Pirkko Turpeinen-Saari
Vanha Hangontie 10,
10620 Tammisaari
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi
Kirje Tasavallan presidentilleTorstai 11.4.2019 klo 15.47 - Pirkko Turpeinen-Saari Arvoisa herra presidentti, Te olette käynyt Pietarissa arktisen alueen seminaarissa yhdessä muiden Pohjoismaiden edustajien kanssa. Otitte puheeksi Venäjän talouspakotteet ja mainitsitte Venäjän olevan itse syyllinen niihin Krimin vuoksi. Totesitte myös, että vasta kun tilanne muuttuu pakotteet poistuvat. Venäjän presidentti Putin joutui toteamaan, että Krim ei ole osa arktista aluetta, kuten tietenkin itsekin hyvin tiedätte. Hän yritti kohteliaasti antaa maantieteellisen selityksen vastauksena provokaatioonne. Olette aikaisemmassa tapaamisessa presidentti Putinin kanssa tuonut Suomen medialle esiin sen, että olette eri mieltä presidentti Putinin kanssa Ukrainasta. Eduskunnan päättäjäisissä annoitte tunnustusta tiedustelulakien aikaansaamisen johdosta sekä toitte esiin Suomen armeijan pääsyn vastavuoroiseen avun antamisen ja vastaanottamisen piiriin. Olette kutsunut yhdessä entisen emopuolueenne kokoomuksen sekä keskustapuolueen ja sinisten muodostaman hallituksen kanssa USA/EU/NATO-hybridikeskuksen Suomeen Helsinkiin. Keskuksen tehtävänä on yhdessä Suomen median kanssa yhdenmukaistaa Venäjä-vastaista tiedotusta olettaen, että Venäjä on uhka Suomelle. Olette ollut mukana, ainakin kansliapäällikkönne välityksellä turvallisuuskomiteassa, jonka huoltovarmuuskeskus rahoittaa valtiollista sensuuria harjoittavaa Mediapoolia. Mediapooliin kuuluu valtaosa Suomen sanomalehdistöstä sekä Yle ja MTV. Kokoomuspuolueen lisäksi keskeisten sanomalehtien päätoimittajat ilmoittivat jo 20 vuotta sitten kannattavansa Suomen liittämistä NATO:on. Venäjä ei ole osoittanut pitävänsä Suomea uhkana Venäjälle, NATO:a sen sijaan kyllä. Jugoslavian laittomien pommitusten yhteydessä NATO muuttui puolustusliitosta sotaliitoksi. Monet pommituksiin osallistuneista valtioista rikkoivat omia perustuslakejaan, niin NATOkin. Vuonna 2000 Yhdysvaltojen ulkoministeriö piti Bratislavassa kokouksen, josta pitkäaikainen Saksan liittopäivien jäsen ja puolustusministeriön valtiosihteeri Willy Wimmer on antanut selostuksen. Yhdysvallat ilmoitti ottavansa haltuunsa Itäisen Euroopan Baltiasta Odessaan. Se piti tärkeänä eristää Venäjä niin, että se muun muassa ei pääse Pietarista Itämerelle. Hyökkäykset Afganistaniin, Irakiin, Libyaan ja Syyriaan käyttäen jihadisteja jalkaväkenään kuvaavat Yhdysvaltojen tapaa toimia kansainvälisessä politiikassa.Lennokkimurhat lisääntyivät presidentti Obaman aikana. Miljoonat ihmisuhrit ja valtioiden rakenteiden murentaminen ja asuinalueiden tuho ei ole merkinnyt mitään silloin kuntarkoituksena on ollut raaka-aineiden ryöstö tai sotilaallinen valta. Euroopan unionin jäsenmaiden enemmistö kuuluu NATOon. Useat jäsenmaat ovat riippuvaisia Yhdysvaltojen myönteisestä suhtautumisesta. Yhdysvaltojen suorittama taloudellinen ja sotilaallinen kiristys (sotilaita on pelkästään Saksassa presidentti Trumpin mukaan 68 000) vaikuttavat taustalla. Yhä useampi jäsenmaa taivuttaa oikeustajunsa tyydyttämään Yhdysvaltoja eikä Yhdistyneiden kansakuntien periaatteita ja kansainvälisiä lakeja ja sopimuksia. Esimerkkinä tästä YK:n periaatteista luopumisesta on ollut Euroopan parlamentin suhtautuminen Venezuelaan. Jo vuosi sitten Eroopan parlamentin enemmistö päätti myöntää Saharov- ihmisoikeuspalkinnon Venezuelan "demokraattiselle oppositiolle", jota Yhdysvallat on tukenut jo vuosia. Viimeisin merkki tuosta YK:n periaatteista luopumisesta oli Euroopan parlamentin enemmistön päätös tukea itse itsensä presidentiksi julistanutta Guaidoa, Venezuelan