Pirkko Turpeinen-Saari
Vanha Hangontie 10,
10620 Tammisaari
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi
VOITONPÄIVÄTiistai 9.5.2023 klo 10:29 - Pirkko Turpeinen-Saari Fasismia ja natsismia vastustavat valtiot ja kansat viettävät 9.5. jälleen Voitonpäivää. Voitonpäivällä on suuri merkitys myös Suomelle. Sitä vietetään Neuvostoliiton voiton kunniaksi sen valloittaessa toisen maailmansodan päätteeksi Berliinin v. 1945. Neuvostoliitto voitti myös Suomen armeijan. On paradoksaalista, että se oli voitto myös Suomelle. Suomessa järjestettiin ensimmäisen demokraattiset vaalit maaliskuussa 1945. Sisällissodan jälkeen äänioikeutta oli supistettu. Työläistaustaisilla kansalaisilla oli monia rajoituksia. Jo v. 1918 viisikymmentäkuusi sosialidemokraattista kansanedustajaa vangittiin. Seitsemän kansanedustajaa kuoli vankileireillä v. 1918 ja yksi 1919. Suomen valtiollinen toiminta ei muistuttanut demokratiaa. Yhteiskunta kehittyi lähes luonnonvoimaisesti kohti fasismia. Ministeri Heikki Ritavuori murhattiin helmikuussa v. 1922 hänen lopetettuaan ”heimosoturien” retket Neuvostoliiton rajan yli Karjalaan. Suomen työväenpuolueen eduskuntaryhmä, 27 edustajaa, pidätettiin v. 1923 etsivän keskuspoliisin toimesta, samoin puolueen johtajistoa – yhteensä 200 henkilöä. Puolueen arkistot takavarikoitiin, kirjapainot suljettiin. Mitään todisteita valtiopetoksen valmistelusta ei kuitenkaan löytynyt. Marsalkka Mannerheim oli presidentti Ståhlbergin ja demokratian vastaisen prosessin taustahenkilö.
*** Pohjanmaalla kehittyi jääkärien ja heimosotureiden toimesta liike, jonka tavoitteena oli murskata työväestön aatemaailmaan perustuva toiminta. Tuhotakseen kommunistit ja heiksi epäilemänsä tahot pohjalaiset organisoivat Helsinkiin niin sanotun talonpoikaismarssin, joka oli tarkoitettu valtiovallalle uhkaukseksi seurauksista, joita voisi koitua, ellei hallitus saisi aikaan kommunistisen toiminnan lakkauttavia lakeja. Jääkärieversti Paavo Talvela hoiti marssin tekniset järjestelyt. Marssijat, joita oli 12 000, saapuivat Helsinkiin eri puolilta maata 7. heinäkuuta 1930. Presidentti Relander, pääministeri Svinhufvud ja Mannerheim ottivat heidät vastaan Senaatintorin portailla seisten. Marssilla pyrittiin matkimaan Mussolinin fasistien marssia Roomaan vuonna 1922. Joillekin se saattoi palauttaa mieleen sisällissodan jälkeen pidetyn Mannerheimin valkoisen voitonparaatin tunnelmaa. Kommunistisen toiminnan kieltävä laki, joka vaati eduskunnan määräenemmistön, saatiin voimaan tiukassa äänestyksessä vasta vaalien jälkeen seuraavassa eduskunnassa. 1930-luvun vaaleissa poistettiin vaalilistoilta kylmästi kaikkien sellaisten nimet, joiden epäiltiin olevan lähellä kommunisteja. Seuraavat presidentinvaalit käytiin Lapuanliikkeen ehdoin. Se ei missään tapauksessa halunnut K.J. Ståhlbergia presidentiksi. Svinhufvud oli jo pääministerinä ollessaan määrännyt kaikki kommunistiset kansanedustajat pidätettäviksi. Häneen Lapuanliike luotti. Svinhufvud tulikin valituksi. Ensi töikseen hän kutsui Mannerheimin uudistetun puolustusneuvoston puheenjohtajaksi, mikä oli Lapuan liikkeen vaatimus. Tehtäviin liitettiin sotavoimien ylipäällikkyys mahdollisen sodan syttyessä. K.J. Såhlberg oli voittanut Mannerheimin kirkkaasti ensimmäisissä Suomen presidentinvaaleissa heinäkuussa 1919. Mannerheim olisi halunnut tukea heimosotien käymistä Itä-Karjalassa ja saada suojeluskunnista itselleen oman yksityisen armeijan. Ståhlberg ei ollut sallinut yhtäkään Mannerheimin hankkeista. Nyt fasistisen kehityksen aallonharjalla kaikki oli Mannerheimille mahdollista.
*** Lapuanliikkeen tavoitteena oli ollut muuttaa Suomi diktatuuriksi. Mäntsälän kapina tavoitteen saavuttamiseksi ei onnistunut. Liikkeen perintöä kantamaan syntyi Isänmaallinen kansanliike -puolue eli IKL. Se oli kommunisti- ja demokratiavastainen ja sen tavoitteena oli unelma yksikielisestä Suur-Suomesta. IKL:n kannattajat olivat varakkaita maanviljelijöitä, opiskelijoita, monet akateemisen koulutuksen saaneita kuten Helsingin yliopiston rehtori Rolf Nevanlinna ja rikosoikeuden professori Bruno Salmiala. Joukossa oli useita pappeja. Kuten monet Suomen kansainväliseen politiikkaan, sotiin, vankileireihin, asekätkentään ja teloituksiin liittyvät asiakirjat, myös IKL:n jäsenluettelot tuhottiin, jotta ne eivät joutuisi sodan jälkeen liittoutuneiden käsiin. Sisäministeri Urho Kekkosen yritykset vuodesta 1938 lähtien lakkauttaa fasistisena pitämänsä järjestö tyssäsivät oikeuslaitokseen ja lehdistön heijastelemaan kansalaismielipiteeseen. Eduskunta päätti lakkauttamisesta, lehdistö nosti metelin ja raastuvanoikeus kumosi päätöksen äänestyksellä. Myöhemmin korkein oikeus vahvisti raastuvanoikeuden päätöksen. IKL:n lakkauttamisprosessin epäonnistuminen heijasteli sisällissodan jälkeen oikeuslaitokseen, akateemiseen sivistyneistöön, papistoon, lehdistöön ja yleiseen oikeustajuun pesiytynyttä fasistista asennetta. Venäjä-viha, venäläisiin kohdistunut ylemmyydentunne ja Suur-Suomi-aate kietoutuivat marsalkka Mannerheimin ihannointiin ja jakoivat hänen elitistisen, yksinvaltaisen todellisuutensa. Fasismin nousu Italiassa ja natsismi Saksassa antoivat Suomelle muista Pohjoismaista poikkeavan mallin. Saksan ihailulle oli historialliset perinteet. Saksan armeijan avulla Suomen porvaristo oli voittanut sisällissodassamme Suomen työväenluokan. Jääkäriupseerit järjestivät säännöllisiä tapaamisia saksalaisten upseerien kanssa. Vierailuja Saksaan seurasi vastavierailuja Suomeen. Myös Mannerheim ihaili saksalaisen yhteiskunnan kehitystä Hitlerin johdolla. Kommunistien ja juutalaisten vaino oli hyväksyttävissä. Tanska ja Norja pelkäsivät saksalaisia, mutta suomalaisten suhtautuminen oli päinvastaista. Mannerheim tutustui Preussin sisäministeriin Herman Göringiin, josta tuli kolmannen valtakunnan ilmailuministeri.
*** Neuvottelujen Neuvostoliiton kanssa kariuduttua talvisodan alla Suomi tukeutui fasistiseen Italiaan ja natsi-Saksaan toteuttaakseen omaa voimapolitiikkaan perustuvaa, fasistiseksi muodostunutta maailmankuvaansa. Kesällä 1939 Suomessa oli vieraillut sekä Saksan armeijan komentaja Halder että Britannian armeijan komentaja Kirke. Molemmat olivat seuranneet sotaharjoituksia Karjalan Kannaksella vain kymmenien kilometrien päässä Leningradista. Pohjolan päämiehet olivat lokakuussa kokouksessaan kannustaneet Suomea katsoen, että sota tulee onnistumaan. Muutamia päiviä talvisodan syttymisen jälkeen Suomen edustaja tapasi jo fasistisen Italian ulkoministeri Cianon neuvotellen lisävarustusten saamisesta. Lentokoneita tarvittaisiin, joitakin olikin jo lähetetty. Hitleriltä oli saatu lupa aselähetyksiin, joskaan ei julkisesti.
*** Mannerheim oli vaatinut kaikkien kommunistien ja poliittisesti epäluotettavien henkilöiden vangitsemista hyvissä ajoin ennen sodan alkua. Jo v. 1923, 1930 ja edelleen vuoteen 1944 saakka etsivä keskuspoliisi pidätti tuhansia ihmisiä, joita tuomittiin pitkiin vankeusrangaistuksiin, yleensä ”valtiopetoksen valmistelusta”. Pelkästään vuoden 1939 lokakuussa poliisi vangitsi 272 henkilöä. Lyhyen talvisodan jälkeen, Mannerheim kutsui Saksan armeijan Suomeen syyskuussa 1940 eduskunnan, hallituksen ja presidentin selän takana. Poliittiset vastuuhenkilöt kuulivat asiasta vasta, kun sotilaat marssivat Pohjois-Suomeen. Neuvostoliitto esitti kollektiivisen turvallisuusjärjestelmän aikaan saamista. Toisaalta Ranska ja Englanti tekivät hyökkäämättömyyssopimukset Saksan kanssa tavoitteenaan ilmeisesti auttaa Hitlerin Saksaa valmistelussa hyökkäykseen Neuvostoliittoa vastaan. Mannerheim ja Suomen hallitus suunnittelivat hyökkäystä Neuvostoliittoon yhdessä Hitlerin Saksan kanssa. Suomen pohjoinen armeija taisteli Saksan armeijan alaisuudessa. Suomen armeija suunnitteli yhdessä Saksan natsi -armeijan kanssa Leningradin piirityksen, jossa kuoli yli miljoona ihmistä. Mannerheimillä oli yhteisen hyökkäyksen alkaessa kesäkuussa 1941 valmiina suunnitelma keskitysleirien rakentamiseksi Itä-Karjalassa asuville venäjänkielisille siviileille. Keskitysleireissä oli 23 984 henkilöä, naisia vanhuksia ja lapsia. Rakennuksia ympäröivät piikkilangat ja vartiotornit. Henkiin jääneet vangit vapautuivat 28.6.1944 puna-armeijan saapuessa paikalle.
*** Puna-armeijan voitto oli voitto myös Suomen demokratialle. Rauhansopimusten perusteella fasistiset järjestöt oli lakkautettava, poliittiset vangit vapautettava, aseiden määrään ja käyttöön tuli rajoituksia ja ystävällisiä suhteita naapurimaahan tuli edistää. Myöhemmin solmittiin YYA-sopimus ystävyydestä ja yhteistyöstä Neuvostoliiton kanssa.
*** Presidentti Kekkosen aikakauden päättyessä Suomen poliittinen tilanne on muuttunut yhä kärkevämmin 1930-luvun suuntaan. Ensimmäiset merkit nähtiin Suomen ostaessa yhdysvaltalaiset Hornet-hävittäjät. Tuolloinen puolustusministeri Elisabet Rehn nosti puheessaan Suomen sotien päätteeksi aseita tulevaa sotaa varten kätkeneet upseerit kunniaan. Tällä kunnianosoituksella avattiin väylä natsismin palauttamiselle. Seuraava paluuta viitoittanut hanke oli liittyminen Euroopan Unioniin. EU on Round Table of Industrialists järjestön hanke, jonka tehtävä on palvella Yhdysvaltojen aseteollisuutta. EU aloitti perustamiskokouksessaan Maastrichtissa ensimmäisen sodan Euroopassa toisen maailmansodan jälkeen. Kokouksessa läsnä olleet maat, Saksan johdolla, tunnustivat kansainvälisten lakien vastaisesti Kroatian ja Slovenian itsenäisyyden Jugoslavian liittovaltiosta tietäen tämän päätöksen johtavan sotaan. Tämä tunnustaminen yhdessä USA:n, Osama bin Ladenin ja Yhdysvaltojen natsi -diasporan provosoiman aseellisen toiminnan kanssa johti silmittömiin etnisiin konflikteihin Balkanilla. Suomi myötäili varsinkin EU:hun liityttyään Saksan ja Yhdysvaltojen ja NATOn valtapyrkimyksiä tässä sodassa.
*** 2000-luvulle tultaessa Suomi on tarjonnut palveluksiaan Yhdysvalloille mm. Kosovon ryöstössä ja serbiomaisuuden haltuunotossa. Suomen armeijan johto, poliittinen johto ja valtiollisesti sensuroitu valtamedia ovat kannattaneet Suomen liittymistä sotilasliitto NATO: on siitä huolimatta, että Venäjä on katsonut NATO:n /Yhdysvaltojen ydinaseiden tulon omille rajoilleen aiheuttavan eksistentiaalisen uhan maalleen. 1930-luvun lopulla Neuvostoliitto ehdotti kollektiivisen turvallisuusjärjestelmän rakentamista. Myös viime vuosina Venäjä on esittänyt aiemmin tehdyn sopimuksen NATO:n laajentumisen rajoittamisesta ja kaikkien maailman maiden turvallisuuden huomioon ottamista. Sen sijaan että Suomi kannattaisi Venäjän ehdotusta kaikkien maiden turvallisuuden huomioimisesta, Suomi on kuten 1930-luvulla voimapolitiikan kannalla yhteistyössä muiden sitä kannattavien maiden kanssa. Nämä voimapolitiikkamaat ovat alkaneet kutsua itseään sopimusvaraiseen demokratiaan kuuluviksi maiksi, jotka perustavat oikeutuksensa NATO:n sotilasliiton varaan.
*** Asekätkijöiden kunnianpalautuksen lisäksi myös muut fasistiset hankkeet ovat saaneet 2000-luvun kannattajansa. Tasavallan presidentin puoliso esiintyi fasistisena kielletyn Lotta-Svärd-järjestön 100-vuotisjuhlassa pääpuhujana Suurkirkossa puettuna valkeaan pitkään asuun täynnä symboliikkaa. Yhdysvallat, Kanada ja monet muut natsi -rikollisia kotimaihinsa ottaneet maat ovat tukeneet natsismia toisen maailmansodan päättymisestä lähtien. Fasistinen Franco ei olisi selvinnyt ilman Yhdysvaltojen tunnustusta ja tukea. Ukraina on Yhdysvaltojen v. 2014 organisoiman vallankaappauksen seurauksena muuttunut natsien ohjailemaksi valtioksi, jossa ei ole poliittista vapautta, ei oppositiopuolueita, ei uskonnon- eikä lehdistönvapautta. Ukraina on käynyt sisällissotaa omia demokratiaa kannattavia kansalaisiaan vastaan jo 9 vuotta käyttäen näiden henkilöiden äidinkieltä- venäjää ja sen käyttämistä sekä venäläistä kulttuuria perusteena hengenmenolle. Suomen tasavallan presidentti Niinistö on vaimonsa ohella antanut kannatuksensa Ukrainan natsismille. Hän ja hänen vaikutuksestaan Suomen hallitus on lähettänyt aseita Ukrainan sisällissotaan. Aseet on lähetetty natsi-hallitukselle, jotta se voisi voittaa demokratian ja ihmisoikeuksien toteutumista edistämään tulleen Venäjän armeijan. Kiovan hallituksen uhrit, Donbassin siviilit ovat olleet aseellisen hyökkäyksen ja terroritekojen kohteena vuodesta 2014 lähtien. Sota Ukrainassa on Yhdysvaltojen sotaa Venäjää vastaan, johon Yhdysvalloista riippuvaiset EU-maat osallistuvat aselähetyksillä ja palkkasotureilla. Suomen tasavallan presidentti on kehunut Suomen aseiden olevan hyvässä rasvassa. Siis aseellinen kuntomme on niin hyvä, että sillä voitetaan Venäjän armeija. Ilmeisesti näillä sanoilla Niinistö olettaa yhteistyössä EU-maiden ja Yhdysvaltojen kanssa Suomen päihittävän Venäjän. Suomen pääministeri Sanna Marin on myös astunut riviin vaatimaan natsi-Ukrainan voittoa demokraattisten ukrainalaisten ja venäläisten yhteisrintamasta.
*** Liittymällä jääräpäisesti NATO: on sen Venäjälle aiheuttamasta turvallisuusuhasta huolimatta Suomi muistuttaa kovasti 1930-luvun natsi-ajan liittoutumista natsismin ja fasismin kannattajien kanssa. Sen jälkeen, kun Yhdysvaltojen ”sopimusvaraiseen liittoutumaan” kuuluvat maat olivat kieltäytyneet turvallisuusyhteistyöstä, Venäjä on ilmoittanut, että sen on pakko ryhtyä sotilasteknisiin toimenpiteisiin auttaakseen Donbassissa asuvia sisällissodan uhreja saamaan turvallisen elämän. Venäjä on ilmoittanut tavoitteekseen Ukrainan demilitarisoimisen ja de-natsifioimisen. Se taistelee samalla tavalla ihmisyyden puolesta koko maapallolla kuin toisessa maailmansodassakin.
ONNEA VOITONPÄIVÄNÄ!
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: 1930-luvun fasistinen Suomi, voitonpäivä, taistelu natsismia ja fasismia vastaan, Suomen vaiettu historia, natsi-Ukraina, EU ja USA natsismin tukijoina |
KOLMESATAATUHATTA KAATUNUTTA UKRAINALAISMIESTÄ SEKÄ SAMA MÄÄRÄ VAIKEASTI HAAVOITTUNEITATiistai 2.5.2023 klo 17:50 - Pirkko Turpeinen-Saari Yhdysvaltojen ulkoministeri Margaret Albrightilta kysyttiin 1990-luvulla hänen mielipidettään siitä, että Irakissa on sodan aikana kuollut puolimiljoonaa lasta. ”It is a due price”- ”se on sopiva hinta” hän vastasi. Ukrainassa on viimeisen vuoden aikana kuollut Yhdysvaltalaisten sotilasasiantuntijoiden Scott Ritterin ja Doug MacGregorin mukaan 300 000 parhaassa iässä olevaa ukrainalaismiestä, pysyvästi vammautuneita haavoittuneita on yhtä paljon. Yhdysvallat on NATO-maiden kanssa kouluttanut ukrainalaisia sotaan Venäjää vastaan. Sen tavoitteena on ukrainalaismiesten avulla ”heikentää” Venäjää. Yhdysvallat ja sen liittolaiset, Euroopan NATO-maat ovat lähettäneet Ukrainaan aseita. Yhdysvallat maksaa Ukrainan hallinnon virkamiesten palkat ja eläkkeet. Korruptiosta johtuen rahat hakeutuvat veroparatiisitileille ja aseet pimeille asemarkkinoille, erityisesti Kosovoon, jossa on Yhdysvaltojen jättimäinen sotilastukikohta Bondsteel. Laittomasti itsenäistetty Kosovo on ja on ollut Euroopan mafian ja terrorismin keskus. Aseet ja huumeet kulkevat alueen kautta. Onko 300 000 kaatunutta sopiva hinta Yhdysvaltojen aseteollisuudelle hankituista voitoista? Suuri osa Ukrainan maatalousmaasta on jo siirtynyt Yhdysvaltalaisten ylikansallisten yritysten GMO-tuotantoon. Viime päivinä myös Yhdysvaltojen öljy- ja kaasujätit ovat ilmoittautuneet kiinnostuneiksi luonnonvarojen haltuunotosta. Venäjä ei ole kattavasta mediasensuurista ja talouspakotteista huolimatta pudonnut polvilleen. Se on surullisin mielin joutunut taistelemaan veljeskansaksi kokemiaan ukrainalaisia vastaan, jotka toimivat Yhdysvaltojen ja EU-maiden käskystä.
***
Yhdysvallat suoritti yhdessä Ukrainan natsien kanssa väkivaltaisen Maidanin vallankaappauksen helmikuussa vuonna 2014. Se nimitti maahan haluamansa monikansallisen hallituksen. Laittomaksi muuttunut eduskunta julisti Itä-Ukrainan asukkaille sodan, koska nämä vastustivat laillisen presidentin syöksemistä vallasta ja ajamista maanpakoon. 2.5.2014 natsit suorittivat Odessassa 48 ihmisen polttomurhan. Maidanin vallankaappauksen vastustajat olivat perustaneet Odessaan telttaleirin, ilmaisten tukensa demokratialle. Natsit hyökkäsivät leiriin ja demokratia-aktivistit pakenivat lähellä sijaitsevaan ammattiyhdistysten taloon. Natsit sytyttivät polttopulloilla talon palamaan ja sulkivat ovet. Sisällä palavat eivät päässeet ulos. Jotkut hyppäsivät ikkunoista. Henkiin jääneet joutuivat kadulla kidutuksen ja mukilointien kohteeksi. Natsit lauloivat: ”torakat palaa, torakat palaa”. Venäjänkieleltä poistettiin virallinen asema, vaikka laajoilla alueilla 80 -90 prosentilla asukkaista se on äidinkieli. Kommunistinen puolue lakkautettiin, puolueen puheenjohtajan kotiin heitettiin palopommi. Venäjänkielen puhuminen julkisella paikalla tuli kielletyksi, venäjänkieliset TV- asemat ja sanomalehdet kiellettiin. Vähitellen kaikki oppositiopuolueet kiellettiin. Koulukirjat poltettiin ja tilalle laadittiin natsi -kulttuuria ihannoiva historiakäsitys. Katujen ja paikannimet muutettiin, jos ne viittasivat Ukrainan yhteiseen historiaan Venäjän kanssa. Jopa toisen maailmansodan juutalaisten teloituspaikoille vievien teiden nimet muutettiin natsitodellisuutta myötäileviksi. Ukrainan ortodoksista kirkkoa korvaamaan perustettiin ortodoksinen kirkko Ukrainassa, joka tuli Konstantinopolin patriarkaatin alaisuuteen. Perinteisen kirkon kannattajia ryhdyttiin vainoamaan, omaisuutta takavarikoitiin ja Kiovan hallitus ampui ohjuksia myös Donetskin kirkkoon pääsiäisjuhlien aikana vuonna 2023. Sisällissodan kestettyä 8 vuotta Ukrainan natsi-hallitus lähti helmikuussa 2022 suorittamaan lopullista Itä-Ukrainan alueiden sotilaallista valtaamista. Sen tavoitteena oli ukrainalaistaa väestö, mikä tarkoittaa vallan haltuunoton jälkeen asukkaiden uudelleen koulutusta sisäistämään natsi-johtaja Banderan maailmankäsitys. Krim, jonka ukrainalaismielinen Neuvostoliiton johtaja Hrustshov oli johtajuutensa aikana liittänyt Venäjän neuvostotasavallasta Ukrainaan neuvostotasavaltaan, oli identiteetiltään vahva. Se itsenäistyi heti Maidanin jälkeen maaliskuussa 2014. Krimin asukkaat ovat pääosin venäläisiä ja he olivat kokeneet natsien äärimmäistä väkivaltaa osallistuessaan Maidanin vastamielenosoituksiin Kiovassa. Krimiläiset todella halusivat pois Ukrainan natsimielivallasta. Yli 90% Krimin asukkaista tuki äänestyksessä liittymistä Venäjään. Krimin asukkaat ovat saaneet äänestää tavoitteistaan jo useissa Venäjän federaation vaaleissa Venäjän kansalaisina.
***
Kiovan natsi-hallituksen ryhtyessä taisteluun helmikuussa 2022, Donetskin ja Luhanskin asukkaat julistautuivat itsenäisiksi ja pyysivät Venäjää tunnustamaan heidän itsenäisyytensä ja sen jälkeen tulemaan apuun. Yhdysvallat oli yhdessä Ranskan ja Saksan johtajien kanssa sopinut, että rauhaa tavoittelevat Minskin sopimukset, joiden perusteella Donetskille ja Luhanskille olisi myönnetty autonomia osana Ukrainaa, eivät tyydyttäneet. Saksan liittokansleri Angela Merkel, Ranskan presidentit Francois Holland ja Emmanuel Macron olivat huijanneet presidentti Putinia ja Donbassin johtajia näyttelemällä olevansa rauhansopimuksissa mukana. Tosiasiassa he ovat nyt kertoneet rauhanehdotusten tarkoituksena olleen vain varata Ukrainan armeijalle aikaa varustautua NATO-koulutuksen avulla sotaan Itä-Ukrainaa ja Venäjää vastaan. Yhdysvallat on julistanut Venäjän vihollisekseen ja sotimisen tarkoituksena olisi siis Venäjän heikentämisen.
***
Yhdysvalloille Venäjän heikentäminen ukrainalaismiesten avulla on ensisijainen tavoite. EU on alun perinkin perustettu palvelemaan Yhdysvaltojen aseteollisuutta. EU ei ole itsenäinen, vaan kuten yhdysvaltalaiset asiantuntijat toteavat, Euroopan maat ovat kuin ”äidin kellarissa” asuvat lapset. Täysin riippuvaisia äidin (USA: n) tahdosta. Yhdysvalloilla ei ole ystäviä. Sillä ei ole empatiaa muiden maiden asukkaita kohtaan. Sillä on vain liittolaisia, joista on oltava sille hyötyä. Sitä kiinnostaa muiden maiden luonnonvarojen ryöstö liittolaisten avulla. EU-maat ovat suostuneet tähän. Yhdysvalloilla on tiedonvälityksen lähes täydellinen monopoli. Aseteollisuuden tavoitteena on tiedotusvälineiden toiminnan hallinta. Maailman tapahtumat on kuvattava siten, että uutiset hyödyttävät aseteollisuutta, joka ohjailee Yhdysvaltojen hallituksen päätöksiä. Suomen valtiollisen sensuurin alainen valtamedia on myötäillyt sataprosenttisesti Yhdysvaltojen aseteollisuuden tavoitteita. Siten jokaisen suomalaisen, jolla on televisio tai tietokone, kannattaa etsiä todellisuutta valtamedian ulkopuolelta. Suomalainen katsoja voi avata televisiosta tai tietokoneestaan YouTube-kanavan ja hae-valikosta näpytellä Doug MacGregorin tai Scott Ritterin nimen. Molemmat ovat kokeneita Yhdysvaltojen sotilashenkilöitä, ensimmäinen on Irakin ja Jugoslavian sodat kokenut eversti ja toiminut Pentagonin neuvonantajana. Jälkimmäinen on entinen YK-asetarkastaja, merivoimien upseeri ja tiedustelu-upseeri. Nämä kaksi asiantuntijaa ovat kirjoittaneet kirjoja. Heillä on jatkuvasti TV-haastatteluohjelmia, joissa analysoidaan maailmantilannetta ja Ukrainan konfliktia erityisesti. He ovat harvinaisia humanisteja. Molemmat ovat myös Ukrainan sisäministeriön tunnetulla tappolistalla, mikä osoittaa kuinka vaarallista on poiketa virallisesta valtamedian kaavasta.
***
Ukrainan kehitys natsi-valtioksi ja koko Euroopan yhdistyminen sen tukijaksi on tragedia vailla vertaa. Natsismin historia on meille suomalaisille melko tuntematon, koska liittolaisuutemme ensin keisarillisen Saksan ja sen jälkeen natsi-Saksan kanssa on täytynyt piilottaa. NETFLIX- elokuva ”Tohtori Garcian potilaat” kuvaa hienosti Espanjan osuutta natsismin ja fasismin kehityksessä 1930-luvulta lähtien - ensin demokraattisen tasavallan häviötä falangisteille ja fasisteille, sitten tasavaltalaisten vainoa ja pakoa ”maan alle”, falangistisotilaiden hakeutumista Saksan natsiarmeijaan ja erään esimerkkihenkilön osallistumista Eestissä juutalaisten joukkomurhaan. Kuvataan myös sodan päätyttyä vuorostaan ”liittoutuneiden” yhteistyötä fasistien ja natsien kanssa, pahimpien natsien ja Italian Mussolinin kätyreiden soluttautumista Espanjaan ja sieltä Yhdysvaltoihin ja Etelä Amerikkaan. Katolisen kirkon merkitystä unohtamatta.
