Yhteystiedot

Pirkko Turpeinen-Saari
Vanha Hangontie 10,
10620 Tammisaari
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi

Uutiset

2.6.2008Nyt voitte osallistua ajatuksiini myös näiden kotisivujeni välityksellä. Toivon keskustelua ja palautetta.Lue lisää »28.7.2014Puolan ja USA:n osuus Itä-Ukrainan väkivallassaLue lisää »1.7.2008Eläkeläisillekin oikeus vapaaseen liikkuvuuteen EUssaLue lisää »

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Blogin arkisto

Merkel, Israel ja EUn väkivallanlogiikka

Tiistai 18.5.2021 klo 13.47 - Pirkko Turpeinen-Saari

Seurasin uskomattomalta tuntuvaa Israelin lipun liehumista Saksan ja Itävallan valtiopäivätalojen katolla, Israelin pommien ruhjoessa Gazan rakennuksia, teitä, sähköyhteyksiä, vesihuoltoa, kaikkea mitä ihminen päivittäiseen selviämiseensä tarvitsee.

Merkelin politiikassa on selvä logiikkansa. Hän tahallaan sekoittaa antisionismin ja antisemitismin. Tämä sekoittaminen sallii rasistisen Hitlerin kaltaisen apartheidtoiminnan hyväksymisen uskotellen sen olevan juutalaisväestön puolustamista antisemitismiä vastaan.

Merkel ei ole ensimmäistä kertaa asialla sekoittamassa ihmisoikeudet ja taloudelliseen ja sotilaalliseen etuun perustuvan ryöstöpolitiikan hyväksymisen.

Kohl ja Merkel aloittivat Jugoslavian hajottamissodat yhdessä Yhdysvaltojen kanssa käyttäen tätä tosiasiat sekoittavaa propagandaa vielä nykyaikaakin tehokkaammin. Jugoslavian hajottaminen edellytti serbien, toisen maailmansodan holokaustin uhrien, liittovaltion suurimman ja demokraattisimman kansanryhmän demonisointia. Saksa käytti liittolaisinaan Hitlerin aikaisia yhteistyökumppaneita kroaatti- ja musliminatseja.Tavoitteena oli sekä infrastruktuurin ryöstö, että Yhdysvaltojen entistä vahvemman sotilaallisen läsnäolon vahvistaminen Euroopassa.

Israelin kohdalla kyse oli aluksi Brittien, nyt Yhdysvaltojen sotilaallisen sillanpääaseman lujittamisesta Lähi-Idässä.Se on tähän saakka tapahtunut sionismin lujittamisen avulla.

Sionismin isä Theodor Herzl julkaisi 1896 teoksen nimeltä Der Judenstaat aikana, jolloin ensimmäiset eurooppalaiset juutalaissiirtolaiset saapuivat Palestiinaan.

 Myöhemmin Jerusalemin palestiinalainseksi pormestariksi tullut Yusuf Diya al-Din Pasha al-Khalidi kävi kirjeenvaihtoa Herzlin kanssa, mistä ilmeni tämän tavoitteet juutalaisvaltion suhteen palestiinalaisväestöstä huolimatta.

Herzl katsoi, että alkuperäinen arabiväestö voitaisiin houkutella Palestiinasta "muualle" aivan kuten suomalaiset arvelivat Itä-Karjalan venäläiset voitavan siirtää "jonnekin muualle" Suur-Suomen alta tai Hitlerin saksalaiset tappavansa osan juutalaisista, serbeistä, mustalaisista jne ja siirtävänsä loput "jonnekin muualle".

Herzlin kirjeessä "hyytävää" oli Rashid Khalidin teoksen " The Hundred Years of War on Palestine" mukaan se, kuinka kantaväestö katsottiin voitavan siirtää toisarvoisina ihmisinä juutalaissiirtolaisten alta pois. Yusuf Diya ymmärsi myös, että kyse ei ollut vain joidenkin juutalaissiirtolaisten muuttamisesta Palestiinaan vaan koko alueen muuttaminen juutalaisvaltioksi.

