Hyvä itsetunto estää syrjäytymisen

Sunnuntai 8.4.2012 klo 9.28 - Pirkko Turpeinen-Saari

Hyvän itsetunnon mahdollisuudet syntyvät jo varhaislapsuudessa. Hyvä itsetunto edellyttää sitä, että lapsi kokee omat tunteensa tärkeiksi. Jo pieni vauva saattaa menettää omien tunteittensa arvostamisen, jos läheiset aikuiset jatkuvasti jättävät huomioon ottamatta sen, että jo vastasyntyneellä on kyky tuntea.

Monesti vanhemmille opetetaan jo synnytyslaitoksella, että lapsi tarvitsee järkytysten välttämiseksi aina ruokaa kun hän itkee tai ääntelee. Tällaisen ohjauksen seurauksena neuvoille alttiit vanhemmat alistuvat ns jatkuvaan imetykseen. Tällöin vauva joutuu kokemaan, että hänen ilmauksillaan ei ole merkitystä kun lopputuloksena on aina ruokaa.Vauva tai pikkulapsi muuttuu passiiviseksi uteliaisuuden ja aktiivisuuden sijaan. Useimmiten juuri äidit kokevat lapsensa omaisuutenaan, jonka he kyllä tuntevat ja sen seurauksena alkavat hienovaraisesti hallita lastaan.

Liiallinen läheisyys ja lasten erillisuuden tuhoutuminen tapahtuu ns. "perhepedissä". Lapsen erillisyyttä ei tällöin kunnioiteta myöskään fyysisesti. Psyykkinen erillisyys hävitetään psyykkisessä symbioosissa ja fyysisen erillisyyden kokeminen estyy kun lapsella ei ole omaa nukkumapaikkaa.

Onnellisessa tapauksessa vanhemmat, muutama muukin aikuinen ja pikkulapsi saavat opetella tuntemaan vastasyntyneen. Vastasyntynyt ja myöhemmin pikkuvauva saa kokea useammanlaista läheisyyttä ja vuorovaikutusta. Hänen uteliaisuutensa herää. "Kummallista kuinka erilaisia läheisyyden tapoja koen!" Erilaiset tavat pitää sylissä tai jutella ovat silti myös turvallisia. Jo pieni lapsi huomaa, että ei ole vain yhtä turvallisuutta eikä yhtä tapaa olla. Kun alle vuoden vanhat erilaisuuteen tottuneet pikkulapset "keskustelevat" keskenään, voi syntyä sellaista iloa ja innostusta, minkälaista aikuinen ei koskaan pysty synnyttämään pikkulapsessa.

Ikätoverisuhteet, myös pikkulasten suhteet ovat avainasemassa syrjäytymisen estämisessä. Vauvan itsenäisyyttä ei tulisi tuhota ensimmäisinä päivinäkään. Äidit tulisi opettaa kuulemaan pienen lapsensa ilmaisuja siten, että oivallus lapsen pyrkimyksistä tulisi tunnistetuksi. Ei tarvitse aina onnistua, mutta rakastava oivaltamisen pyrkimys riittää.

Syrjäytymistä edistävät nykyisenkaltaiset omistussuhteiden kaltaiset symbioottiset äiti-lapsisuhteet. Lapsia hoidetaan samoin kuin omaisuutta. Heli Suominen kuvasi taannoin erinomaisesti Helsingin Sanomissa ranskalaisvanhempien suomalaisvanhempiin nähden erilaista suhtautumista lapsiinsa. Ranskalaisvanhempien keskinäinen suhde on ensisijainen ja lapsiin suhtaudutaan rakastavasti, kunnioittavasti ja rajat asettaen.

Kun lapsen tunteiden ja erillisyyden arvostaminen kasvaa, huomataan, että myös koulussa tarvitaan sen kaltaista opettajan ja oppilaiden välistä kanssakäymistä, joka tukee jokaisen lapsen erilaisten tunteiden ja käsitysten huomioon ottamista. Viikottaiset keskustelupiirit, joissa voidaan käsitellä lasten kokemuksia elämästään voivat laajentua ja yleistyä koko koulun ilmapiiriin. Vähitellen opitaan uudenlainen opettamisen tapa, joka perustuu keskusteluun ja todelliseen vuorovaikutukseen opettajien ja oppilaiden välillä.

Ennen tätä joudutaan arvioimaan uudelleen äitien, isien, lasten ja muiden tärkeiden aikuisten suhdetta varhaislapsuuden aikana. Syrjäytymisen estämiseen on pitkä matka.