Yhteystiedot

Pirkko Turpeinen-Saari
Vanha Hangontie 10,
10620 Tammisaari
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi

Uutiset

2.6.2008Nyt voitte osallistua ajatuksiini myös näiden kotisivujeni välityksellä. Toivon keskustelua ja palautetta.Lue lisää »28.7.2014Puolan ja USA:n osuus Itä-Ukrainan väkivallassaLue lisää »1.7.2008Eläkeläisillekin oikeus vapaaseen liikkuvuuteen EUssaLue lisää »

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Blogin arkisto

Elämme hirviöiden aikaa

Torstai 21.1.2016 klo 9.39 - Pirkko Turpeinen-Saari

Britti-geologi pohti eilen TV 1:n ohjelmassa voisiko maapallon nykyistä vaihetta kutsua ihmisen aikakaudeksi. Välittömästi mieleeni tuli, että silloin sitä pitäisi kutsua hirviöiden aikakaudeksi.

Olen tutkinut USA:n ja Saksan suorittamaa Balkanin valloitusta viimeiset viisi vuotta.Näiden pyrkimys alueen sotilaalliseen ja taloudelliseen haltuunottoon johti Jugoslavian hajottamiseen sirpaleiksi Yhdysvalloista ja Kanadasta palaavien neo-natsien ja kalifaattia rakentaneen ja kansainvälisiä jihadisteja maahansa kutsuneen Bosnian presidentin avulla.

Sirpaleista Kroatia ja Slovenia saatiin liittymään "vapaaehtoisesti" NATO:on. Bosnia miehitettiin 60 000 miehen vahvuisten USA-johtoisten NATO-joukkojen avulla. Serbia ei alistunut NATO-miehitykseen (Rambouillet 2 osa)Sen vaaleilla valittu presidentti Slobodan Milosevic leimattiin Hitleriksi. Hänet yritettiin murhata pommittamalla ja samalla pommitettiin siltoja, sähkölinjoja, tehtaita,sairaaloita,TV-asema henkilökuntineen. Sittenkään Serbia ei alistunut.Kun Martti Ahtisaari uhkasi Belgradia mattopommituksilla, joiden seurauksena puoli miljoonaa ihmistä menehtyisi viikossa Milosevic alistui Serbian osan, Kosovon, NATO-miehitykseen.

Kun viimeinen pommi oli kesällä 1999 pudotettu, USA kaivoi ensimmäisen lapiollisen maata tulevan jätti-sotilastukikohdan Bondsteelin rakennustyömaalla Serbian Kosovossa. Maapohja oli järjestettävä USA:n hallintaan. Sen edellytyksenä oli Kosovon albaaniterroristien johtama hallinto, jonka käsiin Martti Ahtisaari neuvotteli koko Kosovon.

Saksan ulkoministeri Klaus Kinkel ja USA:n presidentti Bill Clinton keksivät, että historia on sementoitava ICTY-tuomioistuimella. Serbit on leimattava syyllisiksi kaikkeen siihen kauheuteen, jonka USA ja Saksa ovat aikaansaaneet. Kinkel totesi taannoin (Johnstone: Jugoslavia ja NATO;narrien ristiretki) "Serbit on saatava polvilleen".

Kun kalifaattia rakentavat ja serbien päitä katkovat muslimijihadistit räjäyttivät joukon ihmisiä ilmaan Sarajevon hedelmätorilla elokuussa 1995 he syyttivät räjähdyksestä serbejä.(Viralliset tutkimukset ja CIA totesivat räjäytyksen muslimien provokaatioksi) 39 tunnin kuluttua USA- alkoi pommittaa serbejä köyhdytettyä uraania sisältävillä pommeilla. Kun ICTY:n tuomari kysyi britti-kenraali Smithiltä vuonna 2013, miksi hän pommitti Kalinovikin kaupungin hautausmaata, vaikka se ei ollut lähelläkään rintamaa, hän vastasi:"Halusimme osoittaa kenraali Mladicille, jonka uskonnossa omaisten hautojen vaaliminen on kunnia-asia, että hän ei pysty suojelemaan edes vanhempiensa hautoja. Annoimme tästä tiedotteen Bosnian tiedotusvälineille".(Tosiasiassa Mladicin isä oli kuollut saksalaisten pommituksessa toisen maailmansodan aikana, isän taistellessa partisaaneissa Saksan ja fasisti-Kroatian miehitysvaltaa vastaan, jolloin Mladic oli 2 vuoden ikäinen.Hautapaikkaa rintamalla ei ole löydetty.)Kenraali Smith sai korkean kunniamerkin ansioistaan Balkanilla.

