Yhteystiedot

Pirkko Turpeinen-Saari
Vanha Hangontie 10,
10620 Tammisaari
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi

Uutiset

2.6.2008Nyt voitte osallistua ajatuksiini myös näiden kotisivujeni välityksellä. Toivon keskustelua ja palautetta.Lue lisää »28.7.2014Puolan ja USA:n osuus Itä-Ukrainan väkivallassaLue lisää »1.7.2008Eläkeläisillekin oikeus vapaaseen liikkuvuuteen EUssaLue lisää »

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Blogin arkisto

Valheet tuhoavat lasten ja nuorten mielenterveyden

Sunnuntai 19.2.2023 klo 16.20 - Pirkko Turpeinen-Saari

Tapasin vuonna 1971 – 72 kaikki Helsingin huumepoliisin pidättämät 119 koululaista. Tapaamisen lisäksi nuoret täyttivät lyhyen kyselylomakkeen koskien heidän elämänolosuhteitaan.

Kaksikymmentä vuotta myöhemmin tutkin eri asiakirjalähteistä mitä näille nuorille oli tapahtunut. Ryhmä jaettiin kahteen: niihin, jotka olivat selvinneet hyvin (49 nuorta) sekä niihin, joiden selviäminen oli huono (70 nuorta). Yhdeksäntoista oli kuollut.

Huonosti selviämisen kriteereitä olivat: kuolema, vankeusrangaistus, psykiatrinen sairaalahoito tai rikollisen käyttäytymisen jatkuminen.

Tärkein yhteinen tekijä niiden joukossa, jotka selvisivät hyvin, oli se, että he olivat lomaketta täyttäessään ilmoittaneet, että heillä on HYVÄ KODIN ILMAPIIRI.

 

                                                       ***

Viimeisen vuoden aikana Suomi-kodissamme on vakavasti häiriintynyt ilmapiiri. Suomen presidentti ja pääministeri kertovat muunnettua totuutta maailman tapahtumista, erityisesti naapurimaastamme Venäjästä.

Heidän tarinansa perusteella lapsille ja nuorille on uskoteltu, että naapurinamme on uhkaava ja uhkaileva Venäjä. Presidentti ja pääministeri vaativat venäläisten tappamista ja rankaisemista paitsi asein, myös taloudellisesti. Presidentti kehuu maamme lähettävän tappavaa aseistusta Ukrainaan ja että meillä täällä aseiden olevan ”hyvin rasvattuja”.

Pääministeri Marin vuorostaan kiertää ympäri maailman kertomassa totuudeksi uskomiaan valheita saadakseen muutkin maat liittymään venäjä-vihaajien joukkoon. Viimeksi pari päivää sitten hän selosti mielipiteenään, että Krimin valtauksen jälkeen ”lännen” olisi tullut ryhtyä voimakkaampiin toimiin Venäjää vastaan – enemmän pakotteita ja muita toimia.

Tärkein väite, jota presidentti ja pääministeri toistavat ja tarjoavat myös valtamedian käyttöön, on se, että Venäjä olisi hyökännyt provosoimatta Ukrainan kimppuun helmikuussa 2022, ikään kuin sota olisi alkanut juuri tuolloin.

 

                                                    ***

Ukrainan sota alkoi v. 2014 Yhdysvaltojen johtamasta väkivaltaisesta vallankaappauksesta Kiovassa. Väkivallan avulla laillisesti vaaleilla valittu presidentti Janukovich ajettiin maasta ja Yhdysvallat asetti valitsemansa hallituksen johtamaan Ukrainaa. Valtaosan kansasta äidinkieli oli venäjä. Se menetti virallisen kielen aseman. Vähitellen sen käyttö kiellettiin kokonaan.

Vallankaappauksen johdosta laittomaksi muuttunut eduskunta julisti puhemies Turchinoviin suulla sodan Itä-Ukrainan Donbassille, koska nämä alueet eivät halunneet Krimin ohella alistua väkivaltaisesti valtaan nostettuun epädemokraattiseen hallintoon. Siitä lähtien Kiovan laiton hallitus ja eduskunta ovat armeijallaan pommittaneet Donbassia.

Krim pelastui julistautuen kansanäänestyksellä autonomiseksi. Venäjä varmisti autonomian ilman yhtäkään laukausta. Sen jälkeen Krim anoi uuden kansanäänestyksen jälkeen liittymistä Venäjän federaatioon. 

 

 

                                                      ***

Pääministeri Marinin Munchenissä viime päivinä esittämät kannanotot osoittavat, että hän tukee Yhdysvaltojen vallankaappauksella muutettua Ukrainan hallintoa eikä demokraattisesti vaaleilla valitun presidentti Janukovichin oikeutta toimia presidenttinä. Sen sijaan Yhdysvaltojen käyttämä väkivalta ja Ukrainan armeijan kouluttaminen jatkamaan NATOn avulla Itä-Ukrainan kansanmurhaa saa hänen kannatuksensa.