*** Yhdysvaltojen taloudellinen tuki takasi Francon fasistisen hallinnon pysymisen pystyssä. Eisenhower sai vastalahjaksi sotilastukikohtia Espanjasta. Fasistihallinto päättyi vasta 1975. Yhdysvaltojen vaikutus fasistisissa hankkeissa Kreikassa, Portugalissa ja vuoden 1990-luvun Jugoslavian hajottamisessa on merkittävä. Yhdysvaltojen ja Kanadan natsi-diaspora rahoitti yhdessä Osama bin Ladenin kanssa Kroatian natseja, Bosnian kalifaattia rakentavia muslimeja sekä Kosovon albaaniterroristeja. Yhdysvallat on tukenut Ukrainan natseja 1950-luvulta saakka.
*** Suomessa on meneillään samanlainen kansan uudelleenkoulutus kuin Ukrainassa. Kaikki venäläinen sivistys ja yhteistyö olisi unohdettava. ”Kaikki siteet Venäjään on katkaistava”, sanoi pääministeri. Suomen aseet ovat ”hyvässä rasvassa” sanoo aseita Ukrainan natsi -hallinnolle lähettävä presidentti. Venäjä on antanut käyttöömme suomen kielen, itsenäisyyden ja demokratian. Vasta Suomen joutuessa irrottautumaan natsi-Saksasta ja myöntyessä sulkemaan keskitysleirit ja toteuttamaan Pariisin rauhansopimusta, Suomi pystyi järjestämään ensimmäiset demokraattiset valtiolliset vaalit v. 1945. Silloin toisinajattelijat oli vapautettu vankiloista ja muut sisällissodan jälkeiset ihmisoikeuksien rajoitukset oli Neuvostoliiton vaatimuksesta ollut poistettava. Suomen hallitus olettaa, että Venäjän sulkeminen pois läntisestä kansainvälisestä yhteistyöstä on pysyvää. Suomi tekee päätöksiä, jotka sulkevat ovia inhimillisyydelle ja kansojen väliselle globaalille yhteistyölle Suomen omilla päätöksillä. Tällä periaatteella Suomi lähestyy kehityksessään natsismin kokonaisvaltaista hyväksymistä ja omaksumista. Tästä eräänä esimerkkinä voin mainita hiljattain tapaamani nuoren, joka kertoi hänen ja ystävien tapaamisten tunnuksena olevan ”Slava Ukraini” tervehdys, joka on natsi-Ukrainan tapa. En uskaltanut kysyä kohottavatko he myös oikean käsivartensa ylös oikealle kuten Heil Hitler -tervehdykseen kuului. Sama kysymys tuli mieleeni, kun katsoin eduskunnan seuratessa hartaana Ukrainan presidentin video-puhetta eduskunnassa keväällä 2022. Nostavatko he myös kätensä, -mietin. Sokea, lähes uskonnollinen natsismi näyttää Suomessa nyt itsestäänselvyydeltä. Liput liehuvat kaupungintalojen saloissa ja kelta-sininen tunnusväri näkyy kaikkialla. Kun todellisuus paljastuu kuka ja mikä romahtaa?
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ukrainan kaatuneet sotilaat, USA:n etäsota, NATO, Merkel, Hollande, Macron, natsismi, uskonnollinen vaino, kieleen perustuva vaino, kulttuuriin perustuva vaino, Scott Ritter, Douglas Macgregor |
SUOMI SOPIMUSVARAISENA YHTEISKUNTANA KOHTI KATASTROFIAMaanantai 17.4.2023 klo 17:13 - Pirkko Turpeinen-Saari Ulkoministeri Pekka Haavisto palasi Suomeen tavattuaan Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin noin kaksi vuotta sitten. Tapaaminen jäi viimeiseksi, ainakin toistaiseksi. Haavisto kertoi, ilman asiayhteyttä, Suomen kuuluvan nyt sopimusvaraiseen demokraattisten valtioiden joukkoon, ilman että suomalaiset olisivat aikaisemmin kuulleet tästä. Ilmeisesti ulkoministeri Lavrovin käsitykset NATOn laajenemisen vaikutuksista ja kaikkien maiden tasaveroisista turvallisuustarpeista ei ollut sopinut ulkoministeri Haaviston toimeksiantoon. Yhdysvallat on luonut sopimusvaraisen yhteistyön käsitteen, sen jälkeen, kun se on tullut kykenemättömäksi noudattamaan kansainvälisiä lakeja. Tämä tapahtui Euroopassa, Yhdysvaltojen perinteisten kumppaneiden alueella. Vuonne 1999 13 Nato-maata pommitti laittomasti Jugoslaviaa, sen siviili-infrastruktuuria, siltoja, junia, teollisuuslaitoksia, kouluja ja sairaaloita puhumattakaan TV-torneista ja radioasemista, öljyjalostamoista ja autotehtaista.
*** Vuonna 2000, Saksan pitkäaikaisen liittopäivien edustajan Willy Wimmerin mukaan, Yhdysvaltojen ulkoministeriö ilmoitti Bratislavassa pidetyssä kokouksessa, että Yhdysvallat lakkaisi noudattamasta kansainvälisiä lakeja, mikäli ne eivät edistä maan intressejä. Yhdysvallat tulisi myös laajentamaan NATOn läsnäoloa Baltiasta Ukrainan Odessaan. Siten maan sotilaallinen valta tulisi ulottumaan Venäjän rajoille NATOn vaikutusvaltaa laajennettiin maa maalta, jopa Jugoslavian jäännösvaltioihin ja Baltiaan.
*** Suomi tuki sopimusvaraista yhteistyötä USA n ja muiden EU:n NATO-maiden kanssa jo 1990-luvulla. Aluksi se tapahtui NATO/EU -mielisen tiedonvälityksen muodossa. Euroopan unioni yhteistyössä USA:n kanssa aloitti Jugoslavian sotilaallisen hajottamisen jo Maastrichtin perustavassa kokouksessa v. 1992. Tässä priimusmoottorina oli Hitlerinkin armeijan koulutuksen saanut Saksan liittokansleri Helmut Kohl, Angela Merkel ministerinään. Euroopan pyöreän pöydän teollisuusmiesten järjestö oli laatinut Maastrichtin asiakirjat. EU:n tuli palvella Yhdysvaltojen aseteollisuutta. Teollisuusmiesten puheenjohtaja Per Gyllenhammar oli Yhdysvaltojen aseteollisuuden asialla. Saksa halusi hajottaa sosialistisen Jugoslavian ja ottaa sieltä irti kaikki, mikä taloudellisesti hyödyttäisi yhdistymisensä talouskaaoksesta kärsivää Saksaa. Saksan entiset natsi-liittolaiset kroaatit ja Bosnian muslimit olivat hajotuksessa Saksan kumppaneita. Suomi osallistui ahkerasti hajottamista vastustavien serbien demonisointiin tiedotusvälineissä. Suomelle tuli tilaisuus auttaa hajotuksesta hyötymään pyrkivää Yhdysvaltojen armeijaa ja aseteollisuutta kouriintuntuvastikin. Suomen hallitus salasi yhteistyössä Saksan hallituksen kanssa suomalaisten oikeuslääkäreiden tutkimustulokset Racakin kylän taistelussa kaatuneiden ruumiinavauksista. Sen seurauksena Yhdysvaltojen presidentti Bill Clinton julisti paikalla tapahtuneen taistelun terroristien ja poliisien välillä siviilien joukkomurhaksi. Tuo valhe oikeutti Jugoslavian 3 kuukautta kestäneiden pommitusten aloittamisen. Suomi toisti vääriksi osoitettavat tiedot myös Haagin kansainvälisessä tuomioistuimessa. Se oli siihen saakka suurin lahja Yhdysvaltojen armeijalle ja NATO:lle. Keitä vielä toimivista valtiomiehistä oli siinä Lipposen hallituksessa, joka auttoi salauksen avulla aloittamaan NATOn pommitukset? Hallituksessa istuivat Sauli Niinistö, varapääministerinä ja Pekka Haavisto ympäristöministerinä.
*** Yhdysvallat ja Saksa ovat aloittanut toisen aseellisen konfliktin Euroopassa - Ukrainan väkivaltaisen vallankaappauksen – jälleen yhteistyössä natsien kanssa. Yli sadan henkilön murhat Kiovan Maidanin aukiolla helmikuussa 2014 johtivat natsien ja Yhdysvaltojen salaisen palvelun johdolla vallan haltuunottoon ja laillisilla vaaleilla valitun presidentti Janukovichin maanpakoon. Ukrainaan asetettiin pääasiassa ulkomaalaisista ministereistä koostuva hallitus Yhdysvaltojen ja EUn virkamiesten ja poliitikkojen myötävaikutuksella. Venäjän kielen virallinen asema kiellettiin ja kommunistinen puolue lakkautettiin. Laittomaksi muuttuneen eduskunnan puhemies Turcinov julisti sodan Itä-Ukrainan pääasiassa venäjää äidinkielenään puhuville asukkaille, jotka eivät alistuneet kannattamansa presidentin ajamiseen maasta eikä ulkomaalaisten suorittamaan maan haltuunottoon.
*** Sisällissodan ratkaisemiseksi Ukraina, Donetskin alueet, Saksa, Ranska ja Venäjä tekivät Minskin sopimukset, joilla oli tarkoitus luoda alueelle rauha ja taata Donetskille ja Luhanskille autonomiat osana Ukrainaa. Saksan liittokansleri Angela Merkel, joka jo oli muutoinkin osallistunut Jugoslavian hajottamiseen, kertoi jälkeenpäin, että tässäkään tapauksessa ei ollut tarkoitus tavoittaa rauhaa, vaan tarjota Kiovan hallitukselle mahdollisuus yhdessä NATO:n kanssa varustautua lopulliseen ratkaisuun päätyvään sotaan. Ranskan presidentti Francois Hollande vahvisti Merkelin kertomuksen siitä, että Minskin sopimusta ei ollut ollut ajatusta toteuttaa. Presidentti Macron jatkoi edeltäjänsä linjalla, toki näytellen neuvotteluhalukkuuttaan presidentti Putinille. Siten Minskin sopimuksen kannalla olivat vain Donbass ja Venäjä. Sisällissodan kestettyä viisi vuotta Ukrainan demokratia oli vajonnut entistäkin alemmaksi. Itä-Ukrainan Donbassissa kuolonuhreja oli yli 10 000. Länsi- ja Itä-Ukrainan kulttuurit liukuivat yhä kauemmaksi toisistaan. Entistä natsi-johtajaa Banderaa ihaileva Länsi-Ukraina muutti historiankirjat, katujen nimet, koko kulttuurin ylistämään natsi-johtajia. Jopa Babi-Jahrin juutalaisten teloituspaikalle vievän kadun nimi muutettiin kunnioittamaan natsi-johtajia. Vuonna 2019 Volodimir Zelensky, pelle, joka oli tullut kuuluisuuteen soittamalla peniksellään pianoa, valittiin presidentiksi. Hän ei ollut koskaan ollut missään luottamustehtävässä eikä koskaan johtanut mitään kunnallista tai valtiollista virkaa. Hänen kampanjaansa rahoitti oligarkki Kolomoisky, joka tunnetaan Azovin-natsipataljoonan perustajana. Kampanjassa Zelensky lupasi tuoda maahan rauhan.
*** Rauhan sijaan Zelensky ryhtyi helmikuussa 2022 kokoamaan armeijaa tuhoamaan yhteistyössä NATO:n kanssa lopullisesti Donbassin demokratiaa ja venäjänkielisten oikeuksia vaativat kansanryhmät. ETYJ:n tarkkailijat todistivat kiihtyvää aseellista toimintaa demarkaatiolinjalla, joka oli raja Kiovan joukkojen ja Donbassin itsepuolustusarmeijan välillä. Donbassin autonomiset alueet Donetsk ja Luhansk julistautuivat itsenäisiksi ja pyysivät Venäjää apuun Kiovan hyökkäystä vastaan. Venäjä suostui tunnustamaan alueiden itsenäisyyden ja tulemaan sotilaallisesti apuun. Yhdysvallat oli vuodesta 2014 ja jo aikaisemmin pyrkinyt vaikuttamaan Ukrainan muuttamiseksi ponnahduslaudaksi Venäjää vastaan. Yhdysvaltojen varapresidenttinä v. 2014 toiminut Joe Biden toimi eräänlaisena Ukrainan siirtomaaherrana. CIA:lla ja NATO:lla oli vahvat miehitykset maassa. Presidentti Obaman aikana Venäjä julistettiin vihollismaaksi.
*** Demokraatti-puolueen palattua Trumpin jälkeen valtaan, USA:n liittolaisuus Ukrainan kanssa tiivistyi entisestään. Yhdysvaltojen aseteollisuus hyötyi sodan mahdollisuudesta. ETYJ:n havaitseman uhkaavan tilanteen seurauksena Venäjä määräsi aloitettavaksi sotilasteknisen operaation Ukrainan venäjänkielisen väestön kansanmurhan estämiseksi sekä natsismin kitkemiseksi, koska natsismi Ukrainassa on uhka koko Venäjän turvallisuudelle. Zelenskyn aikana natsismi voimistui Ukrainassa. Puolueita lakkautettiin niin, että maa muodostui fasistiseksi yksipuoluejärjestelmäksi kuten yhdysvaltalainen eversti Douglas McGregor totesi Judge Napolitanon keskusteluohjelmassa eilen. Ukrainan ortodoksisen kirkon jäsenet ja papit ovat jatkuvien uhkailujen kohteena. CIA:n myötävaikutuksella Ukrainaan perustettiin v. 2018 toinen ortodoksinen kirkko ”Ortodoksinen kirkko Ukrainassa”, joka on Konstantinopolin patriarkaatin alaisuudessa. Tällä tavoin Yhdysvallat halusi kärjistää ukrainalaisten sisäisiä ristiriitoja vahvistaakseen omaa valtaansa. Ukrainan perinteinen kirkko Ukrainan ortodoksinen kirkko on ollut Moskovan patriarkaatin alainen – tosin se erosi Moskovan patriarkaatista sotilasteknisen operaation alkaessa. Samassa Judge Napolitanon ohjelmassa Mc Gregorin kanssa analysoitiin Yhdysvaltojen osuutta Ukrainan sodassa. Siinä käsiteltiin julkisuuteen tulleita paljastuksia Yhdysvaltojen armeijan ja valtiojohdon valheista koskien Ukrainaa ja NATO-joukkoja siellä, valheista, joita Yhdysvaltojen hallitus on syöttänyt puolustusministeri Lloyd Austinin toimesta myös kongressille.
*** Suomen joutuminen ”Sopimusvaraisten demokraattisten maiden yhteisöön”on maallemme tragedia. Päivittäin tulee esille valheita, joita meille valtiojohto ja media ovat syöttäneet. Fasistinen Ukraina kuvataan demokratiana, NATO pelastajana, Yhdysvallat esimerkillisenä maana, Euroopan Unioni kotinamme. Meidät on pakotettu hyväksymään totaalinen tiedotuksen sensuuri. Mitään tietoja ei saada siitä, mitä asioista ajatellaan Venäjällä tai Kiinassa. Meidät on pakotettu hyväksymään käsitys, että natsismia ja kansanmurhaa vastustava ja demokratian ja ihmisoikeuksien puolesta taisteleva Venäjä on paha kun taas fasistinen ihmisoikeuksia polkeva Ukraina on demokratian mallimaa, jota meidän täytyy aseillamme ja verovaroillamme puolustaa. Vielä vuosi sitten Suomi ja muut EU-maat olivat natsismin ja fasismin vastustamisen puolella. Viime syksynä EU siirtyi USAn ja natsi-Ukrainan rinnalle olemaan vastustamatta fasismia ja natsismia. Siis siirryimme natsismin puolelle kuten ollessamme Hitlerin liittolaisia. Entä sitten varastaminen? Me olemme sopimusvaraisesti hyväksyneet varastamisen. Venäjän valtion varoja voidaan katsoa voitavan syöttää fasistisen Ukrainan taisteluihin ja korruption syvään kitaan koska EU on niin päättänyt. Venäjän kansalaisten varat ovat myös uhanalaisia. Kuten yllä totesin, myös valehteleminen on hyväksyttyä. Koska monipuolinen tiedonvälitys on kiellettyä, valehteleminen käy päivittäin yhä mahdollisemmaksi. Suomen yleisradio on vuosia valehdellut – ensin Jugoslavian sodasta, mutta sen jälkeen kaikista konflikteista, joissa Suomi on välittömästi tai välillisesti ollut osallisena.
*** Euroopan Unioni on USA-riippuvuutensa vuoksi vajonnut kansainvälisten lakien noudattamisen sijaan sopimusvaraisen valehtelun, varastamisen ja väkivallan kentäksi. Mitä opetamme lapsillemme? Onko koululuokassa opettajilla oikeus valehdella? Kertoa, että natsismia vastaan taisteleva maa on paha, koska sopimusvaraisesti me olemme nyt muuttuneet natsismin kannattajiksi? Saako koululuokkaan tulla aseen kanssa? Jos totuuden puhumisesta on tullut sopimusvaraista eikä koululla ole oikeutta edellyttää, että oppilaat puhuvat totta, valehtelu voi johtaa käsirysyyn ja käsirysy kättä pidemmän etsimiseen. Puhelimen varastamisesta tulee arkipäivää. Sopimuksia ja lakeja tarvitaan niin perheissä, yhteisöissä kuin valtioiden välisissä suhteissa. Emme voi sopimusvaraisesti päättää, että tänään puhumme totta mutta huomenna valehtelemme.
*** Suomi on liukunut mahdottomuuden eteen. Se on hylännyt ystävyyden ja hyvät tavat - kansainvälisissä suhteissa diplomatian. Se korvataan aseilla, jotka rahoitetaan köyhien eläkevaroista ja sairaanhoitajien palkoista. Suomi on palannut natsi -liittolaisuuden aikaan. Yhdysvallat ja Ukraina ovat jo vuosia muodostaneet ryhmän, joka ei kannata natsismin ja fasismin vastustamista. Vajaa vuosi sitten Suomi liittyi tähän joukkoon. Pääministeri ja valtioneuvosto on vaatinut kaikkien suhteiden katkaisemista natsismia vastaan taistelevaan Venäjään. ”Taistelemme” natsi-Ukrainan ja Yhdysvaltojen sekä sen NATO-liittolaisten puolella. Suomalaisten todellisuudentaju on pimennetty totaalisen aivopesun avulla ja maamme on saatu umpikujaan. Kun totuus valkenee väistämättä lähimmän vuoden aikana, romahdus on melkoinen.
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sopimusvarainen yhteiskunta, kansanvälinen laki, fasismi ja natsismi, Ukraina, Venäjä, Saksa, Ranska, USA, Sauli Niinistö, Pekka Haavisto |
SUOMI - ITSENÄISYYDESTÄ SIIRTOMAAKSITorstai 6.4.2023 klo 15:10 - Pirkko Turpeinen-Saari Maailma on muutoksessa. Entiset Afrikan siirtomaat nostavat päänsä ja erityisesti Burkina-Fasossa ja Malissa kansalaiset ajavat entisen siirtomaaisäntänsä, Ranskan ulos maasta. Suomi sen sijaan vajosi musiikin tahdissa ja lippujen liehuessa takaisin alistetun siirtomaan rooliin – ylpeänä. Burkina-Faso on minulle läheinen koska seurasin 1980-luvulla sen nuoren presidentin Thomas Sankaran työtä maansa demokratian rakentamiseksi ja vapaaksi siirtomaaisäntä Ranskan ja Yhdysvaltojen painostuksesta. Sankara kehitti hyvinvointivaltiota. Naisten koulutus ja tasa-arvo olivat tärkeitä. Vaatimaton presidentti tyytyi 500 euron kuukausipalkkaan, eikä halunnut omien kuviensa sijoittamista laitosten seinille. Koko Afrikan etu, kuten Libyan johtaja Gaddafillekin, oli hänelle ensisijaista. Hän ei suostunut ottamaan maaperälleen Yhdysvaltojen aseellisia joukkoja. Kuten tavallista Yhdysvallat halusi sotilasvaltansa käsittävän Afrikan ja myös Burkina-Fason. Yhdysvaltojen ja Ranskan tiedustelupalvelut murhauttivat presidentti Sankaran. Itse murhan suoritti Yhdysvaltojen presidentiksi teon jälkeen nostama Campaore, joka toimi tehtävässä kuuliaisesti 27 vuotta kunnes lähti maanpakoon. Sotilaallinen yhteistyö Yhdysvaltojen ja Ranskan kanssa tuli itsestäänselvyydeksi.
***
Afrikan maat haluavat toimia itsenäisesti sellaisten maiden kanssa, jotka kunnioittavat niiden itsenäisyyttä, niiden traditioita ja sisäisiin asioihin puuttumattomuutta sekä kansainvälisiä lakeja. Suomen ulkoministeri Pekka Haavisto sen sijaan ilmoitti kaksi vuotta sitten palatessaan neuvotteluista Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin kanssa, että Suomi kuuluu sopimusvaraista järjestystä kannattaviin demokraattisiin maihin. Ei enää siis kansainvälisiä lakeja noudattaviin. Yhdysvallat oli jo heti Jugoslavian laittomien pommitusten jälkeen ilmoittanut Bratislavan kansainvälisessä kokouksessa v. 2000, että se luopuu kansainvälisten lakien noudattamisesta, mikäli ne eivät toteuta Yhdysvaltojen etua. Suomi on nyt pitkän valmistelun jälkeen liittoutunut Yhdysvaltojen johtamaan maailmanjärjestykseen, joka ei noudata toiminnassaan kansainvälisiä lakeja eikä siten myöskään YK:n peruskirjaa. YK:ssa on vuosittain otettu kantaa natsismin ja fasismin vastustamiseen. Natsismia ja fasismia pidetään uhkana ihmiskunnalle ja perustavaa laatua oleville ihmisoikeuksille. Yhdysvallat ja Ukraina ovat vuodesta toiseen äänestäneet natsismin ja fasismin vastustamista vastaan. Onhan Ukraina ensimmäinen valtio Euroopassa sitten v. 1945, joka on omaksunut natsismille tyypillisen valtiorakenteen. Yhdysvallat on tukenut natsismia ihailevia voimia Ukrainassa. Vuoden 2022 YK -äänestyksessä koko Euroopan unioni ilmaisi äänestyksessä, että se ei enää vastusta fasismia ja natsismia. Äänestys oli linjassa sen kanssa, että Euroopan unionin maat ovat ryhtyneet aseistamaan Ukrainaa sen sisällissodassa venäjänkielisiä kansalaisiaan vastaan. Venäjä vuorostaan oli tullut YK:n periaatteita noudattaen estämään Kiovan natsi -hallinnon suorittaman kansanmurhan. Yhdysvallat ja Euroopan unioni ovat muodostaneet tiiviin sensuurin Ukrainan tapahtumia koskevien totuuden mukaisten tietojen levittämistä vastaan.
*** Suomen talouden ja oikeiston eliitti on pyrkinyt liittämään Suomen siirtomaavaltaa kannattavien maiden leiriin. Ensin maantieteelliseen ja taloudelliseen liittoon Euroopan unioniin ja euroon. Koska Yhdysvalloilla ja Euroopalla ei ole hallinnollisia yhteistyökeinoja omien ylimitoitettujen tavoitteiden saavuttamiseksi hallinnollisilla keinoilla, ne turvautuvat aseelliseen uhkailuun ja vallankäyttöön. Samaan aikaan kun Afrikan entiset siirtomaat pyrkivät luottamaan Venäjään ja Kiinaan tasaveroisen yhteistyön ja kansainvälisten lakien pohjalta, Suomi on päätynyt mukautumaan NATOn avulla Yhdysvaltojen ja Euroopan unionin sopimusvaraiseen yhteistyöhön ja aseelliseen vallankäyttöön. Tässä vaiheessa se on edellyttänyt suomalaisten verovarojen sijoittamista Yhdysvaltojen ylläpitämään sotaan Ukrainassa. Venäjä taistelee Ukrainassa kaikkien ukrainalaisten tasa-arvoisen kohtelun puolesta vapaana natsismin ihailusta, mielivallasta ja terrorismista. Suomi on sitoutunut taistelemaan natsien puolella ja on NATO:n jäseneksi päästyään, entistä syvemmin sidottu inhimillisyyden vastaiseen toimintaan. Burkina-Fason tapaan Suomi voisi olla historian oikealla puolella. Suomi voisi olla osa uutta silkkitietä meritse, maanteitse ja rautateitse. Suomi voisi kukoistaa pyrkimyksessään rauhaan ja yhteistyöhön myös lähimmän naapurinsa Venäjän kanssa, josta sillä on 80v kokemukset. Suomi voisi palata aikaan, jolloin lapsilla ja nuorilla oli turvallinen olo. Vain Suomi voi päättää omasta ratkaisustaan ja kohtalostaan.
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: itsenäinen Suomi, siirtomaa-Suomi, NATO, kansainvälinen laki, sopimusvarainen oikeus, Burkina-Faso, USA, Ranska, YK, fasismin ja natsismin vastainen työ, Venäjä, Ukraina, silkkitie, |
SUOMEN VAALIT - FARSSI VAI TRAGEDIAKeskiviikko 29.3.2023 klo 18:35 - Pirkko Turpeinen-Saari Kävin tänään Helsingissä. Euroopan ensimmäisen natsi-valtion sitten vuoden 1945, Ukrainan, lippu liehuu Helsingin päärautatieaseman katolla tervehtimässä pääkaupunkiin tulevia. Suomi on pieni kieliryhmä. Maassamme on paljon kansalaisia, jotka hallitsevat vain tämän kielen. Siten voi sanoa, että Suomen yleisradion tiedonvälitys on ratkaiseva koska se tulee joka kotiin verovaroilla kustannettuna. Oletteko kuulleet tai nähneet kertaakaan sellaista ohjelmaa, jossa eriteltäisiin natsi-valtio Ukrainan valtiollista toimintaa, puoluekirjoa ja etnisin perustein suoritettua syrjintää, joka Itä-Ukrainassa Donbassin alueella on saavuttanut kansanmurhan mittasuhteet? Kielitaitoiset toimittajat, jotka tietävät totuuden, kertovat kuitenkin kansalaisille paikkansa pitämättömiä asioita. Suomen eduskunnan jäsenet toimivat samoin. Niin myös ylempi valtiojohto. Euroopan unionin tasolla vuorostaan olemme saaneet tietää, myös Suomen kielellä, että Ukrainan sisällissodan, josta on ollut kyse 9 vuoden ajan, ratkaisemiseksi sovittu Minskin rauhansopimus heitettiin Saksan liittokanslerin ja Ranskan presidentin toimesta roskakoriin. Rauhansopimusta ei ollut tarkoitettukaan noudatettavaksi. Kiovan natsi -hallitus oli päättänyt kukistaa Donbassin lopullisesti saatuaan vakuutuksen, että Ranska ja Saksa eivät pane vastaan sisällissodan aloittaneesta Yhdysvalloista puhumattakaan. Yhdysvallat oli harjoittanut Ukrainan armeijaa NATOn avulla samalla kun Ukrainan hallitus huolehti kirjojen polttamisesta, natsijohtajien patsaiden pystyttämisestä, venäjän kielen kieltämisestä, venäjänkielisten sanomalehtien ja TV-asemien lopettamisesta, teiden ja katujen uudelleen nimeämisestä natsi -johtajien kunniaksi, soihtukulkuein heidän syntymäpäiviensä juhlistamisesta, puolueiden lopettamisesta ja palkkamurhista. Donbass oli suunniteltu tuhottavan helmikuussa 2022. Kiovan hallituksen aloitettua hyökkäyksen Donbass julistautui itsenäiseksi ja pyysi Venäjältä apua. Venäjä suostui siihen koska sen tukema ja YK:n hyväksymä Minskin sopimus oli NATO-maiden toimesta heitetty roskakoriin.
