Yhteystiedot

Pirkko Turpeinen-Saari
Merikorttikuja 4.B.41 00960 Helsinki
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi

Uutiset

2.6.2008Nyt voitte osallistua ajatuksiini myös näiden kotisivujeni välityksellä. Toivon keskustelua ja palautetta.Lue lisää »28.7.2014Puolan ja USA:n osuus Itä-Ukrainan väkivallassaLue lisää »1.7.2008Eläkeläisillekin oikeus vapaaseen liikkuvuuteen EUssaLue lisää »

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Blogin arkisto

HYVÄÄ VOITONPÄIVÄÄ VENÄJÄ!

Maanantai 9.5.2022 klo 14:55 - Pirkko TurpeinenSaari

Venäjä on Suomen kansalle läheisin ja rakkain naapuri.

Osana Venäjää, autonomian aikana, Suomi alkoi nousta jaloilleen kohti itsenäisyyttä.

Venäjän suurruhtinaskunnan osana suomalaiset, niin miehet kuin naiset saivat äänioikeuden, naiset, ensimmäisinä maailmassa.

Suomen pääomapiirit ryhtyivät kiireesti etsimään uutta isäntää Saksasta.

Suomen sosialidemokraattienemmistöinen eduskunta julisti Valtalailla 18.7.1917 itsenäisyyden.

Pääomapiirien edustaja, äänestyksessä häviölle jäänyt Ernst Nevanlinna kiiruhti Pietariin ja sai ministerivaltiosihteeri Enckellin suosittamaan Venäjän väliaikaiselle hallitukselle Suomen eduskunnan hajottamista, jotta itsenäisyysjulistus mitätöityisi.

Jo elokuussa 1917 Saksan sotilasjohto kokoontui keskustelemaan Suomen politiikastaan. Se ei pitänyt mahdottomana aseellisen avun antamista Suomelle. Saksa piti Baltian maita, joihin se katsoi myös Suomen kuuluvan, omana valtapiirinään.

Eduskunnan hajottamisen jälkeen oli pakko järjestää uudet vaalit, jotka porvarilliset puolueet voittivat.

Syksy käytettiin suojeluskuntien rakentamiseen ja Saksan tuen saamiseen.

Porvarilliset puolueet suostuivat julistamaan Suomen itsenäiseksi odottaen siirtyvänsä osaksi Saksan keisarikuntaa olosuhteiden kehityttyä myönteisiksi.

Venäjä tunnusti Suomen itsenäisyyden vuoden vaihtuessa ja suomalaiset saivat tunnustuskirjelmän Vladimir Leninin kädestä. Kiitos Venäjä anteliaisuudesta!

Pääomapiirit eivät jääneet toimettomiksi.

Tammikuun alussa Suomen eduskunta keskusteli armeijan perustamisesta. Porvarit halusivat suojeluskuntiin pohjautuvan armeijan. Sosialidemokraatit sen sijaan vaativat kansanarmeijaa, jonka ratkaisuista päättäisi toimikunta, jossa olisi yhtä paljon sosialidemokraatteja kuin porvareita. Äänestyksessä suojeluskuntiin pohjautuva armeija voitti ja muutamaa päivää myöhemmin kenraali Mannerheim valittiin ylipäälliköksi ja hän aloitti sodan alkamalla riisua aseista venäläisiä sotilaita, jotka eivät itsenäistymisen jälkeen olleet ehtineet käytännön syistä poistua maasta.

Porvarillisten voimien ja pääoman voiton sisällissodassa takasi Suomeen jääkärien kanssa ja heidän saapumisensa jälkeen Suomeen saapunut Saksan keisarillinen armeija. Valtionhoitajaksi valittu Mannerheim salli heimosotureiden ylittää valtakunnan rajan ja käydä taisteluita Itä-Karjalassa tavoitteenaan Pietarin hallituksen kaataminen ja yhteiskuntajärjestyksen muuttaminen.

Neuvosto-Venäjällä ja Neuvostoliitolla ei ollut aikeita toimia vastaavalla tavalla Suomessa.

1920-1930-luvut olivat suomalaisen natsismin rakentumisen aikaa. Jo 1920-luvulla Sosialistisen työväenpuolueen eduskuntaryhmä pidätettiin, kirjapainot suljettiin ja alkoi systemaattinen demokratiaa ja rauhaa ja hyviä suhteita Neuvostoliittoon tavoittelevien ihmisten vaino. Kehitys oli edellä natsi-Saksan vastaavaa kehitystä.

Neuvostoliitto seurasi Suomen kehitystä, yhteistyötä Saksan armeijan kanssa, yhteisiä sisällissodan voitonjuhlia, yhteisiä sukellusvene- ja armeijavierailuita huolestuneena.

Kesällä 1939 Suomessa vierailivat sekä Englannin että Saksan armeijoiden ylipäälliköt. He seurasivat Suomen armeijan harjoituksia Karjalan kannaksella, tykinkantaman päässä Pietarista. Marssilaulut soivat ja kunniamerkkejä jaettiin. Lehtimiehet ihmettelivät Suomen armeijan valmistumista sotaan jo syyskuussa 1939.