Krimin asukkaiden, jotka ovat suurimman osan historiastaan kuuluneet Venäjään ja joista suurin osa on identiteetiltään venäläisiä oikeus päättää demokraattisesti kohtalostaan ei sovi pääministeri Marinille.

 

                                                        ***

Nykyinen Yhdysvaltojen demokraattijohtoinen hallitus toteuttaa aseiden valmistajien tavoitteita. Nykyinen presidentti Biden, ulkoministeri Blinken, apulaisulkoministeri  Nuland ja eri tehtävissä toiminut Jake Sullivan ovat olleet mukana valmistelemassa ja toteuttamassa paitsi NordStream -terrori-iskua myös kaikkia presidentti Obaman aikana toteutettuja sotia, joissa on syntynyt miljoonia ihmisuhreja ja ääretöntä tuhoa.

Presidentti Obaman aikana kaikki toimet ovat tähdänneet Venäjän heikentämiseen. Kongressi antoi Obamalle valtuudet hyökätä Venäjän kimppuun tarvitsematta enää kääntyä sen puoleen.

 

                                                           ***

Obaman ja Bidenin joukkue on varustanut yhdessä NATOn kanssa, vallankaappauksesta lähtien Ukrainaa toimimaan astinlautana Venäjää vastaan. Saksan liittokansleri Angela Merkel ja Ranskan presidentti Francois Hollande ovat olleet juonessa mukana. 

Ukrainassa edelleen toimivat ja Yhdysvaltojen avulla voimistuneet natsijoukot ovat muuttaneet koko Ukrainan kulttuurin natsimyönteiseksi. Hitlerin ihailu ja venäjäviha on läpäissyt koko virallisen yhteiskunnan.

 

 

                                                    ***

Pääministerin ja presidentin mahdollistama vihan ja valheiden ilmapiirin voimistaminen on myös Suomessa johtanut natsihistoriamme peittelyyn ja itse asiassa sen glorifiontiin.

Suomen koulujen historianopetus ei ole valottanut nuorille riittävästi suomalaisten historiaa.

Lapsenlapseni ovat kertoneet, että kouluissa ei ole puhuttu marsalkka Mannerheimin suunnittelemista, rakennuttamista ja hallinnoimista keskitysleireistä Suomen miehittämillä alueilla Neuvostoliiton Itä-Karjalassa. Kuten Ukrainassa nyt, venäjää puhuvat neuvostoliittolaiset siviilit – naiset, vanhukset ja jopa vastasyntyneet lapset olivat aikanaan vainon kohteena. Karjalankieltä puhuville annettiin venäjänkielisten keräämät talven ruokavarat, huonekalut kuljetettiin 60 kuorma-autolla Suomeen. Venäjänkieliset sen sijaan suljettiin keskitysleireihin, joissa ihmiset kuolivat tauteihin, ravinnon puutteeseen ja pahoinpitelyihin. Pelkästään elokuussa 1942 500 ihmistä kuoli Petroskoin keskitysleirillä.

Suomi taisteli toisessa maailmansodassa liittoutuneita vastaan, Hitlerin kumppanina. Suomessa vallitsi samanlainen venäjävihan ilmapiiri kuin tällä hetkellä. Pääministeri Marin väittää Suomen voittaneet sotansa Venäjää vastaan ja vaatii, että Venäjä on voitettava nytkin. Hänellä ei ole mitään käsitystä oikeudenmukaisuudesta, totuudesta, demokratiasta tai historiasta.

Mannerheim ei Stalinin ansiosta joutunut vastaamaan sotarikoksistaan. Sen sijaan monet hänen upseeritovereistaan joutuivat vastuuseen – Mannerheimin vaietessa. Siten suomalaiset eivät käsitä ihailevansa sotarikollista. Mutta Suomen fasistiset järjestöt kiellettiin Pariisin rauhansopimuksessa. 

Ilmapiirin muuttumisen eräänä merkkinä on pidettävä sitä, että fasistisena kielletty Lotta-Svärd-järjestö on kokenut uuden tulemisen. Tasavallan presidentin puoliso esiintyi pääpuhujana Suurkirkossa pidetyssä järjestön 100- vuotisjuhlassa. Presidentti on myös ilmoittanut arvostavansa edeltäjistään eniten Risto Rytiä, joka oli ideologinen Saksan liittolainen.

 

                                                  ***

Nyt siis pääministeri on vaatinut, että ”lännen” on voitettava Venäjä. Suomen hallitus on lähettänyt sotaa käyvään Ukrainaan useita aselähetyksiä, joilla Kiovan hallitus tappaa Itä-Ukrainan asukkaita yhdeksän vuotta sitten aloittamassaan kansanmurhassa. Venäjä on tullut auttamaan itä-ukrainalaisia Kiovan hallituksen aloitettua helmikuussa uuden suurhyökkäyksen Donbassiin.

ETYJ-tarkkailijoiden toteama Kiovan hallituksen hyökkäys on totta. Venäjä reagoi tähän. Venäjän hyökkäys ei ollut provosoimaton, vaan provokaatiota seurannut vastatoimenpide kansanmurhan estämiseksi.

