Yhteystiedot

Pirkko Turpeinen-Saari
Vanha Hangontie 10,
10620 Tammisaari
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi

Uutiset

2.6.2008Nyt voitte osallistua ajatuksiini myös näiden kotisivujeni välityksellä. Toivon keskustelua ja palautetta.Lue lisää »28.7.2014Puolan ja USA:n osuus Itä-Ukrainan väkivallassaLue lisää »1.7.2008Eläkeläisillekin oikeus vapaaseen liikkuvuuteen EUssaLue lisää »

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Blogin arkisto

VÄRIVALLANKUMOUS JA SUOMEN ITSENÄISYYDEN MENETTÄMINEN

Tiistai 6.12.2022 klo 14.30 - Pirkko Turpeinen-Saari

Vuosi 1994 on Suomen itsenäisyydenmenettämisen avainvuosi.

Tuolloin järjestettiin äänestys Suomen sosialidemokraattisen puolueen presidenttiehdokkaasta.

Vastakkain olivat Sdp:n pitkäaikainen puheenjohtaja, pääministeri, ulkoministeri, sosialistisen internationaalin aktiivi ja aseistariisunnan kannattaja Kalevi Sorsa ja kansainvälisissä tehtävissä sekä YK:ssa että kansalaistoiminnassa kannuksensa hankkinut Martti Ahtisaari.

Ahtisaari oli palvellut entisiä siirtomaaisäntiä Afrikassa sekä Bosnia-Hertsegovinan rauhanneuvotteluissa ja osoittanut ymmärtävänsä Yhdysvaltojen ja NATOn tavoitteita rauhan saavuttamiseksi. NATO-pommituksillahan sitten  tavoiteltiin rauhaa.

Sorsa oli joutunut Yhdysvaltojen silmätikuksi Sosialistisen internationaalin aseistariisuntatyöryhmän puheenjohtajana. Presidentti Reagan, päinvastoin kuin presidentti Carter, ei ottanut työryhmää lainkaan vastaan. Sorsa loukkaantui työryhmän saamasta kohtelusta todeten, etteivät liennytys ja kansainvälinen yhteistyö etene niin kauan kuin Reagan on Yhdysvaltain presidenttinä. Lausunnosta nousi kohu, ja Yhdysvaltain Helsingin suurlähettiläs esitti vastalauseensa.

 

                                                                 ***

Tiivistäen voi sanoa, että sosialidemokraattien presidenttiehdokkuudesta kamppailivat ulko- ja turvallisuuspoliittisesti täysin vastakkaiset henkilöt.

Mikä neuvoksi, jotta oikeanlainen ehdokas tulisi valituksi?

Naapurimaassa Venäjällä Yhdysvallat oli saamassa aikaan sosialistisen järjestelmän yksityistämisen. Valtion kultavarannot oli konfiskoitu, ja Reaganin seuraajat Bush vanhempi sekä Clinton osallistuivat aktiivisesti Jeltsinin vaalikampanjaan v.1996.

Miten Suomeen saataisiin sopiva presidentti?

Sosialidemokraateille keksittiin oivallinen menetelmä ehdokkaan valitsemiseksi. Puolueäänestys, johon aikaisemmin olivat voineet osallistua vain puolueen jäsenet, päätettiin avata kaikille kadun tallaajalle. Kuka tahansa sai ”demokraattisesti” äänestää kenet valitaan puolueen presidenttiehdokkaaksi. Sdp luovutti ”demokratian” nimissä päätösvallan kenelle tahansa puolueen ulkopuoliselle henkilölle.

Martti Ahtisaari, joka osoitti TV-showssa osaavansa poimutella karjalanpiirakoita ja syövänsä kansalaisten kanssa makkaraa ja juovansa olutta, voitti ehdokkuuden. Varsinaisessa vaalissa NATO-hävittäjän ohjaimissa esiintynyt Elisabeth Rehn ei erottunut sotilasliiton luottamuksen jo saaneesta Martti Ahtisaaresta. Kumpi tahansa kelpasi Yhdysvalloille. Aseistariisunnan peikko oli karkotettu.

