Yhteystiedot

Pirkko Turpeinen-Saari
Vanha Hangontie 10,
10620 Tammisaari
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi

Uutiset

2.6.2008Nyt voitte osallistua ajatuksiini myös näiden kotisivujeni välityksellä. Toivon keskustelua ja palautetta.Lue lisää »28.7.2014Puolan ja USA:n osuus Itä-Ukrainan väkivallassaLue lisää »1.7.2008Eläkeläisillekin oikeus vapaaseen liikkuvuuteen EUssaLue lisää »

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Blogin arkisto

KANSALLISSOSIALISMIAKO SANNA MARIN TAVOITTELEE?

Lauantai 31.12.2022 klo 14.21 - Pirkko Turpeinen-Saari

Suomen pääministeri toivoo Suomen kansan ajatusten olevan Ukrainassa.

Menneen vuoden aikana hän on usein toistanut Suomen voittaneen kaikki sotansa. Hän on kuvannut Ukrainan asian olevan Suomenkin asia. Lisäksi hän on uskonut ja vaatinut, että Venäjä ei voita sotaa, jota pääministeri kutsuu ”provosoimattomaksi, julmaksi hyökkäyssodaksi”.

Lähdetäänpä alusta:

Suomi hävisi toisen maailmansodan liittoutuessaan natsi-Saksan kanssa. Suomi tunnusti myös fasistisen Kroatian, jonka keskitysleirit olivat Saksankin leirejä julmempia. Fasistisessa Kroatiassa ortodoksiset serbit suljettiin leireihin tai poltettiin elävältä ortodoksisiin kirkkoihinsa elleivät suostuneet kääntymään katolisuuteen.

Suomi oli Pariisin rauhansopimuksesta neuvoteltaessa ansionsa mukaan häpeäpaalussa muiden liittolaistensa kanssa. Sen sijaan että pääministeri Marin osoittaisi myötätuntoa fasistien kynsiin joutuneita serbejä tai Mannerheimin suunnittelemiin ja toteuttamiin Itä-Karjalan keskitysleireihin pakolla kuljetettuja venäjää puhuvia Karjalan asukkaita kohtaan, hän kääntää asiat päälaelleen. ”Suomi voitti!”

 

                                                   ***

 

Sama toistuu Ukrainan kohdalla.

Yhdysvaltojen vuonna 2014 yhteistyössä Ukrainan natsien kanssa suorittamasta vallankaappauksesta lähtien natsismi on voittanut alaa Ukrainassa. Natsien vaikutuksen alainen Kiovan hallitus julisti sodan Itä-Ukrainan pääasiassa venäjänkieliselle väestölle. Miksi? Itä-Ukrainan väestö ei halunnut alistua Yhdysvaltojen nimittämän nukkehallituksen alaisuuteen vaan vaati demokratiaa.

Välittömästi vallankaappauksen jälkeen Kiovan hallitus ja eduskunta julistivat venäjän kielen kielletyksi. Miljoonilta ihmisiltä kiellettiin äidinkielensä puhuminen kodin ulkopuolella. Vähitellen venäjänkieliset sanomalehdet ja TV-asemat lakkautettiin.

Länsi-Ukrainassa vallitseva kansallismielinen yhteiskuntakäsitys tuli ainoaksi hyväksytyksi ajatustavaksi. Siihen kuului toisen maailmansodan aikaisten natsijohtajien ihannointi. Heidän mukaansa nimettiin urheiluhalleja ja tuhansien katujen ja aukioiden nimet muutettiin.

 

 

                                                     ***

Keväällä 2014 yli 100 ihmishenkeä vaatineen vallankaappauksen syyllisten etsiminen tehtiin laittomaksi. 2.5. 2014 lähes 100 demokratiaa vaatinutta kaupunkilaista suljettiin natsien toimesta Odessan ammattiyhdistysten taloon, joka poltettiin, ovet suljettiin ja ihmisten pako palavasta rakennuksesta estettiin. Syyllisten etsimistä ei ole aloitettukaan.

Natsien vaikutuspiirissä oleva Kiovan hallitus osallistui Minskin rauhansopimuksen laadintaan, jotta Donbassin pääasiassa venäjän kielisen Itä-Ukrainan alueelle voitaisiin rakentaa autonomia, jonka puitteissa kaksi kulttuuria voisi elää rinnakkain.

Minskin sopimuksen laatimiseen osallistuivat Ranskan presidentti Francois Hollande ja Saksan liittokansleri Angela Merkel. He ovat kuitenkin nyt paljastaneet, että Minskin sopimusta ei ollut aiottukaan panna täytäntöön vaan tarkoituksena oli järjestää Ukrainalle aikaa yhdessä USA:n ja NATO:n kanssa suorittaa aseellista entistä parempaa varustautumista Venäjää vastaan.

Minskin sopimuksen asteittaisen täytäntöönpanon viimeiseksi askeleeksi oli tarkoitettu Ukrainan itärajan palauttaminen Ukrainan hallituksen alaisuuteen sen ollessa sisällissodasta lähtien Donbassin omien aseellisten joukkojen hallinnassa. 

Presidentti Petro Poroshenkon hyväksyi kuitenkin tuon Minskin sopimuksen viimeisen askeleen vuonna 2018 laiksi, mikä merkitsi YK:n hyväksymän Minskin sopimuksen raukeamista. Donbassin väestölle ei jäänyt mitään neuvoteltavaa. Kiovan sota ja pommitukset jatkuivat herkeämättä.

 

                                                        ***

Länsi-Ukrainan nationalistien tavoitteena on ukrainisoida koko väestö. Ensimmäinen askel oli venäjän kielen aseman muutos vuonna 2014, venäjä ei ollut enää virallinen kieli. Vuonna 2017 kouluopetus venäjänkielellä kiellettiin. Venäjän kielen puhuminen julkisuudessa kiellettiin ja vähitellen kaikki venäjänkieliset painetut tekstit ja muu ilmaisu tulivat kielletyiksi.

Kaikki Ukrainan koulukirjat muutettiin myötäilemään myönteistä asennetta toisen maailmansodan aikaisiin natsien kanssa liittoutuneisiin johtajiin kuten Stepan Banderaan. Näiden johtajien syntymäpäiviä juhlistetaan soihtukulkuein.

Kaikki toisen maailmansodan voittaneen Neuvostoliiton kaatuneiden muistomerkit oli hävitettävä. Kaikki mikä muistuttaa Venäjän osuudesta Ukrainan kehityksessä on poistettava. Viime päivinä Odessan kaupungin perustaneen Katariina Suuren patsas on siirretty hautausmaan varastoon. 

Itä-Ukrainan Donbassin autonomian sijaan nationalistien tavoitteena oli alueen asukkaiden uudelleen kasvatus, omasta identiteetistä luopuminen ja nationalistisen ukrainalaisen identiteetin omaksuminen. Vasta uudelleen kasvatuksen tuotteena syntyvät ihmiset voisivat olla Ukrainan kansalaisia. Prosessi muistuttaa islamilaisessa kalifaatissa opin omaksuneiden kansalaisten ”uudelleen sosiaalistamista”, josta on kokemuksia esimerkiksi Ruotsista.

 

                                                  ***

Sanna Marin ja Sauli Niinistö puolisonsa Jenni Haukion kanssa ovat edistäneet Ukrainan kaltaista prosessia Suomessa. Uuden vuoden tervehdyksessään Sanna Marin kuvaa tänä vuonna maassamme tapahtuneita muutoksia positiivisen historiallisiksi – NATO-hakemus etunenässä.

Venäjä pyrkii operaatiollaan poistamaan maailmasta natsismin uhan. Samalla se joutuu taistelemaan natsismia tukevaa Yhdysvaltojen ja EU-NATO:n sotilaallista uhkaa vastaan. Marin toivoo siis natsismin ja rasismin voittoa.

Suomen media, Yle etunenässä, on toteuttanut kansan historiallisen muistin tuhoamista. Kuten pääministeri Marin, joka väittää Suomen voittaneen kaikki sotansa häpeällisen häviön sijaan, Yle yrittää tehdä suomalaisista Ukrainan natsien ihailijoita. Kuluneen vuoden aikana Yle ei ole pystynyt tuottamaan ainoatakaan keskustelua, jossa olisi historiallisen totuuden runko. Jos suomalaisten ei anneta surra väärällä puolella oloaan ja keskitysleirejään, kansa joutuu toistamaan virheitään. Se merkitsisi liittoutumista yhä fasistisemman Euroopan unionin kanssa, joka selviää julkisuudessa vain valehtelemalla siitä mitä maailmassa tapahtuu.

Euroopan unionin jäsenmaat ovat ilmoittaneet YK:n äänestyksessä kannattavansa fasimin ja natsismin ihannointia. He haluavat korruptoituneen natsi-Ukrainan EU:n jäseneksi. Samaan aikaan Venäjä yrittää sotilaallisesti estää natseja tuhoamasta suurta osaa Ukrainan väestöstä ja toimia kaikkien maailman fasismin vastaisten maiden johtajana ja kannustajana.

Sanna Marin ja Sauli Niinistö ovat historian väärällä puolella.

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sanna Marin ja kansallissosialismi, Ukraina, ukrainalaisten uudelleen kasvatus, Hollande, Merkel, venäjänkielen kieltäminen, Poroshenko, Venäjä, NATO, EU, toisen maailmansodan häviö, Sauli Niinistö, ortodoksinen uskonto

ONKO RASISMI SUOMEN HALLITSEVAN LUOKAN PERIMÄSSÄ?

Perjantai 2.12.2022 klo 13.38 - Pirkko Turpeinen-Saari

Viime päivinä on kiihtyvällä vauhdilla havaittu aikaisempien hyvien arvojen romahtaminen.

Totuus on heitetty romukoppaan, varastaminen on tullut hyveeksi, kansanryhmien vaino hyväksyttäväksi.

Yhdysvallat on estänyt joidenkin Venäjän delegaation jäsenten pääsyn YK:n yleiskokoukseen. Puola on kieltäytynyt antamasta viisumia Venäjän ulkoministerille ETYJ:n ministerineuvoston kokoukseen osallistumiseksi. Samoin Venäjän median osallistuminen estettiin.

Euroopan parlamentti on ehdottanut Venäjän valtion kaasun myynnistä saatujen 300 miljardin euron varojen, jotka on talletettu EU-maiden pankkeihin, varastamista omiin tarkoituksiin. Siten EU-maiden kaasunsaanti olisi ilmaista.

Euroopan vaaleilla valitsematon komissio on sensuroinut kaiken Venäjältä tulevan tiedonvälityksen, minkä seurauksena ”lännen valheet” on voitu muuttaa todeksi.

Yhdysvallat ja EU-parlamentti sekä kaikki EU-valtioiden johtohenkilöt tietävät Ukrainan viimeisen kriisin alkaneen Yhdysvaltojen ja EU:n tukemasta Ukrainan vallankaappauksesta v. 2014. Puolan, Saksan ja Ranskan ulkoministerit neuvottelivat vallankaappauksen päättämisestä, solmivat sopimuksen Ukrainan presidentin kanssa, jota USA:n vaikutuksen alaiset mielenosoitusten johtohenkilöt eivät hyväksyneet. Sen jälkeen USA:n nimeämä Ukrainan hallitus ja eduskunta  ajoivat vaaleilla valitun presidentin maanpakoon ja aloittivat  sodan Itä-Ukrainan väestöä vastaan.

Kaikki tietävät Ukrainan ”demokratian” romahtaneen tuon jälkeen aste asteelta siitä lähtien.  Keskeiset natsivoimat saivat yhä enemmän vaikutusvaltaa ja natsi -pataljoonat liitettiin osaksi Ukrainan armeijaa. Yhdysvallat alkoi yhdessä NATO-maiden kanssa kouluttaa Ukrainan armeijaa suorittamaan USA:n  tavoittelemaa Venäjän heikentämistä.

