Yhteystiedot

Pirkko Turpeinen-Saari
Vanha Hangontie 10,
10620 Tammisaari
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi

Uutiset

2.6.2008Nyt voitte osallistua ajatuksiini myös näiden kotisivujeni välityksellä. Toivon keskustelua ja palautetta.Lue lisää »28.7.2014Puolan ja USA:n osuus Itä-Ukrainan väkivallassaLue lisää »1.7.2008Eläkeläisillekin oikeus vapaaseen liikkuvuuteen EUssaLue lisää »

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Blogin arkisto

Sauli Niinistö ja Martti Ahtisaari tekivät Suomesta vankilan

Maanantai 19.2.2024 klo 10.37 - Pirkko Turpeinen-Saari

Sauli Niinistön ja Martti Ahtisaaren johdolla Suomesta on tehty vankila.

Aloitan Sauli Niinistöstä. USA hajotti taloudellisen kiristyksen ja pommien avulla sosiaalisesti oikeudenmukaisen Jugoslavian. Olihan siellä hirmuista, kun työläiset saivat osallistua yritysten hallintoon ja osa voitoista kuului myös työläisille. Kansantulolla mitattuna Jugoslavia oli 24. sijalla maailmantilastossa.

Serbit olivat Jugoslavian suurin kansanryhmä, joka fasistisen Kroatian keskitysleireistä selviämisen jälkeen otti tehtäväkseen oikeudenmukaisen valion rakentamisen yhdessä vangitsijoittensa kanssa.

Tämä oli Niinistön mukaan varmaankin kommunismia, jota kitkemään hän lähti  Euroopan demokraattiseen unioniin EDU:hun keskellä Jugoslavian hajottamista. EDU:n päätavoite oli juuri kommunismin kitkeminen.

Helmut Kohl oli kutsunut Niinistön järjestön puheenjohtajaksi. Kohl oli saanut kasvatuksen Hitlerin armeijaan, vaikka iän puolesta ei päässyt tositoimiin venäläisiä tappamaan.

                                                       ***

CIA oli Jugoslavian hajotuksen keskeinen toimija. Yhdysvalloista ja Kanadasta valui Jugoslavian alueelle natsidiasporaa, joka oli saanut toisen maailmansodan jälkeen näissä maissa suojan, jatkaakseen ideologista työtään.

Hajotuken ensimmäinen työkalu oli Kroatia, joka ryhtyi Helmut Kohlin ja USA:n innoittamana aloittamaan itsenäisyystaistelua. Puolustusministeriksi valittiin puhdas natsi Kanadasta. Vasta perustettu EU tuki kansainvälisiä lakeja ja sopimuksia rikkovia toimia Euroopan rajojen siirtämisessä. 

Euroopan unioni perustettiin palvelemaan Yhdysvaltojen aseteollisuutta. Kroatian sodan aloittamisen jälkeen aseteollisuudelle riitti tilauksia kymmeneksi vuodeksi. Jugoslaviassa käytettiin kaikkia muita aseita paitsi ydinpommia. Köyhdytetyllä uraanilla vahvistettuja ohjuksia kyllä riitti.

Olen kirjoittanut kahdessa kirjassani: Lahtari, Punikki ja Teurastaja sekä Lupa olla julma, Jugoslavian hajottamisesta ja suomalaisten roolista siinä.

                                                         ***

Sauli Niinistö oli Lipposen hallituksen ministerinä ja varapääministeerinä Jugoslavian sodan aikana. Martti Ahtisaari oli Suomen presidentti.

Martti Ahtisaari toimi CIA:n ja Yhdysvaltojen työkaluna johtaen prosessia Kosovossa. Yhdysvallat oli halunnut vahvistaa "läsnäoloaan¨Balkanilla¨. Se halusi sotilastukikohdan Serbiaan ja halusi myös miehittää koko maan. 

Serbien itsepintaisen vastarinnan jälkeen USA joutui tyytymään pienempään mielivaltaan. Aseellinen konflikti päättyi YK:n rauhansopimukseen, jossa todettiin Kosovon olevan laillisesti Serbian maakunta, päätös no 1244.

Nato-miehitystä ("rauhanturvaamista") hyväksikäyttäen Yhdysvallat rakensi Serbian maakuntaan Kosovoon, heti rauhansopimuksen jälkeen, jättimäisen sotilastukikohdan, Bondsteelin. USA antoi Ahtisaaren tehtäväksi taata tukikohdan maa-alueen hallinta.

Kahdeksan vuoden neuvottelujen jälkeen ja Ahtisaaren turhaan yritettyä taivuttaa YK muuttamaan päätöstään, päätettiin Ahtisaaren johdolla "itsenäistää" Kosovo, jolloin "itsenäinen" Kosovo sallisi alueellaan omaa mielivaltaansa serbejä vastaan tukevan armeijan läsnäolon. Itsenäistymisestä päätti 100 yksityishenkilöä.

Martti Ahtisaari sai Kosovon itsenäistymisvuonna 2008 Nobelin rauhanpalkinnon palveluksistaan USA:lle ja CIA:lle.

                                                     ***

Sauli Niinistön valinta Suomen presidentiksi oli itsestään selvä. Hän oli osoittanut Yhdysvalloille ja CIA:lle luotettavuutensa koko uransa ajan.

Jo uransa alkuvaiheessa hän osoitti Suomen kansalle halveksuntansa naapurimaamme Venäjän johtoa kohtaan. Aluksi se ilmeni pilkkana ja vihjeinä "kenraali on puhunut", "kaskka ottaa mikä on irti". Täydelliseksi valehtelu yltyi NATO:n isäntämaasopimuksen solmimisen vaiheilla.

                                                      ***

Presidentti Obama oli julistanut Venäjän olevan USA:n vihollinen. Kongressi oli taannut mahdolliseksi sen, että presidentti voisi aloittaa hyökkäyksen Venäjälle, tarvitsematta enää kysyä kongressin mielipidettä asiassa.USA vahvisti Venäjän heikentämispyrkimyksiään kaatamalla Ukrainan laillisesti valitun presidentin ja hallituksen. USA:n apulaisulkoministeri Victoria Nuland ilmoitti puhelussaan maan Ukrainan suurlähettiläälle, keitä valittaisiin vallankaappaushallitukseen helmikuussa 2014. Sauli Niinistö oli ollut vallassa vuodesta 2012.

Vallanvaihtoa oli valmisteltu Ukrainan oligarkkien koollekutsumassa kokouksessa Krimillä jo syyskuussa 2013. Paikalla oli koko USA:n ja EU:n kerma: molemmat Clintonit, Mario Draghi, Carl Bild ja lukuisat muut, Janukovich ja Poroshenko, molemmat. Maanviljeysmaan yksityistäminen ja siirtyminen GMO-viljelyyn, liuskekaaasutuotannon aloittaminen, kiinteistöjen yksityistäminen. Mikä kiintoisinta markkinointitoimisto Hill et Knowlton oli valittu muokkaamaan maailman mielipide kaappaukselle myönteiseksi. Kuinka sattuikaan markkinointitoimiston varajohtajalla oli oma yksityinen intressi hankkeessa.

USA käytti Ukrainan väkivaltaiseen vallankaappaukseseen 5 miljardia euroa. Osa kaappauksen tarkka-ampujista tuli Georgiasta. Osa oli koulutettu Israelissa.Krimin asukkaiden lähetystö vastusti vallankaappausta Maidanilla ja he joutuivat kotimatkallaan natsien sadistisen väkivallan kohteeksi.

USA:n väkivaltaisen vallankaappauksen jälkeen Krimin autonominen alue halusi liittyä natsien haltuunsa ottamasta Ukrainasta Venäjään, turvaan. Tämä liittyminen oli luonnollinen koska Krim on aina ollut osa Venäjää. Neuvostoliiton johtaja Hrustshov oli liittänyt Krimin osaksi Ukrainaa v. 1952, kyvymättä asukkailta mitään. 

Kaappauksen jälkeen ensimmäisissä vaaleissa valittu Poroshenko sai Sauli Niinistön lämpimän tuen. Sauli Niinistö viittasi kasakka-vertauksellaan siihen, että Venäjä liitti Krimin Venäjään, Krimin asukkaista 90%:n äänestettyä liittymisen puolesta. 

                                                      ***

Niinistön junailtua Suomen NATO:n isäntämaasopimukseen, Suomi muuttui kuin ulkopuolisen ohjauksen alaiseksi robotiksi osaksi sotilaallista järjestelmää ja luopui neutraaliudestaan.

Niinistö alkoi tilkitä vankilan vielä hauraita seiniä USA:n Venäjä-vastaista hybridisotaa käyvällä NATO:n hybridikeskuksella, jonka tehtävänä on ohjailla Suomen media USA/Nato-myönteiseksi ja Venäjä-vastaiseksi. Yhdysvalloillahan ei ole ystäviä, ainoastaan liittolaisia. Jo neutraali asema on uhka Yhdysvaltojen suurvaltapolitiikalle. Sen Niinistö on ymmärtänyt.

Nato:n hybridikeskus ja kaikkien Suomen medioiden yhteinen organisaatio Mediapooli on tuonut Suomen kansan tietoisuuteen ainoastaan Yhdysvaltojen suurvaltapolitiikkaa myötäileviä Venäjä-vastaisia tietoja. Mitään näin tehokasta aivopesuorganisaatiota ei muualta taida löytyä.         

                                                       ***

Sauli Niinistö vieraili Ukrainassa halailemassa presidentti Poroshenkoa. Hän ei kuitenkaan ilmaissut tietävänsä julmasta sisällissodasta, jota Poroshenkon johdolla käytiin venäjänkielistä Donbassia vastaan. Avdveekan kaupunki, josta viime päivinä on tihkunut tietoja, on toiminut Ukrainan natsiarmeijoiden bunkkerikaupunkina, josta käsin on ammuttu ohjuksia Donetskin kaupungin siviilikohteisiin.

Sauli Niinistö ei ole ilmaissut tietävänsä Ukrainan kultturinvaihdosprojektista, jossa kaikki, varsinkin venäläiseen sivistykseen liittyvät kohteet tuhotaan tai muutetaan ylistämään toisen maailmansodan ukrainalaisia natsi-sankareita.

Hän ei tiedä kidutuksista, terroriteoista, ortodoksisen uskonnon kieltämisestä, useilla alueilla enemmistön puhuman venäjänkielen kieltämisestä, rauhanneuvottelujen ja vaalien kieltämisestä lailla.

Niinistön osoittama piittaamattomuss totuudesta on välittynyt koko Suomen valtamediaan. Se, että Venäjä on asevoimin tullut pelastamaan Donbassin asukkaita kansanmurhalta ei ole välittynyt Suomen kansalle.

Koska tasavallan presidentti tukee Yhdysvaltojen, CIA:n ja aseteollisuuden intressejä, koko tieteellisesti- ja kulttuurisesti identifioitunut väestömme on median rinnalla alistunut siihen. Jopa aiemmin edistyksellisinä itsensä pitäneet kultturityöntekijät avasivat mahtavan konserttinsa sanoilla "Venäjän provosoimaton aseellinen hyökkäys Ukrainaan" ikäänkuin peläten presidentin, valtamedian ja valtiovarainministeriön tuomiota.

                                                          ***

Suomalaiset lapset ja nuoret on kasvatettu tähän valehtelevien psykopaattien maailmaan, jossa valhe on totta ja tosi valhetta. Kymmenen vuotta jatkunut kärjistyvä tilanne on jo tuottanut tulosta. Lasten levottomuus on kasvanut. Lasten ja nuorten rikokset, väkivalta ja kuljeskelu ovat lisääntyneet huumeiden ja alkoholin käytön ohella.

Toimin 25 vuotta Helsingin kaupungin nuorisopsykiatrian ylilääkärinä. Tuona aikana vv 1973 -1999 keskiössä oli lasten ja nuorten luova kasvu. Se oli hienoa aikaa.

Nyt iltapäivälehtien lööpit toimivat kasvattajina. Verovaroilla kustannettu Yleisradio on pahin. Kun laitteen avaa, silmille syöksyy koko psykopatian ja päättömyyden kirjo. Ihmisten keskinäinen kunnioitus ja totuus ovat kadonneet.

Lupauksensa rikkoen Sauli Niinistö liitti Suomen USA:n johtamaan sotaliitto Nato:on ilman kansanäänestystä. Sivistyneet, laajan kokemuksen omaavat yhdysvaltalaiset asiantuntijat ihmettelevät tätä neutraalina tunnetun ja arvostetun Suomen muutosta. Yhdysvallat ei voisi tietenkään sietää sitä, että Venäjä veisi ydinohjuksia Meksikoon tai Kanadaan, muutaman kilometrin päähän Yhdysvaltojen rajasta. Ei Venäjäkään voi kokea turvalliseksi sitä, että Yhdysvallat tuo ohjuksiaan Suomeen. Sauli Niinistö on tehnyt juuri tämän, naapurin turvallisuudesta täysin piittaamattoman teon.

                                                        ***

Viimeisenä hankkeenaan tässä provosoinnin näytelmässä Niinistö on lopettanut kaikki suhteet Venäjään, yksipuolisesti.

Itä-rajan sulkeminen muutti maamme myös fyysisesti vankilaksi.

Ihanat kulttuurimatkat Pietariin ja Moskovaan on lopetettu. Yli tuhat vuotta kattava kulttuuri- ja sivistysmaa on nyt suomalaisten ulottumattomissa. Saamme vain katsoa yhdysvaltalaisten vierailijoiden ihastelevia matkakertomuksia.

Suomen hallitus on Sauli Niinistön tukemana omapäisesti sulkenut rajan, jotta maahanmuttajat eivät pääsisi tänne. Ketä sieltä on tulossa? Afganistanilaisia, syyrialisia,jemeniläisiä, niitä joita joko me itse tai liittolaisemme Yhdysvallat on vuosikausia tuhonnut ja pommittanut tehden myös talouspakotteillaan heidän maansa elinkelvottomaksi. EU-maat  osallistuvat tihutöihin, mutta ei niiden korjaamiseen.

Viime metreillä Sauli Niinistö on päässyt osallistumaan ulkopolitiikassaan kahteen kansanmurhaan. Ensin ihan kouriintuntuvasti Donbassin asukkaiden pommittamiseen 10 vuoden ajan, osan pommeista kantaessa suomalaisten poliitikkojen ja taiteilijoiden nimikirjaimia. Pääministeri on osallistunut tunnetun natsi-taistelijan hautajaisiin ja nyt tarjolla olisi tuhansien Gazan lasten hautajaiset.