Suomen hallitus ja presidentti ovat luoneet edellytykset valtamedian valehteluun. Valtamedia puhuu säännönmukaisesti Venäjän aloittamasta ”provosoimattomasta” hyökkäyksestä Ukrainaan.

Jotta lapset ja nuoret saadaan uskomaan maan johdon ja valtamedian valehtelua, valhe on toistettava päivittäin. Venäjän presidentti ja Venäjä on esitettävä pahana ja uhkaavana, jopa uhkailevana. Mitä lapset ja nuoret näkevät muuta kuin valtamedian TV-uutisia ja iltapäivälehtien lööppejä?

Kuinka monessa perheessä vanhemmat pystyvät ottamaan selvää todellisuudesta, jos valtiojohto ja valtamedia valehtelevat. Kuinka moni koulun opettaja seuraa tapahtumien taustoja voidakseen kertoa lapsille totuuden, kun tähänkään saakka ei ole voitu kertoa tosiasioita naapuristamme Venäjästä? Kuinka opettaja voi kertoa tiedoistaan, jos lasten kotona eletään toisessa todellisuudessa?

 

                                                        ***

Tosiasia on se, että Yhdysvaltojen aseteollisuus hyötyy Ukrainan sodasta ja toivoo kaikkien sotien kestävän mahdollisimman kauan ja että uusia sotia aloitetaan mahdollisimman usein.

Venäjä sen sijaan pitää ukrainalaisia veljeskansanaan eikä haluaisi vahingoittaa heitä. Eikä suurin osa ukrainalaisistakaan halua vahingoittaa venäläisiä, puhumattakaan venäjää puhuvia ukrainalaisia.

Pääministerin ja presidentin ilmaisema halu tappaa venäläisiä on kummallista. Venäläiset eivät ole tehneet pahaa suomalaisille. Toisen maailmansodan jälkeisenä aikana Venäjä on suhtautunut suomalaisiin kuin isä hieman kurittomiin lapsiinsa. Suomella on ollut onni saada vakaita kypsiä presidenttejä aina 1980-luvulle saakka. Henkinen kypsyys on taannut ystävälliset suhteet naapurimaahamme.

Venäjä kansan syvällinen sivistys ja sen nykyisten johtajien kärsivällisyys ja myönteisyys on edelleen jättänyt ovet auki Suomen poliitikoille palata todellisuuteen. Nykyisten johtajien aikana tuo paluu ei mielestäni ole mahdollinen.

Sivistys ja humanismi kasvavat sisältäpäin. Niitä ei voi kauhalla antaa.

 

                                                       ***

Suomen liityttyä Yhdysvaltojen sotateollisuutta palvelevaan Euroopan unioniin, tilanne on ratkaisevasti muuttunut. Suomi ei enää toimi itsenäisesti vaan on alkanut palvella sotateollisuutta – Jugoslavian hajottamissodat ensimmäisenä esimerkkinä. Suomi alkoi käyttäytyä itselleen ja omalle identiteetilleen vieraasti.

Yhdysvaltojen luovuttua Bratislavan kokouksessaan v. 2000  virallisestikin kansainvälisten lakien  noudattamisesta, Suomi on ollut vain yksi nappula sen strategisessa pelissä.

Toimiessaan 1990-luvulla EDU:n puheenjohtajana Helmut Kohlin pyynnöstä presidentti Niinistö on  tempautunut mukaan ”kommunismin kitkemiseen” ja sotateollisuuden palvelemiseen.

Presidentin ideologia on selvä. Pääministeri Marinilla vuorostaan on ideologinen kuiskaaja, jolle Suomen etu ei ole ensisijainen.

 

                                                      ***

Suomen lapset ja nuoret on upotettu vihan ja valheiden ilmapiiriin. Jos henkilökohtaisella tasolla nuorten kodin ilmapiirillä on ratkaiseva osuus säilyvätkö nuoret poissa huumeiden, rikosten ja varhaisen kuoleman kohtalolta, lienee koko yhteiskuntaa kattavalla vihan ilmapiirillä vielä paljon suurempi vaikutus. 

Se vaikuttaa vanhempien työpaikoilla, kouluissa ja harrastuksissa lisäten ahdistuneisuutta ja eripuraa myös kodeissa. Nyt jo lapset ja nuoret reagoivat rikoksilla, väkivallalla ja huumeiden lisääntyvällä käytöllä. Vielä näitä seikkoja vahingollisempaa on se, että rasismi ja syrjintä venäläisiä kohtaan on Suomessa hyväksyttyä. 

1990-luvulla näin kuinka lama vaikutti perheisiin. Valtiojohdon viimeaikaiset ratkaisut ja toimet johtavat jälleen itse aiheutettuun lamaan, jonka seuraukset tiedämme. Valheet laman aiheuttajista eivät toimi.

Lasten ja nuorten mielenterveys ei kestä valtiojohdon synnyttämää vihan ilmapiiriä eikä laman vaikutuksia palveluiden saantiin.

