Yhteystiedot

Pirkko Turpeinen-Saari
Vanha Hangontie 10,
10620 Tammisaari
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi

Uutiset

2.6.2008Nyt voitte osallistua ajatuksiini myös näiden kotisivujeni välityksellä. Toivon keskustelua ja palautetta.Lue lisää »28.7.2014Puolan ja USA:n osuus Itä-Ukrainan väkivallassaLue lisää »1.7.2008Eläkeläisillekin oikeus vapaaseen liikkuvuuteen EUssaLue lisää »

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Blogin arkisto

KOLMESATAATUHATTA KAATUNUTTA UKRAINALAISMIESTÄ SEKÄ SAMA MÄÄRÄ VAIKEASTI HAAVOITTUNEITA

Tiistai 2.5.2023 klo 17.50 - Pirkko Turpeinen-Saari

Yhdysvaltojen ulkoministeri Margaret Albrightilta kysyttiin 1990-luvulla hänen mielipidettään siitä, että Irakissa on sodan aikana kuollut puolimiljoonaa lasta. ”It is a due price”- ”se on sopiva hinta” hän vastasi.

Ukrainassa on viimeisen vuoden aikana kuollut Yhdysvaltalaisten sotilasasiantuntijoiden Scott Ritterin ja Doug MacGregorin mukaan 300 000 parhaassa iässä olevaa ukrainalaismiestä, pysyvästi vammautuneita haavoittuneita on yhtä paljon. Yhdysvallat on NATO-maiden kanssa kouluttanut ukrainalaisia sotaan Venäjää vastaan. Sen tavoitteena on ukrainalaismiesten avulla ”heikentää” Venäjää.

Yhdysvallat ja sen liittolaiset, Euroopan NATO-maat ovat lähettäneet Ukrainaan aseita. Yhdysvallat maksaa Ukrainan hallinnon virkamiesten palkat ja eläkkeet. Korruptiosta johtuen rahat hakeutuvat veroparatiisitileille ja aseet pimeille asemarkkinoille, erityisesti Kosovoon, jossa on Yhdysvaltojen jättimäinen sotilastukikohta Bondsteel. Laittomasti itsenäistetty Kosovo on ja on ollut Euroopan mafian ja terrorismin keskus. Aseet ja huumeet kulkevat alueen kautta.

Onko 300 000 kaatunutta sopiva hinta Yhdysvaltojen aseteollisuudelle hankituista voitoista? Suuri osa Ukrainan maatalousmaasta on jo siirtynyt Yhdysvaltalaisten ylikansallisten yritysten GMO-tuotantoon. Viime päivinä myös Yhdysvaltojen öljy- ja kaasujätit ovat ilmoittautuneet kiinnostuneiksi luonnonvarojen haltuunotosta.

Venäjä ei ole kattavasta mediasensuurista ja talouspakotteista huolimatta pudonnut polvilleen. Se on surullisin mielin joutunut taistelemaan veljeskansaksi kokemiaan ukrainalaisia vastaan, jotka toimivat Yhdysvaltojen ja EU-maiden käskystä.

 

 

                                                       ***

 

Yhdysvallat suoritti yhdessä Ukrainan natsien kanssa väkivaltaisen Maidanin vallankaappauksen helmikuussa vuonna 2014. Se nimitti maahan haluamansa monikansallisen hallituksen. Laittomaksi muuttunut eduskunta julisti Itä-Ukrainan asukkaille sodan, koska nämä vastustivat laillisen presidentin syöksemistä vallasta ja ajamista maanpakoon. 

2.5.2014 natsit suorittivat Odessassa 48 ihmisen polttomurhan.

Maidanin vallankaappauksen vastustajat olivat perustaneet Odessaan telttaleirin, ilmaisten tukensa demokratialle. Natsit hyökkäsivät leiriin ja demokratia-aktivistit pakenivat lähellä sijaitsevaan ammattiyhdistysten taloon. Natsit sytyttivät polttopulloilla talon palamaan ja sulkivat ovet. Sisällä palavat eivät päässeet ulos. Jotkut hyppäsivät ikkunoista. Henkiin jääneet joutuivat kadulla kidutuksen ja mukilointien kohteeksi. Natsit lauloivat: ”torakat palaa, torakat palaa”.

Venäjänkieleltä poistettiin virallinen asema, vaikka laajoilla alueilla 80 -90 prosentilla asukkaista se on äidinkieli. Kommunistinen puolue lakkautettiin, puolueen puheenjohtajan kotiin heitettiin palopommi. Venäjänkielen puhuminen julkisella paikalla tuli kielletyksi, venäjänkieliset TV- asemat ja sanomalehdet kiellettiin. Vähitellen kaikki oppositiopuolueet kiellettiin. Koulukirjat poltettiin ja tilalle laadittiin natsi -kulttuuria ihannoiva historiakäsitys. Katujen ja paikannimet muutettiin, jos ne viittasivat Ukrainan yhteiseen historiaan Venäjän kanssa. Jopa toisen maailmansodan juutalaisten teloituspaikoille vievien teiden nimet muutettiin natsitodellisuutta myötäileviksi. Ukrainan ortodoksista kirkkoa korvaamaan perustettiin ortodoksinen kirkko Ukrainassa, joka tuli Konstantinopolin patriarkaatin alaisuuteen. Perinteisen kirkon kannattajia ryhdyttiin vainoamaan, omaisuutta takavarikoitiin ja Kiovan hallitus ampui ohjuksia myös Donetskin kirkkoon pääsiäisjuhlien aikana vuonna 2023.

Sisällissodan kestettyä 8 vuotta Ukrainan natsi-hallitus lähti helmikuussa 2022 suorittamaan lopullista Itä-Ukrainan alueiden sotilaallista valtaamista. Sen tavoitteena oli ukrainalaistaa väestö, mikä tarkoittaa vallan haltuunoton jälkeen asukkaiden uudelleen koulutusta sisäistämään natsi-johtaja Banderan maailmankäsitys.

Krim, jonka ukrainalaismielinen Neuvostoliiton johtaja Hrustshov oli johtajuutensa aikana liittänyt Venäjän neuvostotasavallasta Ukrainaan neuvostotasavaltaan, oli identiteetiltään vahva. Se itsenäistyi heti Maidanin jälkeen maaliskuussa 2014. Krimin asukkaat ovat pääosin venäläisiä ja he olivat kokeneet natsien äärimmäistä väkivaltaa osallistuessaan Maidanin vastamielenosoituksiin Kiovassa. Krimiläiset todella halusivat pois Ukrainan natsimielivallasta. Yli 90% Krimin asukkaista tuki äänestyksessä liittymistä Venäjään.

Krimin asukkaat ovat saaneet äänestää tavoitteistaan jo useissa Venäjän federaation vaaleissa Venäjän kansalaisina.

 

                                                         ***

 

Kiovan natsi-hallituksen ryhtyessä taisteluun helmikuussa 2022, Donetskin ja Luhanskin asukkaat julistautuivat itsenäisiksi ja pyysivät Venäjää tunnustamaan heidän itsenäisyytensä ja sen jälkeen tulemaan apuun.

Yhdysvallat oli yhdessä Ranskan ja Saksan johtajien kanssa sopinut, että rauhaa tavoittelevat Minskin sopimukset, joiden perusteella Donetskille ja Luhanskille olisi myönnetty autonomia osana Ukrainaa, eivät tyydyttäneet. Saksan liittokansleri Angela Merkel, Ranskan presidentit Francois Holland ja Emmanuel Macron olivat huijanneet presidentti Putinia ja Donbassin johtajia näyttelemällä olevansa rauhansopimuksissa mukana. Tosiasiassa he ovat nyt kertoneet rauhanehdotusten tarkoituksena olleen vain varata Ukrainan armeijalle aikaa varustautua NATO-koulutuksen avulla sotaan Itä-Ukrainaa ja Venäjää vastaan. Yhdysvallat on julistanut Venäjän vihollisekseen ja sotimisen tarkoituksena olisi siis Venäjän heikentämisen.

 

                                                            ***

 

Yhdysvalloille Venäjän heikentäminen ukrainalaismiesten avulla on ensisijainen tavoite. EU on alun perinkin perustettu palvelemaan Yhdysvaltojen aseteollisuutta. EU ei ole itsenäinen, vaan kuten yhdysvaltalaiset asiantuntijat toteavat, Euroopan maat ovat kuin ”äidin kellarissa” asuvat lapset. Täysin riippuvaisia äidin (USA: n) tahdosta.

Yhdysvalloilla ei ole ystäviä. Sillä ei ole empatiaa muiden maiden asukkaita kohtaan. Sillä on vain liittolaisia, joista on oltava sille hyötyä. Sitä kiinnostaa muiden maiden luonnonvarojen ryöstö liittolaisten avulla. EU-maat ovat suostuneet tähän.

Yhdysvalloilla on tiedonvälityksen lähes täydellinen monopoli. Aseteollisuuden tavoitteena on tiedotusvälineiden toiminnan hallinta. Maailman tapahtumat on kuvattava siten, että uutiset hyödyttävät aseteollisuutta, joka ohjailee Yhdysvaltojen hallituksen päätöksiä. 

Suomen valtiollisen sensuurin alainen valtamedia on myötäillyt sataprosenttisesti Yhdysvaltojen aseteollisuuden tavoitteita. Siten jokaisen suomalaisen, jolla on televisio tai tietokone, kannattaa etsiä todellisuutta valtamedian ulkopuolelta.

Suomalainen katsoja voi avata televisiosta tai tietokoneestaan YouTube-kanavan ja hae-valikosta näpytellä Doug MacGregorin tai Scott Ritterin nimen. Molemmat ovat kokeneita Yhdysvaltojen sotilashenkilöitä, ensimmäinen on Irakin ja Jugoslavian sodat kokenut eversti ja toiminut Pentagonin neuvonantajana. Jälkimmäinen on entinen YK-asetarkastaja, merivoimien upseeri ja tiedustelu-upseeri.

Nämä kaksi asiantuntijaa ovat kirjoittaneet kirjoja. Heillä on jatkuvasti TV-haastatteluohjelmia, joissa analysoidaan maailmantilannetta ja Ukrainan konfliktia erityisesti. He ovat harvinaisia humanisteja. Molemmat ovat myös Ukrainan sisäministeriön tunnetulla tappolistalla, mikä  osoittaa kuinka vaarallista on poiketa virallisesta valtamedian kaavasta.

 

                                                        ***

 

Ukrainan kehitys natsi-valtioksi ja koko Euroopan yhdistyminen sen tukijaksi on tragedia vailla vertaa. Natsismin historia on meille suomalaisille melko tuntematon, koska liittolaisuutemme ensin keisarillisen Saksan ja sen jälkeen natsi-Saksan kanssa on täytynyt piilottaa.

NETFLIX- elokuva ”Tohtori Garcian potilaat” kuvaa hienosti Espanjan osuutta natsismin ja fasismin kehityksessä 1930-luvulta lähtien - ensin demokraattisen tasavallan häviötä falangisteille ja fasisteille, sitten tasavaltalaisten vainoa ja pakoa ”maan alle”, falangistisotilaiden hakeutumista Saksan natsiarmeijaan ja erään esimerkkihenkilön osallistumista Eestissä juutalaisten joukkomurhaan. Kuvataan myös sodan päätyttyä vuorostaan ”liittoutuneiden” yhteistyötä fasistien ja natsien kanssa, pahimpien natsien ja Italian Mussolinin kätyreiden soluttautumista Espanjaan ja sieltä Yhdysvaltoihin ja Etelä Amerikkaan. Katolisen kirkon merkitystä unohtamatta.

 

                                                          ***

Yhdysvaltojen taloudellinen tuki takasi Francon fasistisen hallinnon pysymisen pystyssä. Eisenhower sai vastalahjaksi sotilastukikohtia Espanjasta. Fasistihallinto päättyi vasta 1975. Yhdysvaltojen vaikutus fasistisissa hankkeissa Kreikassa, Portugalissa ja vuoden 1990-luvun Jugoslavian hajottamisessa on merkittävä. Yhdysvaltojen ja Kanadan natsi-diaspora rahoitti yhdessä Osama bin Ladenin kanssa Kroatian natseja, Bosnian kalifaattia rakentavia muslimeja sekä Kosovon albaaniterroristeja.

Yhdysvallat on tukenut Ukrainan natseja 1950-luvulta saakka.

 

                                                        ***

Suomessa on meneillään samanlainen kansan uudelleenkoulutus kuin Ukrainassa. Kaikki venäläinen sivistys ja yhteistyö olisi unohdettava. ”Kaikki siteet Venäjään on katkaistava”, sanoi pääministeri. Suomen aseet ovat ”hyvässä rasvassa” sanoo aseita Ukrainan natsi -hallinnolle lähettävä presidentti.

Venäjä on antanut käyttöömme suomen kielen, itsenäisyyden ja demokratian. Vasta Suomen joutuessa irrottautumaan natsi-Saksasta ja myöntyessä sulkemaan keskitysleirit ja toteuttamaan Pariisin rauhansopimusta, Suomi pystyi järjestämään ensimmäiset demokraattiset valtiolliset vaalit v. 1945. Silloin toisinajattelijat oli vapautettu vankiloista ja muut sisällissodan jälkeiset ihmisoikeuksien rajoitukset oli Neuvostoliiton vaatimuksesta ollut poistettava.

Suomen hallitus olettaa, että Venäjän sulkeminen pois läntisestä kansainvälisestä yhteistyöstä on pysyvää. Suomi tekee päätöksiä, jotka sulkevat ovia inhimillisyydelle ja kansojen väliselle globaalille yhteistyölle Suomen omilla päätöksillä.

Tällä periaatteella Suomi lähestyy kehityksessään natsismin kokonaisvaltaista hyväksymistä ja omaksumista. Tästä eräänä esimerkkinä voin mainita hiljattain tapaamani nuoren, joka kertoi hänen ja ystävien tapaamisten tunnuksena olevan ”Slava Ukraini” tervehdys, joka on natsi-Ukrainan tapa. En uskaltanut kysyä kohottavatko he myös oikean käsivartensa ylös oikealle kuten Heil Hitler -tervehdykseen kuului.

Sama kysymys tuli mieleeni, kun katsoin eduskunnan seuratessa hartaana Ukrainan presidentin video-puhetta eduskunnassa keväällä 2022.  Nostavatko he myös kätensä, -mietin. Sokea, lähes uskonnollinen natsismi näyttää Suomessa nyt itsestäänselvyydeltä. Liput liehuvat kaupungintalojen saloissa ja kelta-sininen tunnusväri näkyy kaikkialla. Kun todellisuus paljastuu kuka ja mikä romahtaa?

 

                                                                            

 

 

 

 

 

 

                                                                          

 

 

 

 

                                                                       

 

 

                                                                        

 

 

 

                                                                           

 

 

                                                                              

 

 

 

                                 

 

                                                                            

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ukrainan kaatuneet sotilaat, USA:n etäsota, NATO, Merkel, Hollande, Macron, natsismi, uskonnollinen vaino, kieleen perustuva vaino, kulttuuriin perustuva vaino, Scott Ritter, Douglas Macgregor

Pääseekö Niinistö eturiviin?

Torstai 26.1.2023 klo 17.42 - Pirkko Turpeinen-Saari

Yhdysvallat ja Saksa ovat liittoutuneet natsien kanssa merkittävästi Jugoslavian hajottamissodista lähtien. Yhdysvaltojen ja Kanadan natsi-diaspora rahoitti paitsi sotaa myös sotapropagandaa.

Seuraava Saksan ja USA:n yhteishanke oli Syyrian vallankaappausyritys. Yhdysvaltojen entinen Libanonin suurlähettiläs Jeffrey Feltman ja saksalaisen tutkimuslaitoksen johtaja Volker Perthes esittelivät kaappauksen suuntaviivat Bilderberg- ryhmässä, presidentti Obaman läsnäollessa v. 2008.

Venäjän ryhdyttyä tukemaan Syyrian sekulaarista hallitusta v. 2015 kaappaus meni kiville. Yhdysvallat ja EU, Saksan johdolla, asettivat totaaliset talouspakotteet, joilla Syyrian jälleenrakennus on käymässä mahdottomaksi. USA jatkaa Syyrian öljyn varastamista sotilaidensa vartioimana. Syyrialaiset kärsivät ravinnon ja polttoaineen pulasta

Yhdysvallat ja EU ehtivät muun ohella horjuttamaan Ukrainaa pois yhteistyöstä Venäjän kanssa koko 2000 -luvun ajan. Väkivaltainen vallankaappaus yhteistyössä natsi -joukkioiden kanssa suoritettiin helmikuussa 2014, mitä seurasi USA:n asettama laiton hallitus ja vaaleilla valitun presidentin ajo maanpakoon.

Ukraina siirtyi kokonaan USA:n valtapiiriin. USA:n varapresidentti Biden vieraili usein Ukrainan parlamentissa antamassa ohjeita. Hän kertoi puhuneensa pääministeriksi valitsemansa Yatsenjukin kanssa puhelimessa enemmän kuin vaimonsa kanssa.

Ukrainan natseilla on keskeinen määräysvalta siihen, miten maata hallitaan. Uuden hallituksen aikana venäjän kielen asema muutettiin. Se ei ollut enää virallinen kieli ja venäjän puhuminen kiellettiin julkisella paikalla. Ukrainan historiankirjoitus muutettiin heijastamaan natsi -myönteisyyttä. Hitlerin liittolainen Stepan Bandera korotettiin jalustalle. Koululaisten historiankirjat, tuhannet maan kadut ja paikannimet muutettiin pyyhkimään pois yhteydet Venäjään ja Venäjän kulttuuriin. Venäjänkieliset tiedotusvälineet lakkautettiin.

Laiton hallitus ja laittomaksi muuttunut eduskunta julistivat ”terrorismin vastaisen sodan” Itä-Ukrainan pääasiassa venäjänkieliselle väestölle, joka ei halunnut alistua vallankaappauksen alaisen hallituksen valtaan. Krim itsenäistyi ja Donbassin alue julistautui autonomiseksi. Sitä seurasi ennen näkemätön väkivalta, joka muuttui muistuttamaan kansanmurhaa. 

 

                                                      ***

Vallankaappauksella maasta ajettu Ukrainan presidentti olisi ollut valmis Saksan, Puolan ja Ranskan ulkoministereiden ohella sopimaan seuraavien vaalien aikaistamisesta ja Euroopan unioniin lähentymissopimuksen tulevasta ratifioinnista. Sopimus heitettiin roskakoriin.

Seuraavaksi Donbass oli valmis Saksan, Ranskan ja Venäjän tukemana sopimaan Kiovan hallituksen kanssa rauhanomaisesta ratkaisusta autonomisena osana Ukrainaa. Sopimusta kutsuttiin Minskin sopimukseksi.

Ukrainan presidentti Poroshenko, Saksan liittokansleri Angela Merkel ja Ranskan presidentti Francois Hollande neuvottelivat ketunhäntä kainalossa. He eivät halunneetkaan rauhanomaista sopimusta vaan sotaa. He halusivat käyttää aikaa siihen, että USA:n johtama sotilasliitto NATO kouluttaisi ukrainalaiset käymään sotaa Venäjää vastaan heikentääkseen sitä. 

Jo presidentti Barack Obaman aikana Yhdysvallat oli julistanut Venäjän vihollisekseen. Kongressi antoi presidentille luvan aloittaa sota ”tarvitsematta enää kääntyä kongressin puoleen”.

Kaikki osapuolet tiesivät, että natsijoukoilla oli valta painostaa Ukrainan presidenttiä ja että natsit olivat osa Ukrainan laillista armeijaa järjestäytyen eri osastoiksi, jotka kukin kantoivat omaa natsi -historiaansa ja viettivät juhlapäiviään. Stepan Banderan syntymäpäivää 1.1. vietetään soihtukulkuein suurkaupunkien kaduilla.

