Kekkonen totesi, että politiikan pajaan tulevilla ei usein ole kokemusta muuta kuin oman lähiyhteisönsä asioista. Laaja näkökulma, maapallon laajuisesta näkökulmasta puhumattakaan, puuttuu. Kekkosen asenne oli ymmärtäväinen. USA:n globaalin sotilaallisen yksinapaisen vallantavoittelun, kaiken kattavan vakoilun ja pääomapiirien taloudellisen eduntavoittelun maailmassa poliittisilta johtajilta on syytä edellyttää tietoisuuden avartamista.Feissareiden jakaminen ja sosiaalisen median tekstivirta ei riitä ratkaisujen pohjaksi. Propagandasota on aseellisen- ja taloussodan osa.

Summary in English:

The SITUATION IN UKRAINE RESEMBLES THAT OF CROATIA in 1990

Russia puts the mirror in front of the face of the US and NATO-EU. If the picture is not beautiful, is not Russia's Fault. Many politicians in EU have lost the sense of reality. It is dangerous in the present world situation, where the US strives for absolute world power, through military, economical and propaganda means with the help of NATO-countries.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Yle, HeSa, Venäjä-pelko, Ukraine, Croatia 1990, Pavelic, Bandera, Ukraina, Kroatia 1990, Venäjän-pelko, puoluejohtajat, vastuunpuute, globaali todellisuus, Kekkonen

Onnittelut Iltalehdelle

Keskiviikko 19.3.2014 klo 14.46 - Pirkko Turpeinen-Saari

Iltalehti ansaitsee positiivisen palautteen USA:n kommandojoukkoja Krimillä koskevasta sotahistorian dosentti Markku Salomaan artikkelista.

Suomalainen ja muu läntinen tiedonvälitys on Ukrainan konfliktin yhteydessä täysin vaiennut Yhdysvaltojen viiden miljardin arvoisten salaisten operaatioiden osuudesta hallituksen väkivaltaisessa vaihdoksessa ja väkivallan yltymisessä. Historia osoittaa, että aikaisempina vuosikymmeninä Yhdysvallat saattoi käyttää salaista arsenaaliaan rauhassa tiedotusvälineiden ulottumattomissa. Kamputseaa pommitettiin 1965 - 1973 joka päivä, 8 minuutin välein, ilman, että tiedotusvälineet kertoivat siitä. Jugoslaviaa hajoitettaessa Yhdysvallat saattoi rauhassa yhteistyössä omien suurlähettiläidensä kanssa toteuttaa sotatoimia, joiden lopputulemana oli kaksi omaa sotilastukikohtaa Balkanilla, serbien demonisointi ja karkoitus omilta asuinsijoiltaan. Yhdysvaltojen suurlähetystöt niin Moskovassa, Tbilisissä, Sarajevossa, tai Kiovassa ovat keskeisessä asemassa organisoimaan USA:n salaisia operaatioita hallitustenvaihdosten ja sotilastukikohtien aikaansaamiseksi.

Suomen hallitus on nyt uljaasti osallistumassa Yhdysvaltojen johdolla Haagin kokoukseen, jossa USA ja EU yhdessä suunnittelevat rankaisutoimia Venäjää vastaan. Siis Yhdysvaltojen johdolla, jota maata maapallon asukkaiden valtava enemmistö pitää suurimpana vaarana maailmanrauhalle!

Missä olivat pakotteet Yhdysvaltojen ja Ison-Britannian hyökätessä Irakiin ja tappaessa miljoona ihmistä? Missä olivat pakotteet kun Yhdysvallat laittomasti hyökkäsi pommittamaan Jugoslaviaa tai Afganistania? Missä oli Suomen median kritiikki? Ei missään. Suomen media meni hyökkäysvaunuissa sotaretkelle mukaan.Presidentti Ahtisaari tuki Jugoslavian pommituksia ja uhkaili maan presidenttiä. Nyt Suomi on Afganistanin sotilasoperaatiossa mukana. Rikolliseen toimintaan mukaan meneminen tekee itsestäkin kanssarikollisen.

 Kosovo piti saada julistettua itsenäiseksi, jotta USA:n sotilatukikohta Bondsteel saisi laillisen maaperän itselleen. Silloin "länsimaat" YK:n turvallisuusneuvoston suulla tiedustelivat kansainväliseltä tuomioistuimelta oliko itsenäistyminen laillinen. Kiertäen varsinaisen kysymyksen asettelun, tuomioistuin vastasi, että itsenäistymiselle yleensä ei ole laillista estettä, vastaamatta lainkaan siihen eriteltyyn kysymykseen, joka sille oli esitetty.

Tämän ICJ:n päätöksen pohjalta Krimin itsenäistyminen on täysin laillinen ja Putin on oikeassa.Vastauksen ympäripyöreys oli ilmiselvästi poliittinen. Muuttuuko laillinen laittomaksi aina kun Venäjä toimii kysymyksessä olevassa asiassa kuten länsimaat.

On mielenkiintoista kuinka Suomen media on laskeutunut alkeellisenkin sivistyneisyyden ja totuuteen pyrkimisen alapuolelle. Helsingin Sanomien NATO-into on johtanut paitsi käsittämättömään journalistiseen tasoon, myös siihen, että lehti itse, varmemmaksi vakuudeksi järjestää seminaarin, jonka osanottajilta saa haluamansa vastauksen.Se haluaa takoa niin kauan kun rauta on kuumaa.

HeSa on valinnut Venäjän kirjeenvaihtajakseen Pekka Hakalan, jolle riittää yhden nuorukaisen haastattelu, johon toimittaja projisoi omat ennakkoasenteensa ja tarjoilee ne lukijoille ikäänkuin Ukrainan todellisuutena.Toimittaja Suvi Turtiaiselle riittää myös vanhuspariskunnan hätääntynyt silminnäkijälausunto tarkka-ampujista, mutta ilman analyysiä siitä, miksi tarkka-ampujat ampuivat Yhdysvaltojen yhteistyökumppanin haltuunottaman Filharmonia-rakennuksen katolta,jonne pääsi vain hänen luvallaan. Tämä kommando-yhteistyökumppani ei antanut ottaa näitä tarkka-ampujia kiinni vaikka mielenosoittajat sitä vaativat?