*** Suomen Yleisradio on vaiennut Donbassin kansanmurhasta. Sen sijaan se on vuoden ajan esittänyt Yle Areenassa Donbass -nimistä elokuvaa, jonka alussa ohjelman kerrotaan olevan satiiri. Se on Kiovan hallituksen tuottama propagandaelokuva, jossa Donbassin asukkaiden käytös kuvataan sellaiseksi millä tavoin natsit käyttäytyvät. Donbassin asukkaiden kuvataan teippaavan vihamiehiään lyhtypylväisiin ja pakottavan heidät ryömimään, kun heitä samalla hakataan kepeillä. Toiminta on samanlaista, miten natsit itse toimivat Maidanin vallankaappauksen jälkeen Kiovassa sekä Odessan ammattiyhdistysten talon tuohopolton jälkeen, jossa natsit lukitsivat demokratian kannattajat rakennukseen ja sytyttivät sen palamaan. Olisiko verovaroin rahoitettu Yleiradio esittänyt satiirin Auschwitzista, jossa rakennuksiin kerätyt juutalaiset ja kommunistit olisivat vitsikkäästi työntäneet SS-miehiä kaasukammioihin. Tällainen Yleisradion toiminta on osa aivopesua, jossa koko viime vuoden on demonisoitu Venäjää, presidentti Putinia ja venäläisiä. Venäjä tuli pitkällisen harkinnan jälkeen pysäyttämään Donbassin kansanmurhan ja auttamaan palauttamaan normaalit ihmisoikeudet kaikille Ukrainan sitä pyytäville kansalaisille. Kansainvälisiä tiedonlähteitä seuraaville ja Euroopan unionin sensuurin ohittamaan pystyville kansalaisille totuus on karmaiseva. Totuus siitä kuinka Suomen kansa on pystytty keskeisesti Yleisradion toiminnan avulla ja iltapäivälehtien sivustatuella muuttamaan zombeiksi, joita voidaan ajaa kuin karjaa pilttuuseen. Yhdysvaltalainen kansainvälisesti tunnustettu YK: n asetarkastaja ja sotilasasiantuntija Scott Ritter on todennut aseteollisuuden johtavan Yhdysvaltojen hallintoa. Hän kuvaa USAn tappajaksi, jolla ei ole ystäviä. On ainoastaan liittolaisia, joiden on toteltava. Elleivät tottele, seuraa rangaistuksia. Suomen presidentti ja pääministeri ovat asettuneet tähän Yhdysvaltojen liittolaisten rooliin. He vaativat Kiovan hallituksen voittoa ja kansanmurhan täydentämistä mahdollisimman monilla Donbassin asukkaita auttamaan tulleilla venäläisillä. Lopuksi suosittelen katsomaan Netflixiin äskettäin ilmestyneen Petain-elokuvan. Sitä katsoessa havaitsee, kuinka helposti fasistinen viha on synnytettävissä kansakunnan sisällä. Jokaisella ihmisellä on jossakin määrin vihaa synnyttäviä kokemuksia sisällään. Suomen valtiojohto, presidentti ja pääministeri ovat tukeneet Yleisradion kansalaisiin pumppaamaa keinotekoista Venäjä-vihaa vaatien kansalaisia aseistamaan Kiovan hallitusta. Verovaroja on tuhlattu valtavia summia natsismin tukemiseen ja venäläisten tappamiseen. Suomi oli toisen maailmansodan aikana natsi-Saksan liittolainen. Suomella oli 20 000 venäjää puhuvaa karjalaista nääntymässä nälkään keskitysleireillä. Yleisradio ei ole esittänyt dokumentteja tai näytelmiä kuolemaa tekevistä pikkuvauvoista. Tuolloin Suomen julkisten rakennusten katoilla ja tien varsilla liehuivat natsi-Saksan hakaristiliput. Nyt liehumassa on natsi-Ukrainan sinikeltainen lippu. Suomalaiset on opetettu kunnioittamaan sitä. Eduskunta kunnioitti seisaalleen nousten natsi-valtion johtajan puhetta. Miten tällaisen aivopesun alaisena ollut Suomen kansa voisi olla järjissään äänestäessään ensi sunnuntain vaaleissa. Koen sen tragediana.
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Yleisradio, aivopesu, valtiojohto, natsi-valtio Ukraina, eduskuntavaalit, Donbassin kansnmurha, Netflix, Petain, |
TÄRKEIMMISTÄ ASIOISTA OLTIIN HILJAATorstai 23.3.2023 klo 15:29 - Pirkko Turpeinen-Saari Seurasin kolmen suurimman kannatuksen omaavan puolueen puheenjohtajan vaalikeskustelua Ylen TV 1ssä. Keskustelu käsitti kunkin puheenjohtajan oman puheenvuoron, jota seurasi lyhyt haastattelu. Hämmästykseni oli melkoinen. Eduskuntatyössä ulkopolitiikka ja ulkomaankauppapolitiikka ovat talouden kannalta merkittäviä. Vaalikeskustelussa ei ollut näistä aihepiireistä sanaakaan. Ei alkupuheenvuoroissa eikä toimittajien haastatteluissa. Näytti kuin keskustelijat olisivat ottaneet valtion virkamiehen roolit. He pohtivat miten verorahoja jaetaan – ei sitä miten kansainvälisen yhteistoiminnan avulla edellytykset verotulojen kasvulle työn kautta paranisivat. Tällainen asetelma ei presidentti Sauli Niinistön hallitsemassa Suomessa ole ehkä sittenkään yllättävä. Suomi ei ole enää pitkään aikaan ollut parlamentaarinen demokratia. Presidentti ohjaa vahvalla kädellä eduskuntaryhmien päätöksentekoa ulkopolitiikassa, puolustuspolitiikassa ja sen seurauksena ulkomaan kauppapolitiikassa, ulkomaan liikenteessä, kansainvälisissä kulttuurisuhteissa, urheilussa sekä turismissa. Valtamedia, erityisesti Yle, jossa vaalikeskustelu pidettiin, johtaa kansalaisten ajattelua ja tunnemaailmaa presidentin haluamaan suuntaan. Sauli Niinistön kahden presidenttikauden ohjelmana on ollut viedä Suomi NATO:on ensin salaisesti ja sitten julkisesti.
*** Miksi puoluejohtajat ja toimittajat eivät ottaneet puheeksi keskeisiä yhteiskuntaelämään vaikuttavia tekijöitä? Mieleen tulevat edelliset presidentinvaalit. Niissä olisi luullut, että keskeinen keskusteluteema olisi ollut presidentti Niinistön ensimmäisellä kaudellaan allekirjoituttama NATO:n isäntämaasopimus. Silloin vaalikeskustelussa Ylen toimittaja Vaaherkumpu sai vaivoin väännettyä suustaan kysymyksen asiaan liittyen, siirtyen nopeasti toiseen asiaan. Tosiasia on se, että valtamedioiden toimittajat ja jo puheenjohtajatasolle päässeet poliitikot ymmärtävät, keitä heidän täytyy palvella. Suomen media ja ensin oikeistopoliitikot, nyttemmin kaikki, ymmärtävät, että NATO:n ylipäällikkö USA odottaa heiltä lojaaliutta yksinapaista maailmanvaltaa sotineen ja talouspakotteineen ylläpitävää voimaa kohtaan. Joko olet lojaali tai sitten joudut pakotteiden kohteeksi itse. ***
Suomen valtajärjestelmä käsittää tasavallan presidentin ja häntä palvelevan median, armeijan, suojelupoliisin ja virkakoneiston. Virkakoneisto muodostuu valtion turvallisuuskomiteasta, joka muodostetaan vaaleilla valitsemattomista, yleensä tasavallan presidentin valinnallaan vahvistamista ministeriöiden kansliapäälliköistä. Presidentin kansliapäällikkö on yksi turvallisuuskomitean jäsenistä. Jokainen voi arvailla, mikä merkitys juuri tällä virkamiehellä on päätöksenteossa Turvallisuuskomitea hallinnoi huoltovarmuuskeskusta. Huoltovarmuuden jokainen ymmärtää. Huoltovarmuuskeskus rahoittaa myös valtiollista sensuuria. Sensuurielin on Mediapooli. Mediapooli valvoo kaikkea julkaisutoimintaa tv:stä sanomalehtiin ja kirjankustannukseen. Mediapooli on ilmoittanut toimivansa yhteistyössä Suomen lainsäädännön ulkopuolella toimivan NATO:n hybridikeskuksen kanssa, jonka tehtävänä on Venäjä-vastainen toiminta. Mediapoolilla on aktiivinen ”sisältötyöryhmä” joka seuraa ilmiselvästi tiedotusvälineiden tuottamaa sisältöä ohjaten sitä oikeaan suuntaan. Oikea suunta on ilmoitetusti NATO-vastaisen informaation estäminen.
*** Jos olisin ollut vaaliohjelmassa mukana, ensimmäinen vaatimukseni olisi koskenut Suomen ja Venäjän välisen, maatamme vuosikymmeniä hyödyttäneen Venäjän kaupan elvyttämistä. Ilman kansainvälistä kauppaa ja sitä varten tarvittavaa teollista- tai maataloustuotantoa ei ole myöskään taloudellista kasvua. Toinen vaatimukseni olisi koskenut juna- ja rekkaliikenteen palauttamista Itä-rajan kautta, turismin elvyttämistä ja palauttamista. Miljoonat turistit ovat olleet estyneinä vierailemasta Suomessa. Matkustusvirrat Venäjältä ovat olleet taloudellisesti tärkeitä. Kolmas kysymykseni olisi koskenut Yleisradion sisällön oikeudellista tutkimusta. Yleisradio tuottaa valheellista tietoa siinä määrin, että on vaikeuksia löytää totuuspohjaista tietoa etsimälläkään. Poliitikot ja Yleisradio on saatava oikeudelliseen vastuuseen Suomen talouselämän tuhoamisesta. Miljardien arvoisten tukien ja aselastien vieminen sotaa käyvään, natsi-ideologiaa kannattavaan maahan on ollut rikollista ja vastuutonta. Sen sijaan, että pyrittäisiin elvyttämään inhimillisyyteen ja yhteistyöhän kannustavaa energiayhteistyötä, ystävyystoimintaa, Suomen presidentti ja pääministeri kehottavat valmistamaan ammuksia Yhdysvaltojen etua palvelevaan sotaan, jolla ei ole muuta tarkoitusta kuin heikentää Venäjää Ukrainan avulla. Yleisradion ja Suomen valtiojohdon väite Venäjän aloittamasta provosoimattomasta sodasta on tutkittava oikeudessa. Ukrainan sisällissota alkoi Yhdysvaltojen tukemalla väkivaltaisella vallankaappauksella v. 2014. Yhdysvallat valitsi yhdessä natsien kanssa hallituksen, jossa monet ministerit olivat ulkomaalaisia. Vallankaappauksen jälkeen Yhdysvaltojen johtamat poliitikot kielsivät venäjänkielen virallisen aseman ja aloittivat sisällissodan demokratiaa ja maanpakoon ajettua, laillisilla vaaleilla valittua presidentti Janukovichia kannattanutta Itä-Ukrainaa vastaan.
*** Suomen parlamentaarisen demokratian katoaminen muistuttaa ajasta ennen äänioikeuden saamista v. 1905. Suomi oli autonominen osa Venäjää. Venäjän keisari ja sotaväki hallitsivat Suomea. Vaarini kävi sotilassoittokunnan puhallinorkesterin opissa Pietarissa. Isovanhempani suhtautuivat myönteisesti venäläisiin, ja Tampereella heidän kotonaan käydessäni sain pitää käsissäni venäläisiä pikkuseteleitä. Tosiasia on se, että Venäjän autonomisena alueena Suomi alkoi kukoistaa. Kaikki Helsingin arvorakennukset ovat venäläistä alkuperää. Venäjä myönsi Suomelle itsenäisyyden toivoen suhteiden jatkuvan myönteisinä. Suomen eliitti halusi liittoutua keisarillisen Saksan kanssa ja kutsui Saksan armeijan pistämään demokratiaa vaatineet työläiset kuriin. Kuriin pistämistä seurasi 20 vuotta kestänyt terrorin, keskitysleirien ja sensuurin aikakausi. Saksan armeijan kanssa tehty yhteistyö korosti Suomen omaa sisällissotaa ”vapaussotana”.
*** Neuvostoliitto voitti Suur-Suomea tavoitelleen sodan. Natsi-liittolaisuuta ei Suomessa ole käsitelty. Äitiensä käsiin suomalaisten keskitysleireissä nälkään kuolleet vauvat on unohdettu. 1930- luvulla vallinnut vihan ilmapiiri demokratiaa, toisia suomalaisia ja venäläisiä kohtaan on palautettu NATO-hankkeen toteuttamiseksi. Keisarillisen Saksan ja natsi-Saksan sijaan valtiojohtomme on nyt valinnut liittolaisekseen Yhdysvallat, joka on viimeisten 30 vuoden aikana tappanut miljoonia siviilejä sodissaan. Tarkoituksena on ollut muuttaa kohdemaiden yhteiskuntajärjestys, ryöstää niiden luonnonvarat ja tappaa valtioiden johtajia kannattaneet poliittiset voimat. Viimeisten kahdensadan vuoden aikana orjia kuljettaneet ja siirtomaitaan alistaneet ja ryöstäneet Euroopan maat Portugal, Espanja, Ranska, Iso-Britannia, Saksa, Hollanti, Belgia ja Italia ovat toimineet Yhdysvaltojen liittolaisina näissä sodissa. Ei liene hämmästyttävää, että juuri nämä maat toimivat Yhdysvaltojen johtamassa sotilasliitto NATO:ssa pommittamassa viattomia ihmisiä. Suomen valtiojohto, ei kansa, pyrkii heidän seuraansa.
*** Ovatko ystävyys, ystävälliset suhteet naapureihin, totuus ja inhimillisyys vieraita asioita Suomen valtiojohdolle ja medialle? Nämä piirteet ovat vallitsevia uudessa moninapaisessa maailmanjärjestyksessä, jota Venäjä, Kiina, Intia, Brasilia, Etelä-Afrikka ja kymmenet muut maat, jotka muodostavat väestöltään maapallon enemmistön, tavoittelevat. Suomen eduskunta on luovuttanut vallan tasavallan presidentille ja medialle perustuslain vastaisesti. Vielä ei ole myöhäistä muuttaa sitä ennen kuin joudumme osaksi USA: n globaaleja sotatoimia. Niiden osana Suomi ei selviydy. On ollut suuri virhe ajaa Suomea osaksi tuota todellisuutta, jossa aseelliset ryöstöt ovat valtiollisen toiminnan keskiössä.
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Orpo, Marin, Purra, Yle:n vaalikeskustelu, ulkopolitiikka, ulkomaankauppa, turismi, Venäjän kauppa, militarismi, valtamediat, oikeudellinen vastuu totuudesta, talouselämän tuhoaminen, natsi-liittolaisuus, turvallisuuskomitea, NATOn hybridikeskus, tasan |
KAKSI SUOMEN DEMOKRATIAN HETKEÄPerjantai 17.3.2023 klo 15:25 - Pirkko Turpeinen-Saari Suomi on elänyt runsaan sadan vuoden itsenäisyyden aikana kaksi demokratialta muistuttavaa hetkeä. Valmius ylläpitää työnantajan perinteistä, lähes rajatonta valtaa vaikka asein toteutettiin ensimmäistä kertaa 13. heinäkuuta 1917 Huittisissa. Siellä työläiset pyrkivät saavuttamaan kahdeksantuntisen työpäivän lakon avulla, kun se ei lakeja säätämällä ollut onnistunut. Meijerityöläiset järjestivät mielenosoitusmarssin, jolloin heitä kohti alettiin ampua halkopinojen takaa. Kuusi lakkolaista haavoittui. Tätä tapahtumaa pidetään yhteiskuntaluokkien vastakkainasetteluun perustuvan sisällissodan ensimmäisenä enteenä. Eduskunnassa oli työväen enemmistö. Kullervo Manner oli valittu eduskunnan puhemieheksi. Puhemiesvakuutuksessaan hän ei vannonut uskollisuutta Venäjän hallitukselle vaan lausui tahtovansa puolustaa eduskunnan ja Suomen kansan oikeuksia perustuslakien mukaan. Eduskunta hyväksyi perustuslain tasoisen lain, jolla aikaisemmin Venäjän keisarille kuulunut korkein valta Suomen suurruhtinaskunnassa siirrettiin eduskunnalle, kuitenkin ilman ulkopolitiikan hoitoa ja sotilasasioita, jotka olisivat jääneet edelleen Venäjän vastuulle. Valtalaki hyväksyttiin 18.7.1917. Sen mukaisesti Suomen eduskunta yksin päättää, vahvistaa ja voimaanpantavaksi määrää kaikki Suomen lait. ---Eduskunta lopullisesti päättää myös kaikkien muiden Suomen asiain ratkaisusta, jotka keisari ja suurruhtinas tätä ennen - - on ratkaissut. –Eduskunta määrää Suomen toimeenpanevan vallan. Valtalakia tukivat sosialidemokraattien lisäksi Maalaisliitto, osa muiden porvarillisten puolueiden kansanedustajista, joten laki sai määräenemmistön. Kansanedustajat ja lehteriyleisö olivat innoissaan tästä ”itsenäisyysjulistuksesta”. Äänestyksen jälkeen kansanedustaja Lucina Hagman pyysi puheenvuoron: ”Minä rohkenen pyytää, että puhemies pyytäisi eduskuntaa yhtymään eläköön huutoon vapaalle Suomelle. Eläköön.” Eduskunnan jäsenet ja lehteriyleisö yhtyivät eläköönhuutoon voimakkaasti. Lakia ei suunniteltu lähetettävän vahvistettavaksi Venäjän väliaikaiselle hallitukselle vaan että siitä annettaisiin ainoastaan tiedotus. Suomalaisen puolueen edustaja, Ernst Nevanlinna ryhtyi vaikuttamaan ulkoparlamentaarisesti asiaan. Hän sai Suomen ministerivaltiosihteeri Carl Enckellin Pietarissa taivuttelemaan Venäjän väliaikaisen hallituksen hajottamaan Suomen eduskunnan, jotta Valtalaki kumoutuisi. Tämä häviölle jääneiden kansanedustajien hanke toteutui ja Venäjä lisäsi venäläisten sotajoukkojensa määrää Suomessa. Suomen demokratian hetki murskautui.
*** Sisällissodan seurauksena jatkui voittaneen porvariston hegemonia. Demokratiaa ja ihmisoikeuksia vaatineet ja näiden asioiden puolesta taistellut työväestö suljettiin keskitysleireille ja vankiloihin. Demokratiaa ei ollut nimeksikään. Sen sijaan koko 1920-30 luvun maassa vallitsi vainon ilmapiiri. Sensuuri alkoi jopa aikaisemmin kuin Saksassa. Porvaristo pyrki jatkamaan työväestön alistamista Saksan avulla kuten sisällissodassa. Hävityn sodan vv 1939 – 45 jälkeen ja Pariisin rauhansopimuksen seurauksena, Suomessa järjestettiin paitsi sotarikosoikeudenkäynnit myös sen historian ensimmäiset demokraattiset vaalit. Vaaleissa äänioikeutettuja olivat lähes kaikki suomalaiset, myös keskitysleireistä vapautetut Suomen ja Neuvostoliiton ystävyysseuran jäsenet, joita ei ollut ehditty teloittaa. Nämä vuoden 1945 vaalit olivat toinen demokratian hetki Suomen historiassa. Vuoden 1945 vaalien tulosta juhlittiin spontaaneilla tanssiaisilla Helsingin rautatientorilla. Vaaleissa suurimman äänimäärän saivat sisällissodan hävinnyttä osapuolta edustaneet kommunistit ja edistykselliset sosialidemokraatit, jotka liittyivät kansandemokraattien ryhmään eduskunnassa.
*** Vuoden 1945 Rautatientorin tanssien jälkeen demokratia on kitkutellut vastatuulessa mutta viisaiden presidenttien suojeluksessa 1970-luvulle saakka. Presidentti Urho Kekkonen kykeni sitomaan porvarilliset teollisuuspiirit näkemään Neuvostoliiton kanssa tehtävän yhteistyön taloudelliset edut. Saksan natsi -liittolaisuuden kannattajat eivät kadonneet, mutta alistuivat. Presidentti Kekkonen pystyi huomautuksillaan ”neulanpistopolitiikasta” kaitsemaan suurpääoman mediaa viimeisillä voimillaankin. Hän varoitti päästämästä Valtalain ulkoparlamentaarisia voimia eli Kokoomusta hallitukseen. Presidentti Mauno Koivistolla ei ollut Kekkosen kaltaista luovuutta. Vasta presidentin viran jälkeen hän havahtui näkemään mihin Suomen liittyminen EU:hun ja NATO-yhteistyöhön johtaisi. Hän kirjoitti kiihkeän esipuheen Jarkko Laineen teokseen ”Toisenlainen totuus Kosovosta”. Teos on jyrkkä NATO-kritiikki. ”Mikä NATO” Koivisto usein tokaisi.
*** Suomi on vajonnut syvälle. Demokratia on totaalisesti kadonnut valtiollisen sensuurin ja ulkoparlamentaaristen NATO-voimien pimentoihin. Suomi on liitetty läheiseen yhteistyöhön maailman epädemokraattisimman, taloudellista ja sotilaallista terrorismia harrastavan Yhdysvaltojen kanssa. Äärimmäinen esimerkki on mahdollinen osallistuminen NordStream kaasuputken räjäytykseen. Arvostetun tutkivan journalistin Seymour Hearshin mukaan kesällä 2022 Suomenlahdella pidettyjen Baltops NATO-harjoitusten yhteydessä Venäjän ja Saksan yhteishankkeen Nordstreamin kaasuputkeen kiinnitettiin räjähteet, jotka NATO-maa Norja syyskuussa 2022 laukaisi aiheuttaen räjähdyksen. Suomi osallistui Baltops-harjoitukseen yhdessä useiden NATO-maiden kanssa. Mikäli suomalaiset sotilaat eivät itse henkilökohtaisesti laskeneet räjähteitä putkeen, he auttoivat niitä, jotka laskivat ne. Suomalaiset muonittivat ja antoivat monenlaista tukea yhdysvaltalaisille aluksille. Etsimättä mieleen tulee Suomen liittolaisuus natsi-Saksan kanssa. Suomi miinoitti kesäkuussa 1941 yhteistyössä eestiläisten ja natsi-Saksan armeijan kanssa koko Suomenlahden. Miinojen räjähdyksissä kuoli 16 000 eestiläistä ja venäläistä Saksan armeijaa Tallinnasta Leningradiin pakenevaa siviiliä ja sotilasta.
*** Tällä hetkellä näyttää siltä kuin Suomi olisi vajonnut kauas demokratian hetkistään. Suomen eduskunta ei ole itsenäisen kansan eduskunta. Sensuuria ylläpitävän median, virkamieskunnan ja fasismiin viehtyneiden johtajiensa toimesta maamme on sidottu yhteistyöhön enemmän natsi-Saksaa kuin demokratiaa muistuttavaan järjestelmään. Jäämme odottamaan onko maamme tulevaisuus viisaiden maamme ulkopuolisten kehityskulkujen kannateltavissa vai ajaudummeko nykyisen valtiojohtomme johdolla katastrofiin.
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen demokratian tila, Valtalaki, vuoden 1945 vaalit, ulkoparlamentaariset voimat, kokoomus, NATO, pääomapiirit, Kekkonen, Koivisto, Nordstream, terrorimi, miinat, sensuuri, fasismi |
MARIN JA NIINISTÖ TUKEVAT ETNISTÄ PUHDISTUSTAKeskiviikko 1.3.2023 klo 12:37 - Pirkko Turpeinen-Saari Länsimailla on pitkä etnisen sorron ja puhdistuksen historia. Yhdysvallat myönsi äänioikeuden mustalle väestölleen vasta 1960-luvulla. Työskentelin Yhdysvalloissa juuri tuolloin. Havaitsin kuinka mustan perheen muuttaessa lähiön kadulle, valkoiset muuttivat pois. Valkoiset ylläpitivät myös vain valkoisille tarkoitettuja kouluja siitä huolimatta, että eivät saaneet siitä johtuen valtionapua. USA:n rotusorto ulottui myös Afrikkaan. Yhdysvallat tuki viimeiseen saakka Etelä-Afrikan apartheid, rotusortojärjestelmää, joka päättyi vasta 1994. Yhdysvaltojen keskustiedustelupalvelu CIA paljasti Nelson Mandelan olinpaikan, jotta hänet voitiin pidättää ja vangita lähes 30 vuodeksi. NATO-maa Kanada pyrki aikoinaan suorittamaan intiaanien etnisen puhdistuksen. Intiaanilapset haettiin poliisivoimin kodeistaan katolisiin sisäoppilaitoksiin. Siellä kurin ja järjestyksen alla lapset joutuivat luopumaan äidinkielisistä etunimistään. He eivät saaneet puhua keskenään äidinkieltään, eivät tavata vanhempiaan. Kasvatuslaitosten pihamailta on löydetty useita pahoinpideltyjen lasten hautoja. Pohjoismaissa Ruotsissa ja Suomessa on ollut vallalla saamelaisten etninen sorto. Erityisesti Ruotsi on ollut rotuhygienian johtomaa jo ennen natsi-Saksaa. Uskontoon ja elinkeinonharjoittamiseen liittyvää saamelaisten sortoa on Suomessakin pidetty hyväksyttävänä. Eestin nykyinen pääministeri Kaja Kallas on ehdottanut ”Moskovan uudelleen kouluttamista”. Eestillähän on raskas historia Hitlerin Saksan liittolaisena ja ensimmäisenä eurooppalaisena maana, joka saattoi julistautua juutalaisista vapaaksi maaksi tapettuaan kaikki omat ja Keski-Euroopasta junilla tuodut juutalaiset. Nyt vuorossa olisivat venäläiset.