 

                                                          ***

 

70 vuotta on kulunut toisesta maailmansodasta, jolloin Saksan natsi -armeija liittolaisineen taisteli Ukrainan natsien rinnalla Neuvostoliittoa vastaan. Suomi kuului näihin liittolaisiin.

Tammikuussa 2023 Saksa on ilmoittanut antavansa panssarivaunuja Ukrainalle sotaan Venäjää vastaan, joka taistelee Ukrainan de-natsifioimiseksi ja Itä-Ukrainan kansanmurhan lopettamiseksi.

Suomi on ilmoittanut antavansa uuden 11/12 asepaketin ja mahdollisesti myös hyökkäysvaunuja.  Suomen hallitus ja presidentti eivät tunnusta taistelevansa kansanmurhan onnistumiseksi, vaan naamioivat puheen ”Ukrainan demokratian puolustamiseksi” ja Venäjän-vastaiseksi taisteluksi. Natsien olemassaoloa tai toisinajattelijoiden murhaamiseksi laadittuja listoja Suomen hallitus ei tunnusta tuntevansa.

 

                                                       ***

 

Suomen presidentti ja pääministeri ovat joutuneet kilpailuun siitä kuka on paras natsien tukija. Suomi ja Eesti miinoittivat toisen maailmansodan aikana Suomenlahden estääkseen natseja vastaan taistelevan Neuvostoliiton merenkulun. 16 000 Tallinnasta Leningradiin laivoilla Saksan natseja pakenevaa menehtyi noihin miinoihin.

Viime päivinä Eestin ulkoministeri on esittänyt, että Suomenlahti suljetaan yhteistyössä Suomen kanssa. NATO:n miinalaivat harjoittelivat jo Suomen vesialueilla. Venäjä on kutsunut suurlähettiläänsä Eestistä. Saman teki Eesti vastavuoroisesti. Suomen tasavallan presidentti keräsi pisteet ensimmäisenä jättämällä Venäjän suurlähettilään kutsumatta itsenäisyyspäivän juhliin. Muutama päivä sitten Suomen presidentti keräsi natsipisteitä vierailemalla Kiovassa naureskelemalla julkisesti Putin-pilakuvalle

Yhdysvaltojen ulkoministeriö piti v. 2000 kokouksen Bratislavassa. Siellä päätettiin levittää NATO-alue Baltiasta (johon Suomen katsotaan kuuluvan) Ukrainan Odessaan. Sen lisäksi Yhdysvallat päätti ryhtyä hankkeeseen estää Venäjän pääsy Itämerelle.

Nyt USA on ottanut Ukrainan haltuun eräänlaiseksi siirtomaakseen, kouluttanut NATO:n avulla ja Saksan Merkelin ja Ranskan presidenttien suosiollisella avustuksella Ukrainalle NATO-kelpoisen armeijan. Tuon armeijan lähtiessä helmikuussa 2022 hyökkäämään tarkoituksenaan saada päätökseen Itä-Ukrainan kansanmurha ja valloittaa Donbassin alue Ukrainan hallituksen valtaan, Venäjän mitta tuli täyteen.

Donbassin väestö julistautui itsenäiseksi ja kutsui Venäjän armeijan apuun. Itä-Ukrainan asukkaiden oma armeija liittoutui Venäjän armeijan kanssa yhteistoimintaan puolustamaan kotimaataan.

 

                                                            ***

 

Yhdysvallat ja Ukraina ovat saaneet natseihin tukeutuvan armeijansa avuksi varustuksia Saksalta. Saksa on tutussa puuhassa palauttamassa nyky -poliitikkojen isien ja isovanhempien haavetta voitosta Venäjästä.

Eestiläisillä ja suomalaisilla on kilpailu siitä, kuka parhaiten palvelee Ukrainan presidentti Zelenskya ja hänen isäntäänsä Yhdysvaltoja.

Ranska, Ruotsi ja Norja ovat erikoisessa seurassa. Ranska ja Norja olivat natsi-Saksan miehittämiä ja kärsivät siitä, mutta nyt eivät ole huomaavinaan natsien rikoksista kärsivien Donbassin asukkaiden hätää. Suomalaisille natsi -liittolaisuus on tuttua ja poliitikkomme keräävät pisteitä Ukrainan avusta mielellään ja ilman vaikeuksia.

 

 

                                                             ***

 

Kun tuntee Vietnamin, Irakin, Libyan, Syyrian ja Afganistanin kauhut Yhdysvaltojen armeijan ja sen liittolaisten uhreina ei ole vaikeata asettua natsismin uhrien puolelle tässäkään tapauksessa. Venäjällä on valtava taakka puolustaa maailmaa fasismilta ja natsismilta. YK:n viimeisimmässä äänestyksessä EU-maat olivat jo natsismin ja fasismin ihannoinnin puolella. Maapallon maiden enemmistö ei ole.

 

 

                                                         ***

 

Presidentti Niinistö kilpailee kaikkien niiden kanssa, jotka Ukrainaa miellyttäen tietävät miellyttävänsä Yhdysvaltoja. Jokainen teko tuottaa pisteitä, joiden runsaus pussissa oikeuttaa ensi vuoden tammikuun ensimmäisenä päivänä Banderan kunniaksi vietettävän soihtukulkueen kärkeen Kiovassa. 

Eturiviin rynnii tietenkin presidentti Biden. Häntä taluttaa Britannian sen hetkinen pääministeri. Liittokansleri Scholtz lienee toisessa rivissä, rinnallaan Emmanuel Macron ja Puolan presidentti Duda. Bidenin rinnalle asettunee kunniavieraana Angela Merkel ja Francois Hollande, ehkä Petro Poroshenkokin. Viimeksi mainitun vierelle päässee Sauli Niinistö.

 

Jos Venäjä voittaa sodan, kuten uskon, marssi peruutetaan. Musiikkina soitetaan jotakin kuolematonta venäläis-ukrainalaisen säveltäjän teosta.

 

                                                   

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ukrainan historia, Venäjä, natsismi Euroopassa, natsismin ilmentymä Suomessa, Merkel, Hollande, Poroshenko, tankit, Minsk, Sauli Niinistö,

KANSALLISSOSIALISMIAKO SANNA MARIN TAVOITTELEE?

Lauantai 31.12.2022 klo 14.21 - Pirkko Turpeinen-Saari

Suomen pääministeri toivoo Suomen kansan ajatusten olevan Ukrainassa.

Menneen vuoden aikana hän on usein toistanut Suomen voittaneen kaikki sotansa. Hän on kuvannut Ukrainan asian olevan Suomenkin asia. Lisäksi hän on uskonut ja vaatinut, että Venäjä ei voita sotaa, jota pääministeri kutsuu ”provosoimattomaksi, julmaksi hyökkäyssodaksi”.

Lähdetäänpä alusta:

Suomi hävisi toisen maailmansodan liittoutuessaan natsi-Saksan kanssa. Suomi tunnusti myös fasistisen Kroatian, jonka keskitysleirit olivat Saksankin leirejä julmempia. Fasistisessa Kroatiassa ortodoksiset serbit suljettiin leireihin tai poltettiin elävältä ortodoksisiin kirkkoihinsa elleivät suostuneet kääntymään katolisuuteen.

Suomi oli Pariisin rauhansopimuksesta neuvoteltaessa ansionsa mukaan häpeäpaalussa muiden liittolaistensa kanssa. Sen sijaan että pääministeri Marin osoittaisi myötätuntoa fasistien kynsiin joutuneita serbejä tai Mannerheimin suunnittelemiin ja toteuttamiin Itä-Karjalan keskitysleireihin pakolla kuljetettuja venäjää puhuvia Karjalan asukkaita kohtaan, hän kääntää asiat päälaelleen. ”Suomi voitti!”

 

                                                   ***

 

Sama toistuu Ukrainan kohdalla.

Yhdysvaltojen vuonna 2014 yhteistyössä Ukrainan natsien kanssa suorittamasta vallankaappauksesta lähtien natsismi on voittanut alaa Ukrainassa. Natsien vaikutuksen alainen Kiovan hallitus julisti sodan Itä-Ukrainan pääasiassa venäjänkieliselle väestölle. Miksi? Itä-Ukrainan väestö ei halunnut alistua Yhdysvaltojen nimittämän nukkehallituksen alaisuuteen vaan vaati demokratiaa.

Välittömästi vallankaappauksen jälkeen Kiovan hallitus ja eduskunta julistivat venäjän kielen kielletyksi. Miljoonilta ihmisiltä kiellettiin äidinkielensä puhuminen kodin ulkopuolella. Vähitellen venäjänkieliset sanomalehdet ja TV-asemat lakkautettiin.

Länsi-Ukrainassa vallitseva kansallismielinen yhteiskuntakäsitys tuli ainoaksi hyväksytyksi ajatustavaksi. Siihen kuului toisen maailmansodan aikaisten natsijohtajien ihannointi. Heidän mukaansa nimettiin urheiluhalleja ja tuhansien katujen ja aukioiden nimet muutettiin.

 

 

                                                     ***

Keväällä 2014 yli 100 ihmishenkeä vaatineen vallankaappauksen syyllisten etsiminen tehtiin laittomaksi. 2.5. 2014 lähes 100 demokratiaa vaatinutta kaupunkilaista suljettiin natsien toimesta Odessan ammattiyhdistysten taloon, joka poltettiin, ovet suljettiin ja ihmisten pako palavasta rakennuksesta estettiin. Syyllisten etsimistä ei ole aloitettukaan.

Natsien vaikutuspiirissä oleva Kiovan hallitus osallistui Minskin rauhansopimuksen laadintaan, jotta Donbassin pääasiassa venäjän kielisen Itä-Ukrainan alueelle voitaisiin rakentaa autonomia, jonka puitteissa kaksi kulttuuria voisi elää rinnakkain.

Minskin sopimuksen laatimiseen osallistuivat Ranskan presidentti Francois Hollande ja Saksan liittokansleri Angela Merkel. He ovat kuitenkin nyt paljastaneet, että Minskin sopimusta ei ollut aiottukaan panna täytäntöön vaan tarkoituksena oli järjestää Ukrainalle aikaa yhdessä USA:n ja NATO:n kanssa suorittaa aseellista entistä parempaa varustautumista Venäjää vastaan.

Minskin sopimuksen asteittaisen täytäntöönpanon viimeiseksi askeleeksi oli tarkoitettu Ukrainan itärajan palauttaminen Ukrainan hallituksen alaisuuteen sen ollessa sisällissodasta lähtien Donbassin omien aseellisten joukkojen hallinnassa. 

Presidentti Petro Poroshenkon hyväksyi kuitenkin tuon Minskin sopimuksen viimeisen askeleen vuonna 2018 laiksi, mikä merkitsi YK:n hyväksymän Minskin sopimuksen raukeamista. Donbassin väestölle ei jäänyt mitään neuvoteltavaa. Kiovan sota ja pommitukset jatkuivat herkeämättä.

 

                                                        ***

Länsi-Ukrainan nationalistien tavoitteena on ukrainisoida koko väestö. Ensimmäinen askel oli venäjän kielen aseman muutos vuonna 2014, venäjä ei ollut enää virallinen kieli. Vuonna 2017 kouluopetus venäjänkielellä kiellettiin. Venäjän kielen puhuminen julkisuudessa kiellettiin ja vähitellen kaikki venäjänkieliset painetut tekstit ja muu ilmaisu tulivat kielletyiksi.

Kaikki Ukrainan koulukirjat muutettiin myötäilemään myönteistä asennetta toisen maailmansodan aikaisiin natsien kanssa liittoutuneisiin johtajiin kuten Stepan Banderaan. Näiden johtajien syntymäpäiviä juhlistetaan soihtukulkuein.

Kaikki toisen maailmansodan voittaneen Neuvostoliiton kaatuneiden muistomerkit oli hävitettävä. Kaikki mikä muistuttaa Venäjän osuudesta Ukrainan kehityksessä on poistettava. Viime päivinä Odessan kaupungin perustaneen Katariina Suuren patsas on siirretty hautausmaan varastoon. 

Itä-Ukrainan Donbassin autonomian sijaan nationalistien tavoitteena oli alueen asukkaiden uudelleen kasvatus, omasta identiteetistä luopuminen ja nationalistisen ukrainalaisen identiteetin omaksuminen. Vasta uudelleen kasvatuksen tuotteena syntyvät ihmiset voisivat olla Ukrainan kansalaisia. Prosessi muistuttaa islamilaisessa kalifaatissa opin omaksuneiden kansalaisten ”uudelleen sosiaalistamista”, josta on kokemuksia esimerkiksi Ruotsista.

 

                                                  ***

Sanna Marin ja Sauli Niinistö puolisonsa Jenni Haukion kanssa ovat edistäneet Ukrainan kaltaista prosessia Suomessa. Uuden vuoden tervehdyksessään Sanna Marin kuvaa tänä vuonna maassamme tapahtuneita muutoksia positiivisen historiallisiksi – NATO-hakemus etunenässä.

Venäjä pyrkii operaatiollaan poistamaan maailmasta natsismin uhan. Samalla se joutuu taistelemaan natsismia tukevaa Yhdysvaltojen ja EU-NATO:n sotilaallista uhkaa vastaan. Marin toivoo siis natsismin ja rasismin voittoa.

Suomen media, Yle etunenässä, on toteuttanut kansan historiallisen muistin tuhoamista. Kuten pääministeri Marin, joka väittää Suomen voittaneen kaikki sotansa häpeällisen häviön sijaan, Yle yrittää tehdä suomalaisista Ukrainan natsien ihailijoita. Kuluneen vuoden aikana Yle ei ole pystynyt tuottamaan ainoatakaan keskustelua, jossa olisi historiallisen totuuden runko. Jos suomalaisten ei anneta surra väärällä puolella oloaan ja keskitysleirejään, kansa joutuu toistamaan virheitään. Se merkitsisi liittoutumista yhä fasistisemman Euroopan unionin kanssa, joka selviää julkisuudessa vain valehtelemalla siitä mitä maailmassa tapahtuu.

Euroopan unionin jäsenmaat ovat ilmoittaneet YK:n äänestyksessä kannattavansa fasimin ja natsismin ihannointia. He haluavat korruptoituneen natsi-Ukrainan EU:n jäseneksi. Samaan aikaan Venäjä yrittää sotilaallisesti estää natseja tuhoamasta suurta osaa Ukrainan väestöstä ja toimia kaikkien maailman fasismin vastaisten maiden johtajana ja kannustajana.

Sanna Marin ja Sauli Niinistö ovat historian väärällä puolella.

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sanna Marin ja kansallissosialismi, Ukraina, ukrainalaisten uudelleen kasvatus, Hollande, Merkel, venäjänkielen kieltäminen, Poroshenko, Venäjä, NATO, EU, toisen maailmansodan häviö, Sauli Niinistö, ortodoksinen uskonto

Angela Merkel ja Saksan liukuminen kohti natsismia

Lauantai 25.6.2022 klo 17.16 - Pirkko Turpeinen-Saari

Luin yhdysvaltalaisen Kati Martonin analyysin Angela Merkelistä. Kirjailija on amerikkalaisen diplomaatin Richard Holbrooken vaimo. Koko kirja on laadittu kylmän sodan silmälasit silmillä. Siten ei ihme, että juuri tämä teos on käännetty suomeksi WSOY:n, mediapoolin jäsenen toimesta.

Lukiessa Martonin tekstiä jään pohtimaan, onko tämä kirja kertomus hänestä itsestään, hänen ajatusmaailmansa kehityksestä sosialistisen Unkarin taakseen jättäneenä ja sen vaurioittamana henkilönä.

Lukijana joudun kysymään, onko tässä todella Merkel mielipiteineen ja vaiko kirjailija käsityksineen. Kuten yleensäkin, luen mieluiten objektiivisuuteen pyrkiviä elämäkertoja. Toisaalta on tietysti hyvä, että kirjoittajan tausta ja lähtökohdat ovat tiedossa.

Varhaiseen keski-ikään saakka Merkel eli sosialistisessa Saksan demokraattisessa tasavallassa. Hän suoritti fysiikan maisterin tutkinnon ja siirtyi Saksojen yhdistymisen jälkeen politiikkaan Helmut Kohlin suojeluksessa.

Ensimmäisessä ministerin postissaan 1991 alkaen Merkel toimi naisten ja nuorison asioista vastaavana ministerinä, myöhemmin ympäristöministerinä.

 

                                                                          ***

 

Angela Merkelin isä oli ”lännestä” Itä-Saksaan muuttanut pastori, minkä vuoksi sosialistisessa maassa Merkelin perhettä pidettiin porvarillisena. Merkelin vakaumus on syvästi uskonnollinen. Hänen isäänsä pidettiin sosialistina eikä tämä tai Merkelin äiti koskaan äänestäneet tytärtään vaaleissa.

Merkelin maailmankuvassa juutalaisten kärsimykset Hitlerin ajan Saksassa muodostavat keskeisen tekijän. Hänen käyntinsä Israelissa ovat eräänlaisia Canossan matkoja katumusharjoituksineen. Sen sijaan Jugoslavian hajottaminen ja serbien kärsimykset Hitlerin Saksan ja fasistisen Kroatian vallan alla ei näytä merkinneen Merkelille mainittavasti mitään – kirjailija ei niitä mainitse.

On hämmästyttävää, että osallistuminen Helmut Kohlin hallitukseen ei ole tuonut Merkelin tietoisuuteen mesenaattinsa yhteistyötä Kroatian natsien ja Yhdysvaltojen natsidiasporan kanssa. Eikö nais- ja nuorisoasiain ministeriä otettu mukaan keskeisiin sotapoliittisiin neuvotteluihin?

EU-Saksa aloitti Jugoslavian hajottamisprosessin yhteistyössä Yhdysvaltojen kanssa. Ensimmäinen askel oli kansainvälisten sopimusten ja Jugoslavian perustuslain vastainen Kroatian itsenäisyyden tunnustaminen. Sen seurauksena Kroatia aloitti USA:n ja sen NATO-liittolaisten kanssa sodan Jugoslavian liittoarmeijaa vastaan. Kohl auttoi hankkimaan aseita Itä-Saksan jäljelle jääneistä varastoista. USA:n natsidiaspora ja Osama bin Laden auttoivat sodan rahoituksessa.

Teoksen kirjoittajan aviomies Richard Holbrooke oli keskeinen diplomaatti Jugoslavian hajottamissotien aikana.

Jugoslavian hajottamisesta hyötyi Yhdysvaltojen sotateollisuus. Loppuvaiheen pommitukset olivat sille tuottoisia. Yhdysvalloilla oli Saksojen yhdistymiseen saakka 300 000 sotilasta Länsi-Saksan maaperällä, mutta se halusi sillanpääaseman myös Balkanille tavoitteenaan koko Jugoslavian miehitys.

 

                                                                      ***

Oletetaan, että Angela Merkel ei tiennyt mitään Jugoslavian hajottamissotien natsikytköksistä. Mikä sitten selittää hänen solahtamisensa tuohon Kohlin ajamaan prosessiin?

Lukijalle nousee mieleen eräs syy: Angela Merkelin lähes lapsenomainen Amerikan ihailu. Kulutustavaroiden puutteen keskellä Itä-Saksan kasvatti, kuten muutkin hänen maanmiehensä, toivoi saavansa samanlaisen farkku/cocacola -maailman kuin ”lännessä”. Angela olikin ensimmäinen koululuokassaan, jolla jo sosialismin aikaan oli farkut. Hän oli saanut ne ”lännessä” asuvilta sukulaisiltaan.