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: presidentti Niinistö, pääministeri Marin, valheet Ukrainan sodasta, Suomi-kodin ilmapiiri, Lasten ja nuorten mielenterveys, venäjäviha, venäläisten tappaminen, Krim, sotateollisuuden tavoitteet, Obama, Biden, Blinken, Nuland, Sullivan, Ukrainan vallankaap

Ukrainan vallankaappaus 2014 ja Krim

Sunnuntai 21.2.2021 klo 14.08 - Pirkko Turpeinen-Saari

EU:n ja Venäjän huonojen suhteiden sanotaan valtamediassa ja poliitikkojemme lausunnoissa alkaneen, kun Venäjä valtasi Krimin ja aloitti Itä-Ukrainan sodan.

Vaikka tiedän, että valtamedian propaganda on päivittäistä ja toistuu politiikan uutisista urheiluun ja ruokaresepteihin, haluan kylvää totuuden siemeniä niille, joiden elämässä totuus ja moraali ovat vielä arvossa.

Marraskuusta 2013 maaliskuuhun 2014 jatkuneet väkivaltaiset mielenosoitukset Ukrainassa ajoivat laillisesti vaaleilla valitun presidentti Janukovicin maasta. Mielenosoittajat valitsivat johtoon omasta joukostaan eduskunnan, presidentin ja hallituksen jäsenet.

Vallankaappaushallitus julisti itä-ukrainalaisille terrorisminvastaisen sodan, ei Venäjä. Itä- Ukrainan väestö tuki laillista hallitusta ja sen takana Radassa (eduskunnassa) enemmistönä olevia puolueita. Näiden puolueiden jäseniä ajettiin ulos väkivallan uhalla.

Väivalta, terrori, fasistien soihtukulkueet, kidnappaukset, kidutukset ja murhapoltot olivat arkipäivää tässä USA:n ja EU:n tukemassa prosessissa.

Helmikuun 19. päivänä – kaksi vuorokautta ennen laittoman hallituksen valtaantuloa – bussilasteittain Krimiltä kotoisin olevia matkustajia oli palaamassa laillista hallitusta tukevasta mielenosoituksesta Kiovasta takaisin Krimille.

Korsun-Shevchenkovskyn kaupungin lähellä busseja kohtaan ammuttiin ja ne pysäytettiin tiesuluille, joilla liehuivat Svoboda-puolueen ja Udar-puolueen liput. Matkustajat, niin miehet kuin naisetkin, vedettiin ulos ja pantiin kulkemaan pitkin militanttien muodostamaa kujaa. Militantit hakkasivat matkustajia nuijilla ja lapioilla. Sen jälkeen heidät kaadettiin kasaan tienvarrelle, kasteltiin bensiinillä ja uhattiin sytyttää tuleen. Silminnäkijöiden mukaan  pidättäjien joukosta huudettiin: "Odottakaa vain, tulemme Krimille ja saamme teidät kiinni. Me puukotamme ja ammumme teidät eli ne, joita emme vielä ole lopettaneet tai ampuneet."

Sen jälkeen krimiläiset pakotettiin riisumaan kenkänsä "toimitettaviksi Maidanin sotureille". Heitä ajettiin ympäri busseja kuin karjaa ja pakotettiin keräämään rikottujen bussinikkunoien sirpaleita. Nöyryytys ja alistaminen jatkui tuntikausia. Osa kuoli. Useimmat bussit poltettiin. Paikalle saapuneet poliisit päättivät olla puuttumatta asioihin.

Tämä tapaus on vain yksi sadoista. Odessan ammattiyhdistysten talon sisällä olevien ihmisten polttaminen elävältä toukokuussa oli osoitus siitä, kuinka natsistinen mielivalta rehotti Obaman Yhdysvaltojen tukeman vallankaappauksen jälkeisessä Ukrainassa. Ketään ole saatettu vastuuseen.

Yhdysvallat ja EU ovat synnyttäneet kaksi pahimman luokan mafia/natsi-valtiota Eurooppaan,  Kosovon ja Ukrainan. Järjestelmällinen väkivalta, terroristinen vähemmistöjen sortaminen ja ihmisoikeusloukkaukset ja laittomuus ovat näissä arkipäivää.

Päivästä toiseen jatkuva USA/EU/NATO-propaganda vaikenee tosiasioista ja projisoi ongelmat Venäjän syyksi. Venäjä esti NATO:a ottamasta haltuun natsismin vastaisen taistelun helmen, Venäjän Sevastopolin sotilastukikohdan Krimillä. Samoin Venäjä esti krimiläisiä uhkaavan verilöylyn. Kosovoa se ei pystynyt Jeltsinin heikkouden johdosta pelastamaan.

Venäjä on presidentti Putinin aikana muodostunut esteeksi USA/EU:n globaalille mielivallalle, sotilastukikohdille ja taloudellisen ja sotilaallisen vallan väärinkäytölle. 

