Yhteystiedot

Pirkko Turpeinen-Saari
Vanha Hangontie 10, 10620 Tammisaari
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi

Uutiset

2.6.2008Nyt voitte osallistua ajatuksiini myös näiden kotisivujeni välityksellä. Toivon keskustelua ja palautetta.Lue lisää »28.7.2014Puolan ja USA:n osuus Itä-Ukrainan väkivallassaLue lisää »1.7.2008Eläkeläisillekin oikeus vapaaseen liikkuvuuteen EUssaLue lisää »

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Blogin arkisto

Tarvitsemme uudenlaisen Euroopan

Torstai 9.5.2019 klo 11:08 - Pirkko Turpeinen-Saari

Voltairenet sivuston päätoimittaja Thierry Meyssan luo erinomaisen katsauksen Yhdysvaltojen ja Euroopan suhteisiin toisesta maailmansodasta lähtien.

 Presidentti Harry Trumanin aikana Yhdysvallat vuonna 1947 loi ajatuksen anglo-saksisesta liittoutumasta Venäjää vastaan. Tämä tapahtui siitä huolimatta, että Yhdysvallat ja Iso-Britannia olivat olleet Neuvostoliiton liittolaisia natsismin ja fasismin kukistamisessa.

Euroopan Unioni perustettiin palvelemaan ylikansallisen pääoman ja aseteollisuuden tarkoituksia. Ensimmäisenä tehtävänään juuri yhdistynyt Saksa ryhtyi Yhdysvaltojen johdolla hajottamaan hyvinvointiyhteiskuntaa rakentanutta Jugoslaviaa vuosina 1992 -1999.

Vuonna 2000 Bratislavassa pidetyssä kokouksessa, jossa Saksan poliittista johtoa oli paikalla, Yhdysvaltojen ulkoministeriö kuvasi tavoitteitaan juuri sosialistisesta jäerjestelmästä luopuneen Venäjän eristämiseksi ja sotilaaliseksi saartamiseksi. (Willy Wimmerin Kohlin läheisen työtoverin mukaan.)

Euroopan unionin poliittinen rakenne ei ole demokraattinen. Komissiota ei valita demokraattisesti eikä EU toteuta oikeusvaltioperiaatetta.

Se takaa vapaan liikkuvuuden pääomille, työvoimalle, tavaroille ja palveluille ikäänkuin perustuslaillisena oikeutena. Suunnitelmia ei arvioida demokratian pohjalta vaan sen pohjalta miten ne vertautuvat laadittuihin EU:n sopimuksiin.

Kaikki keskeiset puolueet konservatiiveista sosiaalidemokraatteihin tunnustavat EU:n järjestelmän, mikä onkin eräs syy siihen, että Euroopan sosiaalidemokraateilla ja vasemmistolla ylipäätään menee huonosti. He uskovat, että poliittinen ja taloudellinen liberalismi, globalisaation legalisaationa on parasta mitä voi toivoa kirjoittaa Maurice Glasman, brittiläinen labouria edustava pääri.

Euroopan unioni palvelee siis rakenteittensa puolesta Yhdysvalloista johdettua ylikansallista investointipankkiirien ja aseteollisuuden valtaa. Sen vallan laajentamiseen Yhdysvallat ja Iso-Britannia ideologisina kumppaneina ovat tarvinnet yhteisen vihollisen, Venäjän.

Onko Euroopan ja Euroopan unionin syytä jatkaa tätä Yhdysvaltojen myötäilyä, joka on merkinnyt osallistumista sen sotiin ja kaiken eteen tulevan tuhoamiseen, mikäjollakin tavalla on muistuttanut hyvinvointivaltiota? Viime hallituskaudella me suomalaiset saimme tuntea nahoissamme mitä hyvinvointivaltion raju purkaminen tarkoittaa. Haluammeko sitä?

Euroopan unionin NATO:on kuuluvat jäsenvaltiot ovat osallistuneet Afrikan kukoistavimman valtion, Libyan tuhoamiseen. Samoin Lähi-Idän ainoa sekulaarinen, ei uskontopohjainen valtio, Syyria, on jo vuodesta 2001 lähtien ollut Yhdysvaltojen ja Saksan hajottamissuunnitelmien kohteena. Monet EU:n NATO-maat hyökkäsivät laittomin perustein Irakiin, Tanska ja Iso-Britannia etunenässä. Afganistan joutui myös Yhdysvaltojen yllätyshyökkäyksen kohteeksi 2001, muut NATO-EU maat seurasivat johtajaansa Yhdysvaltoja. 

Euroopan on syytä muuttaa suuntaa. Itsenäistyä Yhdysvalloista varsinkin, kun sen sotapolitiikan ja ideologisen työn lähin kumppani Britannia irroitautuu EU:sta.

EU: ta pitäisi johtaa itsenäisten valtioiden itsenäisesti ajattelevat kansalaiset ja poliitikot. Tällä hetkellä keskeisiä päättäjiä Euroopan parlamentissa ovat puolueet. Tällä hetkellä konservatiivit ja sosiaalidemokraatit ovat vallassa. Ne ajavat unionin syvempää integraatiota, yhteensulautumista. Se eivoi olla Suomen etu.