 

                                                        ***

 

Sisällissodan ratkaisemiseksi Saksa, Ranska, Ukraina ja Itä-Ukrainan edustajat solmivat kaksi Minsk-sopimusta, joihin oli sisällytetty asteittainen autonomian rakentaminen Itä-Ukrainaan ja rauha.

Viime viikkoina Saksan entinen liittokansleri Angela Merkel ja Ukrainan entinen presidentti Petro Poroshenko ovat ilmoittaneet, että Minskin sopimuksia ei ollut heidän taholtaan aiottukaan panna täytäntöön vaan sen tarkoitus oli ostaa aikaa Ukrainan asevoimien kouluttamiseksi NATO:n avulla ja NATO:n asein. 

Mikä näytelmä!

Saksan liittokansleri ja Ranskan presidentti käyttivät myös Venäjän presidentti Putinin aikaa neuvotteluihin tuntikausia, millä neuvotteluilla ei ollut tarkoitettukaan päästävän rauhaan, vaan saatavan niin paljon kuin mahdollista Itä-Ukrainan venäjän kielisiä asukkaita, osin Venäjän kansalaisia, tapetuksi, jotta alueet lopulta alistuisivat ihmisoikeuksiensa täydelliseen menetykseen.

Neuvotteluprosessien aikana Ukrainan venäjänkielisen väestön oikeudet katosivat  Donbassissa, ja kaikkialla muualla Ukrainan alueella. Olen kuvannut tätä edellisessä blogissani.

 

                                                   ***

Kaikki Yhdysvaltojen ja Euroopan Unionin johtajat, tiedotusvälineet ja tutkijat tietävät totuuden, mutta toimivat uuden itse rakennetun todellisuutensa mukaisesti.

Suomen presidentti Sauli Niinistö ja pääministeri Sanna Marin ovat osoittaneet omaksuneensa tämän uuden todellisuuden. Sanna Marinin vaatimukset ”kaikkien siteiden katkaisemisesta Venäjään” ovat saaneet vastakaikua koko mediassamme eduskunnasta puhumattakaan.

 

 

                                                ***

Suomen kansalla on rankka historia, joka osittain selittää sen, että johtaviin asemiin nousee näin sydämettömiä ihmisiä.

Suomen sisällissota syttyi hallitsevan luokan mitätöityä eduskunnan kesällä 1917 laatiman ”valtalain” Suomen itsenäisyydestä. Äänestyksessä häviölle jääneet kääntyivät Venäjän väliaikaisen hallituksen puoleen saadakseen eduskunnan hajotettua. Se onnistui.

Työväenluokan kokiessa vanhan eduskunnan lailliseksi valmistautuminen uusiin vaaleihin ei sytyttänyt. Porvarilliset voimat saivat uudessa eduskunnassa enemmistön. Samaan aikaan kaavailut Saksan keisarikunnan alaisuuteen siirtymisestä voimistuivat. Suojeluskuntien avulla suuntauduttiin tulevaa sisällissotaa varten. Työläisillä oli punakaartinsa.

Porvarien tavoitteena oli saavuttaa itsenäisyys Venäjästä ja sen jälkeen liittyä Saksan keisarikuntaan.

 

                                                  ***

Leninin myönnettyä itsenäisyyden porvarillinen eduskunta äänesti tammikuussa 1918 luokka-armeijan puolesta demokraattisesti hallitun armeijan sijaan. Luokka-armeijan johtoon valittiin C.G.Mannerheim ja maahan kutsuttiin paitsi Saksassa koulutetut pääosin porvarilliset jääkärit, mutta myös keisarillisen Saksan armeija.

Sisällissodan päättyessä porvarilliset voimat suorittivat sisällissotaan osallistuneiden tai työläisten puolella olleiden naisten ja miesten pidättämiset, syyttämiset ja tuomitsemiset – joko kuolemaan tai keskitysleirille. 

Porvarillisia taistelijoita tai Saksan armeijan jäseniä ei syytetty eikä tuomittu – heidät armahdettiin.

 

                                                    ***

Pitkät vankeusrangaistukset, nälkään nääntyminen ja taudit tappoivat työläisiä. Äänioikeuden ja sosiaalitukien ja eläkkeiden menetykset johtivat köyhät entistä syvempään kurjuuteen. 

Porvarilliset voimat aloittivat armeijan tukemana ennen näkemättömän sorron ja kyyditykset samaan aikaan kun yhteistyö nousevan natsi-Saksan kanssa voimistui. Suomi liittyikin Mannerheimin tiiviiden Saksa-suhteiden ansiosta Saksan hankkeeseen Neuvostoliittoa vastaan, jonka väistämättömänä seurauksena oli sota. Sen aikana suomalaiset päästivät Mannerheimin johdolla rasismin valloilleen.

Itä-Karjalaan rakennettiin Mannerheimin suunnitelman mukaan keskitysleirejä alueen venäjää puhuville venäläisille siviileille. Heitä oli kaikkiaan 20 000. Suomen armeija varasti heidän talvea vastaan kootut muonavaransa, antoi osan saaliista karjalaa puhuville venäläisille ja vei loput 60 kuorma-autollista Suomen puolelle.

Ilman tätä ryöstöä venäjänkieliset venäläiset asukkaat olisivat pysyneet hengissä. Keskitysleireissä he kuolivat niin että mm. heinäkuussa 1942 500 leiriin siirrettyä, pääasiassa naisia, lapsia ja vanhuksia kuoli nälkään, tauteihin ja pahoinpitelyihin.

Samaan aikaan heinäkuussa 1942 Helsingin kaupunki nimesi pääkatunsa Heikinkadun Mannerheimintieksi. Runsaat 10 vuotta myöhemmin Mannerheimille pystytettiin saman kadun alkupäähän suurikokoinen ratsastajapatsas.

 

                                                       ***

Seuratessamme Euroopan, erityisesti Ukrainan tapahtumia tänään ilmapiiri muistuttaa 1930-lukua, mutta Suomessa sen taustalla ovat erityisesti sisällissodan vaikutukset. Suomen pääministeri ja presidentti ovat Euroopan parlamentin rinnalla syöksyneet tukemaan Yhdysvaltojen pystyttämää Ukrainan natsihallintoa.Kuten he tukivat Hitlerin natsi-hallintoa.

Olen seurannut Yhdysvaltojen rakenteellista rasismia vuodesta 1950. Tuolloin afrikkalaistaustaisella väestöllä ei ollut ihmisoikeuksia. Laillinen rasismi loppui 1960-luvulla äänioikeuden myötä, mutta vielä nytkin tarvitaan ”black lives matter-liikettä” muistuttamaan päivittäisestä läpi Yhdysvaltojen ilmenevästä rasismista.

 

                                                         ***

Miksi Suomen pääministeristä ja Euroopan parlamentin jäsenistä tuntuu niin kodikkaalta tukea Kiovan hallitusta eikä Ukrainan sorron alla eläviä venäjää puhuvia kansalaisia? 

Onko selitys se, että Suomen hallitseva luokka on tottunut manipuloimaan totuutta ja demokratiaa. On ollut sallittua kuljettaa venäläisiä siviilejä karjavaunuilla Petroskoin keskitysleireihin kuolemaan. On ollut sallittua varastaa Venäjän valtion omaisuutta Euroopan parlamentin ja rasistisen Yhdysvaltojen toimin. Miksi siis ei nytkin?

Valehtelun virallistaminen sensuurin avulla luo kaikille lännen yksipuoliseen valtaan luottaville mahdollisuuden kokea olevansa oikeassa. Suomen pääministeri ja presidentti johtavat tätä oikeassa olemista, joka tosiasiassa on sydämettömyyttä, epäinhimillisyyttä ja väkivaltaa.

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: rasismi venäläisiä kohtaan, Sanna Marin, Sauli Niinistö, Suomen sisällissota, Suomen keskitysleirit, Ukrainan rasismi, Euroopan Unionin sensuuri, Venäjän omaisuuden konfikointi, Suomen sisällissota, keskitysleirit,

Sanna Marinin maailmankuva on väkivaltainen

Perjantai 18.11.2022 klo 12.23 - Pirkko Turpeinen-Saari

Sanna Marin esiintyy omissa Instagram- kuvissaan kauniina, viehkeänä, merkittävänä henkilönä. Kuitenkin häneltä puuttuu inhimillisyys. Inhimillisyys edellyttää kykyä eläytyä erilaisten ihmisten asemaan ja pyrkiä luomaan yhteys.

Sanna Marin esiintyy hyvin sotaisana. "Kaikki siteet Venäjään on katkaistava"-sanonta on muuttunut viime päivinä "kaikki kaupalliset suhteet Venäjään on katkaistava".

Sen sijaan että hän heti pääministeriksi tultuaan olisi vieraillut naapurimaassamme Venäjällä ja tutustunut Venäjän pääministeriin ja hallitukseen, hän laiminlöi tämän luonnollisen tehtävän ja vieraili vain läntisissä naapurimaissamme.

Sen sijaan, että hän puhuisi totta Ukrainan kriisistä, hän ottaa tehtäväkseen puhua Venäjän provosoimattomasta hyökkäyssodasta, joka Ukrainan täytyy meidän tuellamme voittaa.

Hän ei malta kertoa Suomen kansalle, joka on kuta kuinkin tietämätön tosiasioista, että Ukrainan sota alkoi tässä muodossaan jo vuonna 2014. Silloin Yhdysvallat suoritti aseellisen vallankaappauksen yhteistyössä Ukrainan natsien kanssa. Yhdysvalat syrjäytti vaaleilla laillisesti valitun presidentin ja nimesi itse uuden hallituksen.

USA:n ja NATO:n tukemana Ukrainan valtio on muuttunut fasismia muistuttavaksi yksipuolue valtioksi, jossa suuri venäjänkielinen väestö on suljettu yhteiskunnan ulkopuolelle. Venäjänkielen käyttö on kielletty ja opposition sanomalehdet ja TV-asemat samoin.

                                                        ***

Yhdessä vaaleilla valitsemattoman EU komission kanssa Suomi tukee mediasensuuria, jossa kaikki Venäjältä tuleva tieto sensuroidaan. Siten suomenkielinen väestö on täysin Suomen valtion oman sensuurin alaisen median armoilla.

Suomen media ei kerro Itä-Ukrainan asukkaiden hädästä. Kahdeksan vuotta kesti sisällissota, jossa osapuolina on USA/NATO johdolla koulutettu Kiovan hallituksen armeija sekä Donbassin väestö, joka ei hyväksynyt väkivaltaisen vallankaappauksen seuruksena syntynyttä USA-johtoista hallitusta eikä kärjistyvää natsihenkistä kehitystä koko maassa.

Sanna Marinin hallitus on ilmoittanut haluavansa, että "Ukraina voittaa". Hän ei mainitse haluavansa, että Itä-Ukrainan asukkaat tapetaan, mikä olisi voiton lopputulos.

Sanna Marinin maailmankuvan mukaisesti Suomi on "tukenut Ukrainaa" (Kiovan natsi-hallintoa) asein, nyt jo 10. kerta on menossa. Miljardeja aseisiin, jotka tulevat keskeisesti USA:n, sodan aloittajan varastoista.

Sanna Marin, muu valtiojohto ja tasavallan presidentti eivät ole kertaakaan kertoneet suomen kielellä, Suomen kansalle, mikä on totuus sodasta.

                                                      ***

USA:n johtaman Kiovan armeijan alkaessa piirittää 100 000 miehen vahvuisella NATO-koulutetulla armeijalla Donbassin aluetta helmikuun 2022 puolivälissä, Donbassin Donetsk ja Luhansk pyysivät Venäjää apuun. 14 000 uhria oli jo Kiovan hallituksen syntilistalla, 400 lasta uhrien mukana.

Venäjä tiesi Ukrainan harrastaman venäjänkielisten sorron ja oikeusistuimia myöten natsihenkisen valtiorakenteen. Nyt Donbassin asukkaiden hätä ylitti kestokyvyn. Venäjä lähti apuun tietäen, että vastassa on USA ja NATO ja länsipropaganda.