Lokakuussa 1939 Pohjolan päämiehet pitivät kokousta tulevan sodan äärellä. Kaikki taputtivat Suomea selkään. Kyllä sota tulee menemään hyvin!

Suomi ei ollut kiinnostunut neuvotteluista Neuvostoliiton kanssa, joka ehdotti aluevaihdoksia turvatakseen molempien maiden tasa-arvoisen turvallisuuden. 

Sama toistuu nyt vuonna 2022. Venäjä ehdottaa molemminpuolisen turvallisuuden takaavia ratkaisuja. Suomi ei ole kiinnostunut edes käsittelemään ehdotuksia. Nykyiset isännät Saksa ja USA näyttävät esimerkkiä.

Hävityn 1939-40 talvisodan jälkeen, Suomi ei ottanut opikseen vaan lähti liittoon natsi-Saksan kanssa.

Suomen kansan, eduskunnan ja presidentin selän takana Saksan armeija vyöryi Lappiin. Suomi liittoutui natsi-Saksan kanssa hyökkäykseen Neuvostoliittoa vastaan. Suomen toisinajattelijoita, rauhan ja Neuvostoliiton ystävyyden kannattajia vangittiin tai teloitettiin.

Natsi-aate oli saanut sijan Suomen eliitin piirissä. Harva uskalsi vastustaa Mannerheimintiellä liehuvia natsi-Saksan lippuja. Mannerheimin v. 1941 suunnittelemat ja toteuttamat Itä-Karjalan keskitysleirit, joihin sullottiin Itä-Karjalan venäjää puhuvat kansalaiset, ei saanut kielteistä huomiota.

Itä-Karjalan keskitysleirit ja niiden takana oleva asenne siitä, että venäjää puhuvat alueen kansalaiset ansaitsevat rasistisen kohtelun ja hengenmenon, muistuttaa Suomen valtiojohdon asennetta venäjää puhuvien ukrainalaisten kärsimyksiin. Itä-Ukrainassa ja laajemmin Ukrainan alueella venäjää äidinkielenään puhuvat ovat olleet vainon kohteena siitä lähtien kun Yhdysvallat ja EU, Saksa etunenässä, suorittivat yhdessä natsien kanssa väkivaltaisen vallankaappauksen v. 2014. Venäjänkielen käyttö on tullut lailla kielletyksi, oppositiopuolueet samoin. Voidaan sanoa, että Suomen eliitti erityisesti valtiojohto on omaksunut saman aatemaailman kuin 1930-luvulla vallitsi.

Neuvostoliiton voitto toisessa maailmansodassa oli myös voitto Suomen kansalle, ei ehkä eliitille. Rauhansopimuksen jälkeen fasistiset järjestöt, Lotta-järjestö ja suojeluskunnat Suomessa tulivat kielletyiksi. Suomen toisinajattelijat oli pakko päästää vankiloista ja maassa kaikki tulivat oikeutetuiksi osallistumaan vaaleihin. Tästä kiitos kuuluu 25 miljoonalle henkensä antaneelle neuvostoliittolaiselle. Siksi voitonpäivä on myös suomalaisen demokratian päivä.

Ensimmäisissä vapaissa vaaleissa v. 1945 SKDL:stä tuli eduskunnan suurin puolue kahden sosialidemokraatin liittyessä joukkoon.

Vapaan itsenäisen rauhantahtoisen Suomen taival päättyi 1990-luvulla Suomen liittyessä EU:hun.

Maastrichtissa perustettu Euroopan unioni aloitti heti ensimmäisessä kokouksessaan Saksan johdolla sodan Jugoslavian liittovaltion hajottamiseksi.

Saksan liittokanslerina oli Helmut Kohl, joka oli saanut koulutuksensa Hitlerin armeijassa. Hän liittoutui ensimmäistä kertaa natsi-Saksan häviön jälkeen Yhdysvaltojen natsi -diasporan kanssa tähän Jugoslavian tuhoamiseen. Jugoslavian kommunistit olivat olleet avainasemassa ajamaan natsit ulos Jugoslaviasta toisen maailmansodan aikana.

EU:n peruskirjan laatineet italialaiset kommunistit, Altiero Spinelli etunenässä, olivat muutamaa vuotta aikaisemmin kuolleet. Heille EU oli merkinnyt rauhaan pyrkivää järjestöä. Maastrichtissa sen sijaan perustettiin EU, jonka tarkoituksena oli palvella Yhdysvaltojen aseteollisuutta ja ylikansallista pääomaa jota sotilaallista tehtävää suorittaisi NATO. Ideologinen tavoite oli "kommunismin", demokratian ja rauhanaatteen kitkeminen Euroopasta.

Suomen rauhanpresidentti Urho Kekkonen varoitti päästämästä kokoomuspuoluetta valtaan.

Pääomapiirehin kytkeytynyt kokoomus on ollut EU:hun liittymisestä lähtien vallankahvassa. Se on kypärineen ollut aina militarismin puolella. Urho Kekkonen sen sijaan vihasi niin kirkkoa kuin armeijaa.