Suomen medialla ei ole ollut varaa julkaista presidentti Putinin puhetta kokonaisuudessaan. Sen sijaan lehdet ottavat mielivaltaisia osasia siitä ja antavat perään oman tulkintansa, "mitä se on" tyyliin.Vain puheen kuuleminen kokonaisuudessaan tai edes lukeminen, antaa aidon vaikutelman.

Mieleeni tulee HeSa:n musiikkitoimittaja Vesa Siren, joka kirjoitti Valeri Gergievin johtamasta konsertista Tsinvalista, Georgian sodan jälkeen. Hän kertoi kuinka mahtipontisesti Gergiev johti ja kuinka konsertti oli voitonjuhlaa!! Osoittautui, että hän oli lukenut konsertista jostakin britti-lehdestä eikä ollut itse nähnyt tai kuullut sitä. Satuin näkemään ja kuulemaan konsertin, joka oli täynnä surua, kynttilöitä pimeässä illassa. Gergiev, osseetti itsekin, oli kalpea, surun murtama, samoin yleisö. Musiikki oli surumusiikkia.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Markku Salomaa, Suvi Turtiainen, HeSa, Pekka Hakala, Vesa Siren, Krimin itsenäistymisen laillisuus, Iltalehden Ukraina- uutisointi, Yhdysvaltojen erikoisjoukot, tarkka-ampujat, Yhdysvaltojen suurlähetystöt

Mistä Suomen media vaikenee?

Lauantai 14.9.2013 klo 16.17 - Pirkko Turpeinen-Saari

Suomen medialle on tyypillistä kertoa puolitotuuksia. Mielipiteet tarjoillaan valmiina antamatta kansalaiselle mahdollisuuksia ajatella itse.

Syyrian kohdalla kaasuhyökkäys kuvataan presidentti Assadin suorittamana sotarikoksena omia kansalaisiaan vastaan. Media toistaa Yhdysvaltojen väitettä 1400 uhrista. Sanamuodot ovat suoraan Valkoisesta talosta.

Suomalainen media kertoo paheksuen turvaneuvoston lukkiutuneesta tilanteesta koska "Venäjä ja Kiina jarruttavat".

Italialaiset ja belgialaiset kuulevat toisenlaista tiedotusta. Kaksi alunperin Vapaan Syyrian armeijan kannattajaa ja tämän suojeluksessa Syyriasta raportoivaa toimittajaa Pierre Piccin ja Domenico Quiric otettiin panttivangeiksi huhtikuussa. Heidän hallituksensa saivat heidät vapautettua hiljattain. He kertoivat kuulleensa Vapaan Syyrian armeijan kenraalin SKYPE-keskustelun, josta he saivat käsityksen siitä, että kapinalliset olivat iskun takana.

La Stampan 62-vuotias toimittaja Quiric sanoi häpeävänsä nyt sitä, että kannatti oppositiota. Hän pitää Yhdysvaltoja liittolaisineen hulluina kun ne aseistavat kapinallisia. Toimittajat kokivat pidätyksensä aikana useita valeteloituksia revolverilla. Eräs heidän kanssaan vankina ollut hallituksen sotilas todennäköisesti teloitettiinkin.

Samantapaisia tietoja on tullut useita. Johtopäätöksenä voi pitää sitä, että kaasuhyökkäys on tehty USA:n houkuttelemiseski hyökkäämään."Syyrian ystävät" ovat tehneet iskun ja saavat siitä johtajalleen USA:lle syyn pommittaa maa murskaksi.

Laura Saarikoski suree 15. 9 Helsingin Sanomissa sitä, että mielenosoittajat aina syyttävät Yhdysvaltoja "vaikka eivät tiedä mitä esimerkiksi Irakissa, Kosovossa tai Syyriassa tapahtui".Häntä voi lohduttaa, että monet ihmiset ovat asioista paremmin selvillä kuin Laura itse. Mielenosoittajat tietävät usein varsin tarkkaan kuin suunnitelmallisesti Yhdysvallat on ensin itse aiheuttanut sen kriisin, jota se ryhtyy pommeilla ratkaisemaan. Yhdysvallat luottaa massiiviseen propagandaansa, johon valtaosa toimittajista menee omien itressiensä perusteella mukaan. Jugoslavian hajottamisen suunnittelu ja siihen osallistuneet pelaajat ovat tarkoin selvillä. Sama koskee Irakia ja Syyriaa.Valitettavan usein propaganda jää historialliseksi totuudeksi ja vasta 50v kuluttua USA:n johtamat kammottavuudet tulevat päivänvaloon. (Kambodia,Indonesia,Chile,Bosnia,Kosovoetc.)

Suomen valtamedia ei ole kirjoittanut myöskään aikaisemmista kaasuiskuista, joiden YK:n tutkijoiden johtaja Carla del Ponte arvioi olleen kapinallisten työtä.

Suomen media kuvaa maailmantilannetta niinkuin Yhdysvallat, Saudi Arabia ja Qatar haluavat sen näyttävän. Suomen mediaa ei kiinnosta se, että USA liittolaisineen tuki terroristeja Afganistanissa,Tsetseniassa, Bosniassa, Kosovossa, Libyassa ja tukee nyt Syyriassa.

Yhdysvaltojen käymät neuvottelut ovat näytelmää. Totta kai he itse tietävät toimivansa yhteistyössä mm Saudi Arabian kanssa, jonka tavoitteena on Islamilaisten tasavaltojen määrän lisääminen. Saudi Arabia on uhannut usuttaa Tsetseenit tekemään terroritekoja Sotsin olympialaisissa ellei Venäjä toimi liittoutuman haluamalla tavalla. SA väitti tsetseenien olevan heidän käskettävissään.

Yhdysvaltojen lähes ainoa motiivi Osama bin Ladenin ja terroristien tukemiseen Afganistanissa oli Venäjän vahingoittaminen. Georgiassa tapahtuva Tsetseeni- kapinallisten koulutus tähtää samaan. Bostonin maratonin pommittaja osallistui Yhdysvaltalaisten tiedotusvälineiden mukaan tällaiselle kurssille. Venäjä varoitti Yhdysvaltoja Tsarnajevista mutta turhaan.