USA:n NATO-miehittämään Bosniaan luotiin siirtomaavaltaa muistuttava hallinto, jossa valtaa piti ei kalifi, vaan "high commisioner", jolla oli valta erottaa presidenttejä, hallituksia ja virkamiehiä. Se saattoi sulkea tiedotusvälineitä, lopettaa puolueita toisin sanoen toteuttaa NATO:n tavoitteita.HC ei ollut vastuussa muille kuin NATO:lle.HC ei saanut olla Bosnia-Hertsegovinan kansalainen. Hän ei siis puhunut kieltä, ei tuntenut kulttuuria ainoastaan USA:n ja NATO:n tavoitteet olivat pyhiä. 

NATO-maiden erityisesti Yhdysvaltojen ja Saksan valta ilmenee siinä, että ne ovat ottaneet haltuunsa Balkanin alueen taloudellisen infrastruktuurin. Ylikansallisesti omistettu media, ICTY-tuomioistuimen avulla indoktrinoi paitsi paikalliset asukkaat, myös muut maapallon asukkaat kokemaan NATO:n toimet inhimillisinä ja suotuisina.

USA:n ja Saksan tavoitteena oli myös irroittaa Kosovo Serbiasta. Eihän valtava USA:n sotilastukikohta oikein voinut sijaita Serbian alueella. Jälleen Ahtisaari tuli apuun ja vapautti Kosovon albaanit Serbian alaisuudesta. Tosin monet maltilliset albaanit muuttivat Serbiaan, Belgradiin, jossa elämä on järjestynyttä ja asiat paremmin mallillaan kuin Kosovossa.Ahtisaari sai palkkioksi Nobelin rauhanpalkinnon.

Serbia on saanut asutettavakseen 250 000 Kroatian Krajinasta, keskiajalta periytyviltä asuinsijoiltaan kroaattien ja USA:n yksityisten kenraalien yhdessä ajamaa serbiä. Moni Kosovosta albaaniterroristien hirmutöitä ja laittomuutta paennutta serbiä on saanut turvapaikan Serbiasta.

USA:n Balkanin sotien jälkeen se on käynyt monia muita sotia saman kaavan mukaan. Itsenäisten, mielellään liittoutumattomien taloudelliseti hyvinvoivien maiden johtajat on leimattu Hitlereiksi. Heidät on ensin yritetty murhata (Gaddafi) sitten onnistuttu murhaamaan, maat pommitettu ja aiheutettu miljoona kuolonuhria (Irak) useita miljoonia ajettu pakolaisiksi. Syyria otti 1,5 miljoonaa Irakin pakolaista ja 0,5miljoonaa palestiinalaista. Kun USA:n ohjelmassa tuli Syyrian vuoro (Assad on Hitler) nuo Irakin ja Palestiinan pakolaiset joutuivat pakenemaan jälleen. Armenialaiset, joiden suvut olivat ortodokseina paenneet Turkin suorittamaa kansanmurhaa, olivat ensimmäisiä, jotka pakenivat sekulaarisesta Syyriasta. Kristittyjen vaino ei saanut Yhdysvaltoja heikentämään tukeaan jihadisteille, joko suoraan tai Saudi-Arabian ja Qatarin välityksellä.

Ukraina on Balkanin toisinto. Siellä USA:n rahoittamat (5 miljardia) joukot yhdessä Saksan rahoittamien ryhmien kanssa suorittivat väkivaltaisen vallan vaihdon. Saksa- ja NATO-johtoisen EU:n teollisuuspiirien ahneus edellytti sotilaallis-taloudellista sopimusta Ukrainan kanssa vaikka se oli hiusmartoaan myöten sidoksissa Venäjään. Tämä sidos piti repiä irti väkivalloin. Vaaleilla valittu presidentti Janukovich oli muuttunut Hitleriksi ja hänet piti vaihtaa fasistisia soihtukulkueita järjestävien kaartien avulla. Väkivaltaiset joukkiot polttivat Odessan ammattiyhdistysten talon sisälle kymmenittäin ihmisiä. Kun Venäjä pelasti henkensä puolesta pelkäävät krimiläiset presidentti Putin muuttui Hitleriksi. Mainostoimisto Hill&Knowlton sai tehtäväkseen propagoida tämä kuva maailmalle.