Siitä lähtien kun EU liittoutui USA:n natsidiasporan kanssa, USA, EU-Saksa, NATO, natsit ja jihadistit ovat toimineet yhteistyössä ryöstäen, tappaen ja yrittäen valloittaa luonnonvaroista rikkaita alueita vailla katumusta. Ryöstäminen on suunnitelmallista, häikäilemätöntä ja ihmishenkien menettämisestä piittaamatonta. Siirtomaavallan menettäminen oli Iso-Britannialle, Ranskalle, Saksalle, Italialle, Espanjalle ja siitä hyötyneille maille nöyryytys. Ukrainan väkivaltainen vallankaappaus on samankaltainen kuin muutkin ryöstöretket. Krimillä juhlittiin ex-presidentti Bill Clintonin ja EU-eliitin johdolla jo etukäteen Ukrainan vallankaappauksen hedelmiä.

Suomi on liittynyt ehkä alemmuudentunnossaan osaksi tätä valtaa pitävien maiden kermaa.

Nykyisen Suomen presidentin aikana suomalaiset toimittajat on lähetetty veronmaksajien rahoilla saamaan Venäjä-vastainen propagandakoulutus Yhdysvaltoihin. Venäjä on Yhdysvaltojen ja EU-eliitin tavoittelema seuraava saalis. Jotta Suomi olisi hyväksytty EU:n jäsen, sen on toimittava isäntien toivomusten mukaisesti.

Suomen kansa, lapset mukaan luettuna on joutunut CIA-koulutetun propagandan kohteeksi jo yli kuuden vuoden ajan. Venäjä-vihaa on syötetty kaikkialta kirjallisuudesta, uutisiin ja viihdeohjelmiin. Muutamaa itsenäisesti tietojaan hankkivaa kansanedustajaa lukuun ottamatta CIA-propaganda on indoktrinoinut niin ministerit kuin rivikansanedustajat. Jopa pääministeri on vaatinut kaikkien siteiden katkaisemista Venäjään. Siis millä tavalla pääministeri on ajatellut katkaisevansa kaikki myönteiset tunnesiteet, joita uskoisin miljoonilla suomalaisilla olevan naapureihin Venäjällä?

Saksa on jälleen natsismin nousun etulinjassa. Helmut Kohlista lähtien Joschka Fisher ja Frank Walter Steinmeier ulkoministereinä ovat kärjessä.

Steinmeier tapasi natsipuolue ”Svobodan” johtaja Oleg Tyahnybokin Saksan Kiovan lähetystössä helmikuun 20.päivänä 2014 ja valtuutti tämän toimimaan tasaveroisena asianosaisena neuvotteluissa, joissa piti päättää Ukrainan Maidan-neuvotteluiden lopputuloksesta. Kuten tiedetään, neuvottelut päätyivät siihen, että takuumiehet, Puolan, Ranskan ja Saksan poliitikot antoivat periksi fasisteille ja laillisesti vaaleilla valittu presidentti Janukovich joutui pakenemaan  maasta.

Natseille periksi antaminen johti demokratian romahtamiseen ja 8 vuotta jatkuneeseen sisällissotaan demokratiaa kannattaneen Itä-Ukrainan ja natseihin turvautuvan Kiovan hallituksen välillä.

Demokratiaa ja kielellisiä oikeuksia vaativien Donbassin asukkaiden ollessa vaarassa joutua massiivisen hyökkäyksen kohteeksi 19.2.2022 he pyysivät Venäjää tunnustamaan alueiden itsenäisyyden ja tulemaan apuun, estämään alueen tuhoutumisen natsijoukkojen hyökkäyksessä.

Samalla tavalla kuin toisessa maailmansodassa, Venäjä halusi kantaa vastuunsa yhä tukahduttavamman sorron alla elävien Donbassin asukkaiden puolesta.

Euroopan unionin komissio on edennyt natsismin puolustamisessa niin pitkälle, että se on kieltänyt kaikki Venäjän tiedotusvälineiden uutislähetykset. Sama kielto on voimassa Yhdysvalloissa. Siten yksipuolinen natseja myötäilevä propaganda on ainoa valtamedian tarjoama viestintä. Natsit kuvataan sankareiksi, vaikka heidän tekonsa ovat samankaltaisia kuin toisen maailmansodan aikana. He perustavat tarkka-ampujien piilopaikkoja kerrostaloihin, ampuvat pakoon lähteviä siviilejä, käyttävät heitä ihmiskilpinään. He käyttävät  kiellettyjä asejärjestelmiä, kiduttavat ja polttavat ihmisiä elävältä.

Samaan aikaan Venäjän demonisointi on saanut uusia kierroksia. Venäläinen kulttuuri kielletään, urheilijat eivät voi osallistua yhteisiin urheilukilpailuihin. Suomen kohdalla on mielenkiintoista, kuinka Mikkelin musiikkijuhlien kantava voima kapellimestari Valeri Gergiev on yht’äkkiä muuttunut persona non grataksi. Rasismi on saanut uskomattomat mittasuhteet ja Suomen kulttuurielämä hyväksyy kaiken.

