Norja on ollut näkyvästi esillä vaikeiden konfliktien rakentavana ratkaisijana. Norjan itsenäinen kyky hankkia tietoa ja käyttää sitä ihmisoikeuksien edistämiseksi poikkeaa Suomen tilanteesta.

Suomi EU:n jäsenenä on astunut askeleen taaksepäin itsenäisestä ulkopoliittisesta ajattelusta puhumattakaan itsenäisistä teoista. EU:n selän taakse piiloutuminen ei anna vakuuttavaa kuvaa maasta, jonka pohjoismainen sisarmaa toimii toisin.

EU:n ihmisoikeusnäkökulmaa vailla oleva sitoutuminen Britannian johdolla USA:n vanaveteen estää rakentavat ratkaisut. Suomi näyttää olevan valmis hyväksymään, ainakin julkisesti kantaansa sanomatta, EU:n ulkopolitiikan.

Suomen ulkopoliittinen johto on kaukana valtiomiesmäisestä asenteesta, jossa uudet oivallukset toimivat käänteentekevinä virikkeinä tekoihin, jotka muuttavat maailmaa.

Tonttikauppakeskustelujen sijaan suomalaisilla olisi ollut erinomainen tilaisuus myös toimittajina ja kansalaisina kysyä Venäjän presidentiltä tarkemmin uudesta turvallisuuspoliittisesta aloitteesta.

On mielenkiintoista kuinka vaikeata suomalaisten on olla rakentavia vuorovaikutuksessa lähimmän naapurimme kanssa. Kuitenkin tuohon lähinaapuriin liittyvä oivallus ja luova ajattelu voisivat tuoda Suomelle samaa mainetta mikä Norjalla jo on, monimutkaisten prosessien ratkaisijana. Vihamieliset tunteet tukahduttavat mahdollisuuden oivaltaa. Avoin mieli ja erilaisuuden hyväksyminen ovat avainsanoja.