Yhteystiedot

Pirkko Turpeinen-Saari
Vanha Hangontie 10,
10620 Tammisaari
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi

Uutiset

2.6.2008Nyt voitte osallistua ajatuksiini myös näiden kotisivujeni välityksellä. Toivon keskustelua ja palautetta.Lue lisää »28.7.2014Puolan ja USA:n osuus Itä-Ukrainan väkivallassaLue lisää »1.7.2008Eläkeläisillekin oikeus vapaaseen liikkuvuuteen EUssaLue lisää »

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Blogin arkisto

Tarja Halonen on oikeassa

Tiistai 8.12.2009 klo 13.04 - Pirkko Turpeinen-Saari

Suomalainen media on keskittynyt puhumaan aidan sijasta aidan seipäistä. Puhutaan lautasista kun pitäisi puhua ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Itsenäisyydestä.

Jo 1917 Valtalain säätämisen jälkeen oli selvää, että suomalainen porvaristo on mieluummin epäitsenäinen porvarillisen tsaarin alaisuudessa kuin itsenäinen työväenpuolueen johdolla. Porvaristo on aina kumartanut valtaa itsenäisyyden kustannuksella, joka valta on viime kädessä väkivaltaa.

Tasavallan presidentti on aivan oikein korostanut suomalaisen itsenäisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan erityispiirteitä. Suomen asukaslukuun nähden valtava armeija ei ole koulutettu hyökäyssotaan vaan isänmaan puolustamiseen. Tämä idea on sotilaiden tajunnassa ja sen muuttaminen kaukana ulkomailla toteutettavaan hyökkäyssotaan osallistumiseksi ei voi tapahtua rikkomatta identiteettiä.

Useilla keskeisillä EU-mailla on vahva siirtomaaperinne. Hollanti, Iso-Britannia Belgia, Ranska, Saksa, Italia ovat tottuneet käymään sotia kaukana emämaasta, ryöstämään rikkauksia ja manipuloimaan kansalaisten, varsinkin sotilaiden identiteetin hyväksymään tämän. Eikä vain hyväksymään vaan pitämään siirtomaa-aikaa myönteisenä. Jopa niin, että Ranskassa laki edellyttää, että koulussa siirtomaa-aika on opetettava myönteisenä.

Vanhempi sukupolvi on siis elänyt siirtomaa-aikaa ja nuorelle sukupolvelle aika on opetettu myönteisenä mitä myönteisyyttä enemmistö elokuvista ja kaunokirjallisuudesta voimakkaasti on tukenut.

Suomessa sekoitetaan demokratia ja parlamentarismi.Globaali talous ei noudata parlamentarismia eikä demokratiaa.Parlamentti ei ole kattava päätöksentekoelin.Parlamentti on luovuttanut taloudellisen vallan lisäksi osan ulkopoliittistakin valtaansa ylikansalliselle foorumille EU:hun. Suomen eduskunnassa istuu suuri määrä mainostoimistojen ja varakkaiden yritysten rahoituksen turvin valittuja edustajia. Valinnalla ei ole välttämättä mitään tekemistä todellisten kykyjen kanssa. Valittujen moraali horjahtelee ja arvostelukyky näyttää usein kyseenalaiselta.

Tasavallan presidentti valitaan nykyisen perustuslain mukaan ylipäälliköksi ja johtamaan ulkopolitiikkaa yhteistyössä hallituksen kanssa. Presidentti valitaan suoralla kansanvaalilla, jolloin kansalaiset voivat itse arvioida luottavatko he juuri kyseiseen henkilöön juuri näissä tehtävissä. Toisin sanoen henkilö on valittu tunnettujen kykyjensä perusteella, joiden kykyjen puuttumista ei pysty mainostoimistojenkaan avulla peittelemään.

Pääministeriksi valikoituu satumanvaraisesti puolueen valitsema henkilö puolueen kaadereista, usein puheenjohtaja. Luotammeko Vanhaseen, Urpilaiseen, Sinnemäkeen, Kataiseen tai Soiniin ulkopolitiikan johtajana ja puolustusvoimien ylipäällikkönä - todella?