Suomen kansa ei ole mukana tässä. Suomalaiset yhtyvät voitonpäivän onnitteluihin ja ovat kiitollisia kaikesta siitä hyvästä mitä Venäjä on antanut Suomelle. Itsenäisyys, demokratia, rasismista vapautuminen v. 1945, kaikki on osa tunnehistoriaamme, mitä mikään sotaisa pääministeri tai presidentti ei pysty meiltä kieltämään.

 

 

 

 

 

S

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Venäjän merkitys Suomelle, natsismin uusi nousu, Steinmeier, Kohl, presidentti, pääministeri, talvisota, pääomapiirit, kokoomus, suomalainen röyhkeys,

Talvisota oli hirvittävä virhe

Sunnuntai 1.12.2019 klo 15:37 - Pirkko Turpeinen-Saari

Suomen poliittinen eliitti velvoittaa suomalaiset, vuodesta toiseen, ihailemaan "Talvisodan yhteishenkeä", Suomen roolia uhrina ja sankarikuolemia.

Tosiasiassa talvisota oli koko 1930-luvun jatkuneen Mannerheimin ja natsi-Saksan eliitin yhteistyön tulos.

Päiväkäskyssään Mannerheim toteaa: "Tämä sota ei ole muuta kuin Vapaussotamme jatkoa ja loppunäytös..". Hän samaistuu pääomapiirien edustajiin ja sisällissodan valkoisiin.

Kesällä 1939 Saksan yleisesikunnan päällikkö kenraali Halder vieraili Suomessa, vastaanotti Suomen valkoisen ruusun suurristin.

Ulko- ja virkaatekevä puolustusministeri Erkko lausui vieraan kunniaksi järjestetyillä päivällisillä: "Saksan kunniakkaan armeijan edustajana, armeijan, jonka erinomaisia ominaisuuksia ihailemme, lausun teidät , herra kenraali, sydämellisesti tervetulleeksi. Muistelemme niitä suuria palveluksia, joita Saksa meille vaikeimpina kohtalon hetkinämme teki. Näiden palvelusten merkitys on saanut parhaimman ilmauksensa siten, että suurin osa korkeimmista saapuvilla olevista upseereistamme on saanut sotilaallisen kasvatuksensa Saksan armeijassa."

Nämä "palveluksethan" olivat punakaartien murskaaminen ja Suomen miehitys, joka olisi jäänyt pysyväksi ellei Saksassa olisi tapahtunut vallankumousta ja keisarivalta päättynyt.

Kenraali Halder totesi vastauspuheessaan:"Suomen armeijaan meitä saksalaisia yhdistävät toveruuden ja perinteiden siteet. Tämän toveruuden syventäminen ja näiden perinteiden vaaliminen on näiden päivien oleellinen tehtävä, päivien, jorka saan viettää suomalaisten tovereiden seurassa".

Kesäkuun 30.päivänä Halder matkusti Karjalan kannakselle tarkastamaan linnoitutöitä ja seuraamaan tykistöammuntoja.

C.O. Frietch huomauttaa teoksessaan Suomen kohtalonvuodet: "Voi olla, etteivät venäläiset oikein käsittäneet senkaltaisia seikkoja kuin linnoitutöitä Karjalan kannaksella, ulkomaalaisten upseerien vierailuja Leningradin melkein mielenosoituksellisessa läheisyydessä, taisteluharjoituksia jne., täysipainoisiksi ilmauksiksi Suomen rauhantahdosta".

Suomen hallitus ilmoitti myös kieltäytyvänsä yhteistyöstä maiden kanssa, jotka pyrkivät estämään Saksan hyökkäystä ja tulevansa kohtelemaan hyökkääjinä jokaista valtiota, joka pyrkisi antamaan apua Saksan hyökkäyksen torjumisessa.

Talvisodan alkua siivitti 18.10. 1939 Tukholmassa pidetty Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan valtionpäämiesten ja ulkoministerien yhteinen kokous. Hitleriltä oli tullut viesti, jonka mukaan Saksa ei estäisi Ruotsia antamasta Suomelle apua tulevassa sodassa.

Brittiläinen Daily Mail ilmoitti 17.10.1939 uskovansa Suomen pitävän hyvin puolensa.

Fasistisen Italian ulkoministeri vastaanotti Suomen ministerin joulukuun 8. päivänä 1939 sodan kestettyä runsaan viikon."Ministeri kiittää minua maalleen annetusta moraalisesta avusta sekä pyytää aseita ja mahdollisia spesialisteja. Muutamia lentokoneita on jo lähetettykin." Ministeri toteaa Saksan itsekin toimittaneen aseita Suomelle, luovuttaen tälle määrättyjä varastoja, varsinkin puolalaista sotasalista."

Tammikuun alussa Ciano kirjoittaa päiväkirjaansa vapaaehtoisten taistelulentäjien ja tykistömiesten lähettämisestä".