Suomen eduskunnan YLE uutisoi mielenkiintoisesti. Tsetseenikapinallisten sivuston suomalainen ylläpitäjä kuvataan lähes sankariksi. Se, että Venäjä kokee hänet terroristiksi on käsittääkseni vakava asia.Objektiivinen tiedonvälitys edellyttäisi Venäjän perustelut asialle ennen käsittämättömän propagandistista TV-uutista. Beslanin satojen oppilaiden ja opettajien murhat, terrori-isku Moskovalaisessa teatterissa ja metro- ja junaterrori-iskut eivät näytä mitenkään liikuttavan suomalaisia journalisteja. Mistä moinen tunteettomuus johtuu? Uhkaus olympiakisojen sabotoimisesta ei liikuta suomalaisia. Päinvastoin. Onko pitkään havaittavissa ollut 30-lukulainen ideologia johtanut jo tähän.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Laura Saarikoski, HeSa, jihadismi, kaasuiskun tekijät, suomen vaikeneva media, Syyria, Saudi Arabia, USA, Piccin, Quiric, FSA,

Suomen media kiiruhtaa Yhdysvaltojen avuksi

Maanantai 1.7.2013 - Pirkko Turpeinen-Saari

Yleisradion pääuutiset ja Helsingin Sanomat kääntävät kiitettävästi vakoiluskandaalin päälaelleen. Sen sijaan, että HeSa ja Yleisradio tuntisivat sympatiaa ja kiitollisutta kellonsoittajia kohtaan, juuri nuo tiedotusvälineet vähättelevät USA:n ihmisoikeusrikoksia ja kiinnittävät huomion päivittäisiin kritiikkinsä kohteisiin, Venäjään ja Kiinaan.USA:n halutessa sotilastukikohtia entiseen Jugoslaviaan, serbit piti maalata hyökkääjiksi ja kroaatit ja muslimit, joita USA aseisti, uhreiksi.

Yhdysvaltalainen kriittinen lehdistö kutsuu tapahtumia "Obamas war on whistleblowers"= Obaman sota kellonsoittajia vastaan.  Kellonsoittajia (Manning) kidutetaan, yritetään vetää oikeuteen (Assange) peruutetaan passi ja yritetään pidättää(Snowden). Suomi, tai oikeastaan Suomen keskeinen media, ei omasta luulostaan huolimatta ole mikään ihmisoikeuksien puolustaja, vaan valtaa myötäilevä todellisuutta välttävä propagandakone.

Kun Yhdysvallat on halunnut tuhota kansakuntia; Vietnam, Laos, Allenden Chile, Etelä-Amerikan edistykselliset valtiot, Jugoslavia ja nyt Syyria, taktiikka on ollut seuraava: CIA yrittää löytää kyseisestä maasta sopivat kontaktihenkilöt ja järjestöt, joiden avulla voi levittää propagandaa ja heikentää kyseistä valtiota.Sen jälkeen romahdutetaan talous. Sitten voimistetaan äärioikeistolaisia puolueita tai tahoja, joiden avulla korostetaan vastakkainasettelua kun toimeentulosta judutaan taistelemaan nyt köyhyyden runtelemassa maassa. Ellei sisäinen kaaos riitä,Yhdysvallat ottaa liittolaisineen aseet käyttöön. Ensin aseistetaan itselle mieluisia voimia ja koulutetaan sotilaita. Jollei se riitä  mennään itse liittolaisten kanssa sotimaan.

Suomen media on mielellään Yhdysvaltalaisissa hyökkäysvaunuissa kuvaamassa vallan näkökulmasta mitä tapahtuu. Kun asiantuntemus puuttuu eikä omaa mielipidettä ole, tuloksena on silkkaa propagandaa.

Venäjää on syytetty kansalaisjärjestöjen vainosta. Miksi Venäjän pitäisi suostua Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten rahoittamien kansalaisjärjestöjen vaikutusvallan kasvuun Venäjällä? Venäjän uusi lakihan ei kiellä kansalaisjärjestöjen toimintaa vaan niiden ulkomaisen rahoituksen. USA  tukee Venäjän yhteiskuntaa terrorisoivia fundamentalisti-muslimeja samalla tavoin kuin se on saanut synnytettyä fundamentalistimuslimien tukikohdat keskelle Eurooppaa, Bosniaan ja Kosovoon. Toimittajat eivät ihmettele miksi Kosovossa on valtava presidentti Bill Clintonin patsas! Kun kosovolaisilta kysyy voiko maa tehdä joitakin päätöksiä ilman Yhdysvaltojen suostumusta, vastaus on EI! Valtavan Yhdysvaltojen sotilastukikohdan maapohjaksi tarvitaan USA:n valtaan alistuva nukkevaltio. Miksi Venäjän pitäisi suhtautua myötämielisesti uskonnollisen fanatismin tukemiseen? Miksi Venäjän pitäisi alistua fundamentalistien samaan salaiseen rahoitukseen ja aseistukseen. Miksi Venäjä suhtautuisi myönteisesti voimiin, jotka haluavat estää maan omatahtisen kehityksen?

Yleisradion pääuutiset esitti vakoiluskandaalin asemasta Yhdysvaltalaisen ihmisoikeusjärjestö Human rights watchin laajan kriittisen jutun siitä, miten Kiina kohtelee tiibettiläisiä. Yhdysvaltalaisen ihmisoikeusjärjestön analyysit ovat usein yksipuolisia, mutta Yleisradion uutinen ylitti reippaasti propagandan rajat. Uutisessa esitettiin vakoilusatelliittien salamyhkäisiä kuvia, joiden sanottiin esittävän kylien tuhoamisia ja uusien rakentamisia. Prosessia kutsuttiin Tiibetin kulttuurin tuhoamiseksi. Katsojalla ei ollut mitään mahdollisuutta saada objektiivista kuvaa. Katsoja ei tiennyt, että Yhdysvaltojen tiedustelupalvelu CIA maksoi Dalai Laman palkkiot. Tiibet oli ennen Kiinan valtaa feodaalinen yhteisö ja kaikkea muuta kuin demokratia. On viehättävää käydä turistina alkeellisissa oloissa, mutta osa tiibettiläisistä haluaa varmasti normaalin koulutuksen ja terveydenhuollon. Ehkä jopa asua mukavassa lämpimässä kodissa ja kulkea yleisillä kulkuneuvoilla kuten junalla.