Suomalaisten etu on itsenäinen Suomi valtiona vaikuttamassa demokraattisen ja rauhaa ja yhteistyötä rakentavan Euroopan syntymiseksi.

Integraatiota ajavat Saksa ja Ranska liittolaisineen tukevat militarismia yhteistyön sijaan. Ne ajavat Euroopan armeijan muodostamista, mikä tietenkin palvelisi jälleen aseteollisuuden etuja.

Suomi ja Eurooppa tarvitsevat yhteistyötä Euroopan sisällä mutta kaikkien Euroopan maiden kesken.

Venäjä on keskeinen valtio Euroopassa historiallisesti, natsismin uhkan torjujana, kulttuurisesti ja taloudellisesti.

Euroopan on päästävä irti Yhdysvaltojen suurvaltapolitiikkaa palvelevasta Venäjän demonisoinnista.Tuo demonisointi vaatii yhä karkeampia muotoja. Valtamedia koko Euroopassa, mutta myös Suomessa joutuu vääntämään todellisuutta voidakseen ylläpitää  Yhdysvaltojen hegemoniaa.

Tänään on sekä Eurooppa-päivä että erityisesti Venäjällä juhlittava voitonpäivä. Voitonpäivää juhlitaan natsismista saatuna voittona. Venäjä joutui uhraamaan 25 miljoonaa kansalaistaan koko Euroopan vapauttamiseksi natsismista. Meidän suomalaisten on vaikea nousta siitä todellisuudesta, että taistelimme natsi-Saksan rinnalla Venäjää vastaan.

Tuon trauman paranemista edistää, jos kykenemme iloitsemaan venäläisten naapureidemme kanssa siitä, että on vain meistä itsestämme kiinni, tartummeko yhteistyön käteen ja rakennamme koko Euroopan käsittävän rintaman yhteistyön ja rauhan puolesta.

Äänestämme Euroopan parlamenttiin vain ehdokkaita, jotka sitoutuvat purkamaan militarismia ja lopettamaan muiden maiden sisäisiin asioihin puuttumisen. 

Totuus Euroopan unionin nykytilasta on edellytys sen muuttamiseksi tuhovoimaisesta, harvoja palvelevasta byrokratiasta demokraattiseksi, maailman todellisia haasteita ratkaisevaksi inhimilliseksi yhteisöksi.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: uudenlainen Eurooppa, sotaisa EU, riippuvuus Yhdysvalloista, EU:n demokratiavaje

Euroopan Unioni demokraattinenko?

Torstai 18.4.2019 klo 12:34 - Pirkko Turpeinen-Saari

Jerisjärven jäällä hiihtäessä pohdiskelin NATO-vaikutteisen Yle:n eilisiä EU-parlamentti-uutisia. Haastateltavina oli Suomen mepit Anneli Jäätteenmäki ja Liisa Jaakonsaari. Mitään toimituksellista osuutta uutisessa ei ollut. Haastateltavat saivat purkaa huolestumisensa Euroopan parlamentin kohtalosta "populismin ja oikeistolaisuuden" lisääntyessä vaalien alla.

Molemmat huokailivat erimielisyyden valtaavan ja jo vallanneen parlamentin. Jaakonsaari esitti huolensa Euroopan unionin muuttuessa rauhan- ja integraation puolella olosta johonkin epämääräiseen tulevaisuuteen.

Normaalin, verovaroilla kustannetun uutisvälineen tehtävänä olisi luullut olevan tarkentaa, mitä tämä rauhan ja integraation puolellaolo tarkoittaa. Onko EU ollut rauhan puolella. Onko syvempi integraatio todella Suomelle hyväksi. Kyseenalaistan molemmat näkökohdat.

Euroopan Unionia ei perustteu edistämään demokratiaa vaan Euroopan teollisuusyritysten, European Round Table of Industrialists järjestön  ja kansainvälisen aseteollisuuden etua.

Euroopan Unionia ei perustettu julistuksista huolimatta rauhanjärjestöksi. Heti alusta, eli Maastrichtin kokouksesta lähtien Yhdysvallat alkoi johtaa Saksan avulla Jugoslavian hajottamista, siitä huolimatta, että toisen maailmansodan jälkeen kansainvälinen yhteisö oli päättänyt, että Euroopan rajat ovat pysyvät, eikä niitä saa muuttaa.

Euroopan Unionin NATO-jäsenmaat tukivat natseja Kroatiassa ja Yhdysvallat tuotti Osama bin Ladenin kanssa yhdessä 10 000 jihadistitaistelijaa Bosniaan sotimaan kalifaattia rakentavan itse presidentiksi julistautuneen Izetbegovicin joukkojen rinnalla.

Samat, alunperin Yhdysvaltojen kouluttamat,jihadistit tuhosivatkin WTO-tornit, josta Yhdysvallat sai syyn hyökätä Afganistaniin sotimaan NATO-maiden kanssa sotaa, joka edelleen jatkuu.

Siinä ohessa EU- maat ovat osallistuneet Afrikan kukoistavimman maan, Libyan tuhoamiseen, olleet mukana vuodesta 2001 lähtien suunnittelemassa ja toteuttamassa Syyrian hajottamista Jugoslavian tavoin. Ohessa on Yhdysvaltain kanssa yhteistoiminnassa lennokkimurhattu,usein siviilejä, paitsi Afganistanissa, myös Somaliassa ja Jemenissä.

