Pirkko Turpeinen-Saari
Vanha Hangontie 10,
10620 Tammisaari
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi
USA suuntaa sotakoneistonsa myös omia kansalaisiaan vastaanMaanantai 25.8.2014 klo 10.37 - Pirkko Turpeinen-Saari Yhdysvaltalainen Tom Dispatch aloittaa artikkelinsa Yhdysvaltojen poliisin militarisoitumisella. Hän kuvaa kuinka vasta Fergusonin poliisin käyttämät panssaroidut ajoneuvot TV-kuvissa paljastivat kuinka pitkällä kansallinen militarisoituminen on. Kuvat muistuttivat tilanteita miehitettyjen Irakin ja Afganistanin sotatoimissa. Kuvien seurauksena kongressin jäsenet ovat kiiruhtaneet tekemään aloitteita kieltääkseen Pentagonia antamasta poliisille sotakalustoa käytettäväksi kansalaisia vastaan. Poliisin ohella koko maa on militarisoitu. Rautatieasemilla on sotilaita, jokaista kansalaista on mahdollista vakoilla. Militaristista henkeä nostatetaan sotilaiden ylenpalttisella ihannoinnilla, mitä käytetään kotimaisessa propagandassa. Sotalennokkeja käytetään myös kotimaassa. Rajavalvontaa on tehostettu niin, että kymmenien kilometrien päässä rajoista vallitsee "perustuslakia vailla" oleva alue, jossa rajavartijoilla on oikeus suorittaa samanlaisia tappoja kuin Fergusonissa (kuten CBS uutiset kertoi jutussaan "investigating unresolved deaths on the border"). Helsingin Sanomat kuvaa kirjeenvaihtajansa kolumnissa presidentti Obaman perheen idyllistä kesälomaa Martha's Vineyardissa. Tosiasiassa presidentti joutui keskeyttämään lomansa Fergusonin takia. Sen lisäksi presidenttiä uhkaa republikaanien haaste oikeuteen edustaja Boehnerin aloitteesta. Republikaanien Mitch Mc Connell uhkaa uudella valtion maksukyvyn jäädyttämisellä ellei presidentti Obama hyväksy republikaanien, itseasiassa Teekutsu-liikkeen haluamia lakeja. Öljyteollisuus tukee taloudellisesti näitä vaatimuksia. Presidentti Obama on suurissa vaikeuksissa. Miljardöörien tukema republikaaninen puolue pystyy paitsi kiristämään presidenttiä myös ostamaan vaaleja. Yhdysvaltojen intellektuellit ja demokraatit ovat kauhuissaan kehityksestä. Mitä se merkitsee Euroopalle ja Suomelle? Yhdysvallat ei ole entisensä. Se ei ole se maa, jota isäni opetti minut rakastamaan. Pikkulapsena sain häneltä runon. "I see the moon and the moon sees me. God bless the moon and God bless me." Nyt presidentti Putin joutui talvella New York Timesille kirjoittamassaan lukijakirjeessä palauttamaan Obaman maan pinnalle tämän väittäessä Yhdysvaltojen kansan olevan poikkeuksellinen, siis parempi kuin muut kansat. Putin totesi kirjeensä lopussa Jumalan luoneen kaikki kansat saman arvoisiksi. Mitä tämä Yhdysvaltojen entistä kielteisempi muutos merkitsee globaalisti? Edellisissä kirjoituksissani olen viitannut USA:n vallanhaluun ja arveluttavien voimien kanssa tekemään yhteistyöhön. Tätähän on jatkunut lähes koko toisen maailmansodan jälkeisen ajan, mutta nyt kiihtyvästi. Se merkitsee Mc Cainin tyyppisten republikaanien ja öljy- ja aseteollisuuden valtaa. Euroopan militarisoiminen, Suomi mukaan luettuna on ohjelmassa. Venäjän kaasu- ja öljyteollisuuden korvaaminen luonnolle vielä vahingollisemmalla liuskekaasulla, jota Yhdysvallat hallitsemillaan kentillä tuottaisi. NATO:n levittäminen mahdollisimman laajalle palvelee aseteollisuutta. ISIS:n pommittaminen tuhoaa USA:n Irakille toimittamia asevarastoja ja aiheuttaa uusien aseiden tarvetta toisaalla. Loputtomat Yhdysvaltojen sodat palvelevat aseteollisuutta. Kokoomus haluaa Suomen liittyvän USA:n johtamaan NATO:on muun muassa yhteisten läntisten, moraalisten arvojen pohjalta. Seuraako siitä myös Suomen poliisin militarisointi? Saisimme Afganistanissa ja Irakissa käytettyjä panssaroituja ajoneuvoja halvalla. Vakoilussa olemme ehkä pahasti jäljessä, mutta "edistykselliset" Viro ja Ruotsi voivat tulla avuksi. Saksalla on tehokas vakoiluorganisaatio puhumattakaan Britanniasta. Voisimme liittyä vanhojen siirtomaavaltojen rintamaan taistellaksemme investoijien parhaaksi Jugoslavian ja Ukrainan jälkeen ehkä Moldovassa tai suorastaan Venäjällä. Ehkä liittolaisuus suoraan Yhdysvaltojen kanssa olisi nopein tie myös kansalliseen militarisoitumiseen. Brief English summary: I am referring Tom Dispatch 25.8.2014 about militarization of the US. I am pointing out how the global role of US is changing after the rapid change in domestic politics. Sen Mc Cain meddling with ISIS in Syria and supporting the fascists in Ukraine is indicative of the impunity of US mixing in internal affairs of sovereign countries. Fracking in Ukraine and obtaining the pipelines + expanding the military influence are maybe some of the motives for waging war in Ukraine. On the Balkans some of the results were several NATO-countries plus huge Bondsteel military base in Kosovo. After the land for the base had been grabbed from Serbia it had to be made as part of "independent" Kosovo. |
Avainsanat: Bondsteel, Helsingin Sanomat, Suomen media vaikenee, USA:n militarisaatio kotimaassa ja ulkomailla, syytteen nostaminen Obamaa vastaan, öljyteollisuuden ja republikaanien vallankäyttö militarisation of the US domestic policy |