Muistan omasta lapsuudestani ensimmäisen matkan Yhdysvaltoihin vuonna 1950. Olin 9-vuotias ja pääsin sisareni kanssa äidin kongressimatkalle mukaan kuukauden mittaiselle vierailulle eri puolille Yhdysvaltoja. Kävimme vaarini veljen, maailmanmestaripainija Väinö Ketosen kotona Massachusettsissa. Astuessamme omakotitaloon sisään näimme sisareni kanssa eteisessä ison pahvilaatikon täynnä appelsiineja. Se vaikutti sodanjälkeisen säännöstelyn maasta tulleille pikkutytöille ihmeeltä.Lukiessani Merkelin rajatonta Amerikan ihailua mieleeni muistuu tuo oma kokemukseni.

Samalla matkalla koin kuitenkin myös bussissa lehahtaneen valkoisten amerikkalaisten kauhun kipittäessäni bussin takaosaan, jossa oli vain mustia matkustajia. Valkoiset ja mustat olivat yhtä kauhuissaan tästä tavattomasta teosta. Appelsiinit ja mustien asema tarjosivat melko realistisen kuvan todellisuudesta.

Merkelin kodalla realismi paljastui paljon myöhemmin, kun paljastui että presidentti Obaman hallinto oli kuunnellut hänen henkilökohtaista puhelintaan.

 

 

                                                                         ***

Seuraava liittohallitus sosialidemokraatti Gerhard Schröderin ja vihreiden  johdolla ryhtyi pommittamaan Serbiaa v. 1999 yhdessä NATO-liittolaisten kanssa palvellakseen Yhdysvaltojen miehitysvaltaa. Pommitukset päättäneessä sopimuksessa YK totesi Kosovon olevan Serbian maakunta, mutta Suomen presidentin johdolla serbiomaisuus siellä konfiskoitiin ja Saksan sivustatuella Kosovo julistettiin laittomasti itsenäiseksi.

 

                                                                          ***

Merkelin pitkä liittokanslerikausi kesti 15 vuotta. Sinä aikana suhteet Venäjän ja kiihtyvästi laajenevan EU:n ja NATO:n välillä heikkenivät. Yhdysvaltojen painostuksesta ja kiristystoimien perusteella EU:n ja NATO:n tulkinnat Afganistanin, Irakin, Georgian, Syyrian, Libyan ja Ukrainan sodista saivat Amerikan sotateollista kompleksia tukevat harhaiset tulkinnat lännen valtamedioissa.

Merkelin elämäkerran kirjoittaja nimittää Yhdysvaltojen väkivaltaista, tarkka-ampujien ja natsien avulla toteutettua Ukrainan vallankaappausta v. 2014 ”Putinin sodaksi”. Tosiasiassa Yhdysvaltojen asettama laiton eduskunta ja hallitus julisti eduskunnan puhemies Turchinovin suulla Itä-Ukrainalle ”terrorismin vastaisen sodan”. Donbassin asukkaita, jotka eivät hyväksyneet vallankaappausta, vaan kannattivat demokraattisesti valittua presidenttiä, kutsuttiin länsimedian vahvistuksella”terroristeiksi”. Krimin asukkaiden pako natsien kynsistä sai myös lännen tuomion. Presidentti Putinin Venäjää rangaistiin Yhdysvaltojen ja useiden EU-maiden toteuttamasta vallankaappauksesta.

Angela Merkel osallistui Minskin sopimuksen laatimiseen. Tavoitteena oli autonomian säätäminen Donbassin pääasiassa venäjää äidinkielenään puhuvalle väestölle. Donbassin pommitukset saivat kuitenkin jatkua 8 vuotta 14 000 siviilin ja 400 lapsen menettäessä henkensä Ukrainan vallankaappauseduskunnan säätäessä venäjänkielisen väestön demokraattiset oikeudet poistavia lakeja. Niiden mukaan koulunkäynti venäjänkielellä on laitonta, oppositiopuolueet on lakkautettu, natsipataljoonat on integroitu armeijaan ja tiedustelupalveluun, venäjänkieliset sanomalehdet ja TV-ohjelmat ovat kiellettyjä. Merkel vaikeni.

 

Samaan aikaan kun Angela Merkel suree juutalaisten kohtelua Saksan valtaamilla alueilla toisen maailmansodan aikana, hän ei ole huomaavinaan sitä, että Ukrainan natsit ja niiden vaikutuksen alainen hallitus toimii kuin Hitler aikoinaan. Ainoa johtopäätös on se, että Saksan on hyväksyttävä Yhdysvaltojen vallankaappaus ja sen jälkeinen NATO: n yhä voimistuva vaikutus Ukrainassa oman riippuvuutensa seurauksena.

 

                                                                    ***

Angela Merkelin perijätär, Euroopan komission johtaja Ursula von der Leyen on tuhonnut EU:n ja Venäjän suhteet. EU on pystyttänyt Suomen turvallisuuskomitean alaisen Mediapoolin kaltaisen sensuurin koko Eurooppaan. Objektiivinen tiedonvälitys on lakkautettu, venäläiset RT-news ja Sputnik on sensuroitu kattavasti. 

Todellisuuden kieltävä ilmapiiri on johtanut siihen, että Venäjää halutaan rangaista siitä, että se haluaa kaikkien maiden turvallisuudesta huolehdittavan tasaveroisesti eikä yksinapaisen USA-johtoisen maailmanjärjestyksen pohjalta. Rikollisen ryöstöpolitiikan, rasismin ja natsismin tukemisen on loputtava. 

 

                                                                         ***

Venäjän presidentti Vladimir Putinin puhe Pietarin talousfoorumissa 17.6.2022 oli valtiomiehen puhe. Euroopassa ei ole toista johtajaa, joka ansaitsisi saman tittelin sen syvällisessä merkityksessä.   

 

                                                                         ***

On luonnollista, että juuri WSOY julkaisee tällaisen kylmäsotahenkisen muistelmateoksen. Se täydentää viimeiset kolme kuukautta maassamme vallinnutta joukkopsykoosia. Paluu 1930-luvulle on tapahtunut presidentti Sauli Niinistön ja pääministeri Sanna Marinin johdolla. Itsenäisestä Suomesta ei ole enää jälkeäkään. Suomi seuraa Saksan askelissa kohti natsismia.USA:n luoma natsi- Ukraina on saanut Suomen valtiojohdolta myös aseellisen tuen.

 

 

 

                            

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Angela Merkel, Saksan itsenäisyys, USA:n vallankäyttö, natsi-Ukraina, Venäjä, presidentti Putin, Ursula von der Leyen,

MERKELIN PERINTÖ

Keskiviikko 6.10.2021 klo 19.27 - Pirkko Turpeinen-Saari

Saksan demokraattisessa tasavallassa syntynyt ja kasvanut papin tytär pääsi Saksojen yhdistyttyä ripeästi oppi-isänsä Helmut Kohlin avulla politiikan sisäpiiriin, liittovaltion hallitukseen.

Itä-Saksan, DDR:n ankeus Länsi-Saksan taloudellisessa puristuksessa oli ollut nuorelle fyysikolle, Angela Merkelille traumaattista. Liittokansleri Helmut Kohlilla ja ulkoministeri Klaus Kinkelillä oli vuorostaan omat traumansa.

Helmut Kohl oli Hitlerin armeijaan kasvatettu nuori, mutta ikänsä puolesta hän ei ehtinyt aktiivisiin sotatoimiin.

Klaus Kinkelin nuoruuden tärkein muisto oli se, kun hänen isänsä palasi joitakin vuosia sodan jälkeen Neuvostoliiton vankileiriltä takaisin kotiin.

Helmut Kohlin päämääräksi oli tullut kommunismin kitkeminen koko Euroopasta. Siihen työhön hän kutsui myös Suomen valtiovarainministeri, varapääministeri Sauli Niinistön pyytämällä tämän vuonna 1998 ryhtymään EDU:n, Euroopan demokraattisen unionin puheenjohtajaksi. Niinistön kirjoittamassa kirjassa Viiden vuoden yksinäisyys, hän toteaa järjestön päätehtävän olleen juuri kommunismin kitkeminen.

Jugoslavian jokaisen osavaltion päämies etnisestä taustasta riippumatta oli kommunisti.Jugoslavian aatteellinen pohja erosi Neuvostoliiton mallista. Jugoslavia oli sotilaallisesti liittoutumaton sosialistinen valtio, joka oli 24. maailman valtioiden tilastossa kansantulolla mitattuna. Hyvinvointivaltion erityispiirre oli se, että työläiset saivat edustajansa yritysten hallituksiin ja saivat osuutensa voitosta.

                                                         *

Samat USA:n ja Saksan teollisuuspiirit, jotka olivat rahoittaneet Hitleriä, olivat valmiita rahoittamaan Kohlin hankkeita, joista Euroopan unionin rakentaminen teollisuuspiirien kaavailujan mukaiseksi sotateollisuutta tukevaksi järjestöksi oli tärkein.

Kohl oli valmis hakemaan asevoimaa ja rahoitusta Yhdysvaltojen albaani- ja kroaattinatsidiasporalta ja hän neuvotteli perustuslain vastaisesta itsenäistymisasiasta salaa Kroatian ja Slovenian tasavaltojen johtajien kanssa. Aseita Kroatiaan muodostettaville asjoukoille saatiin Itä-Saksan ylijäämävarastoista.

Osama bin Laden antoi sivustatukea ja hankki rahoitusta, aseita ja jihadisti-taistelijoita Lähi-Idästä. Hän tuki Bosnian presidentti Izetbegovicin hanketta islamilaisen kalifaatin rakentamiseksi Bosniaan serbien kustannuksella.

Angela Merkel oli liittokansleri Kohlin IV hallituksen naisasioiden ministeri vuodesta 1991 lähtien. Saksa aloitti Euroopan unionin perustamiskokouksessa sodan Jugoslavian hallitusta vastaan yllyttämällä EU:n tulevat jäsenet julistamaan osavaltio Kroatian kansainvälisten sopimusten ja Jugoslavian perustuslain vastaisesti itsenäiseksi. Oli päivänselvää, että Jugoslavian liittovaltion armeija ei katsoisi sivusta, kun maan perustuslakia, kansainvälisiä lakeja ja sopimuksia rajoista väkivalloin muutettaisiin.

Siten voidaan sanoa, että Euroopan unioni perustettiin Jugoslavian raunioille.

Merkel oppi, että valtion lainojen yht'äkkinen irtisanominen, talouspakotteilla kiristäminen, aseellinen voima, yhteistyö natsimielisten kroaattien ja muslimien kanssa ja massiivinen propaganda ovat edelleen "länsimaailman" toimivia välineitä kuten Hitlerin aikana. Yhdysvaltalaisen kroaatti- ja albaanidiasporan rahoittama Ruder-Finn markkinointitoimiston toimet ylittivät Göbbelsin tiedonvälitystehon moninkertaisesti.

Maapohjan saa se, joka haluaa sen, ei se, joka sen omistaa, Merkel joutui toteamaan.

Rasistiset perustuslait (Kroatia) ovat edelleen hyväksyttäviä. Serbiomaisuuden konfiskointi samoin. Suora toiminta ja väkivalta monipuoluevaalien sijaan (Kosovon albaanit) ovat hyväksyttäviä ja demokratiaa edellyttävät toimet ja laillisuuden ylläpito ovat "väkivaltaa" (Jugoslavian hallitus)

Ällistyttävintä oli se yksimielisyys, jolla NATO-maat Yhdysvaltojen ja Saksan johdolla tuhosivat uraanipommeilla Jugoslavian saadakseen sen kokonaisuudessaan sotilaallisesti miehitetyksi.

Angela Merkel oli siirtynyt ympäristöministeriksi Kohlin 5. hallituksessa marraskuussa 1994. Miltä Jugoslavian totaalinen ympäristötuho uraanipommeilla on mahtanut tuntua? Juutalaisten holokausti on Angela Merkelin puheissa toistuvasti esillä. Miten serbeihinkohdistunut menetelmiltään ehkä vielä kammottavampi jo toinen holokausti ei näytä tuntuneen missään?

Hakiko Kohl revanssia toisesta maailmansodasta ja siitä, että serbit ajoivat lopulta saksalaiset ulos Jugoslaviasta siitä huolimatta, ettämoni serbi oli kuollut fasistisen Kroatian ja natsi-Saksan keskitysleireillä? Kommunisti Tito oli voittanut.

Propagandististen lavastusten mestari USA:n presidentti Bill Clinton keksivuonna 1993 perustaa yhteistyössä Saksan ulkomaantiedustelun johdosta ulkoministeri ksi tulleen Klaus Kinkelin kanssa Nürnbergin tuomioistuinta muistuttavan ICTY-Jugoslavia tribunaalin tuomitsemaan holokaustin uhrien, nyt mukamas sotarikollisiksimuuttuneiden serbien sotarikoksia. Juuri Clinton esitti muslimipuolueen kokoukselle 1993, että "Srebrenicasta pitäisi saada 5000 ruumista, joiden perusteella voitaisiin aloittaa serbienpommitukset". Osanottajat ihmettelivät mistä ruumiit saadaan.

Tosiasiassa vuosina 1992 - 1993 USA:n, Saksan ja Osama bin Ladenin tukemat, kalifaattia rakentamaan pyrkivät muslimitolivat tehneet ryöstö- ja tuhoamisretkiään Srebrenicaa ympäröiviin serbikyliin tappaen asukkaat ja ryöstäen karjan ja viljavarastot sekä lopuksi polttaen kylät.

USA:n ulkoministeri Madeleine Albright kielsi mediaa raportoimasta näistä tuhotöistä. Sen sijaan Ruder-Finn markkinointitoimiston serbivastainen propaganda kukoisti.

Saksan hallitus vaihtui 1998. SDP:n johtaja vaihtui Oskar Lafontainesta Gerhard Schröderiin. Lafontaine olisi tuskin hyväksynyt pommituksia. Liittokansleriksi tullut Schröder ja hänen ulkoministerinsä vihreiden Joschka Fisher edustivat uusliberaalimpaa suuntausta ja liimautuivat Yhdysvaltojen kylkeen. Heille ei tuottanut vaikeuksia rakentaa yhdessä Suomen hallituksen kanssa Racakin taistelun lavastusta, jota presidentti Clinton tarvitsi voidakseen aloittaa Jugoslavian miehitykseen tähtäävät pommitukset.

Merkel ei siis ollut enää Schröderin hallituksessa, joka vuoden 1998 lopulta lähtien viimeisteli lopunkin Jugoslavian tuhon pommituksilla ja Serbian maakunnan Kosovon miehityksellä.

Sen sijaan hän seurasi katseella Saksaa miehittävän USA:n irtautumista kansainvälisistä laeista Bratislavan kokouksessa v. 2000 ja suunitelmaa NATO:n laajentamisesta Baltiasta Odessaan sekä Venäjän pääsyn estämisestä Itämerelle.

Merkelin tultua Schröderin jatkajaksi nyt laajan koalition liittokanslerina Saksa oli jo alkanut suunnitella yhdessä Yhdysvaltojen kanssa Lähi-Idän sosialististen tai sosiaalista oikeudenmukaisuutta toteuttavien maiden haltuunottoa ylikansallista pääomaa tyydyttäviin tarpeisiin.

Talous- ja sosiaalipoliittinen sidos Yhdysvaltojen ja Saksan välillä johti yhteisiin hankkeisiin niin kutsutuissa värivallankumouksissa.

                                                           *

Saksalainen tutkimuslaitoksen johtaja Volker Perthes ja yhdysvaltalainen USA:n Libanonin suurlähettläs Jeffrey Feltman alkoivat suunnitella vallanvaihtoa sekulaarisessa Syyriassa. Tavoitteena oli saada maan infrastruktuuri ylikansallisten tahojen käsiin CIA:n tukeman muslimiveljeskunnan avulla. Sharia-laki uskonnonvapauden sijaan oli tavoitteena.

Syyrian presidentin Bashar al Assadin demonisoimiseksi tarvittiin erinäisiä toimia.

Syyria oli ollut merkittävässä roolissa rauhan saavuttamiseksi Libanonin sodassa. Entinen siirtomaavalta Ranska osallistui mielihyvin Syyrian horjuttamiseen. Ensimmäinen tehtävä oli presidentti Assadin demonisointi.

Palkkamurhaaja tappoi Libanonin entisen pääministerin Rafik Haririn 14.2.2005. Kyseessä oli tyypillinen lavastus. Ranskan presidentti Jacques Chirac meni mukaan Assadin lavastamiseksi syylliseksi ja tuli YK:n tutkimuskomisiion valtuuttamista murhatutkimuksiin Libanonin oikeusministeriön sijaan.

Usean vuoden ajan Libanonin presidentti Lahoudin lähimpiä kenraaleita ja presidentti Assadia "tutkittiin" YK:n komission toimesta mahdollisina syyllisinä murhaan. YK:n pääsihteeri Ban Ki-moonin toimistoon pystytettiin kansainvälinen tribunaali presidenttien Lahoud ja al-Assad tuomitsemiseksi. Syytös osoittautui keksityksi.

Volker Perthes ja Jeffrey Feltman kiiruhtivat eteenpäin. He esittivät USA:n presidentiksi valitun Barack Obaman läsnä ollessa Bilderberg-ryhmässä Syyrian vallanvaihdoksen kaavion vuonna 2008.

Tuo suunnitelma käsitti perustuslain kumoamisen, parlamentin hajottamisen, presidentin lähettämisen "muualle" - ja niin edelleen.

USA:n johtamiin Libyan pommituksiin Saksa ei osallistunut. SEn sijaan yrityksessä siirtää Syyria muslimiveljeskunnan haltuun Saksa oli keskeinen ideologi.

Saksa liittyi presidentti Obaman johtamaan kansainväliseen vaatimukseen Assadin poistamiseksi vallasta. Libyassa USA:ta palvelleita jihadisteja siirrettiin Syyriaa Ranskan sotilaiden rinnalle.

Volker Perthes siirtyi YK:ssa yhä ylemmille portaille vaikuttaen pääsihteereiden toimintaan Syyrian suhteen. Syyrian hallituksen osallistuminen Syyriaa koskeviin YK:n neuvotteluihin ja toimintasuunnitelmiin estettiin täysin YK:n periaatteiden vastaisesti. YK:n humanitaarinen apukin kanavoitiin vain kapinallisalueiden kautta, ei hallituksen kautta. Niin väkivaltaista YK:n periaatteiden polkemista on vaikea uskoa tapahtuvaksi.

Lähi-Idän sotien kanssa samanaikaisesti maailma koki pankkikriisin ja pakolaiskriisin.

Miten Merkel hoiti nämä?

Kreikan liittyminen euroalueeseen oli johtanut maan taloudelliseen kriisiin. Kreikan lainat olivat Saksan ja Ranskan pankeilta. Näiden maiden pankit olivat muutenkin vaikeuksissa. Sen sijaan, että Angela Merkel ja Nicolas Sarkozy olisivat pyytäneet omilta parlamenteiltaan verovaroja pankkien pelastamiseen he keksivät kiertotien. Muut euroryhmän maat ottivat omista budjeteistaan maksaakseen Kreikan lainoja. Nämä maksut eivät koskaan ohjautuneet Kreikan tileille vaan ne matkustivat suoraan tilkitsemään Saksan ja Ranskan pankkien taseita.

Tämän lisäksi Kreikka otettiin täydelliseen EU-komission pakko-ohjaukseen, minkä seurauksena Kreikan valtiovarainministeri ei pystynyt edes avaamaan oman ministeriönsä tietokoneita. Yannis Varoufakis, kevään 2015 aikainen Kreikan valtiovarainministeri on mirjoittanut erinomaisen kirjan, Adults in the Room, tuosta ajasta.Kreikkalaiset mielenosoittajat kutsuivat Angela Merkeliä natsiksi ja vaativat Saksaa maksamaan korvauksia aiheuttamistaan toisen maailmansodan aikaisista tuhoista.