Lännen hirmuvallan naamiointi "demokratia-puheella" ei enää täysin toimi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ukrainan vallankaappaus, Krim, USA, Obama, ihmisoikeusrikkomukset ja kidutukset

Röyhkeys huipussaan

Perjantai 17.4.2020 klo 12.22 - Pirkko Turpeinen-Saari

EU:hun liittymisestä lähtien Suomi on vajonnut yhä syvemmälle Yhdysvaltojen johtaman mafia-tyyppisen vallakäytön osaksi.

Presidentti Urho Kekkonen totesi Tukholman puheessaan 7.12.1943: "Jos tiettyyn maantieteelliseen tilaan kuuluvat kansat alistetaan suureen valtiolliseen yhteenliittymään, kokonaisuuteen, ja siihen joutuneille pienille kansoille varataan vain rajoitetut kansainväliset, valtio-oikeudelliset, sotilaalliset ja taloudelliset oikeudet, merkitsee se tosiasiassa pienten kansojen omintakeisen ja omavastuisen valtioelämän loppua."

"Jos tältä kansalta toivotaan sen kykyä ja edellytyksiä vastaavaa panosta ihmiskunnan henkisen ja aineellisen kehityksen edistämiseksi, on kansalle annettava kadotettu vapaus...Ja ellei jokin kansa näin ajattele, vaan on arkuudesta tai mukavuudenhalusta valmis luopumaan itsenäisyydestään, valmis hävittämään itsestään itsenäisyystahdon, se ei ole kansana elinkelpoinen, vaan tulee sulautumaan voimakkaampaan valloittajakansallisuuteen."

Tuorein uutinen "arkkuden ja mukavuudenhalun" ilmentymästä on puolustusvoimien ex- komentaja Jarmo Lindbergin ryhtyminen Yhdysvaltalaisen Lockheed Martinin hävittäjän lobbariksi markkinointitoimisto Hill&Knowltonin STT:lle antaman tiedon mukaan.

Jarmo Lindberg jäi eläkkeelle runsas puoli vuotta ennen lobbaustehtävänsä aloittamista. Jo tämä asettaa kysymyksiä.

Hän on parhaiten perehtynyt Suomen turvallisuuspolitiikkaan ja erityisesti suhteeseen Yhdysvaltoihin. Hän on henkilö, joka eduskunnan päätöksenteon ulkopuolella, tasavallan presidentin läsnäollessa allekirjoitti NATO:n isäntämaasopimuksen, joka sitoo maamme epäitsenäiseksi Yhdysvaltojen johtaman NATO:n palvelijaksi jättäen demokraattisen päätöksenteon eli eduskunnan vaille päätösvaltaa Yhdysvaltojen edustajan toimiessa ylipäällikkönä.

On Jarmo Lindbergin saama palkkio mikä tahansa, on se pieni hinta Suomen tuoreimipen puolustukseen liittyvien luottamuksellisten, jättimäisten tietojen vaarantamisesta.

NATO on osa Yhdysvaltojen johtamaa mafia-tyyppistä organisaatiota. Siihen liittyviä tietoja välittää ja tulkitsee Hill&Knowlton markkinointitoimisto. Sen tehtävänä on muuntaa todellisuutta siten, että tiedonvälityksen vaikutuspiirissä olevat kansakunnat omaksuvat Yhdysvaltojen ja muiden NATO-maiden haluaman käsityksen todellisuudesta.

Osallistuin vuonna 2015 Women's International League for Peace and Freedom- rauhanjärjestön 100-vuotisjuhlakokoukseen Haagissa. Siellä saksalainen Institut for Mediaverantwortung laitoksen johtaja ,tohtori Sabine Schiffer kertoi esitelmässään kuinka Hill&Knowltonin vastuulla on kansainvälinen mediakampanja Venäjän presidentti Putinia vastaan.

Aikaisemmin olin saanut tietää Hill&Knowltonin varatoimitusjohtajan olevan Yhdysvaltojen ja Ukrainan liikesuhteita edistävän johdon jäsen, jonka tehtävänä oli osana Ukrainan vallankaappausta edistää geenimuunneltua kasvinviljelyä, särötystä ja muita Yhdysvaltojen hankkeita vallankaappauksen jälkeisessä Ukrainassa.

Markkinointitoimisto ei pelkästään markkinoinut asiakkaansa USA/NATO:n hankkeita, vaan itse varatoimitusjohtajansa kautta hyötyi liiketoimista.

Jarmo Lindbergin hankkeessa voi etsimättä löytää vastaavuuksia. Mikäli Suomi hankkisi Lindbergin lobbaamat hävittäjät, joiden tiedetään toimivan vain Yhdysvalloista tulevalla käskyllä, hän tulee edistäneeksi Yhdysvaltojen Venäjävastaisia sotilaallisia pyrkimyksiä.

Saatuaan Yhdysvalloilta jo tähän mennessä korkeimman ulkomaalaiselle myönnettävän ansiomerkin saattaisi olettaa, että Lindberg tarjoaisi myös hävittäjiä käytettäessä palveluksiaan, jotka hyödyttäisivät ensisijaisesti Venäjävastaista Yhdysvaltoja, ei Suomea.