Sauli Niinistö ja Martti Ahtisaari ovat valinneet Suomen liittolaiseksi kansanmurhaajista pahimman - Yhdysvallat. Parast'aikaa Yhdysvallat tukee kymmenillä miljardeilla Ukrainan natsien taistelua.Sen lisäksi Yhdysvallat on siionistisen apartheid- Israelin tärkein tukija.

Suomen yleisradio tukee viestinnässään, Sauli Niinistön esimerkkiä noudattaen, molempia kansanmurhia valehdellen väestöä pelastamaan tullutta Venäjää tai Israelin taloussaartoa tukevaa Jemeniä sodan aloittajiksi.

Kumpi on pahempi fyysinen- vai henkinen vankila. Molemmat muistuttavat fasismia.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sauli Niinistö, Martti Ahtisaari, Suomi kansan vankilana, CIA, USAn aseteollisuus, Kosovo, kommunismin kitkeminen, Venäjä-suhteiden tuhoaminen, totaalinen valehtelu USAn laskuun

VÄRIVALLANKUMOUS JA SUOMEN ITSENÄISYYDEN MENETTÄMINEN

Tiistai 6.12.2022 klo 14.30 - Pirkko Turpeinen-Saari

Vuosi 1994 on Suomen itsenäisyydenmenettämisen avainvuosi.

Tuolloin järjestettiin äänestys Suomen sosialidemokraattisen puolueen presidenttiehdokkaasta.

Vastakkain olivat Sdp:n pitkäaikainen puheenjohtaja, pääministeri, ulkoministeri, sosialistisen internationaalin aktiivi ja aseistariisunnan kannattaja Kalevi Sorsa ja kansainvälisissä tehtävissä sekä YK:ssa että kansalaistoiminnassa kannuksensa hankkinut Martti Ahtisaari.

Ahtisaari oli palvellut entisiä siirtomaaisäntiä Afrikassa sekä Bosnia-Hertsegovinan rauhanneuvotteluissa ja osoittanut ymmärtävänsä Yhdysvaltojen ja NATOn tavoitteita rauhan saavuttamiseksi. NATO-pommituksillahan sitten  tavoiteltiin rauhaa.

Sorsa oli joutunut Yhdysvaltojen silmätikuksi Sosialistisen internationaalin aseistariisuntatyöryhmän puheenjohtajana. Presidentti Reagan, päinvastoin kuin presidentti Carter, ei ottanut työryhmää lainkaan vastaan. Sorsa loukkaantui työryhmän saamasta kohtelusta todeten, etteivät liennytys ja kansainvälinen yhteistyö etene niin kauan kuin Reagan on Yhdysvaltain presidenttinä. Lausunnosta nousi kohu, ja Yhdysvaltain Helsingin suurlähettiläs esitti vastalauseensa.

 

                                                                 ***

Tiivistäen voi sanoa, että sosialidemokraattien presidenttiehdokkuudesta kamppailivat ulko- ja turvallisuuspoliittisesti täysin vastakkaiset henkilöt.

Mikä neuvoksi, jotta oikeanlainen ehdokas tulisi valituksi?

Naapurimaassa Venäjällä Yhdysvallat oli saamassa aikaan sosialistisen järjestelmän yksityistämisen. Valtion kultavarannot oli konfiskoitu, ja Reaganin seuraajat Bush vanhempi sekä Clinton osallistuivat aktiivisesti Jeltsinin vaalikampanjaan v.1996.

Miten Suomeen saataisiin sopiva presidentti?

Sosialidemokraateille keksittiin oivallinen menetelmä ehdokkaan valitsemiseksi. Puolueäänestys, johon aikaisemmin olivat voineet osallistua vain puolueen jäsenet, päätettiin avata kaikille kadun tallaajalle. Kuka tahansa sai ”demokraattisesti” äänestää kenet valitaan puolueen presidenttiehdokkaaksi. Sdp luovutti ”demokratian” nimissä päätösvallan kenelle tahansa puolueen ulkopuoliselle henkilölle.

Martti Ahtisaari, joka osoitti TV-showssa osaavansa poimutella karjalanpiirakoita ja syövänsä kansalaisten kanssa makkaraa ja juovansa olutta, voitti ehdokkuuden. Varsinaisessa vaalissa NATO-hävittäjän ohjaimissa esiintynyt Elisabeth Rehn ei erottunut sotilasliiton luottamuksen jo saaneesta Martti Ahtisaaresta. Kumpi tahansa kelpasi Yhdysvalloille. Aseistariisunnan peikko oli karkotettu.

Vallan sieppaamiseen ei tarvittu Kreikan kaltaista sotilasvallankaappausta. Suomi oli henkisesti valmis CIA:n paimennettavaksi.

 

                                                         ***

Vuonna 1992 Yhdysvaltojen ja EU:n aloittama Jugoslavian hajottamissota oli käyty Yhdysvaltojen natsi -diasporan ja Osama-bin Ladenin rahoittamana ja aseistamana. Bosnian presidentiksi oli Yhdysvaltojen tukemana valittu Islamilaisen julistuksen kirjoittaja Alija Izetbegovic, vaikka vaalit voitti Fikret Abdik. 

Islamilaisen julistuksen mukaan ”paras serbi on kuollut serbi”. Muslimiarmeijan tavoitteena oli perustaa Izetbegovicin johdolla Islamilainen kalifaatti, jossa serbeillä ei olisi samoja ihmisoikeuksia kuin muslimeilla. Tätä Yhdysvallat ja EU:n NATO-maat tukivat – samoin koko länsimedia, Suomen media mukaan luettuna. Edellä mainitut presidenttiehdokkaat toistivat yhdysvaltalaisten kenraalien johtaman muslimi- ja kroaattiarmeijan väitteitä.

Presidentiksi valittu Martti Ahtisaari jatkoi Yhdysvaltojen palvelemista myös lännen siirryttyä tavoittelemaan koko Jugoslavian NATO-miehitystä. Kosovon albaaniterroristit muutettiin ”vapaustaistelijoiksi”. Serbian maakunnan Kosovon albaanien tavoitteena oli väkivalloin muodostaa Kosovosta itsenäinen puhdas muslimi -valtio kuten Izetbegovic halusi Bosniasta islamilaista kalifaattia. Serbeillä ei olisi ollut demokraattisia oikeuksia. Tilanne olisi palannut toisen maailmansodan aikaan, jolloin Kosovon albaanit ja fasistisen Kroatian kroaatit sulkivat serbit keskitysleireihin ja polttivat ortodoksisia kirkkoja ja keskiajalta peräisin olevia luostareita.

 

                                                     ***

Yhdysvallat rakensi laittomasti Serbian Kosovoon jättimäisen sotilastukikohdan ja miehittää edelleen NATO: n avulla Kosovon maakuntaa yli 20 vuotta pommitusten jälkeen.

Suomen hallitus loi edellytykset Jugoslavian pommituksille valehtelemalla Kosovossa sijaitsevan Racakin kylän taistelujen syyn ja kulun. Tämän jälkeen presidentti Ahtisaari loi edellytykset konfiskoida serbien omaisuus Kosovossa ja ylikansallistaa se. 

Terrori Kosovon maakunnan serbejä kohtaan on yhä jatkuvaa siitä huolimatta, että NATO-joukot ovat läsnä ja EU tukee hallintoa ja turvallisuutta. Albaaniväestö on saanut terrorisoida serbejä, sotarikollisia ei ole tuomittu ja presidentiksi valittiin mafiapomo, joka nyt 20 vuotta pommitusten jälkeen on pidätetty ja odottaa oikeudenkäyntiä.

 

                                                     ***

Presidentti Mauno Koivisto on kirjoittanut tulenpalavan esipuheen Jarmo Laineen teokseen Toisenlainen totuus Kosovosta. Hän osoittaa siinä halveksuntansa NATO :a kohtaan ja kuvaa serbien kohtalon raastavasti. Teos on kadonnut kirjastoista ja kaupoista samoin kuin minun kirjoittamani teokset Lahtari, Punikki ja Teurastaja marsalkka Mannerheim, Kullervo Manner ja Ratko Mladic historian henkilöinä sekä Lupa olla julma. Lahtari Punikkia ei saanut esitellä Helsingin kirjamessujen lavoilla.

Martti Ahtisaarelle myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto, kuten Ukrainan sodan aloittaneelle Barack Obamalle.

 

                                                        ***

Suomi luovutti itsenäisyytensä, rauhan ja aseidenriisunnan tavoitteensa valitsemalla NATO: a ja Yhdysvaltoja myötäilevät henkilöt johtotehtäviin.

Suomi on osallistunut 20 vuoden ajan NATO:n ulkopuolisena, mutta yhteistyökumppanina Yhdysvaltojen laittomaan Afganistanin sotaan. Yhdysvaltojen ja NATO:n miljoonien ihmisten hengen vaatineet sodat ovat saaneet Suomen medialta suopean käsittelyn. Irak, Libya, Syyria- kaikki hyväksytään, ovathan USA:n rinnalla myös Euroopan entiset siirtomaaisännät Britannia, Ranska, Saksa, Italia. Jihadistien ja natsien käyttö hyväksytään kuten Bosniassa, Kroatiassa ja Kosovossa.

Yhdysvallat julisti Bratislavan kokouksessaan v. 2000, että se luopuu noudattamasta kansainvälisiä lakeja, jos ne eivät hyödytä sitä. Sen jälkeen Yhdysvallat perusti ”sopimusvaraisen demokraattisten maiden yhteisön”, jossa riittää, kun sovitaan, mikä on oikein – eli Yhdysvaltojen tavoitteiden mukaista. Samassa kokouksessa Yhdysvallat ilmoitti laajentavansa NATO:n Baltiasta Ukrainan Odessaan.

 

                                                         ***

Liittymällä NATO:n isäntämaasopimukseen, Suomi osoitti vuonna 2014 hyväksyvänsä USA:n suunnitelmat NATO:n laajentamisesta. Eilen 5.12. 2022 Suomen ulkoministeri Pekka Haavisto, ilmoitti uutisissa onnellinen hymy katseessaan Suomen antaneen eduskunnalle esityksen NATO: on liittymisestä. Hän kuvasi omia tunteitaan, olettaen muidenkin ministereiden tunteneen sykähdyksen sielussaan Suomen siirtyessä uuteen – ilmeisesti hänen mielestään myönteiseen aikakauteen.

 

                                                      ***

Suomen yhteiskunnan kehitys itsenäisyydestä USA:n vasalliksi on ollut kivikkoinen. Se on edellyttänyt liittoutumista natsien ja jihadistien kanssa Bosniassa, Kosovossa, Kroatiassa ja Lähi-Idässä ja nyt viimeksi Ukrainassa.

Donbassin asukkaiden tragedia on Suomen mediassa täysin ohitettu. Samaan aikaan kun Ukrainan valtio on purkanut historiansa ja alkanut opettaa natsiajan myönteisenä ja sankarillisena, Suomi on tehnyt samaa. Yleisradio, eduskunnan rahoittama tiedonvälittäjä on ottanut tehtävän kirjaimellisesti. Sisällissodan historia, toisen maailmansodan historia ja sen jälkeinen aika on ollut aktiivisen uudelleen muokkauksen kohteena.

Presidentti Urho Kekkosen elämäntyö ja Suomen ystävyys Neuvostoliiton ja Venäjän kanssa on pyritty aktiivisesti tuhoamaan. Rauha, aseidenriisunta ja kansojen välinen ystävyys pyritään mitätöimään. 

Ukrainan venäjänkielisen väestön kohtalo natsismia muistuttavan valtiorakenteen ja äärioikeistolaisten aseellisten ryhmien toimesta alkaa tunkeutua esiin. Samanaikaisesti Suomen todellinen rauhanomainen vaihtoehto, ystävyyteen ja yhteistyöhön perustuva BRICS: in jäsenyys, lipuu nykypoliitikkojemme käsistä. Voidaksemme tarkastella Ukrainan kauhuja Yhdysvaltojen vallankaappauksen jälkeiseltä ajalta tulisi meillä olla objektiivinen käsitys itsestämme. Jos tarkasteleva väline, oma mielemme, ei ole itsenäisesti käytössämme, emme pysty havainnoimaan ympäristöämmekään.

EU:n päättämä tiedonvälityksen ja Suomen oma turvallisuuskomitean ylläpitämä sensuuri johtavat siihen, että päivittäiset uutiset vievät meitä harhaan. EU:n jäsenenä olemme menettäneet itsenäisyyden, mutta NATO:n jäsenenä siitä tulee aseellisesti varmistettu itsenäisyydestä luopuminen. NATO käyttää USA:n valtaa Euroopassa, joten Yhdysvallat päättää avoimesti sen, mitä Suomi saa tehdä. 

Ahtisaaren tullessa valituksi presidenttiehdokkaaksi, sitten presidentiksi ja Jeltsinin tullessa valituksi Venäjän presidentiksi CIA oli keskeinen vaikuttaja. CIA huolehti myös Jugoslavian hajotuksen propagandasta. Nyt Suomen toimittajat ovat itse koulutetut ja sisäistäneet sen, mitä USA haluaa meidän ajattelevan. Suomi on itsenäisyyden sijaan muuttunut USA:n etäohjatuksi robotiksi.

Värivallankumous Suomessa on onnistunut ilman sotaa. Mielenmuokkaus on riittänyt. Emme päässeet v. 1918 sodalla osaksi Saksan keisarikuntaa, emmekä 1944 osaksi Hitlerin valtakuntaa, mutta nyt olemme päässeet lännen USA/NATO-valtakuntaan – saavutus sekin.

 

 

 

                                                     

 

 

 

                                                   

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen värivallankumous, Sdp:n puolueäänestys 1994, Martti Ahtisaari, CIA, Elisabeth Rehn, NATO, Mauno Koivisto, Kalevi Sorsa, aseidenriisunta, NATO,

Suomen rauhanpolitiikka EUhun liittymisen jälkeen

Maanantai 25.10.2021 klo 12.05 - Pirkko Turpeinen-Saari

SUOMEN RAUHANPOLITIIKKA EUhun LIITTYMISEN JÄLKEEN

puhe YK:n päivänä Lapin rauhanpuolustajien rauhanmarssin jälkeen järjestämässä tilaisuudessa


Pirkko Turpeinen-Saari

Suomen rauhanpolitiikka päättyi 27.1.1982 Suomen tasavallanpresidentti Urho Kekkosen jäädessä sairauslomalle ja saman vuoden syksyllä luopuessa virastaan sairauden vuoksi.