Vallan sieppaamiseen ei tarvittu Kreikan kaltaista sotilasvallankaappausta. Suomi oli henkisesti valmis CIA:n paimennettavaksi.

 

                                                         ***

Vuonna 1992 Yhdysvaltojen ja EU:n aloittama Jugoslavian hajottamissota oli käyty Yhdysvaltojen natsi -diasporan ja Osama-bin Ladenin rahoittamana ja aseistamana. Bosnian presidentiksi oli Yhdysvaltojen tukemana valittu Islamilaisen julistuksen kirjoittaja Alija Izetbegovic, vaikka vaalit voitti Fikret Abdik. 

Islamilaisen julistuksen mukaan ”paras serbi on kuollut serbi”. Muslimiarmeijan tavoitteena oli perustaa Izetbegovicin johdolla Islamilainen kalifaatti, jossa serbeillä ei olisi samoja ihmisoikeuksia kuin muslimeilla. Tätä Yhdysvallat ja EU:n NATO-maat tukivat – samoin koko länsimedia, Suomen media mukaan luettuna. Edellä mainitut presidenttiehdokkaat toistivat yhdysvaltalaisten kenraalien johtaman muslimi- ja kroaattiarmeijan väitteitä.

Presidentiksi valittu Martti Ahtisaari jatkoi Yhdysvaltojen palvelemista myös lännen siirryttyä tavoittelemaan koko Jugoslavian NATO-miehitystä. Kosovon albaaniterroristit muutettiin ”vapaustaistelijoiksi”. Serbian maakunnan Kosovon albaanien tavoitteena oli väkivalloin muodostaa Kosovosta itsenäinen puhdas muslimi -valtio kuten Izetbegovic halusi Bosniasta islamilaista kalifaattia. Serbeillä ei olisi ollut demokraattisia oikeuksia. Tilanne olisi palannut toisen maailmansodan aikaan, jolloin Kosovon albaanit ja fasistisen Kroatian kroaatit sulkivat serbit keskitysleireihin ja polttivat ortodoksisia kirkkoja ja keskiajalta peräisin olevia luostareita.

 

                                                     ***

Yhdysvallat rakensi laittomasti Serbian Kosovoon jättimäisen sotilastukikohdan ja miehittää edelleen NATO: n avulla Kosovon maakuntaa yli 20 vuotta pommitusten jälkeen.

Suomen hallitus loi edellytykset Jugoslavian pommituksille valehtelemalla Kosovossa sijaitsevan Racakin kylän taistelujen syyn ja kulun. Tämän jälkeen presidentti Ahtisaari loi edellytykset konfiskoida serbien omaisuus Kosovossa ja ylikansallistaa se. 

Terrori Kosovon maakunnan serbejä kohtaan on yhä jatkuvaa siitä huolimatta, että NATO-joukot ovat läsnä ja EU tukee hallintoa ja turvallisuutta. Albaaniväestö on saanut terrorisoida serbejä, sotarikollisia ei ole tuomittu ja presidentiksi valittiin mafiapomo, joka nyt 20 vuotta pommitusten jälkeen on pidätetty ja odottaa oikeudenkäyntiä.

 

                                                     ***

Presidentti Mauno Koivisto on kirjoittanut tulenpalavan esipuheen Jarmo Laineen teokseen Toisenlainen totuus Kosovosta. Hän osoittaa siinä halveksuntansa NATO :a kohtaan ja kuvaa serbien kohtalon raastavasti. Teos on kadonnut kirjastoista ja kaupoista samoin kuin minun kirjoittamani teokset Lahtari, Punikki ja Teurastaja marsalkka Mannerheim, Kullervo Manner ja Ratko Mladic historian henkilöinä sekä Lupa olla julma. Lahtari Punikkia ei saanut esitellä Helsingin kirjamessujen lavoilla.

Martti Ahtisaarelle myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto, kuten Ukrainan sodan aloittaneelle Barack Obamalle.

 

                                                        ***

Suomi luovutti itsenäisyytensä, rauhan ja aseidenriisunnan tavoitteensa valitsemalla NATO: a ja Yhdysvaltoja myötäilevät henkilöt johtotehtäviin.