                                                                *

Totta kai Angela Merkel oli tietoinen Saksan roolista yrityksessä muiden NATO-maiden kanssa muuttaa Syyria muslimiveljeskunnan johtamaksi ylikansallista pääomaa palvelevaksi CIA-vetoiseksi valtioksi. Näinhän olikäynyt USA:n ja NATO:n miehittämässä Serbian Kosovossa. Pommitetun Serbian infrastruktuuri oli otettu pääasiassa saksalaiseen ja yhdysvaltalaiseen omistukseen tiedotusvälineitä myöten. Pääroolissa ja tilanteen ylläpitämisen takaajana on ollut Yhdysvaltojen sotilastukikohta Bondsteel Kosovossa sekä vuodesta 1999 jatkunut NATO-miehitys.

Yhdysvaltojen ja sen NATO-liittolaisten toiminta tarvitsi propagandavahvistuksen Syyriassa. Ghoutassa lavastettiin vuonna 2013 kaasuisku, josta heti syytettiin Syyrian presidenttiä. Samana päivänä katolinen nunna lähetti YK:lle silminnäkijätietonsa tapahtumien todellisesta laidasta, että kapinalliset/jihadistit olivat iskun takana.

Kuten Srebrenicassa, Sarajevon räjähdyksissä, Racakissa ja Libanonin ex- pääministerin murhassa tavoitteellinen lännen tiedottaminen tässäkin tapauksessa johti tulokseen. Syyrian hallitusta pidettiin syypäänä. Yhdysvaltalainen yliopisto MIT tutki tapauksen, kuten niin monia ristiriitaisia väitteitä sisältäneitä tapauksia, ja totesi, että isku ei ole voinut tulla muualta kuin kapinallisten alueelta. Tutkimustulosten saaminen kesti vuoden ja pelissä olivat jo uudet väitteet.

Syyriaan kohdistuneiden lännen sotilaallisten ja taloudellisten pakkotoimien. kestettyä lähes viisi vuotta Syyrian väestö oli pakotettu hakemaan turvaa jatoimeentuloa maan rajojen ulkopuolelta - ensin Turkista ja Libanonista, sen jälkeen Euroopasta.

Syyria oli antnut turvan 2000-luvunalussa 0,5 mijoonalle palestiinalaiselle ja 1,5 miljoonalle Irakin sotaa paenneelle irakilaiselle. Nyt nämä sekä Syyrianomat asukkaat joutuivat lähtemään kerjuulle pois maasta. Sekulaarinen hyvinvointivaltio oli tuhoutumassa.

Vuoden 2015 aikana Euroopan unioniin kohdistui massiivinen muuttoliike. Tietenkin ne maat, kuten USA, Saksa, Ranska ja Iso-Britannia, jotka olivat edistäneet Syyrian vallanvaihdoshankkeita ja infastruktuurintuhoa, olisivat eniten vastuussa myös pakolaisista.

Taloudellista tuhoa öljyn varastamisen muodossa olivat harrastaneet Ranska, Turkki ja Yhdysvallat. Yhdysvallat varastaa edelleen Syyrian öljyä käsittämättömäll tavalla Syyrian ja Libanonin kärsiessä samalla polttoainepulasta.

Tilanne muuttui ratkaisevasti Venäjän liittyessä tukemaan Syyrian hallitusta.

Angela Merkel päätti hetken emmittyään ottaa yli miljoona Lähi-Idän pakolaista Saksaan. Painoiko syyllisyys ongelman aiheuttamisesta taustalla?

Muutama vuosi myöhemmin Merkelille valkeni, että Saksan suurimmissa moskeijoissa, joita on n. 5000, valta onkin fanaattista islamia kannattavalla muslimiveljeskunnalla, jota CIA tukee. Vuonna 2000 julkaistussa tutkimuksessa tilannetta pidetään vaarallisena valtion turvallisuudelle.Pakolaisvirrassa on tullut tarkoituksellisesti hyvin koulutettuja pankkitileillä varustettuja jihadisteja.

Ilmeisesti 10v tuhon jälkeen Syyriassakin Yhdysvallat, Saksa ja muut NATO-maat alkavat käsittää, että syyrialaiset eivät halua sharia-lakia vaan kannattavat presidentti Assadin sekulaarista uskonnonvapautta ja hyvinvointivaltiota. Presidentti Assad voitti viime vaalit suvereenisti vaikka monet EU-maat pyrkivät estämään äänestyspaikoille pääsemisen.

Kaikenlainen kiusanteko onosoittautunut kuitenkin hyödyttömäksi. Saksan Volker Perthes on YK:n pääsihteerin kansliassa siirtynyt nyt hoitamaan Sudaninasioita. Toivottavasti se on hyvä merkki Syyrialle.

Merklin suhde Ukrainaan on ristiriitainen. Saksa osallistui jälleen, kuten Kroatiassa 1992, yhteistyöhön natsien kanssa. Se osallistui väkivaltaista vallankaappausta suunnittelevien johtajien kouluttamiseen vuonna 2013, mutta myös neuvotteluihin väkivaltaisen prosessin lopettamiseksi helmikuussa 2014. Neuvottelutuloksen siirtäminen roskakoriin ja väkivallan jatkamisen salliminen ei antanut vakuuttavaa kuvaa Merkelin päättäväisyydestä demokratian ja rauhan puolesta.

Osallistuminen Minskin sopimusten neuvotteluihin oli sinänsä myönteistä, mutta täydellinen passiivisuus Ukrainan velvoittamiseen sopimuksen ehtojen täyttämiseksi osoittaa liiallista riippuvuutta Yhdysvalloista. Obaman ja Joe Bidenin tavoite oli saada Ukraina hajotetuksi kulttuurisesti ja maan monet taloudellisetkin sidokset Venäjään katkaistuiksi.

Oma lukuns on Merkelinhenkilökohtainen sekaantuminen Navalny-lavastukseen. Navalnyn myrkytystä ei voine pitää muuta kuin lavastuksena monien muiden lavastusten rinnalla. Kepeä selviäminen Novitschok-myrkytyksestä ei vakuuta. Lisäksi Merkelin täydellinen kyvyttömyys yhteistyöhön Venäjän kanssa, osoittaa, että hänellä ei ole oikeus puolellaan. Suomen presidentin käyttö sivustatukena potilaan saamiseksi Saksaan hoitoon muistuttaa Racakin joukkomurhalavastusta, jossa Suomen silloinen varapääministeri Niinistö oli lavastamassa yhdessä Saksan hallituksen kanssa.

Valehtelu, väärät todistukset, tosiasioiden peittely, valetuomioistuimet, ja kansainvälisten lakien rikkominen ovat värittäneet Saksan politiikkaa Merkelin poliittisenuran aikana 1991 -2021. ICTY-Jugoslavia- tribunaali on ehkä kammottavin esimerkki tuosta valheellisuudesta.

Myönteisenä puolena on todettava, että vaikka hän on ollut Yhdysvaltain käskyvallan alla, armeijan ja ohjusten miehittämänä, hänellä on ollut kokoava rooli sisäpolitiikassa varsinkin nyt pandemian aikana.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Agela Merkel, Merkelin perintö, Länsi-Balkanin tuho, kommunismin kitkeminen, liittoutuminen natsien ja jihadistien kanssa, rikosten lavastukset, Syyria, Volker Perthes,

Natsismi ja toisen maailmansodan revanssi leviää Euroopassa

Tiistai 6.7.2021 klo 12.17 - Pirkko Turpeinen-Saari

Natsien revanssi alkoi heti Neuvostoliiton jouduttua USAn johtaman ylikansallisen pääoman hallintayrityksen kohteeksi 1990-luvulla. 

Puolan ja Venäjän ohella hyökkäys kohdistettiin Neuvostoliiton rinnalla Hitlerin murskaamisessa toimineisiin serbeihin, jotka olivat Jugoslavian liittotasavallan suurin kansanryhmä.

Katolisen kirkon rikokset ihmisyyttä vastaan ja osallisuus alkuperäiskansojen etnisessä vainossa ja kansanmurhassa Kanadassa ovat herättäneet viime päivinä huomiota. Kirkon rooli fasismin tukijana, katolisten pappien osuus serbien kansanmurhassa ja keskitysleirien johtajina sekä kirkon apu natsien auttamisessa sodan jälkeen pakoon Atlantin taakse on haudattu julkisuudelta.

Yhdysvaltojen ja Saksan aikaansaama Jugoslavian liittovaltion väkivaltainen hajottaminen liittyy aseteollisuuden keskeiseen osuuteen pääoman pyrkimyksissä. Euroopan unionihan perustettiin tyydyttämään teollisuuspääoman tarpeita.

Saksan liittokansleri Helmut Kohl ei ehtinyt nuoren ikänsä vuoksi Hitlerin sotatoimiin. Hänen eikä koko Saksan sodan jälkeen paikoilleen jääneen virkakoneiston tarvinnut muuttaa katolisen kirkon määrittämää asennoitumistaan maailmaan.

Länsi-Saksan tavoite oli Itä-Saksan "kommunismin" murskaaminen. Rahauudistus oli keskeinen ase tässä. Kohlin aivan kuten Yhdysvaltojenkin tavoitteena oli kommunismin kitkeminen paitsi omissa maissaan myös kaikkialla maailmassa. Kaikki sosiaalinen oikeudenmukaisuus, Kauko-Idän ja Etelä-Amerikan maiden kansallinen itsenäisyys koettiin uhkana.

Angela Merkel oli mukana siinä Kohlin hallituksessa joka ampui lähtölaukauksen Jugoslavian sotilaalliseen hajottamiseen Euroopan unionin perustamiskokouksen yhteydessä.

Hajottaminen ei ollut väkivaltainen pelkästään massiivisen propagandan ansiosta vaan myös siksi, että Yhdysvalloissa ja Kanadassa asuva kroaatti-albaani-natsi-diaspora rahoitti sen.

Serbit, holokaustin jo kokenut kansanryhmä, asetettiin propagandassa pääviholliseksi ja "Hitleriksi", kun todelliset Hitlerit olivat Yhdysvallat, Kroatia, Bosnian muslimit ja Saksa NATO-liittolaisineen.

Saksan tavoitteena oli saada Jugoslavian infrastrukstuuri ja talous hallintaansa koska Saksojen yhdistyminen oli käynyt äärimmäisen kalliiksi.

Yhdysvallat tavoitteli Balkanin sotilaallista hallintaa. Ylikansallisen pääoman etuja "puolustetaan" asein. Yhteistyössä Suomen hallituksen ja presidentin kanssa Saksa onnistui paitsi omassa tavoitteessaan, myös auttamaan Yhdysvaltoja saamaan Balkanille, Serbian maakuntaan Kosovoon Bondsteelin jättimäinen sotilastukikohta kesäkuussa vuonna 1999. NATO-miehitys Bosniassa ja Kosovossa tarjosi hyvän alun Balkanin sotilaalliselle hallinnalle.

Suomen presidentti Martti Ahtisaari auttoi Saksan ulkoministeriötä lavastamaan syyn Yhdysvaltojen aloittamille Jugoslavian pommituksille. Muuan tuleva Suomen presidentti toimi EDUn puheenjohtajana Kohlin pyynnöstä. EDU:n keskeinen tehtävä oli kommunismin kitkeminen Euroopasta. Toiselle tulevalle presidentille tarjottiin kadulla mahdollisuutta allekirjoittaa Jugoslavian pommituksia vastustava addressi. Hän tokaisi:"Kyllä niitä täytyy pommittaa!".

Euroopan unioniin liittymisen jäkeen Suomen ohella myös muut natsi-Saksan henkiset liittolaiset ovat tukeneet aseteolisuutta, militarismia ja sanelupolitiikkaa yhteistyön sijaan. YKn asemesta nämä maat käyttävät NATO:a viitekehyksenään.

Viimeisen vuosikymmenen aikana Hitlerin natsi-armeijoiden edessä valtavan uhrin maksanut Venäjä ja muut sen rinnalla taistelleet voimat on pyritty ohittamaan sodan voiton kunnianosoituksissa. Auschwitsin vapauttajat jätettiin kutsumatta muistotilaisuuksiin.

Juutalaiset ovat hyödyntäneet holokaustin kauheudet siten, että Israelin valtio katsoo oikeudekseen miehittää muiden maita ja kohdella väkivaltaisesti alueen palestiinalaisväestöä YKn päätöksistä ja kansainvälisistä laeista piittaamatta.

Keskitysleirikohtalon juutalaisten kanssa jakaneet serbit, kommunistit, partisaanit ja mustalaiset eivät ole saaneet ansaitsemaansa kunnioitusta. Vuosikymmeniä kestävällä valtamedioiden aivopesulla todellisuus on kääntymässä väärin päin.

Räikein osoitus Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen oikeustajun puutteesta on Kosovo.

Heti Jugoslavian pommitusten päätyttyä Yhdysvallat alkoi rakentaa Serbian maakuntaan Kosovoon laitonta, jättimäistä sotilastukikohtaa Bondsteelia NATO-sotilaiden valvonnassa.

YK oli päätöslauselmalla 1244 kesäkuussa 1999 päättänyt Kosovon olevan jatkossakin Serbian maakunta, joten NATO-miehitys on väliaikainen. Kymmenen vuotta kestänyt natsi-diasporan rahoittama propaganda oli vaikuttanut myös NATO-sotilaisiin siten, että he eivät piitanneet serbeihin kohdistuvasta vainosta eikä yöllisitä orgioista joissa tapettiin serbiperheitä, tehtiin heidän elinkeinonharjoittamisensa mahdottomaksi ja poltettiin heidän ortodoksiset luostarinsa ja kirkkonsa aivan kuten toisen maailmansodan aikana.

YK ei suostunut muuttamaan päätöstään 1244 vaikka presidentti Ahtisaaren johdolla oli pyritty pääsemään siihen, että Bondsteelin maaperä tulisi itsenäiseksi maaksi. Hieman yli 100  yksityishenkilön päätöksellä Kosovo julistettiin vuonna 2008 itsenäiseksi. Yhdysvallat tietenkin kiirehti tunnustamaan tämän laittoman itsenäisyysjulistuksen, Suomi perässään.

Heinäkuun 4.päivänä 2021 yhdysvaltalainen senaattori Joni Ernst, veteraani itsekin, kävi kansallispäivän johdosta tervehtimässä yhdysvaltalaissotilaita Bondsteelin tukikohdassa. Tukikohdassa on 7 000 sotilasta. Senaattori toivoi näiden vaalivan alueen vaurautta ja rauhallisuutta ja varoitti "voimakkaasta Venäjän vaikutuksesta, joka pyrkii alueelle".

Heinäkuun 1.päivänä 2021 NATOn pääsihteeri Jens Stoltenberg piti Pristinassa, Kosovon pääkaupungissa tiedotustilaisuuden. Hän kehui Kosovoon sijoitettuja 24 maan NATO-joukkoja ja totesi 3 700 sotilaan vahvuisten joukkojen olevan Kosovossa pysyvästi.

Serbian puolella infrastruktuuri on siirretty ylkansalliseen, usein saksalaisjohtoiseen omistukseen. TV:n pääkanavan omistaa CIA:n entinen johtaja.

Venäjällä on samanlainen rooli Serbian kuin Suomenkin historiassa. Venäjä on luonut edellytykset Serbian itsenäisyydelle 1878 aivan kuten Suomen itsenäisyydelle 1917.

Ortodoksinen Venäjä ja ortodoksinen Serbia ovat olleet aina lähellä toisiaan. Erona Atlantin takaa tulleelle Yhdysvaltojen miehitykselle Venäjän vaikutus on perustunut yhteistyöhön, ystävyyteen ja kaupallisiin etuihin. Ystävyys jatkuu edelleen.

Euroopassa laajeneva natsismi ei ole Kirsi Pihan kuvaamia natsi-kulkueita vaan rakenteellista natsismia ja demokratian ja oikeuden puutetta. Suomessa natsismin aave alkoi kummitella heti Neuvostoliiton hajottua. Fasistisina sodan jälkeen kielletyt järjestöt nostivat päätään. Militarismi oli taas muotia ja Suomen hallitukset ja ulkopoliittinen johto näkivät tilaisuuden tulleen liittoutumiseen Yhdysvaltojen ja sen miehittämän Saksan kanssa.

Nyt Saksa ei ole keisarillinen Saksa eikä Hitlerin Saksa vaan uutta natsismia edustava, sotapropagandaan ja aseelliseen ylivaltaan voimansa perustava USA/NATO-Saksa.

Euroopan unionin laillisuusjärjestely EULEX on huolehtinut Kosovon oikeudellisista asioista. Katsokaa ylläolevaa tekstiä! Mihin te uskotte? Onko laittomsti pystytetty mafia-valtio todella oikeusvaltio? Entä ne EU-valtiot, jotka ovat tämän falskin hirviön luoneet?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: papit keskitysleirien johtajina, USA, Saksa, Helmut Kohl, Angela Merkel, toisen maailmansodan häviäjät, natsien kosto, aseteollisuus, talouseliitti, EU, Kosovo malliesimerkkinä, oikeustajun murskaaminen

Serbia ja sotarikokset

Torstai 10.6.2021 klo 14.01 - Pirkko Turpeinen-Saari

Mahtaako joskus tulla aika, jolloin Helsingin Sanomat katuu ja pyytää anteeksi tämän päivän, 10.6.2021, pääkirjoitustaan, jonka se on otsikoinut "Serbian on kohdattava sotarikoksensa".

Sodan aloittaminen on sotarikoksista pahin.

NATO:n päällystakiksi perustetun Euroopan unionin perustavassa kokouksessa vuonna 1992 Maastrichtissa Saksan liittokansleri Helmut Kohl ehdotti Jugoslavian liittovaltion hajottamista tunnustamalla Kroatia, Jugoslavian liittovaltion osa, itsenäiseksi. Kroatia piti hallussaan 1/3 osaa maa-alastaan ja oli selvää, että tuo Jugoslavian perustuslain vastainen päätös johtaisi sotaan.

Toisen maailmansodan aikana fasistisella Kroatialla oli laki, jonka perusteella serbit oli siirrettävä keskitysleireihin. Leirejä oli 17 ja niistä suurin oli Jasenovac. Serbien omaisuus oli myös laillista konfiskoida.

Kroaatit olivat fanaattisen katolisia, serbit vuorostaan ortodokseja. Katoliset papit olivat useiden keskitysleirien johtajia. Bosnian muslimit olivat liittoutuneet natsi-Saksan kanssa.

Sodan jälkeen katolinen kirkko auttoi natsien ja fasistien paossa fasistisen Espanjan kautta ulkomaille, Etelä-Amerikkaan, Yhdysvaltoihin ja Kanadaan.

Yhdysvallat käytti valtansa laajentamiseksi 1980-luvulta lähtien fasisteja ja natseja apunaan. Yhdysvaltojen ja Kanadan natsit rahoittivat serbivastaista propagandakampanjaa Ruder-Finn markkinointitoimiston avulla.

Serbian valtion ja Jugoslavian liittovaltion perustuslaeissa kaikki etniset ryhmät (12) olivat keskenään tasa-arvoisia. Monipuoluevaalien jälkeen ja Yhdysvaltojen ja Saksan vaikutuksen voimistuessa Kroatia sai presidentiksi serbien holokaustin kieltäjän Franjo Tudjmanin. Serbeihin kohdistuneen uuden kansanmurhan jälkeen Kroatian Krajinassa elokuussa 1995 serbien omaisuuden konfiskointi tuli jälleen lailliseksi.

Keskustelin vieraillessani Euroopan parlamentissa Slovenian entisen ulkoministerin kanssa. Hän totesi 250 000 serbin ajamisen kotiseudultaan Kroatian Krajinasta pommien ja tykkitulen avulla tuhansien kuollessa matkalla kohti Bosnian rajaa olevan kansanmurha. Yhdysvaltalaiset kenraalit olivat kouluttaneet kroaatti-sotilaita Operaatio myrskyksi kutsuttuun taisteluun. Kroaattikenraalit kulkevat vapaina ja istuvat korkeissa viroissa Kroatiassa.