Toisen maailmansodan jälkeen Suomi oli allekirjoittanut Pariisin rauhansopimuksen, YYA sopimuksen ystävyydestä ja yhteistyöstä Neuvostoliiton kanssa ja sopinut asevarustelun rajoituksista ja sitoutunut olemaan tuomasta ydinaseita Suomen maaperälle.

Kolmekymmentäluvun kokemukset tiiviistä yhteistyöstä natsi-Saksan kanssa sekä Mannerheimin johtaman sotilaskomitean valta Suomen politiikassa oli johtanut siihen, että presidentti Kekkonen suhtautui armeijaan etäisesti ja kirkkoon vielä etäisemmin.

Suomen pääomapiirien vallankäyttö Suomen sisällissodassa ja liittoutuminen Saksan kanssa työväen lyömiseksi ja Suomen liittämiseksi Saksan keisarikuntaan oli vähitellen johtanut pysyvään asennemuutokseen myös Kekkosen mielessä.

Presidentti Kekkonen piti oikeistolaista kokoomuspuoluetta vaarana Suomen rauhanpolitiikalle.

Presidentiksi Kekkosen jälkeen tullut Mauno Koivisto nimitti vuoden 1987 vaalien jälkeen Suomeen hallituksen kokoomuksen Harri Holkerin johdolla. Muina puolueina olivat sdp, rkp ja maaseudun puolue. Tämän hallituksen aikana valmisteltiin Suomen liittymistä tiiviimmin läntiseen Eurooppaan.

Suomen pääomapiirit oletettavasti kokivat myönteisenä sen, että European Round Table of Industrialists, Euroopan teollisuuspiirien yhteenliittymä, valmisteli tulevan Euroopan Unionin peruskirjan artiklat.

Eduskunnan puhemiesneuvosto harkitsi vuonna 1987 varoituksen antamista minulle salaisuuksien kertomisesta eduskunnan täysistunnossa. Olin nimittäin kertonut ruotsalaisen Round Table of Industrialists järjestön puheenjohtajan, Volvon pääjohtaja Per Gyllenhammarin, istuvan myös Yhdysvaltojen toiseksi suurimman aseteollisuusyrityksen hallituksessa. Päättelin aseteollisuuden etujen tulevan liian ratkaiseviksi tulevan EU:n toiminnassa.


Tämä arvioni on osoittautunut oikeaksi.

Aseteollisuuden, sotilastukikohtien, sotaharjoitusten ja muun sotilaallisen toiminnan on osoitettu olevan maapallon pahin saastuttaja. Ovatko Suomen tai muiden EU-maiden poliitikot nostaneet tämän hälyttävän seikan ilmastonmuutoksen torjunnan pääkohteeksi? Eivät. Sotateollisuuden ympärillä on tässä suhteessa täysi hiljaisuus.

Euroopan ollessa 1990-luvulla myllerrysten kourissa Suomen valtiolliset toimijat katsoivat kansainvälispoliittisen tilanteen mahdollistavan Suomelle livahtamisen Länsi-Euroopan syliin. Presidentti Koivisto myöntyi irrottautumiseen Pariisin rauhansopimuksesta. RKP:n puolustusministeri Elisabeth Rehn nosti asekätkijät ja Lotta Svärd-järjestön uuteen kukoistukseen. Äärimmäisestä taloudellisesta hätätilasta huolimatta hallitus tilasi Yhdysvalloista Hornet-hävittäjät. 1930-luvun ilmapiiri oli palannut.

YYA-sopimus sovittiin purettavaksi ja korvattavaksi ystävyyteen perustuvalla Suomen ja Venäjän välisellä rajasopimuksella.

MITÄ SUOMEN POLIITIKKOJEN MIELESSÄ LIIKKUU?

Olen työskennellyt 25 vuotta, elämäni tärkeimmät vuodet psykoottisten, mieleltään hajonneiden ihmisten parissa. Kanssakäyminen on mahdollista vain äärimmäisen aitouden ja tunneherkkyyden varassa. Psykoottinen ihminen tunnistaa aitouden ja tulee kanssakäymiseen vain tuota aitouden siltaa pitkin.

Sama pätee lapsiin. Vain aito vuorovaikutus ja lapsen kuuntelu tekee mahdolliseksi sen, että hän kasvaa inhimilliseksi ihmiseksi.

Miten meille suomalaisille käy toistuvasti niin, että johtajamme valitsevat meille inhimillisyyden sijaan väkivaltaan, aseisiin ja vallankäyttöön perustuvat puitteet.

Sisällissotaan jouduttiin kesällä 1917 itsenäisyyden taanneen valtalain vastustajien salaisten neuvottelujen ja niitä seuranneen eduskunnan hajottamisen kautta. Keisarillisen Saksan yhteyteen pyrkineet voimat saivat yliotteen, perustivat porvarillisen armeijan tammikuussa 1918 ja yhteistyössä Saksan armeijan kanssa murskasivat demokratiaa ja nykypäivänä itsestään selviä oikeuksia vaatineet työläisjoukot.

Siten voidaan sanoa, että asiat päätettiin kulisseissa.

Presidentti Ståhlberg esti kenraali Mannerheimia saamasta itselleen suojeluskunnista yksityistä armeijaa eikä Mannerheim onnistunut heimosotien avulla tuhoamaan neuvostovaltiota. Hän ei tohtinut ryhtyä lapualaisten päälliköksi vaan toimi Suomen saksalaissuuntauksen virrassa yhteistyössä Göringin kanssa perehtyen Hitlerin menetelmiin. Suomen demokratia purettiin jopa Saksaan verrattuna etuajassa. Saksan armeijan kenraalit juhlivat Mannerheimin rinnalla ”Vapaussodan voittoa” vuotuisissa kekkereissä joissa ”Alte kameraden”-laulu raikui.

Toisinajattelijoiden vangitsemiset ja teloitukset olivat 1930 luvulla todellisuutta. Talvisotaan lähdettiin, rinta rottingilla olihan Hitler luvannut, että hän sallii ruotsalaisten auttaa suomalaisia sodassa Neuvostoliittoa vastaan, vaikka itse ei vielä Molotov-Ribbentropin sopimuksen johdosta pysty auttamaan. Italialaisten fasistien apu Suomen armeijalle talvisodan aikana oli myöskin saanut Italian ulkoministeri Cianon mukaan Hitlerin siunauksen. Pohjoismaiden johtajat taputtivat lokakuussa 1939 yhteisessä päämiesten neuvottelussa Suomen hallitusta selkään: kyllä sota tulee hyvin menemään.

Suomen Saksa-suuntautuneelle eliitille toisen maailmansodan jälkeinen aselepo ja Pariisin rauhansopimus oli järkytys. Fasististen järjestöjen lakkautus ja demokraattiset oikeudet kaikille olivat ennenkuulumattomat sodan alusaikaan verrattuna.

Presidentti Urho Kekkosen aika oli jatkuvaa ponnistelua rauhan ja hyvien suhteiden ylläpitämiseksi erityisesti Neuvostoliittoon.

YK:n jäsenyys, 1970 -80-lukujen työväenjärjestöt ja -sanomalehdet, YK:n päivän rauhanmarssit ja puhetilaisuudet ylläpitivät perheissä ja kouluissa demokratian ja rauhan kunnioitusta.

Yhdysvaltojen presidentti George H.W.Bushin George Sorosin ja nk talousgurujen yhdessä Neuvostoliiton uusien oligarkkien ja Jeltsinin kanssa suorittama presidentti Gorbatsovin vallasta syökseminen ja kansallisvarallisuuden ryöstö romahduttivat Neuvostoliiton.

Neuvostoliiton merkitys kansainvälisen rauhan ja kehittyvien maiden tukijana väistyi. Samaan aikaan mureni Saksan demokraattinen tasavalta, joka johti Saksojen yhdistymiseen.

Näiden sosialististen maiden tuhoutuminen johtui pitkälti läntisen valtamedian vaikutuksen voimistumisesta, läntisen taloudellisen vallan suuresta merkityksestä sekä siitä että sosialistisissa maissa ihmisten olisi tullut henkisesti kyetä ylittämään kulutusyhteiskunnan synnyttämät tarpeet ja korvata ne solidaarisuuden tuomalla tyydytyksellä. Missään Euroopan sosialistisessa maassa johtajat ja politrukit eivät näyttäneet esimerkkiä vaatimattomuudesta hyveenä.

Saksojen yhdistyminen aiheutti liittokansleri Kohlille tarpeen lähteä ryöstöretkelle Jugoslaviaan yhteistyössä Yhdysvaltojen kanssa. Yhdysvallat halusivat sotilaallisen sillanpääaseman Balkanille.

Euroopan yhteisö ja Euroopan unioni olivat muotoutumassa. Liittokansleri Kohl, Angela Merkel hänen ministerinään ylipuhuivat vastustelevat EU-jäsenkandidaatit Jugoslavian hajottamisen puolelle Maastrichtin kokouksessa v.1992. Hajottamisen lähtölaukaus oli Kroatian itsenäisyyden tunnustaminen hetkellä, jolloin Kroatia oli säätänyt serbivastaisen rasistisen perustuslain, piti sotilaallisesti hallussaan vain 1/3 Jugoslavian liittotasavallan Kroatian alueesta. Tämä kansainvälisten lakien ja Jugoslavian perustuslain vastaisuus ei mietityttänyt.

Kohl ajoi USA:n presidentiksi tulleen Bill Clintonin, Osama bin Ladenin ja Yhdysvaltojen kroaatti- ja natsidiasporan rahoittamana Jugoslavian hajottamisen myrskyn lailla. Yhdysvallat ja CIA olivat aloittaneet fasistien ja muslimiveljeskunnan tukemisen jo 1950- luvun alkupuolella, diasporan antaessa sivustatukea.

Aseita hankittiin DDR:n ylijäämäasevarastoista sekä Osama bin Ladenin lentorahdilla Lähi-idästä. On liikuttavaa suomalaisten näkökulmasta, kun Suomen EU-jäsenyyden pääneuvottelija Pertti Salolainen kehui saaneensa Kohlin ja ulkoministeri Klaus Kinkelin avulla Suomelle aseita samasta DDR:n varastosta.

Klaus Kinkel totesi heti ulkoministeriksi tultuaan että ”serbit on saatava polvilleen.” Olivathan he jo olleet polvillaan toisen maailmansodan aikana, jolloin Saksan liittolaisilla, natsi -kroaateilla, muslimit apulaisinaan oli keskitysleirit serbeille. Muun muassa Jugoslavian presidentti Milosevicin vaimon äiti oli kuollut keksitysleirillä.

Yhdysvaltalainen senaattori Joe Biden totesi serbien oleva ”kretiinejä”, vajaa -älyisiä. Siis natsi -ajan tapaan epäihmisiä.

Mitä suomalaiset tiesivät Balkanin kansoista. Mitä suomalaiset käsittivät tapahtuvan ympärillään Euroopassa, johon he suin päin syöksyivät. Oliko niin, että vanha intuitio siitä, että natsien kanssa on hyvä olla liitossa, oli ottanut vallan. Mitä muuta serbien kohtelu oli kuin natsismia.

Suomen poliitikot vaikenivat tosiasioista Jugoslavian hajottamisen alkuaikoina 1992-95. Asioista, joista Yhdysvallat halusi vaiettavan, vaiettiin. Presidentti Clintonin tilaamat lavastukset tiedotettiin tosina.
Suomalaiset eivät tienneet yhdysvaltalaiskenraaleiden johtavan muslimiarmeijan taisteluita Sarajevossa.
Suomalaiset eivät tienneet että Sarajevon toriräjäytykset lavastettiin serbien tekemäksi. Niiden muslimien suorittamien räjäytysten seurauksena muslimiarmeija tilasi muutaman tunnin sisällä NATO-pommitukset serbien niskaan koska todellisten syyllisten paljastamiseen kului päiviä ja viikkoja. Suomalaiset eivät tienneet Yhdysvaltalaiskenraalien harjoittavan kroaattiarmeijaa suorittamaan serbien kansanmurhaa Kroatian Krajinassa.

Liittolaisuus Saksan ja Yhdysvaltojen kanssa oli tuolloin kuten nytkin totuutta tärkeämpää.

Presidentti Clinton oli tilannut vuonna 1993 Bosnian muslimipuolueelta 5000 ruumista Srebrenicasta. Jokainen voi Youtubesta nähdä videon, jossa muslimipuolueen edustajat kokouksessaan ihmettelevät, mistä ruumiit saataisiin ja kuka niitä haluaa. Clintonin mukaan, jos sellainen määrä ilmoitettaisiin, NATO voisi ryhtyä pommittamaan serbejä.

Muslimien hyökkäyksissä Srebrenicaa ympäröivin serbikyliin vuosina 1992-93 kuoli yli 2000 siviiliä askareissaan. Bosnian serbikenraali Mladic ilmoitti, että näin ei voi jatkua. Srebrenicaa ei ollut lupauksista huolimatta demilitarisoitu vaan sieltä käsin muslimiarmeija ja jihadistit (Osama bin Ladenin presidentti Izetbegovicin pyynnöstä toimittamat taistelijat) tekivät brutaaleja hyökkäyksiä rauhallisiin kyliin. He videoivat itse niitä ja näyttivät länsilehtimiehille ylpeinä. Yhtäkään näistä videoista ei esitetty ICTY-tuomioistuimessa, jonka NATO-maat pystyttivät serbejä tuomitsemaan.

Kenraali Mladic otti Srebrenican haltuunsa heinäkuussa 1995 käytännössä ilman vastarintaa. Rauhallisten neuvottelujen jälkeen sovittiin järjestettäväksi bussikuljetus niille, jotka haluavat laskea aseensa ja lähteä kaupungista. Jokaiseen bussiin oli Mladicin määräyksellä tultava YK-sotilas turvaksi.

Aseita laskemaan haluttomat tuhannet Srebrenican muslimiarmeijan ja siviilien joukot lähtivät kulkemaan metsien ja miinakenttien läpi 60km päässä olevaan Tuzlan kaupunkiin, jossa oli Yhdysvaltojen sotilastukikohta. Matkan varrella käytiin lukuisia taisteluita. Osa serbitaistelijoista olivat niitä, joiden kotikyliin oli aikaisemmin hyökätty, osa muslimitaistelijoista oli niitä, jotka olivat hyökänneet ja polttaneet serbikyliä.

Sarajevossa muslimijoukkoja johti yhdysvaltalainen kenraali John Galvin.