Mafia-maailmassa pätevät mafian lait. Yhdysvaltojen yhdessä eräiden NATO-maiden kanssa suorittama Ukrainan vallankaappaus ei hyödyttänyt ukrainalaisia vaan ylikansallisia särötyksestä tai geenimuuntelusta hyötyviä Soroksen kaltaisia henkilöitä, jotka liittoutuivat presidentti Obaman kanssa. Uhreja Maidanilla oli lähes sata.

Jugoslavian hajottaminen hyödytti presidentti Clintonia ja hänen säätiötään. Kosovon muodostaminen presidentti Ahtisaaren avulla NATO:n turvaamaksi laittomuuden saarekkeeksi Euroopassa on hyödyttänyt huume- ja elinkauppiaita ja laittomista serbiyritysten yksityistämisestä hyötyviä kansainvälisiä toimijoita. Kosovon presidentti on Clintonin säätiön tilaisuuksien vakiovieras ja lahjoittaa säätiölle runsaskätisesti varoja. Uhreja Jugoslavian hajottamisessa oli kokonaisen kansakunnan verran.

Presidentti Clinton kävi yksityisellä tervehdyskäynnillä presidentti Ahtisaaren luona viime kesänä, aivan kuten hän kävi liittolaisensa, Bosnian muslimipresidentti Alija Iztbegovicin kuolivuoteen vierellä. Izetbegovic värväsi muslimeja Hitlerin joukkoihin ja värväsi myös Lähi-Idän jihadisteja tukemaan Yhdyvaltojen tavoitteita Balkanilla 1990-luvulla.

Kaipaan presidentti Kekkosen luovuutta ja oikeudentuntoa. Pyrkimystä palvella omaa isänmaata hyvien suhteiden ja maailmanrauhan tavoittelun puitteissa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jarmo Lindberg, USA:n mafia, Hill&Knowlton, hävittäjähankinnat, Ukrainan vallankaappaus, Sabine Schiffer

Vallankaappaus Ukrainassa ja Suomessa

Keskiviikko 25.1.2017 klo 11.12 - Pirkko Turpeinen-Saari

Ukrainan presidentti Poroshenko on vierailullaan Suomessa kertonut ihailevansa Mannerheimia ja verrannut Suomen Talvisotaa Ukrainan nykytilanteeseen. Eikä ihme! Neo-fasistinen ajattelu on noussut Ukrainan viralliseksi ajatteluksi ja maan johto haluaa kietoa niin monta maata kuin mahdollista ideologiansa piiriin.

Suomen media myötäilee tätä kehitystä. Tosin presidentti Trumpin valtaannousu on synnyttänyt lievää epäröintiä, voiko samalla "valheiden" linjalla jatkaa kuten ennenkin. Helsingin Sanomien Pekka Hakala kertoo lehdessään ensimmäistä kertaa jotakin Itä-Ukrainan arjesta. Syy- seuraussuhteista toki vaieten. Eihän lehti voi myöntää tietävänsä jotakin Yhdysvaltojen ja EU:n provosoimasta ja edesauttamasta väkivaltaisesta vallankaappauksesta, Itä-Ukrainan väestön kielellisten ja poliittisten oikeuksien poistamisesta, eläkkeiden ja sosiaalitukien maksamisen lopettamisesta jne.

Mediamme ei tunnusta tietävänsä sitä, että sodan julisti Kiovan laiton vallankaappaushalltus, kutsuen sotaansa terrorisminvastaiseksi sodaksi. Demokratiaa vaativien kansalaisten muilutukset, elävältäpolttamiset ja oikeudettomaksi jättämiset jätetään raportoimatta. Sitten kuin "avaruudesta" ilmestyvätkin Venäjän ruplat, eläkkeet, ruoka-apu. Mitä Helsingin Sanomat odottaa? Sitäkö, että itä-ukrainalaiset kuolisivat paitsi Kiovan tykkituleen, myös nälkään, janoon ja kylmyyteen. Valheet ja humanismin puute jylläävät.

Tässä tilanteessa presidentti Poroshenkon puheet vajoavat otollisiin suomalaisiin mieliin. Maagiset sanat Talvisota ja Mannerheim! Tiedotusvälineet ovat vuosisadan ajan valheillaan ja peittelyllään vaienneet Mannerheimin sotarikoksista, keskitysleireistä ja työväenluokan vainosta koko sisällissodan jälkeisen ajan niin kauan kun tämä eli. Vielä valikoitua totuutta esittävissä muistelmissaan Mannerheim sai vahvistettua tuota työväenluokkaa halventavaa asennettaan.

Suomessa, kuten nyt 2014 Ukrainassa, suoritettiin äärioikeiston vallankaappaus kesällä 1917. Vasemmistoenemmistöinen eduskunta, jonka puhemiehenä toimi Kullervo Manner, julisti Suomen itsenäiseksi Valtalain avulla 18.7.1917. Vähemmistöön jääneet äärioikeistolaiset kansanedustajat halusivat estää työväenvaltaan perustuvan itsenäisyyden sekä työväestön oikeuksien demokraattisen toteutumisen. He kääntyivät Venäjän porvarillisen väliaikaisen hallituksen puoleen, joka antoi eduskunnan hajotusmanifestin. Näille porvarillisille edustajille porvarillinen Venäjän alamaisuus oli enemmän heidän taloudellisten etujensa mukainen kuin itsenäisyys, jossa sosialidemokraateilla oli enemmistö.