Suomi on osallistunut 20 vuoden ajan NATO:n ulkopuolisena, mutta yhteistyökumppanina Yhdysvaltojen laittomaan Afganistanin sotaan. Yhdysvaltojen ja NATO:n miljoonien ihmisten hengen vaatineet sodat ovat saaneet Suomen medialta suopean käsittelyn. Irak, Libya, Syyria- kaikki hyväksytään, ovathan USA:n rinnalla myös Euroopan entiset siirtomaaisännät Britannia, Ranska, Saksa, Italia. Jihadistien ja natsien käyttö hyväksytään kuten Bosniassa, Kroatiassa ja Kosovossa.

Yhdysvallat julisti Bratislavan kokouksessaan v. 2000, että se luopuu noudattamasta kansainvälisiä lakeja, jos ne eivät hyödytä sitä. Sen jälkeen Yhdysvallat perusti ”sopimusvaraisen demokraattisten maiden yhteisön”, jossa riittää, kun sovitaan, mikä on oikein – eli Yhdysvaltojen tavoitteiden mukaista. Samassa kokouksessa Yhdysvallat ilmoitti laajentavansa NATO:n Baltiasta Ukrainan Odessaan.

 

                                                         ***

Liittymällä NATO:n isäntämaasopimukseen, Suomi osoitti vuonna 2014 hyväksyvänsä USA:n suunnitelmat NATO:n laajentamisesta. Eilen 5.12. 2022 Suomen ulkoministeri Pekka Haavisto, ilmoitti uutisissa onnellinen hymy katseessaan Suomen antaneen eduskunnalle esityksen NATO: on liittymisestä. Hän kuvasi omia tunteitaan, olettaen muidenkin ministereiden tunteneen sykähdyksen sielussaan Suomen siirtyessä uuteen – ilmeisesti hänen mielestään myönteiseen aikakauteen.

 

                                                      ***

Suomen yhteiskunnan kehitys itsenäisyydestä USA:n vasalliksi on ollut kivikkoinen. Se on edellyttänyt liittoutumista natsien ja jihadistien kanssa Bosniassa, Kosovossa, Kroatiassa ja Lähi-Idässä ja nyt viimeksi Ukrainassa.

Donbassin asukkaiden tragedia on Suomen mediassa täysin ohitettu. Samaan aikaan kun Ukrainan valtio on purkanut historiansa ja alkanut opettaa natsiajan myönteisenä ja sankarillisena, Suomi on tehnyt samaa. Yleisradio, eduskunnan rahoittama tiedonvälittäjä on ottanut tehtävän kirjaimellisesti. Sisällissodan historia, toisen maailmansodan historia ja sen jälkeinen aika on ollut aktiivisen uudelleen muokkauksen kohteena.

Presidentti Urho Kekkosen elämäntyö ja Suomen ystävyys Neuvostoliiton ja Venäjän kanssa on pyritty aktiivisesti tuhoamaan. Rauha, aseidenriisunta ja kansojen välinen ystävyys pyritään mitätöimään. 

Ukrainan venäjänkielisen väestön kohtalo natsismia muistuttavan valtiorakenteen ja äärioikeistolaisten aseellisten ryhmien toimesta alkaa tunkeutua esiin. Samanaikaisesti Suomen todellinen rauhanomainen vaihtoehto, ystävyyteen ja yhteistyöhön perustuva BRICS: in jäsenyys, lipuu nykypoliitikkojemme käsistä. Voidaksemme tarkastella Ukrainan kauhuja Yhdysvaltojen vallankaappauksen jälkeiseltä ajalta tulisi meillä olla objektiivinen käsitys itsestämme. Jos tarkasteleva väline, oma mielemme, ei ole itsenäisesti käytössämme, emme pysty havainnoimaan ympäristöämmekään.

