Yhteystiedot

Pirkko Turpeinen-Saari
Vanha Hangontie 10,
10620 Tammisaari
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi

Uutiset

2.6.2008Nyt voitte osallistua ajatuksiini myös näiden kotisivujeni välityksellä. Toivon keskustelua ja palautetta.Lue lisää »28.7.2014Puolan ja USA:n osuus Itä-Ukrainan väkivallassaLue lisää »1.7.2008Eläkeläisillekin oikeus vapaaseen liikkuvuuteen EUssaLue lisää »

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Blogin arkisto

EU ja uusi siirtomavalta

Maanantai 23.7.2012 klo 10.09 - Pirkko Turpeinen-Saari

Euroopan unionin suuret valtiot ovat entisiä siirtomaavaltoja, jotka ovat uusintaneet valtansa globaalin talouden kautta. EU:n veronmaksajat toimivat uudenlaisina orjina "markkinoiden" keskuksen Lontoon Cityn määrätessä tahdin.

Psykiatrina hoidin ja tutkin epäsosiaalisesti käyttäytyviä nuoria ja epäsosiaalisesti käyttäytyviä toimihenkilöitä. Unkarilainen tutkija teki samoin ja havaitsi lastensuojelun ylempien toimihenkilöiden persoonallisuudessa saman epäsosiaalisen mallin kuin nuorissakin, mutta toimihenkilöiden epäsosiaalisia tekoja ja vallankäyttöä ei ollut kriminalisoitu.

Sama pätee pankkien ja sijoittajien toimiin. Suuri osa alalla työskentelevistä katsoo sopivaksi ylittää eettiset rajat. Tähän saakka pahin patologia on pysynyt salassa. Mitä enemmän asiaa tutkitaan, sitä likaisemmalta peli näyttää. Britannian hallitus on taloudellisesti riippuvainen cityn toiminnasta- on hallitus minkävärinen tahansa. Suomen viimeinen porvarillinen hallitus pyrki laillistamaan lisää epäsosiaalista hyväksikäyttöä.Toisin sanoen epäsosiaalista käyttäytymistä pidetään välttämättömyytenä!

Jaques Attali kuvaa Francois Mitterrandin suunnitelleen Euroopan integraatiota asteittain. Ensin yhteinen euro, joka pakottaa kehityksen kohti liittovaltiota. Attalin idealistisena tähtäyksenä on maailman hallitus. Ottaen huomioon Atlantin toisella puolella vallitsevan epäsosiaalisuuden asteen, en voi kuvitella Yhdysvaltojen suostuvan minkäänlaiseen omien patologisten tapojensa tarkasteluun. Wall Streetin pankkien Lontoon Cityn haarakonttorit harrastivat epäsosiaalisimpia otteita.

On valitettavaa, että valtiovarainministeri, joka on sosialidemokraatti, joutuu EU:n tasolla alistumaan "Orjaveronmaksajien" etujen toissijaisuuteen yksityisiin sijoittajiin nähden. Ei myöskään ole hyväksyttävää, että kriisimaita pakotetaan yksityistämään elintärkeitä aloja, jotka hankaluuksiin joutuessaan jälleen pelastetaan verovaroin. EU:n valtaeliitin porvarilliseen epäsosiaaliseen politiikkaan osallistuminen tulee maksamaan sosialidemokraateille ja vasemmistolle. Juuri kun kansallisesti hieman on lisätty oikeudenmukaisuutta, EU:n tasolla toimitaan jättiläismäisesti päinvastoin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: veronmaksajat orjia, Britannia epäsosiaalisen vallankäytön avain, Attali, Dan Hind