Helsingin Sanomat suoraan roskapostikansioon

Keskiviikko 22.5.2019 klo 11.43 - Pirkko Turpeinen-Saari

Helsingin Sanomat leväytti koko sivullaan esiin Venezuelan lasten hädän. Ränsistyneen betonimuurin äärellä likaisella vuoteella makaa nälkiintynyt itkevä lapsi. Jutun otsikko: "Anailin, 2, sai ruokaa kerran päivässä". Kuvateksti: "Vain kaksivuotias Anailin Nava kärsii pahasta aliravitsemuksesta. Toasin saarella Luoteis-Venezuelassa elävällä perheellä on varaa ruokkia lastaan vain kerran päivässä ja silloinkin ruoka saattaa olla pelkkää riisiä".

Artikkeli lainaa New York Times'ia. Koko jutussa ei ole toimittaja Elisa Rimailan kädenjälkeä.

Tekstissä näkyy rivien välissä, että lapsi sairastaa myös vaikeata neurologista sairautta, mutta artikkelin tarkoituksena on saada aikaan draama.

Toinen kuva esittelee toria, jossa myydään teurasjätettä ruokapulaa helpottamaan.

Tulee mieleen Jugoslavian hajottamissodan ikoninen kuva jossa kuvaaja asettui piikkilangan taakse ja kuvasi nurmikolla makoilevia muslimivankeja. Kuvan väitettiin esittävän serbien muslimeille pystyttämää keskitysleiriä, kun tosiasiassa kuvattavat olivat vapaita.

Helsingin Sanomien teksti ei sanallakaan mainitse Yhdysvaltojen Venezuelalle asettamia talouspakotteita, ei Yhdysvaltojen uhkausta maan sotilaallisesta haltuunotosta kouluttamansa ja rahoittamansa Juan Guaidon avulla.

Olisiko New York Times maininnut näistä, en tiedä, mutta Hesari ei välittänyt mainita. Ei myöskään sitä, että Iso-Britannian keskuspankki on jäädyttänyt Venezuelan kultavarannot, joten maa ei saa niitäkään käyttöönsä.

Lapsia kuolee aliravitsemukseen ja lääkkeiden puutteeseen.

Se on tuttua Yhdysvaltojen talouspakotteiden seurauksena. Irakissa puoli miljoonaa lasta kuoli 1990-luvulla. Yhdysvaltojen ulkoministeri Albrightin mukaan se oli sopiva hinta (due price).

Tällä hetkellä myös Iranissa Yhdysvaltojen sanktioiden seurauksena kansa köyhtyy ja lapsia kuolee.

Yhdysvallat tukee Israelia sen tappaessa Gazassa lapsia ja nuoria sekä ampumalla että huonolaatuisen veden ja keskitysleirimäisten olojen seurauksilla. Veden desifiointiin käytettyjen aineiden tiedetään aiheuttavan sairauksia, mutta vaarallista vettä on pakko käyttää

Samat sotarikollisiksi tulkittavat poliitikot, kuten muistaakseni myös Madlene Albright, istuvat ajatushautomo Atlantic Councilissa, joiden suunnitellaan olevan elimiä, jotka auttaisivat lajittelemaan sosiaalisen median valeuutisia ja oikeita uutisia. 

Helsingin Sanomien uutisointi myötäilee tätä Yhdysvaltojen aiheuttamaa tilannetta. 

Yritin kysellä Helsingin Narinkkatorilla kokoomuksen MEP:iltä Petri Sarvamaalta syytä hänen Juan Guaidoa tukevaan Venezuela-äänestykseensä. Hän puolusti melko aggressivisesti kantaansa ja käski sitten minun huolehtia vain omasta vaalityöstäni. Tapasin hänet ensimmäisen kerran ja olin yllättynyt hänen luonteestaan. Hän on lehden artikkeleista ja podcastista päätellen Helsingin Sanomien suosikkiehdokas.

Euroopan parlamentaarikoiden sidonnaisuus Yhdysvaltojen eri rahoittajiin ja miljardööri Sorokseen ei ole salaisuus. Unkarin pääministeri Orbanin piikittely asiasta on saanut komission hälytystilaan.

Jos valtakunnan laajalevikkisin lehti on väkivaltaan perustuvan maailmanvallan johtomaan ideologinen tukija ja sananlevittäjä, joka puolitotuuksin ja valhein yrittää vaikuttaa Eurovaalien äänestäjiin, lehti kannattaa siirtää suoraan roskapostiin.

Viestinnän professorin harhalaukaus

Tiistai 29.1.2019 klo 15.43 - Pirkko Turpeinen-Saari

Helsingin Sanomat julkaisi tänään 29.1. pääkirjoitussivulla viestinnän professori Anu Kantolan  kolumnin "Kuuba taistelee sissien ja hipsterin välissä".

Professori on vierailut Kuubassa ja ottanut matkalukemisekseen Svetlana Aleksijevitsin romaanin "Neuvostoihmisen loppu". Vierailun innoittamana hän julistaa: "Kuuba seisoo nyt samassa pisteessä kuin Neuvostoliitto loppuaikoinaan."

Kuuban kuvaus on seuraava: "Kommunistinen puolue pyörittää maata ja valvoo ihmisiä. Vaalit eivät ole vapaita, ja poliittisia vankeja on arviolta muutamia satoja. Ikäjakauma on pahasti kallellaan vanhoihin, kun nuoret valuvat ulos maasta."

"Samalla maan talous sakkaa. Palkat ovat surkeita ja kaupat puolityhjiä. Monet raapivat tuloja vuokraamalla makuuhuoneita kodeistaan. Vuokraisänniksemme osuivat tunnettu elokuvaohjaaja ja pienen kaupungin hammaslääkäri."