EU:n päättämä tiedonvälityksen ja Suomen oma turvallisuuskomitean ylläpitämä sensuuri johtavat siihen, että päivittäiset uutiset vievät meitä harhaan. EU:n jäsenenä olemme menettäneet itsenäisyyden, mutta NATO:n jäsenenä siitä tulee aseellisesti varmistettu itsenäisyydestä luopuminen. NATO käyttää USA:n valtaa Euroopassa, joten Yhdysvallat päättää avoimesti sen, mitä Suomi saa tehdä. 

Ahtisaaren tullessa valituksi presidenttiehdokkaaksi, sitten presidentiksi ja Jeltsinin tullessa valituksi Venäjän presidentiksi CIA oli keskeinen vaikuttaja. CIA huolehti myös Jugoslavian hajotuksen propagandasta. Nyt Suomen toimittajat ovat itse koulutetut ja sisäistäneet sen, mitä USA haluaa meidän ajattelevan. Suomi on itsenäisyyden sijaan muuttunut USA:n etäohjatuksi robotiksi.

Värivallankumous Suomessa on onnistunut ilman sotaa. Mielenmuokkaus on riittänyt. Emme päässeet v. 1918 sodalla osaksi Saksan keisarikuntaa, emmekä 1944 osaksi Hitlerin valtakuntaa, mutta nyt olemme päässeet lännen USA/NATO-valtakuntaan – saavutus sekin.

 

 

 

                                                     

 

 

 

                                                   

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen värivallankumous, Sdp:n puolueäänestys 1994, Martti Ahtisaari, CIA, Elisabeth Rehn, NATO, Mauno Koivisto, Kalevi Sorsa, aseidenriisunta, NATO,

Kosovo-propaganda jatkuu Suomen mediassa

Torstai 3.12.2020 klo 18.49 - Pirkko Turpeinen-Saari

Presidentti Mauno Koivisto käännähtäisi haudassaan jos kuulisi minkälaista NATO-propagandaa Helsingin Sanomat edelleen kehtaa julkaista.

Tänään 3.12. 2020 lehti julkaisi Pekka Hakalan artikkelin "Lähettiläs uskoo sopuun Kosovossa" kuvaillen Miroslav Lajcakin, EU:n Länsi-Balkanin lähettilään mielipiteitä liittyen Serbian ja Kosovon suhteisiin.

Helsingin Sanomat, erityisesti sen päätoimittaja on kunnostautunut NATO-propagandan julkaisemisessa lehdessään.

Mauno Koivisto kirjoitti esipuheen Jarmo Laineen teokseen Toisenlainen totuus Kosovosta, jossa hän kirjoittaa kuinka hän vihasi NATO:n serbivastaista propagandaa.

Laineen teoksessa James Aho kuvaa, minkälainen propagandistinen mekanismi synnytettiin serbien demonisoimiseksi. Kuinka holokaustin uhrit, kansainvälisiä lakeja ja Jugoslavian perustuslakia noudattavat serbit muutetttiin hyökkääjuksi ja leimattiin Hitlereiksi. Kuinka leimat kiinnitettiin. Minkälainen tuo mekanismi oli.

Tämän päiväinen Helsingin Sanomien artikkeli on malliesimerkki tekstistä, josta puuttuvat perustavat tosiasiat.

Osittain sattumasta johtuen minä, joka olen tutkinut luovuutta, henkistä kasvua ja inhimillisyyttä totuuden hahmottamisen pohjana, olen perehtynyt tieteellisesti tapahtumien kulkuun Balkanilla.

Olen kirjoittanut kirjan "Lahtari, Punikki ja Teurastaja; marsalkka Mannerheim, Kullervo Manner ja Ratko Mladic historian henkilöinä, Into 2016, 2018. Kirjamessujen johto ilmoitti kustantajalle, että tätä teosta ei saa esitellä kirjamessujen lavoilla.

Viimeisintä teostani "Lupa olla julma" kirjoittaessani sain tietää Jarmo Laineen teoksen olemassaolosta. Sitä ei ole Helsingin kirjastoissa. Sain sen kuitenkin aluksi kirjastosta Kouvolasta ja myöhemmin sain ostettua sen antikvariaatista.