Bosniassa vaalituloksen manipuloinnin jälkeen presidentiksi tuli Alja Izetbegovic, joka jo v. 1970 oli julkaissut Islamilaisen julistuksen. Siinä hän asetti tavoitteeksi Bosnian islamilaisen kalifaatin, jossa "paras serbi on kuollut serbi". 

CIA:n kellonsoittaja Robert Baer on kirjoissaan kertonut, kuinka hän sai miljoonia dollareita käyttöönsä kärjistääkseen Jugoslavian eri kansanryhmien välejä, jotta rikkinäiset pienvaltiot noudattaisivat Yhdysvaltojen ja Saksan tavoitteiden kautta ylikansallisen pääoman tavoitteita.

Koska serbit eivät halunneet perustuslain vastaisia toimia liittovaltion hajottamiseksi, USAn ja Saksan propaganda otti serbit päävihollisikseen.

Helsingin Sanomat esittää tänään, että Saksa on oppinut miten menneisyyden kanssa pitää elää ja on sitä mieltä, että serbien olisi otettava syyllisyys sotarikoksista itselleen.

Helsingin Sanomien viesti ei valitettavasti perustu totuuteen.

Saksa ei ole oppinut elämään menneisyytensä kanssa. Se ei ole myöntänyt, että Jugoslavian partisaanit ajoivat natsi-Saksan maasta toisen maailmansodan päätteeksi. Saksa ei ole pyytänyt anteeksi serbien holokaustia. Saksa ei ole tietävinään sitä, että se yhdessä Yhdysvaltojen kanssa alkoi toteuttaa Adolf Hitlerin ajasta muistuttavaa laajentumispolitiikkaa 1990-luvun taitteessa.

Kommunismin kitkeminen Yhdysvalloista ja Kauko-Idästä ei riittänyt. Myös Euroopassa oli tuhottava sotilaallisesti liittoutumaton kommunistijohtoinen sosialistinen hyvinvointivaltio, joka kansantulolla mitattuna oli maailman 24.paras.

Saksa varusti voimistuvan natsi-ideologian vallassa olevaa Kroatiaa yhdessä Kanadan ja USA:n natsi-diasporan kanssa. Tämän diasporan joukosta valikoitui jopa Kroatian uusi puolustusministeri.

Kenraali Ratko Mladic joutui selvittämään tilanetta Kroatian laitonta itsenäisyysjulistusta seuranneessa konfliktissa. Saksan aseistamat Kroatian asejoukot olivat piirittäneet Jugoslavian liittovaltion sotilasparakin, katkaisseet veden ja sähkön. Miten muuten kuin pakottamalla liittoarmeijan avulla laittomat asejoukot vapauttamaan piiriteyt sotilaat tilanne olisi selvinnyt?

Teoksessani Lahtari, Punikki ja Teurastaja, marsalkka Mannerheim, Kullervo Manner ja Ratko Mladic historian henkilöinä kuvaan yksityiskohtaisesti, miten valheellisella historiankirjoituksella on aiheutettu se, että suuri osa suomalaisista on joutunut alttiiksi ylikansalliselle propagandalle historiatietojen puutteen vuoksi. Ja minkälainen henkilö kenraali Mladic on, mitä hän teki ja mitä ei tehnyt.

Edellisessä blogissani kuvaan Tianmenin "verilöylynä" tunnetun tapahtuman kulkua sekä yli 30 vuotta jatkunutta CIA:n ja NATO:n hybridikeskuksen propagandaa asiassa. Ei ole ihme, että tarina kenraali Mladicista ja Srebrenicasta jatkuu propagandan nuottien mukaan.

Teoksessani Lupa olla julma kuvaan Srebrenicassa majaa pitäneen Osama bin Ladenin jihadisteilla vahvistetun muslimiarmeijan ryöstöretkiä Srebrenicaa ympäröiviin serbikyliin 1992-93. Kylien poltot, kenraali Naer Oricin johdolla, kaulojen katkomiset ja päiden iskemiset aidan seipäisiin olivat arkipäivää.

Jokainen hyökkäys kyliin on minuutti minuutilta kuvattu tieteellisellä tarkkuudella tiiliskiven paksuisessa teoksessa. Yhdysvaltojen ulkoministeri Madlene Albright kielsi mediaa raportoimasta näitä tuhotöitä. Usein muslimi-hyökkääjät ottivat myös itse videoita kauhuteoistaan, ja varsinkin kenraali Oric näytti niitä mielellään lehtimiehille.

Kuten arvaatte, Srebrenica ei ollut YKn suojeluksesa vaikka propaganda niin väittää. Jopa YKn helikoptereilla tuotiin muslimiarmeijalle lisää aseita.

Alija Izetbegovic oli kutsunut Osama bin Ladenin avustuksella 10 000 jihadistitaistelijaa Bosniaan. Hän otti joukot vastaan arabiankielisella rukouksella. Sarajevo oli muslimiarmeijan hallussa, vaikka valtaosa kiinteistöistä oli serbiomistuksessa. Sarajevosta ammuttiin kohti Bosnian serbiarmeijaa, mutta media kertoi vain serbiarmeijan vastahyökkäyksistä. Sarajevon vankilat olivat keskitysleirejä serbeille. Kuvaan kirjassani muslimien tekemiä joukkomurhia talo talolta.

Helsingin Sanomien ylistämä Saksa vaati alusta lähtien talouspakotteiden asettamista serbeille, mutta ei kroaateille, vaikka nämä tunkeutuivat Bosnian puolelle. Serbia ja Bosnian serbien talous romahti ja NATO-maiden USA/Saksa vaikutteinen propaganda aiheutti sen, että myös YK- ja NATO-sotilaista tuli serbivastaisia.

Miksi kenraali Ratko Mladic piti saada syytettyjen penkille?

Kannattaa lukea kirjastani minkälainen henkilö hän on. Syvällinen, inhimillinen ja oikeudentuntoinen henkilö, joka kunnioittaa yhtä paljon omaa kansaansa kuin muita etnisiä ryhmiä. Hän on ainoa kenraaleista, joka toistuvasti viittaa lakeihin ja kansainvälisiin sopimuksiin.

Hänen saavuttuaan Srebrenicaan ilman vastarintaa heinäkuun alussa 1995 hän piti neuvottelun kaupungin asukkaiden edustajien ja YKn kenraali Karremansin kanssa. Neuvottelut on videoitu ja nähtävissä Youtubessa. Hän totesi jokaisen, joka laskee aseensa olevan turvassa. Kukin asukas saa valita jääkö kaupunkiin vai haluaako lähteä muualle. Ne jotka haluavat lähteä, saavat serbien järjestämillä busseilla kuljetuksen ja YK maksaa polttoaineen. Mladic vaati jokaiseen bussiin YK-sotilaan turvamieheksi.Mladic nousi itse joihinkin busseihin ja kysyi onko kaikki hyvin.

Mladic määräsi omat sotilaansa antamaan muona-annoksensa 2 vrk ajan paikalle kokoontuneille siviileille koska ruokatarvikkeista oli pulaa.

Mladic itse lähti Belgradiin Serbiaan, jossa hän osallistui häihin.

Ne muslimisotilaat ja siviilit, jotka olivat osallistuneet serbikyölien ryöstöihin ja tappaneet julmalla tavalla niiden asukkaita, lähtivät kävellen kohti 60 km:n päässä olevaa Tuzlaa, jossa oli Yhdysvaltojen sotilastukikohta. Matkan aikana he joutuivat taisteluihin serbijoukkojen kanssa.

8 000 muslimimiehen ja -pojan sijaan ICTY on löytänyt alle 2000 ruumista. Heistä on lääketeiteellisten ruumiinavausten perusteella voitu yksityiskohtaisesti havaita, mihin he ovat kuolleet, Kuka on kuollut miinakentän läpi kulkiessaan miinaan, kuka tykin ammuksen haavoittamana tai käsiaseen luodista. Noin neljän sadan on päätelty tulleen teloitetuksi.

Joka vuosi Sarajevon Potocarin hautausmaalle järjestetään kuitenkin näyttävä saattue, jossa kannetaan uusia uhrien arkkuja, joissa ehkä on yksi luu, ehkä toisen maailmansodan aikainen maasta kaivettu pääkallo. Pääasia on, että propagandan mukainen näytelmä jatkuu. Rangaistuksen välttäneet kenraalit, kuten Naser Oric johtaa itkevin äitien surukulkuetta.

Kenraali Mladicin oikeudenkäynnin loppunäytökseen oli myös tuotu itkeviä äiteja. Yle esitti faktojen sijasta näiden itkevien muslimiäitien (NATO-liittolaisten) haastatteluja.

Ainakaan Suomen valtamedia ei kertonut, että vetoomustuomioistuimen päätuomari sambialainen Prisca Matimba Nyambe oli päätöksestä eri mieltä eikä yhtynyt Jamaicalaisen, Zimbabwelaisen, Ugandalaisen ja Marokkolaisen tuomarin tuomioon. Olisi ollut mielenkiintoista tietää hänen perustelunsa.

NATO-tuomioistuin (NATO kertoi rahoittaneensa sen) ICTY:ssä tapahtui tuiki usein, että NATO-maiden syyttäjät, todistajat ja tuomarit tuomitsivat kuten tiesivät NATO-maiden haluavan. Muussa tapauksessa, kuten joskus harvoin tapahtui, väärin syyttänyt tai tuominnut ei saanut enää uudistettua virkaansa.

NATOn tärkeä liittolainen Osama bin Laden murhattiin näyttävästi presidentti Obaman toimesta. Heti sen jälkeen Obama soitti Bill Clintonille. Yhteistyön todistaja on hävinnyt.

Katsotaan nyt, jos niin kauan elän, tuomitsisiko Yhdysvallat ja sen liittolaiset Saksa ja valtamedia oman toimintatapansa kaikessa karmeudessaan.

Saksan ja Ranskan johto ovat pyytäneet näyttävästi, seppeleenlaskuin anteeksi 100 vuoden takaista siirtomaa-aikaansa Afrikan maissa. Kestääkö nyt uudet 100 vuotta, jotta totuus värivallankumousten äärimmäisestä väkivallasta tunnustetaan ja syyttömiltä kuten kenraali Ratko Mladicilta ja hänen maanmiehiltään pyydetään anteeksi?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tuomari Nyambe, Helsingin Sanomat, kenraali Ratko Mladic, Jugoslavian hajottaminen, Clinton, Albright, Kohl, Merkel, serbien toinen holokausti

Merkel, Israel ja EUn väkivallanlogiikka

Tiistai 18.5.2021 klo 13.47 - Pirkko Turpeinen-Saari

Seurasin uskomattomalta tuntuvaa Israelin lipun liehumista Saksan ja Itävallan valtiopäivätalojen katolla, Israelin pommien ruhjoessa Gazan rakennuksia, teitä, sähköyhteyksiä, vesihuoltoa, kaikkea mitä ihminen päivittäiseen selviämiseensä tarvitsee.

Merkelin politiikassa on selvä logiikkansa. Hän tahallaan sekoittaa antisionismin ja antisemitismin. Tämä sekoittaminen sallii rasistisen Hitlerin kaltaisen apartheidtoiminnan hyväksymisen uskotellen sen olevan juutalaisväestön puolustamista antisemitismiä vastaan.

Merkel ei ole ensimmäistä kertaa asialla sekoittamassa ihmisoikeudet ja taloudelliseen ja sotilaalliseen etuun perustuvan ryöstöpolitiikan hyväksymisen.

Kohl ja Merkel aloittivat Jugoslavian hajottamissodat yhdessä Yhdysvaltojen kanssa käyttäen tätä tosiasiat sekoittavaa propagandaa vielä nykyaikaakin tehokkaammin. Jugoslavian hajottaminen edellytti serbien, toisen maailmansodan holokaustin uhrien, liittovaltion suurimman ja demokraattisimman kansanryhmän demonisointia. Saksa käytti liittolaisinaan Hitlerin aikaisia yhteistyökumppaneita kroaatti- ja musliminatseja.Tavoitteena oli sekä infrastruktuurin ryöstö, että Yhdysvaltojen entistä vahvemman sotilaallisen läsnäolon vahvistaminen Euroopassa.

Israelin kohdalla kyse oli aluksi Brittien, nyt Yhdysvaltojen sotilaallisen sillanpääaseman lujittamisesta Lähi-Idässä.Se on tähän saakka tapahtunut sionismin lujittamisen avulla.

Sionismin isä Theodor Herzl julkaisi 1896 teoksen nimeltä Der Judenstaat aikana, jolloin ensimmäiset eurooppalaiset juutalaissiirtolaiset saapuivat Palestiinaan.

 Myöhemmin Jerusalemin palestiinalainseksi pormestariksi tullut Yusuf Diya al-Din Pasha al-Khalidi kävi kirjeenvaihtoa Herzlin kanssa, mistä ilmeni tämän tavoitteet juutalaisvaltion suhteen palestiinalaisväestöstä huolimatta.

Herzl katsoi, että alkuperäinen arabiväestö voitaisiin houkutella Palestiinasta "muualle" aivan kuten suomalaiset arvelivat Itä-Karjalan venäläiset voitavan siirtää "jonnekin muualle" Suur-Suomen alta tai Hitlerin saksalaiset tappavansa osan juutalaisista, serbeistä, mustalaisista jne ja siirtävänsä loput "jonnekin muualle".

Herzlin kirjeessä "hyytävää" oli Rashid Khalidin teoksen " The Hundred Years of War on Palestine" mukaan se, kuinka kantaväestö katsottiin voitavan siirtää toisarvoisina ihmisinä juutalaissiirtolaisten alta pois. Yusuf Diya ymmärsi myös, että kyse ei ollut vain joidenkin juutalaissiirtolaisten muuttamisesta Palestiinaan vaan koko alueen muuttaminen juutalaisvaltioksi.

Palestiinan satavuotisen konfliktin ytimessä ei ole mikään muu kuin juutalaisväestön siirtomaaherruus alkuperäisväestöä kohtaan kuten briteillä Intiassa, Hollantilaisilla Indonesiassa - kullakin Euroopan maalla omat siirtomaansa ja siirtomaaherran vallankäyttönsä.

Siionistinen projekti oli omalakisensa siirtomaaprojekti.Se kuorrutettiin uskonnollisella kuorrutuksella "raamatullisesta oikeutuksesta", jolla vedottiin Euroopan ja Yhdysvaltojen kristittyihin. Se kulminoitui kysymykseen "kuinka juutalaiset voisivat olla siirtomaaisäntiä kun heillähän on raamatullinen yhteys tähän maahan?"

Kansainliiton mandaatilla perusteltu Britti-miehitys vahvisti palestiinalaisten alistamisen vuodesta 1922 lähtien. Samaan aikaan Irlanti pyrki eroon Englannin siirtomaavallasta mitkä tapahtumat kuvasivat englantilaisten sortovaltaa havainnollisesti.

Britannian vallan aikana juutalaisten etuoikedet palestiinalaiseen alkuperäisväestöön nähden kasvoivat. Perustettu "Jewish Agency" sai myös ulkopoliittisen, juutalaisväetöä Kansainliitossa edustavan mandaatin.

Sadan vuoden siirtomaavallan aikana Euroopan nyt jo entiset siirtomaavallat ovat osaltaan edistäneet Israelin muuttumista yhä arrogantimmaksi ja väkivaltaisemmaksi palestiinalaista kantaväestöä kohtaan.

Britannia ja Yhdysvallat ovat paitsi aseistaneet Israelia, myö auttaneet tätä peittelemään silmitöntä väkivaltaansa sulkemalla omat silmänsä keskitysleirimäisiltä olosuhteilta, joissa palestiinalaiset elävät.

Yhdistyneet kansakunnat eivät ole saaneet aikaan pakotteita Israelia vastaan sen laittomasta ydinaseiden kehittämisestä ja -varastosta. Sen tekemät sotarikokset ja rikokset ihmisyyttä vastaan eivät ole tulleet tutkituiksi.

Israelin valtion lipun liehuminen Merkelin Saksan valtiopäivätalon katolla on osoitus ihmisoikeusrikkomusten hyväksymisestä ja Euroopan unionin siirtymisestä YKn periaatteiden noudattamista uskottelevasta valtiosta avoimesti "uutta kansainvälistä sopimusjärjestelmää" toteuttavaksi Yhdysvaltojen "NATOn väkivaltaan pohjautuvaan sopimusvaraiseen yhteiskunta" kuulumisesta.

Varoitin tuosta aseteollisuuden intressejä ja sodalla asioita ajavaa EUta palvelevasta yhteisöstä puheessani eduskunnassa vuonna 1986 Yhdysvaltojen yritettyä juuri tappaa ohjuksella Libyan johtaja Muammar Gaddafin. Nyt Israel on ilmoittanut tappaneensa erään Hamasin johtajista - kuinka mones tapettu palestiinalaisjohtaja?puhumattakaan israelilaisen rauhantahtoisen Jitzak Rabinin murhasta, jonka teki fanaattinen israelilaissiirtokuntalainen.

Suomi on Saksan vanavedessä siirtynyt hyväksymään natsistisen apartheid-väkivallan Kroatiassa, Bosniassa,Kosovossa, Syyriassa, Ukrainassa. Ei sanaakaan Yhdysvaltojen ohjuksilla tappamista johtajista kuten kenraali Suleimani. 

NATO-maiden väkivaltaan perustuva "hyvä-veli-kerho" on korvannut diplomatian ja YK-pohjaisen työskentelyn. Suomen valtamediaa kiihottavat aseet ja pommitukset- myös Israelissa ja Gazassa, ei se miten tähän on tultu ja minkälaisin edellytyksin palestiinalaiset voisivat saada jokaiselle kansalaiselle kuuluvat ihmisoikeudet.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Merkel, Israel, Palestiina, antisionismi, antisemitismi, sotilaallinen maailmanvalta, natsismi

Miten Suomesta tuli aseparatiisin käskyläinen?

Sunnuntai 21.3.2021 klo 16.48 - Pirkko Turpeinen-Saari

Kuinka Suomi muuttui osaksi pommeilla ja talouspakotteilla operoivaa aseteollisuuden paratiisia?

Mitkä ovat ne askeleet, jotka ovat johtaneet Suomen poliittisen johdon ja median adaptoitumiseen kansainvälisiä lakeja noudattavasta YK:n jäsenvaltiosta Yhdysvaltojen ja sen miehittämän Saksan käskyläiseksi?

Eräs prosessia määrittävä tekijä lienee illuusio demokratiaa edistävästä Euroopan Unionista.

Suomen kansalle välitettiin ajatus lännen onnelasta kunhan vain liityttäisiin Euroopan Unioniin.

Saksan johtaman Euroopan Unionin militaristinen luonne jäi pimentoon. Olin lähellä saada puhemiesneuvoston varoituksen "salaisuuksien kertomisesta" v.1986 kerrottuani eduskunnan täysistunnossa unionin taustaorganisaation, Round Table of Industrialistsin puheenjohtajan kytkeytymisestä Yhdysvaltojen aseteollisuuteen.

Jäsenvaltioksi pyrkivän onkin ensi töikseen jo lähentymissopimuksen ensimmäisissä pykälissä sitouduttava aseelliseen yhteistoimintaan muiden jäsenten kanssa.

Kohta Suomen Euroopan Unioniin liittymisen jälkeen v 1997 tuleva presidenttimme, maan silloisen hallituksen ministeri Sauli Niinistö valittiin EDU:n, Euroopan demokraattisen unionin puheenjohtajaksi. Eräs EDU:n tärkeä päämäärä oli kommunismin kitkeminen Euroopasta.