Yhdysvaltojen armeija on parin vuoden ajan sallinut homouden avoimen myöntämisen. Yleisradio esitti näyttävästi kuinka Yhdysvaltojen Helsingin suurlähetystö oli mukana Pride marssilla. Samaan aikaan Yhdysvalloissa tapetaan abortteja tekeviä lääkäreitä ja Texasin 42 aborttiklinikasta 37 uhataan uuden lain perusteella sulkea. Venäjällä aborttiin suhtaudutaan sallivasti. New York Review of Books pitää USA:n vankiloissa tapahtuvaa seksuaalista hyväksikäyttöä maan suurimpana ihmisoikeusongelmana.On hienoa, että seksuaalinen tasa-arvo osittain lisääntyy, mutta se, että tällä Yhdysvaltojen ja Suomenkin yhdellä saavutuksella lyödään Venäjää, joka suhtautuu pidättyvämmin homouden ilmaisemiseen, on propagandistinen vaikutus. Suomi, puhumattakaan USA:sta, ei ole mikään seksuaalisen tasa-arvon mallimaa eikä Suomen media olisi ilahtunut, jos esimerkiksi Hollanti olisi alkanut julkisesti opettaa Suomea 1970- tai 80 luvulla.

Helsingn Sanomien pilapiirros "Kyttääjävaltioita" koskevan tekstin 30.6.2013 yhteydessä näytti psykiatrin mielestä selvältä kieltämisdefenssiltä, mikä puolustusmekanismi  on lapsuuden varhaisin ja totaalisin puolustusmekanismi. "Se mitä näen, ei ole totta, Yhdysvallat ei ole paha vaan pahoja ovat Venäjä ja Kiina!" Helsingin Sanomat voisi laskea sen sotien määrän, joissa Venäjä, Kiina tai vaikkapa Iran olisivat viimeisten 60 vuoden aikana olleet sodan aloittajina (joka on pahin sotarikos) ja sen jälkeen verrata sitä Yhdysvaltojen aloittamiin sotiin. Taitaisi kaikki Yhdysvaltojen presidentit päätyä kansainväliseen rikostuomioistuimeen.

Suomen media ei piittaa tosiasoista. Sen ilmaisu ei ole analyyttistä eikä asiantuntevaa. Muutama kokonaisuudesta poikkeava journalisti nousee kuin majakka hetkittäin valaisemaan pimeää.


Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: HeSa, Yleisradio, vakoiluskandaali, Kiina, Venäjä, homous, tasa-arvo

Juhani Pietarinen,Hyvinkään ampujan mielenterveys, lääkkeet ja syyntakeisuus

Keskiviikko 23.1.2013 klo 10.58 - Pirkko Turpeinen-Saari

Hyvinkään ampumistapauksen oikeuskäsittelyn referointi Helsingin Sanomissa antaa aineksia kritiikkiin. Kritiikki kohdistuu mielenterveyshäiriöistä kärsivien nuorten hoidon laatuun - hoitamattomuuteen.Kritiikki kohdistuu julkisuuden mm Helsingin Sanomien tapaan käsitellä tapahtumia. Oikeusjärjestelmä ei myöskään kykene yksin arvioimaan syyntakeisuutta jos psykiatrinen järjestelmä ei pysty antamaan eväitä.

HeSa:n toimittaja ei mainitse ampujan saaman lääkkeen nimeä, mutta kuvauksesta päätellen kyseessä on niin sanottu serotoniinin takaisinoton estäjä,masennuslääke, jolla on haittavaikutuksena aggressiivisuuden lisääntymistä, itsemurha-ajatuksia ja yllykkeitä.

Toimin 25 vuotta Helsingin kaupungin nuorisopsykiatriasta vastaavana lääkärinä. SSRI-lääkkeiden tultua markkinoille havaitsin nopeasti, että ne eivät sovi nuorille. Suosittelin alaisilleni niiden käytöstä pidättymistä. Kirjoitin lääkärilehteen kriittisen artikkelin, jossa suosittelin tiettyä perinteistä masennuslääkettä sekä erästä ns uutta psykoosi (mielenhajoamiseen tarkoitettua)lääkettä. Melko pian lääkärilehdessä ilmestyi vastakirjoitus, joka päinvastoin suositteli lääkkeen käyttöä. 

Nuoret ovat lääkkeinensä tuuliajolla.Psykiatrisen hoidon riittämättömyyttä ei haasteta oikeuteen. Jos nuorella on sekä mielenterveydellisiä että lääkkeen aiheuttamia hallitsemattomia tunnetiloja, kuinka vastuu jaetaan. Jos mieli hajoaa, logiikka pettää sillä hetkellä, vaikka myöhemmin nuori ymmärtäisi syyn ja seurauksen lain. Syyntakeisuutta tulisi arvioida siten minkälainen se oli tekohetkellä.

Asian käsittely julkisuudessa on karmaisevinta. Helsingin Sanomat valitsee monista mielipidekirjoituksista huikeimman, emeritus professori Juhani Pietarisen tekstin: "Joukkosurma antaa tekijälle rajattoman vallantunteen".Siinä on leimaa nuorelle ja hänen perheelleen elämän loppuun saakka.".. kun tappamisen hurmos on ohi, mies hiljenee hänen mukaansa (Dostojevski)äkkiä, kesyyntyy ja muuttuu ikäänkuin rätiksi, anelee anteeksi, itkee ja valittaa. Mielipidekirjoitus jatkaa:"Tämä sopii varmaan moniin muihinkin tapauksiin kuin Hyvinkään ampujaan"."Mikä tuottaa tuollaisia luonteita?Millainen on ollut surmaajan kasvuympäristö?"lopettaa emeritusprofessori.