Tuntuu ymmärrettävältä tosiasioiden valossa, että Suomen kansaa petettiin niin talvisodassa kuin jatkosodassa.

Molemmat sodat palvelivat Saksan hyökkäystarpeita Neuvostoliittoon sekä Suomen johtajien liittolaisuutta Hitlerin ja fasistisen Italian kanssa. Uhreina olivat samat työläisryhmät, jotka olivat myös sisällissodan uhreja. Joinakin päivinä niin talvisodassa kuin jatkosodassa kuolleita oli 1000.

Historia toistaa itseään.

Kuinka moni suomalainen upseeri on saanut koulutuksensa Yhdysvalloissa? Kuinka massiivinen Yhdysvaltojen määräysvalta on Suomessa? Kuinka autuaasti presidenttimme hymyilee tavatessaan Yhdysvaltojen presidentin? Kuinka ulkopoliittinen johtomme on ilman eduskunnan käsittelyä solminut isäntämaasopimuksen Yhdysvaltojen johtaman NATO:n kanssa? Kuinka moni asejärjestelmämme toimii vain Yhdysvaltojen napinpainalluksella.

Sisällissodasta oli sovittu Saksan kanssa jo ennen sodan alkua. Talvisodasta samoin. Jugoslavian hajottamissodissa Suomi palveli Saksaa ja Yhdysvaltoja, mahdollistaen pommitusten aloittamisen.

Mihin seuraavaksi joudumme nykyisenkaltaisen poliittisen johdon alaisuudessa? Rauhan, totuuden ja yhteistyöntahto on täysin piilossa. Jäljet peloittavat.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: talvisota, "vapaussodan jatke", natsi-yhteistyö, Mannerheim

Ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa kaksilla raiteilla

Keskiviikko 19.6.2019 klo 18:52 - Pirkko Turpeinen-aari

Valtiollisen sensuurimme ajovalot Helsingin Sanomat ja Yle pyrkivät muokkaamaan mieliämme kahdella tasolla.

Ensimmäinen taso on historiankäsityksemme lujittaminen sellaiseksi miksi pääoman ja sotilaallisen vallanhaltijamme ovat sen halunneet muokata. Jotta kokisimme Suomen olleen aina uhri, joka on valmistautumattomana joutunut pahan Neuvostoliiton sotatoimien uhriksi,  uhrin roolin kuvaamista on toistamisesta päästyäkin toistettava.

Noin viikko sitten Helsingin Sanomien Heikki Aittokoski mainitsi, kuinka 80 vuotta sitten Mannerheim uhkasi erota, ellei sotilaallisia resursseja vahvisteta. Sitä, mihin tämä demonstraatio liittyi, Hesari ei kuvaa.

Mikä tilanne meillä Suomessa sitten oli kesällä 1939?(Lähteitä teoksessani Lahtari, Punikki ja Teurastaja)

Leningradin ja Karjalan valtaus oli ollut Mannerheimin strateginen linjaus sisällissodasta lähtien. Myös kesällä 1939 hän pyrki varmistamaan Ruotsin ja Saksan tuen sotahankkeelle. "Pohjoismainen yhteistyö" -otsakkeen alla Göringin oli tarkoitus saada Suomi myötäilemään Saksan hyökkäyspolitiikkaa.

Kesäkuun 18. päivänä 1939 Englannin kotijoukkojen päällikkö, kenraali Walter Kirke saapui ulko- ja virkaatekevän puolustusministeri Eljas Erkon kutsumana Suomeen viiden päivän vierailulle. "Tarkastusmatkallaan" Viipurin alueelle hän seurasi tykistöammuntoja ja sotaharjoituksia ja neuvotteli Mannerheimin kanssa Neuvostoliiton ehdotuksista, jotka tarkoittivat yhteistyötä Saksan hyökkäyssuunnitelmia vastaan.

Tällaisiin ehdotuksiin neuvottelijat suhtautuivat kielteisesti eli myötäilivät Saksaa.

Kymmenen päivää myöhemmin, 29.6. Suomeen saapui Saksan yleisesikunnan päällikkö, kenraali Franz Halder, joka sai vastaanottaa pääministeri Kajanderilta Suomen valkoisen ruusun suurristin. 

Pääministeri totesi päivällispuheessaan kuinka "muistelemme niitä suuria palveluksia, joita Saksa meille vaikeimpina kohtalon hetkinämme teki. Näiden palvelusten merkitys on saanut parhaimman ilmauksensa siten, että suurin osa korkeimmista saapuvilla olevista upseereistamme on saanut sotilaallisen kasvatuksensa Saksan armeijassa".

Kesäkuun 30. päivänä kenraali Halder matkusti Karjalan kannakselle tarkastamaan linnoituslaitteita ja seuraamaan tykistöammuntoja Perkjärvellä. Häntä oli Suur-Merijoen lentokentällä vastaanottamassa armeijakunnan komentaja Öhquist ja runsaasti upseereita. Kunniakomppania oli Lentorykmentti I:stä ja soittokunta Karjalan Kaartin Rykmentistä. Seuraavana aamuna matka jatkui Viipurista Kemiin ja Rovaniemelle.

