Yhteystiedot

Pirkko Turpeinen-Saari
Vanha Hangontie 10,
10620 Tammisaari
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi

Uutiset

2.6.2008Nyt voitte osallistua ajatuksiini myös näiden kotisivujeni välityksellä. Toivon keskustelua ja palautetta.Lue lisää »28.7.2014Puolan ja USA:n osuus Itä-Ukrainan väkivallassaLue lisää »1.7.2008Eläkeläisillekin oikeus vapaaseen liikkuvuuteen EUssaLue lisää »

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Blogin arkisto

Sotarikoksiin suhtautuminen

Torstai 10.3.2011 klo 19.36 - Pirkko Turpeinen-Saari

Yhdysvaltojen entinen presidentti Jimmy Carter on todennut useassa haastattelussa ja julkaisuissaan kuinka Hamas noudatti tulitaukoa sen loppuun 19.12.saakka, ennen Gazan verilöylyä, mutta Israel ei. Hamas ei halunnut jatkaa tulitaukoa Israelin jatkuvien rikkomusten johdosta.

Ehud Olmertin hallituksen ja erityisesti sen puolustusministerin Ehud Barakin tulisi kantaa vastuu verilöylyn aikana tehdyistä sotarikoksista. Pullomaiseen suljettuun tilaan pakotettujen palestiinalaisten tappaminen tehokkaimmilla mahdollisilla aseilla ilmasta, mereltä ja maitse on eräs historian kammottavimpia tapahtumia.

Seuratessamme nyt Libyan tapahtumia ja niihin suhtautumista YK:ssa, EU:ssa ja NATO:ssa emme voi olla samanaikaisesti suorittamatta vertailua Gazan kanssa. Gazan tuhossa tuhannesta kolmestasadasta surmansasaaneesta oli 437 lasta, 110 naista ja 123 miespuolista vanhusta. 90.000 jäi kodittomaksi. Kaksikymmentäviisi koulua, sairaalaa tai yliopistoa ja 31 poliisiasemaa tuhottiin. Gazalaiset eivät voineet paeta minnekään koska rajat olivat kiinni.He olivat läsnä vain kauhunsa kanssa, mitä kauhua tiedotusvälineet kuvaavat nyt osan Libyalaisista kokevan.

Libyalaiset, varsinkin siirtotyöläiset pakenevat naapurimaihin sankoin joukoin. Gazalaiset eivät voineet paeta mihinkään. Ihmisen mieli ei pysty sitomaan ylivoimaista kauhua vaan sen kokeminen johtaa mielenhäiriöihin. Gazalaiset lapset kärsivät kokemastaan julmuudesta koko elinikänsä.

Libyan tapauksessa Muammar Gaddafin haastaminen kansainväliseen rikostuomioistuimeen on ollut perustellusti ensi päivistä lähtien keskustelussa niin YK:n ihmisoikeusneuvostossa kuin YK:n turvallisuusneuvostossa.Yhä useammat tahot vaativat myös myötävaikuttajien, eli aseita Libyaan toimittaneiden osavastuuta.

Gazan tapauksessa Israelin hallituksen yhteistyökumppaneita olivat USA:n George W.Bush lähipiireineen sekä Egyptin Hosni Mubarak.

YK:n turvallisuusneuvoston äänestyksessä Gazan asiassa Yhdysvallat äänesti tyhjää. Ihmisoikeusneuvostossa vuorostaan Obaman Yhdysvallat äänesti Israelin kansainväliseen rikostuomioistuimeen viemistä vastaan.

Presidentti Obaman ihmisoikeuspolitiikan kompastuskiveksi osoittautunee se, että hän ei pannut edeltäjäänsä lähipiireineen vastuuseen ilmiselvistä sotarikoksista.Sen jälkeen hän olisi voinut antaa alaistensa äänestää YK:ssa oikein myös Israelin sotarikoksia koskevissa asioissa. Mikäli hän olisi näin tehnyt hän olisi pannut myös omat maanmiehensä yhteistyökumppaneineen kantamaan vastuun teoistaan eikä vain sopivia muiden maiden johtajia.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ICC, Barak, Olmert, Carter

Maailman suurin korruptio

Lauantai 5.2.2011 klo 17.31 - Pirkko Turpeinen-Saari

Olemme seuranneet tunti tunnilta Egyptin tapahtumia Aljazeera-uutiskanavan välityksellä. Nuorten bloggajien kätilöimä kansannousu, on johtamassa ennennäkemättömään mullistukseen Lähi-idässä.