Kasvuympäristö on ollut todennäköisesti rakastava, kaikkensa tekevä. Kokemuksesta ja tieteestä tiedetään, että perintötekijät vaikuttavat tiettyjen ihmisten vaikeuteen hillitä itselleenkin vierasta aggressiota.Suunnittelin erään New Yorkilaisen professorin kanssa tutkimusta  aiheesta koska molemmat olimme tulleet tulokseen, että klotsapiini niminen lääke auttaa sekä ennaltaehkäisyssä että hoidossa. Nykyisin joustava klotsapiinin käyttö on Suomessa tehty erittäin monimutkaiseksi

Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksen valinta on yllättävä ja surullinen.Mielenterveyspotilaisiin kohdistuva syrjintä ja toisen luokan kansalaisuus jatkuu.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: aggressiota aiheuttavat lääkkeet, Juhani Pietarinen, Hyvinkään ampuja, HeSa, syyntakeisuus tapoissa, hurskastelu kasvuympäristöllä

Helsingin Sanomien sotaretoriikka ja terrorismin rahoitus

Sunnuntai 20.1.2013 klo 10.51 - Pirkko Turpeinen-Saari

Ulkomailla asuva suomalainen Helsingin Sanomien nettilehden lukija kysyi :"sotaanko siellä valmistaudutaan?" Puolustusliitto Ruotsin kanssa, eurooppalainen puolustus (yhdessä NATO-maiden kanssa) hyökkäysvaunukuva keskellä sunnuntailiitettä "kunnian" symbolina,aseostot, sotilasasiantuntijoiden lähettäminen Maliin ikäänkuin solidaarisuuden osoituksena EU:n jäsenenä tukemaan USA:n ja Ranskan sotapolitiikkaa. Kaiken huippuna 20.1. pääkirjoitus terrorismista ja sen rahoituksesta.Lehden vikahan ei ole se, jos joku poliitikoista on sotakiihkoilija, mutta lehden vastuulla on mikä on pääkirjoitusten ja tekstien kriitiikkiä osoittava analyysi.

HeSa kertoo pääkirjoituksessaan fundamentalistiterroristien rahoittavan aseostoja lunnasrahoilla!Uskooko pääkirjoitustoimittaja näin?

Tosiasiassa Yhdysvallat on rahoittanut ja kouluttanut terroristeja usean vuoden ajan Afganistanissa 1980-luvulla, vuoden ajan Bosniassa 1990-luvulla sekä antanut sen jälkeen NATO:n miehityksen antaman suojan terroristien koulutusleireille ja pysyvälle sijoittumiselle Bosniaan. Libyassa asetoimitukset ja NATO:n ilmatuki oli niin ylenpalttista, että aseita on vuosiksi eteenpäin. Joidenkin analyytikkojen mukaan Libya on luovutettu terroristeille. Suuri osa terroristeista on siirtynyt sekä Maliin että Syyriaan, jälkimmäiseen Saudi-Arabian ja Qatarin palkkasotureina.

Kaava on aina sama. Fundamentalisti muslimit saavat "kansainväliseltä yhteisöltä"aseet tehdäkseen likaisen, kaiken vastenmielisimpiä kidutuksen ja silpomisen muotoja käsittävän työn. Sen jälkeen Yhdysvallat ja NATO hyökkäävät "pelastamaan siviilejä", jakamaan maat ja rikkaudet kukin maataan edustaville yksityisille yrityksille.

Mikä on lehden analyysi Malista. Ei sanaakaan vuosi sitten keväällä Yhdysvalloissa koulutuksensa saaneen sotilaan vallankaappauksesta.Mihin sillä tähdättiin? Pohjois-Maliin virranneet terroristit on aseistettu "lännen" rahoilla.Nämä likaisen työn tekijät korvataan nyt Ranskan sotilaallisella puuttumisella, mitä seuraa kaiken kattava "kansainvälisen yhteisön" sotilaallinen tuki.

Syyriassa asiat ovat kesken. Terroristien aseellinen tukeminen on meneillään."Kansainvälinen yhteisö" ei halua lopettaa sotaa, sillä tavoitteisiin ei olla päästy. Liittoutumaton,Yhdysvaltojen ja Israelin arroganttiin yksinvaltaan kielteisesti suhtautuva hallitus on saatava tuhottua ja maa mielellään jaettua etnisiin "kansainvälisen yhteisön" hallinnassa oleviin pilkkeisiin kuten Jugoslaviassa. Siirtomaavalta halutaan palauttaa.

Helsingin Sanomat edustaa suomalaista uutisvälitystä. Valitettavasti lehden itsesensuuri estää kirjoittamasta asioista niinkuin ne ovat. Tällä hetkellä kansainvälisiä lakeja noudattava maa on se, jota vastaan lehden sotaretoriikka on kohdistettu. Myös itäisessä naapurissamme luetaan lehtiä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: HeSa, terrorismin rahoitus, puolustusliitto, USA, Nato, Ranska

Media ja presidenttiehdokkaiden ihmisoikeudet

Lauantai 28.1.2012 klo 15.07 - Pirkko Turpeinen-Saari

Suomi ei valitettavasti ole ihmisoikeuksien luvattu maa.Pohjoismaiden neuvoston jäsenenä aikoinaan totesin kuinka Ruotsi on valovuoden Suomea edellä.

Tiedotusvälineet, joista useimmat ovat kauan sitten, päätoimittajiensa sanoin ilmoittautuneet NATO:n kannattajiksi, ovat pääsemässä hiotun tekniikansa avulla maaliin.

Ensimmäisellä kierroksella tenteissä ei puhuttu käytännössä mistään merkittävästä ulkopoliittisesta asiasta. Kierroksellahan oli todellinen ulkopolitiikan konkari ja NATO:n vastustaja.

Kun hänestä päästiin, tiedotusvälineet ovat ottaneet jäljelläolevan NATO:n vastustajan käsittelyynsä.