Kesällä 1939 Kannaksella järjestettiin Suomen historian suurimmat sotaharjoitukset, joita seuraamaan oli kutsuttu muiden ulkovaltojen paitsi Neuvostoliiton Suomeen akreditoidut sotilasasiamiehet.

Daily Telegraphin kirjeenvaihtaja kirjoitti 23.10.1939: "Ei mikään pieni maa ole voinut järjestää niin suurta sotilaallista koneistoa kuin Suomi nykyään Karjalan kannaksella. Viipuri on täynnä joukkoja. Suomalaiset upseerit kertovat, että on paljon aseita ja rajaton määrä ammuksia. Viipuri ympäristöineen muistuttaa laajaa sotilasleiriä. Suomen sotavalmius ihmetyttää."

Hitler oli luvannut, että Ruotsi saa antaa sotilaallista apua Suomelle.

Lokakuun 18. päivänä 1939 alkoi Tukholmassa Suomen Ruotsin, Norjan ja Tanskan valtiopäämiesten ja ulkoministerien yhteinen kokous. Kokouksen kulissien takaisiin järjestäjiin kuului Göringin "välimies" Axel Wenner-Gren.

Englantilainen oikeistolehti Daily Mail oli edellisenä päivänä 17.10 1939 antanut konferenssille evästyksensä:" Jos presidentti Kallio voi saada muodolliset takeet sotilaallisesta, moraalisesta ja rahallisesta avusta, Suomi tulee pitämään hyvin puolensa."

Erkko oli kieltänyt Moskovaan meneviä neuvottelijoita suostumasta mihinkään rauhan mahdollistaviin Neuvostoliiton ehdotuksiin.

Syksyllä 1939, talvisodan alkaessa, Suomen kansa ja suuri osa eduskuntaa olivat täysin tietämättömiä kulisseissa tapahtuneista sotavalmisteluista.

Valtiollisen NATO-sensuurin intresseissä ei ole kertoa suomalaisille millä tavoin historiankirjat, kirjallisuus ja elokuvat ovat ylläpitäneet virheellistä käsitystä todellisuudesta. Sensuuri ei halua suomalaisten tiedostavan, että valtavat sotien uhrimäärät olisi voitu estää, jos johtajat olisivat olleet inhimillisyyden ja oikeudenmukaisuuden puolella.Tai edes järkeviä ja pragmaattisia.

Inhimillisyyden ja oikeudenmukaisuuden sijaan Suomen johtajat turvautuivat natsi-Saksaan ja fasistiseen Italiaan, jonka ulkoministeri Ciano lupasi jo joulukuun 8. päivänä lähettää lisää lentokoneita. Saksa olikin jo toimittanut aseita, varsinkin puolalaista sotasaalista.

Yhdellä raiteella Helsingin Sanomat ja Yle vahvistavat myyttistä Suomen sotatarustoa ja toisella raiteella kuvataan kansainvälistä politiikkaa siten kuin tämän päivän militarismia edustava Yhdysvallat ja sen NATO-liittolaiset haluavat.

Syyrian sodan kuvaukset tarjoavat viimeksi tämän päivän Helsingin Sanomissa loistavan esimerkin.

Helsingin Sanomat ei nähtävästi tiedä, että Venäjä ja Iran ovat tukemassa kansainvälisten lakien mukaan Syyrian hallitusta, jonka tehtävänä on palauttaa maa valtiollisia rajojaan myöden takaisin hallintaansa. Helsingin Sanomat kritisoi tätä tavoitetta.

Helsingin Sanomat ei ole osannut kertoa lukijoilleen, että maassa sotivat Yhdysvallat liittolaisineen ovat Syyriassa laittomasti, samoin Turkki. Helsingin Sanomat ei myöskään huomaa, että Syyria on sekulaarinen maa. Lehti tukee kirjoituksillaan ryhmiä, joiden tavoitteena on uskontopohjainen järjestelmä. Lehti ei ole kertonut, millä tavoin uskontopohjainen järjestelmä olisi parempi kuin meillä Suomessakin vallitseva sekulaarinen järjestelmä.

Helsingin Sanomat kuvaa hyviksi ne terroristijärjestöt, joita USA ja Iso-Britannia käyttävät hyväkseen päämääriinsä päästäkseen. Sen sijaan vaaleilla presidentiksi valittu Assad kuvataan säännönmukaisesti kielteisesti.

Laittomasti Syyriassa valtaa käyttämään pyrkivät USA ja entiset siirtomaavallat Ranska, Saksa ja Iso-Britannia ovat asettanet sodasta kärsineet syyrialaiset talouspakotteiden kohteeksi muun EU:n mukana. Muodollisesti pakotteiden kohteena on pääasiassa henkilöitä, mutta heijastusvaikutukset kohdistuvat tietenkin kansaan. Jälleenrakennuksen ja toivon sijaan nämä maat Suomi mukaanluettuna tekevät syyrialaisten olon entistä haavoittuvammaksi. Pakolaisten paluu kotimaahansa on vaikeata ellei ole sähköä eikä normaaliin päivittäiseen elämään kuuluvia edellytyksiä.