Itse Saksan liittokansleri Helmut Kohl ehdotti Niinistöä tehtävään. Angela Merkel oli Saksan CDU-puolueen edustajana Kohlin johtamassa hallituksessa naisasioidenministerinä sekä ympäristöministerinä aina Jugoslavian pommituksiin 1999 saakka, jolloin Saksassa valta oli vaihtunut sosialidemokraateille.

Suomen ensimmäinen askel "paratiisiin" eli jäseneksi pommituksin ja talouspakottein mielivaltaisesti toimivaan "läntiseen arvoyhteisöön" tpahtui keväällä 1999. Suomi sai luottotehtävän Saksan ulkoministeriöltä. Sen tuli salata Racakin kylän taisteluiden uhrien kuolinsyyt.

Suomalaiset oikeuslääkärit tunnetun professorin johdolla olivat Jugoslavian pyynnöstä tehneet ruumiinavaukset. Saksan ulkoministeriön liittolaisena olivat Suomen ulkoministeri Tarja Halonen ja presidenttinä Martti Ahtisaari. Käytännön mielipiteiden manipuloinnin ja disinformaation Saksan ulkoministeriön ohjauksessa teki hammaslääkäri Helena Ranta.

Salaaminen antoi Yhdysvaltojen presidentille Bill Clintonille tekosyyn väittää uhrien tulleen teloitetuiksi ja aloittaa demonisoimiensa serbien pommitukset. Varsinainen syy pommituksiin oli Yhdysvaltojen halu rakentaa oma sotilastukikohta Balkanille. Sen ja Saksan miehityksen avulla Yhdysvallat saisi Euroopn sotilaallisen saappaansa alle. Sopivaksi maantieteelliseksi paikaksi havaittiin Serbian maakunta Kosovo.

Välittömästi pommitusten päätyttyä Yhdysvallat alkoi rakentaa laitonta jättimäistä sotilastukikohta Bondsteelia Serbiaan.

Suomen hallituksen ja median tehtävänä oli olla paljastamatta, että ETYJ:n tarkkailijoiden amerikkalainen puheenjohtaja William Walker oli myös CIA:n edustaja, ja että hän oli alusta lähtien sitä mieltä, että Kosovon tulisi kuulua Albaniaan. Tämän hän ilmaisi, kun kiitolliset albaanit paljastivat Racakin kylässä hänen patsaansa v. 2017. Paljastustilaisuudessa oli läsnä väkivaltaisen Drenica-ryhmän mafiapomo Hashim Thaci, joka oli EU:n ja Yhdysvaltojen tukemana valittu Kosovon presidentiksi. Tällä hetkellä hän on kuitenkin joutunut luopumaan presidenttiydestä ja odottaa Haagin Kosovo Specialists Chamber oikeusistuimessa oikeudenkäyntiä kymmenistä sotarikoksista.

Oikeudenkäynnin pitkittyminen johtunee siitä, että monet valtioiden johtajat ovat olleet hänen yhteistyökumppaneitaan ja pelännevät paljastuvansa oikeudenkäynnin aikana, jota kuitenkaan ei voitu lopultakaan estää tapahtumasta.

Myöskään ei saanut paljastaa, että Clinton toimi yhteistyössä paitsi natsi-diasporan myös Osama bin Ladenin kanssa rekrytoiden Lähi-Idästä ja Afganistanista serbien päitä katkovia jihadisteja NATO:n liittolaisiksi ja jalkaväeksi. Kosovon albaanit pystyttivätkin heti sodan päätyttyä patsaan presidentti Clintonille keskelle Kosovon pääkaupunkia Pristinaa. Lisäksi suuri valtatie on nimetty hänen kunniakseen.

Presidentti Obama murhautti Osama bin Ladeniksi olettamansa henkilön Pakistanissa tosiaikaisesti videoituna kansainvälisenä näytelmänä. Välittömästi murhan suoritettuaan hän soitti Bill Clintonille ikäänkuin vahvistaakseen: bin Laden ei pysty enää paljastamaan salaisuuksiamme.

Suomen median rinnalla myös Suomen ulkoministeriön virkamiehet oli tuettu omaksumaan Jugoslavian hajottamisen väline: serbivastainen ajattelutapa.Totta kai virkamiesten on täytynyt tietää totuus Yhdysvalloissa elävän natsi- ja albaanidiasporan merkityksestä sodan rahoittamisessa.Kerron tästä tarkemmin sekä "Lupa olla julma"-kirjassani että "Lahtari, Punikki ja Teurastaja"-teoksessani.

Ensimmäiset vuodet EU:n jäsenenä opettivat, mitä jäsenmaalta edellytetään. Tiedon pimittämistä ja osallistumista kanssarikollisena Yhdysvaltojen ja Saksan hankkeisiin. Ensin tappaminen saattaa tuntua kipeältä, mutta se on kuin rokotus. Se ensin sattuu mutta se tuo vastuskyvyn jonka jälkeen tappamiset ja pakotteet eivät tunnu missään. Näistä teoista saatetaan palkita Nobelin rauhanpalkinnolla.

Seuraavaksi tehtäväksi pommitusten mahdollistamisen jälkeen Yhdysvallat tarjosi presidentti Martti Ahtisaarelle Kosovon tulevaa asemaa suunnittelevan työryhmän puheenjohtajan roolia.

Kosovon albaanien suorittamat pogromit jatkuivat keskeytyksittä. Serbiväestöä ahdisteltiin, koteja tuhottiin, yölliset räjäytykset ja talojen seiniin ampumiset olivat päivittäisiä. Serbit ja muut vähemmistöt haluttiin pelotella pois Kosovosta kuten 10 vuoden ajan jo ennen sotaa oli tapahtunut.

Kymmenen vuoden ajan jatkunut läntinen serbivastainen propaganda vallitsi myös NATO:n eri maista kotoisin olevissa miehitysjoukoissa. Kukaan ei katsonut tarpeelliseski puolustaa serbiväestöä. 150 ortodoksista kirkkoa ja luostaria poltettiin albaanien juhliessa läpi yön ympärillä. Kukaan ei muka huomannut mitään.

YK:n kesäkuussa 1999 pommitusten päättämiseksi vahvistamassa päätöslauselmassa 1244 todettiin Kosovon olevan Serbian maakunta. Siitä saattoi päätellä NATO-miehityksen olevan väliaikainen ja että sen aikana tulisi sopia serbien ja albaanien suhteiden parantamisesta.

Ahtisaaren johtaman työryhmän jäsenten mielestä Ahtisaarella ei ollut muuta tavoitetta kuin Kosovon itsenäisyys. Yhdysvaltojen ja Ahtisaaren mukaan Kosovossa sijaitsevien yritysten yksityistäminen oli ensisijaista.

Kosovon korkeimpana johtajana oli YK:n pääsihteerin erityisedustaja. Ensimmäinen tämän viran haltija oli Bernard Kouchner, Lääkärit ilman rajoja-järjestön perustanut ranskalainen lääkäri.

Lääkärit ilman rajoja sai Jugoslavian pommitusvuonna 1999 Nobelin rauhanpalkinnon. Tämä kunnia ei estänyt Kouchneria henkilökohtaisesti ja agressiivisesti aloittamasta serbiomaisuuden laitonta konfiskointia Kosovossa.

Hän aloitti Kosovossa sijaitevien Serbian valtion, yhteisöllisesti omistettujen ja yksityisten serbiyritysten haltuunoton ilman että omistajat saivat ylittää miehitetyn Kosovon ja Serbian välisen rajan ja tulla paikalle valvomaan mitä omaisuudelle ollaan tekemässä.

Tilanne alkoi muistuttaa toisen maailmansodan aikaa, jolloin serbien vaino oli fasistisen Kroatian julistamana laillista ja serbiomaisuuden konfiskointi samoin. Nyt keskitysleirejä ei serbeille ollut. Sen sijaan serbiasukkaat siirrettiin NATO-sotilaiden "turvaamana" tuhotuista taloistaan kontteihin asumaan, joista asukkaat eivät ympärillä vainoavien albaaninuorten vainon seurauksena uskaltautuneet edes kauppaan. Tilanne on jatkunut samanlaisena jo 20 vuotta.

Yksityistämisprosessiin perustettiin säätiö.

Suomalainen Harri Holkeri oli vuorostaan YK:n pääsihteerin erityisedustajana vuonna 2004. Tuona aikana koettiin yhden viikonlopun aikana pommitusten jälkeisen ajan massivisimmat pogromit, terveyskeskuksia, kouluja, kirjastoja, kirjoja, kirkkoja ja serbitaloja poltettiin. Sekään ei horjuttanut Holkerin, Ahtisaaren, Euroopan Unionin tai NATO:n uskoa entisten mafia-pomojen valtaaman maan itsenäistämiseen. Poliisivoimina toimivat entiset KLA:n taistelijat.

Kahdeksan vuoden työskentelyn jälkeen Ahtisaari yritti saada Kosovon itsenäistymisen hyväksytyksi YK:ssa. YK:n edustajat kävivät arviokäynnillä Kosovossa, mutta samanaikaisten räjäytysten ja pelottelun seurauksena lähtivät paikalta. YK:n turvallisuusneuvosto, niin pysyvät kuin vaihtuvat jäsenet eivät hyväksyneet itsenäistymishanketta.

Epäonnistuttuaan laillisessa itsenäistymishankkeessa Ahtisaari kannusti suoraan toimintaan, joka oli albaaniväestölle tuttua. YK:n alainen eräänlainen Kosovon109 hengen harjoitteluparlamentti äänesti omavaltaisesti Kosovon itsenäiseksi. Yhdysvallat, alueella sijaitsevan sotilastukikohdan haltija, tunnusti Kosovon itsenäisyyden välittömästi. Suomi seurasi perässä.

International Court of Justice totesi siltä kysyttäessä, että kyllähän itsenäisyysjulistuksia saa tehdä, mutta tämänkaltaisen parlamentin päätös on laiton.Sitten ICJ katsoi, että parlamentin jäsenet olivatkin äänestäneet yksityishenkilöinä.

Näin siis YK:n hallinnon alaisessa NATO:n miehittämässä maakunnassa laillisuutta taivuteltiin.USA:n, EU:n ja NATO:n "sopimusvaraisten sääntöjen mukaan" joukko yksityishenkilöitä voi julistaa haluamalleen alueelle, jonka YK on todennut olevan osa Serbiaa, itsenäisyyden.

Vuoden 2008 itsenäisyysjulistuksen jälkeen Ahtisaarelle myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto.

Tämän voi sanoa osoittavan, että rokotus on toiminut. Suomi on muuttunut täysin immuuniksi väkivallalle, laitomuudelle ja ihmisoikeusloukkauksille. Nobelin rauhanpalkinto osoittaa kuinka palkittavaa tuo sopeutuminen on.

Kosovon presidentti, entinen Drenica- mafiaryhmän johtaja Hashim Thaci, on vasta nyt 20 vuotta johtavassa asemassa NATO:n jalkaväkenä toimimisen jälkeen haastettu oikeuteen sotarikoksista.Yhdysvallat, EU ja Ahtisaari ovat hänen läheisiä yhteistyökumppaneitaan. Useat todistajat, jotka olisivat voineet todistaa hänen jutussaan, on jo tapettu.

Sveitsiläinen senaattori Dick Marty, joka Euroopan neuvoston toimeksiannosta tutki esimerkiksi Thacin rikoksia, sanoi sen jälkeen kun 10 vuotta oli kulunut hänen raporttinsa luovuttamisesta eikä syytteitä ollut nostettu, että Euroopan johtajat puhuvat ihmisoikeuksista sunnuntaina ja rikkovat niitä maanantaina.

Vuoden 2012 Nobelin rauhanpalkinto myönnettiin Euroopan Unionille, joka "on edistänyt kuusi vuosikymmentä rauhaa, sopua, demokratiaa ja ihmisoikeuksia".Kosovon toimien lisäksi EU:n ansiolistassa olivat Libyan pommitukset, hyökkäys Syyriaan - puhumattakaan kaikista USA:n sotahankkeista, joissa EU on ollut mukana Afganistania unohtamata.

Tuona vuonna USA-NATO-EU sai lottovoiton. Suomen presidentiksi valittiin Sauli Niinistö. 

Suomessa oli jo niin totuttu tärkeiden asioiden salailuun, että presidentin ja puolustusvoimien komentajan ilmoitus NATO:n isäntämaasopimukseen liittymisestä syyyskuussa 2014, eduskunnan ollessa kesälomalla luettiin ilmoituksena päivälehdssä.

Isäntämaasopimusta ei ollut käännetty suomeksi eikä kansaa ollut muutenkaan vaivattu asialla. Tärkeämpää oli se, että presidentti soittaa Yleisradion luonto-ohjelmaan tai vastaa kysymykseen siitä vieläkö hän luistelee rullaluistimilla.

Suomalaiset olivat kokeneet vastaavan yllätyksen vuoden 1940 syyskesällä kun Pohjois-Suomen asukkaat havaitsivat Saksan miehitysjoukkojen marssivan kohti pohjoista.

Isäntämaasopimusta seurasivat tiukassa tahdissa, varsinkin Sipilän hallituksen ja Niinistön yhteistyössä, kymmenet verkot, joilla Suomi sidottiin tiiviiseen sotilaalliseen yhteistyöhön USA:n ja Saksan lisäksi myös muihin NATO-maihin.

Sipilän hallituksen aikana vuodesta 2015 lähtien  varmistettiin tuon kaikessa sodankäynnissä tärkeän propagandan voimistaminen. Valtion turvallisuuskomitean rahoittama tiedonvälitystä ja kustannusalaa yhteistyössä NATO:n hybridikeskuksen kanssa toteuttava Mediapooli otti vastuun tiedottamisesta. 100 toimittajaa ja virkamiestä lähetettiin Yhdysvaltoihin propagandaoppiin.

Pommitusten jälkeen lännen taloudellisen kiristyksen armoille joutuneen Serbian tiedotusvälineet ovat varmuuden vuoksi keskeiseltä osin saksalaisomistuksessa, CIA:n entinen päällikkö omistaa pää TV-kanavan. Suomessa tätä ulkomaista omistusta ei tarvita. NATO luottaa meihin ja propagandakoulutuksen läpikäyneisiin toimittajiin ja virkamiehiin. Tämän toiminnan tehokkuutta CNN amerikkalainen TV-kanava ihaili. Propagandakoulutus suunnataan myös lapsiin, kanava ihasteli.

Media valitsee luotettavasti oikeat poliitikot presidenteiksi ja eduskuntaan.

Ei olekaan ihme, että Suomen ulkopoliittinen johto toistamistaan toistaa ulkopolitiikan perustuvan johonkin "sopimusvaraisiin" sääntöihin, jotka ehkä USA on laatinut. Voidaan siis sopia, että käytetään natseja ja jihadisteja sekä propagandaa taloudellisten tai sotilaallisten tavoitteiden saavuttamiseen.

Kansainväliset lait ja YK:n periaatteet ovat kuitenkin suurimmalle osalle maapallon maita edelleen sopivia laillisuuden kulmakiviä. Suomi onkin toiminnallaan liukunut pois tästä YK:n jäsenvaltioiden hyväksi katsomasta viitekehyksestä Yhdysvaltojen ja EU:n ikiomaan laillisuuskäsitteeseen, joka muistuttaa poliittista oikeutta.

Meillä vanhemmalla väellä on kokemusta Hitlerin, Göbbelsin, Banderan ja Francon rasismista sekä propagandasta emmekä kaipaa sitä missään muodossa takaisin.

Massiivinen maassamme vallitseva NATO-propaganda ei ole saanut suomalaisia kääntymään NATO:n kannattajiksi. Sen sijaan presidentti Ahtisaari on ilmoittanut muuttavansa Namibiaan, ellei Suomi liity NATOon.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Merkel, Kohl, Ahtisaari, Halonen, Niinistö, aseteollisuus, NATO , EU, palvelukset USA:lle, Nobelin rauhanpalkinto,

Onko Euroopassa kyse natsi-Saksan toisen maailmansodan tappion kostosta?

Perjantai 5.3.2021 klo 13.15 - Pirkko Turpeinen-Saari

Natsi-Saksan tärkeimmät liittolaiset olivat Yhdysvaltojen teollisuuspiirit, jotka rahoittivat Hitlerin aseistamista. Fasistisen Kroatian hallitus ja armeija, katolinen kirkko, Jerusalemin Grand Mufti Bosnian natsi-muslimit liittolaisinaan muodostivat Balkanilla natseja tukevan voiman.

Serbien tuhoamiseen oli 17 keskitysleiriä, joista Jasenovac oli suurin. Kosovon albaanit yhdessä Italian armeijan kanssa sulkivat serbejä keskitysleireille Albaniaan. Unkarin, Romanian, Bulgarian, Puolan ja Suomen hallitukset toimivat natsien käskyläisinä.

Natsi-Saksa pystytti keskitysleirejä eri puolille Eurooppaa. Juutalaiset, kommunistit, serbit, romanit sekä miehitystä eri maissa vastustavat kansalaiset nääntyivät leireillä.

Keskeiset ihmisryhmät ja valtiot, jotka vaikuttivat Hitlerin Saksan häviöön sodassa olivat Neuvostoliitto, Jugoslavian kommunistit ja partisaanit sekä Rooseveltin Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten asevoimat.

Saksa on ollut Yhdysvaltojen sotilaallisesti miehittämä toisesta maailmansodasta lähtien. Presidentti Trumpin mukaan joukkoja on 68 000 henkilöä. Ilman Saksan tukikohtia Yhdysvallat ei pystyisi tuhoamaan haluamiaan kohteita Afrikassa. Yhdysvaltojen armeija ei ole enää Rooseveltin, rauhanmiehen armeija, vaan jatkuvia sotia käyvä ja samojen tahojen armeija, jotka aseistivat Hitleriä.

Presidentti Eisenhowerista lähtien Yhdysvallat on tukenut Espanjan fasisteja, joiden kanssa myös natseja pakoon auttanut katolinen kirkko solmi liiton. Samoin Yhdysvallat on tukenut Ukrainan natseja 1950-luvulta lähtien.

Yhdysvallat hävitti oman maansa kommunistit äärimmäisen vainon avulla 1950-luvun kuluessa ulottaen vainon sodillaan itsenäistymistä ajaviin Aasian maiden kommunisteihin.

Indonesian sotilasvallankaappauksen jälkeen CIA:lle uskolliset kansalaiset tappoivat 1960-luvulla CIA:n nimilistojen mukaisesti miljoona ammattiyhdistysaktiivia ja kommunistiksi epäiltyä kansalaista. Oppenheimerin dokumentit Act of Killing ja Look of Silence kuvaavat tätä erinomaisesti. Edes Hitler ei luultavasti olisi osannut kuvitella onnistuvansa USA:n kaltaisen tuholaistoiminnan aikaansaamisessa.

Neuvostoliitto/Venäjän hajottaminen ja sen toimintakyvyttömäksi saattaminen on osittain Yhdysvaltojen presidentti George H.W. Bushin ansiota. Korruptio, ihmisten elämänedellytykset tuhonneet talousuudistukset, Neuvostoliiton kansallisvarallisuuden ja kultavarantojen ryöstö ovat Bushin ja hänen talousgurujensa toimien seurausta.

Oligarkkijoukko, joka sai ryöstettyä osan kansallisvarallisuudesta ja toimitettua sen ulkomaisiin pankkeihin, toimii nyt "lännen" rinnalla pyrkien destabiloimaan Venäjää ulkoa- ja sisältäpäin. 

DDR:n valtion, joka oli lopulta voittajavaltioiden piirissä, katoaminen Saksojen yhdistyessä loi edellytykset revanssille ja kostolle hävitystä sodasta.

Euroopan unionin perustaminen aseteollisuutta tukevan Round Table of Industrialists järjestön kaavailujen pohjalta tapahtui yksi yhteen RTI:n pöytäkirjojen kanssa. Se mitä RTI oli päättänyt Euroopan kehityksestä tuli myös EU:n perustaviin asiakirjoihin.