Helmikuusta lähtien sensuuri ja länsimedia ovat huolehtineet siitä, että kansalaiset eivät ole saaneet tietoonsa muuta kuin Kiovan hallinnon suusta tulevaa, USA:sta lähtöisin olevaa propagandaa.

                                                  ***

Sanna Marinin toimintatapa on tehnyt väkivallasta ensisijaisen ratkaisun erimielisyyksiin. Siten ei ole ihme, että lasten ja nuorten katuväkivalta on lisääntynyt. Sanna Marinin oma päihteiden käyttö antaa myös mallin siitä mistä ilo ja valo tulee - päihteistä ja biletyksestä.

Tehtyäni koko elämänurani työtä lasten ja nuorten parissa olen kauhistunut Sanna Marinin esimerkistä.

Jos koululuokassa ongelmat ratkaistaan nyrkein, minkälaiseksi kouluyhteisö kehittyy? Teoksessani Ahdingossa luova lapsi ja nuori; tienviittoja kasvuun, pyrin kuvaamaan minkälainen vuorovaikutus antaa lapselle, nuorelle ja myöhemmin aikuiselle tilaa luovuuteen, kykyyn eläytyä omaan ja toisten todellisuuteen ja rakentaa luovaa yhteistyötä, jossa koko yhteisö nauttii uusista saavutuksista.

                                                     ***

Sanna Marin on päättänyt, että Suomelle itsenäisyyden, naisille äänioikeuden, demokratian ja teollisen kukoistuksen antanut Venäjä on murskattava asein. Venäjä, joka yhdessä Kiinan, Brasilian, Intian ja Etelä-Afrikan kanssa on jo kahdenkymmenen vuoden ajan kehittänyt yhteistyötä, jossa kansakunnat ovat tasa-arvoisia eikä aseilla, talouspakotteilla ja valheellisella propagandalla voida käyttää valtaa kuten yksinapaisessa USA:n johtamassa maailmassa tapahtuu.

Sanna Marin ei näytä ymmärtävän BRICS-maiden periaatteita. BRICS:in piiriin pyrkii yhä enemmän EU:n entisten siirtomaiden asukkaita, jotka eivät enään halua olla Yhdysvaltojen talouspakotteiden ja väkivallan alaisia.

                                                     ***

Sanna Marin ei ole ainut julmuri. Hänellä on taustajoukko, joka tottelee edelleen Yhdysvaltojen aseteollisuuden määräyksiä. Kuten Jeffrey Sachs totesi Tulsi Gabbard-ohjelmassa: USA ei ole demokratia vaan kaikki päätökset tekee pieni piiri salaisesti. Tämän piirin käskytyksen alainen Sanna Marin toimii samalla tavalla ulkoa ohjattuna kuten pellenä tunnettu Ukrainan presidentti Zelensky. Tämä ulkoa ohjattu toiminta on hengenvaarallista natsismia, jossa syvällisyydellä, toisen tunteiden ja todellisuuden arvostamisella ei ole mitään tekemistä.

                                                   

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sanna Marin, maailmankuva, inhimillisyyden puute, nuorten lisääntyvä väkivalta, nuorten masennus, päihteet

Serbialaisessa Belgradissa ilmestyvässä Vecernje Novosti sanomalehdessä 7.10.2022 julkaistu haastatteluni

Keskiviikko 12.10.2022 klo 15.07 - Pirkko Turpeinen-Saari

Toimittaja: Olisitteko ystävällinen ja jakaisitte meille ajatuksianne Vecerne Novostissa. Tietoomme on tullut, että Suomi on muuttamassa geopoliittista asennoitumistaan.

 1. Miten suomalaiset suhtautuvat siihen, että Suomi on ilmoittanut liittymisestä NATOon ilman kansanäänestystä?

Meillä Suomessa on mitä tiukin mediasensuuri. Se on kehitetty vuodesta 2015 lähtien yhteistyössä Harvardin kouluttajien kanssa. Sata toimittajaa ja virkamiestä saivat erityiskoulutuksen. Meillä on Mediapooli, joka on osa valtiokoneistoa ja joka kattaa kaikki tiedotusvälineet ja kustantamot. Hallinto koostuu jokaisen hallinnonalan korkeimmista virkamiehistä tasavallan presidentin kanslia mukaan luettuna.

 

Mediapoolilla on sisältötyöryhmä, joka linjaa minkälaista sisältöä julkaistaan ja minkälaista ei.

Parlamentin rahoittamassa TV ssä tai valtamediassa ei sallita väittelyitä. Haastateltavat valikoidaan huolellisesti NATOn kannattajien joukosta. Jokaisen tärkeimmän sanomalehden päätoimittajat ilmoittivat jo vuonna 2000 tukevansa NATO-jäsenyyttä.

Sensuurin huomioon ottaen NATO-jäsenyydestä ei ole käyty mitään avointa väittelyä. Suomen presidentti Sauli Niinistö on luvannut vuosien mittaan, että mahdollisesta NATO-jäsenyydestä tullaan järjestämään kansanäänestys. Tehtyään sopimuksen NATO on liittymisestä marraskuussa 2021 presidentti Bidenin kanssa, hän käänsi kelkkansa.

Suomalaiset ovat aina olleet NATO-jäsenyyttä vastaan. Aivan kuten ukrainalaiset, joista 70% oli NATO a vastaan vuonna 2013.

Parlamentin rahoittama TV järjesti keväällä 2022 1300 osanottajan internetäänestyksen. Äänestäjä olivat valikoitu ryhmä, jolle oli luvattu palkinto osallistumisesta. Tästä joukosta 70% osoittautui NATO on liittymisen kannattajiksi. Äänestysprosessin materiaali julistettiin salaiseksi.

Sen jälkeen presidentti Niinistö julisti suomalaisten olevan NATO on liittymisen kannalla. Hän järjesti jokaisen eduskunnassa edustettuna olevan eduskuntaryhmän kanssa erikseen ryhmäkeskustelun. Tämän ryhmäprosessin jälkeen jokainen eduskuntaryhmä ilmoitti olevansa NATO on liittymisen kannalla vaikka edellisten eduskuntavaalien aikana kolme ja puoli vuotta sitten heidät oli valittu koska valtaosa kansanedustajaehdokkaista vastusti NATO a. 

 

2.Pääministeri Sanna Marin puhuu ydinaseiden sijoittamisesta maahanne?

 

Pääministeri Sanna Marin ei tunne kovin hyvin Suomen historiaa eikä Suomen kulttuuria. Näyttää siltä, että hän on joidenkin maamme ulkopuolisten voimien vaikutuksen alaisena, mitä voimia suomalaiset eivät tunne. Suomalaiset ovat olleet ylpeitä maamme liittoutumattomuudesta jo 70 vuoden ajan. Samoin presidentti Urho Kekkosen rauhanaloitteita on arvostettu. Ystävälliset suhteet Venäjän kanssa ja kaiken sen kunnioitus, mitä Suomi on saavuttanut yhteistyöllä Venäjän kanssa, ensin Venäjän autonomisena alueena, sitten Leninin allekirjoitettua rauhanomaisesti Suomen itsenäisyysasiakirjan ja toisen maailmansodan jälkeen, jossa Suomi liittoutui Hitlerin Saksan kanssa ja jonka jälkeen Venäjä solmi YYA sopimuksen ystävyydestä, yhteistyöstä ja keskinäisestä avunannosta Suomen kanssa mikä kesti aina Neuvostoliiton hajoamiseen ja Suomen liityttyä EU n jäseneksi.

3. Jos marsalkka Mannerheim olisi elossa, miten hän suhtautuisi asiaan?

En tiedä marsalkka Mannerheimista, joka oli aina innokas saamaan aikaan vallan vaihdoksen Venäjällä. Mutta Urho Kekkonen taatusti ei olisi ollut niin tyhmä kuin nykyinen presidenttimme Sauli Niinistö, joka on rakentanut tätä USA/NATO-liittoa aina 1990-luvulta saakka, jolloin hän oli valtioneuvoston jäsen ja myöskin EDU n puheenjohtaja, jonka päätavoite oli kommunismin kitkeminen Euroopasta.

 

4. Miten arvioitte Ruotsin käännettä kohti NATO a?

Se on syvä pettymys. Ruotsin sosialidemokraatit ovat muuttuneet Olof Palmen ajoista. Oikean laidan Carl Bild on ollut mukana kaikissa värivallankumousprosesseissa. Bosnian high-commisioner. Ukrainassa hän osallistui Pinchukin järjestämään kokoukseen Krimillä syyskuussa 2013 yhdessä Clintoneiden, Summersin, Euroopan eliittien kanssa jakaakseen Ukrainan kansallisvarallisuuden jo ennen Yhdysvaltojen ja EU:n suorittamaa vallankaappausta pari kuukautta myöhemmin. Näyttää siltä kuin Ruotsin sosialidemokraattinen pääministeri olisi ollut kovan linjan Sanna Marinin vaikutuksen alaisena.

5.  Arvioikaa poliittista eliittiä, joka johtaa Eurooppaa tänään. Kuinka he pystyvät kuuntelemaan kansojensa mielipidettä?

Näyttää siltä, että Euroopan poliittinen eliitti on kadottanut kaiken humanismin. Psykiatrina voin vain sanoa, että he ovat kadottaneet todellisuudentajunsa, mikä yleensä merkitsee psykoosia. Todellisuuden hämärtyminen on ollut vallalla jo pitkään. Saksan riippuvuus Yhdysvalloista on tuhoisaa. Yhdysvaltojen massiivinen sotilaallinen läsnäolo toisesta maailmansodasta lähtien ja sen vaikutus taloudelliseen kilpailuun on tuhoisaa.

Kunpa Angela Merkel olisi luopunut Yhdysvaltojen ihailustaan aikaisemmin ja että hän ei olisi mennyt mukaan lännen tiedustelupalveluiden manipulaatioihin kuten Navalny-tapaukseen, Lähi-Idän ”värivallankumouksiin” tai Afganistanin sotaan.

Macron on heikko, samoin Scholtz. Luovuttuaan toteuttamasta Minskin sopimuksia he ovat menettäneet kaiken uskottavuutensa. On hämmästyttävää että sen sijaan että he pitäisivät huolta luotettavista energiahankkeista yhteistyössä Venäjän kanssa he uhraavat omien kansalaistensa turvallisuuden Yhdysvaltojen eduksi.

Lyhyesti sanottuna, Euroopassa ei ole muita valtiomiehiä kuin Venäjän Vladimir Putin.

 

6. Pelkäättekö ydinsotaa?

Koska Yhdysvaltojen, Ukrainan ja NATO n yhteistyö perustuu natsismin kaltaisiin taktiikoihin  - terrorismiin, teloituksiin, Nordstream-kaasuputken räjäytyksiin, ydinvoimalaitosen pommituksiin, pelkään näitä hankkeita enemmän kuin varsinaista ydinsotaa.

 7. Venäjää syytetään jälleen paholaisen valtakunnaksi. Mitä tapahtuu? Mitkä ovat päämäärät?

Venäjä on hankkeissa päättää yksinapaisen ”sopimusvaraisen” Yhdysvaltojen ja sen NATO-liittolaisten ylläpitämä valtajärjestelmä. Venäjä tuntee myötätuntoa, empatiaa ei vain venäläisiä kohtaan vaan erityisesti niitä maita kohtaan, jotka ovat kärsineet siirtomaavallasta ja eriarvoisuudesta. Samanaikaisesti se käsittää YK:n riittämättömyyden koska kansainvälisiä lakeja ei noudateta. Rahanvalta ja voimapolitiikka ovat liian keskeisiä. Moninapaisen maailman rakentamisen tulisi olla tavoitteena, missä kaikki kansakunnat olisivat tasa-arvoisia, missä yhteistyö ja hyvä tahto korvaisi pakotteet ja eriarvoisuuden.

Venäjä on asetettu samaan kategoriaan 1930 – 1940 lukujen serbien, juutalaisten, romanien ja muiden sorrettujen väestöryhmien kanssa natsi-Saksan, fasististen Italian ja Kroatian alueilla.