Uusliberaalia Keskustaa edustanut laajentumis- ja myöhemmin talouskomissaari Olli Rehn johti EU:n Ukraina- lähentymisneuvotteluja, jotka  osoittautuivat fiaskoksi ja loivat edellytykset USA:n rahoittamaan ja EU:n myötävaikuttamaan väkivaltaiseen MAIDAN:in vallankaappaukseen kaikkine seurauksineen.

Nyt Ukrainaa hallitsee väkivaltainen natsismista voimaa saava joukko, jonka kannatus on vain pari prosenttia, mutta sen väkivalta ja väkivallalla uhkaaminen vaikuttaa laajemmin. Sen vaikutusvalta on integroitunut Poroshenkon hallintoon.

Luetteloa voisi jatkaa loputtomiin. Yle:n NATO:n propagandaan sitoutunut tiedonvälitys on yrittänyt kaikin mahdollisin keinoin peittää totuuden.

Mitä taas Liisa Jaakonsaaren toivomaan EU:n syvempään integraatioon tulee, voin todeta, että se onnistuu vain, jos suomalaisilta pimitetään kaikki integraation seuraukset. Vain side silmillä suomalaiset voidaan taluttaa syvempään integraatioon, joka merkitsisi yhteisvastuuta muiden jäsenmaiden ongelmista. Itsenäisyyden viimeistenkin rippeiden hävittämistä. Se merkitsisi Euroopan yhteistä armeijaa, johon Suomen tulisi integroitua, "koska olemme osa länttä". Saisimme käyttää armeijallemme nyt hankittavia aavikolle sopivia pukuja. Mille aavikolle NATO-EU meidät haluaisi lähettää sotimaan?

Mistä kansalaiset saisivat totuudenmukaista tietoa Europarlamenttivaaleihin. Siinäpä kysymys. Suomen valtiollinen sensuuri hoitaa sen, että verovaroin maksetussa Yle:ssä ei tulla näkemään rehellisiä keskusteluja mielenkiintoisine argumentteineen. Toimittajat on koulutettu olemaan kysymättä tärkeitä asioita. Show, hyvä meno, toimittajien itseriittoinen esiintyminen osoittaa millä nuoteilla vaaleihin käydään.

Suosittelen alkupaloiksi Yannis Varoufakiksen kirjaa "Adults in the Room", jossa hän kertoo ajastaan Kreikan vatiovarainministerinä. Suomi näyttäytyy pienenä Saksan luppakorvana. Saksa ja Ranska pelastavat omat pankkinsa niin kutsutuilla "Kreikan lainoilla".

Euroopan parlamentin demokratisointi olisi välttämätön. Nykyinen parlamentti on osoittanut, että se myötäilee Yhdysvaltojen suurvaltapolitiikkaa. Yhdysvaltojen komennosta Euroopan parlamentti määräsi talouspakotteet Venäjälle itse aiheuttamansa Ukraina kaaoksen johdosta.

Yhdysvaltojen määrättyä talouspakotteet Venezuelalle ja rahoitettua sen oppositiota, Euroopan parlamentin enemmistö päätti myöntää Saharov- rauhanpalkinnon tuolle oppositiolle. Samoin Euroopan parlamentin enemmistö, YK:n peruskirjan vastaisesti päätti tunnustaa Venezuelassa itse itsensä presidentiksi julistaneen Guaidon maan presidentiksi.

Suomen Europarlamentaarikoista yksikään ei vastustanut moista kansainvälisten lakien ja YK:n peruskirjan vastaista päätöstä. Ruotsin mepeistä sentään puolet vastusti, samoin suuri osa Iso-Britannian europarlamentaarikoista teki niin.

Edellä olevasta voi päätellä, että suomalaisten äänestäjien olisi tiedettävä noudattavatko parlamenttivaaliehdokkaat kansainvälisiä lakeja ja YK:n peruskirjaa, vai myötäilevätkö he Yhdysvaltojen ja sitä myötäilevän Euroopan komission mielivaltaa. Aikamoinen urakka.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: EU-demokratia, intergraatio, NATO, USA-riippuvuus

Mikä itsenäisyys?

Torstai 6.12.2018 klo 16:16 - Pirkko Turpeinen-Saari

Pääomaliikkeiden vapauttamisen, Neuvostoliiton hajoamisen ja Suomen EU:hun liittymisen jälkeen Suomi on siirtynyt Orwellin aikaan. Siinä totuus on valhetta ja valhe totuutta.

Suppean suurpääomanomistajien joukon asettamat ehdot muovaavat Suomen valtiojohdon päätöksiä. Yhdysvallat toimii erityisesti aseteollisuuden mutta myös öljyteollisuuden tarpeiden turvaajana.

Suomen hallituksen itsenäinen asema suhteessa talouden päätöksiin ja bilateraali kauppa Neuvostoliiton kanssa loivat mahdollisuuden - suomettumisväitteistä huolimatta- presidentti Kekkoselle taata Suomelle erityinen välittäjän asema kansainvälisessä politiikassa. Presidentti välitti kansalaisille esikuvan, joka puhui rohkeasti rauhan ja oikeudenmukaisuuden puolesta. 