vaaleilla valitun presidentin sijaan. Suomen ulkopoliittinen johto suoritti saman, kansainvälisten lakien vastaisen tunnustuksen. Toisin sanoen Yhdysvaltojen pyrkimys saada Venezuelan valtavat öljyrikkaudet haltuunsa on saanut teidän tukenne. Ukraina on ollut vain yksi askel Yhdysvaltojen vallankäytön tikapuilla. Suomen Olli Rehn oli vastuussa EU:n lähentymissopimuksen epäonnistumisesta. Lisäksi 70% ukrainalaisista vastusti NATOa. Lähentymissopimuksen ensimmäiset artiklat ovat kuitenkin sotilaallisia. Ukrainan vaaleilla valittu Eurooppa-myönteinen presidentti Janukovits katsoi, että Ukrainan taloudellinen tilanne ei salli VIELÄ liittymistä lähentymissopimukseen. Yhdysvallat oli kuitenkin jo pitkään valmistellut hallituksenvaihdosta sijoittaen siihen 5 miljardia dollaria, eikä Euroopan neljän ulkoministerin laatima sovintosopimus kesken Maidanin mielenosoitusten saanut Yhdysvaltojen tukemien natsimielisten mielenosoittajaryhmien hyväksyntää. Nämä natsimieliset voimat ovat integroituneet Ukrainan nykyhallintoon. Maidanin verilöylyä on tutkittu tieteellisesti. "The Snipers "Massacre" on the Maidan in Ukraine on 70 sivun tietellisen tarkka Ivan Katchanovskin Ph.D.( Ottawan yliopisto, School of Political studies), selostus, joka esitettiin Annual Meeting of American Political Science Associationin kokouksessa San Franciscossa syyskuun 3–6, 2015. Väkivalta uhkasi laajeta itään. Tapahtumat on laajasti dokumentoitu ja paras, mutta Suomessa esitystä vaille jäänyt Oliver Stonen hieno dokumentti kuvaa tapahtumia tarkasti. Krimin autonomisen alueen asukkaat eivät halunneet alistua natsistiseen väkivaltaan. Venäjällä on riittävästi kokemusta puolustautumisesta natseja vastaan ja sen toimet krimiläisten hyväksi olivat hengenpelastustoiminnan luonteisia. Krim on kuulunut historian aikana Venäjään. Sevastopolin tukikohdalla on sankarimaine sen puolustaessa Venäjän Krimiä toisen maailmansodan aikana natsihyökkäyksen aikana. Vallankaappaus-presidentti julisti terrorismin vastaisen sodan itä-ukrainalaisille, jotka eivät halunneet alistua vallankaappaushallituksen väkivaltaan. Itä-ukrainalaiset nousivat vastarintaan, perustivat omat hallintorakenteet, josta kehkeytyi aseellinen konfliksi, joka jatkuu. Ranskan presidentti, Saksan liittokansleri ja ukrainalaiset solmivat Minskin sopimuksen, jonka avulla konfliktia pyrittiin de-eskaloimaan. Venäjä ei ole Minskin sopimuksen osapuoli. Sopimuksessa edellytettiin Itä-Ukrainaan laajaa autonomiaa ja asteittaista aseellisen toiminnan lopettamista.Kun kaikki ensimmäiset sopimuksen osat on saatu toteutettua, Ukrainan ja Venäjän välinen raja tulee hallituksen valvontaan. Presidentiksi valittu oligarkki Petro Poroshenko ei ole ottanut askeltakaan Minskin sopimuksen toteuttamisen suuntaan. Yhdysvallat on valinnut vallankaappauksen jälkeisen pääministerin, hallituksen ja varapresidentti Biden kävi henkilökohtaisesti antamassa parlamentissa ohjeita. Yhdysvallat on myös aseistanut Ukrainan pahamaineista Azov-pataljoonaa.Venäjä vuorostaan on tukenut itä-ukrainalaisia. Krimiläisten itsesuojeluvaisto ohjasi heidät anomaan liittymistä Venäjään. Nyt alue on osa Venäjää, eikä teillä, Suomen presidentillä ole mielestäni oikeutta kyseenalaistaa sitä. Kiinnititte eduskunnan päättäjäisissä huomionne Suomen mahdollisuuteen antaa ja vastaanottaa sotilaallista apua. Olemme saaneet lukea lehdistä kuinka armeijan asuja uudistetaan yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa. Tilattavaksi tulee myös aavikolle sopivia asuja. Miksi haluatte suomalaisten sotivan Yhdysvaltojen päämääriä tukevia NATO:n sotia esimerkiksi aavikolla? Kuvaatte kaikenlaista pahuutta, mitä vastaan meidän tulee