Perustavassa kokouksessa Maastrichtissa liittokansleri Helmut Kohl ehdotti vastahankaisille jäsenehdokkaille Kroatian itsenäisyyden tunnustamista tietäen, että se olisi Jugoslavian perustuslain vastaista ja merkitsisi sota Jugoslavian liittovaltiota vastaan. Päätös oli yön painostuksen jälkeen yksimielinen.

Yhdysvaltojen kongressi oli jo aikaisemmin päättänyt, irtisanottuaan Jugoslavian kaikki lainat, minkälaiset vaalit ja millaisin tuloksin osavaltioiden tulisi järjestää vaalinsa. Liittovaltio ei saisi järjestää vaaleja lainkaan! Jos valituksi tulisi Yhdysvaltojen haluamat puolueet, kukin osavaltio voisi anoa erikseen itselleen lainoja.

Liittovaltiossa enemmistö oli holokaustin uhreilla serbeillä, jotka vastustivat liittovaltion hajottamista.

Kroatia sai Yhdysvaltojen toivoman holokaustin kieltäjän Franjo Tudjmanin presidentiksi. Bosniaan tuli vuorostaan toiselta sijalta valittu, toisen maailmansodan aikana natsi-armeijaan muslimeja henkilökohtaisesti värvännyt Alija Iztbegovic. Tämä oli laatinut vuonna 1970 Islamilaisen julistuksen, jonka mukaan paras serbi on kuollut serbi. Hän tavoitteli Bosniaan islamilaista kalifaattia, jossa elämä ja lainsäädäntö olisi islaminuskolle alisteista.

Kroatia sääti rasistisen perustuslain, jossa serbit joutuivat vähemmistöasemaan. Saksa, Helmut Kohlin johdolla alkoi aseistaa Itä-Saksan ylijäämä asevarastoista kroaatteja taisteluun Jugoslavian liittoarmeijaa vastaan.

Taistelujen alettua toisen maailmansodan holokaustin uhrien serbien demonisointi kiihtyi ja Kroatiassa myös juutalaisia muistomerkkejä häväistiin. Kroaatit alkoivat kantaa samanlaisia univormuja kuin toisen maailmansodan aikana, jolloin serbit oli laillisesti lupa hävittää ja heidän omaisuutensa konfiskoida.

Saksan kristillisdemokraattinen puolue oli EDU:n Euroopan demokraattisen unionin jäsen. Unionin tärkeimpiä tavoitteita oli Sauli Niinistön (Lähde Niinistön kirja "Viiden vuoden yksinäisyys", 2005)mukaan kommunismin kitkeminen Euroopasta. Kohlin tukemana Sauli Niinistö valittiin järjestön puheenjohtajaksi vuonna 1997, jolloin Bosnian sota oli päättynyt mutta Kosovon sota vasta valmisteilla.

Jugoslavian liittovaltio oli liittoutumaton sosialistinen YK:n perustajajäsen, jonka jokainen itseään kunnioittava valtiomies, oli hän sitten kroaatti, sloveeni, serbi tai albaani, oli kommunisti. Liittovaltio oli kansantulolla mitattuna 24. sijalla kansainvälisessä vertailussa. Työläiset osallistuivat yritysten hallintoon ja saivat osuutensa myös tuotoista. Maa oli matkustamiselle avoin, suosittu turisti-kohde ja kävi kauppaa niin idän kuin lännen kanssa.

Nyt siis kitkeminen alkoi Jugoslavian alueella. Serbit olivat liittovaltiossa enemmistönä, mutta asuivat hajallaan eri osavaltioissa. Ainoastaan Serbiassa serbit olivat luonnollisesti enemmistössä ja Serbia oli myös ainoa osavaltio, jossa sodan alettua kaikki etniset ryhmät olivat tasa-arvoisia. Siitä huolimatta läntinen propaganda leimasi serbit hitlereiksi. Serbien mielestä sota ei voi korvata neuvotteluja. Perustuslain mukaan Kroatia olisi voinut irrottautua Jugoslaviasta neuvottelemalla.

Kohl halusi sotaa. Jugoslavia/Serbialle asetettiin keinotekoisin perustein totaaliset talouspakotteet 10 vuodeksi, sodan voiman vahvistamiseksi.

Jugoslavian partisaanit sekä Jugoslavian ja kaikkien Euroopan maiden edistykselliset voimat olivat Hitlerin natsi-Saksaa vastaan. Helmut Kohl sai koulutuksen Hitlerin armeijaan, mutta ei ehtinyt sotaan ikänsä puolesta. Angela Merkel oli hänen hallituksensa jäsen ja osallistui Jugoslavian hajottamiseen Kohlin rinnalla, Kohlin ollessa hänen oppi-isänsä.

Heti sodan alettua Saksan ulkoministeriksi valittu Klaus Kinkel, entinen ulkomaisen tiedustelunpäällikkö, sekä Yhdysvaltojen presidentti Bill Clinton päättivät v. 1992 ehdottaa ICTY:n Jugoslavia-tribunaalin perustamista tutkimaan ja tuomitsemaan serbin rikoksia Jugoslavian hajottamissodassa.

Valokeilan kohdistaminen negatiivisessa mielessä ihmisryhmään, jonka isät ja äidit olivat kuolleet natsien keskitysleireissä oli uskomaton mediatemppu.

Kohlin tavoite kommunismin kitkemisestä Euroopassa ei liene ollut ainoa syy tuhota Jugoslavia. Talouden infrastruktuurin haltuunotto oli varmaan myös painava syy paitsi Saksalle, myös Yhdysvalloille. Saksalle siksi, että Saksojen yhdistyminen oli taloudellisesti valtava taakka.

Yhteistyö Saksan miehittäjän Yhdysvaltojen kanssa oli oleellista. Yhdysvallat tavoitteli sotilastukikohtaa Serbiaan. Yhteistyökumppaneita olivat Osama bin Laden, albaani- ja natsidiaspora Yhdysvalloissa ja Kanadassa sekä koko länsimedia. Yhdysvaltojen eläkkeelläolevat kenraalit toimivat sotapäällikköinä, muslimit, kroaatit ja albaaniterroristit NATO:n jälkaväkenä. ETYJ:n yhdysvaltalaiset sotilaat olivat samalla CIA;n palkkalistoilla työskennellessään Kosovossa.

Muslimien ja kroaattien provokaatioiden pohjalta NATO pommitti serbijoukkoja muutamaa tuntia provokaatioiden jälkeen, jolloin tapahtuman luonne ei ehtinyt selvitä. Bosniassa Izetbegovic toimi pommitusten tilaajana.

Saksa koulutti aseisti ja puki albaaniterroristit vuoden 1998-1999 aikna. Saksan avulla Yhdysvallat sai aikaan Kosovon NATO-miehityksen, jonka alkaessa se alkoi rakentaa laitonta jättimäistä sotilastukikohtaa Bondsteeliä Serbian alueelle Kosovoon. Siellä olevat joukot yhdistettynä Saksaan sijoitettuihin miehitysjoukkoihin tekevät Yhdysvalloille mahdolliseksi hallita koko Länsi-Eurooppaa.

Liittoutumalla Kosovon ja Albanian mafian kanssa Yhdysvllat hallitsee myös elin- ja huumekauppaa. Onhan Länsi-Balkan Afganistanista tuotavien huumeiden kuljetusreittien risteyskohta.

Jugoslavian pommitusten alla Saksan liittokansleriksi oli vaihtunut sosialidemokraatti Gerhard Schröder, rehellisemmän Oscar Lafontainen vetäydyttyä. Saksa pidättäytyi - hygieniasyistä- pommittamasta toisen maailmansodan pommituksen vuosipäivänä, jona v. 1941 natsi-Saksa pommitti Belgradia niin, että 17000 ihmistä kuoli kaupungisa yhden päivän aikana.

Mitä näiden ihmisten mielessä liikkui ja liikkuu?

Nyt Jugoslavia oli saatu tuhottua lähes kivikaudelle. Kansantuotteella mitattuna uudet itsenäiset valtiot, osa NATO-jäseniä, ovat noin sijoilla 84 -113 maailmantilastoissa. Natsihenkisyys, terrori  ja laittomuus vallitsee Kosovossa, Kroatiassa ja Bosniassa. Kommunismi on saatu kitkettyä ja korvattua natseilla.

Sama Ukrainassa. Yhdysvaltojen ja monien EU-maiden organisoiman väkivaltaisen vallankaappauksen jälkeen v. 2014, Ukraina on aloittanut "terrorisminvastaisen" sodan omia kansalaisiaan vastaan Itä-Ukrainassa. Natsien suorittamat murhat ja murhapoltot ovat tutkimatta ja rankaisematta.

Kommunistinen puolue on kielletty. Juutalaisia ahdistellaan. Harva uskaltaa puhua venäjää julkisellapaikalla, vaikka koko itäisen Ukrainan kulttuuri on sama kuin Venäjällä.Natsien soihtukulkueet muistuttavat natsiajasta. Natsiajan sankareiden patsaita pystytetään ja katujen nimiä muutetaan heidän kunniakseen.

Baltiassa venäjänkieliseltä väestöltä puuttuvat kansalaisoikeudet - EU ummistaa silmänsä. Euroopan unionin NATO-maat ja -liittolaiset puuttuvat itsenäisten valtioiden sisäisiin asioihin. Ukrainan jälkeen Valko-Venäjä on joutunut kokemaan destabiloivia läntisellä rahoituksella kustannettuja mielenosoituksia.

Hitlerin valtakaudella Saksaa myötäleviä kansalaispiirejä oli lähes jokaisessa Saksan miehittämässä tai sen liittolaismaassa. Nämä ihmisryhmät vaipuivat rauhan tultua pimentoon noustakseen kylmän sodan päätyttyä ja Neuvostoliitto/Venäjän roolin heikennyttyä jälleen esille. Kaikkialla, myös Suomessa, fasistisina lakkautetut järjestöt nousivat kuin sienet sateella.

Jugoslavia on kadonnut merkittävänä natsismin ja fasismin vastaisena voimana Euroopassa. Varsinkin EU-puheenjohtajakaudellaan Saksa yhdessä miehittäjänsä Yhdysvaltojen kanssa on suunnannut destabiloivia toimenpiteitään Venäjää kohtaan. Vuonna 2000 Brtislavassa pitämässään kokouksessa USA:n ulkoministeriö ilmoitti luopuvansa noudattamasta kansainvälisiä lakeja, elleivät ne ole sopusoinnussa omien tavotteiden kanssa.

Euroopan unioni ei enää osallistu YK:n natsismia ja fasismia vastustavaan julkilausumaan. Siten EU irtisanoutuu natsismin ja fasismin tuomittavuudesta. EU-maat kokevat voivansa tukeutua natseihinja jihadisteihin materiaalisten tavoitteiden saavuttamiseksi kuten Hitler aikoinaan, minkä Jugoslavian tapahtumat osoittavat. Mitään olellista eroa Hitlerin toimintatapoihin ei näytä olevan.

Toisen maailmansodan suurin uhrein voittaneen Neuvostoliiton seuraajavaltio Venäjä on jälleen Saksan ja sen natsismiin myönteisesti tai yhdentekevästi suhtautuvien EU-liittolaisten tärkein vihan ja vastustuksen kohde. Onko EU-maiden kitkettävien kohteiden joukossa ortodoksisen/etnisesti tasa-arvoisen Jugoslavian jälkeen ortodoksinen/monikulttuurinen Venäjä.

Eurooppa on muuttunut. Saksassa on viritelty AfD -puolueen asettamista tarkkailuun. Edellisen perusteella ja Jugoslaviasta ja Ukrainasta saatavien esimerkkien valossa ajattelisin pikemminkin, että Euroopan unioni ja Saksan hallitus tulisi asettaa tarkkailuun juridisen oikeuskäytännön korvaamisesta poliittisella oikeudella.

Kansainvälisiä lakeja ja käytäntöjä itsenäisten valtioiden sisäisiin asioihin puuttumattomuudesta ei tulisi rikkoa vaikka ahneus rikkauksien hyödyntämiseksi ja sotilatukikohtien rakentamiseksi olisi kuinka houkuttelevaa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: EDU, Niinistö, Kohl, Merkel, AfD, poliittinen oikeus, Ukraina, Jugoslavia, Hitlerin Saksan revanssi, natsismi Euroopassa, USA natsismin tukijana, Saksan sotilaallinen miehitys,

Miksi Venäjän on syytä kritisoida Angela Merkeliä

Keskiviikko 17.2.2021 klo 13.35 - Pirkko Turpeinen-Saari

Miksi Venäjä on turhautunut EU:hun ja myös syksyllä EU:n puheenjohtajamaana olleen Saksan liittokansleriin Angela Merkeliin?

Saksa ei ole itsenäinen maa eikä Euroopan unioni tietenkään missään mielessä itsenäinen toimija.

Saksa on toisesta maailmasodasta lähtien ollut Yhdysvaltojen armeijan miehittämä. Presidentti Trumpin ilmoituksen mukaan maassa on edelleen 68 000 yhdysvaltalaista sotilasta. Saksan ulko- ja puolustuspolitiikka ei voi olla Yhdysvalloista riippumatonta.

1950-luvusta lähtien Yhdysvallat on tukenut natseja ja fasisteja Ukrainassa ja Epanjassa. Tämä siksi, että ennen toista maailmansotaa Hitleriä aseistaneiden teollisuusmiesten valta on siirtynyt USA:n hallitusvallaksi, mitä se vielä 1940-luvulla ei ollut.

Katolisen kirkon avulla Saksasta paenneet natsit saivat töitä mm Yhdysvalloista, erityisesti CIA:sta.

Yhdysvaltojen tiedustelupalvelu CIA alkoi myös käyttää hankkeissaan natsien kanssa yhteistyötä tehnyttä muslimiveljeskuntaa. Muslimiveljeskunnalla on laajaa toimintaa Saksassa.

Saksan katolisen kristillisdemokraattisen puolueen johtaja ja liittokansleri Helmut Kohl oli Angela Merkelin suojelija ja oppi-isä. Angela Merkel pääsi heti Saksojen yhdistymisen jälkeen liittopäiville ja ministeriksi Kohlin hallitukseen.

Merkel oli hallituksessa, kun Kohl lähti Yhdysvaltojen kanssa ajamaan Jugoslavian haltuunottoa. Euroopan unionin perustava kokous aloitti sodan Jugoslavian liittovaltiota vastaan julistamalla Kroatian itsenäiseksi, kuten edellisessä blogissani kuvaan.

Vaikka Merkel ei ollut Jugoslavian pommitukset aloittaneessa Schröderin hallituksessa, hän ei voinut olla tietämätön Saksan ja Suomen ulkoministeriöiden salaamista oikeuslääkäreiden tutkimustuloksista.Tämän salauksen ansiosta laittomat NATO-pommitukset aloitettiin liittoutumatonta valtiota vastaan.

Jo ennen Merkelin valtaantuloa saksalaisen tutkimuslaitoksen johtaja Volker Perthes ja USA:n Libanonin suurlähettiläs Jeffrey Feldman laativat suunnitelman Syyrian hallituksen vaihtamiseksi sekulaarisesta sosialistisesta hallinnosta muslimiveljeskunnan valtaan.

Merkel tuli liittokansleriksi 2005 ja Perthes/Feldman -suunnitelma esitettiin v. 2008 Bilderberg ryhmässä, jossa presidentti Obama oli jo paikalla. Syyrian vallankaappauksessa v. 2011 oli mukana useita EU-maita Yhdysvaltojen rinnalla. Yhteenliittymä käytti kouluttamiaan jihadisteja jalkaväkenään. Syyrian hallituksen vastainen propaganda oli tärkeänä aseena. Samoin sodan suunnittelijoiden nostaminen korkeisiin YK:n virkoihin.

Ukrainan väkivaltainen vallankaappaus v. 2014 tapahtui Merkelin hallinnon alaisuudessa ja yhteistyössä koko Yhdysvaltojen ulkopoliittisen arsenaalin kanssa. Yhdysvallat julisti käyttäneensä 5 miljardia dollaria Ukrainan destabiloimiseen.

Neuvottelussa laillisesti vaaleilla valitun presidentti Janukovitsin ja mielenosoittajien välillä Ranskan, Saksan ja Puolan ulkoministerit toimivat takuumiehinä. Sovittiin mielenosoitusten lopettamisesta ja seuraavien vaalien aikastamisesta saman vuoden marraskuulle. Mielenosoitusten johtajat, joista kukin oli eri EU-maiden ja USA:n rahoittamia (Klitscko saksalaisen Kondrad Adenauerin säätiön, muistaakseni) ilmoittivat seuraavana päivänä, että mielenosoittajajoukot eivät suostu sopimuksen noudattamiseen.

Natsien johtamat pogromit alkoivat ympäri maata. Rada, kansanedustajisto tyhjennettiin "ei toivottavista" edustajista. Vallankaappaushallitus aloitti "terrorisminvastaisen sodan" Itä-Ukrainaa, oman maansa kansalaisia kohtaan, jotka eivät hyväksyneet kaapparihallitusta ja natsien väkivaltaa.

Mitä tekivät Saksa, Ranska ja Puola? Hallitus muodostettiin pääasiassa ulkomaiden kansalaisista: yhdysvaltalainen valtiovarainministeri, georgialainen ja liettualainen ministeri –  perustuslainvastaiset hallituksen jäsenet saivat toimia. Eräänlaisena presidentti Obaman suurvisiirinä toimi varapresidentti Biden. Hän ilmoitti v. 2014 puhuneensa enemmän Yhdysvaltojen tukeman vallankaappausjohtajan Jatsenjukin kuin vaimonsa kanssa.

Laittomuuden ja väkivallan vallitessa maassa Venäjä pelasti Krimin asukkaat turvaan autonomian turvin. Autonominen Krim julistautui itsenäiseksi vaalien jälkeen ja anoi sittten liittymistä takaisin Venäjään, johon se on kuulunut aikaisemmin.

Angela Merkel on ollut vallassa kaikkien 2005 - 2021 konfliktien aikana.

Hän osallistui Minskin sopimuksen neuvotteluihin, jossa sovittiin askelmerkit Itä-Ukrainan tilanteen ratkaisemiseksi. Hän ei kuitenkaan ole käyttänyt arvovaltaansa Ukrainaan päin, jotta askelmerkkejä aloitettaisiin toimeenpanemaan.

Ranskan presidentti Hollande, joka oli laatimassa Minskin sopimusta ei ole enää vallassa eikä presidentti Macron ole osoittanut kykyä sopimuksen toimeenpanon tukemiseen.

Päinvastoin rasistiset asenteet ovat Ukrainassa koventuneet.

Saksan miehittäjämaa Yhdysvallat on presidentti Obaman suulla ilmoittanut, että se tekee kaikkensa Venäjän vahingoittamiseksi taloudellisesti sekä lopettaa puhumisen presidentti Putinin kanssa. Yhdysvaltojen kongressi on julistanut että maan presidentti voi ryhtyä sotaan Venäjää vastaan tarvitsematta kääntyä kongressin puoleen.

Liittokansleri Merkel on seurannut aivan läheltä Jugoslavian hajottamisesta ja sosialististen maiden ryöstöstä lähtien niin Syyrian kuin Ukrainan kriisit – ja viimeisimpänä "myrkytyskriisit". Toisin sanoen hän tietää mitä on tapahtunut. Siitä huolimatta hän ei ota vastuuta Saksan osuudesta kriisien kytemiseen ja siihen, että vastuuta sovituista ratkaisuista ei oteta.

Viimeisimmässä Navalny-kriisissä Charite-sairaalan lääkäreiden laboratoriotulokset eivät vastaa poliittisia Saksan armeijan laboratorion väitteitä novitsokista. Väitteet vaikuttavat poliittisilta samalla tavoin kuin suomalaisten oikeuslääkäreiden tutkimustulosten salaaminen oli poliittista ja mahdollisti pommitusten aloittamisen.