Minkä vuoksi tämä teos, jossa on presidentti Mauno Koiviston esipuhe, on kadonnut? Ainoa teos siihen asti, joka edes osittain kuvaa USA:n ja Saksan tarpeita palvelevaa Jugoslavian tuhoamista natsi-Saksan tyyliin demonisoimalla serbit, tekemällä heidät tappamisen ansaitseviksi ja laillistamalla heidän omaisuutensa konfiskoinnin kuten fasistisen Kroatian säätämät lait sallivat toisen maailmansodan aikana. Kaikki tämä tapahtui NATO:n valvonnassa kauloja katkovien, presidentti Clintonin ja Osama bin Ladenin rahoittamien ja aseistamien jihadistien avulla.

"Lupa olla julma"- teokselle ei myöskään löytynyt kustantajaa. Sen kustansi aviomieheni yritys, Viestintä M.Saari ja se ilmestyi kuukausi sitten 7.11.2020 BoD.n painosta.

Helsingin Sanomien artikkeli kertaa kuinka "täysimittainen sota alkoi 1998 kun Jugoslavian armeija eli käytännössä Serbian tankit vyöryivät Kosovon maanteille." Tosiasiassa valtion armeija suoritti tehtäväänsä KLA:n terroristien ja bin Ladenin jihadistien tappaessa poliiseja ja aiheuttaessa turvattomuutta tavallisissa albaaneissa, jotka tulivat hyvin toimeen serbien kanssa.

Suoralla toiminnalla albaanijohtajat olivat kieltäneet albaaniväestöä osallistumasta valtiollisiin vaaleihin, työskentelemästä valtion viroissa kuten kouluissa ja sairaaloissa.

Tärkein syy sotaan oli se, että Yhdysvallat halusi oman sotilastukikohtansa Balkanille voidakseen turvata paitsi öljynkuljetukset Kaspianmereltä Albaniaan myös heroiini-kaupan Afganistanista Eurooppaan. Saksaa vuorostaan kiinnosti Jugoslavian jäännösvaltioiden infrastruktuurin haltuunotto. Pommitetut teollisuuslaitokset, pankit, vakuutuyhtiöt, media.

Bosnian presidentti Izetbegovic oli värvännyt toisen maailmansodan aikana albaani-joukkoja ss-joukkoihin.Nyt hän rakensi muslimi-kalifaattia kirjoittamansa islamilaisen julistuksen mukaisesti, jossa serbit olisivat toisen luokan kansalaisia, jos ylipäätään saisivat pitää henkensä.

Daytonin rauhansopimusta 1995 seurannut 40 000 miehen vahvuinen NATO-miehitys takasi Saudi-Arabian etujen toteutumisen Bosniassa. Maahan rakennettiin Saudi-rahalla 150 moskeijaa, joissa opetettiin wahabistista äärisuuntaa kun aikaisemmin Jugoslavian alueen muslimit olivat olleet asenteeltaan maltillisia.

Sama tapahtui Kosovossa. Heti pommitusten jälkeen Yhdysvallat alkoi rakentaa tähän Serbian maakuntaan valtavaa sotilastukikohtaa Bondsteeliä. NATO-miehityksen alaisena ja YK:n pääsihteerin edustajan toimiessa alueen johtajana Kosovossa serbiasukkaita vainottiin  systemaattisesti kranaatti-iskuilla, talojen ja huoneistojen valtaamisilla sekä 150 kirkon ja luostarin tuhopoltoilla, albaanijoukkioiden tanssiessa läpi yön ympärillä.Tarkoituksena oli pelotella henkiin jääneet serbit muuttamaan muualle.

Euroopan unionin EULEX seurasi katseella, mutta ei puuttunut alueella vallitsevaan laittomuuteen.

Kosovon vapautusarmeijasta muodostettiin Kosovon poliisi, joka F.William Engdahlin teoksessaan "The Lost Hegemon Whom the Gods Would Destroy" ilmaiseman mukaan oli sama kuin Al Capone olisi nimitetty Chicagon poliisimestariksi.

Kirkkojen ja luostareiden sijaan kylät haltuunottaneet albaanit rakensivat Saudi-Arabian rahoittamana moskeijoita, joihin tuotiin ääri-islamia saarnaavat imaamit.