***
Yhdysvallat suoritti liittolaistensa Kanadan ja EU n tukemana helmikuussa v. 2014 tarkka-ampujien avulla väkivaltaisen vallankaappauksen Ukrainassa. Tarkoituksena oli irrottaa Ukraina liittolaisuudesta Venäjän kanssa, jotta Yhdysvaltojen tavoite Venäjän heikentämisestä onnistuisi. Yhdysvallat ajoi vaaleilla valitun presidentin maanpakoon ja aloitti etnisen puhdistuksen myös Ukrainassa. Se painosti Ukrainan parlamentin kieltämään venäjän kielen virallisen aseman, kieltämään eduskunnassa enemmistönä olevat puolueet, alueiden puolueen ja kommunistisen puolueen sekä julistamaan ”terrorismin vastaisen sodan” Itä-Ukrainan Donbassin alueelle. Donbass oli alueiden puolueen ja vaaleilla valitun presidentti Janukovichin tukialuetta. Yhdysvallat valitsi uuden pääministerin ja pääosin ulkomaalaisista koostuvan hallituksen. Obaman varapresidentti Joe Biden toimi eräänlaisena siirtomaahallitsijana puhuen kertomansa mukaan pidemmän aikaa vuodessa valitsemansa pääministeri Jatsenjukin kuin vaimonsa kanssa. Yhdysvaltojen tukena toimivat Ukrainan natsi -puolueet, joiden julkisanottuna tavoitteena on tappaa kaikki venäläiset sekä ajaa venäjää puhuvat asukkaat rajan yli Venäjälle. Natsi-puolueiden edustajat kehuvat julkisesti eri TV-kanavilla valtaansa, joka ei ole valta eduskunnassa vaan sen ulkopuolella. Viime päivinä on saatu kuulla Metan eli Facebookin alkavan sallia Azovin natsien Fb- tilit. Siten Yhdysvaltojen tukema natsi-informaatio pääsee tehokkaasti leviämään myös USA/NATO:n vaikutuspiirin ulkopuolelle. Se tulee osaksi normaalia puheenpartta kuten Halla-Ahon ja Sofi Oksasen viestit. Oligarkki Igor Kolomoisky, joka on perustanut Azovin natsi -pataljoonan, rahoitti myös Zelenskyn vaalikampanjaa v. 2019. Natsit ovat vaikutusvaltansa johdosta saaneet muutettua tuhansia katujen ja aukioiden nimiä. Aikaisemmin toisen maailmansodan neuvosto -armeijan voiton kunniaksi tai tunnettujen kirjailijoiden tai säveltäjien mukaan nimetyt kadut on muutettu kunnioittamaan ukrainalaisia natsi-kollaboraattoreita kuten Stepan Banderaa. Miten Sanna Marinin ja Sauli Niinistön aseistama ja kaikin puolin tukema etninen puhdistus on edennyt? Kuten Kanadassa intiaanikieli, myös Ukrainassa venäjän kieli, jota enemmistö puhui, julistettiin siis kielletyksi. Maassa vallinnut rikas lehdistön ja TV:n venäjänkielinen toiminta tulivat laittomiksi. Kansalaiset eivät enää uskaltaneet ilmoittaa olevansa äidinkieleltään venäjänkielisiä. Venäjän puhuminen kodin ulkopuolella kiellettiin myös. Alueiden puolueen ja kommunistisen puolueen tultua kielletyiksi kansalaiset perustivat uusia demokratiaa ja oikeudenmukaisuutta toteuttamaan pyrkiviä puolueita, jotka yksi toisensa jälkeen jälleen kiellettiin.
*** Jotta etninen puhdistus saa legitimiteetin, koko kulttuuri on muutettava tukemaan natsi-kollaboraattoreita ja heidän maailmankuvaansa. Se edellyttää tähänastisen historiallisen todellisuuden muuttamista, Hitlerin ja hänen seuraajiensa glorifioinnin palauttamista. Ukraina oli toisen maailmansodan natsi-Saksan Einsatz-tuhoamisryhmien temmellyskenttä. Juuri Etelä-Ukrainassa, Odessassa, Nikolajevissa ja Transnistriassa suoritettiin kymmenien tuhansien juutalaisten, kommunistien ja mustalaisten teloituksia. Suomen miehittämällä Itä-Karjalan alueella sijainneet Mannerheimin rakennuttamat ja hallinnoimat leirit olivat toista suuruusluokkaa. Suomalaisilla keskitysleireillä oli yhteensä 23 984 vangittua. Petroskoin leireillä elokuussa 1942 kuoli ”vain” 500 venäjänkielistä vanhusta, naista ja vauvaa Ukrainan asukkaiden historiallinen muisti on kouriintuntuvampaa kuin suomalaisten muisti. Siten natsien suorittama Odessan ammattiyhdistysten talon murhapoltto toukokuun 2.päivänä 2014 oli hirvittävä historian kertaus natsien voimasta ja piittaamattomuudesta. Tuona päivänä asukkaat pakenivat natseilta suojaan kyseiseen taloon. Natsit sulkivat ovet ja sytyttivät talon palamaan tanssien ulkopuolella ja huutaen ”torakat palaa, torakat palaa”. Yli 50 henkilöä paloi kuoliaaksi tai kuoli hypätessään ikkunasta ulos, tuhoisin seurauksin. (Torakka nimitys johtuu Venäjän toisen maailmansodan voiton päivänä 9.5. rintaan asetettavasta oranssi -mustasta silkkinauhasta) Maidanin tarkka-ampujien rikoksia tai Odessan tuhopolttoon syyllisiä ei ole uskallettu tutkia. Ukrainassa todellisuuden muuttaminen on alkanut miljoonien kirjastoista kerättyjen kirjojen polttamisella. Kaikki teokset, jotka ilmaisevat Ukrainan ja Venäjän kulttuurien kietoumista toisiinsa ja maiden olevan veljeskansoja, on tuhottava. Lasten ja nuorten koulukirjat, varsinkin historiateokset, on kirjoitettu uudelleen, ja uudet painokset on toimitettu kouluihin ja päiväkoteihin. Valtamedia tukee aukottomasti meneillään olevaa prosessia. Yhdysvaltojen rasistinen tavoite Venäjän tuhoamiseksi tai ainakin heikentämiseksi tukee Ukrainan natsien johtamaa prosessia. USA n johtaman NATOn pysyvä läsnäolo Ukrainassa, miljardien aselähetykset, biologisia aseita kehittävät laboratoriot, EU-maiden kanssa tehtävä Venäjä-vastainen yhteistyö ja massiivinen korruptio ovat vahvistaneet Ukrainan muuttumista totalitaariseksi natsi valtioksi. Yhdysvaltojen toiminta ei ole enää vain natsismin tukemista vaan osallistumista terrorismiin. Presidentti Bidenin, Victoria Nulandin, Anthony Blinkenin ja Jake Sullivanin CIA:lta tilaama NordStream kaasuputken räjäytys on terrorismia. NATO osallistui Itämerellä tapahtuneessa harjoituksessaan räjäytyksen valmisteluun ja sen peittelyyn NATO- Norjan suorittaessa lopullisen räjäytyksen.
***
Azovin natsi -pataljoonan edustajat saivat vuonna 2022 Yhdysvalloissa juhlallisen vastaanoton. Pataljoona oli saanut Mariupolin kaupungin hallintaansa v. 2021. Kiovan hallitus valmistautui antamaan lopullisen iskun jo 8 vuoden ajan pommittamalleen Donbassille helmikuussa 2022. Täydentääkseen alueen sopeuttamista Kiova pyrki toteuttamaan valloituksensa jälkeen alueen väestön uudelleen koulutuksen. Venäjä keskeytti Kiovan hallituksen aloittaman valtauksen viikkoa myöhemmin vastaoperaatiolla. Sen aikana se valtasi Mariupolin Azovstalin terästehtaan, joka toimi natsien viimeisenä linnakkeena. Siellä natsit pitivät satoja siviilejä panttivankeinaan. Antautuneet sotilaat olivat täynnä natsitatuointeja. Heidän joukossaan oli kanadalainen NATO-kenraali, joka oli vain joitakin kuukausia aikaisemmin valittu ehdokkaaksi Kanadan armeijan komentajaksi.
*** Yhdysvalloissa ja Kanadassa on vahva natsidiaspora. Saksalaiset natsi -virkamiehet, keskitysleirien vartijat ja armeijan upseerit saivat turvapaikan Yhdysvalloista, Kanadasta, Etelä-Amerikasta ja Iso-Britanniasta sekä Euroopan fasististen hallintojen suojista. He liittoutuivat uusien isäntämaittensa rasistien kanssa. Diaspora rahoitti Jugoslavian sotaa ja nyt Ukrainan aseistamista. Kroatian natsit palasivat ”kotiin”. Kanadan natsien perilliset tukivat Ukrainan Maidanin vallankaappausta. Mikä saa Suomen eliitin tukemaan ja aseistamaan Ukrainan natsihallintoa? Eräs syy lienee Suomen koulujen vajavainen historian opetus. Lapsenlapseni kertoi nähtyään Kansallisteatterissa Ensimmäinen tasavalta -näytelmän, että hän ei ollut tiennyt asioita, joita teatterin lavalla esitettiin. Kirjoitin kirjan Lahtari, Punikki ja Teurastaja. Käsittelen siinä Suomen historiaa ja Bosnian sotaa tieteelliseltä pohjalta. Helsingin kirjamessut kielsi teokseni esittämisen messujen lavoilla.Siten historian opetuksen puutteet ovat tarkoituksellisia. On ilmeistä, että totuus on vaarallinen siksi, että Yhdysvallat ja muut NATO-maat haluavat jatkaa etniseen syrjintään perustuvaa valtaansa. Historiallinen totuus on kiusallinen. Siksi ei ole ihme, että Venäjää ei kutsuta Auschwitzin vapauttamisen vuosipäivän juhlallisuuksiin tai että Suomelle itsenäisyyden antaneen Leninin patsaita poistetaan puistoista tai unohdetaan, että Stalin pelasti Mannerheimin sotaoikeudelta. Muunnetun historian avulla voidaan kieltää Auschwitzin vapauttamisen merkitys. Siten Venäjän suorittamaa, vastaavaa, kansanmurhan uhan alla olevaa Donbassin vapautusta voidaan kutsua ”provosoimattomaksi, hirviömäiseksi sodaksi, jota paha Putin toteuttaa”. Ukrainan presidentin lähin neuvonantaja on sanonut, että Venäjä ei pommita siviilikohteita, Suomen valtamedia ja valtiojohto tietävät paremmin. Lähivuosikymmeninä YK/NATO ei voi enää perustaa rahoittamiaan tuomioistuimia tuomitsemaan uhrejaan. USA/NATO-sotien ja siirtomaavallan uhrit nousevat ja alkavat toteuttaa oikeudenmukaista, kansainvälisiin oikeuksiin perustuvaa maailmaa. Hitleriä ei voitettu puheilla. Siten Venäjäkään ei voi saada oikeutta Ukrainan venäjänkieliselle väestölle eikä turvallisuutta itselleen muulla kuin nyt valitsemallaan tavallaan. Puheiden aika päättyi joulukuussa 2021.
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Marin, Niinistö, etninen puhdistus Ukrainassa, etninen sorto, intiaanit, musta väestö, saamelaiset, natsismi, Ukrainan ja Suomen natsi-historia, USA:n Maidan vallankaappaus, USAn ja facebookin tuki natseille, Azovin pataljoona, |
Valheet tuhoavat lasten ja nuorten mielenterveydenSunnuntai 19.2.2023 klo 16:20 - Pirkko Turpeinen-Saari Tapasin vuonna 1971 – 72 kaikki Helsingin huumepoliisin pidättämät 119 koululaista. Tapaamisen lisäksi nuoret täyttivät lyhyen kyselylomakkeen koskien heidän elämänolosuhteitaan. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin tutkin eri asiakirjalähteistä mitä näille nuorille oli tapahtunut. Ryhmä jaettiin kahteen: niihin, jotka olivat selvinneet hyvin (49 nuorta) sekä niihin, joiden selviäminen oli huono (70 nuorta). Yhdeksäntoista oli kuollut. Huonosti selviämisen kriteereitä olivat: kuolema, vankeusrangaistus, psykiatrinen sairaalahoito tai rikollisen käyttäytymisen jatkuminen. Tärkein yhteinen tekijä niiden joukossa, jotka selvisivät hyvin, oli se, että he olivat lomaketta täyttäessään ilmoittaneet, että heillä on HYVÄ KODIN ILMAPIIRI.
*** Viimeisen vuoden aikana Suomi-kodissamme on vakavasti häiriintynyt ilmapiiri. Suomen presidentti ja pääministeri kertovat muunnettua totuutta maailman tapahtumista, erityisesti naapurimaastamme Venäjästä. Heidän tarinansa perusteella lapsille ja nuorille on uskoteltu, että naapurinamme on uhkaava ja uhkaileva Venäjä. Presidentti ja pääministeri vaativat venäläisten tappamista ja rankaisemista paitsi asein, myös taloudellisesti. Presidentti kehuu maamme lähettävän tappavaa aseistusta Ukrainaan ja että meillä täällä aseiden olevan ”hyvin rasvattuja”. Pääministeri Marin vuorostaan kiertää ympäri maailman kertomassa totuudeksi uskomiaan valheita saadakseen muutkin maat liittymään venäjä-vihaajien joukkoon. Viimeksi pari päivää sitten hän selosti mielipiteenään, että Krimin valtauksen jälkeen ”lännen” olisi tullut ryhtyä voimakkaampiin toimiin Venäjää vastaan – enemmän pakotteita ja muita toimia. Tärkein väite, jota presidentti ja pääministeri toistavat ja tarjoavat myös valtamedian käyttöön, on se, että Venäjä olisi hyökännyt provosoimatta Ukrainan kimppuun helmikuussa 2022, ikään kuin sota olisi alkanut juuri tuolloin.
*** Ukrainan sota alkoi v. 2014 Yhdysvaltojen johtamasta väkivaltaisesta vallankaappauksesta Kiovassa. Väkivallan avulla laillisesti vaaleilla valittu presidentti Janukovich ajettiin maasta ja Yhdysvallat asetti valitsemansa hallituksen johtamaan Ukrainaa. Valtaosan kansasta äidinkieli oli venäjä. Se menetti virallisen kielen aseman. Vähitellen sen käyttö kiellettiin kokonaan. Vallankaappauksen johdosta laittomaksi muuttunut eduskunta julisti puhemies Turchinoviin suulla sodan Itä-Ukrainan Donbassille, koska nämä alueet eivät halunneet Krimin ohella alistua väkivaltaisesti valtaan nostettuun epädemokraattiseen hallintoon. Siitä lähtien Kiovan laiton hallitus ja eduskunta ovat armeijallaan pommittaneet Donbassia. Krim pelastui julistautuen kansanäänestyksellä autonomiseksi. Venäjä varmisti autonomian ilman yhtäkään laukausta. Sen jälkeen Krim anoi uuden kansanäänestyksen jälkeen liittymistä Venäjän federaatioon.
*** Pääministeri Marinin Munchenissä viime päivinä esittämät kannanotot osoittavat, että hän tukee Yhdysvaltojen vallankaappauksella muutettua Ukrainan hallintoa eikä demokraattisesti vaaleilla valitun presidentti Janukovichin oikeutta toimia presidenttinä. Sen sijaan Yhdysvaltojen käyttämä väkivalta ja Ukrainan armeijan kouluttaminen jatkamaan NATOn avulla Itä-Ukrainan kansanmurhaa saa hänen kannatuksensa. Krimin asukkaiden, jotka ovat suurimman osan historiastaan kuuluneet Venäjään ja joista suurin osa on identiteetiltään venäläisiä oikeus päättää demokraattisesti kohtalostaan ei sovi pääministeri Marinille.
*** Nykyinen Yhdysvaltojen demokraattijohtoinen hallitus toteuttaa aseiden valmistajien tavoitteita. Nykyinen presidentti Biden, ulkoministeri Blinken, apulaisulkoministeri Nuland ja eri tehtävissä toiminut Jake Sullivan ovat olleet mukana valmistelemassa ja toteuttamassa paitsi NordStream -terrori-iskua myös kaikkia presidentti Obaman aikana toteutettuja sotia, joissa on syntynyt miljoonia ihmisuhreja ja ääretöntä tuhoa. Presidentti Obaman aikana kaikki toimet ovat tähdänneet Venäjän heikentämiseen. Kongressi antoi Obamalle valtuudet hyökätä Venäjän kimppuun tarvitsematta enää kääntyä sen puoleen.
*** Obaman ja Bidenin joukkue on varustanut yhdessä NATOn kanssa, vallankaappauksesta lähtien Ukrainaa toimimaan astinlautana Venäjää vastaan. Saksan liittokansleri Angela Merkel ja Ranskan presidentti Francois Hollande ovat olleet juonessa mukana. Ukrainassa edelleen toimivat ja Yhdysvaltojen avulla voimistuneet natsijoukot ovat muuttaneet koko Ukrainan kulttuurin natsimyönteiseksi. Hitlerin ihailu ja venäjäviha on läpäissyt koko virallisen yhteiskunnan.
*** Pääministerin ja presidentin mahdollistama vihan ja valheiden ilmapiirin voimistaminen on myös Suomessa johtanut natsihistoriamme peittelyyn ja itse asiassa sen glorifiontiin. Suomen koulujen historianopetus ei ole valottanut nuorille riittävästi suomalaisten historiaa. Lapsenlapseni ovat kertoneet, että kouluissa ei ole puhuttu marsalkka Mannerheimin suunnittelemista, rakennuttamista ja hallinnoimista keskitysleireistä Suomen miehittämillä alueilla Neuvostoliiton Itä-Karjalassa. Kuten Ukrainassa nyt, venäjää puhuvat neuvostoliittolaiset siviilit – naiset, vanhukset ja jopa vastasyntyneet lapset olivat aikanaan vainon kohteena. Karjalankieltä puhuville annettiin venäjänkielisten keräämät talven ruokavarat, huonekalut kuljetettiin 60 kuorma-autolla Suomeen. Venäjänkieliset sen sijaan suljettiin keskitysleireihin, joissa ihmiset kuolivat tauteihin, ravinnon puutteeseen ja pahoinpitelyihin. Pelkästään elokuussa 1942 500 ihmistä kuoli Petroskoin keskitysleirillä. Suomi taisteli toisessa maailmansodassa liittoutuneita vastaan, Hitlerin kumppanina. Suomessa vallitsi samanlainen venäjävihan ilmapiiri kuin tällä hetkellä. Pääministeri Marin väittää Suomen voittaneet sotansa Venäjää vastaan ja vaatii, että Venäjä on voitettava nytkin. Hänellä ei ole mitään käsitystä oikeudenmukaisuudesta, totuudesta, demokratiasta tai historiasta. Mannerheim ei Stalinin ansiosta joutunut vastaamaan sotarikoksistaan. Sen sijaan monet hänen upseeritovereistaan joutuivat vastuuseen – Mannerheimin vaietessa. Siten suomalaiset eivät käsitä ihailevansa sotarikollista. Mutta Suomen fasistiset järjestöt kiellettiin Pariisin rauhansopimuksessa. Ilmapiirin muuttumisen eräänä merkkinä on pidettävä sitä, että fasistisena kielletty Lotta-Svärd-järjestö on kokenut uuden tulemisen. Tasavallan presidentin puoliso esiintyi pääpuhujana Suurkirkossa pidetyssä järjestön 100- vuotisjuhlassa. Presidentti on myös ilmoittanut arvostavansa edeltäjistään eniten Risto Rytiä, joka oli ideologinen Saksan liittolainen.
*** Nyt siis pääministeri on vaatinut, että ”lännen” on voitettava Venäjä. Suomen hallitus on lähettänyt sotaa käyvään Ukrainaan useita aselähetyksiä, joilla Kiovan hallitus tappaa Itä-Ukrainan asukkaita yhdeksän vuotta sitten aloittamassaan kansanmurhassa. Venäjä on tullut auttamaan itä-ukrainalaisia Kiovan hallituksen aloitettua helmikuussa uuden suurhyökkäyksen Donbassiin. ETYJ-tarkkailijoiden toteama Kiovan hallituksen hyökkäys on totta. Venäjä reagoi tähän. Venäjän hyökkäys ei ollut provosoimaton, vaan provokaatiota seurannut vastatoimenpide kansanmurhan estämiseksi. Suomen hallitus ja presidentti ovat luoneet edellytykset valtamedian valehteluun. Valtamedia puhuu säännönmukaisesti Venäjän aloittamasta ”provosoimattomasta” hyökkäyksestä Ukrainaan. Jotta lapset ja nuoret saadaan uskomaan maan johdon ja valtamedian valehtelua, valhe on toistettava päivittäin. Venäjän presidentti ja Venäjä on esitettävä pahana ja uhkaavana, jopa uhkailevana. Mitä lapset ja nuoret näkevät muuta kuin valtamedian TV-uutisia ja iltapäivälehtien lööppejä? Kuinka monessa perheessä vanhemmat pystyvät ottamaan selvää todellisuudesta, jos valtiojohto ja valtamedia valehtelevat. Kuinka moni koulun opettaja seuraa tapahtumien taustoja voidakseen kertoa lapsille totuuden, kun tähänkään saakka ei ole voitu kertoa tosiasioita naapuristamme Venäjästä? Kuinka opettaja voi kertoa tiedoistaan, jos lasten kotona eletään toisessa todellisuudessa?
*** Tosiasia on se, että Yhdysvaltojen aseteollisuus hyötyy Ukrainan sodasta ja toivoo kaikkien sotien kestävän mahdollisimman kauan ja että uusia sotia aloitetaan mahdollisimman usein. Venäjä sen sijaan pitää ukrainalaisia veljeskansanaan eikä haluaisi vahingoittaa heitä. Eikä suurin osa ukrainalaisistakaan halua vahingoittaa venäläisiä, puhumattakaan venäjää puhuvia ukrainalaisia. Pääministerin ja presidentin ilmaisema halu tappaa venäläisiä on kummallista. Venäläiset eivät ole tehneet pahaa suomalaisille. Toisen maailmansodan jälkeisenä aikana Venäjä on suhtautunut suomalaisiin kuin isä hieman kurittomiin lapsiinsa. Suomella on ollut onni saada vakaita kypsiä presidenttejä aina 1980-luvulle saakka. Henkinen kypsyys on taannut ystävälliset suhteet naapurimaahamme. Venäjä kansan syvällinen sivistys ja sen nykyisten johtajien kärsivällisyys ja myönteisyys on edelleen jättänyt ovet auki Suomen poliitikoille palata todellisuuteen. Nykyisten johtajien aikana tuo paluu ei mielestäni ole mahdollinen. Sivistys ja humanismi kasvavat sisältäpäin. Niitä ei voi kauhalla antaa.
*** Suomen liityttyä Yhdysvaltojen sotateollisuutta palvelevaan Euroopan unioniin, tilanne on ratkaisevasti muuttunut. Suomi ei enää toimi itsenäisesti vaan on alkanut palvella sotateollisuutta – Jugoslavian hajottamissodat ensimmäisenä esimerkkinä. Suomi alkoi käyttäytyä itselleen ja omalle identiteetilleen vieraasti. Yhdysvaltojen luovuttua Bratislavan kokouksessaan v. 2000 virallisestikin kansainvälisten lakien noudattamisesta, Suomi on ollut vain yksi nappula sen strategisessa pelissä. Toimiessaan 1990-luvulla EDU:n puheenjohtajana Helmut Kohlin pyynnöstä presidentti Niinistö on tempautunut mukaan ”kommunismin kitkemiseen” ja sotateollisuuden palvelemiseen. Presidentin ideologia on selvä. Pääministeri Marinilla vuorostaan on ideologinen kuiskaaja, jolle Suomen etu ei ole ensisijainen.
*** Suomen lapset ja nuoret on upotettu vihan ja valheiden ilmapiiriin. Jos henkilökohtaisella tasolla nuorten kodin ilmapiirillä on ratkaiseva osuus säilyvätkö nuoret poissa huumeiden, rikosten ja varhaisen kuoleman kohtalolta, lienee koko yhteiskuntaa kattavalla vihan ilmapiirillä vielä paljon suurempi vaikutus. Se vaikuttaa vanhempien työpaikoilla, kouluissa ja harrastuksissa lisäten ahdistuneisuutta ja eripuraa myös kodeissa. Nyt jo lapset ja nuoret reagoivat rikoksilla, väkivallalla ja huumeiden lisääntyvällä käytöllä. Vielä näitä seikkoja vahingollisempaa on se, että rasismi ja syrjintä venäläisiä kohtaan on Suomessa hyväksyttyä. 1990-luvulla näin kuinka lama vaikutti perheisiin. Valtiojohdon viimeaikaiset ratkaisut ja toimet johtavat jälleen itse aiheutettuun lamaan, jonka seuraukset tiedämme. Valheet laman aiheuttajista eivät toimi. Lasten ja nuorten mielenterveys ei kestä valtiojohdon synnyttämää vihan ilmapiiriä eikä laman vaikutuksia palveluiden saantiin.
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: presidentti Niinistö, pääministeri Marin, valheet Ukrainan sodasta, Suomi-kodin ilmapiiri, Lasten ja nuorten mielenterveys, venäjäviha, venäläisten tappaminen, Krim, sotateollisuuden tavoitteet, Obama, Biden, Blinken, Nuland, Sullivan, Ukrainan vallankaap |
Yhdysvaltojen väkivalta Syyriassa ja maailmanlaajuisestiPerjantai 17.2.2023 klo 12:22 - Pirkko Turpeinen-Saari YHDYSVALTOJEN VÄKIVALTA SYYRIASSA JA MAAILMANLAAJUISESTI Toimittaja kysyi Yhdysvaltojen valkoisen talon tiedotustilaisuudessa poistaako Yhdysvallat talouspakotteet Syyrialta, jotta maa voisi korjata maanjäristyksen aiheuttamat katastrofaaliset seuraukset. Tiedottaja katsoi poistamisen olevan ”counterproductive” tarkoitusta vastaamatonta. Yhdysvallat ja Euroopan unioni ovat tehneet kaikkensa estääkseen Syyrian jälleenrakennuksen. Yhdysvaltojen pitkään suunnittelema ”värivallankumous”/sisällissota ei onnistunut. Jokainen EU-maa myös Suomi voisi vetollaan estää EU-talousopakotteet. Valkoisen talon tiedottaja sanoi Syyrian kansan kärsimyksen – nyt maanjäristyksen seurauksena- olevan Syyrian hallituksen oma syy.
*** Yhdysvaltojen värivallankumoukset tapahtuvat Syyrian kaavan mukaan kaikkialla muuallakin. Yhdysvaltojen Libanonin suurlähettiläs Jeffrey Feltman ja saksalainen tutkimuslaitoksen johtaja Volker Perthes suunnittelivat yhdessä Syyrian vallankaappauksen suuntaviivat 2000-luvun alusta lähtien tähän päivään saakka. He esittelivät suunnitelmansa Bilderberg- ryhmässä, presidentti Obaman läsnä ollessa v. 2008. Tavoitteena oli uskonnolliseen tasa-arvoon, sekulaarisuuteen perustuvan maan muuttaminen sunni-johtoiseksi valtioksi, jossa uskonnollinen oikeus korvaisi nykyisen oikeusjärjestelmän. Perustuslaki tulisi muutettavaksi, maan johto karkotettavaksi, eduskunta hajotettavaksi. Vallankaappauksen seurauksena Syyrian öljyvarat tulisivat luonnollisesti Yhdysvaltojen hallinnoimiksi kuten Irakissa. USA:n sotilastukikohdat olisivat luonnollinen seuraus muutoksesta.
*** Tunisia, Egypti, Libya, nyt Syyria olisivat vain helmiä Yhdysvaltojen väkivallan helminauhaan. Syyrian vallankaappaus tehtiin huolellisen suunnitelman mukaan ja siihen kytkettiin myös YK. Se sisälsi Libanonin entisen pääministerin Rafik Haririn murhan. En tiedä suunnittelivatko yllämainitut vallankaappauksen valmistelijat myös sen. Joka tapauksessa murhan suunnittelusta ja murhasta alettiin sopivasti syyttää Libanonin ja Syyrian presidenttejä. Tämän hypoteesin pohjalta vaadittiin YK-johtoisen tutkimuskomission perustamista erityisesti presidentti al Assadin syyllisyyden tutkimiseen. Näin saatiin koko kansainvälinen yhteisö hereille ja kohdistamaan katseensa presidentti Assadiin. Mitään näyttöä oletettujen murhan tilaajien syyllisyydestä ei saatu, mutta aikaa voitiin pelata. Länsimedia sai viisi vuotta aikaa presidentti Assadin demonisoimiseen. Vuosien kuluttua, kun Syyrian sota oli jo meneillään Rafik Haririn murhatutkimuksissa tehtiin merkillinen havainto. Hänen autonsa räjäytyksessä oli käytetty osia, joiden metallia on saatavissa vain Saksasta.