Helsingin Sanomat referoi tarkoitushakuisesti TV 1:n vaalitenttiä ja oheen merkitsee ehdokkaille plussat ja miinukset. Haaviston miinuksena on "hermostus" ja suupielen nykinä. Samaa hermostusta TV1:n toimittaja yritti istuttaa Haavistoon. 

Haaviston ilmeet ja eleet saattavat johtua aivan muusta kuin tavallisesta hermostuksesta. Se saattaa johtua tunteesta kun joutuu puhumaan esineen roolista ylivoimaa vastaan. Haavisto tietää, että toimittajien asenteet eivät viikossa muutu. Toimittajat pitävät itsestään selvänä, että Haaviston seksuaalinen suuntaus on vähemmän arvokas kuin Niinistön seksuaalinen suuntaus. He kohtelevat Haavistoa objektina subjektin sijaan. Toimittajat pitävät omaa vallankäyttöään normaalina, yleisenä.

Niinistö istuu tyytyväisenä vieressä tietäen, että hänen ylivoimainen asenteensa "normaalin" edustajana säilyy.Jos hänellä olisi eläytyminen tallella, hän ei nauttisi tästä. Mutta ilmeisesti hänelle asenne on yhtä normaali kuin toimittajillekin.

Isovanhempiemme aikaan omistaminen ja omistamiseen liittyvä äänioikeus oli normaalia. Se oli lainsäädännöllä taattua itsestään selvyyttä.Nyt ajassa on uudet itsestään selvyydet - yhtä alistavat kuin ennenkin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: TV 1, HeSa, esineellistäminen, hermostuminen, NATO

Helsingin Sanomien pääkirjoitus Papandreusta säälittää

Perjantai 4.11.2011 klo 11.33 - Pirkko Turpeinen-Saari

Helsingin Sanomien pääkirjoituksen 4.11. Papandreu- analyysi on poliittisuudessaan paljastava ja jossakin määrin säälittävä.

Autoritaarisen valtiovarainministeri Venizelosin ja pääministeri Papandreun erilaisuus poliitikkoina ja ajattelijoina on ilmiselvä. PASOK- puolueeseen mahtuu erilaisia toimijoita. He kävivät tiukan kamppailun puolueen puheenjohtajuudesta,jonka Venizelos hävisi.

Ainoa poliitikko, joka tällä hetkellä näyttää ajattelevan kokonaisuuden etua on Papandreu. Ainoa keino, jolla kreikkalaiset olisivat nielleet rankat säästötoimet, olisi ollut kansanäänestys, jota olisi edeltänyt riittävä tilanteen analyysi ja keskustelu. Totta kai äänestyksen aloitteentekijä olisi odottanut kansan lopulta ymmärtävän mikä on välttämätöntä.Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja ei tunnu kaipaavan Kreikan kansan todellisuuden, tunteiden ja ajattelun huomioon ottamista.

Kreikkalaisten tulisi ottaa oppia islantilaisista. Kreikan tilanne on euron vuoksi monimutkaisempi, mutta Islannin kansa on sitoutunut karvaisiin hoitotoimenpiteisiin. Myös kreikkkalaisten olisi vaadittava tilanteeseen todellisia syyllisiä vastuuseen, eikä kaadettava syyllisyyttä sen niskaan, joka on yrittänyt nostaa kansan ojasta. Ilman petoksiin syyllistyneiden tahojen vastuunottoa, ei tilanne voi parantua.

Oppositio, jonka riveissä valtaosa kaaokseen syyllisistä on panee mieluummin maan sekaisin kun antaa Papandreun hoitaa asiat kuten tähänkin saakka. On valitettavaa, että PASOK:in jäsenetkään eivät kaikki käsitä, kuinka vakava tilanne on niin kansallisesti kuin kansainvälisesti.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: valta, demokratia, autoritaarisuus, HeSa, Papandreu

Mikael Pentikäisen Kekkonen

Tiistai 7.9.2010 klo 13.05 - Pirkko Turpeinen-Saari

Suurimpien suomalaisten sanomalehtien päätoimittajat ilmoittivat joitakin vuosia sitten olevansa Suomen NATO:oon liittymisen kannalla. Mikael Pentikäinen ei tuolloin ollut päätoimittaja mutta 7.9. 2010 HeSa:n artikkelinsa pohjalta hänet voisi lukea tuohon joukkoon.

Päätoimittaja Pentikäisen mielestä "NATO-jäsenyyttä voisi kelpo perustein pitää kekkoslaisena ajatteluna".

Perusteluna Pentikäinen pitää Kekkosen lausahdusta "Vaikka koko muu Eurooppa muuttuisi kommunistiseksi, Suomi jää perinteisen pohjoismaisen kansanvallan pohjalle".

Lukija jää ihmettelemään miten NATO ja yllämainittu lause liittyvät toisiinsa. Päinvastoin Suomen jääminen omien intressiensä mukaisesti valitsemansa kaltaiseksi osoittaa riippumattomuutta ja itsenäisyyttä eikä liittoutumispyrkimystä.

Pienikin perehtyminen Kekkosen ajatteluun ja toimintaan osoittaa sen, että hän ei missään tapauksessa olisi NATO-jäsenyyden kannalla. Kekkosen johtoajatus oli puolueettomuus. Siis ei pelkästään liittoutumattomuus vaan puolueettomuus. Hänen mielestään Suomen ulkopoliittinen linja perustuu maantieteeseen. Suomi on pysyvästi suurvallan naapuri ja Suomen on otettava huomioon sen intressit. Suurin uhka Suomelle olisi lännen ja nykyisen Venäjän välinen konflikti, jossa Suomi olisi vastakkaisessa leirissä kuin Venäjä. Pienenkin ajatusprosessin jälkeen tuo on itsestään selvyys. Vain uskottava sotilaallinen liittoutumattomuus takaa Suomen turvallisuuden.

Kekkosen mukaan Suomen linja on pysyttäytyminen suurvaltojen välisten eturistiriitojen ulkopuolella. Tätä hän toisteli.

Kekkosen ajattelun kaltaista viisautta ja kypsyyttä löytää vain harvassa nykypoliitikossa, toimittajien omien ajatusten syvällisyys tai sen puute ei useinkaan paljastu.