Työväestö piti vallassa ollutta eduskuntaa laillisena. Porvaristo sen sijaan valmistautui uusiin väliaikaisen Venäjän halltuksen määräämiin vaaleihin muodostamalla vaaliliiton. Vasemmisto hävisi vaalit. Vaalit voittanut porvaristo muodosti puhtaasti porvarillisen senaatin eli hallituksen. Vasemmistoenemmistöisen eduskunnan aikana senaatissa oli herrasmiesmäisesti puolet sosialidemokraatteja ja puolet porvareita sosialidemokraattisen puheenjohtajan äänen ratkaistaessa ellei päätös ollut sopuisa.

Tämän puhtaasti porvarillisen senaatin toiminta yltyi mielivallaksi. Heti joulukuun 1917 itsenäisyysjulistuksen tunnustamisen jälkeen, 11.1.1918 porvarienemmistöinen eduskunta päätti suojeluskuntien muodostamisesta Suomen viralliseksi armeijaksi. Työväestön alistamiseen ei enää riittänyt juonittelulla synnytetty porvarienemmistöinen eduskunta sekä puhtaasti prvarillinen hallitus vaan lopullinen alistaminen suoritettiin porvarillisen armeijan avulla.

Maassa oli samaan aikaan työväenkaarteja ja suojeluskuntia. Yhdellä päätöksellä suojeluskunnat laillistettiin viralliseksi armeijaksi. Eduskunnan vasemmistolaiset edustajat olisivat halunneet armeijalle valvontaelimen, jossa olisi ollut yhtä paljon vasemmiston ja porvariston edustajia, jotta jollakin tasolla myös työväestön turvallisuus olisi taattu. Lain perusteellinen käsittely valiokunnissa ja kaikki oikeudenmukaisuutta lisäävät seikat estettiin porvarillisen enemmistön toimesta. Eduskuntakeskustelun päätteeksi edustaja Airola lausui " Minä ehdotan, että eduskunnan istunto lopetetaan niin, että porvaristo veisaisi `Syttynyt on sota julma`.

Porvarillisen luokka-armeijan luominen, nälkä, torpparien ja mäkitupalaisten oikeudeton asema, työväestön puuttuva vaikutusvalta kunnallisissa asioissa sekä se, että Mannerheim jätti noudattamatta senaatin sähkettä olla määräämättä liikekannallepanoa, olivat ratkaisevia subjektiivisia seikkoja sodan alkamiseen. ( yksityiskohdat teoksessani Lahtari, Punikki ja Teurastaja)

Sisällissodan jälkeen työläisiä tuomitsemaan perustettiin tuomioistuimia, joissa pidättäjät, syyttäjät, todistajat, tuomarit ja vanginvartijat olivat kaikki valkoisia. Valkoisten rikoksia ei tutkittu vaan heidät armahdettiin vuoden 1918 lopulla. Tämä kaikki jätti yhteiskuntaan mielivallan ja "laillisen" syrjinnän ilmapiirin työläisiä kohtaan. Vasemmistolaisten eduskuntaryhmien vangitsemiset, työväenjärjestöjen kieltämiset, tuhansien vangitsemiset paitsi välittömästi sisällissodan jälkeen myös 1930- ja 1940-luvulla koettiin valtaväestön taholla luonnollisina ilmiöinä. Sotapropaganda ja kirkko muovasivat ihmisten mieliä kuten valtamedia tänään.

Kirjassani kuvaan myös kuinka Suomen valmistautuminen Talvisotaan oli huolellista ja tapahtui yhteistyössä Saksan ja Ruotsin, mutta myös fasistisen Italian ja muidenkin länsimaiden kanssa, joiden tavoitteena oli Neuvostoliiton murskaaminen. Keskeiset lähteet ovat Ison-Britannian ja Saksan valtionarkistoista sekä Italian ulkoministerin päiväkirjat.

Ei ole ihme, että presidentti Poroshenko ihailee Talvisotaa ja Mannerheimia. Mannerheimhan halusi kitkeä juutalais-bolshevismin juurineen. Hänen koko elämänsä suuntana oli saattaa Venäjälle takaisin porvarivalta vaikka sitten Suomi olisi menettänyt itsenäisyytensä. Ukrainan neo-fasistit haluavat taistella demokratiaa vaativia venäjänkielisiä itä-ukrainalaisia ja venäläisiä vastaan yhdessä Yhdysvaltojen ja Saksan/EU:n kanssa ylläpitääkseen oligarkkien ja korruptoituneiden pääomapiirien valtaa.