On mielenkiintoista, että hiljattain on päätetty perustaa Kosovon albaaniterroristeja tutkiva oikeusistuin. On jännittävää nähdä jättävätkö nämä huume- ja elinkauppiaat, joita USA ja muut NATO-maat käyttivät hyväkseen Kosovon valtauksessa, paljastamatta tausta voimansa. Eli kertovatko nämä poliitikoiksi muuttuneet terroristit, että USA ja NATO- maat varustivat heidät aseilla, satelliitti tiedustelulla sekä muilla varusteilla taistelemaan maan laillista hallitusta vastaan. Paljastavatko he, että serbivastainen propaganda oli suunniteltu tekemään USA:lle mahdolliseksi saada Balkan sotilaallisesti haltuunsa. Että USA kokonaisen vuoden ajan Madeleine Albraightin toimesta pyrki aikaansaamaan sen, ettää NATO pommittaisi Serbiaa.

20.1.2016 toimittaja Päivärinta päivitteli A-studiossa Sixten Korkmannille sitä, että on epäoikeudenmukaista, että suuret pörssiyhtiöt jakavat suuria osinkoja eivätkä investoi ja kehitä työpaikkoja vaikka maassa on massiivinen työttömyys? Korkman myönsi, että se on epäoikeudenmukaista, mutta maailma on nykyisin tällainen.

Kun kauhistelin eilen balkanilaiselle ystävälleni kenraali Smithin lausuntoa, hän vain totesi "nämä ovat hirviöitä". Kuulummeko siis näiden NATO-hirviöiden porukkaan vain siksi että maailma on tällainen?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: NATO, USA:n ja Saksan valtapolitiikka, Balkan, hirviömäinen epäinhimillisyys,

Helsingin Sanomien Kuuba-pääkirjoitus peräisin Valkoisesta talosta?

Tiistai 14.1.2014 klo 10.44 - Pirkko Turpeinen-Saari

Jo lastenlastenkin takia on pakko puuttua Helsingin Sanomien yksisilmäiseen pääkirjoitukseen "Kuuba tarvitsee houkuttimia".

HeSa kertoo EU:lla olleen jo 20v ajan yhtenäinen linjaus suhteessa Kuubaan.Moniarvoisen demokratian kehittämistä, ihmisoikeuksien kunnioittamista ja elintason kohottamista!

Siirtomaavallan ylemmyydellä Helsingin Sanomat tulkitsee EU:n hyväntekeväisyysasennetta Kuubaan.

Ei Kuuba tarvitse almuja vaan oikeutta. Helsingin Sanomat ei tiedä, että kaikki maapallon maat, myös jokainen EU-maa, lukuunottamatta Yhdysvaltoja ja Israelia ovat vuosikymmenien ajan vaatineet YK:ssa Yhdysvaltoja lopettamaan Kuuban taloussaarron.Yhdysvallat on estänyt kaikin keinoin Kuubaa kehittymästä omien kuubalaisten arvojen pohjalta.Yhdysvallat on pakottanut muut maat sopeutumaan omaan taloussaartoonsa uhkailemalla boikotoida niitä maita, jotka tekisivät kauppaa Kuuban kanssa.

Kuubalaisia arvoja ovat olleet ilmainen koulutus yliopisto-opiskelu mukaanluettuna, ilmainen terveydenhuolto, subventoidut elintarvikkeet ja asuminen.Vielä kolme vuotta sitten jokaisen kuubalaisen palkka oli sama, riippumatta siitä oliko hän lääkäri vai siivooja.Tärkein arvo on ollut Yhdysvaltojen pakkovallasta huolimatta solidaarisuus. Solidaarisuus toisia kuubalaisia kohtaan mutta myös solidaarisuus kehittyviä maita kohtaan.Kuubalaiset ovat rientäneet opettamaan nicaragualaisia lukemaan ja sadat lääkärit ovat auttaneet Etelä-Afrikan terveydenhuollossa.

Helsingin Sanomat ei nykyisessä yltiökapitalismin ilmapiirissä kykene näkemään eikä kokemaan miltä keskinäinen solidaarisuus tuntuu. Miltä tuntuu kun jakaminen ja toisten auttaminen on tärkeämpää kuin raha ja tavara.

Kuubalaiset ovat lukutaitoisempia kuin taloussaartoa käyttävä Yhdysvallat. Kuuban lapsikuolleisuus on alhaisempi kuin Yhdysvaltojen lapsikuolleisuus.Ehkä pääkirjoitustoimittaja voisi tehdä ajatuskokeen, minkälainen maa Suomi olisi, jos millään maalla ei olisi 60 vuoteen ollut oikeutta käydä kauppaa Suomen kanssa.Jos presidenttejä olisi jatkvasti yritetty murhata tuon talouspakotteisiin turvautuvan vallankäyttäjän toimesta.

