Vallankäyttäjät estävät kohteeltaan subjektina olon oikeuden. Vallankäyttö perustuu vallankäyttäjän kyvyttömyyteen eläytyä kohteensa asemaan. Tämä kyvyttömyys perustuu lapsuuden kokemuksiin; riittämättömään lapsen hyväksymiseen sellaisena kuin hän on. Vallankäyttö on käyttäjänsä turvallisuudentunteen ehto eikä siten ole poistettavissa. Ääriesimerkkinä on Adolf Hitler mutta arkielämässä ilmiö on tuttu jokaiselle tuntevalle kanssaihmiselle.

Hyvää tarkoittava äiti voi tulkinnoillaan siirtää omat odotuksensa lapsessa olevaksi kykenemättä oivaltamaan mitä lapsi itse kokee tai tarvitsee. Kun lapsi haluaa seurustella, hänelle saatetaan tarjota rintaa tai ruokaa. Emme kutsu tällaista äitiä vallankäyttäjäksi, mutta hänen ymmärtämättömyytensä muuttaa lapsen käsityksen itsestään: hän tulee hyväksytyksi syödessään kiltisti ja olemalla ajattelematta ja tuntematta itse.

Pieni joukko ihmisiä selviää vallankäytön kulttuurissamme jollakin tavoin puikkelehtimalla, piiloutumalla, suojautumalla tai onnekkaasti löytämällä riittävästi aidosti rakastavia kanssaihmisiä siten, että omat tunteet ja ajatukset voivat säilyä aitoina ja syvinä. Ehkä tällaiseen selviytymiseen perustuu 1700-luvun runoilijan oivalluskin;ihmiset syntyvät aitoina ja kuolevat kopioina.

Tuntevan aidon ihmisen elämä väkivaltakulttuurin, koulu- ja työpaikkakiusaamisen uhan, mielipiteen vapauden puutteen, byrokratian, mediavallan ja vallankäyttöä normaalina pitävien ihmisten keskellä saattaa muuttua vaihtoehdottomaksi painajaiseksi.

Vaihtoehdottomassa painajaisessa ihminen reagoi mielen hajoamisella tai ajautumalla itsemurhaan. Psyykkinen hätä on Suomessa torjuttu, kielletty ja maton alle lakaistu ilmiö koska yhä kovemmat arvot valtaavat tilaa lainsäädännössä, televisio-ohjelmissa ja iltapäivälehtiä myyvissä lööpeissä. Väkivallan normaalistuminen luo perustan piittaamattomuuden normaalistumiselle. Valhe muuttuu yhtä arvokkaaksi kuin totuus.

Empatian-, eläytymisen puute ja kovuus valtaavat alaa yhteiskunnassamme. Subjektina oleminen edellyttäisi jokaisen tunteiden tunnistamista ja siihen perustuvaa vuorovaikutusta. Kun enemmistö muodostuu vallankäyttäjistä, yhteisöllinen elämä on menetetty. Demokratia on muodostunut irvikuvakseen.