Ihmisoikeusnäkökulma ei ole ollut suomalaisessa oikeuskäytännössä eikä hallinnossa merkittävässä asemassa. Jo kahdeksankymmentä luvulla kiinnitin Pohjoismaiden neuvoston työskentelyssä huomiota siihen kuinka paljon enemmän Ruotsi painotti ihmisoikeusnäkökulmaa muihin Pohjoismaihin erityisesti Suomeen verrattuna.

Korkeimman oikeuden ratkaisu kumota oma päätöksensä oik.tiet.tohtori Kari Uotin asiassa on merkittävä paitsi periaatteellisesti myös siksi, että korkein oikeus kykeni myöntämään virheensä. Virheen myöntäminen olisi ehkä voinut olla vieläkin aidompi.

EU-tuomioistuimen ja Ihmisoikeustuomioistuimen päätökset osoittavat jatkuvasti kuinka jäljessä suomalainen oikeus- ja hallintokäytäntö on. Kidutuskomitea on jatkuvasti joutunut puuttumaan niin psykiatrisen hoidon kuin vankeinhoidon puutteisiin, joihin ei lukuisista huomautuksista huolimatta ole tullut korjauksia. On ollut ilmiselvää, että korjaamattomuuden taustalla on asennevamma. Ei koeta ihmisoikeuksia, ihmisen tunne-elämän sekä henkisen ja fyysisen elämän vaalimista tärkeänä.

Demokratian ja sananvapauden kysymyksissä Suomea on pidetty sekä me itse olemme pitäneet itseämme mallimaana. Ei kuitenkaan tarvitse muuta kuin vilkuilla päivän lehtiä niin huomaa, että valheen ja totuudenvapaus ovat samanarvoisia. Vaivalloinen asioihin perehtyminen korvautuu usein kuulopuheilla, netillä ja ilmiasuun pysähtymällä.

Psykiatriassakin on ollut selkeästi kaksi suuntausta. Ne, joiden mielestä taudinmäärittely on tehtävä heti ja hoito tehtävä ensipäivän määrittelyn mukaan, joka julistetaan totuudeksi. Toinen suuntaus on se, että totuuden löytyminen on hidas vaivalloinen prosessi. Ihmisen mieli kuoriutuu hitaasti jos koskaan ja vasta luottamuksen synnyttyä. Ensimmäinen suuntaus sanoo "minä tiedän", toinen sanoo "en tiedä" mutta tutkin.

Lehtijutuissa ihmisoikeudet ja sanavapaus eivät voi liittyä yhteen jos toimittajalla ei ole aikaa eikä halua asiansa syvälliseen tutkimiseen.Olisi toivottavaa, että ihmisoikeusnäkökulma saisi edes auttavasti tilaa suomalaisessa journalismissa. Korkein oikeus on avannut tien oikeuslaitoksessa. Milloin Helsingin Sanomat ja Hufvudstadsbladet avaavat tien journalismissa, jotta ei neljänkymmenen vuoden päästä tarvitsisi väitöskirjassa todeta, että ulkomailla jo silloin tiedettiin meidän ihmisoikeuspuutteemme paremmin kuin me itse.