YYA-sopimuksen purkaminen, irrottautuminen Pariisin rauhansopimuksesta ja EU:hun liittyminen avasivat polun, joka johti nykyiseen orwellmaiseen tilanteeseen.

Yhdysvallat oli heti toisen maailmansodan päätyttyä suuntautunut kommunistien johtamien maiden ja kommunististen liikkeiden tuhoamiseen keinoja kaihtamatta. Sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja ammattiyhdistystoimintaa edistämään pyrkivät puolueet olivat tuhoamislistan kärjessä. Yhdysvaltojen laittomat sodat Kauko-Idässä ja Lähi-Idässä aiheuttivat kymmenien miljoonien ihmishenkien menetykset.

Entiset siirtomaavallat, nykyiset EU-maat Hollanti, Iso-Britannia ja Ranska jatkoivat siirtomaasotiaan Indonesiassa, Argentiinassa, Algeriassa ja muualla.

Suomi seurasi näitä USA:n sotia amerikkalaisesta näkökulmasta. Samaan aikaan 1960-luvulla Yhdysvallat, Kanada, Iso-Britannia, Australia ja Uusi-Seelanti laukaisivat avaruuteen vakoilusatelliitin, Echelonin, jonka avulla maat saivat tietoa niin kaupallisista neuvotteluista kuin muiden maiden turvallisuuteen liittyvistä tekijöistä.

1980 -90- luvuilla Yhdysvallat siirtyi hajotustoimissaan Eurooppaan. Propaganda, korruptio ja taloudellinen tuholaistoiminta välineinään se hajotti Puolan ja Neuvostoliiton/Venäjän  saadakseen edistettyä ylikansallisten pääomaomistajien etua viis välittämättä siitä mitä kohdemaiden asukkaille tapahtuu.

EC muuttui Euroopan Unioniksi ja 1992 sen alkuperäiset jäsenmaat liittyivät Yhdysvaltojen rinnalle Balkanin sotilaalliseen haltuunottoon. Saksa, Ranska, Iso-Britannia etunenässä tukivat ja kouluttivat uus- natseja ja jihadisteja saadakseen haltuunsa Balkanin infrastruktuurin ja miehittääkseen alueen sotilaallisesti.

Serbit olivat USA:n ja sen liittolaisten toimia vastaan ja ryhtyivät aseelliseen vastarintaan. Balkanin sodat päättyivät Bosnia-Hertsegovinan ja Kosovon NATO-miehitykseen ja valtavan laittomasti rakennetun USA:n sotilastukikohdan Bondsteelin rakentamiseen Serbian maaperälle Kosovoon. Juuri niin kuin Yhdysvallat oli halunnut.

1990-luvulla EU:ssa kiinnitettiin huomiota Echelon-satellitista hyötyvien maiden erityisasemaan. EU:ssa perustettiin komitea selvittämään mihin toimenpiteisiin EU voisi ryhtyä sen estämiseksi, että satelliitin jäsenmaat saavat kaupallisia ja sotilaallisia tietoja myös EU-maista. Suomi oli juuri liittynyt EU:hun ja komiteassa oli jäsenenä Reino Paasilinna. Komitea ei päätynyt muuhun tulokseen kuin että asialle ei voi mitään ja EU:n on itse rakennettava oma vakoilusatelliittinsa.

Suomen liityttyä EU:hun se sai roolin Balkanin sodan keskeisen ongelman ratkaisussa. Suomalaiset oikeuslääkärit kutsuttiin selvittämään mihin Racakin kylässä tapahtuneen taistelun uhrit olivat kuolleet. Oliko kyseessä taistelu, kuten serbipoliisit ja Jugoslavian hallitus kuvasivat, vai teloitus, joksi albaanitaistelijat tapahtumaa kuvasivat. 

Ranskalainen TV-kanava oli kuvannut päivän tapahtumat ja ETYJ:n tarkkailijat olivat nähneet asemapaikoiltaan mitä päivän aikana tapahtui.

Suomalaiset kansainvälisesti tunnetut oikeuslääkärit eivät todenneet merkkejä läheltä ampumisista eli "teloituksista". Siitä huolimatta tasavallan presidentin Martti Ahtisaaren tuella Suomen oikeuslääkäriryhmän puheenjohtaja Helena Ranta, Saksan ulkoministeriön ohjeistamana antoi tapahtumasta epämääräisen kuvan, jonka perusteella presidentti Bill Clinton päätti aloittaa jo kauan haluamansa Jugoslavian laittomat pommitukset. Oikeuslääkäreiden tieteelliset tulokset mitätöityivät.

Tämä tapahtuma on kouriin tuntuva esimerkki siitä, miten Suomen presidentti ja hallitus vähitellen luopuivat totuus- ja oikeudenmukaisuusajattelusta. Sen sijaan tuli Yhdysvaltojen ja EU:n entisten siirtomaavaltojen palveleminen.

Tällainen muutos ei voisi onnistua, ellei siihen liittyisi USA:n ja sen liittolaisten propaganda, jota Suomen media toistaa. Sen levittämän yksipuolisen informaation johdosta nyky-suomalaiset eivät tiedä serbien olevan holokaustin uhreja kuten juutalaiset olivat toisen maailmansodan aikana. He eivät tiedä, että liittoutumaton Jugoslavia ei edustanut minkäänlaista uhkaa Yhdysvalloille tai Euroopalle. Serbit noudattivat omaa perustuslakiaan ja kansainvälisiä lakeja.