NATO:n laittomat Jugoslavian pommitukset olivat päättyneet 10.6. 1999 YK:n päätöslauselmaan 1244, jossa todettiin Kosovon olevan Serbian maakunta.

Suomen presidentti Ahtisaari johti neuvotteluita, joiden tarkoituksena oli sopia Kosovon ja Serbian keskinäisistä suhteista. Läsnäolijoiden mukaan Ahtisaari tavoitteli pelkästään Kosovon itsenäisyyttä, ei sitä, miten Kosovon asema Serbian maakuntana voisi toteutua demokraattisesti eikä albaanien suoran toiminnan perusteella, jossa albaanit eivät hyväksyneet albaanien ja serbien tasa-arvoisia ihmisoikeuksia.

USA:n sotilastukikohta oli jo rakennettu ja Serbia ei ollut myöntänyt siihen lupaa. Siten Ahtisaari tavoitteli päämäärää, joka oli YK:n päätöksen vastainen.

Ahtisaari yritti saada YK:n muuttamaan päätöslauselmaansa ja hyväksymään Kosovon irroittautumisen Serbiasta ja itsenäistymisen. YK:n turvallisuusneuvoston pysyvien jäsenten ja vaihtuvien jäsenten enemmistö ei hyväksynyt Kosovon itsenäistymistä.

Sen jälkeen Ahtisaaren suojeluksessa runsaat 109 väliaikaisen neuvoston jäsentä  päättivät julistaa Kosovon itsenäiseksi. ICJ totesi jälkeenpäin neuvoston jäsenten toimineen yksityishenkilöinä (sillä neuvoston jäseninä toimien he olisivat rikkoneet kv lakeja)Pääministerit ja presidentit olivat sotarikollisia ja albaani-mafian tunnettuja johtajia. Hashim Thaci, jota Helsingin Sanomat kutsuu "presidentti ja sotasankariksi", sai vihdoin syytteet sotarikoksista ja joutui eroamaan presidentin tehtävistä. "Erittäin vastuullinen ja kypsä siirto" kuvailee haastateltava Lajcak.

Todella kypsä.

Euroopan neuvoston Kosovon johtajien rikoksia ja elinkauppaa tutkineen senaattori Dick Martyn raportti julkaistiin jo vuonna 2011. Siinä osoitettiin Kosovon johtajien olevan väkivaltaisen Albanian Drenica-mafiaryhmän johtajia. Heitä ei ole kuitenkaan saatu syytteeseen ennen kuin vasta tänä vuonna kun Kosovon oikeuslaitoksen sotarikoksia tutkiva istuin on perustettu Haagiin Kosovo Specialists Chamberin nimellä yhdysvaltalaisella syyttäjällä varustettuna.

Kymmeniä mahdollisia todistajia on jo tapettu. Dick Marty on kuvannut turhautumistaan sanomalla, että valtioiden johtajat puhuvat ihmisoikeuksista sunnuntaina ja rikkovat niitä maanantaina. Hän ei usko, että Kosovon mafia-johtajia saadaan tuomittua. Heillä on niin monia valtioiden johtajia suojelijoinaan.

Helsingin Sanomien mukaan lähettiläs uskoo sopuun. Mihin sopuun?

Mistä Serbian ja Kosovon pitäisi sopia. YK:n päätösluselma siitä, että Kosovo on Serbian maakunta on voimassa.

Onko todella niin, että Helsingin Sanomat on siirtynyt selittämään NATOn toimet kansainvälistä oikeutta ja YK:n päätöksiä korkeampina. Yhdysvaltojen mielivaltainen sotilastukikohtien sirottelu itsenäisten valtioiden alueelle väkivaltaa käyttäen olisi siis hyväksyttävää. 

Sen perusteella Helsingin Sanomat myötäilee Yhdysvaltojen ulkoministeriön Bratislavan kokouksessa v. 2000 julistamaa kansainvälisestä oikeudesta luopumista, mikäli se estää Yhdysvaltojen tavoitteiden toteutumisen.

