Pirkko Turpeinen-Saari
Vanha Hangontie 10,
10620 Tammisaari
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi
US-kongressin sodanjulistus VenäjälleTiistai 9.12.2014 klo 12.04 - Pirkko Turpeinen-Saari Yhdysvaltojen kongressi valtuutti 4.12.2014 presidentin aloittamaan sodan Venäjää vastaan ilman erillistä kongressin uutta valtuutusta.Päätös no:758. Päätös edellyttää senaatin vahvistuksen. Tämä miljoonia maapallon ihmisiä koskeva päätös ei ole saanut julkisuutta mediassa. Olen katsonut kaksi yhdysvaltalaisen Venäjä-tutkimuksen professori Steven Cohenin haastattelua kahdella yhdysvaltalaisella TV-kanavalla. Niissä on tieteellisyyttä, analyysiä ja objektiivisuutta mistä Helsingin yliopiston ja Ulkopoliittisen instituutin tutkijat voivat vain unelmoida. Suomalaisessa tieteellisessä tutkimuksessa, joka koskee Venäjää näyttää riittävän pelkkä tutkijan mielipide. Vuoden kestänyt presidentti Putinin demonisointi peittää sen, että demonisoijilta puuttuu sekä faktatiedot, että analyysi. Kuten edellisessä blogissani totesin, syy tähän asiain tilaan johtuu halusta miellyttää "äitiä" (USA:ta) auktoriteettia, josta ollaan, tai uskotellaan oltavan riippuvaisia. NATO:n laajentaminen Venäjän ympärille, on johtanut siihen, että Venäjää ympäröivät maat /EU:n NATO-maat eivät enää katso tarpeelliseksi käyttää diplomatiaa, neuvotteluja ja pyrkiä objektiivisiin kaikkia osapuolia ja kaikkien turvallisutta palveleviin ratkaisuihin. Pienille Baltian-maillekin riittää NATO:n 5.artikla, jolloin voidaan liittyä vallankäyttäjien joukkoon, suurten vallankäyttäjien vasalliksi.Itse asiassa jonkinkaan asteinen demokratia on korvattu puhtaalla voimapolitiikalla, jonka ytimenä on globaalia valtaa käyttävä aseteollisuus. Professori Cohenin, kuten myös monen muun kanta on se, että Ukrainassa käydän Yhdysvaltojen ja Venäjän etäsotaa. Läntinen valtamedia ja suomalainen media erityisesti kaihtaa visusti sanomasta sanaakaan Yhdysvaltojen osuudesta Ukrainassa. Helsingin Sanomat julistaa tänään 9.12. "Yhdysvalloista tuli venäläisten inhon kohde". Pitäisikö venäläisten rakastaa maata, jonka kongressi on ryhtymässsä sotaan omaa kansaa vastaan. Suomen media on vaiennut syyskussa 2013 ukrainalaisen oligarkki Pinchukin organisoimasta Ukrainan tulevaisuutta koskevasta kokouksesta, jossa Bill ja Hillary Clinton, entinen CIA:n johtaja David Petraeus, entinen Yhdysvaltojen valtiovarainministeri Lawrence Summers, entinen Maailmanpankin johtaja Robert Zoellich, Ruotsin silloinen ulkoministeri Carl Bild, Israelin presidentti Shimon Peres, Tony Blair, Gerhard Schroeder, Dominique Stauss-Kahn, Italian ent pääministeri Mario Monti, Liettuan presidentti Dalia Grybauskaite, Puolan silloinen ulkoministeri Radek Sikorski, presidentti Victor Janukovich ja Petro Poroshenko sekä entinen US energiaministeri Bill Richardson kävivät paikallaolleiden mukaan euforista keskustelua, voinee sanoa, maan jakamisesta (kuten aikoinaan Jugoslavian saaliinjaosta). Jaltan kokouksen läsnäolijoissa kiinnittää huomiota se, että niin Liettua, Puola kuin Ruotsikin ovat Yhdysvaltojen suhteen erityisasemassa. Liettuan ja Puolan maaperällä on ollut salaisia, kidutusta harjoittavia, vankiloita. Ruotsi on ollut läheisessä yhteistyössä NSA:n kanssa, josta Obama on osoittanut kiitollisuuttaan. Italiaan vuorostaan siirretään yhä enemmän Yhdysvaltojen sotilasyksiköitä, koska halutaan olla lähempänä Afrikkaa. On selvää, että näin arvovaltainen ja omaan suunnitelmaansa sitoutunut, jo Jugooslavian pommitukset kokenut, joukko ei säikähdä pientä väkivaltaa Maidanilla. Lentokoneen alasampuminen mahdollisena provokaationa on pientä, siihen nähden kun tavoitteena on Venäjän alistaminen ja sen palauttaminen Lännen vasalliksi, mikä prosessi oli Jeltsinin aikana jo hyvässä vauhdissa. Putin on pilannut kaiken! Hänelle kostetaan Objektiivisen tiedonvälityksen sijaan Suomen media on keskittynyt Venäjän presidentin demonisointiin. HeSa analysoi presidenttiä Interpolin etsintäkuuluttaman yhdysvaltalaisen liikemiehen silmin. Toisen näkökulman lehdelle on antanut Puolan entinen presidentti Kwasniewski, joka heti Ukrainan vallankaappaushallituksen valtaantulon jälkeen nimitettiin Ukrainan suurimman yksityisen energiayhtiön hallitukseen kuten myös Yhdysvaltojen varapresidentti Bidenin poika Hunter Biden. Näitä nimityksiä HeSa ei kuitenkaan halunnut mainita. Suomen media ei myöskään ole tuonut esiin niitä riskejä, joita NATO:n laajeneminen ja lisääntynyt aktiviteetti Venäjän rajoilla aiheuttaa. Jos Venäjään rajoittuvan NATO-maan rajalla tapahtuisi pienikin konflikti, johon Venäjä vastaisi aseellisesti, mitä siitä seuraisi. Kun Eestiin ja Puolaan ja Ukrainaan on sijoitettu yhdysvaltalaisia nopean toiminnan joukkoja, Ukrainaan palkkasotureita, mitä merkitsisi, jos yksikin yhdysvaltalainen menettäisi mahdollisessa provokaatiossa henkensä. Kun järjen käyttö ja kaikki halu neuvotella upotetaan massiiviseen propagandaan, kuten Suomessa on tapahtunut, riittääkö median ilakointi siitä, että NATO:n kannatus on hivenen lisääntynyt. Media voi kehuskella, "sain kaiken tämän vihan ja pelon aikaan ja syntipukkikin on ihan itse rakennettu". Pari iltaa sitten YLE pani vielä paremmaksi.Kaikkien viime kuukausien innokkaiden NATOn harjoituksiin liittyvien sotaisien haastattelujen, kumppanuuksien ja talvisodan alkua muistuttavan Ruotsi-yhteistyöinnon jälkeen YLE ilmoitti ruumiiden keruunkin olevan kunnossa. Ruumispussifirmat ja hautaustoimistot voivat olla tyytyväisiä, armeijalla on jo suunnitelmat valmiina! |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Steven Cohen, Helsingin Sanomat, YLE, voimapolitiikka, US-kongressin sodanjulistus Venäjälle, NATO ja kuuma sota, läntinen disinformaatio, Ukrainaa koskevat valheet, EU:n virheet |