Urho Kekkosen ajattelu johti siihen, että aikaisempi melko musta-valkoinen ajattelu muuttui luovaksi prosessiksi, jonka parhaat ilmentymät näkyvät 1970-luvun alkupuolen kirjoituksissa ja teoissa. Kekkonen oli sitä mieltä, että Suomi voi voida hyvin vasta kun kaikki muutkin maapallon maat voivat hyvin.Eli muiden hyvinvointi on myös Suomen etu. 

Jos tämä suhteutetaan Suomen Venäjä-suhteisiin voitaisiin sanoa, että Suomi voi hyvin sitten kun Venäjä voi hyvin.Toisin sanoen kaikki mitä Suomi voi omassa pienuudessaan tehdä suuren Venäjän hyväksi on toimintaa, minkä Kekkonen hyväksyisi. Tästä seuraa- Kekkosen prosessiajattelua seuraten, että Venäjäkin suhtautuisi Suomeen samalla tavalla. Kielteisyys ei ruoki tällaista kehitystä vaan myönteisyys. Myönteisyys ei ole pelkuruutta tai kyyristelyä.Se on ainoa pohja luoville suhteille niin ihmisten kuin kansakuntien välillä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: HeSa:n päätoimittaja, Kekkonen ja NATO

Sensuroitu vastine ja ihmisoikeudet

Sunnuntai 1.11.2009 klo 9.52 - Pirkko Turpeinen-Saari

Lähetin lokakuun Helsingin Sanomien kuukausiliitteen kunniaani loukkaavaan juttuun vastineen.Välivaiheiden jälkeen sain seuraavan kirjeen: "Olemme saaneet teiltä vastineen ja käyneet sen huolellisesti läpi toimittaja Minna Lindgrenin ja päätoimittaja Janne Virkkusen kanssa. Katsomme, että kuukausiliitteen kirjoituksen "Runoilijan kuolema" johdosta teille on syntynyt vastineoikeus.

Päätoimittaja Virkkunen ilmoittaa,että Helsingin Sanomat on valmis julkaisemaan vastineenne alla olevassa muodossa. Vastinettanne on lyhennetty poistamalla siitä kohtia, jotka eivät koske henkilökohtaisesti teitä tai eivät ole muutoin olennaisia tai perustuvat tulkintaan."

Siis kunniaa loukkaavan tekstin tehneet ja julkaisseet tahot arvioivat mikä loukatulle on olennaista tai perustuu tulkintaan.

Jotta kiinnostuneilla kansalaisilla olisi mahdollisuus tutustua alkuperäiseen vastineeseeni, kirjoitan sen tähän:

Lähetekirjeessä toimittaja Lauri Malkavaaralle totean muun muassa:

"On yleisestikin tunnettua, että olen tehnyt elämäntyöni ihmisen luovuuden, subjektiuden ja ihmisoikeuksien puolustamiseksi. Olen noudattanut samoja periaatteita läheisen, rakkaan ystäväni akateemikko Paavo Haavikonkin suhteen."

VASTINE:

1. Nimeni on väärin. Se on Pirkko Turpeinen-Saari eikä Pirkko Turpeinen

2. Artikkelissa todetaan minun olevan nuorisopsykiatri ja siten kyseenalaistetaan kykyni "hoitaa" vanhusta. Olen myös aikuispsykiatri sekä lastenpsykiatrian erikoislääkäri jonka lisäksi minulla on päihdelääketieteen erityispätevyys. Toimintani ihmisoikeuksien puolesta näkyy muun muassa kirjoistani Inhimillinen kasvu ja yhteisö sekä Ahdingossa luova lapsi ja nuori. Sekä siitä, että olen toiminut Euroopan neuvoston kidutusta ja ihmisarvoa alentavaa kohtelua tutkivan komitean psykiatrian asiantuntijana. Tässä yhteydessä lienee epäoleellista, vaikka artikkeli ne nimenomaan ansioikseni mainitsee, että olen ollut kansanedustaja tai, että olen ollut kolme kertaa naimisissa ja kirjoittanut kirjan Urho Kekkosesta.

3. Artikkelissa väitetään virheellisesti, että lääkäreillä ei ollut tietoa potilaan lääkityksistä. Helsingin kotisairaanhoidolla ja kaupungin sairaalalla on yhteiset tiedostot.

4. Artikkelissa väitetään virheellisesti, että olisin vaatinut akateemikon hoitoa koskevien asioiden alistamista itselleni. Näin en ole koskaan vaatinut. Pidin Helsingin kaupungin kotisairaanhoidon lääkäriä kokonaishoidon vastuullisena lääkärinä. Aivan muut tahot hankaloittivat yhteistyötä.

5. Artikkelissa väitetään virheellisesti, että vierailukieltoja ei ollut. Tosiasiassa Mehiläisen lääkäri edellytti Paavo Haavikon kirjallista tahdonilmaisua. Heikki Haavikko oli unohtanut omasta vieraslistastaan Ritva Haavikonkin. Kiellot oli laatinut aina vain yksi omainen, Heikki Haavikko vaikka artikkelissa viitataan monikkoon; perheeseen, omaisiin. Kielto oli voimassa kaikissa sairaaloissa vaikka lain potilaan oikeuksista kuudes pykälä edellyttää yhteistyötä potilashenkilön parhaaksi yhdessä omaisten ja läheisten kanssa.

6. Artikkelissa väitetään virheellisesti minun määränneen akateemikolle sopimatonta lääkettä. Väite on loukkaava. Olen toiminut psykiatrian alalla lääkärinä 35 vuotta eikä tätä ennen ole esitetty, että ammattitaitoni ja kokemukseni eivät riittäisi lääkevalintaan. Sen sijaan Heikki Haavikko esti Paavo Haavikkoa saamasta kyseisen, akateemikon kanssa ja hänen pyynnöstään sopimani yksittäisen lääkeannoksen.

7. Artikkelissa väitetään virheellisesti, että olisin pyytänyt lääkäriltä Paavo Haavikon potilastietoja. Miksi olisin pyytänyt Mehiläisestä potilastietoja kun tunsin Haavikon tilanteen? Sen sijaan todistettavasti tarjouduin antamaan tietoja.