Parin viikon päästä Tuzlassa olevat yhdysvaltalaiset tiedottajat väittivät Srebrenicassa tulleen teloitetuksi 8000 muslimimiestä ja poikaa vaikka siitä ei ollut mitään todisteita. Väite oli 60km päässä tapahtumapaikalta tehty tarkoitushakuinen päätelmä. Punainen risti oli ilmoittanut tuhansien ihmisten olevan kadoksissa omaisiltaan. Tätä punaisen ristin ilmoitusta ja Srebrenican joukkomurha -lavastusta käytettiin harhautuksena. YK:n sotilastarkkailijoiden mukaan näytti siltä, että Srebrenicaa koskevalla sensaatiomaisella uutisella haluttiin peittää samaan aikaan , elokuun taitteessa Kroatian puolella, 350 km päässä Tuzlasta tapahtuva serbien kansanmurha.

Ennen toista maailmansotaa Kroatian alueella asui 2, 5 – 3 miljoonaa serbiä. Heidän määränsä oli laskenut n. 750 000:een vuoteen 1990 mennessä.

Yhdistetyt kroaatti- ja albaanijoukot olivat 10 kk harjoittelun jälkeen lähdössä ajamaan kaikki satoja vuosia Kroatiassa asuneiden serbisukujen edustajat ulos Kroatiasta. Kroatian presidentti Tudjman vaati puheessaan 31.7.1995, että serbien on kadottava Kroatiasta. ”Lyökää niin, että serbit käytännössä häviävät Kroatiasta.”

Karkotustaistelun nimi oli Operaatio myrsky. 250 000 serbiä ajettiin maasta tuhansien kuollessa matkalla pommeihin ja tykkituleen. Tämän operaation oli harjoittanut yhdysvaltalaiset kenraalit. Yhdysvalloissa tätä taistelua kutsutaan ”hienoimmaksi taisteluksi sitten toisen maailmansodan.”

Srebrenican lavastusta sekä Sarajevon Markale-torin räjähdys -provokaatiota käytettiin perusteluna serbeihin kohdistetuille NATO-pommituksilla.

Suomalaiset Elisabeth Rehn ja Helena Ranta esiintyivät useissa Yle:n dokumenteissa ja uutisissa valittaen muslimien kohtaloa. Kertaakaan ei heidän suustaan kuullut sitä mitä Bosniassa todella tapahtui. Kertaakaan he eivät maininneet olleensa kalifaatin rakentamisessa auttaneen Osama bin Ladenin puolella. He ovat ainoastaan vahvistaneet Yhdysvaltojen ja Saksan tavoitteita; lavastuksia, harhaanjohtavia tietoja, tunnepitoisia dokumenttielokuvia ja historiaan jääviä Wikipedia -tietoja.

Nykyisin Srebrenican joukkomurhan kieltäminen on julistettu laittomaksi Bosniassa. Siten tieteellisyys on myös tullut kielletyksi. Sama koskee myöhemmän Kosovon Racakin taistelun tosiasioiden kertomista. Kosovossa asuva serbikansanedustaja Ivan Todosijevic tuomittiin hiljan 2 vuoden vankeuteen totuuden kertomisesta Racakin kylän taistelusta.

Daytonin rauhansopimuksessa Bosniaan määrättiin eräänlainen siirtomaaherra hoitamaan presidentin virkaa ja alue jaettiin muslimien ja kroaattien osaan sekä serbeille kuuluvaan Republika Srpskaan. Daytonin sopimuksesta livetään EU:n NATO-maiden ja Yhdysvaltojen toimesta vähä vähältä. YK:n päätösvaltaa yritetään siirtää EU:n NATO-maille. Serbitasavallan oikeuksia pyritään vähä vähältä kaventamaan.


Suomen liityttyä EU:hun alkoi Kosovon irrottaminen Serbiasta. Suomen hallituksella ja presidentti Ahtisaarella on merkittävä rooli tässä prosessissa.

Suomen liittyessä EU:hun Bosnian sota oli lopuillaan. CIA jatkoi Kosovon albaanien sotilaskoulutusta Albanian puolella Serbian rajan tuntumassa. Saksa ja Osama bin Laden rahoittivat vielä vuoteen 1998 terroristeiksi kutsuttujen Kosovon albaanien koulutuksen mm Turkissa.

Vuosien 1998-99 taitteessa sissien nimitys muuttui Yhdysvaltojen ulkoministeriön puheenparressa vapaustaistelijoiksi.

Kymmenen vuoden aikana 1990-luvun alusta lähtien Serbian maakunnan Kosovon albaanien enemmistö ei ollut halunnut osallistua monipuoluevaaleihin. He halusivat suoralla toiminnalla, ajoittain väkivalloin muodostaa oman valtion, toteuttaa oman vain albaaneille tarkoitetun koulujärjestelmän, terveydenhuollon jne. Albaanit kieltäytyivät myös toimimasta valtion viroissa tai valtion yrityksissä. Suoritustasoltaan nämä ”omat” laitokset eivät olleet tasoltaan Jugoslavian valtion tai kansainvälisen toiminnan tasolla.

Kehityksen seurauksena albaaniväestö luonnollisesti köyhtyi. Myös albaanien suorittamat väkivallanteot poliiseja, serbisiviilejä ja serbien kanssa yhteistyötä tekeviä albaaneja kohtaan lisääntyivät. Jugoslavian hajottamista tavoittelevat USA ja EU sekä valtamedia kuitenkin ihastelivat ja rohkaisivat tätä suoraa toimintaa.

Jugoslavian hallitus ja niin kutsuttu kansainvälinen yhteisö kuitenkin pyrki rauhoittamaan tilannetta ETYJ:n tarkkailijoiden avulla vuosina 1998-99. Nämä tarkkailijat seurasivat ja arvostelivat kuitenkin vain sitä noudattaako Jugoslavian armeija sopimuksia, sissien saadessa toimia kuten halusivat.

Yhdysvaltojen ETYJ:n tarkkailijat olivat enimmäkseen myös CIA:n palveluksessa. He antoivat satellitti-puhelimensa sissien käyttöön ja useilla sissipäälliköillä oli NATO n päällikön Wesley Clarkin suora puhelinnumero käytössään serbien niskaan suunnattavien pommitusten ohjailua varten. Albaanisissit toimivat omaa etua ajaessaan NATOn suorina yhteistyökumppaneina.

Jugoslavian hajottaminen oli käytännössä Euroopan ja Yhdysvaltojn kansalaisille suunnattu näytelmä, jossa USA:n NATO:n ja erityisesti Saksan tavoitteet esiteltiin hyvinä ja humaaneina ja holokaustin uhreille serbeille oli varattuna Hitlerin rooli.

Yhdysvaltojen tosiasiallinen tavoite oli koko Balkanin sotilaallinen miehitys. Bosnian NATO-miehitys oli jo toteutettu ja Yhdysvallat oli pienintä yksityiskohtaa myöten päättämässä kaikesta mitä maassa tapahtui.

Rambuillet’in neuvottelut keväällä 1999 oli kutsuttu koolle, jotta Jugoslavian hallitus ja kapinalliset albaanit voisivat sopia rauhanomaisesta kehityksestä. Tavoite oli kuitenkin näennäinen. USA liittoutui neuvottelussa, jota se yksinvaltiaasti myös hallinnoi, Kosovon väkivaltaista Drenican mafia -järjestöä johtaneen Hashim Thacin kanssa jättäen neuvotteluja ja rauhaa kannattavan Ibrahim Rugovan syrjään. Yhdysvallat ei halunnut rauhanomaista kehitystä. Se halusi NATO-miehityksen.

Rambuillet’in neuvottelut päättyivät salaisena pidetyn b-asiakirjan tuomiseen neuvottelupöytään. Tämä b-liite edellytti koko Jugoslavian NATO-miehitystä. Mikä valtio tällaiseen voisi suostua?

Asuin vuonna 1999 Brysselissä ja päivälehtenäni oli De Morgen, flaaminkielinen, maan toiseksi suurin sanomalehti. Lehti harrasti tutkivaa journalismia. Lehdessä oli painettuna Jugoslavian presidentti Slobodan Milosevicin puhe parlamentissa kokonaisuudessaan. Sen lisäksi lehti, suurena poikkeuksena länsilehtien joukossa julkaisi myös Rambuilletin neuvottelujen b-liitteen.

Minulle kävi aivan selväksi, että mikään valtio ei voisi hyväksyä tuota neuvottelusopimuksen b-liitettä. De Morgen artikkeli oli käänteentekevä epäilykseni heräämisessä koko Jugoslavian hajottamisen todellisuutta ja siitä tiedottamista kohtaan.

Ymmärsin, että Yhdysvallat haluaa pommittaa Jugoslavian polvilleen kuten Saksan ulkoministeri Kinkel oli jo virkaan astuessaan ilmoittanut.

SUOMEN EPÄINHIMILLINEN TOIMINTA


Ennen Rambuillet’ia yhdysvaltalainen ETYJ:n Kosovo-joukkojen päällikkö William Walker oli lavastanut joukkoteurastuksen Racakin kylään. Tämän lavastuksen seurauksena kaikkien NATO- maiden hallitukset olivat joukolla sitä mieltä, että vain pommitukset voivat ratkaista tilanteen.

Tosiasiassa Racak oli siviileistä tyhjennetty albaanikylä Kosovossa, joka oli muodostunut juoksuhaudoilla varustetuksi sissien tukikohdaksi, josta käsin suoritettiin hyökkäyksiä ja tapettiin serbipoliiseja.

Jugoslavian hallitus ilmoitti tyhjentävänsä poliisivoimin kylän ja ottavansa aseet haltuunsa. Hallitus oli kutsunut tiedotusvälineet paikalle ja AP:n televisioryhmä kuvasi päivän taistelut. ETYJ tarkkailijat seurasivat tapahtumia kylää ympäröivillä kukkuloilla.

Taistelujen jälkeen Jugoslavian oikeusviranomaiset, mm tutkintatuomari, eivät kyenneet selvittämään kuinka moni poliisi tai sissi oli kuollut koska rinteiltä alettiin heti ampua tutkintatuomarin alkaessa kavuta rinteelle.

Lehtimiehet haastattelivat ihmisiä kylän torilla ja totesivat iltapäivällä tilanteen rauhoittuneen.

Seuraavana päivänä tutkintatuomarin seurueineen palatessa tutkimaan tilannetta, ETYJ:n amerikkalainen puheenjohtaja William Walker oli jo paikalla suuren lehtimiesjoukon saattelemana. Hän oli vienyt toimittajat kuopalle, joka oli täynnä ruumiita. Siinä hän päivitteli, että ei ole koskaan nähnyt tällaista teurastusta: ”päitä katkottu”, uhrit pakotettu polvistumaan kuopan reunalle, ammuttu niskalaukauksella, jotkut yrittäneet ryömiä kuopasta. Hän viestitti eri NATO-maiden hallituksille ennen kuulumattomasta joukkomurhasta.

Koska oli viikonloppu eikä paikalla olleiden toimittajien raportit olleet vielä julkisuudessa, tämä Walkerin välittämä selostus tuli NATO-maiden hallitusten toimenpiteiden pohjaksi.

Vasta parin päivän kuluttua ranskalaiset lehtimiehet ja TV yksikkö raportoivat mitä todella oli tapahtunut. Sillä ei ollut merkitystä. Oikea tieto hukkui valhevyöryn alle.

Jugoslavian hallitus kutsui suomalaisen oikeuslääkäriryhmän tutkimaan ruumiit ja selvittämään tieteellisesti, miten henkilöt ovat kuolleet.

Oikeuslääkärit totesivat, että ketään ei ollut teloitettu, ketään ei ollut ammuttu läheltä, puhumattakaan että päitä olisi katkottu. Kaikki olivat taistelussa kaatuneita.

Suomen ja Saksan hallitukset halusivat salata oikeuslääkäreiden tutkimustulokset. He halusivat antaa Clintonin toteuttaa pommitukset.

Suomen ulkoministeriö oli valinnut Helena Rannan, hammaslääkärin, oikeuslääkäreiden ryhmän puheenjohtajaksi. Olisi kuvitellut, että hän olisi kertonut tiedotustilaisuuksissa mitä oikeuslääkärit olivat löytäneet. Mutta ei. Hän puhui sen, minkä Saksan ulkoministeriön edustaja edellytti hänen puhuvan.

Ranta kuvaili, että tapahtuma on ”rikos ihmisyyttä vastaan” kun siinä kuoli niin monta yhtä aikaa. Hän ei kertaakaan paljastanut sitä, mitä oikeuslääkärit olivat löytäneet. Hän kekseliäästi pohdiskeli julkisesti harmitellen, ettei ollut tutkinut ruumiiden kynnenaluksia, olisiko niissä merkkejä ryömimisestä ulos kuopasta, ikään kuin tuon tutkiminen kuuluisi hammaslääkärin toimenkuvaan.

Presidentti Clinton viittasi Helena Rannan tiedotustilaisuuden jälkeen siihen, kuinka ihmisiä, jopa lapsia oli raahattu kodeistaan, päät leikattu irti ja ammuttu kuoppaan niskalaukauksella. New York Times ja Washington Post vihjaisivat, että tutkimustuloksia ei ehkä koskaan julkaista ”niiden arkaluonteisuuden vuoksi”.

Oikeuslääkäreiden tutkimusryhmän keskeisin asiantuntija, kansainvälisesti tunnettu professori Antti Penttilä, joka oli mukana suorittamassa tutkimuksia, oli pöyristynyt ulkoministeriön käytöksestä ja tietojen salaamisesta ja siten todellisuuden muuttamisesta.

Hän ei pystynyt estämään pommituksia, mutta hän sai työtovereidensa kanssa tutkimustulokset julkaistuiksi kansainvälisessä tieteellisessä lehdessä, kaksi vuotta myöhemmin.

Presidentti Martti Ahtisaari, pääministeri Paavo Lipponen, varapääministeri Sauli Niinistö ja ulkoministeri Tarja Halonen loivat toisen konkreettisen paalun Suomen irrottautumisessa rauhan politiikasta.

Irtisanoutuminen Pariisin rauhansopimuksesta, YYA-sopimuksen purkaminen, fasististen järjestöjen kunnianpalautus ja hävittäjähankinnat olivat ensimmäinen konkreettinen paalu.

Liittoutumattoman, hyvinvointivaltio Jugoslavian hajottamisessa Suomella oli merkittävä rooli.