Yhdysvallat ja osin Saksa, Iso-Britannia ja Ranska ovat käyttänyt Afganistanin, Tsetsenian, Bosnian ja Kosovon jälkeen jihadisteja jalkaväkenään myös Libyassa, Syyriassa Kaukasuksella ja viime aikoin myös Kiinan lähialueilla.

Sotilaallinen mielivalta ei ole vain USA:n toimintamalli ahneuden tyydyttämiseksi, Eurooppa on siinä täysillä mukana.

Siitä ei vain saa kirjoittaa eikä puhua. Suomi on pieni kielialue. Jättämällä kääntämättä merkittävät kansainvälisen todellisuuden hahmottamista palvelevat tieteelliset kirjat suomalaisten kirjojen piilottamisen lisäksi, hyväuskoista Suomen kansaa on mahdollista johtaa harhaan.

Suomen ulkoministeri väittää Suomen jakavan Yhdysvaltojen julmat arvot. Kaikki eivät kuitenkaan tee sitä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mauno Koivisto, Ahtisaari, NATO-propaganda, Al Capone, Kosovon ja Serbian "sopu", jihadistien invaasio, kansainvälinen oikeus

Yle irti NATO:n hybridikeskuksen talutusnuorasta

Torstai 28.2.2019 klo 12.19 - Pirkko Turpeinen-Saari

Arvostettu saksalainen juristi, pitkäaikainen liittopäivien edustaja ja puolustusministerin valtiosihteeri Willy Wimmer kuvasi jo vuonna 2000 mihin Yhdysvallat ja NATO pyrkivät Euroopassa. Hän kertoi Yhdysvaltojen ulkoministeriön ja American Enterprise instituutin seminaarista, joka järjestettiin Bratislavassa, jossa hän oli läsnä.

Seminaarissa asetettiin tavoitteeksi Jugoslavian pommitusten pohjalta saattaa loppuun Kosovon itsenäistäminen.

Tavoitteena oli myös, että Serbia jää Euroopan ulkopuolelle ja Venäjän pääsy Pietarista merelle pystytään estämään.

Kokouksessa todettiin Euroopan oikeusjärjestelmän olevan esteenä NATO:n tehokkaalle laajentumiselle.

Jotta Yhdysvallat pääsee tavoitteisiinsa, se on valmis siirtämään syrjään kansainvälisen oikeusjärjestelmän. Väkivalta saa ottaa ylivallan laillisuudesta.

Missä kansainvälinen lainsäädäntö on tiellä, se eliminoidaan.

Jokaiselle kansainvälisiä asioita seuranneelle on tullut selväksi, että Yhdysvallat NATO-liittolaisineen on toiminut johdonmukaisesti kaavailemallaan tavalla.

Kuvasin teoksessani Parantajan roolit 1986 kuinka Euroopan yhdentymistä ajettiin jo silloin European Round Table of Industrialists'in eli suuryritysten kaavailujen pohjalta. Järjestön puheenjohtaja Volvon pääjohtaja Per Gyllenhammar oli myös Yhdysvaltojen toiseksi suurimman sotatarviketuottajan International Technologies Corporationin hallituksen jäsen.

Yhdysvaltojen ja NATO:n päämäärä Euroopan Unionissa on tukea aseteollisuutta ja ylikansallisen pääoman tavoitteita, joita George Soros edustaa kouriintuntuvasti. Mutta senkin edelle menee öljy- ja huumekauppa.

Miten tämä liittyy Suomen vaaleihin?

EU:hun liittymisen jälkeen Suomi on tietyn oikeistolaisen poliitikkopiirin toimesta kytketty palvelemaan Yhdysvaltojen ja NATO:n laajentumistarpeita ja totta puhuen "ryöstöpolitiikkaa". 

Tuon Yhdysvaltojen presidenttien, niin republikaanien kuin demokraattien johdolla tehty ryöstötoiminta – ensin Puolassa, sitten Venäjällä, Jugoslaviassa, Tsetseniassa ja Ukrainassa tapahtui tukeutuen niin natseihin kuin jihadisteihin.Kansainväliset lait suvereenien valtioiden sisäisiin asioihin puuttumattomuudesta oli heitetty romukoppaan jo kauan ennen Euroopan valtioiden ryöstöä.