Täällä Suomessa russofobia saanut tuulta siipiensä alle Euroopan mediasensuurin ja meidän oman mediasensuurimme johdosta. Kaikki sanomalehdet, TV-uutiset, keskusteluohjelmat ja haastattelut toteuttavat samaa mekaanista viitekeystä, jopa tietyt yksittäiset virkkeet toistuvat: ” Venäjän provosoimaton rikollinen sota” esitetään syynä mihin tahansa yksittäiseen ongelmaan tai epäkohtaan on se sitten polttoaineen hinnannousu tai sähkönpuute. EU:n tai Suomen omia pakotteita ei mainita.

Junayhteydet Helsingin, Moskovan ja Pietarin välillä on lopetettu kokonaan, samoin lennot. Venäjän kansalaisten pääsy Suomen maaperälle on kielletty myös maanteitse. Lisäksi on voimassa suunnitelma rakentaa aita Suomen ja Venäjän välille (kuten Trump esitti aitaa Meksikon ja Yhdysvaltojen rajalle)

8. Kuinka paljon tämä kaikki muistuttaa teitä vuodesta 1941?

Tämä muistuttaa paljon 1930- ja 1940- lukuja. Muistan itse vuodet 1942 -45. Ilmapiiri ei ollut yhtä fanaattinen kuin nyt vaikka silloin Suomen ja Venäjän (Neuvostoliiton) välillä oli sota. Tiedonvälitys oli diplomaattista ja järkevää. Nyt se on täysin mieltä vailla, epäkohteliasta ja valheellista.

9. Näettekö natsismin nousua ja jos näette, missä?

Natsismin nousu on ilmiselvää. Yhdysvallat ja Ukraina olivat kaksi maata, jotka eivät tuominneet natsismia ja fasismia YK:n äänestyksessä vuosi sitten vuonna 2021. EU-maat pidättäytyivät tuossa äänestyksessä mutta Venäjän aloitettua sotilasteknisen operaationsa Ukrainassa useimmat EU-maat ovat antaneet aseellista tukea Ukrainalle siitä huolimatta että Ukrainan armeija on integroinut itseensä natsijoukkoja ja Ukraina on purkanut kaikki demokratian piirteet yhteiskunnastaan. Ukraina on kieltänyt kaikki muut puolueet paitsi Zelenskyn puolueen, kieltänyt venäjän kielen käytön, toteuttanut laittomia teloituksia jne.

Natsismi on kasvussa erityisesti Baltian maissa: Eestissä, Latviassa ja Liettuassa. Myös Puolassa ja tietenkin Ukrainassa. Suomen pääministeri Sanna Marin suosittaa syvempää yhteistyötä Baltian maiden kanssa ja asettaa ne Suomelle esikuvaksi. Norjan Nobel-komitea on ottanut tämän huomioon päättäessään vuoden 2022 Nobelin rauhanpalkinnosta. Valko-Venäjän värivallankumouksen edustaja, Venäjän Memorial -järjestö ja Ukrainan ihmisoikeusjärjestö olivat palkinnon saajia. Nobel-komitea ei ollut havainnut ihmisoikeuksien täydellistä puuttumista Ukrainassa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: haastatteluni serbialaisessa lehdessä, Suomen geopoliittinen muutos, Euroopan tilanne, Suomi ja NATO, sensuuri, Sauli Niinistö, Sanna Marin,

KAHDEKSAN MILJOONAA PÄÄSI PAKOON

Keskiviikko 5.10.2022 klo 18.47 - Pirkko Turpeinen-Saari

Kahdeksan miljoonaa ukrainalaista pääsi pakoon  USA:n, NATOn, Sanna Marinin ja Sauli Niinistön ohjuksia. Näillä ”tappavilla aseilla” syntyy presidentin mukaan jälkeä. Suomalainen satelliittiohjausjärjestelmä suuntaa ohjukset tarvittaviin kohteisiin. 

Viime aikoina ohjukset on suunnattu autokolonniin, joissa ukrainalaiset ovat pyrkineet pääsemään turvaan alueille, jotka nyt kuuluvat Venäjään. Toinen USA:n ja Kiovan ja heidän suomalaisten liittolaistensa ammusten suosikkikohde on ydinvoimala. Sen vahingoittaminen olisi terroriteko, joka ylittäisi vaikutuksiltaan viimeisimmän Nordstream -putkien räjäyttämisen. Se säväyttäisi radioaktiivisella saasteellaan koko Eurooppaa.

Hiroshima, Nagasaki, Nicaraguan öljyvarastojen tuhoaminen, Libyan vesijärjestelmien pommittaminen, Irakin pommitukset, Jugoslaviaan kohdistuneet sotarikokset, Gaddafin, Suleimanin, Sankaran ja monien muiden merkittävien henkilöiden murhat ja monien muiden murhayritykset ovat USA:n terroritekojen meressä esimerkkejä, jotka osoittavat minkälaisiin tekoihin USA liittolaisineen ovat valmiita ahneutensa tyydyttämiseksi.

 

                                                        ***

Donetskin, Luhanskin, Zaporodzen ja Hersonin liittyminen Venäjään on tuonut alueiden kansalaisille turvatakuut. Venäjä puolustaa uusia kansalaisiaan kaikin tarvittavin keinoin. Kahdeksan vuotta jatkunut sisällissota Kiovan natseihin ja NATO:on tukeutuvan hallinnon ja demokratiaa vaatineiden Itä- Ukrainan alueiden välillä on nyt päättynyt.

Sota on ollut Yhdysvaltojen etäsotaa Ukrainan niitä alueita vastaan, joiden asukkaat eivät hyväksyneet sen vuonna 2014 suorittamaa vallankaappausta, jossa Yhdysvallat valitsi hallituksen ja ohjasi yhteiskunnan ylikansallista haltuunottoa.

Suomen hallitusten ja presidentin roolit ovat olleet varsin mielenkiintoiset.

En ole havainnut yhtäkään puheenvuoroa, jossa valtiovalta tai media olisi kertonut meille kansalaisille minkälainen valtio Ukraina on. Ne eivät ole myöskään analysoineet verisen vallankaappauksen tapahtumia.

 ***

Luulisi että nyt, kun 8 miljoonaa ihmistä on valinnut Zelenskin korruptoituneen, natseihin tukeutuvan rasistisen hallinnon sijaan presidentti Putinin johtaman Venäjän kotimaakseen, olisi korkea aika miettiä mistä on kysymys. Minkälainen maa Ukraina on ja minkälainen on jäännös-Ukrainaa USA:n johdolla palveleva Zelensky.

Suomen valtiojohdon ja median on vaikea asettaa itseään totuuden polulle. Ne ovat palvelleet Zelenskin Ukrainan rinnalla Yhdysvaltojen tavoitetta vahingoittaa Venäjää. Valheet Ukrainasta ja  Venäjästä ovat seuranneet toisiaan sellaisella vauhdilla, että mahdollisuus kääntymiseen valitulta tieltä saattaa olla mahdotonta.

 

                                                ***

NATOn laajentaminen on Yhdysvaltojen vallankäytön väline. Suomen hallitus kieltäytyi ottamasta tätä huomioon jättäessään vastaamatta Venäjän perusteltuihin turvallisuusnäkökohtiin joulukuussa 2021 ja kevättalvella 2022. Sen sijaan Suomen presidentti salassa, yhteistoiminnassa Yhdysvaltojen presidentin kanssa, päätti liittää Suomen NATO:on ja yhä tiivistyvään sotilaalliseen yhteistyöhön Yhdysvaltojen armeijan kanssa. Asian vahvistaminen eduskunnassa oli puhdas muodollisuus.

Tuodessaan hyökkäysaseita Suomen maaperälle Yhdysvallat asettaa Suomen välineekseen suunnitellessaan hyökkäystä Venäjälle. Jo v. 2000 ulkoministeriönsä Bratislavassa järjestämässä kokouksessa Yhdysvallat asetti päämääräkseen estää Venäjän pääsy Itämerelle ja NATO:n laajentaminen Baltiasta Ukrainan Odessaan. Samassa kokouksessa se ilmoitti luopuvansa noudattamasta kansainvälisiä lakeja. Käsite ”sopimusvarainen yhteiskunta” kytkeytyy tähän päätökseen. Kansainvälisiä lakeja noudattavien maiden sijaan Yhdysvallat liittoutuu maiden kanssa, jotka liittyvät tähän Yhdysvaltojen ehtoja noudattavaan sopimusvaraisuuteen.

 

                                                    ***

Suomen hakemusta NATO:n jäseneksi ei ole ratifioitu. Silti Suomen valtiojohto käyttäytyy kuin Suomi olisi Venäjän vihollisjärjestö NATO:n jäsen. Valtamedia myötäilee tätä. Venäjään ja venäläisiin suhtaudutaan vihollisina. Liikenneyhteydet Suomen ja Venäjän välillä on katkaistu Suomen aloitteesta. Venäjän kansalaisten pääsy Suomeen on kielletty paitsi erityistapauksissa. Pääministeri Sanna Marinin vaatimus kaikkien siteiden katkaisemisesta Suomen ja Venäjän välillä ilmenee uusimmassa hankkeessa rakentaa aita Suomen ja Venäjän rajalle.

 

                                                      ***

Systemaattinen Venäjän ja kaiken venäläisyyden demonisointi Suomessa muistuttaa vuoden 2014 tilannetta Ukrainassa. Vaikka 70 % ukrainalaisista vastusti NATO-jäsenyyttä, Yhdysvallat alkoi voimistaa NATOn läsnäoloa. Vallankaappauksessa Yhdysvaltojen liittolaisina toimineet natsijoukot liitettiin maan viralliseen armeijaan ja turvallisuuspalveluiden johto on äärioikeiston käsissä.

Suomen kansa on perinteisesti vastustanut NATO-jäsenyyttä. Lupauksistaan huolimatta presidentti Niinistö ei halunnutkaan kansanäänestystä vaan lähti sivupolkuja Yhdysvaltain presidentin kanssa toteuttamaan sopimustaan Suomen liittämisestä NATO:on.

Valtamedia on jo taloudellisten kytköstensä vuoksi suhtautunut NATO-jäsenyyteen myönteisesti. Kun Venäjä lähti pysäyttämään natseilla vahvistetun Ukrainan armeijan kansanmurha-aietta helmikuussa 2022, se reagoi äärimmäisellä tavalla. Venäjä leimattiin hyökkääjäksi.

Media ja Suomen valtiojohto ovat yhteistoimin muovanneet suomalaisten todellisuudentajun. Vain itsenäisesti kansainvälisistä lähteistä tietonsa hakevat yksilöt ja ryhmät ovat käsittäneet minkälaista peliä suomalaisten turvallisuudella nyt pelataan.

 

                                                         ***

Jokainen inhimillisyyttä ja rehellisyyttä kunnioittava henkilö voi jakaa Venäjään liittyneiden alueiden helpotuksen näiden päästessä 8 vuoden kärsimyksen jälkeen Venäjän suojelukseen. Samalla voi jakaa kauhistuksen Suomen valtiojohdon sodanlietsonnasta, suoranaisesta uhosta.

Samaan aikaan Suomen asukkaat kärsivät Euroopan unionin ja erityisesti Suomen vaatimista ja päättämistä pakotteista Venäjää vastaan.

Koronaepidemian aikaan Venäjä oli ensimmäisenä kehittänyt tieteellisesti arvostetun rokotteen, jota Euroopan unioni ei suostunut rekisteröimään. Venäjä oli valmis tarjoamaan sitä käyttöön ja lähetti jopa ilmaiseksi useisiin kehittyviin maihin. Sen jälkeen Euroopan Unioni halusi rangaista Venäjää sen pyrkiessä estämään kansanmurhan Itä-Ukrainassa ja päätti lopettaa kaasun ostamisen Venäjältä vahingoittaakseen Venäjää. Venäjän kaasu on kuitenkin elinehto varsinkin Saksalle. 