Liittokansleri Kohl oli kutsunut Suomen valtiovarainministeri Sauli Niinistön EDU:n puheenjohtajaksi 1998. Niinistön omien sanojen mukaan järjestön keskeisin tehtävä on kommunismin kitkeminen Euroopasta.

Presidentti Martti Ahtisaari oli kutsuttu rauhanneuvottelijaksi pommitusten päättämiseksi kesäkuussa 1999. Hän uhkasi Jugoslavian presidenttiä mattopommituksilla, joissa kuolisi 0,5 miljoonaa ihmistä, ellei Jugoslavia suostuisi rauhaan.

Rauhanneuvottelujen tulos vahvistettiin YK:n päätöslauselmalla 1244, jonka mukaan vain Kosovon alueelle, ei koko Jugoslaviaan tulee NATO-miehitys ja Kosovo säilyy Serbian maakuntana.

Pommitusten jälkeen Kosovoon syntyi täydellinen anarkia. Yhdysvallat alkoi rakentaa jättimäistä Bondsteel-sotilastukikohtaa alueelle, joka siis on Serbian maakunta. NATO- joukkojen läsnäolosta huolimatta albaaniväestö aloitti serbisiviileihin kohdistetut pogromit. Ortodoksikirkkoja ja luostareita poltettiin albaanien juhliessa ympärillä.

Kosovon tilapäisenä päämiehenä toimi YK:n pääsihteerin erityisedustaja. Tämän toimesta alkoi serbiomaisuuden konfiskointi kuten toisen maailmansodan fasistisessa Kroatiassa.

Martti Ahtisaari johti työryhmää, jonka tehtävänä oli Kosovon tulevan aseman selvittäminen. Ryhmän jäsenten käsityksen mukaan Ahtisaarella oli mielessään ainoastaan Kosovon itsenäisyys.

Kysehän oli Yhdysvaltojen tavoitteen toteuttamisesta. Laiton jättimäinen sotilastukikohta vieraan valtion alueella tarvitsi laillisen maapohjan. Ahtisaari halusi antaa apuaan. 7 vuoden neuvottelujen jälkeen Ahtisaari meni hakemaan YK:lta tukea itsenäistymiselle. Turvallisuusneuvoston jäsenten enemmistö niin pysyvät kuin vaihtuvat jäsenet eivät hyväksyneet Ahtisaaren ehdotusta.

Sen jälkeen Ahtisaari sai Kosovon harjoitteluparlamentin jäsenet äänestämään itsenäisyyden puolesta. International Court of Justice katsoi henkilöiden äänestäneen yksityishenkilöinä koska YK:n alaisen harjoitteluparlamentin äänestäminen olisi ollut laiton.

Presidentti Ahtisaaren myötä Suomen ulkopolitiikka ja kansainvälinen toiminta on muuttunut yhä absurdimmaksi. Kosovon albaanien suoran toiminnan tukeminen Yhdysvaltojen eduksi ei ole rauhanpolitiikkaa. Tästä politiikasta kuitenkin Ahtisaari sai Nobelin rauhanpalkinnon.

Vuonna 2021 Kosovon nykyisessä väliaikaisessa parlamentissa toiminut serbi -kansanedustaja Ivan Todosijevic sai kahden vuoden vankeustuomion totuuden kertomisesta Racakista. Hän oli Jugoslavian pommitusten alkamisen 20-vuotis muistotilaisuudessa sanonut Racakin joukkosurman olleen lavastus.

Suomen hallitus tietää, että William Walkerin näytelmä oli todellakin lavastus. Nyt Suomen hallituksella olisi tilaisuus paljastaa, miten Racakin taistelun uhrit kuolivat ja pelastaa kansanedustaja Todosijevic vankilalta.

Yhdysvaltojen ETYJ:n joukkojen johtajalle Walkerille on pystytetty vuonna 2017 patsas Racakin kylään. Paljastustilaisuudessa hän kertoi, kuinka hän oli alusta lähtien sitä mieltä, että Kosovo kuuluisi Albaniaan.

Kosovon pääkaupunkiin Pristinaan on pystytetty presidentti Bill Clintonin patsas.

Kosovon itsenäistämisprosessin ohella Suomi lähti Afganistanin sotaan 2002. Minkälainen valmistelu eduskunnassa tehtiin ennen sotaan lähtöä ei ole tiedossani. Presidentti Halonen, joka oli ulkoministeri Jugoslavian pommitusten aikaan, on suhtautunut Afganistanin sotatoimiin julkisuudessa hyväksyvästi.

Sota on siis muodostunut Suomen kansainvälisessä politiikassa uudeksi työvälineeksi.

Ihmisten tappaminen ei herätä kauhua eikä aiheuta tunnontuskia.

Sotateollisuuden, sotilastukikohtien, sotaharjoitusten ja sotien merkitys ilmastonmuutoksessa on tuhoisin kaikista yksittäisistä asioista. Suomen poliitikot katsovat tämän asian yhteydessä muualle.

Yhä enemmän on alkanut näyttää siltä, että armeija ja tasavallan presidentti johtavat ulkopolitiikkaa. Ahtisaari ja Niinistö ovat merkittävimmät suunnan muuttajat toki Halosen rinnalla.

De Morgen sanomalehden kaltaista faktojen kertojaa ei enää ole. Suomen kansan oletetaan uppoutuvan TV-viihteen pariin ja lopettavan ajattelun.

Tämän seurauksena presidentti Niinistön kaudella Suomi on ottanut hurjan harppauksen kohti tiedottomuutta. NATOn isäntämaasopimuksen solmiminen ilman eduskuntakäsittelyä kertoo karun tilanteen jo lähteneen käsistä.

Kataisen /Stubbin hallituksen valmistelema ja Sipilän hallituksen toteuttama toimittajien ja virkamiesten propagandakoulutus Yhdysvalloissa Harvardin yliopistossa on muuttanut faktapohjaisen tiedonvälityksen lopullisesti propagandaksi.

Presidentin ja puolustusministerin toki armeijan ja NATO-maiden kanssa tiiviissä yhteistyössä sopimat 60 erillistä sotilaallista yhteistyösopimusta ovat sitoneet Suomen kansan sormista varpaisiin saakka täydelliseen avuttomuuden tilaan. Venäjä-vastaisuutta on rakennettu tukehtumiseen saakka.

Alexander Stubb väitti v. 2008 Venäjän hyökänneen Georgiaan totuuden vastaisesti. Suomen hallitus vaikenee USA:n ja eräiden EU-maiden kouluttamista tarkka-ampujista ja väkivaltaisen vallankaappauksen tapahtumista Ukrainassa kevättalvella 2014 kiinnittäen vain huomiota siihen, että Venäjä otti vastaan Krimin autonomisen alueen anomuksen päästä Venäjän yhteyteen, turvaan väkivaltaisilta natsi-joukoilta, jotka olivat osoittaneet tapansa vallankaappausviikkojen aikana laillista hallitusta tukeneita Krimin asukkaita kohtaan.

LUOPUMINEN KANSAINVÄLISISTÄ LAEISTA JA YK:n peruskirjasta


Ulkoministeri Pekka Haavisto ilmoitti Venäjän vierailunsa aikana hiljattain, että Suomi kuuluu sopimusvaraiseen demokraattisten maiden yhteisöön. Tämä yhteisö on Yhdysvaltojen ja EU:n uusi doktriini Venäjää vastaan.

Sitä edelsi vuoden 2000 Bratislavan kokous, jossa Yhdysvaltojen ulkoministeriö ilmoitti luopuvansa noudattamasta kansainvälisiä lakeja, mikäli ne estävät sen tavoitteiden toteuttamista. Tavoitteena on mm NATO:n vaikutusvallan laajentaminen Baltiasta Ukrainan Odessaan ja Venäjän pääsyn estäminen Itämerelle.

Viime YK:n yleiskokouksessa syyskuussa 2021 YK:n peruskirjan ystävämaat pitivät kokouksen huomattuaan, että monet näistä ”sopimusvaraisen” yhteistyön kannattajista eivät piittaa peruskirjan tai kansainvälisten lakien määräyksistä.

Suomi ei ollut peruskirjan ystävien kokouksessa eikä Suomi viime vuosikymmenten aikana ole kuten edellä mainitsemistani seikoista voi päätellä, erityisemmin piitannut siitä mitä YK:n peruskirja tai kansainväliset lait sanovat.

YK:n peruskirjan ystävien kokoukseen osallistuivat Algeria, Angola, Valko-Venäjä, Bolivia, Kambodza, Kiina, Kuuba, Korean demokraattinen tasavalta, Päiväntasaajan Guinea, Eritrea, Iran, Laos, Nicaragua, Palestiina, Venäjä, St Vincent ja Grenada, Syyria ja Venezuela, useimmat maita, joita ”sopimusvaraisen demokraattisten valtioiden yhteisö” katsoo pitkin nenänvarttaan ja joiden sisäisiin asioihin ne katsovat oikeudekseen puuttua.

Vaikuttaa siltä, että Suomi ajelehtii ilman rauhaa ja demokratiaa tavoittelevaa peräsintä. Kekkosen ajan kokeneille kansalaisille tämä tuntuu katastrofilta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Urho Kekkonen, Martti Ahtisaari, Helena Ranta, Sauli Niinistö, Tarja Halonen, Elisabeth Rehn, Paavo Lipponen, julmuuksien lavastukset, totuuden puhumisesta rankaiseminen, USAn kenraalit, NATO, Bill Clinton, Helmut Kohl, Klaus Kinkel, Osama bin Laden

Suomen ja Saksan hallitusten valheilla on kohtalokkaat jäljet

Torstai 2.9.2021 klo 20.40 - Pirkko Turpeinen-Saari

Balkanin uutisia seuraavat ovat kuulleet, että Kosovon serbikansanedustaja Ivan Todosijevic on tuomittu kahdeksi vuodeksi vankilaan. Hän oli vuonna 2019 puhunut tapahtumassa, jota vietettiin NATO:n Jugoslavia-pommitusten vuosipäivänä ja sanonut, että pommitusten perustana oleva Racakin joukkomurha oli lavastus.

 Tuomiossa, joka vahvistettiin Kosovon valitustuomioistuimessa, katsottiin, että hän tällä lausunnollaan synnytti etnistä vihaa Kosovon albaaneja kohtaan.

Joukkomurhaväitteen esitti alun perin Väli-Amerikan kuolemanpartioiden puolustajana tunnettu ETYJ:n Kosovo-joukkojen yhdysvaltalainen puheenjohtaja William Walker. Racakin kylään pystytettiin hänen kunniakseen patsas vuonna 2017. Paljastustilaisuudessa, Kosovon tuolloisen presidentti Hashim Thacin läsnä ollessa, Walker kertoi olleensa aina sitä mieltä, että Kosovo kuuluisi Albaniaan. Näin Walker sanoi, vaikka alue on YK:n päätöksellä todettu Serbian maakunnaksi.

 Mikä sitten on totuus Racakin tapahtumista?

 Presidentti Bill Clinton ja NATO olivat odottaneet jo lähes vuoden mahdollisuutta ryhtyä pommittamaan Jugoslaviaa. Tavoitteena oli Bosnian ratkaisun kaltainen USA/NATO -miehitys myös hajotuksesta jäljelle jääneeseen Jugoslaviaan eli Serbiaan ja Montenegroon.

 Yhdysvallat tavoitteli sotilastukikohtien laajennusta Serbian alueelle ja Saksan liittokansleri Helmut Kohl, Angela Merkel ministerinään, tavoitteli kommunismin kitkemistä Euroopasta sekä Jugoslavian infrastruktuurin haltuunottoa maansa talouden kohentamiseksi.

 Sytyke saatiin, kun Jugoslavian liittovaltio ilmoitti tyhjentävänsä tunnetun albaani-terroristien tukikohdan Kosovon Racakin kylässä. Osama bin Ladenin ja CIA:n tukemat, Saksan kouluttamat terroristit olivat useaan otteeseen hyökänneet väijyksistä tappaen serbi-poliiseja ja serbien kanssa ystävällisissä suhteissa eläviä albaaneja jotka halusivat elää laillisuutta toteuttavassa Jugoslaviassa.

 Liittovaltion viranomaiset kutsuivat kansainväliset toimittajat paikalle seuraamaan kylän haltuunottoa. Tarkoituksena oli tyhjentää kylä asevarastoista ja terroristeista. Kylän siviiliasukkaat olivat jo puoli vuotta aikaisemmin lähteneet kylästä, josta oli muodostunut albaani -terroristien tukikohta vuoren rinteille kaivettuine juoksuhautoineen.

 Uutistoimisto AP kuvasi päivän tapahtumat televisiolle ja toimittajat kirjoittivat taistelutapahtumista ranskalaisessa mediassa. ETYJ:n kansainväliset tarkkailijat seurasivat tapahtumia iltaan saakka.

 Päivän tapahtumat on kuvattu useissa julkaisuissa, myös omissa kirjoissani. Iltapäivään mennessä taistelut taukosivat. Liittovaltion viranomaisten yrittäessä tutkia kuinka monta uhria taistelussa oli syntynyt, kylää ympäröiviltä rinteiltä alkoi niin voimakas tulitus, että uhrien laskeminen ja kerääminen päätettiin jättää seuraavaan päivään. Taloista saatiin kerättyä sadoittain aseita ja ammuksia.

 Viranomaisten eli tutkintatuomarin ja poliisien saapuessa paikalle heitä kohtasi näytelmä. ETYJ:n yhdysvaltalainen puheenjohtaja saapui paikalle suuren toimittajajoukon ja siviilien saattamana. William Walker vei osanottajat kuopalle, joka oli täynnä ruumiita. Hän väitti henkilöiden tulleen hirvittävällä tavalla teloitetuiksi ja heidän tulleen vedetyiksi kodeistaan, raahatuiksi kuopalle ammuttavaksi.

 Jo samana päivänä NATO-maiden hallitukset ja mediat olivat omaksuneet Walkerin väitteet tosina. 

 Tapahtumapäivä oli perjantai. Viikonlopun aikana Yhdysvaltojen hallitus ja presidentti Clinton erityisesti kuvasivat, kuinka albaanit ovat joutuneet Kosovossa kauhistuttavan teurastuksen kohteiksi, päitä oli leikattu irti ja lapsia raahattu kodeistaan ammuttaviksi. Ainoa ratkaisu tähän serbien väkivaltaan olisivat pommitukset.

Vasta tiistaina ranskalaiset lehtimiehet kirjoittivat artikkelinsa siitä, mitä kylässä todella oli tapahtunut. ”Pommitusjuna”oli jo lähtenyt liikkeelle, prosessia ei pystynyt pysäyttämään.

