Ihmisen pahuudelle rajat?

Sunnuntai 28.2.2010 klo 11.03 - Pirkko Turpeinen-Saari

"Vanhuksille hoitolaki", "Isälle sakot pikkupoikansa haukkumisesta", "Henkisestä parisuhdeväkivallasta tulossa rikos Ranskassa", tässä otsikoita viime päivien sanomalehdistä.

Ongelmia lähestytään kaarrellen. On helppo säätää laki vanhusten hoidosta tietäen, että hoidon parempi toteuttaminen ei ole mahdollista nykyasenteilla. Ranska lähestyy kipeätä aihepiiriä osittain unohtaen, että parisuhdeväkivalta ei ole ainoa lähisuhdeväkivalta. Itä-Suomen hovioikeus päättää esimerkillisesti tuomita isän pikkupoikansa haukkumisesta kunnian loukkauksesta sakkoihin.

Alistetun, lähi-ihmisistä tavalla tai toisella riippuvaisen yksilön väkivaltainen kohtelu ei tyhjene kunnianloukkaus nimikkeeseen. Lähi-ihmissuhde väkivalta on julmempaa. Kun läheinen saa niskalenkin omaiseensa, ulkopuolisen on vaikea vaikka kuinka ilmiselvässä asiassa auttaa uhria.

Uhri pelkää ja häpeää. Uhri usein puolustaa kiduttajaansa koska tämä on läheinen. Vanhus pelkää poikaansa, lapsi isäänsä tai äitiänsä, puoliso lähimpäänsä. Erään psykoanalyytikon sanoin; "asiaan ei hoitava henkilö voi puuttua vaikka näkisi verta lattialla.Paikanpäällä toimenpiteisiin pyrittäessä uhri itse kieltää ongelman olemassaolon vaikka edellisellä viikolla olisi vastaanotolla itkenyt surkeaa asemaansa".

Lähisuhdeväkivalta on kuin liisteriä. Siihen osallisia ihmisiä on vaikea erotella yksilöiksi ja toimijoiksi. Uhri pelkää riippuvuutensa takia joutuvansa entistä huonompaan asemaan ellei näyttele pärjäävää. Lapsi pelkää tulevansa hyljätyksi, vanhus pelkää menettävänsä liikkumiseensa tai arjen toimiin tarvitsemansa avun ellei alistu.

Henkinen ja tunteellinen väkivalta on jopa julmempaa kuin fyysinen väkivalta. Lapseen kohdistuessaan se muovaa lapsen persoonallisuutta pysyvästi, vanhuksen kohdalla mieli hajoaa psykoosiin tai syvään masennukseen ja toivottomuuteen. Sama pätee parisuhdeväkivallassa. Vallankäyttäjä leimaa uhrin ja tämän ystävät. Lapsi ei voi tavata tukea antavia aikuisia tai ystäviään. Vanhusta estetään pitämästä yhteyttä tukijoihinsa. Menetelmiä on kymmeniä. Puhelimen käyttö estetään, valehdellaan ystävistä, manipuloidaan uhrin mieltä. Vähitellen uhri ei tiedä mikä on totta ja mikä valhetta. Oma tunnetodellisuus horjuu.

Vähitellen uhri joutuu turvautumaan vallankäyttäjään. Samaistumaan tämän todellisuuteen. Pysyäkseen jonakin ehjänä henkilönä.Tätä kutsutaan "Tukholman syndromaksi". Panttivangit samaistuivat pelon seurauksena ryöstäjiin.

Panttivankitilanteissa yleisö tietää kuka on "pahis" ja kuka "hyvis". Lähisuhdeväkivallan osapuolista vallankäyttäjä, jopa kiduttaja, omaa usein välineet, joilla saa kuvattua itsensä hyväntekijäksi. Markku Salo on kuvannut näitä "narsistisia valehtelijoita" oikeuslaitoksessa toimivan juristin näkökulmasta. Nämä vallankäyttäjät saavat ulkopuoliset uskomaan omiin valheisiinsa kohtalokkain seurauksin.

Lainsäädäntöä kehitettäessä tulisi entistä paremmin kiinnittää huomiota yksittäisten henkilöiden subjektiuteen. Millä tavalla eri ikäisten yksilöiden itsenäisyys voidaan taata. Ensi askel myönteiseen suuntaan olisi lähisuhdeväkivallan, niin taloudellisen, fyysisen kuin henkisen-ja tunne-elämän alueella tapahtuvan väkivallan tiedostaminen ja nostaminen keskusteluun. Ranskassa naisen oikeus taloudelliseen itsenäisyyteen on historiallisesti verrattain tuore asia. Nyt Ranska kuitenkin on hyvää vauhtia kirimässä parisuhdeväkivallan kieltävän lainsäädännön muodossa edelle useita muita EU-maita.

Vanhusten turvakoteja kehitellään Suomessa. Varsin harva lähisuhdeväkivallan uhri päätyy tällaiseen. Esteet ovat edellämainittuja henkisiä ja tunteellisia esteitä. Uhrit alkavat puolustaa omaisiaan ja kääntävät syyllisyyden itseensä. Vanhus kokee, että ei ole ollut riittävän hyvä isä tai äiti nyt keski-ikäiselle lapselleen silloin kun tämä oli pieni. Oma kärsimys on hyvitystä tästä. Täten puutteet ja pahuus on pantu ikiaikaiseen kiertoon, jossa pahuus on voimakkaampi kuin hyvyys. 

Voiko ulkopuolinen tuoda hyvyyttä tällaisen uhrin maailmaan? Voiko laki, vaikkapa vanhustenhuollosta olla avain. Vai tulisiko lähi-ihmissuhteiden dynamiikkaan saada hyvyyttä muilla keinoin?