Tämänkaltaisella raportoinnillaan Helsingin Sanomat ja Yle palvelevat ylikansallisen pääoman etuja, jonka edustajat ovat nyt ahnehtimassa Syyrian kansallisvarallisuutta tuhottuaan jo Irakin ja Libyan. Kansallisvarallisuuden lisäksi ahneuden kohteena ovat maa-alueet. Yhdysvallat "lahjoitti" jo Israelille Syyrialle kuuluvan Golanin. 

Mikä vakavinta Suomen ulko- ja puolustuspoliittinen johto on valtiollisen NATO-sensuurin alaisten tiedotusvälineiden raportoinnin kanssa samoilla linjoilla.

Ei ole vaikeata havaita, että historia toistaa itseään. 2010- luvun tapahtumat ovat toisinto vuodesta 1939. Suomi turvautuu sotilaallista ja taloudellista väkivaltaa käyttäviin, kansainvälisiä lakeja rajusti rikkoviin valtioihin ja liittoumiin.

Merkittävä osa Suomen upseereista, erityisesti ilmavoimissa on koulutettu Yhdysvalloissa. Samaistuminen sumeilematonta sotilaallista ja taloudellista väkivaltaa käyttävään maahan on ilmeinen. USA:n ja NATO-maiden harrastama jihadistien ja natsien käyttö päämääriin pääsemiseksi ei aiheuta Suomen poliittisessa johdossa kritiikkiä. Kosovon laiton irrottaminen pommitusten avulla Serbiasta ja siellä jatkuvat serbien pogromit eivät aiheuta toimenpiteitä kuten eivät serbien ja juutalaisten sulkemiset keskitysleirelle 1930-40-luvuillakaan. Mannerheimin keskitysleireistä vaietaan edelleen.

Jos historian ja nykyajan totuus kadotetaan,Orwellin ennustama maailma on täällä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sensuurin kuva historiasta, sensuurin kuva nykypäivästä, talvisota, Syyria,

USA-johtoinen militarismi ei ole rauhan ja turvallisuuden tae

Sunnuntai 31.8.2014 klo 10:27 - Pirkko Turpeinen-Saari

Suomessa vallitseva oikeistolainen, jyrkän venäläisvastainen ilmapiiri ja rodullinen ylemmyydentunne, johtivat maan hallituksen kokemaan neuvottelut Neuvostoliiton edustajien kanssa tarpeettomiksi. Koko 1930-luvun jatkunut, julkisuudelta salassa pidetty sotilaallinen yhteistyö Saksan kanssa alkoi kantaa hedelmää. Sotapropaganda oli saanut kansalaiset valtaansa.

Kesäkuun 29 päivänä 1939 Suomeen saapui Saksan yleisesikunnan päällikkö kenraali Franz Halder, joka tuli suoraan Baltiasta, ulko- ja vt. puolustusministeri Erkon vieraaksi. Hän vastaanotti pääministeri Cajanderilta Suomen valkoisen ruusun suurristin. Ministeri Erkko sanoi, 30.6.1939 Helsingin Sanomien mukaan, vieraan kunniaksi järjestämillään juhlapäivällisillä seuraavaa:"Saksan kunniakkaan armeijan edustajana, armeijan, jonka erinomaisia ominaisuuksia ihailemme, lausun teidät herra kenraali, sydämellisesti tervetulleeksi. Muistelemme niitä suuria palveluksia, joita Saksa meille vaikeimpina kohtalon hetkinämme teki. Näiden palvelusten merkitys on saanut parhaimman ilmauksensa siten, että suurin osa korkeimmista saapuvilla olevista upseereistamme on saanut sotilaallisen kasvatuksensa Saksan armeijassa.

Kesäkuun 30 päivänä kenraali Halder matkusti Karjalan kannakselle tarkastamaan linnoituslaitteita ja seuraamaan tykistöammuntoja Perkjärvellä. Kunniakomppania oli lentorykmentti I:sta ja soittokunta Karjalan kaartin rykmentistä. Seuraavana aamuna matka jatkui Kemiin ja Rovaniemelle.

Kesällä 1939 Kannaksella järjestettiin Suomen historian suurimmat sotaharjoitukset, joita oli kutsuttu seuraamaan kaikkien muiden ulkovaltojen paitsi Neuvostoliiton sotilasasiamiehet.

Syyskuun 14 päivänä Akateeminen Karjalaseura julisti: "Nyt on aika iskeä. Sotilaittemme uljas sankarihenki ja päällystömme henkinen ylivoimaisuus oppimattoman ja sivistymättömän ryssäläispäällystön rinnalla. Voittomme on varma. Kohta tulee hetki, jolloin emme enää taistele yksin".