Helsingin Sanomat ei pysty näkemään ultrakapitalismin tunkeutumista yhteiskuntaamme. Björn Wahlroos ja Alexander Stubb ovat tuon suuntauksen keskeiset markkinamiehet.

Sen jälkeen kun pankit on pelastettu verorahoilla, Stubb alkaa markkinoida USA:n ja EU:n kauppa-ja investointisopimusta, jossa yksityistetylle oikeusjärjestelmälle suotaisiin mahdollisuus haastaa valtiot omaan oikeuteensa mikäli joillakin valtion toimenpiteillä haitattaisiin yritysten voittoja.Siis veronmaksajat pantaisiin maksumiehiksi. Toisaalla hallitus siirtää varoja kaikelle yhteiskunnan kehitykselle tärkeästä yliopistojen ja tutkimuslaitosten perustutkimuksesta kahden ministeriön omaan käyttöön, rahastoksi. Tämän rahaston hallinnoinnin Wahlroos yksityistäisi, jolloin veronmaksajien rahoja myös tältä osin siirrettäisiin pois demokratian ulottuvilta.

Helsingin Sanomat valtakunnan päälehtenä ei näytä tarkastelevan yhteiskunnan ilmiöitä demokratian ja kansalaisyhteiskunnan näkökulmasta. Tämän hetkinen arvoiltaan oikeistolainen EU ei ole alunperin propagoidun rauhan tavoitteen mukainen EU. Sen sijaan sen monet jäsenmaat ovat moraalittoman veronkierron mahdollistajia ja taloudellisen voitontavoittelun symboleita.Keskeiseksi arvoksi on rauhan sijasta tullut yhtenäinen talousalue, jonka sisällä vauraammat EU-maat sekä Yhdysvallat voivat hallita infrastruktuuria ja edistää ultrakapitalismia mahdollisimman laajalle. Helsingin Sanomat tukee yksipuolisella ja harhaanjohtavalla Kuuba-pääkirjoituksellaan arvoja, joiden johdonmukainen toteuttaminen purkaa demokratian ja aidon ihmisyyden lopullisesti.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Wahlroos, Stubb, Helsingin Sanomat, Kuuba, EU, talouspakotteet, inhimillisyys, kansallinen itsemäärääminen,

Väyrynen ja Ahtisaari

Tiistai 14.10.2008 klo 13.37 - Pirkko Turpeinen-Saari

Ihmisen henkisen kasvun edellytys on itsensä tuntemiseen ja arvostamiseen perustuva kyky eläytyä toisten tunteisiin ja todellisuuteen sekä sen pohjalta tehdä yhteistyötä, joka rakentaa yhteisöjä tuhoamisen sijaan. Itsen kehittyessä myös yhteisöt kehittyvät.

Tuntevuuteen perustuva yhteistyön rakentaminen on hidasta. Suomen ulkopolitiikassa tuon yhteistyöhön perustuvan ulkopolitiikan rakentaminen oli erityisesti Urho Kekkosen toimintatapa. Hän näki kuinka Suomen turvallisuus ja edut pohjautuvat siihen, että kaikkien muiden maiden turvallisuus ja edut otetaan huomioon.Kahdenväliset suhteet eivät riitä vaan yhteistyön täytyy koskea kaikkia maailman maita. Vallankäyttö ja väkivalta eivät tuo turvallisuutta.

Paavo Väyrynen osoittaa jälleen 12. 10. Helsingin sanomissa, että hänen suuntautumisensa on samankaltainen kuin Kekkosen linja oli.Turvallisuus ei voi pohjautua vastakkainasettelun ja liittoutumisten politiikkaan. Viisaat eivät aina ole enemmistössä maailmassa mutta Suomessa kansa on tähän saakka ollut Kekkosen-Väyrysen linjalla.

Rauhannobelisti Ahtisaari on johdonmukaisesti ollut vallankäytön ja liittoutumisen puolella. Hän pyrkii leimaamaan kansan viisauden olla liittymättä NATOon kummallisuudeksi. Hän on auttanut Kosovossa Yhdysvaltojen sotilastukikohdan legalisoimista kansainvälistä lakia rikkomalla.Nyt hän alentuvin sanoin moittii Venäjää ja mm Espanjaa kun nämä eivät ole tunnustaneet hänen toimintatapojaan, rauhaan pakottamista pommituksilla ja kansainvälisten lakien rikkomista.Päämäärä ei pyhitä keinoja sillä väkivaltaiset keinot synnyttävät lisää väkivaltaa.Se ei tuo ihmisille lopultakaan turvallisuutta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ulkopolitiikan suunta, inhimillisyys, yhteistyö