Eduskunta ja Helsingin kaupunginvaltuusto

Lauantai 21.6.2008 klo 17.22 - Pirkko Turpeinen-Saari

Palattuani Yhdysvalloista aloin kierrellä eri puolilla Suomea pyydettynä puhumaan nuorten huumeongelmasta. Olin julkaissut alalta tutkimuksia ja kirjoittanut toisen tekijän kanssa kirjan " Huumeet" WSOY,josta otettiin nopeasti toinen painos. Osallistuin myös Helsingissä koululaisten omaan ennaltaehkäisevään kampanjaan nimeltä "Ihminen puhtaaksi,aineet pois" jonka ansiosta kahden vuoden aikana 1000 oppilasta oli perehtynyt syvällisesti ongelmaan.Kirjoitettuani kirjan "Inhimillinen kasvu ja yhteisö" kiertelin vuorostaan puhumassa autoritaarisen kasvatuksen ja luovan yhteistyön eroista ja merkityksestä yhteiskunnassa. Mukanani oli usein elokuva, jossa osoitettiin,että biologisesti vihan tunteen vallassa ei voi oppia mitään.

Nämä esiintymiset olivat tehneet minut tunnetuksi, josta syystä SKDL pyysi minua kansanedustajaehdokkaaksi v 1983 vaaleihin. Jostakin syystä he pyysivät minua asettumaan ehdokkaaksi Uudenmaan vaalipiiriin vaikka oli helsinkiläinen. Tulin valituksi ja työskentelin lakivaliokunnassa ja suuressa valiokunnassa. Pohjoismaiden neuvostossa olin kulttuurivaliokunnan jäsen.Keskeisin oppini oli se kuinka valtaa käytetään. Pohjoismaiden ministerineuvoston suhde Suomen hallitukseen ja hallituksen suhde eduskuntaan ja kansaan oli käänteinen. Ei vallankäytössä ole kysymys kansalaisten edun toteuttamisesta vaan vallan ylläpitämisestä.

Toinen oppini oli se kuinka minuun alettiin suhtautua viitekehykseni edustajana eikä minuna niinkuin silloin tapahtui kun olin asiantuntija.Koska olen tottunut työskentelemään hyvin haavoittuvien,psykoottisten ihmisten kanssa olen hyvin avoin vuorovaikutukselle mutta en suojaudu myöskään vallankäytöltä. Huomasin tarkkailevani uteliaana mitä ihmiset minulla tekevät.Tuo henkilökohtainen vallankäytön kohteena oleminen on opettavaista mutta raskasta.

Vuonna 1984 minut valittiin Helsingin valtuustoon. Kansandemokraattisen liikkeen ja kommunistisen puolueen hajottua siirryin sosialidemokraattien valtuustoryhmään ja SDP:n jäseneksi.

Lainsäädäntötyö voisi olla mielenkiintoista, jos lait olisivat sisällöltään prosesseja. Jos edellytykset, mahdollisuudet ja seuraamukset olisivat vuorovaikutuksessa keskenään. Nyt lait ovat kuitenkin mekaanisia ja jo syntyessään vanhanaikaisia. Ne edustavat kunkin hetkisen eduskunnan tietoisuuden tasoa. Viittaan kirjoissani hollantilaiseen kriminologian professoriin Louk Hulsmanniin, jonka mielestä koko rikosseuraamusjärjestelmä tulisi poistaa sen vuoksi, että rangaistusseuraamus järjestelmän piiriin tulee hyvin pieni osa rikoksia tehneistä ja usein vain kouluttamattomimmat ja avuttomimmat joutuvat vankiloihin.Siinä mielessä nykyisen oikeusministeri Tuija Braxin valmistelema lakiehdotus sakkovankeuden poistamisesta on oikeansuuntainen.

Tyypillinen esimerkki huonosta laista on Ranskan laki, joka edellyttää kouluissa opetettavan siirtomaa-aika myönteisenä. Omana lakivaliokunta-aikanani optiolaki oli esimerkki yhtä huonosta laista. Siinä tietoisesti järjestettiin varakkaille mahdollisuus hyötyä lain porsaanreijistä,jotka reijät poistettiin vasta 10v myöhemmin kohtuuttomina.Valiokuntatyöskentelyn aikana edustajat erottuivat toisistaan sen suhteen ketkä olivat puhtaasti ns vallan puolella ja ne, joilla oli kyky eläytyä tavallisten kansalaisten asemaan.Puoluejako ei aina ollut selvä vaikka yllättävän hyvin kyky eläytyä kansalaisten tarpeisiin heijasti edustajan edustaman puolueen ideologiaa.

Kaupunginvaltuustossa on tavallisempaa kuin eduskunnassa, että toisiin puolueisiin kuuluvien valtuutettujen kanssa voi keskustella eduskuntaa syvällisemin.