Suomen itsenäisyyden rapautuminen jatkui 2000-luvulle tultaessa kiihtyvää vauhtia. Vuosituhannen alussa kaikkien merkittävien päivälehtien päätoimittajat ilmoittivat kannattavansa Suomen liittämistä sotilasliitto NATO:on. Vallan vahtikoirat ottivat tuon vapaata journalismia nakertavan kannan.

Presidentti George H.W.Bushin ja CIA:n johtama Venäjän kansallisvarallisuuden ryöstö ja kuljettaminen Euroopan pankkeihin ja veroparatiiseihin oli maamme johdon tiedossa, mutta media vaikeni. Päinvastoin alkoholisoitunut ja korruptoitunut presidentti Jeltsin kuvattiin demokraattisin värein, olihan hän palvellut suurpääoman omistajien etua, kuten Ahtisaari aiemmin.

Totta kai presidentti Ahtisaari tiesi Saksan, Ranskan ja Iso-Britannian Yhdysvalloille antaman tuen Balkanin maiden infrastruktuurin haltuunottamiseksi ja kansallisvarallisuuden ryöstämiseksi. Balkanin maat vajosivat kehitysmaiden luokkaan oltuaan varallisuudella mitattuna sijalla 24 maailmantilastoissa.

Venäjän presidentiksi valittu Vladimir Putin ei jatkanutkaan Jeltsinin viitoittamalla tiellä vaan totesi haluavansa edistää kansalaistensa parasta ja panevansa oligarkit, USA:n ja EU:n lempilapset, kuriin. Sen lisäksi presidentti Putin erityisesti Münchenin puheessaan toi esiin sen, että hän ei kannata Yhdysvaltojen (ja suurpääoman) johtamaa yksinapaista maailmanjärjestystä, vaan haluaa tasaveroisuuteen perustuvan moninapaisen maailmanjärjestyksen.

!980-luvun lopulla Neuvostoliiton presidentti Gorbatsoville oli luvattu, että mikäli hän tukee Saksojen yhdistymistä ja koko Saksan säilymistä NATO:n jäsenenä, NATO ei tule siirtymään tuumaakaan itään päin, kun Varsovan liitto purkautuu. Tämä lupaus rikottiin nopeasti ja nyt sotilasliitto NATO saartaa Venäjää.

 Presidentti Putinista tuli USA:n ja EU:n NATO-maiden vihollinen numero yksi.

Yhdysvalloille rasistinen ajattelu oli tuttua. Afro-amerikkalaiset saivat kansalaisoikeudet vasta 1960-luvulla, mikä ei ole merkinnyt rasismin loppumista. Venäläiset, kommunistit ja homot ovat olleet irrationaalisen vainon kohteina. Putinin valtaan tultua kaikki rasistinen energia on kohdistettu häneen.

Saksalainen asiantuntija, professori Schiffer, totesi Haagin rauhankongressissa vuonna 2015, että Hill&Knowlton markkinointifirma on palkattu edistämään Putin-vastaista propagandaa.Tuon markkinointifirman varatoimitusjohtaja on Ukrainan ja Yhdysvaltojen kaupallisen komitean jäsen, joka hyötyy Yhdysvaltojen EU:n tuella suorittaman Ukrainan  vallankaappausta seuranneesta Ukrainan infrastruktuurin haltuunotosta. Tunnetusti Yhdysvaltojen varapresidentti Bidenin poika Hunter tuli Ukrainan suurimman yksityisen energiafirman hallitukseen.

Yhdysvaltojen hallituksen, CIA:n ja EU:n tukema Ukrainan vallankaappaus ja laillisesti valitun presidentin ajo maanpakoon johti Ukrainan kriisiin, jonka arviossa Suomi on kokonaan menettänyt itsenäisen ajattelukykynsä. Ukrainan vallankaappaushallitus julisti "terrorismin vastaisen sodan" laillista presidenttiä kannattaneita ja väkivaltaista kaappausta vastustaneita itä-ukrainalaisia vastaan. Natsistisen väkivallan laajentumista Krimille pelänneet asukkaat halusivat kiireesti turvaan. He julistvat autonomisen alueensa itsenäiseksi ja äänestivät halustaan liittyä Venäjään, johon Krim on ennenkin kuulunut. Presidentti Putin tuki turvaa etsiviä krimiläisiä ja edellytti Venäjälle aina kuuluneen Sevastopolin laivastotukikohdan aseman säilymistä. Venäjä suostui krimiläisten toiveeseen liittyä Venäjään.

Suomen edustaja EU:n komissiossa, Olli Rehn, vastasi siitä, että lähentymissopimus Ukrainan kanssa oli huonosti neuvoteltu, eikä ollut ottanut huomioon Ukrainan taloudellisesti surkeaa asemaa, eikä sitä, että Ukrainan kansa vastusti NATO:on liittymistä. Sotilaalliset artiklat olivat  presidentti Janukovitsin hylkäämässä ehdotuksessa ensimmäisinä.