Yhdysvaltojen ylläpitämä ja 1,5 miljardin dollarin vuotuisella voitelurahalla valtansa pitänyt tyranni on kaatumassa. Egyptin presidentin Hosnan Mubarakin ansiosta Yhdysvallat ja Israel ovat kyenneet ylläpitämään Egyptin kansan alistettuna. Toisinajattelijat on joko peloteltu hiljaiseksi,  vangittu tai ajettu maanpakoon. Valtiollinen uutiskanava ja lehdistö ovat ylläpitäneet tietämättömyyttä. Lähes armeijan vahvuinen salainen poliisi on pitänyt huolta, että Mubarakin valta on pysynyt säröttömänä.

Yhdysvallat on käyttänyt hyväkseen Egyptiä ja CIA kuljettanut sinne kuulusteltavaksi ja kidutettavaksi haluamiaan henkilöitä.CIA:n ja Egyptin salaisen poliisin ja armeijan yhteistyö on ollut tiivistä. Mubarak on ollut USA:n ystävä. Muut NATO- maat ovat olleet solidaarisia USA:n käsitykselle siitä, että tyranni on välttämätön Lähi-idän tilanteen hallitsemiseksi ja pysyttämiseksi samana.Siis Egyptin kansan alistettu asema, köyhyys ja tietämättömyys ovat olleet USA:n ja muiden "Länsimaiden" edun mukaista. Siis demokratiaa on ollut vastustettava.

Yhdysvaltojen johdon hämmenys vallankumousprosessin alkaessa ei yllämainitun johdosta ollut hämmästyttävää. On selvää, että jos Egyptiin tulisi demokraattinen hallitus, se löytäisi arkistoista mielenkiintoisia tietoja Egyptin ja "Länsimaiden" yhteistyöstä.Mubarakin puolueen ja ilmeisesti salaisen poliisin maksamien ns."Mubarakin kannattajien" aseelliset hyökkäykset rauhallisesti mieltään osoittavia, välillä miljooniakin mielenosoittajia vastaan johti verenvuodatukseen ja salaisen poliisin alkuvaiheessa tappamien yli sadan ihmisuhrin lisäksi, seurauksena oli arviolta yli 200 kuollutta ja tuhansia loukkaantuneita.

"Länsimaat" ovat yhdessä korostaneet muutosprosessin välitöntä alkamista, mutta eivät ole tukeneet Mubarakin välitöntä vallastaluopumista kuten mielenosoittajat ovat vaatineet. On selvää, että pöydän siistimiseen menee pitkähkö aika eikä asiakirjoja lukemaan voi päästää demokratian ja ihmisoikeuksien kannattajia. Suomalaiset muistavat, että pelkästään viime sodan propagandatoimiston ja yhteyshenkilöasiakirjojen polttamiseen Kallion yhteiskoulun pannuhuoneessa, propagandatoimiston päällikön Martti Ruudun, mukaan meni kolme päivää.

Mubarakin hallinto on valinnut muutaman syntipukin entisistä hallituksen jäsenistä, jotka on asetettu matkustuskieltoon.Mielenosoittajat vaativat Mubarakin itsensä asettamista syytteeseen.Kaikesta päätellen Mubarakin 30 vuotisen valtakauden aikana on kasvanut niin monia syytteeseen asetettavia, että edelleen Mubarakin läheisistä miehistä koottu uusi hallitus ei voine tyydyttävästi toimia ylimenovaiheenkaan aikaisena hallituksena.

Jos vanhat rakenteet jäävät, aito demokratia jää syntymättä.

Demokraattinen Egypti ei voisi hyväksyä Gazan kaltaista avovankilaa rajoilleen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mubarak, USA, korruptio