Suomen pääomapiirien valta on aina pohjautunut liittolaisuuteen Saksan kanssa. 1918 Suomi antautui Saksan vasallivaltioksi porvarillisen tynkäeduskunnan (josta sosialidemokraattien osallistuminen oli estetty) toimesta 1918. Talvisota oli toisen maailmansodan esinäytös Saksan näkökulmasta. Toisen maailmansodan ja jatkosota-valloitussodan tavoitteena oli pelastaa läntinen kapitalistinen yhteiskuntajärjestelmä ja rakentaa Suur-Suomi yhdessä natsi-Saksan kanssa.

Hävityn sodan jälkeen Suomen porvarillisten pääomapiirien oli nöyrryttävä demokratiaan ja hyviin suhteisiin "arkkivihollisensa" Neuvostoliiton kanssa, joka ei 25 miljoonaa kansalaistaan menetettyäänkään vielä kaatunut. Tuohon Neuvostoliiton kaatumiseen tarvittiin paljon taloudellista saartoa, teknologiasaartoa, kaupan rajoitteita ym. Suomi hyödynsi bilateraalia kauppaa ja kukoisti.

Neuvostoliiton hajoaminen tapahtui siitä huolimatta, että yli 70% kansalaisista äänesti sosialismin säilyttämisen puolesta. Hajoaminen ei tapahtunut demokraattisesti vaan läntisen kapitalismin vallalla. Ilmainen koulutus, terveydenhuolto, täystyöllisyys ja kohtuuhintainen asunto ja solidaarisuus hävisivät itsekkyydelle ja läntiselle varakkuuteen perustuvalle vapaudelle.

Suomen pääomapiirit kiiruhtivat hyödyntämään syntynyttä kansainvälistä tilannetta jälleen kiipeämällä tutun Saksan syliin. Round Table of Industrialists suuryrittäjät olivat suunnitelleet EU:n kapitalismin hyvinvoinnin takaajaksi. EU:lla oli Yhdysvaltojen suurpääomapiirien tuki. Sinne Suomen Saksa-suuntauksen perilliset myös halusivat. Työväenluokan alistamiseen eivät enää omat kotimaiset voimat riittäisi, tarvittiin EU:n jäsenyyden tukea vahvistetuna USA-kuorrutuksella.

Siitä huolimatta, että Saksa oli heti yhdistymisensä jälkeen sotapolulla Suomessa eivät mitkään hälytyskellot kilkattaneet. Jugoslavian hajotukseen Yhdysvaltojen rinnalla osallistunut Saksa tuntui Suomen poliittisesta eliitistä niin tutulta tukiessaan neo-fasisteja Kroatiassa. Saksa pommitti jälleen Belgradia kuten natsi-Saksa aikaisemmin. Suomikin halusi EU jäseneksi päästyään tukea Kroatian EU-jäsenyyttä olihan Suomi tunnustanut fasistisen Kroatiankin 1940-luvulla.

EU-jäsenyys oli Suomen pääomapiireille jälleen mahdollisuus porvarillisen komentonsa säilyttämiseen vaikka siinä itsenäisyys menikin. Oikeistolle porvarillisen Venäjän alamaisuus oli suotuisampi kuin Valta-lain tarjoama itsenäisyys, Saksan alamaisuus 1918 oli mieluisampi kuin itsenäisyys, natsi-Saksan avulla saavutettava Suur-Suomi ja Saksan valtakunnan osana oleminen oli oman vallan kannalta tärkeämpää kuin itsenäisyys ja nyt "kamalan" Kekkosvallan ja rauhanomaisen rinnakkainelon aika Neuostoliitto-Venäjän kanssa itsenäisenä kansainvälistäkin rauhaa tavoittelevana demokratiana saatiin vihdoin päättymään liittymällä EU:un.Nyt aikaisemmin piilossa ollut "ryssä-viha" on taas hovikelpoista. Talouspakotteet ovat eräänlainen esiliina.

Suomen poliittinen eliitti on silitellyt Ukrainan vallankaappaus-oligarkkeja 3 vuotta myötäkarvaan. Presidentti Poroshenkon yritys käyttää Mannerheimia, jonka sotarikoksia ja keskitysleirejä ei Suomessa ole käsitelty, oman sotapropagandansa välineenä käynee mahdottomaksi suomalaisten nuorten halutessa tietää enemmän Suomen historiasta. Talvisotamyyttikin avautuu kiinnostuneille nuorille vaikka perinteistä historiakäsitystä ylläpitävät säätiöt korruptoimiensa historioitsijoiden avulla yrittävät jatkaa tavoitteidensa mukaisten "historiateosten" painamista.

Suomalaiset nuoret irroittautuvat valtamedian otteesta eivätkä Helsingin Sanomien Pekka Hakalan jutut mene enään läpi Poroshenkon ja USA:n entisen varapresidentin Bidenin haluamalla tavalla. Jopa Suomen presidentti Niinistö puhui varovaisesti mahdollisuudesta pakotteiden purkamiseen. Minskin sopimuksen täytäntöönpano on yksinomaan presidentti Poroshenkon vastuulla.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: itsenäisyys, Valtalaki, Ukrainan vallankaappaus, Poroshenko, Mannerheim, sota "terroristeja"vastaan