*** Syyrian värivallankumousta valmisteltiin klassiseen tapaan. Yhdysvallat koulutti nuorisoa näkemään maansa todellisuuden Yhdysvaltojen näkökulmasta. Rahaa annettiin ja koulutustilaisuuksia järjestettiin kuten Jugoslavian, Tunisian, Egyptin, Libyan, Ukrainan ja Georgian nuorille maiden saamiseksi suosiollisiksi muutoksiin, jotka palvelisivat Yhdysvaltojen maailmanvaltaa. Samanlaista Yhdysvaltojen vaikuttamista on nähty myös Suomessa ja Ruotsissa. Suomessa mielten muokkaamista on tapahtunut erityisesti politiikan yläkerroksissa. Koomisin ilmiö oli ”demokraatit ulkomailla” järjestön hanke mielenosoitusten järjestämiseksi Helsingissä presidenttien Putinin ja Trumpin tapaamista vastaan. Sitäkin aikaisemmin Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen sai useina vuosina 2010 luvulla valmennusta oikeaan ajatteluun Bilderberg-ryhmän kokouksissa. Tuolloin hän oli myös kahden kokoomuslaisen ulkoministerin, Kanervan ja Stubbin valtiosihteerinä. Seuraavalla vuosikymmenellä muistan hämmästelleeni hänen asennettaan Venäjään, mikä ilmeni seminaarissa, johon osallistuin Savonlinnassa. Hän päivitteli luennossaan ”mitä meidän pitäisi Venäjälle tehdä”. Siis käsitellä Venäjää objektina, tekemisen kohteena eikä vuorovaikutuksessa olevana subjektina. Teija Tiilikainen oli Ulkopoliittisen instituutin johtaja vuoteen 2019. Ulkopoliittisella instituutilla on ”Tieteellinen neuvosto”, joka luonnollisesti ohjaa suomalaisten poliitikkojen ulkopoliittista ajattelua. Neuvostossa on yksi suomalainenkin asiantuntija. Valtaosa neuvonantajista on NATO-maista, voittopuolin Yhdysvalloista. Muutama vuosi takaperin tarkastellessani ”tieteellistä neuvostoa” havaitsin siellä tutun henkilön: Volker Perthesin, saksalaisen tutkijan, joka yhdessä Yhdysvaltojen Libanonin suurlähettilään Jeffrey Feltmanin kanssa suunnitteli Syyrian vallankaappauksen. Muodollisesti Suomen kansanedustajat valitsevat tieteellisen neuvoston jäsenet, mutta kuka varkautelaiselle kirvesmiehelle esittelee, kuka on pätevä UPI:n tieteelliseen neuvostoon? Luonnollisesti UPI:n kokoomuslainen johtaja Teija Tiilikainen. Vuodesta 2019 lähtien Mika Aaltola.
*** Yhdysvallat kuljetti Libyan pommitusten jälkeen yhteistyötä tekevät terroristit Syyrian puolelle. Useat NATO-maat auttoivat bunkkereiden rakentamisessa terroristeja varten. Ranska oli ensimmäinen NATO-maa, jonka sotilaita oli Syyriassa jo v. 2011. He vetäytyivät maasta vähin äänin vuoden sisällä Libanonin puolelle. Nordstream terrori-iskun suunnitteluryhmään kuulunut Jake Sullivan lähetti v. 2013 sähköpostin Hillary Clintonille: "Syyrian Al-Qaida on meidän puolellamme". Lähi-Idän entisten siirtomaaisäntien Ranskan ja Italian kyynisyys on uskomatonta. Ne tekevät yhteistyötä Yhdysvaltojen maailmanherruuden puolella, joka muistuttaa siirtomaavaltaa. Kaikki tehdään taloudellisen hyödyn saamiseksi ja kohdemaan luonnonvarojen ryöstämiseksi.
*** Kriittisellä hetkellä v. 2015 Syyria kutsui Venäjän apuun. Terroristit olivat NATO-maiden tuella tuhonneet suuren osan maata. Korvaamattomat historialliset aarteet oli tuhottu ja mm Palmyran kaunis kaupunki oli suurelta osin tuhottu ja historiallisen museon johtaja tapettu kiduttaen. Syyrian ja Venäjän armeijat saivat Yhdysvallat ja NATO-maat toteamaan vallankaappauksen lopulta mahdottomaksi. Aleppon kaupungin vapautus oli suuri riemun hetki kaikille syyrialaisille ja demokratian kannattajille. Suomessakin havaittiin mielipiteiden manipulaation voima kun kirkkojen kellot soittivat hätäkelloja vastustamaan terroristien karkottamista Alepposta. (Yhtä sekaisin ovat kirkot ja Suomen rauhanliike nytkin Venäjän yrittäessä lopettaa natsien kanssa liittoutuneen Kiovan hallituksen 9v ajan suorittamaa itä-ukrainalaistn kansanmurhaa.) Venäjän johdolla alettiin rauhanneuvotteluprosessi Sotsissa v. 2017. Yhdysvallat oli sitä ennen tehnyt suoran ohjusiskun Syyriaan perustellen sitä kaasuiskulla, joka myöhemmin todettiin vääräksi tiedoksi. Neuvotteluja jatkettiin Astanassa. Syyrian hallitusta neuvotteluissa tukivat Venäjä ja Iran. Kapinallisia vuorostaan tuki Turkki. Itse sodan pääarkkitehdilla Yhdysvalloilla oli neuvotteluissa tarkkailija.
*** Libanonilaisen lehtitiedon mukaan neljä keskeistä NATO-maata, Yhdysvallat, Britannia, Ranska ja Saksa päättivät vaieta kaikista Syyrian rauhanneuvotteluista – kaikesta positiivisesta kehityksestä, mitä tapahtui Syyrian suhteen, jotta hyvin liekkiin puhallettu Assad-viha saataisiin loimuamaan. Vuodesta 2012 – 2018 YK:n apulaispääsihteerinä toiminut vallankaappauksen suunnittelija Jeffrey Feltman pystyi vaikuttamaan YK:n sisällä Syyrian hallituksen vastaiseen toimintaan. Rangaistakseen Syyrian hallitusta ja presidenttiä erityisesti hävitystä sodasta, Syyrialle asetettiin kostoksi paitsi Yhdysvaltojen, myös ja EU:n, Kanadan, Australian, Sveitsin ja Arabiliiton talouspakotteet sekä estettiin kaiken humanitaarisen avun toimittaminen Syyriaan hallituksen kautta kuten normaalisti tehdään. Niukka humanitaarinen apu, myös YK:n toimittamana,oli toimitettava terroristien käsiin jääneen Idlibin maakunnan ja Turkin rajan kautta.
*** Syyriaan kohdistetaan öljyntuonti saartoa. Sen lisäksi Yhdysvallat varastaa miehittämillään alueilla Syyrian öljyä, aiheuttaen kansalaisille kestämätöntä kurjuutta. Sanktiot on kohdistettu myös avustusjärjestöihin ja mittavaan osaan Syyrian omaa lääketieteellistä toimintaa. Maanjäristyksen jälkeen syyrialaisten kärsimys on sanoinkuvaamatonta varsinkin, kun se on USA n ja EU:n tarkoituksellisesti aiheuttamaa. Avustusjärjestöt pelkäävät edelleen joutuvansa itse sanktioiden kohteeksi. Syyria joutuu kärsimään siitä, että se ei sallinut Yhdysvaltojen NATO-liittolaisineen miehittää Syyriaa ja varastaa ja ylikansallistaa sen öljyä kuten Irakissa. Länsimaat tunnustavat Syyrian opposition ”lailliseksi hallitsijaksi” kuten yrittivät menetellä Venezuelassa. EU katsoo Syyrian hallituksen sortavan oppositiota, jota länsi tukee. Vuonna 2012 EU maista Ranska, Britannia, Italia ja Alankomaat sulkivat lähetystönsä Damaskoksessa. Kostoksi sekulaarisen Syyrian selviämisestä Venäjän avulla sodasta päinvastoin kuin Irak, ”länsi” on päättänyt kurjistaa maan pakotteilla, estää jälleenrakennuksen ja historiallisen kauniin maan kukoistuksen. Monet EU maat estivät Syyrian hallituksen järjestämien presidentinvaalien toteuttamisen omissa suurlähetystöissään. Muun muassa Saksa, jossa on paljon Syyriasta lähtöisin olevia pakolaisia esti vaalien järjestämisen Saksassa. Ruotsissa, vaalit pystyttiin järjestämään. Presidentti Bashar al Assad sai vahvan mandaatin virkaan.
***
Maanjäristyksen aikana syyrialaiset joutuvat paljain käsin kaivamaan uhreja sortuneiden talojen kivilohkareiden alta. Maassa ei ole kaivinkoneita eikä niihin bensiiniä, sairaaloissa ei ole sähköä, sidetarpeita eikä lääkkeitä. Syyrian kohtalo muistuttaa Jugoslaviaa, jossa 10 vuotta kestäneet totaaliset talouspakotteet ajoivat alueen 24. sijalta kansantuotteella mitattuna kehitysmaaluokkaan.Tilanteessa, jossa NATO laittomine pommituksineen esiteltiin sankarina ja kansainvälisiä lakeja puolustavat jugoslaavit konnina. Pommittajat perustivat kansainvälisen tuomioistuimen, jossa tuomareina oli pommittajamaiden kansalaisia ja syytteessä olivat laillisuutta puolustaneet sotilaat. *** Venäjä on todennut toimivansa ulkopolitiikassaan siirtomaavallan kaltaista toimintatapaa vastaan. Tällä hetkellä Venäjä on lännen pakotteista huolimatta valmis tukemaan Syyrian kansaa kaikin mahdollisin tavoin. Toivottavasti myös muut BRICS-maat uskaltavat lähteä mukaan PS Tämä artikkeli on julkaistu myös nettilehti- Naapuriseuran Sanomissa. Koska kaikki blogejani seuraavat eivät vielä ole tutustuneet Naapuriseuraan eikä Naapuriseuran Sanomiin, julkaisen sen myös blogina, jotta se jää blogi-arkistooni.
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Yhdysvallat terroristina, Syyria, värivallankumoukset, Jeffrey Feltman, Volker Perthes, UPI, NATO, suomalaisten manipulointi, |
ONKO NORJASSA JÄLLEEN QUISLINGEJA?Lauantai 11.2.2023 klo 16:31 - Pirkko Turpeinen-Saari Äärioikeistolainen Vidkun Quisling toimi toisen maailmansodan aikana Norjan pääministerinä. Hänen hallituksensa toimi yhteistyössä natsi-Saksan kanssa ja sille alisteisena. Norja taisteli Saksaa vastaan ainoastaan Narvikissa, minkä taistelun se hävisi ja apuun tulleet heikot britti- ja ranskalaisjoukot lähtivät pakoon.Saksa miehitti Norjan. Sodan jälkeen Quisling joutui oikeuteen maanpetoksesta ja teloitettiin.
*** Natsi-Saksa miehitti myös Tanskan, joka yritti alkuvaiheessa sotilaallista vastarintaa, mutta epäonnistui täysin. Maassa toimi vahva vastarintaliike, mutta myös suuri joukko kollaboraattoreita, yhteistyötä Saksan kanssa harrastaneita henkilöitä yhteiskunnan eri portailta. Sodan jälkeen Tanskaan säädettiin, saksalaisten kanssa yhteistyötä tehneitä koskevat lait. Useita ihmisiä teloitettiin ja laki tällaisten henkilöiden etsimisestä lakkautettiin vasta 1990-luvulla.
*** Suomessa marsalkka Mannerheim kutsui Saksan armeijan Suomeen syyskesällä 1940. Tämä tapahtui presidentin ja eduskunnan selän takana. Suomen pohjoinen armeija alistettiin osaksi natsi-Saksan armeijaa. Saksan armeijan edustaja oli Mannerheimin pääesikunnassa koko sodan ajan. Suomessa kollaboraattoreita ei teloitettu. Vastaavassa asemassa olevia upseereita saatettiin sotaoikeuteen esimerkiksi Romaniassa. Sen sijaan yhteistyötä Saksan kanssa vastustaneita kansalaisia teloitettiin ja vangittin. Viimeiset teloitukset tehtiin vain muutamia päiviä ennen sodan loppua.
*** Quislingin patsasta ei löydy Oslon paraatipaikalta. Suomen marsalkka Mannerheimin patsaita on useissa kaupungeissa, vaikka hän henkilökohtaisesti suunnitteli, toteutti ja hallinnoi miehitettyyn Itä-Karjalan, Petroskoihin, rakennettuja keskitysleirejä. Leirit oli rakennettu venäjää puhuville Itä-Karjalaisille. Pelkästään v. 1942 elokuun aikana leirillä kuoli kaikkiaan 500 siviiliä, naista, vauvaa ja vanhusta.
*** Viime päivinä Pulizer-palkittu toimittaja Seymor Hersh on yksityiskohtaisesti ja luotettaviin Yhdysvaltojen hallinnon sisäpiirin tietoihin perustuen kuvannut, miten venäläis- saksalainen kaasuputkisto Nordstream 1 ja 2 räjäytettiin. Räjähteet asetettiin putkistoihin odottamaan myöhemmin tapahtuvaa laukaisua NATOn Baltops harjoitusten aikana. Syyskuussa Norjan laivaston lentokone pudotti räjäytykseen tarvittavan laukaisijan. Näin presidentti Bidenin aikaisemmat vakuutukset putkiston tekemisestä käyttökelvottomiksi toteutuivat.
*** Norja on tapahtuman myötä vastuussa terroriteon suorittamisesta. Minkälainen hallitus tekee tällaista? Ei ainakaan kansainvälisiä lakeja ja YK:n peruskirjaa toteuttava. Norja on alistanut osia maa-alueestaan Yhdysvaltojen armeijan hallintaan valtiollisella sopimuksella. Minkälaisia mielleyhtymiä Quislingiin tästä nousee?
*** Yhdysvaltojen ulkoministeriö on Saksan liittopäivien pitkäaikaisen jäsenen Willy Wimmerin mukaan ilmoittanut v.2000 Bratislavan kokouksessaan luopuvansa noudattamasta kansainvälisiä lakeja, elleivät ne hyödytä Yhdysvaltoja. Wimmer oli kokouksessa läsnä. Jugoslavian pommitukset olivat jo 1990-luvulla moninkertaisesti laittomia. Niitä on seurannut useita ”värivallankumouksia”, itsenäisten valtioiden pommituksia ja miljoonia ihmisuhreja.
*** Yhdysvaltojen teollisuusmiehet mm. Henry Ford rahoittivat Hitlerin Saksan aseistamista. Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvallat kutsui maahansa tuhansia entisiä keskitysleirin vartijoita, tiedemiehiä ja natsi-Saksan palvelijoita. Se rahoitti Ukrainan natseja jo 1950-luvulla. Samoin tukea saivat Euroopan fasistiset hallinnot ja sotilasvallankaappaukset, joista viimeksi mainituista useat olivat Yhdysvaltojen aikaansaamia.
*** Kuten Oliver Stonen viimeisessä dokumenttielokuvassa ”JFK revisited ”osoitetaan Yhdysvaltojen tiedustelupalvelut ja sotateollisuuden kannattajat murhauttivat rauhaa haluavan presidentti John F.Kennedyn. Todella kylmät väreet hiipivät selkäpiissä katsoessa elokuvaa, jonka autenttinen arkistomateriaali ja videokuvat ovat vakuuttavia.
*** USA:n sotateollisen kompleksin tavoitteita noudattavat USA:n presidentit ovat jatkuvalla sotajalalla ja ryöstöaikeissa. Vuoden 2000 Bratislavan kokouksessa USA päätti myös laajentaa NATO:n vaikutuspiirin Baltiasta Ukrainan Odessaan ja lisäksi estävänsä Venäjän laivaston pääsyn Pietarista Itämerelle.
*** Koska terroriteot ovat laittomia, Yhdysvaltojen liittolaisten on myös lakattava piittaamasta kansainvälisistä laeista. Britannian väitetään osallistuneen Krimin sillan räjäytykseen, mikä on terroria. Nyt kesällä 2022 Baltops-harjoitukseen osallistuneet NATO-maat ja kumppanit, Suomi mukaan luettuna, ovat osallistuneet Nordstream -terroriteon valmisteluun – Norja sen viimeistelyyn.
*** Yhdysvaltojen suoritettua yhdessä eräiden EU-maiden kanssa väkivaltaisen vallankaappauksen Ukrainassa v. 2014 NATO-maat on sitoutettu Ukrainan sisällissotaan siitä lähtien. Saksa ja Ranska ovat osallistuneet petokseen Minskin rauhansuunnitelman suhteen. Kiovan hallitus on toiminut kuten Hitlerin Saksa: polttanut miljoonia kirjastojen kirjoja tehdäkseen tyhjäksi Ukrainan alueen ja Venäjän yhteisen historian ja nostaakseen ihailun kohteeksi toisen maailmansodan aikaiset natsi-sankarit. Kiovan hallitus on kieltänyt oppositio-puolueet, venäjänkieliset sanomalehdet ja TV-kanavat. Enemmistön kansasta äidinkielekseen kokema kieli on tullut kielletyksi samoin ortodoksinen kirkko. Tuhansia aukioiden ja katujen nimiä on muutettu, jotta uusi fasistinen todellisuus vakiintuisi.
*** Euroopan unioni tukee tätä Ukrainan hallituksen toimintaa asettamalla Itä-Ukrainan väestöä puolustamaan tulleelle Venäjälle sanktioita, kieltämällä kaiken Venäjältä tulevan tiedonvälityksen sekä takavarikoimalla Venäjän valtion kansallisvarallisuutta, joka sijaitsee Euroopan Unioni-maiden pankeissa. Tällaiselle konfiskoinnille ei ole mitään kansainvälisen lainsäädännön mukaista perustetta. Euroopan unionilla ei ole minkäänlaista oikeutta puuttua Venäjän rahavaroihin. Yksittäiset Euroopan unionin valtiot ovat asianosaisia, eikä niistä mikään ole ollut toistaiseksi aikeissa toimia Euroopan komission viitoittamalla tavalla.
*** Fasistinen toiminta, rasismi ja laittomuus ovat levinneet Yhdysvalloista myös Euroopan unioniin. Sen päättämä tiedonvälityksen sensuuri on asettanut uuden rautaesiripun Venäjän ja Länsi-Euroopan välille. Euroopan unionin toiminnalla sen enempää kuin kansallisvaltioiden, myös EU hun kuulumattomien valtioiden kohdalla terrorismi ei noudata kansainvälisiä lakeja. Siten Yhdysvaltojen ulkoministeriön Bratislavan päätös näyttää tulleen osaksi Euroopan unionin toimintaohjelmaa. Siihen kuuluu myös NATO:n laajeneminen kuristusrenkaaksi Venäjän ympärille. Yhdysvallat on siirtynyt intiaanien, mustien, kommunistien ja rauhanaktivistien sorrosta Venäjän kansalaisten sortamiseen ovat he sitten mitä kansallisuutta tai uskontoa tahansa. En voi uskoa, että Norjan kansa kannattaa natsismia ja terrorismia. Ei myöskään Suomen kansa. Siitä huolimatta olemme joutuneet luopumaan demokratiasta. Eduskunta ei enää toteuta kansan tahtoa. Presidentti ja ulkomainen armeija päättävät Suomenkin asioista, kuten kuningas ja armeija Norjan asioista. Tämä eliitti antaa Yhdysvalloille ja EU lle valtakirjan toimia Yhdysvaltojen sotateollisuuden arvojen mukaisesti.
*** Venäjän tavoitteena on Ukrainan denatsifikaatio, demokratian ulottaminen kaikille sekä NATO:n ja myös sitä kautta Yhdysvaltojen sotilaallisen vaikutusvallan laajenemisen estäminen. Miten on Suomen ja Norjan laita? Kuinka historiallinen natsimielisyys ja -liittolaisuus on neutraloitavissa demokratiaksi, kansanvallaksi ja humanismiksi? Kansainväliset lait ja YK:n peruskirja pyrkivät takaamaan rauhan ja oikeudenmukaisuuden toteutumisen.
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nordstream 1, 2, terrorismi, fasismi, Quisling, Hitler, Norja, Suomi, Tanska, Henry Ford, kollaboraattoreiden teloitukset, Mannerheim, keskitysleirit, kansainväliset lait, Venäjän varojen konfiskointi, Euroopan unioni, Seymor Hersh, Ukrainan natsistinen to |
SUOMI - TERRORISMIN TUKIJASTA TERRORISTIKSITiistai 31.1.2023 klo 17:59 - Pirkko Turpeinen-Saari Katsoin Oliver Stonen dokumentin JFK – revisited. Sen voi googlata elokuvan nimellä. Aikaisempi elokuva JFK on hyvä olla pohjana. Oliver Stone kuvaa taiturimaisesti yhä syvemmältä ja syvemmältä todistajalausuntoja ja arkistoja penkoen John F.Kennedyn salamurhaa – sen suunnittelijoita ja tekijöitä. Paraskaan jännityselokuva ei lyö vertoja tälle ohjelmalle. Kuinka syytön tehdään syylliseksi, kuinka todistajalausuntoja väärennetään, kuinka asianosaisia kuolee tai tapetaan. Kuinka valtion komitea perustetaan ei totuuden paljastamiseksi vaan sen peittämiseksi. Aitojen asianosaisten haastattelut, valokuviin ja dokumenttifilmeihin perustuvat vakuuttavat todisteet rakentavat uskomattoman todellisuuden. JFK:n murhasivat valtion elimet, CIA, FBI, sotiin myönteisesti suhtautuvat poliitikot ja heidän myötäjuoksijansa.
***
John F. Kennedy olisi edistänyt rauhaa. Sitä sotateollinen kompleksi ei halunnut. Rauhaa rakensivat myös Martin Luther King ja Robert Kennedy, jotka myös murhattiin. Ensimmäinen elokuva alkaa presidentti Eisenhowerin puheella, jossa hän varoittaa päästämästä sotateollista kompleksia valtaan. JFK revisited alkaa John F. Kennedyn rauhaa tavoittelevalla puheella. Parasta kun katsotte sen itse.
***
Yhdysvaltojen sodat ovat jatkuneet taukoamatta aiheuttaen miljoonia uhreja. Motiiveina ovat olleet sotilaallinen alistaminen ja ryöstö. Yhdysvaltojen sotilastukikohdat ovat levittäytyneet ympäri maapallon. Reagan tavoitteli jo Jugoslavian hajottamista, Kiinaa ja Venäjää. Bush Sr toteutti Venäjän ryöstön, Bill Clinton Jugoslavian lopullisen hajottamisen ja Kosovon miehittämisen. Bush jr hyökkäsi varoittamatta Afganistaniin ja Irakiin, Obama sai rauhanpalkinnon aloittaen sen kunniaksi enemmän sotia kuin kukaan muu Yhdysvaltojen presidenteistä.
*** Neuvostoliiton hajottaminen ja Venäjän taloudellinen ryöstö houkutteli Suomen valtiojohdon mukaan terrorismin tukemiseen. Tiedot Venäjän ryöstöstä vaiettiin. Presidentti Bush sr siirsi F.William Engdahlin mukaan Venäjän kullan veljensä pankkiin Sveitsiin. Venäjän kansan omaisuus konfiskoitiin epäonnistuneella yksityistämiskampanjalla. Tuo yksityistäminen näyttäytyi Suomen presidentti Ahtisaarelle mallina tulevaa Serbian Kosovon serbiomaisuuden myöhempää konfiskointia varten.
*** 1990-luvulla Suomi toimi USA-johtoisen terrorismin avustajana. Media asettui tukemaan niitä Jugoslavian kansanosia, joiden puolella Yhdysvallat ja Saksa yhdessä natsi -diasporan ja Osama-bin Ladenin kanssa olivat. Siis Bosnian muslimien ja Kroatian neo-natsien puolella. Suomen Yle, joka on nyt perusteellisesti harjaantunut sotateollisen kompleksin tarpeisiin, tuki Bosniaaan kalifaattia rakentavia muslimeja ja myöhemmin puhdasta albaani-Kosovoa rakentavia albaaneja entisen puolustusministeri Elisabeth Rehnin ja hammaslääkäri Helena Rannan haastatteluin. Jugoslavian hajottamista ja sotatoimia vastustaneet serbit olivat median vihollisia. Serbien virumisesta muslimien ja kroaattien keskitysleireissä koko toisen maailmansodan ajan vaiettiin.
***
Terrorismin tukeminen muuttui tositoimiksi Suomen hallituksen salatessa Racakin kylän taistelun tapahtumat. Suomi salli ETYJ:n Kosovon joukkojen johtajan, yhdysvaltalaisen William Walkerin, CIA:n agentin ja Väli-Amerikan likaisten temppujen tekijän, lavastaa taistelussa kaatuneet henkilöt teloitetuiksi. Vaikka suomalaiset oikeuslääkärit tiesivät, että henkilöt olivat poliisien ja terroristien välisessä taistelussa kaatuneita, oikeuslääkäreiden ryhmän puheenjohtajaksi valittu hammaslääkäri Helena Ranta ei kertonut mitä oikeuslääkärit olivat löytäneet. Suomen hallitus päätti yhdessä Saksan ulkoministeriön kanssa salata oikeuslääkäreiden tutkimustulokset. Tämä teko yhdisti kouriintuntuvasti Suomen valtion Yhdysvaltojen sotateollisen kompleksin vaatimuksia toteuttavaan hallintoon, jota muodollisesti johti Bill Clinton. Se aloitti välittömästi hammaslääkäri Rannan tiedotustilaisuuden jälkeen Jugoslavian pommitukset. Todellinen syy pommituksiin oli se, että Jugoslavian hallitus ei suostunut koko Jugoslavian maaperän NATO-miehitykseen. Kolmen kuukauden pommitusten jälkeen sovitussa rauhassa vain Kosovon maakunta tuli NATO-miehityksen alaisuuteen, ei koko Serbia.
***
Heti Jugoslavian pommitusten jälkeen v. 2000 Yhdysvaltojen ulkoministeriö julisti kokouksessaan Bratislavassa luopuvansa kansainvälisten lakien noudattamisesta, mikäli ne eivät palvele Yhdysvaltojen etua. Sen lisäksi USA julisti laajentavansa NATO:n Baltiasta (mihin se laskee Suomen kuuluvan) Ukrainan Odessaan. Mikä demokraattinen maa antaa tällaisia julistuksia? Terroristivaltiohan se on. Maa joka tappaa rauhaa haluavat johtajansa ja kansalaiset, valehtelee, ryöstää, kiduttaa, pitää salaisia vankiloita myös Euroopassa. Bratislavan päätösten jälkeen Yhdysvallat alkoi määrätä mitä Ukrainassa tapahtuu. Odessahan on Ukrainan rannikkokaupunki ja Mustan meren hallinnassa eräs tekijä. Toinen tavoite oli Krim ja Venäjän laivastotukikohta siellä. NATO: a laajennettiin suunnitelman mukaan yhä lähemmäs Venäjän rajaa käyttämällä alueen valtioita kohtaan uhkailua, kiristystä ja taloudellisia houkutuksia. Päätavoitteena oli hajottaa Venäjä kuten Jugoslavia ja saattaa loppuun 1990-luvulla alkuun saatettu Venäjän ryöstö. Psyykkisenä menetelmänä oli nostaa entisissä natsi-Saksan liittolaismaissa vanha natsi -nostalgia. Pyyhkiä syyllisyydentunteet ja historia pois ja legitimoida uusnatsismi, mitä oli tarvittu jo Jugoslaviaa hajotettaessa
*** Venäjän valtion varallisuuden ja kullan konfiskointi sekä Serbian Kosovon serbiomaisuuden varastaminen olivat onnistuneet ja ne oli pyritty legalisoimaan ylikansallisella yhtiöittämisellä.2000-luvulla pyrittiin samaan Ukrainan värivallankumouksilla. Jotta Venäjän NATO-piiritysrengas saataisiin suljettua, Itä-Ukraina tulisi saada haltuun. Maidanin verisen vallankaappauksen jälkeen vuonna 2014, Yhdysvallat ja NATO ottivat Ukrainan haltuunsa. Yhdysvallat valitsi ylikansallisen hallituksen. Varapresidentti Biden alkoi yhdessä sukulaistensa kanssa toimia siirtomaaherrana. Neo- natsismia alettiin ylistää, venäjän kieli kiellettiin, vähemmistöjen vaino alkoi, laillisuus romahti, Ukrainan ortodoksista kirkkoa ja sen pappeja vainottiin ja Itä-Ukrainan kansalaisilta lopetettiin sosiaaliset oikeudet ja yhdeksän vuoden ajan alue kärsi jatkuvista sotatoimista. Ukrainan valtion omaisuus yksityistettiin. Ylikansalliset yhtiöt alkoivat GMO-maanviljelyksen.