Yhdysvallat haluaa vahingoittaa Venäjää. Yhdysvaltoja miellyttämään haluava Euroopan unioni taipuu myötäilemään. Yhdysvallat vaati Saksaa olemaan ottamatta käyttöön Venäjän ja Saksan yhteistä Nordstream kaasuputkea. Saksa totteli. Pelätessään Saksan kansan ryhtyvän vaatimaan talven kylmän sään uhatessa kaasuputken ottamista käyttöön, Yhdysvallat liittolaisineen räjäytti kaasuputket ja yrittää sabotoida myös Turkin kautta tulevaa putkea.

Suomen valtiojohto ja media antavat kuvan, että Venäjä toimii väärin, vaikka se on aina ollut valmis myymään kaasuaan. Kaasu maksettiin aikaisemmin dollareilla, jotka säilytettiin länsimaiden pankeissa. Halutessaan vahingoittaa Venäjää länsimaat ottivat haltuunsa pankkeihinsa säilytetyt Venäjälle kuuluvat rahat. Tämän jälkeen Venäjä vaati maksamaan kaasun ja öljyn sen kansallisessa valuutassa ruplissa, jotka säilytetään venäläisissä pankeissa. Siten Venäjän omaisuuden varastaminen tai kaasun saaminen ilmaiseksi ei enää kävisi.

Nämä ratkaisut tuntuvat normaalijärjellä ajateltuna perustelluilta. Mutta normaalijärki ei enää vallitse ”lännessä”, vielä vähemmin länteen asemoituvassa Suomessa. Ratkaisut ovat saaneet Euroopan Unionin ja USAn vimmoihinsa.

 

 

                                                         ***

Presidentti Putin piti erinomaisen puheen siinä tilaisuudessa, jossa hän juhlisti neljän uuden alueen liittymistä Venäjään. Jokaisen, joka haluaa ymmärtää, mistä liitoksissa on kyse, kannattaa lukea tuo puhe. Ahneen, pommituksiin, terrorismiin ja sabotaaseihin turvautuvan lännen ja Venäjän maailmankuvien välillä on ero. Venäjä puolustaa kaikkien tasa-arvoisia oikeuksia eikä alistu Yhdysvaltojen keksimään sopimusvaraisen yhteistyön uuskieleen.

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Luhansk, Donetsk, Zaporodze, Herson, liittyminen Venäjään, Kiovan natsit, Zelensky, USA, NATO, 2014 vallankaappaus, kansanmurha, Sanna Marin, Sauli Niinistö, Joe Biden, NATO, 8 miljoonan ihmisen pääsy turvaan

SANNAMARININ ASEET TAPPAVAT UKRAINALAISIA

Maanantai 15.8.2022 klo 10.14 - Pirkko Turpeinen-Saari

Sanna Marinin johtama hallitus on lähettänyt aseita Ukrainan hallitukselle jo useita kertoja. Se on  vastoin kansainvälistä normia olla lähettämättä aseita sotaa käyvään maahan.

Niin pääministeri Marin kuin presidentti Niinistö sanovat olevansa ”Ukrainan tukijoita” ja sen puolella.

Sanna Marin on esiintynyt uutiskuvissa luotiliivit päällä kertoen haluavansa ”Ukrainan voittavan”.

Tosiasiassa Marinin lähettämien aseiden luodit osuvat ukrainalaisiin. Donetskin ja Luhanskin alueella asuvat ukrainalaiset ovat olleet jo 8 vuotta Kiovan hallituksen pommitusten kohteina. Marin ei pysty lähettämään sellaisia aseita, joiden luodit osuisivat vain Donetskin ja Luhanskin alueen asukkaita puolustamaan tulleisiin venäläisiin. Sellaisia äidinkieleen tai kansallisuuteen pohjautuvaan erotteluun pystyviä luoteja ei ole vielä keksitty.

 

                                                     ***

80 vuotta sitten Ukrainassa toimi Hitlerin Saksan Einsatz kommandon ryhmiä apureinaan paikallisia natsihenkisiä ukrainalaisia. Nämä apurit tappoivat jopa 10 000 juutalaista, kommunistia ja neuvostopartisaania päivässä saksalaisten kuvatessa tapahtumia ja huolehtiessa toivotusta lopputuloksesta. Tieteellisyyttä lähestyvä teurastus ja jälkien peittelyoperaatio oli erityisen ”onnistunut” Kiovan ja Lviv’in alueilla.

Varsin harva toimintaan osallistunut saksalainen tai ukrainalainen tuli tuomituksi. He jatkoivat tiedemiehinä, upseereina, tuomareina ja opettajina pystyen jatkamaan ideologiansa levittämistä uusille sukupolville.

 

 

                                                      ***

Saksan liittokansleri Helmut Kohl oli saanut koulutuksensa Hitlerin armeijaan henkilökohtaisesti. Hän aloitti modernin saksalaisten yhteistyön natsien ja jihadisti -terroristien kanssa tavoittamaan päämääräänsä Jugoslavian hajottamista ja haltuunottoa yhdessä Yhdysvaltojen kanssa. 

Sen jälkeen Yhdysvaltojen ja Saksan sotilaallisessa toiminnassa ei ole kysytty yhteistyökumppaneiden ideologiaa.

 

                                                      ***

Kohlista seuraava liittokansleri Gerhard Schröder aloitti Jugoslavian pommitukset. Näyttää siltä, että hänen elämänkokemuksensa ja tietoisuutensa Henry Kissingerin tapaan on muuttanut hänen käsityksiään geopolitiikasta ja kansojen välisen kanssakäymisen menetelmistä. 

 

 

                                                    ***

 

Suomen onnettomuudeksi olemme saaneet samaan aikaan Ukrainan presidentin ja hallituksen natsi -ideologiaa tukevan tasavallan presidentin ja pääministerin. Jälkimmäinen on sitä kokemattomuuttaan ja koska hänellä ei ole mitään käsitystä historiasta. Ensimmäinen eli presidentti on sitä tietoisesti halussaan miellyttää jo heti toisen maailmansodan jälkeen natseja ja jihadisteja hyväksikäyttävää Yhdysvaltoja.

 

 

                                                           ***

Kuten olen aikaisemmissa blogeissani, lähinnä Thierry Meyssanin artikkeleihin viitaten, kertonut, Ukraina on ottanut käyttöön vahvan natsi-ideologian. Natsijoukkiot on integroitu armeijaan ja koko yhteiskunnan rakenne, katujen nimeämiset, liput, juhlapäivät, soihtukulkueet, kidutukset, kieli- ja identiteettipolitiikka ovat muuttaneet koko yhteiskunnan kauhun yhteiskunnaksi. 

Koko kieli ja sananparsi on muutettu ”valekieleksi”. Demokratiaa puolustaneita ja Yhdysvaltojen tukemaan väkivaltaiseen vallankaappaukseen alistumattomia Luhanskin ja Donetskin asukkaita alettiin kutsua ”terroristeiksi”. Venäjän tultua 8 vuotta Kiovan hallituksen jatkaman terrorin jälkeen Donetskin ja Luhanskin avuksi näiden julistettua alueensa itsenäiseksi, Venäjää on Kiovan sananparressa alettu kutsua ”terrorismin tukijaksi”.

 

                                                     ***

Samaan aikaan Ukrainan presidentti Zelensky jatkaa totuuden muuttamista valheeksi. Näinhän natsi-Saksassa kaasukammioita kutsuttiin puhdistaviksi suihkuiksi ja käsitys juutalaisista, serbeistä ja kommunisteista tarjottiin iljettävin termein, koiriakin halpa-arvoisempina.

Kiovan hallituksen ohjushyökkäykset ydinvoimaloihin tarkoituksena saada aikaan ydinsaastepilvi tai tislaamoon, josta ohjusiskun synnyttämä ammoniakkipilvi saastuttaa laajoja alueita ovat tyypillisiä natsi -henkiselle piittaamattomuudelle ja se on ehdottomasti terroria.

 

                                                     ***

Suomen ylikansallisesta pääomasta, Yhdysvalloista ja maamme hallituksen rakentamasta tiedonvälityksen sensuurista riippuvainen valtamediamme asettuu natseista riippuvaisen Kiovan hallinnon ja presidentti Zelenskyn valheiden tukijaksi. Tuon valheen oleellinen osatekijä on Venäjän mustamaalaaminen ja muuttaminen auttajasta hyökkääjäksi.

 

                                                     ***

Sanna Marinin hallituksen ja tasavallan presidentin seuraava suunnitelma näyttää olevan yritys tuhota Venäjä Yhdysvaltojen kaavailujen mukaan.  Suomenlahden kansainvälisten vesien tukkiminen venäläisiltä laivoilta ja ydinohjusten hankkiminen maahamme perustellaan keinotekoisesti rakennetulla ”Venäjän uhalla”. Maamme pääministeri ja presidentti johtavat tätä epätodellista kriittistä suhtautumista venäläisiin. Pääministeri vaatii venäläisten matkustuskieltoa Suomeen. 

Natsi-Saksan ja fasistisen Kroatian suhtautuminen serbeihin, juutalaisiin, venäläisiin, mustalaisiin ja kommunisteihin vuosina 1941 - 45 oli samanlaista kuin Suomen hallituksen ”hyväksymä” suhtautuminen Donetskin ja Luhanskin ukrainalaisia auttamaan tulleisiin venäläisiin. Sanna Marinin luodit osuvat edelleen ukrainalaisiin eikä sitä voi millään natsi-sloganilla muuttaa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sanna Marin, asevienti Ukrainaan, Kiovan natsi-ideologia, hyökkäys ydinvoimalaan, terroriteot, Sauli Niinistö, kansanmurhat,

Sanna Marin on vaarallinen suomalaiselle yhteiskunnalle

Sunnuntai 29.5.2022 klo 13.02 - Pirkko Turpeinen-Saari

   Sanna Marinin täydellinen piittaamattomuus historiallisista tosiasioista niin kansainvälisissä suhteissa kuin Suomen asioissa on saanut hänet esiintymään natsismin tukijana myös aseellisesti. Jos ongelma johtuu siitä, että hän ei tunne edes Suomen historiaa, asia on entistä huolestuttavampi.

Sanna Marin on väittänyt Suomen voittaneen sodan. Tähän hän on lisännyt uskovansa myös Ukrainan voittavan sodan, mihin voittamiseen Marinin hallitus on antanut kansainvälisten normien vastaisesti aseellista apua. Marin väittää Ukrainan olevan demokratia, joka puolustaa Eurooppaa.

Tosiasiassa Ukraina on Euroopan korruptoitunein maa, jossa maan toinen virallinen kieli, venäjänkieli lakkautettiin, oppositio lopetettiin, ja jossa vallankaappauksen jälkeen puolustetaan vain Yhdysvaltojen ja sen virkamiesten sukulaisten taloudellisia etuja. Kaikki Ukrainasta länteen syötettävä tieto on markkinointitoimistoissa suunniteltua propagandaa, jonka tarkoituksena on esittää vallankaappauksen jälkeinen hallitus ja sen toiminta ruusunpunaisin värein.

Ukrainassa on käyty 8 vuoden ajan sisällissotaa. Yhdysvaltojen tarkka-ampujien ja natsien avulla suorittaman vallankaappauksen jälkeen Ukrainan jäljelle jääneen puhdistetun eduskunnan puhemies julisti sodan itä-ukrainalaisia vastaan, jotka eivät hyväksyneet vallankaappausta vaan vaativat demokratiaa. Itä-Ukrainan Donbass julistautui autonomiseksi alueeksi, kuten jo entuudestaan autonominen Krim, joka myöhemmin äänesti autonomiansa itsenäisyydeksi ja anoi kansanäänestyksen jälkeen liittymistä Venäjään.

Sanna Marin ei tunnusta tosiasioita. Hänen ei ole tarvinnut eritellä, kumman osapuolen voittoa hän toivoo ja ennustaa. Suomi ei ole voittanut yhtäkään sotaansa, siksi emme voi tietää, mikä Suomen voitto sodassa hänellä on mielessään hänen toivoessaan samanlaista voittoa ukrainalaisille.