Suomen NATO-jäsenyyttä kannattava Kokoomus-puolue, valtamedia ja presidentti Ahtisaari ovat voimakkaasti kannattaneet Suomen liittämistä NATO:on. Suomen hallitusta johti Ukrainan kriisin aikana kokoomuksen Alexander Stubb. NATO-myönteinen media, pääministeri Stubb sekä ulkoministeri Tuomioja kukin tahollaan antoivat varsin yksipuolisen kuvan Ukrainan tapahtumista. USA:n, CIA:n, EU:n ja vallankaappausta valmistelleiden ukrainalaisten puoluejohtajien ja neo-natsien roolia tuskin mainittiin. Sen sijaan demokratiaa ja venäjänkielisten ukrainalaisten tasaveroisia ihmisoikeuksia vaativien ihmisten oikeuksia vähäteltiin tai ei mainittu ollenkaan.

Ukrainan kriisin yksipuolista tulkintaa on käytetty ponnahduslautana Suomen itsenäisyyden rapauttamiseksi. Ukrainan väkivaltainen vallankaappaus tapahtui helmikuussa 2014. Jo syyskuussa Suomen tasavallan presidentti Niinistö, ilman että sopimusta olisi käsitelty eduskunnassa tai että se olisi käännetty suomeksi, päätti Suomen liittymisestä NATO:n isäntämaasopimuksen. 

Ruotsi edellytti asian käsittelyä eduskunnassa ja että valtion alueelle ei saa tuoda ydinaseita. Suomen sopimuksessa näin ei lue.

Vuodesta 2015 lähtien Suomessa on ollut edellistäkin oikeistolaisempi hallitus. Vedoten valheelliseen ja yksipuoliseen tulkintaan Ukrainan kysymyksestä, Suomen hallitus on entisestään lisännyt sotilaallista varustautumista ja sotaharjoituksia yhdessä NATO-maiden kanssa.Suomen hallitus vetoaa Venäjän arvaamattomuuteen kun tosiasioihin perustuvassa kommunikaatiossa ensimmäiseksi luulisi tulevan USA:n johtama väkivaltainen vallankaappaus seurauksineen, johon Venäjä sitten reagoi. 

Yhdysvaltojen oltua Ukrainan vallankaappauksessa moottorina, sen reaktio syllisyyden projisoimiseksi Venäjään on ollut voimakas. Paitsi aseapua Ukrainalle USA on käytännössä johtanut Ukrainaa valitsemansa pääministerin kautta. Hallituksessa on ollut edustettuna monia kansallisuuksia, Yhdysvaltojen kansalainen valtiovarainministerinä. Vuoden 2015 alussa Yhdysvaltojen kongressi päätti, että presidentin (Obama) ei tarvitse enää kääntyä kongressin puoleen aloittaessaan sodan Venäjää vastaan.

Suomen armeijaa NATO:n kanssa yhteistyössä käytävässä sodassa johtaa yhdysvaltalainen. Yhdysvaltojen sotadoktriinin mukaan vihollinen on Venäjä. Kaikissa sotaharjoituksissa vihollinen on Venäjä.

Suomen kansa on jätetty päätöksenteon ulkopuolelle. Kansa ei halua liittyä NATO:on. Suomen tulisi olla puolueeton, itsenäinen ja vastata omasta puolustuksestaan. Itsenäisen kansan tulisi voida kokea, että sen tunnot vastaavat sitä mitä päättäjät tekevät.

Suomen media ja Suomessa sijaitseva NATO:n hybridikeskus, joka edistää NATO-propagandaa sekä Suomen hallitus yhdessä presidentin kanssa ovat vastuussa itsenäisyyden rapautumisesta.

Itsenäisyys edellyttää mahdollisuutta itsenäiseen ajatteluun, joka perustuu totuudelliseen informaatioon. Yhdessä toimivat, yhteistä päämäärää ajavat, tuntevat, eläytymään kykenevät ihmiset muodostavat itsenäisen valtion ytimen.Väkivaltaan, taloudelliseen kiristykseen ja vääriin tietoihin sopeutumista edellyttävän suurvalta USA:n kanssa liittoutuminen on tuhoamassa itsenäisyytemme.

Tilanteen pelastamiseksi tarvitsemme ratkaisevasti uudenlaisen eduskunnan ja moraalisen ryhdistäytyminen. Metoo, vege-ruoka ja ilmastoteot eivät riitä, sillä sota tekisi kaiken tuon turhaksi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: menetetty itsenäisyys, EU-riippuvuus, NATO-riippuvuus, USA-riippuvuus

Fasismi tunkee mieleen

Sunnuntai 8.7.2012 klo 12:01 - Pirkko Turpeinen-Saari

Kauhun värein seurasin ulkoministeri Clintonin puhetta "Syyrian ystävien" kokouksessa Pariisissa. Sotilaallisen maailmanvallan edustaja puhui Al Assadista, Venäjästä ja Kiinasta brutaalilla halveksuntaa osoittavalla äänellä ja eleillä, olettaen ja ilmeisesti pitäen itsestään selvänä että muut läsnäolevat 100 maata yhtyvät hänen tunnelataukseensa. Puuttui vain, että nuo maailman hallitsijasta taloudellisesti ja sotilaallisesti riippuvaisten maiden edustajat olisivat nostaneet kätensä yläviistoon tervehdykseen.