*** Venäjänkielisten ukrainalaisten pyrkiessä pakoon natsien mielivaltaa, todeten Krimin niemimaan ja Itä-Ukrainan autonomisiksi alueiksi, Yhdysvaltojen sotateollinen kompleksi yhdessä EU:n kanssa julisti Venäjän presidentin hylkiöksi ja aloitti talouspakotteet ja boikotit, joiden loppupää ei ole vielä näkyvissä.
***
Yhdysvaltojen terrorismi ei ole nähnyt vielä loppuaan. Jugoslavian hajottamissotien menestyksekkäät Yhdysvaltoja ja NATOa palvelevat markkinointitoimistot saivat yhä uusia tehtäviä. Saksalaisen tutkimuslaitoksen johtajan Sabine Schifferin mukaan markkinointitoimisto Hill&Knowlton sai tehtäväkseen presidentti Putinin demonisoinnin. Sarvipäinen Putin aikausilehtien kannessa tai rotaksi kuvattu Putin Helsingin Sanomissa ovat saman ideologian tuotteita. Eräs Hill& Knowltonin johtajista on USA/Ukraina hankkeissa mukana, joten kyse ei ole vain markkinointitehtävästä vaan myös osallisuudesta ja projektista hyötymisestä taloudellisesti.
*** Suomen media on ollut 1990-luvulta saakka aktiivinen Yhdysvaltojen sotateollisen kompleksin harrastaman terrorismin tukija. Milloin Suomi muuttui terroristiksi itse? Presidentti Niinistön valtakausi on ollut ratkaiseva. Presidentti Halonen oli ulkoministeri silloin kun oikeuslääkäreiden tutkimustulokset salattiin. Siitä hän ja Lipposen hallitus kantavat vastuun. Jugoslavian sodan aikana silloinen ministeri Niinistö oli EDU: n, Euroopan demokraattisen unionin, puheenjohtaja, jonka tehtävänä Niinistön mukaan oli ”kommunismin kitkeminen” Euroopasta. Kaikki Jugoslavian johtajat olivat kommunisteja. Halosen presidenttikaudella Suomi liittyi Yhdysvaltojen sotateollisen kompleksin laittomaan hankkeeseen, Afganistanin sotaan. Sota muutettiin lailliseksi YK:n mandaatiksi myöhemmin Ehkä tuo sota tutustutti suomalaiset siihen, kuinka terroristinen toiminta muutetaan hyväksyttäväksi.
***
Presidentti Niinistö on median luomus. Kun media käskee hypätä, hän hyppää. Kaikki Suomen Yhdysvaltojen sotateollisuutta palvelevat mediatalot ovat jo yli vuosikymmenen kannattaneet Suomen liittymistä NATO: on. Tämän oivaltaen presidentti Niinistö liitti Suomen NATO: n isäntämaasopimukseen v. 2014 ilman eduskuntakäsittelyä. Suomeen kutsuttiin NATO: n hybridikeskus toteuttamaan USA n sotateollisuuden tavoitetta tiedonvälityksen saamiseksi tukemaan Suomen liittämistä NATO on.
***
Milloin terrorismin tukeminen muuttui terrorismiksi? Oliko se silloin kun eduskunta muutettiin NATO: a tukevaksi elimeksi presidentin puhuttelujen jälkeen? Oliko se silloin kuin kansanmurhaa suorittavan, natsismia muistuttavia käytäntöjä toteuttavan presidentti Zelenskin annettiin puhua videolla eduskunnassa kansanedustajien noustessa taputtamaan hänelle seisaaltaan. Oliko se silloin kun Suomi alkoi lähettää aseita sotaa käyvään Ukrainaan, aseita, joista presidentti Niinistö sanoi että ”kyllä niillä jälkeä tulee”, Vai tapahtuiko se silloin, kun pääministeri Sanna Marin julisti olevansa valmis taistelemaan ukrainalaisten puolella tajuamatta, että hän taistelisi Yhdysvaltojen terroristisen sotateollisuuden sotaa ukrainalaisilla toisia ukrainalaisia vastaan? Vai tapahtuiko se lopulta silloin kun eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Halla-aho sanoi, että venäläisiä pitää tappaa, tai silloin kun kirjailija Sofi Oksanen halusi nimensä venäläisiä tappavaan ammukseen?
*** Kaikessa tässä media heiluttaa tahtipuikkoa. Yhdysvaltalainen ylikansallinen media on riippuvainen aserahoista. Jo 1990-luvulla anglikaaninen kirkkokin sijoitti aseisiin. Aseteollisuus tuo rahaa ja valtaa. Sodilla saadaan öljyä ja maan rikkauksia. Sotilaat ja armeija luovat kurinalaisen saman mielisyyden. Fasismissa se läpäisee yhteiskunnan. Olemme muuttuneet terroristeiksi, siltojen ja öljyputkien räjäyttelijöiden kanssarikollisiksi, saadun öljyn maksujen konfiskoijiksi. Sopimusten rikkojiksi, rahojen ja omaisuuden varastamisen laillistajiksi. Nyt Euroopan Unioni varastaa, sensuroi, korruptoi ”laillisesti”. Ei tarvitse muuta kuin julistaa: ”Nyt varastaminen on laillista. Tiedon pimittäminen samoin”. Keskeytetään Allegro-junaliikenne, heitetään ydinvoimalaitoksen rakentamissopimus ja koko hanke romukoppaan. Tehdään siitä laki tai sopimus. Meidän kesken. Terrorismi ei tarvitse lakejakaan.
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Oliver Stone, Yhdysvaltojen terrorismi, Suomi terroristina, Niinistö, Jugoslavia, Venäjän ryöstö, Ukrainan ryöstö, natsismi, Kennedyn murha, |
Pääseekö Niinistö eturiviin?Torstai 26.1.2023 klo 17:42 - Pirkko Turpeinen-Saari Yhdysvallat ja Saksa ovat liittoutuneet natsien kanssa merkittävästi Jugoslavian hajottamissodista lähtien. Yhdysvaltojen ja Kanadan natsi-diaspora rahoitti paitsi sotaa myös sotapropagandaa. Seuraava Saksan ja USA:n yhteishanke oli Syyrian vallankaappausyritys. Yhdysvaltojen entinen Libanonin suurlähettiläs Jeffrey Feltman ja saksalaisen tutkimuslaitoksen johtaja Volker Perthes esittelivät kaappauksen suuntaviivat Bilderberg- ryhmässä, presidentti Obaman läsnäollessa v. 2008. Venäjän ryhdyttyä tukemaan Syyrian sekulaarista hallitusta v. 2015 kaappaus meni kiville. Yhdysvallat ja EU, Saksan johdolla, asettivat totaaliset talouspakotteet, joilla Syyrian jälleenrakennus on käymässä mahdottomaksi. USA jatkaa Syyrian öljyn varastamista sotilaidensa vartioimana. Syyrialaiset kärsivät ravinnon ja polttoaineen pulasta Yhdysvallat ja EU ehtivät muun ohella horjuttamaan Ukrainaa pois yhteistyöstä Venäjän kanssa koko 2000 -luvun ajan. Väkivaltainen vallankaappaus yhteistyössä natsi -joukkioiden kanssa suoritettiin helmikuussa 2014, mitä seurasi USA:n asettama laiton hallitus ja vaaleilla valitun presidentin ajo maanpakoon. Ukraina siirtyi kokonaan USA:n valtapiiriin. USA:n varapresidentti Biden vieraili usein Ukrainan parlamentissa antamassa ohjeita. Hän kertoi puhuneensa pääministeriksi valitsemansa Yatsenjukin kanssa puhelimessa enemmän kuin vaimonsa kanssa. Ukrainan natseilla on keskeinen määräysvalta siihen, miten maata hallitaan. Uuden hallituksen aikana venäjän kielen asema muutettiin. Se ei ollut enää virallinen kieli ja venäjän puhuminen kiellettiin julkisella paikalla. Ukrainan historiankirjoitus muutettiin heijastamaan natsi -myönteisyyttä. Hitlerin liittolainen Stepan Bandera korotettiin jalustalle. Koululaisten historiankirjat, tuhannet maan kadut ja paikannimet muutettiin pyyhkimään pois yhteydet Venäjään ja Venäjän kulttuuriin. Venäjänkieliset tiedotusvälineet lakkautettiin. Laiton hallitus ja laittomaksi muuttunut eduskunta julistivat ”terrorismin vastaisen sodan” Itä-Ukrainan pääasiassa venäjänkieliselle väestölle, joka ei halunnut alistua vallankaappauksen alaisen hallituksen valtaan. Krim itsenäistyi ja Donbassin alue julistautui autonomiseksi. Sitä seurasi ennen näkemätön väkivalta, joka muuttui muistuttamaan kansanmurhaa.
*** Vallankaappauksella maasta ajettu Ukrainan presidentti olisi ollut valmis Saksan, Puolan ja Ranskan ulkoministereiden ohella sopimaan seuraavien vaalien aikaistamisesta ja Euroopan unioniin lähentymissopimuksen tulevasta ratifioinnista. Sopimus heitettiin roskakoriin. Seuraavaksi Donbass oli valmis Saksan, Ranskan ja Venäjän tukemana sopimaan Kiovan hallituksen kanssa rauhanomaisesta ratkaisusta autonomisena osana Ukrainaa. Sopimusta kutsuttiin Minskin sopimukseksi. Ukrainan presidentti Poroshenko, Saksan liittokansleri Angela Merkel ja Ranskan presidentti Francois Hollande neuvottelivat ketunhäntä kainalossa. He eivät halunneetkaan rauhanomaista sopimusta vaan sotaa. He halusivat käyttää aikaa siihen, että USA:n johtama sotilasliitto NATO kouluttaisi ukrainalaiset käymään sotaa Venäjää vastaan heikentääkseen sitä. Jo presidentti Barack Obaman aikana Yhdysvallat oli julistanut Venäjän vihollisekseen. Kongressi antoi presidentille luvan aloittaa sota ”tarvitsematta enää kääntyä kongressin puoleen”. Kaikki osapuolet tiesivät, että natsijoukoilla oli valta painostaa Ukrainan presidenttiä ja että natsit olivat osa Ukrainan laillista armeijaa järjestäytyen eri osastoiksi, jotka kukin kantoivat omaa natsi -historiaansa ja viettivät juhlapäiviään. Stepan Banderan syntymäpäivää 1.1. vietetään soihtukulkuein suurkaupunkien kaduilla.
***
70 vuotta on kulunut toisesta maailmansodasta, jolloin Saksan natsi -armeija liittolaisineen taisteli Ukrainan natsien rinnalla Neuvostoliittoa vastaan. Suomi kuului näihin liittolaisiin. Tammikuussa 2023 Saksa on ilmoittanut antavansa panssarivaunuja Ukrainalle sotaan Venäjää vastaan, joka taistelee Ukrainan de-natsifioimiseksi ja Itä-Ukrainan kansanmurhan lopettamiseksi. Suomi on ilmoittanut antavansa uuden 11/12 asepaketin ja mahdollisesti myös hyökkäysvaunuja. Suomen hallitus ja presidentti eivät tunnusta taistelevansa kansanmurhan onnistumiseksi, vaan naamioivat puheen ”Ukrainan demokratian puolustamiseksi” ja Venäjän-vastaiseksi taisteluksi. Natsien olemassaoloa tai toisinajattelijoiden murhaamiseksi laadittuja listoja Suomen hallitus ei tunnusta tuntevansa.
***
Suomen presidentti ja pääministeri ovat joutuneet kilpailuun siitä kuka on paras natsien tukija. Suomi ja Eesti miinoittivat toisen maailmansodan aikana Suomenlahden estääkseen natseja vastaan taistelevan Neuvostoliiton merenkulun. 16 000 Tallinnasta Leningradiin laivoilla Saksan natseja pakenevaa menehtyi noihin miinoihin. Viime päivinä Eestin ulkoministeri on esittänyt, että Suomenlahti suljetaan yhteistyössä Suomen kanssa. NATO:n miinalaivat harjoittelivat jo Suomen vesialueilla. Venäjä on kutsunut suurlähettiläänsä Eestistä. Saman teki Eesti vastavuoroisesti. Suomen tasavallan presidentti keräsi pisteet ensimmäisenä jättämällä Venäjän suurlähettilään kutsumatta itsenäisyyspäivän juhliin. Muutama päivä sitten Suomen presidentti keräsi natsipisteitä vierailemalla Kiovassa naureskelemalla julkisesti Putin-pilakuvalle Yhdysvaltojen ulkoministeriö piti v. 2000 kokouksen Bratislavassa. Siellä päätettiin levittää NATO-alue Baltiasta (johon Suomen katsotaan kuuluvan) Ukrainan Odessaan. Sen lisäksi Yhdysvallat päätti ryhtyä hankkeeseen estää Venäjän pääsy Itämerelle. Nyt USA on ottanut Ukrainan haltuun eräänlaiseksi siirtomaakseen, kouluttanut NATO:n avulla ja Saksan Merkelin ja Ranskan presidenttien suosiollisella avustuksella Ukrainalle NATO-kelpoisen armeijan. Tuon armeijan lähtiessä helmikuussa 2022 hyökkäämään tarkoituksenaan saada päätökseen Itä-Ukrainan kansanmurha ja valloittaa Donbassin alue Ukrainan hallituksen valtaan, Venäjän mitta tuli täyteen. Donbassin väestö julistautui itsenäiseksi ja kutsui Venäjän armeijan apuun. Itä-Ukrainan asukkaiden oma armeija liittoutui Venäjän armeijan kanssa yhteistoimintaan puolustamaan kotimaataan.
***
Yhdysvallat ja Ukraina ovat saaneet natseihin tukeutuvan armeijansa avuksi varustuksia Saksalta. Saksa on tutussa puuhassa palauttamassa nyky -poliitikkojen isien ja isovanhempien haavetta voitosta Venäjästä. Eestiläisillä ja suomalaisilla on kilpailu siitä, kuka parhaiten palvelee Ukrainan presidentti Zelenskya ja hänen isäntäänsä Yhdysvaltoja. Ranska, Ruotsi ja Norja ovat erikoisessa seurassa. Ranska ja Norja olivat natsi-Saksan miehittämiä ja kärsivät siitä, mutta nyt eivät ole huomaavinaan natsien rikoksista kärsivien Donbassin asukkaiden hätää. Suomalaisille natsi -liittolaisuus on tuttua ja poliitikkomme keräävät pisteitä Ukrainan avusta mielellään ja ilman vaikeuksia.
***
Kun tuntee Vietnamin, Irakin, Libyan, Syyrian ja Afganistanin kauhut Yhdysvaltojen armeijan ja sen liittolaisten uhreina ei ole vaikeata asettua natsismin uhrien puolelle tässäkään tapauksessa. Venäjällä on valtava taakka puolustaa maailmaa fasismilta ja natsismilta. YK:n viimeisimmässä äänestyksessä EU-maat olivat jo natsismin ja fasismin ihannoinnin puolella. Maapallon maiden enemmistö ei ole.
***
Presidentti Niinistö kilpailee kaikkien niiden kanssa, jotka Ukrainaa miellyttäen tietävät miellyttävänsä Yhdysvaltoja. Jokainen teko tuottaa pisteitä, joiden runsaus pussissa oikeuttaa ensi vuoden tammikuun ensimmäisenä päivänä Banderan kunniaksi vietettävän soihtukulkueen kärkeen Kiovassa. Eturiviin rynnii tietenkin presidentti Biden. Häntä taluttaa Britannian sen hetkinen pääministeri. Liittokansleri Scholtz lienee toisessa rivissä, rinnallaan Emmanuel Macron ja Puolan presidentti Duda. Bidenin rinnalle asettunee kunniavieraana Angela Merkel ja Francois Hollande, ehkä Petro Poroshenkokin. Viimeksi mainitun vierelle päässee Sauli Niinistö.
Jos Venäjä voittaa sodan, kuten uskon, marssi peruutetaan. Musiikkina soitetaan jotakin kuolematonta venäläis-ukrainalaisen säveltäjän teosta.
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ukrainan historia, Venäjä, natsismi Euroopassa, natsismin ilmentymä Suomessa, Merkel, Hollande, Poroshenko, tankit, Minsk, Sauli Niinistö, |
YLE, LAVROV JA NIINISTÖTorstai 19.1.2023 klo 13:46 - Pirkko Turpeinen-Saari Katsoin eilen tunnin ajan Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin tiedotustilaisuutta viime vuoden kansainvälisestä tilanteesta. Meidän suomalaisten kannalta mielenkiintoisin osio liittyi Islantilaisen lehtimiehen kysymykseen koskien Lavrovin kantaa Suomen presidentti Sauli Niinistön uuden vuoden puheeseen. On tyypillistä, että Suomen YLE ei kyennyt välittämään suomalaisille tuota meitä koskevaa lyhyttä tuokiota sellaisenaan. Lavrov luonnehti Niinistön puhetta primitiiviseksi. Muistamme Niinistön verranneen, viime aikojen tyypilliseen tapaansa varsin brutaalilla tavalla presidentti Putinia ja Stalinia. Lavrov toivoi suomalaisten muistavan paremmin historiaansa. Lavrov valitti, että "on häpeä, että kaikki hyvä on pilattu". Ulkoministerin lämpö ja läsnäolo olisivat voineet - jos Yle olisi lähettänyt koko islantilaisen toimittajan saaneen vastausosion kokonaisuudessaaan, välittänyt meille suomalaisille kuinka loukkaavaa maamme valtiojohdon käytös Venäjää kohtaan on ollutkaan ja on. Lavrov totesi: "Suomi nauttii NATO-jäsenyyden hakemisesta". Mihinkään muuhun tulokseen ei voine tullakaan kun seuraa presidentti Niinistön ja pääministeri Marinin rientoa ympäri maailmaa solvaamassa Venäjää ja antamassa haastatteluja niin monelle NATO- maalle kuin mahdollista. Lopuksi ulkoministeri Lavrov totesi ikäänkuin mietteissään, että "tietenkin Venäjän on harkittava teknisiä seuraamuksia rajoillaan." Tämän itsestään selvän seuraamuksen Suomen NATOa jo kohta kaksi vuosikymmentä totellut Yle, nosti ikäänkuin pääuutiseksi: "Venäjä uhkaa Suomea". Mistään uhkaamisesta ei tietenkään ole kyse vaan johtopäätöksistä EUn, Suomen pääministerin ja presidentin vaatimusten ja tekojen jälkeen. Itselleni jäi tiedotustilaisuudesta surullinen tunne. Ulkoministeri Lavrov kävi läpi kaikki maailman kriisialueet. Hänen kokemuksensa ja asiantuntemuksensa ja empatia hädänalaisia mm palestiinalaisia kohtaan on käsinkosketeltavaa. Suomi oli luonnollisesti pieni yksityiskohta. Mutta se, että Suomi ei ole enään missään suhteessa rauhan ja totuuden puolella vaan sotaintoinen ja provosoiva on valtava menetys koko Suomen kansalle. Nykyinen militaristinen uho ja valehtelu muistuttaa sisällissotamme aikaa 1917 -18, jonka tunnelmissa tasavallan presidenttimme näyttää viihtyvän ja josta 1930-luvun ohella hänen asenteensa kumpuaa. Lopuksi ulkoministeri Lavrov totesi islantilaiselle lehtimiehelle, että Islanti on onnekas ettei se ole EU:n jäsen. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen NATO-jäsenyys, Niinistön uudenvuoden puheen primitiivisyys, Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin tiedotustilaisuus, hyvän tuhoamisen häpeä, EUn vaikutus Suomeen |
Suomi on Eurooppalainen -sarja on falski historian väärennösSunnuntai 8.1.2023 klo 16:45 - Pirkko Turpeinen-Saari Suomen Yle on asettunut palvelemaan NATO:n hybridikeskusta. Vasta lanseerattu sarja lienee tarkoitettu vahvistamaan Suomen valtiojohdon valitsemaa polkua NATO-jäsenyyteen. Ohjelmassa viitataan siihen, että Suomessa v. 1975 pidetyn ETYK-kokouksen asiakirjassa vahvistettiin jo toisen maailmansodan rauhan päättänyt julistus rajojen koskemattomuudesta. Valtioiden rajoja ei voi siirtää muuta kuin rauhanomaisesti. Ohjelmassa kuvataan kuinka Venäjän suorittama ”sotilaallinen” Krimin haltuunotto olisi ollut ensimmäinen tällainen kielletty siirto. Kuten kaikki tiedämme, haltuunotossa ei ammuttu laukaustakaan. Sen sijaan Ylen falskissa historian kertomuksessa unohdetaan Euroopan unionin perustavassa kokouksessa Maastrichtissa suoritettu ”lähtölaukaus” Jugoslavian hajottamissotaan v. 1992. EU:ta perustamassa olleet maat tunnustivat Saksan johdolla Jugoslavian osavaltio Kroatian itsenäisyysjulistuksen, joka merkitsi rajojen muuttamista väkivalloin.
*** Jo ennen tätä rajojen siirtämistarinaa, ohjelmassa esitettiin näyttävä tekstin pätkä verenpunaisella taustalla, jossa ”Bosnian muslimipakolaiset kertovat serbien murhanneen siviiliasukkaita ja leikanneet kurkut auki”. Sitten ministeri Pekka Haavisto muistuttaa ”Srebrenican kaltaisista kauhukertomuksista”. Lopussa kerrotaan helpottava taru siitä kuinka ”Sodat taltutettiin NATO: n, käytännössä Yhdysvaltojen avulla”. Sarjan ykkösosa päättyy ihanaan yhteenvetoon, kuinka ”Suomi taisteli demokratian puolesta talvi- ja jatkosodassa”. Tällaisella falskilla tarinalla pyritään saamaan suomaiset uskomaan paitsi omaan taisteluun demokratian puolesta, myös Ukrainan taisteluun samoin eväin. Tosiasiassa Suomi taisteli toisessa maailmansodassa kuten Ukraina tällä hetkellä natsi -tunnuksin, natsi-Saksan rinnalla. Koko Euroopan unioni taistelee nyt yhdessä natsismia Ukrainan rinnalla kannattaneen Yhdysvaltojen kanssa toisen maailmansodan revanssia Venäjää ja koko natsismin vastaista maailmaa vastaan.
*** Suomi on Eurooppalainen valehtelee räikeästi. Yhdysvallat oli nimittäin jo Reaganin aikana 1980-luvulla suunnitellut Jugoslavian hajottamista ja sotilaallisen sillanpääaseman saamista Balkanille. Maa sai liittolaisekseen Saksan ja liittokansleri Helmut Kohlin. Saksan talous tarvitsi vahvistusta maan yhdistymisen aiheuttamaan taloudelliseen kaaokseen. Euroopan unioni perustettiin palvelemaan USA:n aseteollisuutta. Kroatian pankit, vakuutuslaitokset ja Jugoslavian muiden osavaltioiden omaisuus ryöstettiin sodan ja talouspakotteiden avulla. Serbia oli ainoa demokratiaa ja eri kansanryhmien tasa-arvoa toteuttava kansanryhmä. Serbit vastustivat Jugoslavian hajottamista, minkä vuoksi lännen valtamedioiden oli osallistuttava serbien demonisointiin. USA ja EU suorittivat Jugoslavian tuhoamisen Osama bin Ladenin ja Yhdysvaltojen natsi- ja albaanidiasporan rahoituksen tukemana. Natsit siirtyivät USA:sta ja Kanadasta vanhoihin kotimaihinsa Balkanille. Suomen media ja poliitikot tukivat niitä voimia, joita USA ja EU tukivat. Kroatian presidentiksi oli valittu holokaustin kieltäjä Franjo Tudjman ja Bosnian presidentiksi, ohi vaalituloksen Alija Izetbegovic, joka oli kirjoittanut v. 1970 islamilaisen julistuksen. Islamilainen julistus kaavaili Bosniaan islamilaista kalifaattia, jonka mukaan ”paras serbi on kuollut serbi”.
***
Toisen maailmansodan aikana Kroatia ja Bosnia kuuluivat fasistiseen Kroatian valtioon. Suomi tunnusti Kroatian, jossa serbit kerättiin ortodoksisiin kirkkoihin ja poltettiin elävältä tai koottiin keskitysleireihin, joissa erityiskäsittelyn saattoi saada ”serbileikkurista”. Leikkuri oli käyrä veitsi, johon kiinnitetty nahkahihna sidottiin ranteen ympärille. Leikkurin avulla saattoi kätevästi katkaista serbin kaulan. Keskitysleirejä oli 17. Sekä kroaatit että Bosnian muslimit tekivät yhteistyötä natsiaatteen puolesta. Toisen maailmansodan kauhut toistuivat EU:n aloittaessa yhdessä Yhdysvaltojen kanssa Jugoslavian hajottamisen. Bosnian muslimiperheet, nyt toisen maailmansodan hirmutekoihin osallistuneiden muslimien lapset ja lapsenlapset osallistuivat erityisesti Srebrenican kaupunkia ympäröivien kylien serbisiviilien teurastukseen.
*** Olen kuvannut nuo vv 1991 -1992 Srebrenicasta käsin serbikyliin tehdyt murharetket teoksessani ”Lupa olla julma”. Jugoslavian lähettiläs toimitti noista retkistä yksityiskohtaisen raportin, sekä uhrien että hyökkääjien nimet mainiten YK:n käsiteltäväksi. Raporttia ei koskaan käsitelty. Yhdysvaltojen ulkoministeri Madeleine Albright oli kieltänyt myös mediaa kertomasta siitä. Yli 2000 uhrin, joiden kohtalosta on tehty tieteellinen lähes 1000 sivuinen teos. On karmaisevaa lukea raporttia, jossa fanaattiset opettajat kannustavat tappamaan. Hyökkääjät saattoivat istahtaa tappamansa serbi-maanviljelijän talon kuistille, avata isännän luumuviinapullon ryyppyä varten ja kehua kuinka hyvää se on. Srebrenican kaupunkia ei ollut koskaan julistuksista huolimatta de-militarisoitu. Muslimi-armeija terrorisoi kaupunkilaisia niin serbejä kuin muslimeja – raiskasi naisia. YK:n rauhanturvaajat, ensin kanadalaiset, heidän jälkeensä hollantilaiset sotilaat eivät uskaltaneet riisua muslimijoukkoja aseista.
