Pirkko Turpeinen-Saari
Vanha Hangontie 10,
10620 Tammisaari
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi
Suomi jälleen edelläkävijäksiTiistai 24.1.2012 klo 9.53 - Pirkko Turpeinen-Saari Paras ulkopoliittinen- ja ihmiskuntatekojen johtaja Paavo Väyrynen jäi toiselta kierrokselta. Jäljelle jääneistä vaihtoehdoista on valittavissa Suomen maailmankartalle nostava ehdokas. Suomen naiset saivat ensimmäisinä maailmassa äänioikeuden. (Australian ja Uuden Seelannin naisista ainoastaan valkoihoiset olivat saaneet aikaisemmin, joten niitä maita ei lasketa) Työväenyhdistysten naisjaostojen edustajakokouksessa 1906 Ida Aalle totesi:"Meillä ei ole ulkomaalaisten esimerkkiä, jota seuraisimme. Ei! Meidän on kulettava itse esimerkkinä, muidenkin maiden proletaarinaisten hyväksi, koska me ensiksi olemme siihen saaneet mahdollisuuden". Boliviassa aiemmin sorrettujen alkuperäiskansojen jäsen nousi presidentiksi. Nyt suomalaiset voivat jälleen osoittaa olevansa edellä aikaansa. Pekka Haavisto on suvaitsevaisuuden, humaanien arvojen ja neuvottelutaitojen vuoksi Niinistöä sopivampi ulkopolitiikan johtajaksi. Aseisiin perustuvan vallan vähentäminen maapallolla on elinehto. Kokoomus on Suomen militaristisin puolue. Pekka on arvoiltaan Niinistöä humaanimpi. Hän edustaa homona sukupuolisen suuntautumisen suhteen vähemmistöä. Vähemmistön edustajan valitseminen presidentiksi osoittaisi Suomen kansan valveutuneisuutta ja ihmisoikeuksien kunnioittamisen tajua. Ihmisoikeuksien toteutumiseksi puheet eivät riitä. Tarvitaan tekoja. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: naisten äänioikeus, naispresidentti, homopresidentti |