Valkoinen osapuoli pitänee Suomen v. 1918 sisällissodan lopputulosta voittona. Valkoisen osapuolen sotarikokset armahdettiin ja punaisista osa tapettiin heti sodan päätyttyä. Loput työnnettiin keskitysleireihin. Ehkä tämä on Marinin tarkoittama voitto.

Rauhansopimukset ja kansainväliset lait ovat kuitenkin tosiasioita, joita jokaisen valtiomiehen/naisen luulisi kunnioittavan.

Suomi toimi toisessa maailmansodassa natsi-Saksan liittolaisena. Suomi pystytti miehittämäänsä Itä-Karjalaan keskitysleirejä venäjää äidinkielenään puhuville Itä-Karjalan asukkaille, samoin suomalaisille, jotka kannattivat Suomen ja Neuvostoliiton välistä ystävyyttä. Näillä rauhaa ja ystävyyttä kannattavilla suomalaisilla ei ollut myöskään mahdollisuutta äänestää vaaleissa.

Yhdysvaltojen asettama Ukrainan hallinto, erityisesti sen natsi -osio, on käyttäytynyt kuten Suomen hitleriläinen hallinto 1940-luvulla. Itä- Ukrainan alueita on pommitettu, pidätyskeskuksia on rakennettu, vankeja on kidutettu mitä julmimmalla tavalla. Itä-ukrainalaiset eivät ole voineet osallistua vaaleihin eikä Saksan ja Ranskan takaamaa autonomiaa edellyttävää Minskin sopimusta ole pantu täytäntöön entisten siirtomaavaltojen Saksan ja Ranskan laahatessa jalkojaan.

Samaan aikaan kun Sanna Marinin hallitus on kääntynyt yhä militaristisemmalle uralle, Pariisin rauhansopimuksessa kielletyt fasistiset järjestöt ovat saaneet tuulta siipiensä alle. Lotta Svärd- järjestö on saanut tasavallan presidentin puolisosta uuden suojelijan, aseellisia ”siviilipuolustusjärjestöjä”, uusia suojeluskuntia, ollaan perustamassa puolustusministeri Antti Kaikkosen lupaaman pika-lainsäädännön avulla.

1930 -40 luvuilla saksalaiset sotalaivojen vierailut olivat vuosittaisia tapahtumia. ”Vapaussodan” yhteiset juhlat saksalaisten sotilaiden ja juomalaulujen kera nostattivat valkoisen Suomen itsetuntoa. Suomenlahti miinoitettiin yhdessä v 1941 – 16000 ihmistä menetti niissä henkensä.

 80 vuotta myöhemmin NATO-maiden sotalaivojen lipuminen Helsingin satamaan tänä viikonloppuna vahvistaa Sanna Marinin hallituksen NATO-näytelmää.

Vaatimus ”kaikkien siteiden katkaisemisesta Venäjään” on Sanna Marinin huikein harhalaukaus. Paitsi että se on typeryydessään uskomaton, se on epärealistinen. Samaa yritettiin Hitlerin kanssa. Hitler lupasi Suomelle Suur-Suomen ja Pietarin, kunhan Saksa ensin tuhoaa sen. Tosin Hitler oletti Suomen haluavan pysyä osana Saksaa. Yhdysvaltojen osavaltioksiko Marin nyt tähtää.

 Olen monesti todennut, että EU perustettiin palvelemaan Yhdysvaltojen sotateollisuutta. Yhdysvallat on suunnitellut Neuvostoliiton ja Venäjän tuhoamista jo Trumannin presidenttikaudesta lähtien. Aseellinen väkivalta, miljoonien ja taas miljoonien viattomien ihmisten tappaminen öljyn, vallan ja sotilastukikohtien saamiseksi on ollut Yhdysvaltojen ikiaikainen toimintatapa. Yksinapainen Yhdysvaltojen johtama maapallo ei vain ole enää ihmiskunnan enemmistön näkökulmasta kannatettava.

 Ukrainan haltuunotto, sen aseistaminen ja varustaminen sotaan Venäjää vastaan on Yhdysvaltojen hanke. Yhdysvallat on käyttänyt muuallakin hankkeissaan fasisteja, natseja ja jihadisteja työkaluinaan. Nyt eteläisen Ukrainan Mariupolin kaupungin Azovstalin terästehtaan bunkkereista on antautunut Venäjän armeijalle Azovin natsipataljoonan sotilaiden ohella useita NATO-upseereita. Kanadan armeijan ylipäällikoksi joulukuussa 2021 valittu kenraali on yksi heistä.

Syyrian ja Venäjän armeijoiden suorittaman Syyrian Aleppon vapauttamisen yhteydessä NATO-maiden rahoittamista ja jihadisteille rakentamista sementtitunneleista kapusi myös useiden NATO-maiden upseereita. Propagandan voimaa kuvaa se, että Helsingin evankelisluterilainen kirkko soitti tuolloin hädän merkkinä kirkonkelloja ja jihadistien puolella toimineista ”valkokypäristä” kertovat ”dokumentit”saivat elokuvapalkintoja.

 

                                                                   ***

 Miksi emme ole kuulleet Sanna Marinin kannanottoja 8 vuoden sisällissodan kauhujen lopettamiseksi. Miksi hän kauhistuu vasta nyt kun EU-maiden demokraattisten maiden johtajat ovat väistäneet vastuutaan ja Venäjä on joutunut ottamaan aloitteen käsiinsä sotilaallisesti.

Pelkkä Donbassin haltuunotto ei luonnollisestikaan riitä, jos Yhdysvaltojen aseita ja sota -biologisia laboratorioita on levitetty ympäri Ukrainaa. Ennen valintaansa rauhaa lupaillut presidentti Zelensky petti lupauksensa jo muutamassa viikossa. Yhdysvallat ja natsi -joukot, joiden tavoitteena on Venäjän tuhoaminen ja venäjänkielisten tappaminen, eivät lopeta hankettaan, jos sotilaallinen infrastruktuuri pysyy vahingoittumattomana.

Olisiko Hitlerin Saksan voittamiseen riittänyt jokin osavoitto? Venäjällä on kokemusta natsismin kauhuista eikä se kauhu ole poistunut mihinkään.

 

                                                                    ***

 

 Natsismi ja sen symbolina viha natsismin keskeistä voittajaa Venäjää vastaan on voimistumassa. Helmut Kohl oli koulutettu Hitlerin armeijaan. Hänen kauttaan syntyy jatkumo natsi-Saksaan. Jugoslavian hajottaminen tapahtui Kohlin EU-Saksan aloitteesta. Siitä alkoi toisen maailmansodan revanssi. Ensin serbit ja nyt venäläiset. Kohl liittoutui USA:n natsidiasporan ja Kroatian natsien kanssa serbejä vastaan.

 Euroopassa Britannia pyrkii keräämään kokoon samalla tavalla ajattelevia maita yhteiseen ponnistukseen Venäjää vastaan. Nämä maat olisivat Eesti, Latvia, Liettua, Puola, Ukraina ja Iso-Britannia. Sanna Marinin Suomi sopisi joukkoon. Kaikissa näissä maissa vaalitaan natsihenkisten järjestöjen historiaa. Kaikissa näissä maissa russofobia on levinnyt kulovalkean lailla. 

 Muutama viikko sitten Puolassa toisen maailmansodan päättymisen voitonpäivänä 9.5. kauhakuormaajat poistivat sankarihautamuistomerkille tuodut kukkakimppuvuoret kuljettaen ne kaatopaikalle. Kun ihmiset palasivat tuoden uusia kukkakimppuja muistomerkille, joka on myös hautamuistomerkki, kauhakuormaaja palasi ja kippasi kukat jälleen jäteastioihin.

 Baltian maissa voitonpäivän muistaminen oli myös kielletty. Siitä huolimatta, että maat ovat EU:n jäseniä, niillä on erikoisoikeus syrjiä venäjänkielisiä kansalaisiaan.

 Suomessa jopa Suomi-Venäjä-seura kehotti olemaan juhlimatta voitonpäivää.

 Venäjän armeijan vapautettua Ukrainan Donbassin kaupunkeja niissä saatettiin ensimmäistä kertaa 8 vuoteen viettää voitonpäivää, nauttia kulkueista, musiikista ja vapaudesta puhua omaa äidinkieltään. Vahinko, että Sanna Marin ei juuri tuolloin vieraillut Ukrainassa. Sen sijaan hän halusi vierailla Kiovassa tukemassa natsiosapuolta, vahvistaa Yhdysvaltojen markkinoimaa todellisuutta ja luvata lisää aseita ”voittoon saakka”!

 

 

 

            

 

               

                

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sanna Marin, tuki natsismille, Ukraina, Donbass, russofobia, typerät kannanotot, Yhdysvaltojen sota Ukrainassa,

Hallitus kutsui sisällissodan Suomeen

Perjantai 18.3.2022 klo 13.46 - Pirkko Turpeinen-Saari

Yhdysvaltojen Ukrainan natsien tukemana suorittama väkivaltainen vallankaappaus ja vallan haltuunotto v. 2014 aloitti Ukrainan sisällissodan.

Natsien päävihollisia ovat venäjää äidinkielenään puhuvat ukrainalaiset, juutalaiset sekä romanit.

Vuonna 2014 venäjänkieli oli Ukrainassa virallinen kieli, mutta vallankaappauksen jälkeen sen status muutettiin. Venäjänkielellä tapahtuva kouluopetus lakkautettiin, venäjän puhuminen julkisella paikalla tuli kielletyksi.Venäjänkieliset TV-asemat kiellettiin samoin venäjänkieliset sanomalehdet.

Ukrainaa ei voi kutsua demokratiaksi. Sen äärioikeistolaiset natsipataljoonat on integroitu puolustusvoimiin ja tiedusteluun. Yhdysvaltojen tukemien presidenttien ja hallitusten pääministerien on noudatettava natsi-voimien tahtoa turvallisuutensa takaamiseksi.

Ukraina on säätänyt perustuslakiinsa sidoksen, jolla Ukrainan EU-jäsenyys on kytketty NATO-jäsenyyteen. Siten se, että Zelensky vaati nyt meneillään olevan kriisin aikana  EU:ta liittämään kiireellisesti Ukrainan EU:n jäseneksi, sisälsi viestin myös kiireellisestä NATO-jäsenyydestä. Avainhenkilö perustuslain käsittelyssä on äärioikeistolainen puhemies Parabiy.

Yhdysvaltojen varapresidentti Biden kertoi vuonna 2014 puhuneensa Ukrainan pääministeriksi valitsemansa Jatsenukin kanssa enemmän kuin vaimonsa kanssa. Varapresidentin tuttavapiiri hänen oma poikansa mukaanluettuna keräsivät omaisuuksia Ukrainasta. Vastapalvelukseksi Ukraina rahoitti demokraatti Hillary Clintonin vaalikassaa ollen Clintonin säätiön suurin rahoittaja v. 2015.

Itä-Ukrainan asukkaat eivät alistuneet vallankaappauksen tuloksena syntyneen hallituksen valtaan vaan ryhtyivät vähitellen myös asein puolustamaan itseään. Siitä kehittyi jo 6 vuotta jatkunut sisällissota, jossa mm Azovin natsipataljoonat osana Kiovan hallituksen joukkoja ovat saaneet taistelukokemusta. Natsit ovat teloittaneet asukkaita ja pitäneet heitä kuulustelukeskuksissa.

Donbassissa on kuollut vuosien 2014 - 2022 välillä yli 14 000 aikuista ja 400 lasta. Asukkaat ovat olleet omillaan, koulunkäynti, rahajärjestelmä, sosiaali- ja terveydenhuolto on lopetettu Kiovan hallituksen toimesta. Apua on saatu vain Venäjältä. Yli miljoona Donbassin asukasta on paennut Venäjälle turvaan. Osa Donbassin asukkaista on saanut Venäjän kansalaisuuden.