*** Srebrenican joukkomurha heinäkuun 1995 alkupuolella, keksittiin heinäkuun lopulla ICTY:n toimihenkilön toimesta Tuzlassa. Tarun tarkoituksena oli peittää yhdysvaltalaisten kenraalien kouluttamien kroaattijoukkojen suorittama 200 000 serbiasukkaan karkotus tykki – ja kranaattitulella 1600-luvulta peräisin olevilta asuinsijoiltaan Kroatian Krajinasta. Karkotusta kutsuttiin ”Operaatio Myrskyksi”. Presidentti Tudjman karjui alaisilleen 31.7. 1995: ”Lyökää niin että serbit käytännössä häviävät Kroatiasta.” Yhdysvaltojen puolustusministeri sanoi muutama vuosi sitten Operaatio Myrskyn olleen hienoin taistelu sitten toisen maailmansodan. Srebrenica-tarua on kehitelty ja vaalittu Yhdysvaltojen johdolla jo vuosikymmeniä. Siten ”Suomi on Eurooppalainen”- ohjelma on täydellinen USA:n haluaman tarinan vahvistus. Ministeri Haaviston värisevällä äänellä annettu todistus ”Srebrenicasta” ja ex suurlähettiläs Rene Nybergin toteamus Krimin valtauksessa tapahtuneesta ensimmäisestä toisen maailmansodan jälkeisestä väkivaltaisesta rajansiirrosta on absurdia.
***
Suomi on Eurooppalainen- sarjaa voisi käyttää opetuselokuvana propagandasta – näin se tehdään! Lopputoteamus on aivan fantastinen: ”(Jugoslavian) Sodat taltutettiin NATO: n - käytännössä Yhdysvaltojen avulla.” Kliimaksia olisi voinut vahvistaa sotilasmarssilla.
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomi on Eurooppalainen-sarja, Yle:n suorittama falski historian väärennös, Euroopan rajat, ETYK, Jugoslavian sota, Krim, Pekka Haavisto, Rene Nyberg, Srebrenica, Suomi "demokratian" puolustajana toisessa maailmansodassa, historian väärentäminen verovaroi |
KANSALLISSOSIALISMIAKO SANNA MARIN TAVOITTELEE?Lauantai 31.12.2022 klo 14:21 - Pirkko Turpeinen-Saari Suomen pääministeri toivoo Suomen kansan ajatusten olevan Ukrainassa. Menneen vuoden aikana hän on usein toistanut Suomen voittaneen kaikki sotansa. Hän on kuvannut Ukrainan asian olevan Suomenkin asia. Lisäksi hän on uskonut ja vaatinut, että Venäjä ei voita sotaa, jota pääministeri kutsuu ”provosoimattomaksi, julmaksi hyökkäyssodaksi”. Lähdetäänpä alusta: Suomi hävisi toisen maailmansodan liittoutuessaan natsi-Saksan kanssa. Suomi tunnusti myös fasistisen Kroatian, jonka keskitysleirit olivat Saksankin leirejä julmempia. Fasistisessa Kroatiassa ortodoksiset serbit suljettiin leireihin tai poltettiin elävältä ortodoksisiin kirkkoihinsa elleivät suostuneet kääntymään katolisuuteen. Suomi oli Pariisin rauhansopimuksesta neuvoteltaessa ansionsa mukaan häpeäpaalussa muiden liittolaistensa kanssa. Sen sijaan että pääministeri Marin osoittaisi myötätuntoa fasistien kynsiin joutuneita serbejä tai Mannerheimin suunnittelemiin ja toteuttamiin Itä-Karjalan keskitysleireihin pakolla kuljetettuja venäjää puhuvia Karjalan asukkaita kohtaan, hän kääntää asiat päälaelleen. ”Suomi voitti!”
***
Sama toistuu Ukrainan kohdalla. Yhdysvaltojen vuonna 2014 yhteistyössä Ukrainan natsien kanssa suorittamasta vallankaappauksesta lähtien natsismi on voittanut alaa Ukrainassa. Natsien vaikutuksen alainen Kiovan hallitus julisti sodan Itä-Ukrainan pääasiassa venäjänkieliselle väestölle. Miksi? Itä-Ukrainan väestö ei halunnut alistua Yhdysvaltojen nimittämän nukkehallituksen alaisuuteen vaan vaati demokratiaa. Välittömästi vallankaappauksen jälkeen Kiovan hallitus ja eduskunta julistivat venäjän kielen kielletyksi. Miljoonilta ihmisiltä kiellettiin äidinkielensä puhuminen kodin ulkopuolella. Vähitellen venäjänkieliset sanomalehdet ja TV-asemat lakkautettiin. Länsi-Ukrainassa vallitseva kansallismielinen yhteiskuntakäsitys tuli ainoaksi hyväksytyksi ajatustavaksi. Siihen kuului toisen maailmansodan aikaisten natsijohtajien ihannointi. Heidän mukaansa nimettiin urheiluhalleja ja tuhansien katujen ja aukioiden nimet muutettiin.
*** Keväällä 2014 yli 100 ihmishenkeä vaatineen vallankaappauksen syyllisten etsiminen tehtiin laittomaksi. 2.5. 2014 lähes 100 demokratiaa vaatinutta kaupunkilaista suljettiin natsien toimesta Odessan ammattiyhdistysten taloon, joka poltettiin, ovet suljettiin ja ihmisten pako palavasta rakennuksesta estettiin. Syyllisten etsimistä ei ole aloitettukaan. Natsien vaikutuspiirissä oleva Kiovan hallitus osallistui Minskin rauhansopimuksen laadintaan, jotta Donbassin pääasiassa venäjän kielisen Itä-Ukrainan alueelle voitaisiin rakentaa autonomia, jonka puitteissa kaksi kulttuuria voisi elää rinnakkain. Minskin sopimuksen laatimiseen osallistuivat Ranskan presidentti Francois Hollande ja Saksan liittokansleri Angela Merkel. He ovat kuitenkin nyt paljastaneet, että Minskin sopimusta ei ollut aiottukaan panna täytäntöön vaan tarkoituksena oli järjestää Ukrainalle aikaa yhdessä USA:n ja NATO:n kanssa suorittaa aseellista entistä parempaa varustautumista Venäjää vastaan. Minskin sopimuksen asteittaisen täytäntöönpanon viimeiseksi askeleeksi oli tarkoitettu Ukrainan itärajan palauttaminen Ukrainan hallituksen alaisuuteen sen ollessa sisällissodasta lähtien Donbassin omien aseellisten joukkojen hallinnassa. Presidentti Petro Poroshenkon hyväksyi kuitenkin tuon Minskin sopimuksen viimeisen askeleen vuonna 2018 laiksi, mikä merkitsi YK:n hyväksymän Minskin sopimuksen raukeamista. Donbassin väestölle ei jäänyt mitään neuvoteltavaa. Kiovan sota ja pommitukset jatkuivat herkeämättä.
*** Länsi-Ukrainan nationalistien tavoitteena on ukrainisoida koko väestö. Ensimmäinen askel oli venäjän kielen aseman muutos vuonna 2014, venäjä ei ollut enää virallinen kieli. Vuonna 2017 kouluopetus venäjänkielellä kiellettiin. Venäjän kielen puhuminen julkisuudessa kiellettiin ja vähitellen kaikki venäjänkieliset painetut tekstit ja muu ilmaisu tulivat kielletyiksi. Kaikki Ukrainan koulukirjat muutettiin myötäilemään myönteistä asennetta toisen maailmansodan aikaisiin natsien kanssa liittoutuneisiin johtajiin kuten Stepan Banderaan. Näiden johtajien syntymäpäiviä juhlistetaan soihtukulkuein. Kaikki toisen maailmansodan voittaneen Neuvostoliiton kaatuneiden muistomerkit oli hävitettävä. Kaikki mikä muistuttaa Venäjän osuudesta Ukrainan kehityksessä on poistettava. Viime päivinä Odessan kaupungin perustaneen Katariina Suuren patsas on siirretty hautausmaan varastoon. Itä-Ukrainan Donbassin autonomian sijaan nationalistien tavoitteena oli alueen asukkaiden uudelleen kasvatus, omasta identiteetistä luopuminen ja nationalistisen ukrainalaisen identiteetin omaksuminen. Vasta uudelleen kasvatuksen tuotteena syntyvät ihmiset voisivat olla Ukrainan kansalaisia. Prosessi muistuttaa islamilaisessa kalifaatissa opin omaksuneiden kansalaisten ”uudelleen sosiaalistamista”, josta on kokemuksia esimerkiksi Ruotsista.
*** Sanna Marin ja Sauli Niinistö puolisonsa Jenni Haukion kanssa ovat edistäneet Ukrainan kaltaista prosessia Suomessa. Uuden vuoden tervehdyksessään Sanna Marin kuvaa tänä vuonna maassamme tapahtuneita muutoksia positiivisen historiallisiksi – NATO-hakemus etunenässä. Venäjä pyrkii operaatiollaan poistamaan maailmasta natsismin uhan. Samalla se joutuu taistelemaan natsismia tukevaa Yhdysvaltojen ja EU-NATO:n sotilaallista uhkaa vastaan. Marin toivoo siis natsismin ja rasismin voittoa. Suomen media, Yle etunenässä, on toteuttanut kansan historiallisen muistin tuhoamista. Kuten pääministeri Marin, joka väittää Suomen voittaneen kaikki sotansa häpeällisen häviön sijaan, Yle yrittää tehdä suomalaisista Ukrainan natsien ihailijoita. Kuluneen vuoden aikana Yle ei ole pystynyt tuottamaan ainoatakaan keskustelua, jossa olisi historiallisen totuuden runko. Jos suomalaisten ei anneta surra väärällä puolella oloaan ja keskitysleirejään, kansa joutuu toistamaan virheitään. Se merkitsisi liittoutumista yhä fasistisemman Euroopan unionin kanssa, joka selviää julkisuudessa vain valehtelemalla siitä mitä maailmassa tapahtuu. Euroopan unionin jäsenmaat ovat ilmoittaneet YK:n äänestyksessä kannattavansa fasimin ja natsismin ihannointia. He haluavat korruptoituneen natsi-Ukrainan EU:n jäseneksi. Samaan aikaan Venäjä yrittää sotilaallisesti estää natseja tuhoamasta suurta osaa Ukrainan väestöstä ja toimia kaikkien maailman fasismin vastaisten maiden johtajana ja kannustajana. Sanna Marin ja Sauli Niinistö ovat historian väärällä puolella.
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sanna Marin ja kansallissosialismi, Ukraina, ukrainalaisten uudelleen kasvatus, Hollande, Merkel, venäjänkielen kieltäminen, Poroshenko, Venäjä, NATO, EU, toisen maailmansodan häviö, Sauli Niinistö, ortodoksinen uskonto |
JOULUBLOGILauantai 24.12.2022 klo 13:38 - Pirkko Turpeinen-Saari He voivat lopettaa junayhteyden. He voivat estää autoliikenteen. He voivat estää lentoliikenteen ja kaiken muun matkustamisen. He voivat estää keskinäisen kaupan. MUTTA He eivät voi estää meitä suomalaisia rakastamasta Venäjää ja venäläisiä, naapureitamme. Voimme uida läpi Suomenlahden tapaamaan ystäviämme Pietarissa. Vaellamme heidän kanssaan yhteisissä muistoissamme. Muistamme heidän antaneen meille itsenäisyytemme. Muistamme heidän auttaneen meitä luopumaan natsi -menneisyydestämme ja militarismistamme. Sen sijaan että he olisivat syyttäneet meitä siitä, että suljimme venäjänkieliset Karjalan asukkaat keskitysleireihin ja kaikin tavoin yritimme estää heitä vapauttamasta maailmaa natsismin ja militarismin ikeestä, he antoivat meille hopealautasella ensimmäiset demokraattiset vaalit vuonna 1945, joihin jokainen suomalainen, niin vankiloissa viruneet Suomi-Neuvostoliitto-seuran toimijat, jotka selvisivät vankeudestaan hengissä, kuin tavalliset sisällissodassa tuomitut työläiset saattoivat osallistua. Syytösten sijaan Neuvostoliitto/Venäjä auttoi meitä taloudelliseen kukoistukseen keskinäisen kaupan ja rauhanomaisen yhteistyön avulla.
*** Suomen eliitti ei ole antanut anteeksi häviötään militaristisessa kilpailussa toisen maailmansodan aikana. Eliitille ystävyys ja kansojen tasa-arvo ja yhteistyö on kauhistus. BRICS-maiden, Brasilian, Venäjän, Intian, Kiinan ja Etelä-Afrikan liittyessä rakentamaan eri valtioiden väliseen tasa-arvoon perustuvaa järjestelmää Yhdysvaltojen väkivaltaan, militarismiin ja talouspakotteisiin perustuvan järjestelmän sijaan, Suomi on eliitin toimesta liittynyt tukemaan jälkimmäistä. Suomen eliitti, valtiojohto, on liittoutunut Yhdysvaltojen kanssa käymään sotaa Ukrainassa. Se on asettunut natsismin ja fasismin omaksuneen Kiovan hallituksen puolella tappamaan Itä-Ukrainan venäjänkielistä asujaimistoa. Saksan hyökätessä Neuvostoliittoon toisen maailmansodan aikana Mannerheim johti ja suunnitteli keskitysleirien rakentamista Itä-Karjalan venäjää puhuville asukkaille ja ryösti itselleen tai antoi karjalaa puhuville asukkaille venäjänkielisten talveksi kerätyt muonavarat. Mannerheim johti itse Karjalan sotilas-ja siviilihallintoa koko sodan ajan. Presidentti Sauli Niinistö toimii samalla tavalla. Hän johtaa yhdessä Suomen pääministeri Sanna Marinin kanssa tuen antamista Ukrainan itäisten osien venäjänkielisten asukkaiden tappamiseen. Yli kymmenen asepakettia on lähetetty yhdessä Yhdysvaltojen, sen liittolaisten ja EU-maiden kanssa.
*** Venäjä on ottanut yli 3 miljoonaa ukrainalaista pakolaisina Kiovan hallituksen ylläpitämän 9 vuotta kestäneen sisällissodan aikana. Kiovan hallituksen aikoessa ryhtyä venäjänkielisen väestönsä lopulliseen tuhoamiseen Itä-Ukrainassa helmikuun 2022 puolivälissä väestö pyysi Venäjää auttamaan. Venäjä tunnusti alueiden itsenäistymisen ja ryhtyi auttamaan sotilaallisesti mutta myös taloudellisesti ja elintarvikkeiden avulla. Sisällissota sai alkunsa Yhdysvaltojen kaapattua Ukrainassa vallan v. 2014. Rauhantahtoisuutta näytelleet Saksan ja Ranskan johtajat liittoutuivat Yhdysvaltojen kanssa ja estivät rauhanomaisen kehityksen Ukrainassa, mutta myös laajemmin maapallolla. Venäjä ehdotti joulukuussa 2021 ja tammikuussa 2022 neuvotteluja yhteisen turvallisuuden rakentamisesta Yhdysvaltojen johtaman sotilasliitto NATOn laajenemisen sijaan. Yhdysvalloista taloudellisesti ja sotilaallisesti riippuvaiset entiset Euroopan siirtomaavallat eivät vastanneet Venäjän kutsuun vaan aloittivat USA:n sodan tukemisen. Yhdysvallat katsoi Ukrainassa käytävän sodan sopivasti vahingoittavan Venäjää ja lisäävän NATO-liittolaisten valtaa.
*** YK n äänestykset paljastavat lännen paluun natsismin kannattajaksi. Vielä vuosi sitten natsismin ihannointi ja tukeminen sai vain Yhdysvaltojen ja Ukrainan kannatuksen. Maapallon maiden enemmistö vastusti natsismin ja fasismin ihannointia. EU n jäsenmaat pidättyivät äänestämästä. Tänä vuonna joulukuussa 2022 Euroopan unionin jäsenmaat eivät enää vastustaneet natsismin ihannointia äänestyksessä vaan päinvastoin tukivat sitä. Käytännössä sen näkee myös siitä, että vaikka Ukraina on natsismin omaksunut, oppositiopuolueet kieltänyt, venäjänkielisen väestön ihmisoikeudet muun muassa oman uskonnon harjoittamisen kieltänyt maa, EU-maat Yhdysvaltojen rinnalla tukee tätä. Natsi-pataljoonat on integroitu Ukrainan armeijaan ja ihmisten murhaaminen turvallisuuspalvelun toimesta keskellä katua on arkipäivää.
*** Rakastamme Venäjää ja Venäjän presidenttiä myös siksi, että EU-komission julistamasta täydellisestä tiedonkulun sensuurista huolimatta he ovat valmiita puolustamaan maapallon väestöä rasismilta ja natsismilta. Valheet ovat suomalaisenkin tiedonvälityksen ydintä. Valtajournalismista ei ole saanut tämän vuoden aikana yhtä ainoata objektiivista tiedon murusta. Venäjän teot demonisoidaan ja Kiovan/USAn tekoja kaunistellaan. Sisällissodan ja toisen maailmansodan aikana Suomen eliitti turvautui ensin keisarilliseen Saksaan ja sitten Hitlerin Saksaan. Saksan jouduttua sodan jälkeen epäitsenäiseksi Yhdysvaltojen palvelijaksi Suomen eliitti on valinnut kumppaneikseen Yhdysvaltojen aseteollisuutta palvelevan EU:n ja Yhdysvaltojen myös aseteollisuutta ja suurpääomaa palvelevan nukkehallituksen.
*** Demokratia on 1930-luvun tapaan purkautunut myös Suomessa. Suomen eduskunta saatiin salaisilla neuvotteluilla ja painostuksella äänestämään, kansan tahtoa kuulematta, NATO on liittymisestä. Suomi on rikkonut useita sitä sitoneita kansainvälisiä sopimuksia. Militarisoituminen NATO :n kumppanina on tosiasia.
*** Venäjä pyrkii suorittamaan Ukrainan demilitarisaation (NATO-joukkojen ja natsi -joukkojen poistamisen) ja denatsifikaation (demokratian täydellisen puuttumisen korjaamisen) ja Venäjälle näistä koituvan uhan poistamisen kuten natsi-Saksan suhteen toisessa maailmansodassa. Suomen presidentti ja pääministeri johtavat Suomen vajoamista Ukrainan tielle osana kansainvälistä kehitystä.
***
Me Venäjää, BRICS iä ja kaikkien maiden yhteistä jakamatonta turvallisuutta rakastavat kansalaiset toivomme tänä joulu aikana, jota Venäjällä vietetään valtaosin tammikuussa, kaikkea hyvää jokaiselle venäläiselle ja toivomme, että tulevaisuudessa pääsemme teitä halaamaan muutenkin kuin uimalla Suomenlahden halki.
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Venäjä-ystävyys, Venäjä-yhteyksien katkaiseminen, totuudesta vaikeneminen Suomen mediassa, fasistinen kehitys Suomessa, eduskunnan kiristäminen, NATO-jäsenyys, Ukrainan sisällissota, USA:n vallankaappaus Ukrainassa, demilitarisaatio ja denatsifikaatio |
NATOON LIITTYMINEN, DEMOKRATIAN JA HYVINVOINTIVALTION PURKAMINENKeskiviikko 14.12.2022 klo 15:26 - Pirkko Turpeinen-Saari Suomen eduskunta keskusteli eilen kiireellä liittymisestä sotilasliitto NATO: on. Eräs edustajista kysyi neuvoa, miten nyt pitäisi käyttäytyä, että Turkki ei suuttuisi. Miten tähän on tultu? Kansanedustajalla ei ole omaa itsenäistä käsitystä, vaan hän odottaa jostakin ylemmältä taholta neuvoa.
Olen kirjoittanut kirjassani ”Parantajan roolit” kansanedustaja-ajastani vuosina 1983 -87. Olin myös Pohjoismaiden neuvoston jäsen. Tuohon aikaan Yhdysvallat jo antoi ohjeita, minkälaista kauppaa Suomi saisi käydä Neuvostoliiton kanssa. Johtavat poliitikot paimensivat, ja presidentti Kekkosen väistyttyä tila Yhdysvaltojen vaikutukselle avautui esteettä. Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan kokouksessa oli keskusteltu Euroopan unionista ja siitä, että Volvon pääjohtaja Per Gyllenhammar oli Europan teollisuusyritysten, Round Table of Industrialistsin puheenjohtaja. Hänen tiedettiin olevan myös yhdysvaltalaisen aseteollisuuden Lockheedin hallituksessa. Round Table of Industrialists laati EU:n perustavat asiakirjat – ne muuttuivat sanasta sanaan varsinaisiksi EU:n asiakirjoiksi. Katsoin, että Euroopan unioni ei voi olla tyydyttämässä aseteollisuuden pyrkimyksiä vaan siitä tulisi muodostua rauhaan ja yhteistyöhön perustuva järjestö, kuten sen alun perin suunnitelleet Altiero Spinelli ystävineen olivat suunnitellut fasistien vankilasaarella. Kerroin tästä Pohjoismaiden neuvoston valtuuskunnan kokouksesta eduskunnan istuntosalissa. Sen johdosta puhemiesneuvosto harkitsi varoituksen antamista minulle ”salaisuuksien paljastamisesta”. Varoitusta ei kuitenkaan tullut. *** Neljä vuotta kansanedustajakauteni jälkeen, Euroopan unionin perustavassa kokouksessa Maastrichtissa 1991-92 päätettiin, Saksan johdolla, aloittaa sota Jugoslaviaa vastaan tunnustamalla kansainvälisten lakien vastaisesti sen yksi osavaltio, Kroatia, itsenäiseksi. USA:n presidentti Reagan oli suunnitellut tätä hajottamista jo 1980-luvun alkupuolella. Nyt voimakkaan yhteistyökumppanin EU: n tultua Helmut Kohlin Saksan johdolla muodostetuksi, sota voitiin aloittaa Reaganin entisen varapresidentin, presidentti George H.W. Bushin johdolla. Jatko olikin sitten Bill Clintonin vastuulla vuoteen 1999 saakka. Tuolloin suoritettiin viimeiset NATO-pommitukset ja Serbian Kosovon valtaaminen. Hyvinvointivaltio Jugoslavia, kommunistijohtoinen sosialistinen valtio oli murskattu. Kansantulolla mitattuna 24. sijalla maailmantilastossa oleva valtio itsenäistettyine osavaltioineen putosi kehitysmaaluokkaan. *** Miksi kirjoitan tästä nyt? Suomelle on käymässä kuten Jugoslavialle tai vielä tuoreempi esimerkki on Ukraina. Ilman varoitusta, kansainvälisiä lakeja rikkoen Jugoslavian lainat USA:lta, maailmanpankilta ja IMF:ltä irtisanottiin yhdessä yössä. Millä Suomea uhkaillaan? Ketkä suomalaiset ovat tässä juonessa mukana? Suomi on nyt antanut fasistisen rakenteen omaavalle, sisällissotaa omia kansalaisiaan vastaan lähes 9 vuotta käyneelle Ukrainan hallitukselle aseita kansalaistensa tappamiseen, jotka kansalaiset ovat äidinkieleltään venäjänkielisiä ja jotka kannattivat USA:n vallankaappaushallituksen sijaan demokraattisesti vaaleilla valittua presidenttiä ja puolueita. USA:n ja NATOn tukemien ja kouluttamien sotilaiden ryhtyessä 21.2.2022 hyökkäämään ja ottamaan autonomiseksi julistautunutta Donetskin ja Luhanskin aluetta väkivalloin haltuunsa nämä alueet pyysivät Venäjältä itsenäisyytensä tunnustamista ja sen jälkeen saapumista apuun. *** Presidentti Sauli Niinistö oli Jugoslavian sodan aikana EDU:n Euroopan demokraattisen unionin puheenjohtaja sekä Suomen hallituksen jäsen. Järjestön tarkoituksena oli ”kommunismin kitkeminen” Euroopasta. Natsi-armeijaan koulutuksensa saanut Saksan liittokansleri Helmut Kohl oli pyytänyt Niinistöä tähän tehtävään. Angela Merkel oli Kohlin hallituksen jäsen Jugoslavian sodan aikana. Sauli Niinistöstä tehtiin Suomen presidentti 2012. Mitkä olivat taustavoimat? Suomi liitettiin kansalta salaa NATO:n isäntämaasopimukseen 2014, ja Juha Sipilän hallitus nimitettiin 2015. Yleisradio kehotti ohjelmassaan toimittaja Riku Rantalan toimesta ja ulkoministeri Tuomiojan läsnä ollessa katsojia ilmoittamaan toimittajalle kaikki tuntemansa Putinin trollit. USA:n vuonna 2014 suorittaman Ukrainan vallankaappauksen jälkeen kaappausta tukeneet voimat tilasivat, saksalaisen tutkijan Sabine Schifferin mukaan, Hill&Knowltonin markkinointitoimiston suorittamaan Venäjän presidentti Putinin demonisonnin. Demonisointi on jatkunut nyt 8 vuoden ajan. Juha Sipilän hallitus loi Suomen mediasensuurin. Valtion turvallisuuskomiteaan kuuluvat kaikkien ministeriöiden kansliapäälliköt presidentin kansliapäällikkö mukaan luettuna. Komitean alaisena on huoltovarmuuskeskus. Tämä huoltovarmuuskeskus alkoi rahoittaa Mediapoolia, josta muodostui valtiollinen sensuuri. Sensuurin alaisuuteen kuuluvat Yle, MTV, sanomalehdet, kustannustalot eli kaikki Suomen asukkaat tavoittavat tiedotusvälineet. Sipilän hallitus aloitti myös hyvinvointivaltion alasajon. Seurauksena oli mm. ammatillisen koulutuksen romahdus ja yliopistoresurssien alasajo. *** Presidentti Niinistö valitsi oikeuskansleriksi ohi hallituksen esityksen Tuomas Pöystin, joka oli palvellut kokoomuspuoluetta sosiaali ja -terveydenhuollon uudistuksessa. Tarjolla virkaan olisi ollut korkeatasoisia valtiosääntöasiantuntijoita. Valinnan seurauksena Suomi on siirtynyt demokratian ja perustuslain toteuttamisen ulkopuolelle. Presidentti Niinistö on sekaantunut sisäpolitiikkaan. Hän oli moneen kertaan luvannut NATO-asiassa kansanäänestyksen. Sen sijaan että hallitus olisi järjestänyt sellaisen, jäsenyyden hyväksymisen perusteena käytettiin epäluotettavaa vaatimattoman osanottajamäärän mielipidekyselyä. Tätä Niinistö on käyttänyt esiintyessään ulkomailla Suomen kansan puolesta. Oikeusministeriö järjesti kansalaisille mahdollisuuden esittää pankkitunnuksilla varmistetun kantansa NATO-jäsenyyteen. Lausuntoa ei juuri mainostettu ja aikaa sen toteuttamiseen oli niukasti. Kaikki vastaajat suhtautuivat NATO-jäsenyyteen muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kielteisesti. Tätä tulosta ulkoministeri Pekka Haavisto pitää NATO-myönteisenä kannanottona. Haavisto esiintyi NATO-propagandistina myös Jugoslavian pommitusten yhteydessä. Hän esiintyi julkisuudessa asiantuntijana ja todisti Geiger-mittari kädessään, että maaperästä ei löytynyt radioaktiivisuutta, vaikka NATO-oli pommittanut uraanipommeilla. Vuosien kuluessa lisääntyneet syöpämäärät ovat osoittaneet toista Presidentti Niinistö sekaantui myös sisäpolitiikkaan järjestämällä jokaiselle eduskuntaryhmälle ”keskustelutilaisuuden” NATO-kysymyksestä. Sen jälkeen jokainen eduskuntaryhmä on ollut ”ruodussa”. Samalla tavalla Yhdysvaltojen nykyinen presidentti, tuolloin varapresidentti Joe Biden kävi siirtomaakseen ottamansa Ukrainan parlamentissa Radassa, paikan päällä, antamassa ohjeita yleisen syyttäjän valinnasta. Yleisellä syyttäjällä oli merkitystä Bidenin pojan Hunterin liiketoimissa Ukrainassa. *** Parantajan roolit-kirjassani kerron tilanteesta 1980-luvulla. Salaisuuksista/totuutta ei saanut kertoa. Nyt tilanne on huikeasti pahempi. Tosiasioiden kertominen julkisuudessa on käynyt lähes mahdottomaksi. Suomen media – ja kustannusalan sensuuri on totaalinen. Sen lisäksi Suomen kuuluminen Euroopan unioniin on johtanut siihen, että EU-komission julistettua mediasensuurin, Suomi noudattaa oman sensuurinsa lisäksi sitä. Kaikki uutiset Venäjän ja ymmärtääkseni myös Kiinan virallisista tietolähteistä on suljettu pois ulottuviltamme. Siten tiedot Ukrainan sisällissodan toisen osapuolen tapahtumista, joissa Venäjä on apuna, jäävät pimentoon. Suomen hallitus on lähettänyt miljardeilla aseita Ukrainan natsihallitukselle. Suomen hallitus ei ole muistanut kertoa, että niitä käytetään muita ukrainalaisia vastaan apuun tulleiden venäläisten ohella. Suomen hallitus ei ole kokenut tarpeelliseksi kertoa, minkälainen yhteiskunta Ukraina on. Sen suunnaton korruptio ja ihmisoikeuksista piittaamattomuus muistuttaa toisen maailmansodan natsi aikaa. Yle kertoo huolellisesti mahdollisista Venäjän aiheuttamista ihmisuhreista, mutta samana päivänä Donetskissa Kiovan hallinnon ohjuksista kuolleista ihmisistä ei mainita sanallakaan. *** Sen sijaan, että Suomi aikaisempana puolueettomana maana tukisi rauhanomaisia ratkaisuja, se kiihdyttää sotatoimia. Suomi ottaa vastaan Ukrainan pakolaisia. Monet heistä ovat 9 vuotta kaltoin kohdeltuja venäjänkielisiä ihmisiä. Sen sijaan että Yle haastattelisi eri äidinkielen omaavia ukrainalaisia heidän elämästään ja kohtaloistaan natsihallinnon alaisuudessa, Yle kertoo omaa NATO-maiden edellyttämää tarinaa. Suomen hallitus ei tule selviämään valtion velasta. Se on osallistunut innokkaimpana Venäjä-vastaisten pakotteiden pystyttämiseen. Hallitus ei puhu omasta vastuustaan pakotteiden haitoista vaan totuuden vastaisesti syyttää Venäjää. Aseiden hankinnan seurauksena hallitus alkaa suunnitella hyvinvointivaltion purkamista. Terveydenhuolto romahtaa ensimmäisenä. Jos hoitajille maksettaisiin työn edellyttämää palkkaa heidän ei tarvitsisi hakeutua Norjaan tai muihin parempaa palkkaa maksaviin maihin tai ammatteihin. Suomessa ehdotetaan opiskelun muuttamista maksulliseksi. Palaisimme historiassa taaksepäin siihen aikaan, kun vain varakkaat perheet kouluttivat lapsensa yliopistoissa. Päivähoidon henkilöstöpula johtuu myös palkkauksesta ja riittämättömistä koulutuspaikoista. Esimerkkejä hyvinvointivaltion purkamisesta hintana aseostoille löytyy vaikka kuinka. Maanteiden korjausvelka on eräs helpoimmin havaittavista puutteista. *** Uudessa armeijamme isäntämaassa Yhdysvalloissa on aseita, mutta ei hyvinvointia. Ei ole terveydenhuoltoa, asunnottomat lojuvat New Yorkin ja Los Angelesin kaduilla turvautuen huumeisiin. Yli 2 miljoonaa ihmistä on vankilassa ja n. puoli miljoonaa pidätettynä. Kuolemantuomio on sallittu. Yhä kasvava määrä valtioita kieltäytyy osallistumasta USA:n johtamaan yksinapaiseen maailmaan, jota ylläpidetään sodilla ja talouspakotteilla. Ne etsivät yhteistyön ja kansainvälisten lakien ohjeistamaa rauhanomaista ja oikeudenmukaista maailmaa BRICS:n puitteissa. Natsismin ja fasismin hyväksymisen eteneminen Euroopassa näyttäytyy YK:n äänestyksissä. Ukrainan aseistaminen on sen kärjekkäin esimerkki. USA ja Ukraina ovat natsismin kannatuksen kärki, joka yhden ainoan vuoden aikana voimistui sodaksi Venäjää, natsismin ja fasismin vastaisen työn johtovaltiota vastaan. Vasta kun Suomi ja suomalaiset alkavat nähdä sensuurin verhon läpi ”salaisuudet” joita meidän ei haluta näkevän, voimme yhdessä ryhtyä kamppailuun päästäksemme NATO-jäsenyyden sijasta BRICS: in jäseneksi turvataksemme hyvinvointivaltiomme ja kyvyn keskinäiseen yhteistyöhön vihan sijaan. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: NATOon liittyminen, demokratian purku, hyvinvointivaltion purku, natsi-Ukraina, Ukrainan sisällissota, aseteollisuuden palveleminen, mediasensuuri, EU, EU komissio, Donbass ja Kosovo, poliittiset salaisuudet, |
VÄRIVALLANKUMOUS JA SUOMEN ITSENÄISYYDEN MENETTÄMINENTiistai 6.12.2022 klo 14:30 - Pirkko Turpeinen-Saari Vuosi 1994 on Suomen itsenäisyydenmenettämisen avainvuosi. Tuolloin järjestettiin äänestys Suomen sosialidemokraattisen puolueen presidenttiehdokkaasta. Vastakkain olivat Sdp:n pitkäaikainen puheenjohtaja, pääministeri, ulkoministeri, sosialistisen internationaalin aktiivi ja aseistariisunnan kannattaja Kalevi Sorsa ja kansainvälisissä tehtävissä sekä YK:ssa että kansalaistoiminnassa kannuksensa hankkinut Martti Ahtisaari. Ahtisaari oli palvellut entisiä siirtomaaisäntiä Afrikassa sekä Bosnia-Hertsegovinan rauhanneuvotteluissa ja osoittanut ymmärtävänsä Yhdysvaltojen ja NATOn tavoitteita rauhan saavuttamiseksi. NATO-pommituksillahan sitten tavoiteltiin rauhaa. Sorsa oli joutunut Yhdysvaltojen silmätikuksi Sosialistisen internationaalin aseistariisuntatyöryhmän puheenjohtajana. Presidentti Reagan, päinvastoin kuin presidentti Carter, ei ottanut työryhmää lainkaan vastaan. Sorsa loukkaantui työryhmän saamasta kohtelusta todeten, etteivät liennytys ja kansainvälinen yhteistyö etene niin kauan kuin Reagan on Yhdysvaltain presidenttinä. Lausunnosta nousi kohu, ja Yhdysvaltain Helsingin suurlähettiläs esitti vastalauseensa.