Suomen ulkopolitiikka edellyttää itsenäisyyttä päätöksenteossa. Tätä itsenäisyyttä voi olla vain henkilöllä, joka on ylitse muiden arvoiltaan ja henkiseltä varustukseltaan. Koska näin on on katsottava miten tämä suomalainen erityisasema otetaan kansainvälisessä päätöksenteossa huomioon.

Euroopan unionin 27 jäsenmaata muodostavat pikkuruisen vähemmistön maapallon valtioiden joukossa. Vaikka EU-säännökset eivät koske tietenkään suhdetta maapallon maiden enemmistöön ei ole yhdentekevää kuinka suomalainen ulkopolitiikka hoidetaan EU:ssa.

Mielestäni on oikein, että Tarja Halonen informoi EU:n uusia johtajia Suomen erityispiirteistä. Olisi onnellista, jos ulkopolitiikkaa EU:ssa käsiteltäessä Suomeen lähetettäisiin kaksi kutsua. Kahden kutsun puuttuminen ei tee Vanhasen -Stubbin kaksikkoa täysivaltaiseksi ulkopolitiikan kehittäjäksi ja päättäjäksi EU:ssa vaan ulkopolitiikkaa Suomen osalta, perustuslain mukaan, edelleen johtaa Tasavallan presidentti.

NATO:asiassa useiden kaupallisten sanomalehtien päätoimittajat ovat ilmoittautuneet NATO:n kannattajiksi.Samoin ulkopolitiikassa Tasavallan presidentin kannan vastustajiksi ja Suomen hallituksen kannan myötäilijöiksi. Näin he saavat poliittisesti tietenkin tehdä. Viisautta se ei ole. Sen sijaan se heijastelee syvällisen ajattelun, Suomen edun ja kansan mielipiteen huomioonottamattomuutta, mikä ei ole historiallisesti kovinkaan harvinaista.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: suomalainen ulko- ja turvallisuuspolitiikka

Alexander Stubbin hätä johtaa hätiköintiin

Lauantai 24.1.2009 klo 17.29

Tämän päivän , 24.1. 2009 HeSa:n mukaan Alexander Stubb oli toisaalla tulkinnut laajan yhteisymmärryksen NATO:sta tarkoittavan tasavallan presidentin ja maan hallituksen yhteisymmärrystä. Tätä voi tietenkin yrittää markkinoida julkisuudessa, mutta ajattelevalle kansalaiselle laaja yhteisymmärrys tuo mieleen hallituksen, Tasavallan presidentin, opposition ja kansan yhteisymmärrystä asiassa. Yhteisymmärrys ei ole yksimielisyyttä eikä sitä tarvitakaan mutta yhteisymmärrys kansan kohtalonkysymyksessä on kerrankin pystyttävä saavuttamaan.

Suomen eliitti on 1920 ja 1930-luvuilla kohtalokkaasti johtanut toimillaan ja asenteillaan Suomen tuhoisiin sotiin. Suomen kansa on tästä verellään maksanut ja oppinut. Jos tätä oppimista eliitin toimesta vähätellään on sanottava, että eliitti ei ole tehtäviensä tasalla.

Turvallisuuspolitiikan kulmakivi on pyrkiminen rauhaan ja ystävyyden rakentaminen yli rajojen, tällä hetkellä globaalisti. Valtiovallalla ei ainakaan julkisuudessa ole rauhan- ja ystävyyden rakentamisen taitojen ohjelmaa. Silti Suomen YK-joukkojen rauhanturvaajia on kehuttu luontaisista ystävyyden- ja yhteisymmärryksen rakentamisen taidoista. Ehkä näiltä entisiltä rauhanturvaajilta liikenisi aikaa kertoa myös ulkoministeri Stubbille miten ystävyyden rakentamisen kautta paljastuu myös totuus eri osapuolista, joiden välillä rauhanturvaajat toimivat.Libanonissa työskennelleet voisivat valaista Lähi-itää.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: turvallisuuspolitiikka, NATO