Mikäli päiväkoti ja koulu halutaan rakentaa yhteiskunnallisesta todellisuudesta poikkeaviksi onnellisuuden saarekkeiksi, vaatii se systemaattista työtä.

Aidon ihmisyyden tavoittaa vain tunnevuorovaikutuksen kautta. Vuorovaikutus edellyttää aikuisilta empaattisuutta ja kykyä asettua lapsen asemaan. Aikuinen voi olla empaattinen vain jos itse saa tukea siihen muilta aikuisilta.

Aikuisten empaattisuuden kehittämisen lähtökohtana päiväkodissa ja koulussa tulisi olla opettajien tietoinen säännöllinen ryhmätyöskentely, jossa voi käsitellä työhön liittyviä tunteita. Monet opettajat ovat sanoneet hyötyneensä myös ajoittaisesta psykoterapeutin antamasta työnohjauksesta.

Vain harmoninen lämmin opettajien keskinäinen ilmapiiri takaa hyvän kouluilmapiirin kehittämisen.

Jokaisen lapsen tulisi voida kokea olevansa hyväksytty. Hänen tulee voida tuntea, että hänen mielipiteensä erilaisista asioista on kuulemisen arvoinen. Siksi koulun tunneilmapiirin kehittämiseksi lukujärjestyksessä tulisi olla viikottainen "tunnetunti". Kymmenen oppilaan ryhmä aikuisen johdolla keskustelemassa menneen viikon asioista ja odotuksista tulevasta, tunnetasolla kunkin kokemuksia kuunnellen.

Luokattomassa oppilaitoksessa, jossa opetus jakautuu vaihtelevia kokoonpanoja käsittäviin ryhmiin, "tunnetunteja" varten koulun oppilaat voidaan lukukauden alussa jakaa 10 oppilaan ryhmiin, joihin sovitaan joku koulun opettajista tai muista työntekijöistä vakituiseksi ryhmän vetäjäksi. Ryhmä kokoontuisi viikoittain.

Oppilaiden tutustuessa vähitellen toisiinsa ja aikuiseen tunnetasolla päästään aitoon kanssakäymiseen, jossa voidaan pohtia miltä jokin asia todella tuntuu. Kun opitaan puhumaan ja tuntemaan aidosti, ystävyys ja kunnioitus syvenee. Myös opittavia aineita voidaan opiskella paremmin ulkoaoppimisen sijasta eläytyen ja itsenäisesti ajatellen. Itse keksitty ja itse ajateltu lopputulos on ulkoaopittua kestävämpää.

Kun oppilas oman ryhmänsä jäsenenä tuntee olevansa yksilönä arvostettu, tunne kantaa myös välitunneilla ja koulun ulkopuolella. Hyvän omanarvontunteen vallassa lapsi ja nuori kykenee eläytymään myös toisten asemaan eikä hyväksy kanssaihmisen kaltoin kohtelua.

Kokeilimme " tunnetuntia" erään helsinkiläisen koulun yläasteella. Kokemukset olivat myönteisiä. Opettajista lapset alkoivat tuntua viisailta. Olivathan he olleet viisaita aikaisemminkin, mutta sitä ei ollut rakenteellisista puutteista johtuen ollut kyetty houkuttelemaan esiin.

Onnellisuuden saarekkeen rakentamisen ydin koulumaailmassa on se, antaako järjestelmä opettajille ajan, tilan ja energian kehittää yhdessä lasten kanssa tiedostettuihin tunteisiin pohjautuva yhteisö. Opettajilla on joka tapauksessa työmaanaan lasten yhteisö, joka voi toimia kaoottisena väärin käyttöön otettujen tunteiden tuhoisana kierteenä tai hallittuna myönteisenä kasvuspiraalina, jossa jokaisen yksilön henkinen kasvu kasvattaa ja rakentaa myös yhteisöä. Päättäjät valitsevat näiden mahdollisuuksien väliltä.