Samaan aikaan Yhdysvallat alkoi järjestää vallankaappauksella pystyttämänsä hallituksen pyynnöstä NATO:n sotaharjoituksia Ukrainassa jo kesällä 2014. Senaattori Mc Cainin mukaan Ukraina oli jo tuolloih NATO:n tärkeä kumppanimaa, vaikka sitä johti Yhdysvaltojen valitsema nukkehallitus.

USA ja EU rikkoivat kansainvälisiä lakeja syrjäyttämällä laillisesti valitun presidentin ja pystyttämällä laittoman hallituksen Ukrainan perustuslain vastaisesti.

Yhdysvallat ja EU olivat siis ensin rikkoneet kansainvälisuä lakeja.Tämän seurauksena - sekä itsepuolustukseksi, että puolustaakseen Krimin asukkaita Maidanin väkivaltaisten joukkojen uhkaavaa aseellista väkivaltaa vastaan - Venäjä myös rikkoin kansainvälisiä lakeja liittämällä Krimin Venäjään. Krimin asukkaat saivat mahdollisuuden äänestää siitä, mihin maahan he haluavat kuulua. Laillisen äänestyksen jälkeen Venäjä liitti asukkaiden pyynnöstä Krimin Venäjään.

Suomen hallitus on herännyt Ukrainan sotaan vasta nyt kun Yhdysvallat, Britannia yhteistyössä EU-maiden kanssa ovat ehtineet perustaa 8 vuoden ajan alueelle sotilastukikohtia, sotilaallis-biologisia laboratorioita, vaatineet  rutiköyhää Ukrainaa investoimaan aseisiin samalla kun kansa on köyhtymistään köyhtynyt. 

Suomen hallitus on herännyt länsi-ukrainalaisten hätään sodan olosuhteissa 3 viikkoa sitten kun toisaalla itä-ukrainalaiset ovat viettäneet öitään kellareissa 8 vuoden ajan , joihin jo presidentti Poroshenko heidät toivotti mätänemään v. 2014.

Suomen hallitus osoittaa pitävänsä 3 viikkoa sitten alkanutta sotilaallista konfliktia Ukrainassa asiana, josta se katsoo perustelluksi seuraukseksi kaikkien välien katkaisemista Venäjään. Suomi osoittaa kannattavansa presidentti Obaman jo toisella virkakaudellaan julistamaa tavoitetta Venäjän muuttamiseksi "hylkiövaltioksi".

Venäjällä on perusteltu huoli Yhdysvaltojen ja NATO:n vallan siirtymisestä sisarusmaan Ukrainan sotilaalliseksi hallitsijaksi. Jo Bratislavassa v. 2000 pidetyssä USA:n ulkoministeriön järjestämässä kokouksessa Yhdysvallat ilmoitti tavoitteenaan olevan NATO:n ulottamisen Baltiasta Ukrainan Odessaan ja Venäjän pääsyn estäminen Itämerelle.

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin viisaat ehdotukset kaikkien maiden turvallisuuden takaamiseksi sovittavista ehdoista lensivät Suomessa roskakoriin. Suomen hallitus ei vaivautunut aloittamaan julkista keskustelua esitetyistä näkökohdista vaan luotti Euroopan unionin päätyvän samaan johtopäätökseen kuin Suomikin: roskakoriin.

Yhdysvaltojen ja NATO-maiden kymmenet kansainvälisten lakien rikkomukset, laittomat pommitukset myös keskellä Eurooppaa Serbiassa ovat saaneet Suomen hallituksen hyväksynnän. Itse asiassa enemmän kuin hyväksynnän: Suomi auttoi, salaamalla yhdessä Saksan ulkoministeriön kanssa tärkeät oikeuslääkeopilliset tutkimustulokset, Yhdysvaltojen presidentti Clintonin aloittamaan pommitukset köyhdytetyllä uraanilla.

Presidentti Bill Clinton ja hänen vaimonsa Hillary olivat mukana voitonjuhlissa Krimin Jaltalla syyskuussa 2013, pari kuukautta ennen väkivaltaista vallankaappausta. Joukko kansainvälisiä suuruuksia olivat jakamassa Ukrainasta saatavaa saalista jo etukäteen.

Toisin sanoen Ukraina on vain jatkoa Serbian tuhoamiselle. Molemmissa tuhotöissä Yhdysvallat ja EU-Saksa tukeutuivat natseihin. Kroaatti-natseihin ja Ukrainan Azov-natseihin. Molemmissa kaappauksissa Clintonit ja Obama olivat primusmoottoreina.

Keitä tuolla Jaltan juhlissä olikaan? Kutsuja oli ukrainalainen oligarkki Victor Pinchuk. Clintonien ohella entinen CIA:n johtaja kenraali David Petraeus, entinen USA:n valtiovarainministeri Lawrence Summers, entinen Maailmanpankin johtaja Robert Zoellich, Ruotsin ulkoministeri Carl Bild, Israelin presidentti Shimon Peres, Tony Blair, Gerhard Schröder, Dominique Strauss-Kahn, Mario Monti, Liettuan presidentti Dalia Grybauskaite, Puolan ulkoministeri Radek Sikorski, presidentti Victor Janukovich ja Petro Poroshenko sekä entinen US energiaministeri Bill Richardson, joka oli puhumassa "liuskekaasuvallankumouksesta".

Keskustelun keskiössä oli "Syvällinen ja totaalinen vapaakauppasopimus Ukrainan ja EU:n välillä ja näköala Ukrainan sitoutumiseen länteen".

Ainoa kriittinen puheenvuoro tuli presidentti Putinin neuvonantajalta Sergei Glazyevilta, joka totesi että kauppasopimus vaikuttaisi jo konkurssitilassa olevan, lainalla elävän Ukrainan talouteen epäedullisesti. Smoin kasvava länsimainen tuonti johtaisi vajeen syvenemiseen.

Näinhän kävi Jugoslavian hajottamisessa ja haltuunotossa. Liittovaltion osaset putosivat sijalta 24. kansantulolla mitattuna kuin uppotukit suoraan kehitysmaaluokkaan.

Näissä ryöstöissä tärkeintä on syyllisen löytäminen. Jugoslaviassa ne olivat serbit, Ukrainan kohdalla Venäjä.

Venäjän seurattua 8 vuotta Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten toimia Ukrainassa sen mitta tuli täyteen. Donbassin asukkaiden tuhoamiselle ja venäjänkielisten vainolle oli tultava loppu. Minskin sopimuksen takaajavaltiot Saksa ja Ranska eivät tehneet elettäkään tilanteen ratkaisemiseksi, kuten eivät Jugoslaviassakaan. Päinvastoin. Venäjän oli toimittava yksin tietäen seuraukset.

Tästä ovat olleet tuloksena massiiviset ja totaaliset poliittiset talouspakotteet, joiden laillisuutta voi vain arvailla.

Jugoslavian hirviömäiset pommitukset johtivat niiden, jo holokaustin kokeneet uhrit, serbit, oikeuteen. Irakin hirviömäiset pommitukset toivat Saddam Husseinin teloituksen. Libyan hirviömäiset NATO-pommitukset johtivat Gaddafin murhaan. Syyrian hirviömäiset pommitukset ja talouspakotteet etsivät tuomittavia, joita eivät "kansainvälisten lakien vallitessa" koskaan ole Yhdysvallat liittolaisineen, koska heillä ja heidän lakeijoillaan on aina syytesuoja miljoonista kuolonuhreista riippumatta.

Mitään talouspakotteita tai sanktioita ei ole kohdistettu Yhdysvaltoihin eikä sen NATO-liittolaisiin. 

Suomen hallitus on osoittanut tukevansa Ukrainan sitä osaa, joka on liitossa Yhdysvaltojen kanssa. Vihan ja halveksunnan kohteena on Venäjä, joka taistelee ihmisoikeuksien puolesta Ukrainassa.

Suomen media ja Suomen hallitus ovat liitossa keskenään keskinäisriippuvuutensa johdosta.

Suomen hallitus sallii Suomessa asuvien ukrainalaisten osoittavan vihaa ja halveksuntaa Venäjää ja venäläisiä kohtaan. Venäjän suurlähetytön edustalla suomalaiset "rauhan puolustajat" ovat voineet osoittaa mieltään, ei ihmisoikeuksien vaan "rauhan" puolesta. Suomen media on sataprosenttisesti tässä tukena.

Kun Mariupolin kaupungissa valtaa pitävä natsi-pataljoona estää asukkaita pakenemasta kaupungista, Suomen hallitus ja media syyttävät venäläisiä. Kun paikalta pakeneva Azovin pataljoona räjäyttää oopperatalon lähtiessään tietäen kellarin suojissa olevista siviileistä, hallitus ja media syyttävät jälleen Venäjää. Kun Azov tyhjentää sairaalan ja perustaa siihen tarkka-ampujien tukikohdan ampuen pakenevia siviilejä, syytetään Venäjää.

Pääministeri Sanna Marin väittää sairaalan tuhotuneen Venäjän pommituksessa tietamättä varmasti totuutta. Myös Suomen presidentti väitti 2000-luvulla arvovaltaisessa kokouksessa Pariisissa Suomen käyneen toisessa maailmansodassa erillissotaa!

Kun Kiovan hallitus ampuu Donbassiin ohjuksen, jonka sirpaleet tappavat 20 ihmistä keskelle katua, Suomen media ja hallitus vaikenevat.

Tänään Helsingin Sanomien Lasten uutiset kertoo: "Venäjällä on tällä hetkellä hyvin vaikeaa saada todenmukaista tietoa. Maan päättäjät vahtivat, mitä kansalaisille kerrotaan uutisissa, ja pyrkivät tällä tavoin vaikuttamaan ihmisten mielipiteisiin. Tätä kutsutaan propagandaksi."

"Oikeaa tietoa Ukrainan sodasta ei haluta kertoa, koska se todennäköisesti vaikuttaisi presidentti Vladimir Putinin kannatukseen Venäjällä."

"Venäjällä voinyt esimerkiksi saada pitkän vankeusrangaistuksen, jos julkaisee "valheellista tietoa" Venäjän armeijasta. Oikeus päättää, mikä tieto on oikeaa."

"Viime viikolla maassa lakkautettiin myös useita radio- ja tv-kanavia, jotka julkaisivat riippumatonta tietoa." Kukka Andersson HS

Kukka Andersson ei ole kiinnostunut siitä, kuinka monta venäjänkielistä tiedotuskanavaa on suljettu Ukrainassa, puhumattakaan siitä sensuurista, jonka vallassa me täällä EU-maissa olemme: englanninkielinen loistava, palkittu venäläinen RT-uutis- ja keskustelukanava on sensuroitu, ensin Saksassa ja sitten koko EUssa.

Lasten uutiset ei ole kertonut sitä, että Yhdysvaltojen presidentti kaappasi vallan Ukrainassa ja varapresidentti antoi mm.huumeita käyttävän  poikansa osallistua kavereittensa kanssa Ukrainan kansallisvarallisuuden ryöstöön. Valehtelemalla asiasta varapresidentti myöhemmin valittiin Yhdysvaltojen presidentiksi väittämällä, että kaikki oli Venäjän syytä.

Suomen hallitus ja eduskunta ovat osoittaneet erityistä juhlavaa kunnioitusta Ukrainan suurlähettiläälle ja alkaneet voimakkasti kritisoida Venäjän suurlähetystöä siitä, että se on pyytänyt kansalaisiaan ilmoittamaan heihin kohdistuvasta epäasiallisesta kohtelusta.

Kouvolassa venäjänkieliseltä lapselta on vaadittu, että hän tuo kouluun suomalaisen passin. Sen jälkeen kaverit vaativat, että hän polttaa venäläisen passinsa.

Suomen hallituksen kouriintuntuva kyvyttömyys käsitellä Ukrainan sisällissotaa asiallisesti on johtanut siihen, että myös media kokee venäläisten olevan vapaata riistaa. Valtiovarainministeri Saarikon esiintyminen Ukraina-ruusuke rinnassaan alleviivaa tätä.