F.William Engdahl on kirjoittanut erinomaisiin lähdeaineistoihin perustuen kaksi teosta: "Manifest Destiny, Democracy as Cognitive Dissonance" sekä "The Lost Hegemon, Whom the Gods Would Destroy" ja minä vuorostani "Lahtari, Punikki ja Teurastaja"-teoksessani, joissa kaikissa kuvataan tätä Yhdysvaltojen ja NATO:n röyhkeätä kansainvälisistä laeista piittamatonta toimintaa.

Nämä kaksi Engdahlin teosta ehtii ennen vaaleja hankkia Amazonilta ja minun teokseni on saatavissa INTO:n verkkokaupasta. 

Omassa teoksessani kuvaan väläyksiä siitä mielivallasta ja tappamisesta mitä NATO-sotilaat jopa rauhan aikana saadaan tekemään.

Eduskuntaan tarvitaan henkilöitä, jotka tietävät mitä maailmassa tapahtuu ja mistä tekijöistä todellisuutemme muodostuu.

Tuon todellisuuden havaitsemisen esteenä on Yhdysvalloille ja NATO-maille tarpeellinen NATO-propaganda, joka muuttaa rikokset sankaruudeksi.

Presidentti Mauno Koivisto kuvasi tuntemuksiaan tuon NATO-propagandan edessä seuraavasti: "Minulle tuottaa edelleen vaikeuksia kuvata niitä tunteita, joiden vallassa jouduin seuramaan NATO:n toimesta suoritettua Jugoslavian ruhjomista vuonna 1999. Minä vihasin ja toisaalta ihailin sitä ammattitaitoa, jolla NATO:n propagandistit orkestroivat Kosovon sodan tiedottamisen."

Mauno Koiviston NATO-kritiikistä huolimatta Suomi on ohjattu täydelliseen NATO:n hirttosilmukkaan. Käytännössä koko Suomen media Yle mukaan luettuna on sitoutunut noudattamaan Helsingissä sijaitsevan USA/EU/NATO:n hybridikeskuksen tavoitteita.

Kansanedustajaehdokkaana haluan tietää, kuka on tehnyt päätöksen sitoa Eduskunnan Yle, Radiolain vastaisesti tähän Mediapooliin. Verorahoja menee myös Mediapooliin kuuluvan MTV:n rahoitukseen. Kuka hallituksessa on tehnyt päätöksen, että valtion huoltovarmuuskeskus on osa tätä hybridikeskuksesta riippuvaista kokonaisuutta? Valtioneuvoston tiedottaja, tehtävästään suoraan NATO:n palvelukseen siirtynyt Markku Mantila ilmoitti valtioneuvoston lähettäneen 100 suomalaista toimijaa Harvardin yliopistoon oppimaan Venäjän hybridisodan vastaista toimintaa. Siis Venäjän eikä Yhdysvaltojen ja NATO:n.

Mediapooliin kuuluvan Helsingin Sanomien toimittaja Alma Onali kirjoittaa tänään 28.2.2019 kuinka. "Pohjois-Koreassa on tuskin pisaraakaan lehdistövapautta. Etenkin diktaattori Kim Jong-Unin julkisuuskuva kotimaassa on äärimmäisen tarkasti säädelty, ja yleisölle annetaan nähtäväksi vain retusoituja, imartelevia kuvia johtajasta."

Pohjois-Korean tilalle voi asettaa Suomen lehdistövapauden. Mediapoolin, valtion huoltovarmuuskeskuksen ja NATO:n hybridikeskuksen välinen liitto tekee kaikesta merkittävästä totuudenmukaisesta tiedottamisesta mahdotonta tai sitten voi saada syytteen valtion turvallisuuden vaarantamisesta. 

Orwellin maailma on täällä. Valhe on totuutta ja totuus on valhetta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Yle:n riippumattomuus, NATO-propaganda, Mauno Koivisto,