 Kansainväliseen oikeuteen uskova Jugoslavian presidentti Milosevic pyysi Suomen hallitusta lähettämään oikeuslääketieteellisen työryhmän tutkimaan, mikä oli 45 kuolleena löydetyn henkilön kuolinsyy. Suomea pidettiin oikeusvaltiona.

 Oikeuslääketieteellistä parasta suomalaista asiantuntemusta edusti tunnettu suomalainen oikeuslääketieteen, professori Antti Penttilä. Ulkoministeriö oli tuntemattomasta syystä kuitenkin nimennyt ryhmän puheenjohtajaksi oikeushammaslääkäri Helena Rannan, jolla ei ollut pätevyyttä tutkia kuolinsyitä.

 Oikeuslääketieteellisessä tutkimuksessa paljastui, että ketään ei ollut teloitettu eli ammuttu läheltä. Uhrien vammat viittasivat taistelujen kulkuun, kun henkilö makaa rinteessä ampuen alhaalla olevia ja tullen myös itse ammutuksi alhaalta ylöspäin.

Suomen hallitus ei luovuttanut oikeuslääkäreiden tutkimustuloksia julkisuuteen, koska Saksan hallitus pyysi olemaan julkistamatta niitä. Saksan ulkoministerinä toimi vihreiden Joschka Fischer, Suomen ulkoministerinä vuorostaan Tarja Halonen.

 Siten William Walkerin näytelmä jäi totuudeksi. Helena Ranta puheenjohtajana ei kertonut totuutta aikana, jolloin USA/NATO valmistautui pommituksiin – ei myöskään presidentti Milosevichin oikeudenkäynnissä myöhemmin Haagissa.

 Valhe Racakin tapahtumista on johtanut paitsi pommituksiin, myös serbien leimaamiseen ja albaanien mahdollisuuteen esiintyä uhreina. Tosiasiassa albaaneja pidettiin Yhdysvalloissakin terroristeina aina vuoteen 1998 saakka kunnes huomattiin, että liittolaisina heidän avullaan päästäisiin haluttuihin päämääriin.

Tavallisille kosovolaisille, niin albaaneille kuin serbeille, julkisuudessa vallitsevaksi jäänyt Racakin tarina on ollut kohtalokas. Se on johtanut serbien vainoon, kansainvälisten toimijoiden ja albaanien toimesta. Samoin tämä valhe on johtanut siihen, että albaanit ovat alkaneet kehittää täysin uudenlaista todellisuutta omasta historiastaan Kosovon alueella. 

Yhdysvaltojen laittomasti heti pommitusten päätyttyä rakentama jättimäinen sotilastukikohta Bondsteel, sen 8000 sotilasta sekä Kosovon NATO- miehitys ovat sementoineet kestämättömän rikollisen todellisuuden Kosovoon. Kosovon mafia -päälliköitä ja huumediilereitä, jotka toimivat myös korkeissa hallinnon viroissa, ei ole saatu tutkituiksi eikä tuomituiksi.

Suomen presidentti Ahtisaari tiesi pommitusten perustuvan valheeseen ja valmisteli tästä huolimatta Kosovon laittoman itsenäistämisen, minkä seurauksena rikollinen ja suorastaan harhainen todellisuus Kosovossa sai eräänlaisen laillisuuden naamion.

Kosovon entinen presidentti Hashim Thaci on eräänä ainoista suurrikollisista sentään haastettu Haagiin perustettuun Kosovo Spacialists Chamber -tuomioistuimeen 20 vuotta pahimpien rikosten jälkeen. Tuona aikana suuri osa mahdollisista todistajista on jo tapettu. 

Suomen todellisuuteen Racakin valheella on yhtä traagiset seuraukset. Suomen valtamedia ja poliitikot ovat ylläpitäneet valheellista todellisuutta ja antaneet leimata serbejä rikollisiksi, kun tosiasiassa serbit olivat Jugoslavian kansoista rajojen muuttamattomuuden ja kansanryhmien perustuslaillisen tasa-arvon kannalla.

Tätä suomalaisten harhaista todellisuutta on vahvistanut se, että rasistista serbivastaisuutta ilmentävä kosovolaistaustainen kirjailija on nostettu kirkkaisiin valoihin. Statovicin teos Bolla tullaan esittämään Helsingin kaupunginteatterissa. Kirjan päähenkilö toteaa rakastetulleen: ”Eihän se ole sinun vikasi, että olet serbi.” Myös Martti Ahtisaaren saama Nobelin rauhanpalkinto antoi suomalaisille käsityksen, että hän oli suorittanut jotakin tässä asiassa oikein. Kulttuurimme on ennenkin myötäillyt Saksan hegemonisia tavoitteita, nyt USA/Saksan.

Suomen kunnioitetuin oikeuslääkäri professori Antti Penttilä ei hyväksynyt tapahtumien salaamista. Kaksi vuotta Racakin taistelujen jälkeen hän julkaisi työtovereidensa kanssa ruumiinavausten tutkimustulokset kansainvälisessä tieteellisessä julkaisussa. Hänen pettymyksensä poliitikkoihin ja virkamiehiin oli syvää.

Nyt tämä Kosovon EU:n EULEX-laillisuusjärjestelmän rakentama ja pönkittämä ja NATO-armeijoiden turvaama kosovolainen oikeusjärjestelmä on tuominnut serbi -kansanedustajan kahden vuoden vankeuteen totuuden kertomisesta Racakin kylän tapahtumista.

Suomen ja Saksan hallitusten salauspäätöksellä on musertavat jäljet. Kaksi kulttuuria – suomalainen ja kosovolainen ovat muuttuneet harhaisiksi. Yksi valtio on tuhottu materiaalisesti ja henkisesti pommittamalla. Yksi kansanedustaja on juuri nyt tuomittu 2 vuodeksi vankeuteen. Olisiko Suomen hallituksen aika julkaista oikeuslääkäreiden tutkimustulokset kansainvälisiä lakeja kunnioittaen ja tutkia ovatko hallituksen toimet ihmisoikeusperustalla.

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen "ihmisoikeusperustainen" ulkopolitiikka, Suomen ja Saksan hallitus, oikeuslääketeiteelliset tutkimukset, Racakin taistelu, Ivan Todosijevic, Joschka Fischer, Tarja Halonen, Martti Ahtisaari, Kosovo, William Walker, ETYJ, vääristynyt todellisuus

Suomen hallituksen tulisi pyytää anteeksi Serbian hallitukselta ja Serbian kansalta

Perjantai 27.12.2019 klo 12.03 - Pirkko Turpeinen-Saari

Jugoslavian tuhoaminen EU:n NATO-maiden ja USA:n toimesta on suurin kansainvälinen rikos  Euroopassa sitten toisen maailmansodan. Jokainen näihin sotiin osallistunut tai niitä rahoittanut tai aseistanut valtio rikkoi lukuisia kansainvälisiä lakeja ja omia perustuslakejaan.

Jugoslavian osavaltiot itsenäistettiin laittomien asejoukkojen avulla. Jugoslavian liittoarmeijalla olisi ollut oikeus puolustaa itsenäisyyttään ja monikultturista demokratiaansa. Itsenäisen valtion tukemisen sijaan sille asetettiin hirviömäiset talouspakotteet ja demokratiallaan ylpeilevät EU-maat alkoivat tukea etniseen puhtauteen pyrkivää separatismia.

Bosnia Hertzegovinan tultua miehitetyksi NATO-joukoilla, USA ja EU halusivat jatkaa lopunkin Jugoslavian miehitykseen. Serbia oli tähtäimessä. Erityisesti Saksa ja USA, mutta myös muut NATO- maat alkoivat rahoittaa ja aseistaa Serbian maakunnan Kosovon albaaniterroristeja. Albaanien tavoitteena oli ollut koko 1990-luvun ajan muodostaa etnisesti puhdas albaani-Kosovo.

Jugoslavian presidentti Milosevic ei suostunut kansainvälisen yhteisön edellyttämään koko Jugoslavian (Serbia, sen autonomiset alueet Voivodina ja Kosovo sekä Montenegro) NATO-miehitykseen.

Silloin USA ja NATO-maat halusivat päästä maaliin, pommittamalla. Syksyllä NATO esitti uhkavaatimuksensa ja muuttui puolustusliitosta hyökkäysliitoksi.

Albaaniterroristit olivat tappaneet muutaman vuoden aikana 50 poliisia, serbejä ja maltillisia albaaneja. Racakin kylän lähellä talvella 1998 oli jälleen tapettu kaksi poliisia.

Poliisi ilmoitti tyhjentävänsä terroristien tukikohtana pidetyn, vallihaudoilla varustetun Racakin kylän, josta siviilit olivat lähteneet jo edellisenä kesänä. Poliisi kutsui tiedotusvälineet paikalle. Televisioryhmä kuvasi päivän tapahtumat ja ETYJ:in tarkkailijat seurasivat tilannetta. Toisin sanoen tilanne oli varsin julkinen.Taistelussa kuoli sekä poliiseja että terroristeja.

Seuraavaksi päiväksi yhdysvaltalainen ETYJ: in johtaja William Walker oli järjestänyt terroristijohtajien kanssa näytelmän. Rinteessä oleva kuoppa oli täytetty ruumiilla ja paikalle kutsuttu joukko toimittajia ja lähikylien asukkaita "toteamaan", että poliisit ovat teloittaneet suuren joukon kylän "asukkaita". Seurasi vaikerrusta ja kauhistelua.

Tarina joukkomurhasta, jossa naisia ja lapsia on temmattu kodeistaan, raahattu kuoppaan ja teloitettu niskalaukauksella alkoi Walkerin toimesta levitä NATO-maiden hallituksiin ja YK:hon.

Vasta muutaman päivän kuluttua ranskalaiset lehtimiehet saivat julki todellisten tapahtumien selostukset. Sillä ei ollut enää merkitystä. Provokaatio toimi ja Yhdysvallat ja muut NATO-maat saivat syyn pommituksille.

Jugoslavian hallitus kutsui oikeuslääkäriryhmän tutkimaan uhrien kuolintavan. EU valitsi tutkijoiksi suomalaiset oikeuslääkärit, joista tunnetuin oli professori Antti Penttilä. Lääkärityöryhmä tuli samaan tulokseen kuin jugoslavialainen oikeuslääkäriryhmä: ketään ei ollut ammuttu läheltä. Uhrit olivat taistelussa kaatuneita.

Professori Antti Penttilä ei yllättävästi ollutkaan ryhmän puheenjohtaja tai tiedottaja. Sen sijaan hammaslääkäri Helena Ranta, joka ei luonnollisestikaan pysty tutkimaan kuolinsyytä, oli Suomen ulkoministeriön toimesta nimetty ryhmän puheenjohtaja/tiedottajaksi.

Sen sijaan, että Ranta olisi kertonut asiallisesti ryhmän tutkimustulokset, hän puhui, mitä Saksan ulkoministeriön edustaja oli hänen käskenyt puhua. Teksti oli käsittämätöntä ja epäasiallista. Satuilua.

Suomen ulkoministeriö ei antanut julkistaa tutkimusten tuloksia. Ne ovat edelleen jossakin arkistossa.

Tälla tavoin Suomen ulkoministeriö antoi presidentti Bill Clintonille mahdollisuuden yhdessä NATO-maiden kanssa aloittaa koko Jugoslavian, myös siviilikohteiden iskut uraanipommeilla ja ohjuksilla. Kätkemällä totuuden he antoivat  Clintonille mahdollisuuden pitää tunteikkaita puheita kodeistaan riistetyistä lapsista, irtileikatuista päistä jne.

Suomen ulkoministeriö edesauttoi myös Serbian hallituksen, presidentti Milosevicin ja koko Serbian kansan demonisoinnissa, joka oli edellytyksenä sille, että Euroopan ja Yhdysvaltojen kansat saattoivat hyväksyä pommitukset. Se oli myötävaikuttamassa presidentti Milosevicin vangitsemiseen ja ennenaikaiseen kuolemaan Haagissa. Helena Ranta kävi sielläkin toistamassa Saksan ulkoministeriön tarinoita.

                                                  - - -

Belgian hallitus oli osallisena Kongon ensimmäisen vaaleilla valitun pääministerin Patrice Lumumban murhaan 1961. Belgialaiset olivat paikalla kun Lumumba teloitettiin, paloiteltiin ja  ruumis tuhottiin hapolla. Presidentti Eisenhower oli varsinainen teon hyväksyjä, mutta Belgian sotilaat olivat yhdessä paikallisten Lumumban vastustajien kanssa läsnä. Katolinen kirkko oli myötävaikuttajana.

Vuoden 2000 alussa Belgian hallitus pyysi anteeksi myötävaikuttamistaan pääministeri Lumumban murhaan.

                                                  ---

Kansainvälisen väkivallan ja valheiden jatkuessa jonkun on pysäytettävä tuo kierre. Jonkun on tunnustettava oma osuutensa ja etsittävä sovintoa. 

Suomen hallitus oli osavastuussa Jugoslavian hirviömäisistä pommituksista, koko maan infrastruktuurin tuhosta, jokien myrkytyksistä, ihmisten kuolemista lääkkeiden puutteessa myös  ennaltaehkäistäviin tauteihin.Yli 8 vuotta jatkuneet totaaliset talouspakotteet Balkanin miehityksen saavuttamiseksi olivat tuhonneet maan.

Kosovo siirtyi pommitusten jälkeen YK:n hallinnoimaksi ja NATO:n miehittämäksi osaksi Serbian valtiota. YK:n päätöksen 1244 mukaan Kosovo on edelleen osa Serbian valtiota.

Suomen presidentti Ahtisaaren johdolla Kosovo itsenäistettiin laittomasti yksityishenkilöiden päätöksellä.

Serbian maakuntaan Kosovoon on pommitusten päätyttyä rakennettu valtava Yhdysvaltojen sotilastukikohta, jonka maaperä on siis laittomasti itsenäistetyllä alueella. Serbia ei luonnollisestkaan tarjoaisi maaperää itseään pommittaneelle USA:lle.

Suomen hallituksen johtavana periaatteena näyttää olevan oikeusvaltioperiaatteen noudattaminen. Jos tämä hallitus haluaa todistaa itse noudattavansa tuota periaatetta, tulisi sen ensimmäiseksi Belgian hallituksen tavoin pyytää anteeksi Serbian hallitukselta ja Serbian kansalta pommitusten edesauttamista sekä Kosovon miehittämistä.