Eivätkö Koskelassa tapahtuneet murrosikäisten kidutusjuhlat, joiden seurauksena nuori menetti henkensä, ole opettaneet maan hallitukselle ja medialle sitä, mihin fanaattinen yksipuolinen tiedottaminen ja yllytys voivat johtaa.Venäjää puhuvat lapset ja aikuiset ovat vaaravyöhykkeessä. Ukrainassa myös venäjänkielisten ihmisoikeuksia puolustavat on näköjään demonisoitava.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sanna Marin, venäjänkieliset lapsiuhrit, Suomen hallitus, Suomen media, Ukrainan sisällissota, Ukrainan perustuslaki, Joe Biden, Hunter Biden, Azovin natsi-pataljoona, pakotteiden laillisuus, tuki natseille, USA:n vallankaappaus

Kuka johtaa Suomen ulkopolitiikkaa?

Tiistai 21.12.2021 klo 12.47 - Pirkko Turpeinen-Saari

Suomen presidentti Sauli Niinistö on ahkeroinut puhelimessa. Presidentit Putin, Biden ja Zelensky sekä EU komission puheenjohtaja ovat saaneet puhelun.

Tiedotteista ja valtamediasta päätellen presidentti Niinistö on vahvistanut aikaisempia kantojaan Ukrainan sodasta ja siihen liittyvästä "Venäjän uhasta". Presidentti Zelenskylle hän on suonut kannustavia sanoja Suomen tuesta Ukrainan alueelliselle koskemattomuudelle.

Vuodesta 2014 lähtien en ole havainnut presidentti Niinistön tai Suomen muun ulkopoliittisen johdon puhumattakaan valtamediasta puhuvan totta siitä mitä Ukrainassa tapahtui Yhdysvaltojen, EUn ja Ukrainan natsimielisten voimien toimesta.

On tärkeätä analysoida sitä miten Suomi ja presidentti Niinistö erityisesti ovat vaikuttaneet Suomen kansainvälisiin suhteisiin.

Presidentti Niinistö on ilmoittanut toimineensa Saksan liittokansleri Kohlin tukemana Euroopan demokraattisen unionin puheenjohtajana 1990-luvulla, jolloin tuon järjestön päätavoite- Niinistön sanoja lainaten - oli kommunismin kitkeminen Euroopasta.

Todennäköisesti tuo kitkeminen tarkoittaa kaikkea sitä samaa kuin laajemminkin globaalisti: kaikkien sellaisten poliittisten voimien, jotka vastustavat ylikansallisen pääoman määräysvaltaa, tuhoamista. Vietnam, Indonesia,Kiina olkoon esimerkkeinä.

Jugoslavian tuhoaminen oli tuolloin 1990-luvulla meneillään.

Niinistö toimi Lipposen hallituksen varapääministerinä aikana, jolloin Väli-Amerikan likaisten temppujen mestari William Walker toimi ETYJ-joukkojen johtajana Kosovossa. Walker lavasti poliisien ja albaani-terroristien välisen taistelun siviilien joukkomurhaksi. 

Suomalaiset oikeuslääkärit tutkivat uhrien kuolisyyt eivätkä löytäneet viitteitä teloituksista.Suomen hallitus yhteistyössä Saksan ulkoministeriön kanssa salasi tutkimusten tulokset, luoden edellytykset Jugoslavian massiivisille pommituksille. Presidentti Clinton viittasi juuri suomalaisten "löydöksiin" katkaistuista päistä ja kodeistaan raahatuista siviileistä, jotka oli "teurastettu polvilleen pakotettuna kuoppaan".

Jugoslaviaa seurasi Suomen liittyminen USAn rinnalla Afganistanin sotaan. Miksi?

Seuraava ulkopoliittinen haaste Suomelle tuli v.2008 Georgian hyökätessä Etelä-Ossetian Tshinvaliin.Suomen ulkoministeri Stubb julisti Venäjän aloittaneen sodan. Tuossa vaiheessa vielä EUn puolesta Ranskan Sarkozy kävi Moskovassa neuvottelemassa tosiasioiden pohjalta. Tuolloin vielä EU:sta löytyi Suomea viisaampaa ajattelua. Georgian Shaakasvili oli tosiasiassa hyökkääjä kuvitellen USAn tukevan hanketta.

Stubb olisi halunnut mukaan Libyan kammottaviin pommituksiin v.2011. Samoin Suomi tuki ylikansallista pääomaa palvelemaan kehitettyä "värivallankumousta" Lähi-Idän maissa. Saksan ja USA:n hanke Syyrian sekulaarisen valtion muuttamiseksi sunni-johtoiseksi shariaa-noudattavksi maaksi sai myös Suomen hallituksen tuen. Olihan presidentti Obama, jo kerran rauhanpalkinnolla palkittu presidentti hankkeen johdossa.

Suomelle avautui uusi mahdollisuus tukea Yhdysvaltojen ylikansallisen pääoman etuja ajavaa politiikkaa Olli Rehnin toimiessa EU:n talous- ja laajentumiskomissaarina. Täysin epäonnistuneiden ja todellisuutta huomioonottamattomien Ukrainan lähentymisneuvottelujen seurauksena Kiovassa aloitettiin väkivaltaiset mielenosoitukset presidentti Janukovichin halutessa lykätä ratkaisua.

Lähentymisneuvotteluiden sopimuksen ensimmäinen pykälä koskee yhteistä puolustusta, joka EUn kohdalla merkitsee NATO-liittolaisuutta. Ennen väkivaltaista USAn ja EUn yhteistyössä natsijoukkioiden kanssa  aikaansaamaa väkivaltaista vallankaappausta vain n. 20 % ukrainalaisista kannatti NATO-jäsenyyttä.

Presidentti Niinistö tai muu Suomen ulkopoliittinen johto ei ole kertaakaan tunnustanut tietävänsä mitä Ukrainassa todella tapahtui. He toistavat yhdessä valtamedian kanssa samoja kantoja, joita kaappauksen johdossa olleet presidentti Obama ja hänen varapresidenttinsä Biden haluavat Suomen sanovan.

Nykyajalle on erikoista, että minun täytyy kääntyä entisen Yhdysvaltojen Venäjän (Neuvostoliiton) suurlähettilään Jack F.Matlockin puoleen saadakseni "länsimaisen" mahdollisimman hyvin todellisuuteen perustuvan analyysin Ukrainasta.

Matlockin 14.12.2021 Krasno Analysis artikkeli Ukraine: Tragedy of a Nation Divided, on hieno  väestötieteellinen ja poliittinen analyysi Ukrainan kehityksestä, lännen tukemasta väkivaltaisesta vallankaappauksesta ja Venäjän suhteesta Ukrainaan.

Viimeisellä sivulla Matlock toteaa, että "mitä Ukrainaan tulee, se ei voi koskaan olla yhtenäinen, vauras maa, ellei sillä ole kohtuullisen läheiset ja sivistyneet suhteet Venäjään". Tämän olotilan Suomi ja EU pyrkivät kaikin keinoin Ukrainalta kieltämään korostamalla lännen haluamaa vastakkainasettelua Venäjän ja Ukrainan välillä.

Presidentti Niinistö on siis käynyt puhelinkierroksen. Jollakin tasolla hänen täytyy tietää, että Ukrainassa on käynnissä Kiovan hallituksen aloittama "terrorismin vastainen sota", jonka aloituslaukaukset antoi vallankaappaushallitus. 

Hänen täytyy myös tietää, että vaikka hän ei kansanryhmien etnisestä tai poliittisesta taustasta tietäisi mitään, että ukrainalaisten enemmistö puhuu venäjää, minkä kielen puhuminen julkisesti on nyt kielletty. Venäjänkieliset TV-kanavat on myös kielletty samoin nettisivustot. Kommunistinen puolue, jolla oli merkittävä osuus parlamentissa kiellettiin heti kaappauksen jälkeen keväällä 2014 ja puolueen puheenjohtajan kotiin heitettiin palopommi.

Odessan ammattiyhdistysten talo poltettiin natsimielenosoittajien toimesta 2.5.2014 ja ihmiset, kymmenittäin paloivat sisällä.

Yhdysvallat ja Ukraina vastustavat YK:n natsismin ihannoimisen kieltoa ainoina maapallon maina.

Suomen ulkopolitiikalle syntyy ainakin mainetahra siitä, että tasavallan presidentin puoliso esiintyy Pariisin rauhansopimuksessa fasistisena kielletyn Lotta-järjestön 100v juhlan pääpuhujana ja myöhemmin väitetysti myös esiintyy lotta-puvussa.

Fasismin ihannointi-väitteeltä voi puolustautua esittämällä kuinka moni lotta teki uhrautuvaa työtä sodan aikana. Lotta-Svärd-järjestön asiakirjoja lukiessa ymmärtää sen fasistisen luonteen. Ukrainassa natsismi on jälleen arkipäivää ja Yhdysvallat liittoutuu liikkeen kanssa vahvistaakseen globaalin aseteollisuuden valtaa sekä mielivaltaan perustuvaa suurvaltapolitiikkaa.

Presidentti Niinistö markkinoi ETYK-kokouksen henkeä. Hän ei huomaa kuinka hän toimii kaikkea muuta kuin Helsingin hengen mukaisesti. Hän ei huomaa, että Venäjä toimii täsmälleen Helsingin hengen mukaisesti vaatimalla kaikkien valtioiden turvallisuuden huomioimista kansainvälisessä politiikassa.

Tämä kaikkien valtioiden turvallisuuden huomioiminen edellyttää tosiasioiden asettamista neuvottelupöytään. Tosiasia on se, että Yhdysvallat ja NATO ovat rikkoneet 1990-luvulla sovitut turvallisuussopimukset koskien NATOn laajenemista.

Se, että presidentti Niinistö, uhmakkaasti, kuin pieni lapsi, väittää olevan Suomen oma asia, liittykö Suomi NATOon tai pitääkö Suomi laajoja Venäjän-vastaisia sotaharjoituksia Suomen maaperällä.

Saman kannan hän esittää puhelussaan Ukrainan presidentille Ukrainan NATOon liittymisen suhteen. Sen sijaan presidenttimme voisi kysyä Zelenskyltä, miksi hän ei ole pannut täytäntöön Minskin rauhansopimusta, jonka Saksa, Ranska ja Ukraina ovat allekirjoittaneet. Tähänhän Zelenkyä tulisi kannustaa, jos haluaa Helsingin hengen mukaista ratkaisua.

Niinistö kritisoi Venäjän joukkojen läsnäoloa Venäjän omalla maaperällä. NATO on lisännyt massiivisesti joukkoja ja aseita Ukrainan maaperällä. Venäjä puolustaa omaa maaperäänsä ja valtiotaan, omalla maaperällään. USAn sotilasnuvonantajat ja NATO-sotilaat eivät ole omalla maaperällään Ukrainassa.

NATO ei ole puolustusliitto vaan sotaliitto. NATO eiole milloinkaan puolustanut jäsenmaitaan vaan aina hyökännyt maihin, joihin hyökkäyksiin NATOn jäsenmailla ei olisi ollut mitään laillista oikeutta. NATOn toiminnan ainoa motiivi on palvella Yhdysvaltojen sotateollisuutta. Yhdysvaltojen sotateollisuuden, sotilastukikohtien, sotaharjoitusten ja muun sotilastoiminnan on todettu olevan kaikkein saastuttavinta toimintaa, määrällisestikin, koko maapallolla.

On sääli, että presidentti Niinistön toimintamalli, Suomen laiton NATOn isäntämaasopimukseen liittäminen mukaanluettuna, on toiminut mallina myös nuorelle pääministerillemme. Pääministeriltä olemme kuulleet vain ulkoaopittuja kliseitä, jotka ovat yhteensopivia USAn ,EUn ja NATOn sotapolitiikan kanssa.

Olemme surullisessa tilanteessa. Maapallon tuhoutuminen vallitsevan sotapolitiikan seurauksena näyttää nyt väistämättömältä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sauli Niinistö, Sanna Marin, Suomen ulkopolitiikka, Yhdysvallat, NATO, valtamedia, Ukrainan. sisällissota, Jack F.Matlock Jr.