On mielenkiintoista, että Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan viestinnän professorilla on näin puhdas Suomen hallituksen maan turvallisuuden kannalta ainoaksi oikeaksi määrittelemä ideologia. Siinä viestintä on sidottu USA:n ja  NATO:n hybridikeskuksen tunnustamaan todellisuuteen kansainvälisistä suhteista. Juuri siksi hän kirjoittaa näin saman hybridikeskuksen kanssa liittoutuneen Mediapoolin jäsenen, Helsingin Sanomien pääkirjoitussivulla.

Professorin tietoisuuteen ei ole päässyt, että Kuuba on ollut 60 vuotta Yhdysvaltojen hirviömäisen taloussaarron kohteena. Yhdysvallat on sitonut saartoon myös muut maat siten, että jos haluaa tehdä kauppaa Yhdysvaltojen kanssa, ei voi tehdä kauppaa Kuuban kanssa.  Käytännössä kaikki maat Yhdysvaltoja lukuunottamatta ovat vuodesta toiseen vaatineet YK:n yleiskokouksessa Yhdysvaltoja lopettamaan taloussaarron – ilman tulosta.

Siksi kuubalaisissa kaupoissa ei ole tavaraa, siksi professorin taksikuski ei ole pystynyt hankkimaan autoonsa ehjää tuulilasia.

Professorin mainitsemat "maasta pois valuvien nuorten" enemmistö on auttamassa muita maita. He auttoivat opettajina Nicaraguaa, Etelä-Afrikkaa ja nyt Venezuelaa. Etelä-Afrikassa on työskennellyt satoja kuubalaisia lääkäreitä, ei palkan takia vaan solidaarisuudesta.

Professori ei ole ilmeisesti kokenut, mitä solidaarisuus merkitsee ja miltä se tuntuu. Talouspakotteista huolimatta kuubalaiset ovat tasa-arvoisia. Vielä viitisen vuotta sitten lääkäri sai samansuuruista palkkaa kuin siivoustyötä tekevä koska koulutus oli ollut yhteisesti maksettua.

Lapsikuolleisuus Kuubassa on alhaisempi kuin Yhdysvalloissa.

Tekstin loppupuolella professori kuitenkin mainitsee ilmaisesta koulutuksesta ja terveydenhuollosta sekä elämänmuodon leppoisuudesta.

Professorin kirjoitus etenee Neuvostoliitto-osuuteen Aleksijevitsin romaanin pohjalta. Hän kertoo valtionyhtiöiden omistusten jakamisesta kuponkeina ja markkinoiden vapauttamisesta. Hän pitää nurinkurisena sitä, että moni venäläinen kiroaa markkinatalouden kun "nurinkurisesti syynä ovat neuvostoajan kärsimykset: vankileirit, väkivalta ja sodat". Sitten professori nimeää syyllisen: "Roisto on Mihail Gorbatsov, joka myi halvalla maan, jonka eteen venäläiset olivat vuodattaneet verta koko 1900-luvun."

Mahtaako Mihail Gorbatsovin roiston rooli tulla Aleksijevitsin romaanista vai professorin omista käsityksistä. Tosiasiassa Gorbatsovilla ei ollut mitään tekemistä asian kanssa. Yksityistämiset ja niin kutsutut talousuudistukset tehtiin USA:n korruptoiman presidentti Jeltsinin aikana. Maanpetoksellisessa toiminnassa Jeltsiniä avustivat Anatoly Chubais ja Jegor Gaidar, jotka kaikki auttoivat Venäjän kansallisvarallisuuden siirtämisessä ulkomaille valtionpankin kultavarannot mukaan luettuna. Hyödyn saivat petturit henkilökohtaisesti, mutta valtaosaltaan USA:n presidentti George H.W.Bush, George Soros ja Harvardin taloustieteilijät Jeffrey Sacs ja Larry Summers.

Professori Kantolan kannattaa lukea romaanien sijaan esimerkiksi F.William Engdahlin teos Manifest Destiny ;Democracy as Cognitive Dissonance. Siinä kuvataan tarkkaan USA:n presidentti George H.W. Bushin ja CIA:n tuki Gorbatsovin kaataneille "vallankaappareille", joiden taltuttamisesta samoin USA:n tukema Jeltsin sai sankarinroolinsa. George Soros oli kyynärpäitään myöten mukana tässä ryöstössä.

Professori Kantolan analyysin osio, jossa hän kuvaa Kuuban seisovan saman jyrkänteen reunalla kuin Neuvostoliitto aikoinaan, on absurdi.

Anu Kantolan kuvaus sosialismista "pahan valtakuntana" ja toteamus että sosialismista ei pääse suoraan markkinauudistusten "hyvän valtakuntaan" on käsittämätön jokaiselle entisen sosialistisen maan asukkaalle esimerkiksi aikaisemmin liittoutumattomassa Jugoslaviassa, jossa sosialismin täystyöllisyydestä, ilmaisesta terveydenhoidosta ja koulutuksesta ja 24. sijasta maailman kansantalouksien vertailussa romahdettiin kehitysmaiden tasolle. Samalla yritysten yhteisöllinen omistus muuttui USA:n ja muiden NATO-liittolaisten hallussa olevaksi yritystoiminnaksi.

Ehkä seuraava kolumni käsittelee Venezuelan öljyn vapauttamista  Venezuelan kansan omistuksesta Yhdysvaltojen käsiin – Yhdysvaltojen ja NATO-EU:n ilman vaaleja valitseman vapauttaja-presidentin avulla.