Näin ei kuitenkaan käynyt. Vieressä istuvan Saksan edustajan kasvot olivat ilmeettömät. Suomen ulkoministeri vaati molemmille sodan osapuolille annettavan aseavun lopettamista.

Vastaavia kauhun väreitä koin seuratessani vuosi sitten Israelin pääministeri Netanyahun puhetta Yhdysvaltojen kongressissa.Palestiinalasten oikeuksien halveksunta ja Yhdysvaltojen ja Israelin ystävyyden ja sotilaallisen liittolaisuuden ylistys sai kongressin jäsenet taputtamaan raivokkaasti käsiään 58 kertaa, joista seisaalleen nousten 27 kertaa.

Ei ihme, että Yhdysvaltojen sisällä niin The Nation-lehti että New York Review of Books kuvaavat fasistisen kehityksen elementtejä sisäpolitiikassa. Arafatin murha Poloniumilla, Hamasin monien johtajien murhat ja murhayritykset, jatkuvat miehittämättömilla lennäkeillä tehdyt murhat osoittavat kuinka sotilaallinen maailmanvalta liittolaisineen entistä vähemmän piittaa kansainvälisistäkään laeista.

Nyt Yhdysvallat haluaa määrätä, jo vuosia sitten roistovaltioksi nimeämänsä Syyrian presidentin vaihtamisen. Syyrian perustuslaki ja vaalilaki mahdollistavat vallanvaihdon demokraattisesti äänestämällä. Onko Yhdysvalloille sittenkin tärkeämpää muuttaa sekulaarisen ja valtio-omisteisia rakenteita omaavan valtion järjestelmä eikä pelkästään sen takeena oleva johto. Autoritaarisesta    hallinnosta pääsisi eroon äänestämällä, jos Syyriassa asuvat kansalaiset niin haluavat. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Clinton, Netanyahu, taloudellinen ja sotilaallinen riippuvuus

Bentsodiatsepiinin huumeluonne tunnettu jo yli 40 vuotta

Perjantai 22.6.2012 klo 14:31 - Pirkko Turpeinen-Saari

Tuoreessa väitöstutkimuksessa on hiljattain todettu betsodiatsepiinien huumeluonne. Tämä ei ole uutinen.Toisen tekijän kanssa kirjoittamassani kirjassa, Idänpään-Heikkilä Pirkko ja Idänpään-Heikkilä Juhana, Huumeet, WSOY 1972 ja 1974 mainitaan WHO:n ehdottaneen jo 1971 bentsodiatsepiinien sisällyttämistä riippuvuutta aiheuttavien aineiden valvontalistalle.

Työskennellessäni Yhdysvalloissa Texas Research Institute of Mental Sciences tutkimuslaitoksessa 1968 - 69 vierailevana tutkijana vastuualueenani oli huumeriippuvuuden tutkiminen. Hoidin useita bentsodiatsepiini-riippuvaisia potilaita. Tuolloin tein maailmassa ensimmäisen havainnon selkeästä Pentatsosiini-huumeriippuvuudesta, joka havainto julkaistiin kirjeenä Lancet-lääketieteellisessä julkaisussa.

Pentatsosiini tuli luokitelluksi riippuvuutta-aiheuttavaksi aineeksi ja valvotuksi, bentsodiatsepiini ei.

Palattuani Suomeen kiersin eri puolilla Suomea puhumassa huumeriippuvuudesta, myös bentsodiatsepiiniriippuvuudesta. Erityisesti nuorten huumeiden käyttöepidemia hälveni yhden koululaissukupolven ajaksi 1975-1990 mutta bentsodiatsepiinien käyttö levisi ja laajeni.

Itse en urani aikana määrännyt bentsodiatsepiineja. Kehoitin alaisiani lääkäreitä myös olemaan määräämättä niitä. En kuitenkaan voinut estää ketään itsenäistä lääkäriä kirjoittamasta Diapam- tai vastaavia aineita sisältäviä reseptejä, koska bentsodiatsepiineja ei ollut luokiteltu valvottavien listalle.

Suuri osa suomalaisista lääkäreistä tietää bentsodiatsepiinien aiheuttavan riippuvuutta, väärinkäyttöä, vieroitusoireita ja vaikeutta lopettaa niiden käyttö.

Suhtautuminen bentsodiatsepiineihin muistuttaa suomalaisten suhtautumista alkoholiin. Näihin aineisiin suhtaudutaan ikäänkuin ne aiheuttaisivat mielihyvää. Alkoholistille tai bentsodiatsepiini-riippuvaiselle kyse ei ole mielihyvästä vaan PAKOSTA. Suomalaiset lääkärit eivät pysty diagnosoimaan alkoholismia. He eivät osaa hoitaa myöskään bentsodiatsepiini-riippuvuutta.

Sen, että bentsodiatsepiinien on annettu näin kauan tehdä tuhotyötään väestön parissa, arvellaan johtuvan lääketeollisuuden mahdista. Lääkärit eivät ole riippumattomia. Suurin osa bentsodiatsepiineista saadaan lääkärin määräyksellä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lääkärit ja bentsot, bentso-riippuvuus, huumeet, suomalainen päihdeasenne

Väkivaltaa pikkulapsille

Maanantai 19.12.2011 klo 9:44 - Pirkko Turpeinen-Saari

Asioilta palatessani kävelin sateisena lauantaipäivänä Helsingin Narinkkatorin läpi. Lapsiperheiden pitkät jonot kiemurtelivat kohti telttakatoksia, joissa oletin olevan jotakin jouluisia tapahtumia. Näin ei ollut. Siellä vilkkuivat pelikonsolit, joihin innokkaat taaperot jonottivat.