*** Tiivistäen voi sanoa, että sosialidemokraattien presidenttiehdokkuudesta kamppailivat ulko- ja turvallisuuspoliittisesti täysin vastakkaiset henkilöt. Mikä neuvoksi, jotta oikeanlainen ehdokas tulisi valituksi? Naapurimaassa Venäjällä Yhdysvallat oli saamassa aikaan sosialistisen järjestelmän yksityistämisen. Valtion kultavarannot oli konfiskoitu, ja Reaganin seuraajat Bush vanhempi sekä Clinton osallistuivat aktiivisesti Jeltsinin vaalikampanjaan v.1996. Miten Suomeen saataisiin sopiva presidentti? Sosialidemokraateille keksittiin oivallinen menetelmä ehdokkaan valitsemiseksi. Puolueäänestys, johon aikaisemmin olivat voineet osallistua vain puolueen jäsenet, päätettiin avata kaikille kadun tallaajalle. Kuka tahansa sai ”demokraattisesti” äänestää kenet valitaan puolueen presidenttiehdokkaaksi. Sdp luovutti ”demokratian” nimissä päätösvallan kenelle tahansa puolueen ulkopuoliselle henkilölle. Martti Ahtisaari, joka osoitti TV-showssa osaavansa poimutella karjalanpiirakoita ja syövänsä kansalaisten kanssa makkaraa ja juovansa olutta, voitti ehdokkuuden. Varsinaisessa vaalissa NATO-hävittäjän ohjaimissa esiintynyt Elisabeth Rehn ei erottunut sotilasliiton luottamuksen jo saaneesta Martti Ahtisaaresta. Kumpi tahansa kelpasi Yhdysvalloille. Aseistariisunnan peikko oli karkotettu. Vallan sieppaamiseen ei tarvittu Kreikan kaltaista sotilasvallankaappausta. Suomi oli henkisesti valmis CIA:n paimennettavaksi.
*** Vuonna 1992 Yhdysvaltojen ja EU:n aloittama Jugoslavian hajottamissota oli käyty Yhdysvaltojen natsi -diasporan ja Osama-bin Ladenin rahoittamana ja aseistamana. Bosnian presidentiksi oli Yhdysvaltojen tukemana valittu Islamilaisen julistuksen kirjoittaja Alija Izetbegovic, vaikka vaalit voitti Fikret Abdik. Islamilaisen julistuksen mukaan ”paras serbi on kuollut serbi”. Muslimiarmeijan tavoitteena oli perustaa Izetbegovicin johdolla Islamilainen kalifaatti, jossa serbeillä ei olisi samoja ihmisoikeuksia kuin muslimeilla. Tätä Yhdysvallat ja EU:n NATO-maat tukivat – samoin koko länsimedia, Suomen media mukaan luettuna. Edellä mainitut presidenttiehdokkaat toistivat yhdysvaltalaisten kenraalien johtaman muslimi- ja kroaattiarmeijan väitteitä. Presidentiksi valittu Martti Ahtisaari jatkoi Yhdysvaltojen palvelemista myös lännen siirryttyä tavoittelemaan koko Jugoslavian NATO-miehitystä. Kosovon albaaniterroristit muutettiin ”vapaustaistelijoiksi”. Serbian maakunnan Kosovon albaanien tavoitteena oli väkivalloin muodostaa Kosovosta itsenäinen puhdas muslimi -valtio kuten Izetbegovic halusi Bosniasta islamilaista kalifaattia. Serbeillä ei olisi ollut demokraattisia oikeuksia. Tilanne olisi palannut toisen maailmansodan aikaan, jolloin Kosovon albaanit ja fasistisen Kroatian kroaatit sulkivat serbit keskitysleireihin ja polttivat ortodoksisia kirkkoja ja keskiajalta peräisin olevia luostareita.
*** Yhdysvallat rakensi laittomasti Serbian Kosovoon jättimäisen sotilastukikohdan ja miehittää edelleen NATO: n avulla Kosovon maakuntaa yli 20 vuotta pommitusten jälkeen. Suomen hallitus loi edellytykset Jugoslavian pommituksille valehtelemalla Kosovossa sijaitsevan Racakin kylän taistelujen syyn ja kulun. Tämän jälkeen presidentti Ahtisaari loi edellytykset konfiskoida serbien omaisuus Kosovossa ja ylikansallistaa se. Terrori Kosovon maakunnan serbejä kohtaan on yhä jatkuvaa siitä huolimatta, että NATO-joukot ovat läsnä ja EU tukee hallintoa ja turvallisuutta. Albaaniväestö on saanut terrorisoida serbejä, sotarikollisia ei ole tuomittu ja presidentiksi valittiin mafiapomo, joka nyt 20 vuotta pommitusten jälkeen on pidätetty ja odottaa oikeudenkäyntiä.
*** Presidentti Mauno Koivisto on kirjoittanut tulenpalavan esipuheen Jarmo Laineen teokseen Toisenlainen totuus Kosovosta. Hän osoittaa siinä halveksuntansa NATO :a kohtaan ja kuvaa serbien kohtalon raastavasti. Teos on kadonnut kirjastoista ja kaupoista samoin kuin minun kirjoittamani teokset Lahtari, Punikki ja Teurastaja marsalkka Mannerheim, Kullervo Manner ja Ratko Mladic historian henkilöinä sekä Lupa olla julma. Lahtari Punikkia ei saanut esitellä Helsingin kirjamessujen lavoilla. Martti Ahtisaarelle myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto, kuten Ukrainan sodan aloittaneelle Barack Obamalle.
*** Suomi luovutti itsenäisyytensä, rauhan ja aseidenriisunnan tavoitteensa valitsemalla NATO: a ja Yhdysvaltoja myötäilevät henkilöt johtotehtäviin. Suomi on osallistunut 20 vuoden ajan NATO:n ulkopuolisena, mutta yhteistyökumppanina Yhdysvaltojen laittomaan Afganistanin sotaan. Yhdysvaltojen ja NATO:n miljoonien ihmisten hengen vaatineet sodat ovat saaneet Suomen medialta suopean käsittelyn. Irak, Libya, Syyria- kaikki hyväksytään, ovathan USA:n rinnalla myös Euroopan entiset siirtomaaisännät Britannia, Ranska, Saksa, Italia. Jihadistien ja natsien käyttö hyväksytään kuten Bosniassa, Kroatiassa ja Kosovossa. Yhdysvallat julisti Bratislavan kokouksessaan v. 2000, että se luopuu noudattamasta kansainvälisiä lakeja, jos ne eivät hyödytä sitä. Sen jälkeen Yhdysvallat perusti ”sopimusvaraisen demokraattisten maiden yhteisön”, jossa riittää, kun sovitaan, mikä on oikein – eli Yhdysvaltojen tavoitteiden mukaista. Samassa kokouksessa Yhdysvallat ilmoitti laajentavansa NATO:n Baltiasta Ukrainan Odessaan.
*** Liittymällä NATO:n isäntämaasopimukseen, Suomi osoitti vuonna 2014 hyväksyvänsä USA:n suunnitelmat NATO:n laajentamisesta. Eilen 5.12. 2022 Suomen ulkoministeri Pekka Haavisto, ilmoitti uutisissa onnellinen hymy katseessaan Suomen antaneen eduskunnalle esityksen NATO: on liittymisestä. Hän kuvasi omia tunteitaan, olettaen muidenkin ministereiden tunteneen sykähdyksen sielussaan Suomen siirtyessä uuteen – ilmeisesti hänen mielestään myönteiseen aikakauteen.
*** Suomen yhteiskunnan kehitys itsenäisyydestä USA:n vasalliksi on ollut kivikkoinen. Se on edellyttänyt liittoutumista natsien ja jihadistien kanssa Bosniassa, Kosovossa, Kroatiassa ja Lähi-Idässä ja nyt viimeksi Ukrainassa. Donbassin asukkaiden tragedia on Suomen mediassa täysin ohitettu. Samaan aikaan kun Ukrainan valtio on purkanut historiansa ja alkanut opettaa natsiajan myönteisenä ja sankarillisena, Suomi on tehnyt samaa. Yleisradio, eduskunnan rahoittama tiedonvälittäjä on ottanut tehtävän kirjaimellisesti. Sisällissodan historia, toisen maailmansodan historia ja sen jälkeinen aika on ollut aktiivisen uudelleen muokkauksen kohteena. Presidentti Urho Kekkosen elämäntyö ja Suomen ystävyys Neuvostoliiton ja Venäjän kanssa on pyritty aktiivisesti tuhoamaan. Rauha, aseidenriisunta ja kansojen välinen ystävyys pyritään mitätöimään. Ukrainan venäjänkielisen väestön kohtalo natsismia muistuttavan valtiorakenteen ja äärioikeistolaisten aseellisten ryhmien toimesta alkaa tunkeutua esiin. Samanaikaisesti Suomen todellinen rauhanomainen vaihtoehto, ystävyyteen ja yhteistyöhön perustuva BRICS: in jäsenyys, lipuu nykypoliitikkojemme käsistä. Voidaksemme tarkastella Ukrainan kauhuja Yhdysvaltojen vallankaappauksen jälkeiseltä ajalta tulisi meillä olla objektiivinen käsitys itsestämme. Jos tarkasteleva väline, oma mielemme, ei ole itsenäisesti käytössämme, emme pysty havainnoimaan ympäristöämmekään. EU:n päättämä tiedonvälityksen ja Suomen oma turvallisuuskomitean ylläpitämä sensuuri johtavat siihen, että päivittäiset uutiset vievät meitä harhaan. EU:n jäsenenä olemme menettäneet itsenäisyyden, mutta NATO:n jäsenenä siitä tulee aseellisesti varmistettu itsenäisyydestä luopuminen. NATO käyttää USA:n valtaa Euroopassa, joten Yhdysvallat päättää avoimesti sen, mitä Suomi saa tehdä. Ahtisaaren tullessa valituksi presidenttiehdokkaaksi, sitten presidentiksi ja Jeltsinin tullessa valituksi Venäjän presidentiksi CIA oli keskeinen vaikuttaja. CIA huolehti myös Jugoslavian hajotuksen propagandasta. Nyt Suomen toimittajat ovat itse koulutetut ja sisäistäneet sen, mitä USA haluaa meidän ajattelevan. Suomi on itsenäisyyden sijaan muuttunut USA:n etäohjatuksi robotiksi. Värivallankumous Suomessa on onnistunut ilman sotaa. Mielenmuokkaus on riittänyt. Emme päässeet v. 1918 sodalla osaksi Saksan keisarikuntaa, emmekä 1944 osaksi Hitlerin valtakuntaa, mutta nyt olemme päässeet lännen USA/NATO-valtakuntaan – saavutus sekin.
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen värivallankumous, Sdp:n puolueäänestys 1994, Martti Ahtisaari, CIA, Elisabeth Rehn, NATO, Mauno Koivisto, Kalevi Sorsa, aseidenriisunta, NATO, |
ONKO RASISMI SUOMEN HALLITSEVAN LUOKAN PERIMÄSSÄ?Perjantai 2.12.2022 klo 13:38 - Pirkko Turpeinen-Saari Viime päivinä on kiihtyvällä vauhdilla havaittu aikaisempien hyvien arvojen romahtaminen. Totuus on heitetty romukoppaan, varastaminen on tullut hyveeksi, kansanryhmien vaino hyväksyttäväksi. Yhdysvallat on estänyt joidenkin Venäjän delegaation jäsenten pääsyn YK:n yleiskokoukseen. Puola on kieltäytynyt antamasta viisumia Venäjän ulkoministerille ETYJ:n ministerineuvoston kokoukseen osallistumiseksi. Samoin Venäjän median osallistuminen estettiin. Euroopan parlamentti on ehdottanut Venäjän valtion kaasun myynnistä saatujen 300 miljardin euron varojen, jotka on talletettu EU-maiden pankkeihin, varastamista omiin tarkoituksiin. Siten EU-maiden kaasunsaanti olisi ilmaista. Euroopan vaaleilla valitsematon komissio on sensuroinut kaiken Venäjältä tulevan tiedonvälityksen, minkä seurauksena ”lännen valheet” on voitu muuttaa todeksi. Yhdysvallat ja EU-parlamentti sekä kaikki EU-valtioiden johtohenkilöt tietävät Ukrainan viimeisen kriisin alkaneen Yhdysvaltojen ja EU:n tukemasta Ukrainan vallankaappauksesta v. 2014. Puolan, Saksan ja Ranskan ulkoministerit neuvottelivat vallankaappauksen päättämisestä, solmivat sopimuksen Ukrainan presidentin kanssa, jota USA:n vaikutuksen alaiset mielenosoitusten johtohenkilöt eivät hyväksyneet. Sen jälkeen USA:n nimeämä Ukrainan hallitus ja eduskunta ajoivat vaaleilla valitun presidentin maanpakoon ja aloittivat sodan Itä-Ukrainan väestöä vastaan. Kaikki tietävät Ukrainan ”demokratian” romahtaneen tuon jälkeen aste asteelta siitä lähtien. Keskeiset natsivoimat saivat yhä enemmän vaikutusvaltaa ja natsi -pataljoonat liitettiin osaksi Ukrainan armeijaa. Yhdysvallat alkoi yhdessä NATO-maiden kanssa kouluttaa Ukrainan armeijaa suorittamaan USA:n tavoittelemaa Venäjän heikentämistä.
***
Sisällissodan ratkaisemiseksi Saksa, Ranska, Ukraina ja Itä-Ukrainan edustajat solmivat kaksi Minsk-sopimusta, joihin oli sisällytetty asteittainen autonomian rakentaminen Itä-Ukrainaan ja rauha. Viime viikkoina Saksan entinen liittokansleri Angela Merkel ja Ukrainan entinen presidentti Petro Poroshenko ovat ilmoittaneet, että Minskin sopimuksia ei ollut heidän taholtaan aiottukaan panna täytäntöön vaan sen tarkoitus oli ostaa aikaa Ukrainan asevoimien kouluttamiseksi NATO:n avulla ja NATO:n asein. Mikä näytelmä! Saksan liittokansleri ja Ranskan presidentti käyttivät myös Venäjän presidentti Putinin aikaa neuvotteluihin tuntikausia, millä neuvotteluilla ei ollut tarkoitettukaan päästävän rauhaan, vaan saatavan niin paljon kuin mahdollista Itä-Ukrainan venäjän kielisiä asukkaita, osin Venäjän kansalaisia, tapetuksi, jotta alueet lopulta alistuisivat ihmisoikeuksiensa täydelliseen menetykseen. Neuvotteluprosessien aikana Ukrainan venäjänkielisen väestön oikeudet katosivat Donbassissa, ja kaikkialla muualla Ukrainan alueella. Olen kuvannut tätä edellisessä blogissani.
*** Kaikki Yhdysvaltojen ja Euroopan Unionin johtajat, tiedotusvälineet ja tutkijat tietävät totuuden, mutta toimivat uuden itse rakennetun todellisuutensa mukaisesti. Suomen presidentti Sauli Niinistö ja pääministeri Sanna Marin ovat osoittaneet omaksuneensa tämän uuden todellisuuden. Sanna Marinin vaatimukset ”kaikkien siteiden katkaisemisesta Venäjään” ovat saaneet vastakaikua koko mediassamme eduskunnasta puhumattakaan.
*** Suomen kansalla on rankka historia, joka osittain selittää sen, että johtaviin asemiin nousee näin sydämettömiä ihmisiä. Suomen sisällissota syttyi hallitsevan luokan mitätöityä eduskunnan kesällä 1917 laatiman ”valtalain” Suomen itsenäisyydestä. Äänestyksessä häviölle jääneet kääntyivät Venäjän väliaikaisen hallituksen puoleen saadakseen eduskunnan hajotettua. Se onnistui. Työväenluokan kokiessa vanhan eduskunnan lailliseksi valmistautuminen uusiin vaaleihin ei sytyttänyt. Porvarilliset voimat saivat uudessa eduskunnassa enemmistön. Samaan aikaan kaavailut Saksan keisarikunnan alaisuuteen siirtymisestä voimistuivat. Suojeluskuntien avulla suuntauduttiin tulevaa sisällissotaa varten. Työläisillä oli punakaartinsa. Porvarien tavoitteena oli saavuttaa itsenäisyys Venäjästä ja sen jälkeen liittyä Saksan keisarikuntaan.
*** Leninin myönnettyä itsenäisyyden porvarillinen eduskunta äänesti tammikuussa 1918 luokka-armeijan puolesta demokraattisesti hallitun armeijan sijaan. Luokka-armeijan johtoon valittiin C.G.Mannerheim ja maahan kutsuttiin paitsi Saksassa koulutetut pääosin porvarilliset jääkärit, mutta myös keisarillisen Saksan armeija. Sisällissodan päättyessä porvarilliset voimat suorittivat sisällissotaan osallistuneiden tai työläisten puolella olleiden naisten ja miesten pidättämiset, syyttämiset ja tuomitsemiset – joko kuolemaan tai keskitysleirille. Porvarillisia taistelijoita tai Saksan armeijan jäseniä ei syytetty eikä tuomittu – heidät armahdettiin.
*** Pitkät vankeusrangaistukset, nälkään nääntyminen ja taudit tappoivat työläisiä. Äänioikeuden ja sosiaalitukien ja eläkkeiden menetykset johtivat köyhät entistä syvempään kurjuuteen. Porvarilliset voimat aloittivat armeijan tukemana ennen näkemättömän sorron ja kyyditykset samaan aikaan kun yhteistyö nousevan natsi-Saksan kanssa voimistui. Suomi liittyikin Mannerheimin tiiviiden Saksa-suhteiden ansiosta Saksan hankkeeseen Neuvostoliittoa vastaan, jonka väistämättömänä seurauksena oli sota. Sen aikana suomalaiset päästivät Mannerheimin johdolla rasismin valloilleen. Itä-Karjalaan rakennettiin Mannerheimin suunnitelman mukaan keskitysleirejä alueen venäjää puhuville venäläisille siviileille. Heitä oli kaikkiaan 20 000. Suomen armeija varasti heidän talvea vastaan kootut muonavaransa, antoi osan saaliista karjalaa puhuville venäläisille ja vei loput 60 kuorma-autollista Suomen puolelle. Ilman tätä ryöstöä venäjänkieliset venäläiset asukkaat olisivat pysyneet hengissä. Keskitysleireissä he kuolivat niin että mm. heinäkuussa 1942 500 leiriin siirrettyä, pääasiassa naisia, lapsia ja vanhuksia kuoli nälkään, tauteihin ja pahoinpitelyihin. Samaan aikaan heinäkuussa 1942 Helsingin kaupunki nimesi pääkatunsa Heikinkadun Mannerheimintieksi. Runsaat 10 vuotta myöhemmin Mannerheimille pystytettiin saman kadun alkupäähän suurikokoinen ratsastajapatsas.
*** Seuratessamme Euroopan, erityisesti Ukrainan tapahtumia tänään ilmapiiri muistuttaa 1930-lukua, mutta Suomessa sen taustalla ovat erityisesti sisällissodan vaikutukset. Suomen pääministeri ja presidentti ovat Euroopan parlamentin rinnalla syöksyneet tukemaan Yhdysvaltojen pystyttämää Ukrainan natsihallintoa.Kuten he tukivat Hitlerin natsi-hallintoa. Olen seurannut Yhdysvaltojen rakenteellista rasismia vuodesta 1950. Tuolloin afrikkalaistaustaisella väestöllä ei ollut ihmisoikeuksia. Laillinen rasismi loppui 1960-luvulla äänioikeuden myötä, mutta vielä nytkin tarvitaan ”black lives matter-liikettä” muistuttamaan päivittäisestä läpi Yhdysvaltojen ilmenevästä rasismista.
*** Miksi Suomen pääministeristä ja Euroopan parlamentin jäsenistä tuntuu niin kodikkaalta tukea Kiovan hallitusta eikä Ukrainan sorron alla eläviä venäjää puhuvia kansalaisia? Onko selitys se, että Suomen hallitseva luokka on tottunut manipuloimaan totuutta ja demokratiaa. On ollut sallittua kuljettaa venäläisiä siviilejä karjavaunuilla Petroskoin keskitysleireihin kuolemaan. On ollut sallittua varastaa Venäjän valtion omaisuutta Euroopan parlamentin ja rasistisen Yhdysvaltojen toimin. Miksi siis ei nytkin? Valehtelun virallistaminen sensuurin avulla luo kaikille lännen yksipuoliseen valtaan luottaville mahdollisuuden kokea olevansa oikeassa. Suomen pääministeri ja presidentti johtavat tätä oikeassa olemista, joka tosiasiassa on sydämettömyyttä, epäinhimillisyyttä ja väkivaltaa.
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: rasismi venäläisiä kohtaan, Sanna Marin, Sauli Niinistö, Suomen sisällissota, Suomen keskitysleirit, Ukrainan rasismi, Euroopan Unionin sensuuri, Venäjän omaisuuden konfikointi, Suomen sisällissota, keskitysleirit, |