Suomen edustajan Harri Holkerin toimiessa YK:n edustajana Kosovossa 2004 albaanit suorittivat paitsi jatkuvaa serbeihin kohdistetua terroria ja luostarien ja kirkkojen tuhopolttoja myös kahden vuorokauden erikois-pogromin. Tämä on jäänyt käsittelemättä.

Paitsi anteeksipyyntöä Serbian hallitukselta ja Serbian kansalta, Suomen hallituksen tulisi pyytää anteeksi oikeuslääkärityöryhmältä ja erityisesti sen kansainvälisesti tunnetulta professorilta Antti Penttilältä. Suomen hallitus piilotti tämän työryhmän kansainvälisen oikeuden kannalta tärkeän työn tuloksen ja edesauttoi näin sotarikoksen, massiivisten laittomien pommitusten ja siihen liittyvän sotapropagandan toteuttamista.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Martti Ahtisaari, Helena Ranta, Suomi osasyyllinen Serbian pommituksiin, Suomi ja Kosovon miehitys, Racak, professori Antti Penttilä

Hussein al-Taee ja Martti Ahtisaari, NATO-propagandan uhri ja sankari

Keskiviikko 1.5.2019 klo 11.17 - Pirkko Turpeinen-Saari

Juuri kansanedustajaksi valittu sosialidemokraatti Hussein al-Taee on ollut viikon ajan Suomen median ajojahdin kohteena. Hän on kirjoittanut 2010-luvun alussa rasistisiksi määriteltäviä kirjoituksia homoista, juutalaisista, sunneista ja somaleista.

Martti Ahtisaari, Suomen entinen presidentti ja NATO:n innokas kannattaja vaikutti ratkaisevasti Jugoslavian laittomien NATO-pommitusten aloittamiseen estämällä oikeuslääketieteellisten tietojen pääsyn julkisuuteen helmi- maaliskuussa 1999, jotka tiedot olisivat osoittaneet, että Racakin kylässä oli tapahtunut taistelu eikä massateloitus.

Martti Ahtisaari toimi yhteistominnassa Saksan ulkoministeriön kanssa. Saksa oli jo Maastrichtin kokouksessa, jossa EU perustettiin, vaikuttanut siihen, että muut tulevat EU-maat liittoutuivat USA:n kanssa Jugoslavian hajottamiseen ja sotilaalliseen haltuunottoon.

USA:n tiiviit, myös sotilaalliset suhteet Saksaan johtivat siihen, että käyttämällä natseja ja paikalle lennätettyjä 10 000 jihadistia jalkaväkenään, USA:n, Saksan ja NATO:n onnistui tuhota ja miehittää Jugoslavia.

Jugoslavian jäännösvaltiot pudotettiin tahallaan näiden NATO-maiden toimesta kansantuotteella mitattuna sijalta 24 maailmantilastossa, jossa Jugoslavia oli, kehitysmaiden luokkaan sijoille 84 -113- roskavaltio.

Hussein al -Taee on pahoitellut kirjoituksiaan ja kertonut häpeävänsä niitä. Hän ei enää ajattele niin kuin silloin kun tekstit kirjoitti. Hän ei ole myöskään aiheuttanut fyysistä vahinkoa kenellekään.Hänen isänsä oli Saddam Husseinin vallan aikana 8 vuotta vankiloissa mielipiteittensä vuoksi. On ymmärrettävää, että pakolaisleiriltä toiselle kulkeutuneen al-Taeen on ollut tuoreeltaan vaikea suhtautua täysin neutraalisti niihin ryhmiin, jotka ovat kiduttaneet perheenjäseniä. Se on edellyttänyt henkistä kasvua.

Martti Ahtisaari ei ole pyytänyt anteeksi. Päinvastoin. Hän jatkoi Yhdysvaltojen ja Saksan/NATO-EU:n palvelemista johtamalla Kosovon itsenäistymisprosessia, jossa hänellä ainoana tavoitteena tuohon prosessiin osallistujien mukaan oli itsenäistää tuo Serbiaan kuuluva alue, koska Yhdysvallat oli jo rakentanut sinne massiivisen sotilastukikohdan.

Tuon itsenäistämisvaiheen aikana alueen serbiasukkaisiin kohdistettiin pogromeja kuten toisen maailmansodan aikaan. 150 ortodoksista kirkkoa ja luostaria tuhottiin NATO-liittolaisten albaanien toimesta. 250 000 serbiä joutui pakenemaan alueelta, osa tapettin.

Kosovo julistettiin Ahtisaaren johdolla itsenäiseksi vaikka YK:n päätöslauselman 1244 mukaan  alue on osa Serbiaa. Kun Ahtisaari vei itsenäistämisehdotuksen YK:n turvallisuusneuvostoon, turvallisuusneuvosto, kumosi sen suurella enemmistöllä.

Tuosta YK:n kielteisestä päätöksestä huolimatta Ahtisaari johti "yksityishenkilöiden" päätöksellä Kosovon itsenäiseksi, jonka itsenäisyyden Yhdysvallat heti tunnusti. Tuota tunnustusta seurasivat monien Yhdysvalloista riippuvaisten maiden tunnustukset. Maan johdossa on kuuluisan albaani-mafia järjestö Drenican johtajia, joiden rikoksia ei ole tutkittu eikä tuomittu.

Tästä toiminnastaan Ahtisaarelle myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto.

Ranskalainen Bernhard Kuschner, Lääkärit ilman rajoja johtaja, joka johti ensimmäisenä vuodesta 2000 lähtien Kosovon alueen YK-hallintoa ja laittomasti ilman minkäänlaista mandaattia alkoi järjestellä Jugoslavian valtion sosiaalisesti omistettuja 500 yritystä ylikansallisille markkinoille sai järjestölleen myös Nobelin rauhanpalkinnon.

EU, oli osallistunut Jugoslavian hajottamisen suunnitteluun ja toteuttamiseen ja ollut osallisena laittomiin NATO:n pommituksiin. Se oli systemaattisesti käyttänyt taloudellista ja sotilaallista kiristystä Serbiaa kohtaan ja sai sai  myös Nobelin rauhanpalkinnon heti pommitusten päätyttyä.

Al-Taeen kohtelu voidaan nähdä Suomen valtiollisen sensuurin ja NATO:n hybridikeskuksen yhteistyön hedelmänä. Al-Taee näkee ja tiedostaa Lähi-Idän tilanteen, Yhdysvaltojen ja NATO:n kansainvälisiä lakeja rikkovan pommituskampanjan ja ohjusiskut sekä todellisuuden peittävän propagandan vaikka hän ei sanoisi sanaakaan. 

Al-Taee vaikuttaa sivistyneeltä. Hän on myös asiantuntija. NATO-propagandalle hän on äärimmäisen vaarallinen. Hän ei ole tunteistaan vieraantunut peluri, kuten useat menestyneet poliitikot ovat. Hän ei vaikuta persolle rahalle eikä alttiille korruptiolle.

Ahtisaari on kehunut ystävyyttään miljardööri Soroksen kanssa, joka on osallistunut kaikkiin mahdollisiin yhteiskuntajärjestelmiä kumoaviin vallankeikauksiin ja vaalivaikuttamiseen Puolasta, Jugoslaviaan ja Ukrainaan sakka. Nyt on meneillään Venezuelan kaappaus.

Näissä keikauksissa Suomen NATO-propagandaa tukeva valtamedia on täysin palkein USA:n rinnalla. Tämä propaganda lienee sekoittanut myös Suomen europarlamentaarikoiden päät.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hussein Al-Taee, Martti Ahtisaari, NATO-propaganda, median ajojahti, Nobel-palkinto, Soros

Pekka Haavisto, NATO:lle mieluinen puheenjohtaja

Tiistai 6.11.2018 klo 11.23 - Pirkko urpeinen-Saari

Suomessa on joukko poliitikkoja, virkamiehiä ja asiantuntijoita, jotka voi helposti tunnistaa yksilöiksi, jotka tarjoavat palveluksia USA/NATO:lle.

Tutkittuani perinpohjaisesti Jugoslavian erittäin hyvin suunniteltua ja väkivaltaisesti toteutettua hajottamista ja sotilaallista haltuunottoa kohtaan yllättävän paljon siihen osallistuneita suomalaisia toimijoita.

Olen tuonut esiin Yhdysvaltojen presidentti George H.W. Bushin yhdessä George Sorosin ja Harvardin talousasiantuntijoiden kanssa CIA:n sekä muiden "valedemokratiaorganisaatioiden" avulla suorittamat Puolan, Neuvostoliiton, Jugoslavian ja Kiinan hajottamiset/hajottamisyritykset. Bushin työtä jatkoi presidentti Clinton, jonka työkaluihin kuuluivat myös talouspakotteiden ohella pommitukset.

Näistä projekteista Suomen media, nykyisin voi sanoa NATO:n kanssa tiiviissä yhteistyössä toimiva Mediapooli, ei ole puhunut tai esittänyt mitään. Tämän peittelyn tehostamiseksi Suomen media on täysin rinnoin osallistunut Jugoslavian kohdalla hajottamista vastustaneiden serbien demonisointiin, koska muutoin USA/NATO:n  sotilaallista haltuunottoa ei olisi voitu perustella kansalaisille. Jugoslavian laiton hajottaminen on esitelty kunniakkaana hankeena.

Olen aikaisemmin kuvannut oikeushammaslääkäri Helena Rannan toimintaa Saksan ulkoministeriön käskyjä noudattavana, NATO:n laittomat pommitukset mahdollistaneena henkilönä.Saksan ja Suomen ulkoministeriöitä ei vaivannut se, että serbit ovat juutalaisten tavoin holokaustin uhreja. Jugoslavian hajottamissodalla tuhottiin noiden uhrien turvakseen rakentama maa ja siirrettiin kukoistava, 24 sijalla maailmantilastossa oleva kansa kehitysmaaluokkaan.

Jugoslavian presidentti Milosevicin vaimon äiti muun muassa oli teloitettu natsien toimesta.  Bosnian armeijan päällikön kenraali Mladicin isä vuorostaan oli kuollut natseja vastaan taistellessaan saksalaisten lentopommin sirpaleesta.

Toinen serbien demonisoinnissa kunnostautunut suomalainen poliitikko on Elisabeth Rehn. Hänet tunnetaan NATO:n hävittäjähankintoja markkinoineena puolustusminiserinä. Helena Rannan tavoin Rehn on useiden TV-ohjelmien ja haastattelujen avulla jatkanut sodan jälkeen serbien demonisointiin pyrkivää NATO-propagandaa. Erityisesti yhdysvaltalaisten kenraalien johtaman, kroaattiarmeijan suorittaman serbien kansanmurhan ja sen yhteydessä 250 000 serbin etniseksi puhdistukseksi Kroatian Krajinasta suoritetun Operaatio myrskyn peittelemiseksi keksitty, Srebrenican kansanmurha-teema on ollut lukuisia kertoja Elisabeth Rehnin TV-ohjelmien aiheena.

Martti Ahtisaari toimi koko Jugoslavian hajottamisen ajan Yhdysvaltojen ja erityisesti siitä hyötymään pyrkivän George Sorosin kumppania. Yhdysvaltojen tavoitellessa koko Jugoslavian miehitystä Ahtisaari toimi "lujana" neuvottelijana ja presidentti Milosevicin grillaajana. Yhteisenä tavoitteena oli sotilastukikohdan aikaansaaminen Serbian alueelle Kosovoon.

Pekka Haavisto vuorostaan käyskenteli Jugoslavian maaperällä geiger-mittarin kanssa mittaamassa radioaktiivisuutta, jota hän ei löytänyt, siitä huolimatta, että USA oli pommittanut Bosniaa ja Serbiaa uraanipommeilla. Mittaaminen oli vain näytelmää, sillä NATO ei ollut ilmoittanut millä alueilla se oli käyttänyt uraanipommeja.Propaganda saatiin kuitenkin hoidettua. Ei vaaraa! Radioaktiivisuutta ei ole. Tehtävä suoritettu.

Mittaustuloksista huolimatta syöpään sairastavuus on noussut tietyillä pommitetuilla alueilla.

Pekka Haavisto oli ainoa presidenttiehdokas, joka epäili venäläisten vaikuttaneen presidentin vaaleihin. Hänen "botti"-löytönsä tiedotettiin "Mediapoolissa" laajasti. Tosiasiassa näyttäisi siltä, että USA/NATO:n vaikutus oli monin verroin suurempi. Harvardin Venäjän-hybridisotaan valmennetut toimittajat eivät uskaltaneet kysyä presidenttiehdokkailta isäntämaasopimuksesta muuta kuin väkinäisesti viimeisessä vaalitentissä.

Pekka Haaviston valinta johtamaan vihreiden eduskuntavaalikampajaa tullee varmistamaan sen, että Mediapooli ja USA/NATO:n Helsingin hybridikeskus voivat hengähtää ja luottavaisesti jatkaa kuten ennenkin. Valtioneuvosto tulee loppuajan koordinoimaan tiedotusta Mediapoolin kanssa niin, että kansallisen turvallisuden nimissä mitään poikkipuolista ei tulla käsittelemään suhteessa USA:n ja NATO:n väkivaltaan. Syntipukit löydetään Venäjältä, Kiinasta, Syyrian hallinnosta ja Iranista. NATO/EU saa jatkaa mediapimennossa kumppanuuttaan USA:n neokonservatiivien kanssa. Totuudesta USA/CIA/EU:n väkivaltaisesta vallankaappauksesta Ukrainassa vaietaan. Neljä vuotta jatkunut valtioneuvoston mantra on voimissaan.

On mielenkiintoista havaita, miten kulttuurieliitti ja sen taustalla oleva pääoma nostaa juuri näitä NATO:n lähettiläitä esiin ja ikäänkuin normalisoi heidän ajattelunsa. Elisabeth Rehn päätti kirjallisuuden Finlandia-palkinnosta, Helena Ranta arkkitehtuurin Finlandiasta, Martti Ahtisaari ja Pekka Haavisto nostetaan esiin kun puhutaan rauhasta. 

Elämme Orwellin kuvaamassa maailmassa vaikka atomisotaa ei ole vielä käyty. Median ja valtioneuvoston mielenhallinta on johtanut kaksoisajatteluun: Sota on rauhaa, Vapaus on orjuutta, Välinpitämättömyys on voimaa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Orwellin aika, NATO-propagandan tukihenkilöt, Haavisto, Elisabeth Rehn, Helena Ranta, Martti Ahtisaari

Suomen ulkoministeriö ja Jugoslavian pommitukset

Torstai 8.2.2018 klo 16.35 - Pirkko Turpeinen-Saari

Jugoslavian hajottaminen 1990-luvulla oli tarkoin suunniteltu prosessi. Taustalla olivat Yhdysvaltojen ja Saksan taloudelliset ja geopoliittiset intressit. NATO:n laajentaminen Balkanille oli keskeisenä tavoitteena.