varautua.Koska ette sanallakaan mainitse kaikkea sitä pahuutta, mitä Yhdysvallat NATO-liittolaisineen on saanut aikaan käyttäen natseja ja jihadisteja apuvoiminaan Jugoslaviasa, Afganistanissa, Irakissa, Syyriassa , Libyassa, Somaliassa ja Jemenissä ja missä pahuudessa me suomalaiset olemme joutuneet olemaan mukana, tarkoittanette pahuudella NATO:n ja Yhdysvaltojen vihollista Venäjää. Arvelen teidän pyrkivän siihen, että myötäilemällä Yhdysvaltojen ja NATO:n maailmankuvaa, saisitte Suomeen tärkeitä investointeja. Jos emme myötäile näitä väkivahvoja voimia, jäämme puille paljaille. Niinkö? Euroopan komissio, joka myötäilee näitä NATO:n ja ylikansallisten taloudellisten voimien pyrkimyksiä, yritti tukea Suomen SOTE-uudistuksen markkinamallia. Olemme nähneet hoivayritysten ja taksiyritysten markkinamallin seuraukset ihmisten arkisten asioiden hoitamisen vaikeutumisena. Siitä huolimatta tämä ylikansallista pääomaa palveleva malli ristittiin "valinnan vapaudeksi" markkinointimielessä. Pahinta kuitenkin on USA/EU/NATO-hybridikeskuksen vaikutus oikeustajuumme. NATO-propaganda, jota rakastettu presidentti Mauno Koivisto vihasi, on vallannut koko Suomen tiedonvälityksen ja sen seurauksena kansalaisten tajunnan. NATO-propaganda näkee Venäjän vihollisena. Jotta Yhdysvallat saisi Suomesta alustan hyökkäykselleen Venäjää vastaan, Suomen tulisi asevalinnoillaan ja sotilaallisilla toimillaan palvella tätä tarkoitusta. Hävittäjähankintojen ensisijaisuutta korostamalla unohdetaan se, että Suomi olisi amerikkalaisten hävittäjien kautta täysin alistettu teknologian puolesta Yhdysvaltojen palvelijaksi. Asehankinnoilla palvelisimme Yhdysvaltojen aseteollisuutta, emme omaa etuamme ja turvallisuuttamme. On valitettavaa, että ette näe sitä hyvää mitä naapurimme Venäjä tekee maailmassa. Meillä ei ole pelkoa, että Venäjä tukisi jihadisteja ja natseja. Venäjä puolustaa Syyrian ja Venezuelan itsenäisyyttä samaan aikaan kun me "läntisiä arvoja" noudattavat maat tuemme ja koulutamme niitä, jotka haluavat hajottaa, siksi, että nämä hajottajat palvelevat meidän hallintapyrkimyksiämme. Olen kummastellut myös sitä, kuinka teidän oikeustajuanne ei häiritse se, että Mediapooliin kuuluu parlamentaarisesti valvottu ja verorahoilla rahoitettu Yle. Yle toteuttaa NATO-propagandaa hyvin tunnollisesti. Kärjekkäin esimerkki Yle:n mediapooliin kuulumisen haitoista on se, että eduskuntapuolue Seitsemän tähden liikkeen puheenjohtaja Paavo Väyrynen on suljettu Yle:n kaikkien ohjelmien ulkopuolelle. Katsotte ehkä että ette voi puuttua Yle:n toimintaan. Kuitenkin te turvallisuuskomiteassa istuvan kansliapäällikkönne kautta olette selvillä Mediapoolin toiminnasta ja siten ilmeisesti hyväksytte Yle:n uutis- ja ajankohtaistoimituksen päällikön Jouko Jokisen ratkaisun. Valtiollinen sensuuri NATO:n kanssa yhteistyössä on totaalisempaa kuin toisen maailmansodan aikainen valtiollinen sensuuri. Silloin Hitlerin natsi-Saksan asevoimat tai Göebbels eivät osallistuneet käsittääkseni Suomen sensuuritoimintaan. Via-Sat vakoilu, propaganda ja mielialojen säätely verkoston jäsenluettelotkin hävitettiin sodan jälkeen. NATO on Suomen median kautta osallistunut mielipiteiden ja asenteiden muokkaukseen niin kauan kuin mediapooli sisältötyöryhmineen on ollut toiminassa. Suomi ei ole enää demoratia koska sen tiedonvälitys on muodostanut yhdensuuntaistetun kartellin. "Tervetuloa demokraattisen tiedonvälityksen maahan" vuosi sitten on karkeata pilaa. Mielestäni kansan on tärkeätä tietää oletteko tässä sydämestänne mukana. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kirje Tasavallan presidentille, valtiollinen sensuuri, NATO:nhybridikeskus, Krim, Venäjän talouspakotteet |