Yhdysvaltalaiset oikeistolaiset pankki- ja teollisuusmiehet, Arthur Vandenberg, Herbert Hoover, Henry Ford, John Foster Dulles, Randolph Hearst ja William Knudsen rahoittivat Hitleriä Saksan aseistamisessa. Tarkoituksena oli estää Neuvostoliiton ehdottaman kollektiivisen turvallisuusjärjestelmän aikaansaaminen.

Nyt 75 vuotta myöhemmin Suomessa oikeisto on jälleen vallassa. Sotarummut ovat pärisseet jo vuosia. Presidentti ja pääministeri ovat Kokoomuksesta. Yhdysvalloissa koulutuksensa saanut pääministeri ihailee avoimesti rasistisia USA:n etelävaltioita julistautuen "etelävaltiolaiseksi" ja sanoo juostessaan ajattelevansa sotarikoksiin syyllistyneen Condoleeza Ricen sääriä. Puolustusvoimien uusi ylipäällikkö on saanut koulutuksensa myös Yhdysvalloissa. Suuret NATO:n sotaharjoitukset ovat maassamme meneillään.

Sotarummut peittävät täysin sen yhdysvaltalaisten teollisuusjättien pelin, joka edellyttää Ukrainan valloittamista vaikka sodan avulla kuten tapahtui Jugoslaviassa. Pienen yhdysvaltalaisen eliitin ahneus on pohjaton. Tänään talousnobelisti Stiglitz kuvasi Helsingin Sanomien haastattelussa tarkkaan maailman tilan talouden näkökulmasta. Ahneus on mittaamatonta.

Suomen kaupallinen media tai kokoomusjohtoinen YLE ei ole sanallakaan paljastanut Yhdysvaltojen osuutta Ukrainan sodan johdossa. Tuhannet yhdysvaltalaiset "neuvonantajat" ja kanadalaisen Herkules-kuljetuskoneen aselasti ovat salaisia. Koska USA presidentti Obaman suulla on ilmoittanut haluavansa Venäjästä hylkiövaltion, sen on saatava Eurooppa mukaan jahtiin. Läntisestä mediasta puuttu syvällisyys ja totuudellisuus täysin. Samoin kuin Jugoslaviaa hajoitettaessa tärkeintä on ennakkosuunnitelma. Jugoslaviassa serbit julistettiin syntipukeiksi, koska he edustivat Yhdysvalloille vierasta kansojen keskinäistä solidaarisuutta ja tasa-arvoa. Koko USA -johtoinen propaganda yhdensuuntaisti eurooppalaisten ajattelun.

Nyt Venäjä julistetaan syntipukiksi. Puhutaan Venäjä-mielisistä itä-ukrainalaisista, mutta ei USA:n taskussa olevista kiovalaisista tai Puolan johtamista sotajoukoista.

Mitä USA:n liikemieseliitti ja poliittinen johto etsivät Ukrainasta? Valtava geenimuuntelun sotapäällikkö Monsanto odottaa EU:n ja USA-Ukraina neuvoston ja IMF:n vaatimia maatalouden tehostamistoimia ja geenimuuntelun levittämistä Ukrainan maanviljelyyn, siitä huolimatta että ukrainalaiset itse vastustavat GMO:ta.Kaasuputkien hallinta ja liuskekaasun tuotanto Ukrainassa houkuttelevat. USA etsii Ukrainasta ratkaisevaa taitekohtaa ja railoa EU:n ja Venäjän ystävällisten yhteistyösuhteiden prosessiin. Samantekevää mikä menetelmä on kunhan se vahingoittaa Venäjää.

Venäjän pyrkimys saada yksinapaisesta maailmasta BRICS yhteistyön avulla kaksinapainen on synnyttänyt hysterian USA:ssa ja EU:ssa. Venäjä näyttää pyrkivän siihen, että Yhdysvaltojen vallan alla olevat Maailmanpankki ja IMF saisivat korvaavat instituutiot, joiden lainananto ja muu kannustava toiminta ei edellytä Kreikan kaltaista kansojen kurjistamista vaan olisi inhimillisempi vaihtoehto varsinkin kehittyville maille.

Suomella olisi vielä viimeinen hetki valita USA-johtoisen militarismin sijaan humaanimpi vaihtoehto, vaikka edes liittoutumattomuus, ellei humanismi kiinnosta. Nyt olemme tiellä, jonka seuraukset minun ikäiseni sukupolvi tuntee nahoissaan. Olemme toistamassa historiaa, jonka läpikäyminen tuottaa surua, verta ja kaaosta. Venäjä ei ole Ukrainan kriisin syypää vaan aseellista ja taloudellista valtaansa laajentamaan pyrkivä Yhdysvallat, EU oppipoikanaan.

NATO on yksisuuntainen katu. Suomen eduskunnan olisi käsiteltävä isäntämaasopimuksen allekirjoittamista tai kirjoittamattajättämistä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: BRICS, Stiglitz, Helsingin Sanomat, Erkko, Monsanto, Venäjä, talvisota, Hitlerin Saksa, USA:n Ukraina, kokoomuksen sotapolitiikka, NATO-Suomi