Peliriippuvuuteen kasvatus alkaa jo kehdosta.Lämmön, ihmissuhteiden ja rakkauden sijaan lapset ohjelmoidaan saamaan endorfiini-suihkeita pelien avulla. Mikään odottaminen, eläytyminen ja kuunteleminen ei enää ole mahdollista koska vain kiihkeä, nopea toiminta tuo tyydytystä. Valta ja alistaminen tappamisen ohella muuttuu osaksi mielen maailmaa.

Falsettiäänellä kirkuvat lapset ostoskeskuksissa yrittävät vain käyttää valtaansa syyllisyyttä tunteviin vanhempiinsa. Vallankäytölle ei näy vaihtoehtoa.

Jo tuhatseitsenmänsataa- luvulla runoilija kirjoitti ihmisen syntyvän aitona, mutta kuolevan kopiona. Nyky-yhteiskunnan sotilaalliseen ylivaltaan perustuva maailmanjärjestys heijastuu myös peleihin normalisoiden vallan- ja aseidenkäytön.

Suomen valtio tekee parhaansa hyödyntääkseen riippuvuuksien vallassa olevia kansalaisiaan alkoholin ja pelien avulla. Näin traagisessa tilanteessa olemme. On käsittämätöntä, että poliisi joutuu puuttumaan Raha-automaattiyhdistyksen uhkapelien mainontaan. Alkoholin myynnistä saatavia voittojakaan ei käytetä ainoaan pätevään alkoholistien hoitoon- Minnesota-hoitoon,vaan alkoholistit ovat heitteillä turhanaikaisissa muka-hoidoissa.

Riippuvuuksista kärsivät lapset, nuoret ja aikuiset eivät tule kykenemään tuomaan ratkaisua Suomen kestävyysvajeeseen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: pelit, epäsosiaalinen valtio, riippuvuus, Ray

Suomalainen kotiäitiyhteiskunta jättää jälkeen muista maista.

Maanantai 30.3.2009 klo 14:07 - Pirkko Turpeinen-Saari

Suomalaisia pikkulapsia hoidetaan kotona enemmän kuin missään muussa Pohjoismaassa. Keskieurooppalaiset vanhemmat, etunenässä ranskalaiset, pitävät koulunkäyntiä tärkeänä vaihtoehtona jo kaksivuotiaille lapsille. Mikä valtava asenne-ero. Suomalaisten naisten luovuus työelämässä jää kotiinjäävien osalta käyttämättä. Tahtomattaankin kotiäidit tulevat aiheuttamaan lapsissaan myös suuremman todennäköisyyden riippuvuuteen ja epäitsenäisyyteen.

Itse pidän kasvua luovuuteen ja luovaan vuorovaikutukseen myös yhteiskunnan kehittymisen ydinasiana. Vain luova, eläytymään kykenevä henkilö voi ottaa huomioon oman etunsa rinnalla myös muiden edun. Aktiivinen asioista selvän ottaminen edellyttää uteliaisuutta ja halua tutustua erilaisiin ihmisiin, erilaisiin lapsiin myös. Vasta tutustumisen kautta voi kehittyä siihen, miten erilaisten ihmisten kanssa tehdään erilaisuudesta huolimatta yhteistyötä ja saadaan aikaan kaikkia hyödyttäviä muutoksia.

Riippuvuuskasvatus on autoritaarista ja aiheuttaa voimakkaan samaistumisen yhteen henkilöön. Kaikki muut tuntuvat turvattomuutta aiheuttavilta. Muutokset olosuhteissa tuntuvat vastustettavilta ja aiheuttavat uteliaisuuden sijasta pelkoa.

Moni äiti, eivät kaikki, jotka haluavat hoitaa lapsia kotona arvelevat olevansa ilman koulutustakin parempia kasvattajia kuin lastentarhan opettajat. He arvelevat, että muiden askareiden ohella juuri heidän antamansa aina samanlaiset virikkeet ovat juuri oikeita. Tämä paremmuus sitoo luonnollisesti myös lasten ajattelua ja tunne-elämää.

Luova kasvatus, jossa riittävä määrä erilaisia aikuisia ja lapsia saa olla tekemisissä ja toimia keskenään on mitä parhainta ennaltaehkäisyä myös päihderiippuvuuteen ajautumista vastaan. Itsenäinen, utelias, ihmissuhteisiin kykenevä lapsi ja nuori nauttivat haasteista. He eivät pidä itseään muita parempina, suhtautuvat ennakkoluulottomasti erilaisuuteen ja pystyvät toimimaan yhdessä.

Mikään määrä face-liftiä Suomi-kuvaan ei auta, ellei väestö laajemmin saa edellytyksiä luovuuteen autoritaarisuuden, byrokraattisuuden ja riippuvuuden sijasta. Suomi on asenteissaan jäämässä jälkeen ainakin muiden Pohjoismaiden kehityksestä. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: riippuvuuskasvatus, päihteiden käyttö, auktoriteettiuskoisuus