Palestiinan satavuotisen konfliktin ytimessä ei ole mikään muu kuin juutalaisväestön siirtomaaherruus alkuperäisväestöä kohtaan kuten briteillä Intiassa, Hollantilaisilla Indonesiassa - kullakin Euroopan maalla omat siirtomaansa ja siirtomaaherran vallankäyttönsä.

Siionistinen projekti oli omalakisensa siirtomaaprojekti.Se kuorrutettiin uskonnollisella kuorrutuksella "raamatullisesta oikeutuksesta", jolla vedottiin Euroopan ja Yhdysvaltojen kristittyihin. Se kulminoitui kysymykseen "kuinka juutalaiset voisivat olla siirtomaaisäntiä kun heillähän on raamatullinen yhteys tähän maahan?"

Kansainliiton mandaatilla perusteltu Britti-miehitys vahvisti palestiinalaisten alistamisen vuodesta 1922 lähtien. Samaan aikaan Irlanti pyrki eroon Englannin siirtomaavallasta mitkä tapahtumat kuvasivat englantilaisten sortovaltaa havainnollisesti.

Britannian vallan aikana juutalaisten etuoikedet palestiinalaiseen alkuperäisväestöön nähden kasvoivat. Perustettu "Jewish Agency" sai myös ulkopoliittisen, juutalaisväetöä Kansainliitossa edustavan mandaatin.

Sadan vuoden siirtomaavallan aikana Euroopan nyt jo entiset siirtomaavallat ovat osaltaan edistäneet Israelin muuttumista yhä arrogantimmaksi ja väkivaltaisemmaksi palestiinalaista kantaväestöä kohtaan.

Britannia ja Yhdysvallat ovat paitsi aseistaneet Israelia, myö auttaneet tätä peittelemään silmitöntä väkivaltaansa sulkemalla omat silmänsä keskitysleirimäisiltä olosuhteilta, joissa palestiinalaiset elävät.

Yhdistyneet kansakunnat eivät ole saaneet aikaan pakotteita Israelia vastaan sen laittomasta ydinaseiden kehittämisestä ja -varastosta. Sen tekemät sotarikokset ja rikokset ihmisyyttä vastaan eivät ole tulleet tutkituiksi.

Israelin valtion lipun liehuminen Merkelin Saksan valtiopäivätalon katolla on osoitus ihmisoikeusrikkomusten hyväksymisestä ja Euroopan unionin siirtymisestä YKn periaatteiden noudattamista uskottelevasta valtiosta avoimesti "uutta kansainvälistä sopimusjärjestelmää" toteuttavaksi Yhdysvaltojen "NATOn väkivaltaan pohjautuvaan sopimusvaraiseen yhteiskunta" kuulumisesta.

Varoitin tuosta aseteollisuuden intressejä ja sodalla asioita ajavaa EUta palvelevasta yhteisöstä puheessani eduskunnassa vuonna 1986 Yhdysvaltojen yritettyä juuri tappaa ohjuksella Libyan johtaja Muammar Gaddafin. Nyt Israel on ilmoittanut tappaneensa erään Hamasin johtajista - kuinka mones tapettu palestiinalaisjohtaja?puhumattakaan israelilaisen rauhantahtoisen Jitzak Rabinin murhasta, jonka teki fanaattinen israelilaissiirtokuntalainen.

Suomi on Saksan vanavedessä siirtynyt hyväksymään natsistisen apartheid-väkivallan Kroatiassa, Bosniassa,Kosovossa, Syyriassa, Ukrainassa. Ei sanaakaan Yhdysvaltojen ohjuksilla tappamista johtajista kuten kenraali Suleimani. 

NATO-maiden väkivaltaan perustuva "hyvä-veli-kerho" on korvannut diplomatian ja YK-pohjaisen työskentelyn. Suomen valtamediaa kiihottavat aseet ja pommitukset- myös Israelissa ja Gazassa, ei se miten tähän on tultu ja minkälaisin edellytyksin palestiinalaiset voisivat saada jokaiselle kansalaiselle kuuluvat ihmisoikeudet.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Merkel, Israel, Palestiina, antisionismi, antisemitismi, sotilaallinen maailmanvalta, natsismi