8. Artikkelissa kerrotaan Paavo Haavikon Mehiläisessä allekirjoittamasta paperista, jossa hän katsoo itsellään olevan tekijänoikeus, jos Pirkko Turpeinen kirjoittaa hänen elämästään. Paavo Haavikko oli hyvin tarkka nimistä. Hän ei olisi kutsunut minua Pirkko Turpeiseksi vaan Pirkko Turpeinen-Saareksi, huolellisesti. Jos hän olisi luullut minun kirjoittavan itsestään kirjaa, olisi hän itsestään selvästi kysynyt asiaa suoraan minulta. Tapasimme tuona samana päivänä, lämpimän rakastavissa merkeissä, kun tuo paperi väitetään kirjoitetuksi. Heikki Haavikko uskotteli eristetylle isälleen myös minun kirjoittavan tästä kirjaa vaikka en ole sellaista koskaan harkinnut.

9. Artikkeli tekee groteskia parodiaa tragediasta liittyen juhannusaaton vierailuuni Paavo Haavikon luona. Vierailu tapahtuu johtavan ylilääkärin luvalla ja käyntini johtuu siitä, että Paavo Haavikolle merkittävämpi henkilö Mauno Saari, johon akateemikon suhde on hengentärkeä, on matkoilla. Vierailun lopulla akateemikon puoliso Ritva Haavikko ja Heikki Haavikko astuvat huoneeseen. Heikki saa raivokohtauksen, poistuu huoneesta ja palaa hetken kuluttua huutaen minun tulleen tervehdyskäynnille väittäen olevani hänen vaimonsa. Käytävällä huuto jatkuu eikä laannu vaikka asiakirjoista selviää, että olen paikalla ylilääkärin annettua Mauno Saarelle ja minulle luvan tapaamisiin, koska hänellekin Mauno Saaren merkitys henkisen yhteyden ylläpitäjänä on selvinnyt. Sanon olevani "ylilääkärin luvalla", en "ylilääkäri", niinkuin artikkelissa virheellisesti väitetään. Silminnäkijöitä ja korvin kuulijoita on kymmeniä. Heikki Haavikko jätti akateemikon ja Ritva Haavikon siihen käsitykseen, että olin tullut tapaamiseen luvatta hänen vaimonaan.

10. Artikkelissa ihmetellään miksi nuorisopsykiatri "hoitaa" vanhusta. Oli paikalla ihmisenä, en ammattini edustajana. Empatia ja myötäeläminen riittävät.

Seuraavana arkipäivänä Heikki Haavikko uhkasi kirjallisesti, juristinsa välityksellä, ylilääkäriä käräjäoikeudella mikäli hän sallii minun käydä tapaamassa akateemikko Haavikkoa.

                             ***

Tähän päättyy vastineeni, jota lehteen sitten "editoitiin" tarpeen mukaan.

Tragedian syvyyttä kuvaa se, että edellisenä päivänä Paavo Haavikko oli kaksin käsin käsistäni pitämällä pyytänyt, että kävisin joka päivä. Siten hän joutui asettamaan poikansa tahdon oman etunsa edelle. Luopumaan surutyöstä menettäessään kontaktin läheisiin ystäviinsä. Kahdelle luovalle kirjailijalle  Paavo Haavikolle ja Mauno Saarelle suruprosessin kieltäminen on ihmisoikeusrikos, jonka tunnistaa vain henkilöt jotka ovat kokeneet mitä tästä kieltämisestä seuraa.

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: HeSa:n kuukausiliite, surutyön kieltäminen

Finanssikriisi ja kansallinen itsekkyys EUssa?

Lauantai 25.10.2008 klo 18.54 - Pirkko Turpeinen-Saari

Toimittaja Pauliina Pulkkinen löytää vain kansallisen itsekkyyden kielteisiä puolia Ranskan presidentti Sarkozyn kannustaessa kaikkia EU maita suojelemaan kansallisesti elintärkeitä aloja ulkopuolisilta saalistajilta.

Toimittajan haastatteleman professori Esko Antolan mukaan hallitusten välisyys entisestään kasvaa ja yhteisöllisyyden paino ja merkitys vähenee.

Lieneekö toimittaja antanut kovin yksipuolisen kuvan haastateltavan mielipiteistä vai tarkoittaako professori täyttä totta.

Millä tavalla ylikansallinen omistus yrityksissä lisää yhteisöllisyyttä EUssa?

Valtioiden omistuksen lisääntyminen antaa kullekin valtiolle luonnollisesti enemmän varmuutta ja vakautta verrattuna tilaan, jossa eri maista myös EUn ulkopuolelta tulevat omistajat ristiriitaisin ja nimenomaan itsekkäin intressein vaikuttavat yritysten toimiin. Onhan tämän mallin vaikutuksia nähty yllin kyllin.

Miten hallitusten välisyys ja yhteisöllisyys ovat vastakkaisia.Vahvat valtiot kykenevät myös yhteisöllisyyteen siten kun minä yhteisöllisyyden käsitän. Yksilötasolla taloudellisesti itsenäisten yksilöiden keskinäinen yhteistyö on taatusti tasa-arvoisempaa kuin sellaisten, joista toinen on riippuvainen esimerkiksi puolisonsa sattumanvaraisesti antamista rahavaroista.

Finanssikriisin jälkeen EU maat ovat taatusti identiteetiltään vahvempia kuin ennen sitä ja EU kokonaisuutenaan voi kehittää entistä kypsempää yhteistyötä, jos sitä vain halutaan.Toimenpiteet voivat johtaa säälimättömään ahneuteen perustuvan kuplatalouden siivoamiseen.Yhteisöllisyydenhän tulee käsittää myös EUn ulkopuolella olevat valtiot. Tämän yhteisöllisyyden kehittäminen perustuu aivan muihin toimenpiteisiin kuin mikä sisältyy nyt nähtyihin yritysten ja pankkien stabilointiin.

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: HeSa, Esko Antola, Pauliina Pulkkinen

Vanhemmat kirjoitukset »