Toisen maailmansodan holokaustin uhrit serbit, olivat hakeneet turvaa yhtenäisestä Jugoslaviasta. Liittovaltion hajottamisessa voimansa yhdistivät entiset natsi-liittolaiset, fasistinen Kroatia ja Saksa. Tässä toisessa vainon kierteessä Yhdysvaltojen globaalin vallan intressit yhdistyivät Saksan ja kroaattien sekä presidentti Izetbegovicin ympärille kerääntyneiden kalifaattia rakentavien muslimien kanssa.

Kroatia kokosi johtoonsa diasporasta Yhdysvalloista ja Kanadasta palaavia natseja jälkeläisineen. Izetbegovic vuorostaan hankki jihadisteja Lähi-Idästä ja Afganistanista. Kosovon suur-Albaniaa tavoittelevat terroristit saivat taloudellista ja sotilaallista tukea Yhdysvaltojen albaani diasporalta ja CIA:lta.

Kroatian Krajinan serbien toinen kansanmurha toteutettiin yhdysvaltalaisten kenraalien johdolla. Operaatio Myrskyssä 250.000 serbiä karkotettiin keskiajalta peräisin olevilta kotiseuduiltaan ja tuhansia tapettiin yhden viikonlopun aikana elokuussa 1995. Tämän todellisen kansanmurhan peittämiseksi yhdysvaltalainen ja muu läntinen propaganda nosti Srebrenica "kansanmurha" provokaation peittämään todellista tapahtunutta serbien kansanmurhaa.

Yhdysvaltalaiset kenraalit johtivat myös Izetbegovicin apuna jihadistijoukkoja Sarajevossa.

CIA:n entinen toimihenkilö Robert Baer on kuvannut kirjoissaan 1990-luvun alusta lähtien suorittamaansa kansanryhmien vastakkainasettelun nostattamisen salaista ohjelmaa.

Olen kuvannut suomen kielellä Jugoslavian hajottamisen taustatekijöitä kirjassani Lahtari, Punikki ja Teurastaja. Kansainvälisiä lähteitä on mm George Szamuely Bombs for Peace; NATOs humanitarian war on Yugoslavia.

Yhdysvalloille ei Slovenian, Kroatian ja Bosnian haltuunotto (itsenäistäminen) riittänyt, vaan se halusi haltuunsa myös jäljelle jääneen osan Jugoslaviaa eli Serbian ja Montenegron ja Makedonian.

Kosovo on keskiajalta peräisin oleva Serbian maakunta. Sen kasvava albaaniväestö ei demokraattisista oikeuksistaan huolimatta halunnut kuulua Serbiaan. Se muodosti hallinnollisen rinnakkaisjärjestelmän ja pyrki itsenäistymään Albanian puolelta tulevien terroristien avulla pitkän tähtäyksen tavoitteenaan suur-Albania.

Läsimaat lukivat KLA:n huume-, ihmis- ja elinkaupalla rahaa ja aseita hankkivaksi terroristijärjestöksi aina vuoteen 1998 saakka kunnes keväällä Yhdysvaltojen asenne muuttui. Yhdysvallat, Saksa ja Ranska alkoivat nähdä Jugoslavian sotilaallisen ja taloudellisen haltuunoton mahdolliseksi kärjistämällä Kosovon konfliktia.

Koko vuoden 1998 ajan Yhdysvallat ja NATO uhkasivat toistuvasti pommittavansa Jugoslaviaa ellei sen armeija lopettaisi KLA terroristien tuhoamista ja toiminnan lopettamista. Jugoslavian hallitus ei olisi saanut pitää huolta turvallisuudesta maansa rajojen sisällä. KLA tappoi paitsi serbipoliiseja myös siviilejä ja albaaneja, jotka olivat valtion viroissa tai ystävällisissä suhteissa serbien kanssa.

Yhdysvaltojen diplomaatit alkoivat neuvotella KLA:n johtajien kanssa. Jo kymmenen vuoden ajan vallitseva propaganda oli demonisoinut Jugoslavian johtoa nimittäen presidentti Milosevicia Hitleriksi. Tosiasiassa Milosevicin vaimon äiti oli tullut natsien teloittamaksi toisen maailmansodan aikana. 

Yhdysvallat ja NATO etsivät kuumeisesti tilaisuutta aloittaa pommitukset. Provokaatio löytyikin Racakin kylän taistelusta. 15.1.1999 Jugoslavian poliisi ilmoitti tyhjentävänsä kylän KLA terroristeista. Se kutsui paikalle ETYJ:n tarkailijat ja tiedotusvälineet. Ranskalainen AP:n televisioryhmä oli koko päivän paikalla ja kuvasi taistelut. Kylän ympärillä rinteessä oli juoksuhautoja ja ammunta alkoi heti poliisien  ja kuvausryhmän saapuessa paikalle.

Seuraavana päivänä paikalle saapui ETYJ:n tarkkailijoiden amerikkalainen johtaja William Walker lehtimiesjoukon sattelemana. KLA:n terroristit, jotka olivat ottaneet kylän yön aikana jälleen hallintaansa saattoivat kulkueen kuopalle, jossa oli 45 ruumista. KLA:n edustajat ja muut paikallaolijat kuvasivat ruumisröykkiötä teloitetuiksi. Välittömästi Walker totesi, että hän ei ole koskaan nähnyt mitään niin hirveätä. Kyseessä on "rikos ihmisyyttä vastaan".

Taistelu oli perjantaina ja jo viikonlopun aikana hallitukset ja NATO:n elimet kokoontuivat tuomitsemaan julmat serbit. Teloituksesta syytettiin Milosevicia ja Racakista tuli peruste häne haastamiselleen Jugoslavia Tribunaaliin Haagiin.

Media, länsimaat ja NATO olivat päättäneet välittömästi, että taistelun sijaan kyseessä oli raaka teloitus. Presidentti Clinton ja ulkoministeri Albright lietsoivat hysteriaa USA:n keskusteluohjelmissa ja uutisissa. Albright vaati pommituksia.

Viikonlopun jälkeen maanantaina ranskalaisissa lehdissä ilmestyi silminnäkijäraportteja siitä, mitä perjantai-päivän aikana todella tapahtui.

Ruuminavaukset suoritettiin Pristinan oikeuslääkeopillisella laitoksella. Jugoslavialaisten oikeuslääkäreiden lisäksi paikalle kutsuttiin valkovenäläinen työryhmä.Jotta tutkimukset olisivat kaikin puolin objektiiviset, paikalle kutsuttiin vielä suomalainen oikeuslääkäriryhmä. 

Suomen ulkoministeriö oli valinnut ryhmän puheenjohtajaksi oikeushammaslääkäri Helena Rannan, jolla ammattitaitonsa vuoksi ei ole mitään tekemistä kuolinsyyn tutkimusten kanssa. Sen sijaan varsinaista okeuslääketieteellistä asiantuntemusta edusti kansainvälisesti tunnetuin suomalainen oikeuslääkäri professori Antti Penttilä.

Ryhmät työskentelivät siten, että jugoslavialaisen lääkärin suorittaessa avausta, suomalainen seurasi vieressä ja suomalaisen avatessa jugoslavialainen tarkkaili vieressä. Avausten päätyttyä suomalaiset ja jugoslavialaiset olivat yksimielisiä siitä, että uhreja ei ollut teloitettu vaan he olivat kuolleet taistelussa.

Suomen ulkopolittinen johto, jonka tuohon aikaan muodostivat presidentti Ahtisaari ja ulkoministeri Tarja Halonen eivät antaneet suomalaisten oikeuslääkäreiden allekirjoittaa lausuntoa yhdessä jugoslavialaisten kanssa. Lausunto luvatiin antaa myöhemmin, mutta päivää lykättiin toistamiseen.

Lausunnon allekirjoittamisen sijaan puheenjohtajaksi määrätty hammaslääkäri Ranta antoi lausunnon, jossa hän kutsui tapahtumaa "rikokseksi ihmisyyttä vastaan", mikä termi kuvasi 6 miljoonan juutalaisen kansanmurhaa toisen maailmansodan aikana.

Kaius Niemen kirjoittamassa elämäkerrassa "Ihmisen jälki" Helena Ranta ilmaisee varsin rasistiselta vaikuttavan asenteen holokaustin kokeneita serbejä kohtaan. Hän asettuu näin julkisesti terroristien puolelle ja kuvaa kuinka hän auton takapenkin jalkatilassa pyrki matkustamaan tapaamaan terroristijohtajia. Hän nauhoitti salaa keskusteluja ja arvosteli Jugoslavian valtion edustajien läsnäoloa ja halua valvoa Helena Rannan tekemisiä. 

Teoksessa Ranta kuvaa kuinka saksalaiset diplomaatit asettivat sanat hänen suuhunsa, mitä hänen tulisi vastata tiedotusvälineiden kysymyksiin.

Koska Suomi ja Saksa eivät tähän päivään mennessä ole luovuttaneet suomalaisten oikeuslääkäreiden lausuntoa, presidentti Clinton, NATO ja media saivat vapaasti jatkaa sitä teloitustarinaa, jonka William Walker oli ETYJ:in nimissä tarjoillut. Presidentti Clinton kuvasi ennen pommitusten aloittamista pitämässään puheessa, kuinka siviilejä oli kiskottu kodeistaan, koottu kuoppaan ja ammuttu niskaan, kaulat katkottu, raajoja revitty irti ja kuinka joukossa oli naisia ja lapsia.

Tosiasiassa kylä oli autio. Vain kahdesta piipusta oli pakkasaamuna noussut savua. Kyläläiset olivat jo edellisenä kesänä muuttaneet terroristeja pakoon. Kylä oli KLA:n tukikohta ja kaatunut nainen oli naapurikylän KLA-päällikön tytär, joka myös oli osallistunut taisteluun.

Helena Ranta tietenkin tiesi, mihin tulokseen ryhmän oikeuslääkärit olivat tulleet. Siitä tiedosta huolimatta hän sepitti epäasiallisia, paikkansa pitämättömiä kertomuksia, joista osaan hän oli saanut ohjeet suomalaisilta ja saksalaisilta virkamiehiltä.

Mikä hankalinta, Helena Ranta todisti myös Milosevicin oikeudenkäynnissä Haagissa. Ranta kertoo kirjassaan kuinka myös siellä hän puhui saksalaisessa valmennuksessa määritettyjä lauseita. Suomen ulkoministeiö katsoi siis Helena Rannan edustavan ruumiinavausten tulosten suhteen totuutta paremmin kuin avaukset tehneet oikeuslääkärit.

Viimeisen Helena Rannan tiedotustilaisuuden päivän aamuna, Washington Post- lehti ilmoitti kyseessä olleen teloituksen ja että ehkä koskaan ei tultaisi julkistamaan suomalaisten avaustuloksia.

Pommitukset alkoivat muutama päivä Rannan viimeisen tiedotustilaisuuden jälkeen maaliskuussa 1999. Racak oli se provokaatio, jota Yhdysvallat, NATO ja Saksa tarvitsivat. Viimeinen neuvottelu KLA:n ja Jugoslavian hallituksen välillä käytiin Rambuillet'issa. Ryhmät eivät tavanneet kertaakaan samassa huoneessa. Yhdysvaltojen edustajat osoittivat olevansa KLA:n puolella. Neuvotteluasiakirjassa oli edellytetty koko Jugoslavian NATO-miehitystä, mihin Jugoslavian valtio ei tietenkään voinut suostua, joten tie pommituksiin oli myös tältä osin avautunut.

Maaliskusta kesäkuuhun jatkuneet pommitukset tuhosivat uraanipommeilla koko Jugoslavian infrastruktuurin. Saksa osoitti 6.4. erityistä eleganssia sillä, että se pidättyi pommittamasta Belgradin 1941 pommitusten vuosipäivänä.

Pommitukset päättyivät 10.6. Suomen presidentti Ahtisaari osallistui neuvotteluihin pommitusten päättämiseksi 2.6. Presidentti Milosevicin kysyessä mitä tapahtuu, jos hän ei hyväksy sopimusta, Ahtisaari siirsi pöydällä sijaitsevan valtavan kukkalaitteen syrjään ja pyyhkäisi laajalla käden liikkeellä pöytää." Mattopommitamme Belgradia niin, että viikossa kuolee puoli miljoonaa ihmistä".

YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmassa todettiin, että Kosovo tulee YK:n hallintaan, se on osa Serbiaa ja sinne sijoitetaan aluksi 50 000 NATO-sotilasta ja 10 000 venäläistä sotilasta.

Välittömästi pommitusten loputtua Yhdysvallat aloitti valtavan sotilastukikohdan rakentamisen Serbian valtion alueelle Kosovoon. Kosovon johtoon tuli entisiä KLA:n johtajia. Nykyinen presidentti Thaci pääsi pois Interpolin listalta vasta vuonna 2017. Hänen terroristinimensä oli "Käärme". Carla del Ponte, entinen Jugoslavia Tribunaalin pääsyyttäjä toteaa Kosovon olean mafia-johtajien ja sotarikollisten käsissä. NATO-joukkojen miehitysaikana on Kosovon alueella tuhottu 150 serbien ortodoksikirkkoa ja luostaria.

Suomen ulkopoliittinen johto teki palveluksia Yhdysvaltojen, Saksan ja NATOn muodostamalle valtablokille. Nämä palvelukset jatkuvat myös Ukrainassa ja Syyriassa, joista suomalaisten ei sallita tietävän totuutta. Suomalaiset oikeuslääkärit julkaisivat tutkimustuloksensa kansainvälisessä julkaisussa, josta olen sen lukenut. Tiedemiehille kokemus oli traumaattinen. He eivät pystyneet estämään tragediaa.

Meille jokaiselle, joka olemme tottuneet arvostamaan tieteellistä totuutta, on yhä vaikeampaa   ymmärtää saati hyväksyä Suomen ulkopoliittisen johdon epähumaaniksi katsottavaa toimintatapaa, jossa valheet, kiristäminen, taloudellinen ja sotilaallinen vallankäyttö korvaavat totuuden ja tasa-arvoon perustuvan yhteistyön. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Racak, Tarja Halonen, Martti Ahtisaari, Helena Ranta, Antti Penttilä, Jugoslavian pommitukset