Liittokansleri Merkel kävi henkilökohtaisesti sairaalassa tapaamassa Navalnya, mutta kieltäytyi antamasta sairaalan tutkimustuloksia Venäjälle. Samalla hän vaati Venäjää tutkimaan rikosta, jota Venäjä ei ollut löytänyt omissa tutkimuksissaan eikä voinut tutkia, kun ei tiennyt mitä pitäisi tutkia. Merkelin mukaan kieltäytyminen johtui siitä, että Navalny ei halunnut antaa tietoja.

Liittokansleri Merkelin käyttäytyminen ei ole uskottavan valtiojohtajan käyttäytymistä. Hän ikäänkuin toimi presidentti Putinin ala-arvoista tyyliä harrastavan kriitikon liittolaisena - ellei aivan neuvonantajana.

Lisäksi potilas käytti runsaan toipumisaikansa yhdysvaltalaisen ja berliiniläisen tuotantoryhmän kanssa laatiakseen propaganda/valevideon "Putinin palatsi" Swartzwaldilaisessa lomahotellissa ja sen lähellä olevassa studiossa.

Miksi Merkel käyttäytyy näin?

Venäjä on itsenäinen maa. Se ei ole kenenkään miehittämä ja se voi katsoa todellisuutta silmiin. Se on voittanut natsi-Saksan armeijan hyökkäyksen uhraamalla 25 miljoonaa asukastaan. Nyt natsismi, fasismi ja jihadismi ovat nousussa. Venäjän johdolla maailma toimii edelleen natsismia, fasismia vastaan, joita elementtejä USA liittolaisineen käyttää pyrkiessään ryöstämän yhä uusia alueita luonnonvaroineen.

YK:n natsismin ja fasismin vastaisen päätöslauselman äänestys osoitti mihin Venäjä, EU ja USA asemoituvat. Yhdysvallat ja Ukraina asettuivat päätöslauselmaa vastaan, siis joko kannattavat tai suhtautuvat välinpitämättömästi natsismiin ja fasismiin. EU-maat yhtenä joukkona pidättäytyivät äänestämästä, eli kukin maa saa vaalia tai olla vaalimatta natsiperintöään haluamallaan tavalla. Venäjä ja maailman maiden enemmistö äänestivät fasismin- ja natsisminvastaisen taistelun eli demokratian puolesta.

Angela Merkel ja EU-puheenjohtajamaa Saksan johdolla koko EU siis pidättäytyi natsismin vastaisen päätöslauselman tukemisesta. Tähän olemme natsi-Saksan aikakaudesta päätyneet.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Venäjä, Angela Merkel, EU-Venäjä-suhteet, Ukraina, Navalnyn "myrkytys"

Vaientaako Saksan hallitus asiantuntijalääkärit jälleen?

Perjantai 18.9.2020 klo 11.59 - Pirkko Turpeinen-Saari

Saksalla on kokemusta väkivallan ja väärän vallankäytön toteuttamisesta provokaatioilla - tässä tapauksessa estämällä lääkäreitä puhumasta totuutta.

Suomen valtiojohdolla on kokemusta yllämainittujen menettelytapojen tukemisesta oman luotettavuutensa kustannuksella.

Ensimmäinen hyvin tuntemani suomalaisten oikeuslääkäreiden tutkimustulosten salaaminen tapahtui Lipposen I hallituksen aikana. Tuolloin Jugoslavian hallituksen kutsumat jugoslavialaiset, valkovenäläiset ja suomalaiset oikeuslääkärit tutkivat Racakin kylässä tapahtuneessa taistelussa kuolleiden ruumiit. Kaikki oikeuslääkärit, suomalainen kansainvälisesti tunnettu oikeuslääketieteen professori Antti Penttilä mukaanluettuna, olivat yksimielisiä siitä, että uhreja ei ollut teloitettu, kuten USA, Saksa ja muut NATO-maat väittivät, vaan kaikki olivat kuolleet taistelussa.

Saksan ulkoministeriö halusi estää tulosten julkistamisen ja Suomen hallitus alistui siihen. Teloitustulkintaa käytettiin perusteluna Jugoslavian pommitusten aloittamiselle. 

Martti Ahtisaari oli Suomen presidentti, Paavo Lipponen oli Suomen pääministeri, Tarja Halonen ulkoministeri, Sauli Niinistö valtiovarainministeri ja Pekka Haavisto ympäristöministeri.

Saksan liittokanslerina oli Gehard Schröder ulkoministerinä Klaus Kinkelin jälkeen  vihreä Joscka Fischer.

Racakin sijaan tänä vuonna kyseessä on erittäin hyvin suunnitellulta vaikuttava venäläisen hallituskriittisen Navalnyn äkillinen sairastuminen ja presidentti Niinistönkin myötävaikutuksella kuljettaminen saksalaiseen Charite-sairaalaan hoitoon.

Navalnya hoidettiin aluksi venäläisessä sairaalassa, jossa ei havaittu jälkiä myrkytyksestä.

Saksaan tuotuna, yht'äkkiä saksalaiset poliitikot liittokansleri Merkelin johdolla ilmoittavatkin, että Navalny on myrkytetty Novichok -hermomyrkyllä ja vaativat Venäjää kansainväliseen vastuuseen tapahtumasta.

Saksa on, kuten Racakin tapauksessakin kieltäytynyt antamasta lääketieteellisä tietoja julkisuuteen tai edes Venäjälle, joka on tarjonnut yhteistyötä asian tutkimiseksi.

Tapahtumaketjun tekee mielenkiintoiseksi se, että sairastumista/myrkytystä on käytetty poliittisen Venäjä-vastaisen propagandan voimistamiseen. Navalnylla on aktiivinen tukijaverkosto, joka on kerännyt hotellihuoneesta, jossa Navalny ennen sairastumistaan yöpyi, kaiken mahdollisen tavaran mukaanlukien juomapullot.

Jos Navalnyn kanssa liitossa olevat piirit ovat he sitten ystäviä tai ulkomaisia liittolaisia ovat takavarikoineet "rikosaineiston" kuinka Venäjän poliisi tai tutkintaviranomaiset voisivat suorittaa kunnollista tutkimusta? Kuka osaa sanoa, onko mahdolliset Saksassa ilmenneet "myrkyt" tulleet myös Saksassa-olo aikana.

Euroopan komission puheenjotaja Ursula von der Leyen piti eilen Euroopan parlamentissa demagogisen puheen, josta esimerkkiä voi hakea 1930-luvulta. Sen vihamielinen asenne Venäjään, sen kliseiset tarkempaa tutkimusta edellyttävät väitteet Venäjän toimista on laskettava osaksi Euroopassa vallinnutta vuodesta 2014 voimistunutta propagandaa.

USA:n ja EU:n epäonnistunut Ukrainan väkivaltainen vallankaappaus ja sen seurauksena Venäjän näyttäytyminen demokratian pelastajana ja Krimin asukkaiden turvana on Euroopan komission puheenjotaja von der Leyenille sietämätön. Hänen raivonsa pohjaa siitä, että Saksa on epäonnistunut vuodesta 2001 alkaneesta Syyrian hajottamisesta lähtien pyrkimyksissään jatkaa Jugoslaviassa pommitusten avulla onnistunutta itsenäisten valtioiden infrastruktuurin haltuunottoa.

Värivallankumousten aktiivinen toimija, George Soros on toiminut monien Euroopan parlamentin jäsenten rahoittajana. Eräät lähteet ovat laskeneet enemmistön parlamentaarikoista olevan "Soroksen tallissa". 

Suomen ulkopoliittinen asema on surullinen. Jugoslavian hajottamisen yksityiskohdat ja Suomen osallistuminen pommitusten edellytysten luomiseen on taakkana nykyiselle presidentillemme, ulkoministerille ja hallituspuolueille. Presidentti Niinistön "apu" Navalnyn "myrkytyksen" kauhistelussa ja hänen siirtämisessään Saksaan tukee NATO:n Venäjä-vastaisen propagandan voimistumista.

Mitä väkivaltaisemmaksi ja totuudenvaistaisemmaksi Suomen NATO-hybridikeskuksesta johdettava toiminta kehittyy, on se sitten puheita, sanktioita tai sotaharjoituksia, sitä vähäisemmäksi Suomen liikkumatila kansainvälisen oikeuden ja totuuden näkökulmasta tulee.

Milloin kuulemme Charite-sairaalan lääkäreiden analyysin. Noudattavatko he lääkärinvalaansa vai joutuvatko he vaikenemaan ja antamaan hallitusten jatkaa väkivaltaista toimintaansa kuten suomalaiset oikeuslääkäritkin joutuivat totuuden korvautuessa propagandalla?Saksan hallitus sanoo, että Navalny ei ole antanut lupaa tietojen julkistamiseen. Siten Saksan Venäjä-politiikka on Navalnyn politiikkaa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ahtisaari, Niinistö, Lipponen, Halonen, Haavisto, Saksan poliittiset provokaatiot, Ursula von der Leyen, Merkel, Venäjä-vastainen propaganda, Suomen hallitus ja presidentti

Hanau ja Krajina

Perjantai 21.2.2020 klo 18.18 - Pirkko Turpeinen-aari

Mahdollisesti psykkisesti sairaan, äärioikeistolaisia mielipiteitä omaavan henkilön suorittama 11 henkilön murha on saanut saksalaiset tunnekuohun valtaan. Liittokansleri Angela Merkel on sanonut että "rasismi on myrkkyä, viha on myrkkyä ja tätä myrkkyä on yhteiskunnassame".

Natsiajasta muistuttava liikehdintä projisioidaan AfD-puolueeseen, jonka kanssa liittokansleri Merkel on kieltänyt puoluettaan CDU:ta tekemästä yhteistyötä.

Millä tavalla AfD-puolueen toiminta eroaa virallisen Saksan, Saksan hallituksen toimista Saksan ulkopuolella?

Euroopan Unoni muodostettiin keskeisesti palvelemaan ylikansallisen pääoman tarpeita ja tavoitteita. Perustavassa kokouksessaan Maastrichtissa vuoden 1991 joulukuussa ja seuraavassa tammikuussa jäsenvaltioiksi tulevilla oli edessään toisaalta perustavan asiakirjan hyväksyminen ja toisaalla Jugoslavian sodan käynnistäminen tunnustamalla Kroatian itsenäisyys.

Kroatia oli valinnut itselleen holokaustin kieltäjän presidentiksi, jonka johdolla valtioon oli säädetty rasistinen perustuslaki. Serbiväestö oli julistettu toisen luokan kansalaisiksi ja kyrillisten kirjainten käyttö oli kielletty. Maastrichtin kokouksen aikaan Jugoslavian liittovaltiolla ja Kroatian serbiväestöllä oli hallussaan !/3 Kroatian maaperästä.

Toisen maailmansodan aikana fasistisessa ja katolisessa Kroatiassa oli 17 keskitysleiriä serbien tuhoamiseksi. Niistä suurin ja Euroopan toiseksi suurin keskitysleiri oli Jasenovac. Monen leirin johtajana oli katolinen pappi.Youtubessa on nähtävissä Lordan Zafranovicin video Jasenovacin toiminnasta otsikolla "Jasenovac The Cruelest Death Camp of All Times."

Taloudellisesti haastavan Saksojen yhdistymisen jälkeen Saksan elintilan laajentaminen tuli ajankohtaiseksi. Liittokansleri Helmut Kohl, Angela Merkelin esikuva ja oppi-isä ajoi EU:hun tulevat maat kepin ja porkkanan avulla Kroatian tunnustamisen kannalle vaikka tiedossa oli, että siitä seuraisi sota.

Vuonna 1992 Saksan ulkoministeriksi tullut Klaus Kinkel julisti: "Serbit on saatava polvilleen".

Yhdysvaltoihin ja Kanadaan katolisen kirkon avulla paeneet natsit rahoittivat serbivastaista propagandaa. Osa heistä ja heidän jälkeläisiään palasi Kroatiaan. Kroatian puolustusministeriksi valittiinkin kanadalainen Gojko Susak. Saksasta, entisen Itä-Saksan varastoista toimitettiin aseita.

Vaikka itsenäiseksi julistettu Kroatia osallistui Bosnian puolella taisteluun Jugoslavian liittoarmeijaa ja myöhemmin Bosnian serbiarmeijaa vastaan, EU asetti talouspakotteet ainaostaan Jugoslavialle, ei Kroatialle. Saksa piti tästä huolen.

Jasenovacin keskitysleirin tavoitteena oli ortodoksisten serbien lopullinen tuhoaminen. Vankien kohtelu oli niin raakaa, että jopa siellä vierailevat saksalaiset pitivät sitä helvetin esikartanona.

Jugoslavian hajottamisen seurauksena Saksa sai haltuunsa Kroatian infrastruktuurin, vakuutuslaitoksia, pankkeja, hotelleja.

Saksa aseisti ja rahoitti kroaatteja ja myöhemmin Kosovon albaaneja. Jugoslavian ja Serbian vähittäisen tuhon avulla se sai haltuunsa infrastruktuuria myös Serbiasta.

Saksa osallistui Jugoslavian pommituksiin oman perustuslakinsa vastaisesti.

Toisen maailmansodan natsi-Saksan ja fasistisen Kroatian suorittamat ortodoksisten serbien kirkkojen ja luostareiden tuhot jatkuivat 1990-luvulla, nyt kroaattien ja Bosniaan islamilaista kalifaattia rakentavien muslimien toimesta. Huipennuksena oli elokuun alussa 1995 250 000 Kroatiassa keskiajalta asuneiden serbisukujen jäsenten karkotus ja tuhansien tappaminen Kroatian Krajinassa.

EU:n tukema Kroatian presidentti Tudjman huusi  31.7.1995 Brionissa sotilas- ja poliittiselle johdolle pidetyssä kokouksessa: " Lyökää niin, että serbit käytännössä häviävät Kroatiasta".

Toisen maailmansodan jälkeen Kroatian fasistihallitus julisti maan juutalaisongelman tultua ratkaistuksi, kun juutalaiset oli hävitetty. Tudjmanin tavoite serbien hävittämiseksi oli jäänyt Jasenovcissa kesken. Nyt se oli tulossa toteutetuksi.

Saksalaisten kouluttamat ja aseistamat Kosovon albaanit ovat voineet jatkaa Saksan ja Suomen hallitusten tuella serbien vainoa myös laittomasti itsenäistetyn Kosovon alueella. 150 ortodoksista kirkkoa ja luostaria on tuhottu EU:n, NATO:n ja YK:n silmien alla albaanijoukkioiden juhliessa palavien rakennusten ympärillä.

Poltettujen ortodoksikirkkojen tilalle on rakennettu Lähi-Idän diktatuurien rahoituksella moskeijoita.

Saksan valtio hyväksyy serbien jatkuvan vainon. Toimintaa voi kutsua valtiolliseksi fasismiksi tai natsismiksi. Se on eräänlaista Jasenovacin jälkihoitoa, kesken jääneen työn viimeistelyä. Mikä sen erottaa Saksan valtion sisällä natsi-ideologian omaksuneiden ryhmien toimintatavoista?

Saksa on myös Yhdysvaltojen rinnalla suunnitellut sekulaariseen Syyriaan hallituksen vaihdosta muslimiveljeskunnan avulla. Myös moni muu EU-maa on ollut rahoittamassa tätä jihadistien avulla suoritettua vallankaappausyritystä. Ortodoksiset kristityt olivat ensimmäisiä, jotka joutuivat pakenemaan Syyriasta

Kuinka kokenut poliitikko Angela Merkel ei huomaa ristiriitaa? Hän ilmoittaa, ettei hyväksy "rasismin myrkkyä", mutta on valmis järjestelemään muiden itsenäisten valtioiden asioita tyydyttääkseen omaa ideologiaansa, vaikka hänen toimensa sisältävät juuri tätä rasismin myrkkyä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hanau, Krajina, Kohl, Merkel, natsismi , katolinen kirkko

Angela Merkel Auschwitzissa

Lauantai 7.12.2019 klo 16.38 - Pirkko Turpeinen-Saari

Liittokansleri Angela Merkel vieraili perjantaina 6.12.2019 Auschwitzissa. "Vastuu rikosten muistamisesta ei pääty koskaan. Se on erottamaton osa maatamme."  Merkel totesi lisäksi:" Tämän vastuun tiedostaminen on osa kansallista identiteettiämme ja sen ymmärtämistä, että olemme valistunut ja vapaa yhteiskunta, oikeusvaltioperiaatetta noudattava demokratia."

Jos näin on, miksi demokraattinen EU-Saksa osallistui juutalaisten rinnalla holokaustin kokeneiden serbien pommittamiseen toisen maailmansodan jälkeen tuhoisimmissa pommituksissa vuonna 1999?

Merkelin poliittinen oppi-isä Helmuth Kohl alkoi 1990-luvulla Saksan elintilan laajentamisen Balkanille, jossa holokaustin uhrit, serbit, olivat hakenneet turvaa etnisesti monipuolisesta Jugoslavian liittovaltiosta. Siellä serbit asuivat Serbian lisäksi Kroatiassa ja Bosniassa.

Saksa aseisti Bosnian kroaatteja hyökkäämään serbien kimppuun. USA vuorostaan aseisti ja tuki muslimi-kalifaattia rakentavaa Bosnian presidenttiä taistelussa liittovaltiota puolustavia serbejä vastaan pyrkiessään saamaan Balkanin sotilaallisesti hallintaansa.

Saksa pommitti Belgradia vuonna 1941 niin, että yhden vuorokauden aikana kuoli 20000 ihmistä. Vuonna 1999 Saksa, muiden NATO-maiden rinnalla aloitti koko Jugoslavian alueen, Serbian, Serbiaan kuuluvien Vojvodinan ja Kosovon sekä Montenegron pommittamisen.

Pommitukset aloitettiin Racakin provokaation seurauksena.

Racakin kylä oli asumaton Kosovon albaaniterroristien juoksuhaudoin varustettu tukikohta. Siviilit olivat poistuneet jo edellisenä kesänä. Albaanit olivat tappaneet poliiseja. Sen johdosta poliisivoimat ilmoittivat tyhjentävänsä kylän ja takavarikoivansa aseet.

Poliisi oli kutsunut tiedotusvälineet paikalle ja AP:n televisiokamerat kuvasivat päivän tapahtumat. ETYJ:n tarkkailijat olivat asemissa kukkuloiden laella. Julkisempaa tapahtuvaa ei voi kuvitella.

Tosiasioista huolimatta seuraavana päivänä ETYJ:n tarkkailijoiden johtaja, amerikkalainen William Walker toi suuren joukon median edustajia paikalle kaivetun kuopan ääreen. Kuopassa oli 45 ruumista. Walker päivitteli, että ei ole koskaan nähnyt näin kaameaa teloitusta. Hän tiedotti NATO-maiden hallituksille serbipoliisien suorittaneen joukkomurhan. Naisia ja lapsia on vedetty kodeistaan, päitä katkaistu.

Muutamaa päivää myöhemmin ranskalaiset paikalla olleet toimittajat kirjottivat artikkelit päivän todellisista tapahtumista. Niillä ei ollut merkitystä. USA ja NATO-maat olivat saaneet syyn edetä kohti haluamiaan pommituksia. Mitä hurjimmat jutut levisivät mediassa.

Luotettaviksi tunnetut suomalaiset oikeuslääkärit kutsuttiin paikalle tutkimaan yhdessä jugoslavialaisten oikeuslääkäreiden kanssa, mikä uhrien kuolinsyy oli ollut. Oikeuslääkärit totesivat henkilöiden kuolleen taistelussa. Yhtä lukuunottamassa ketään ei ollut ammuttu lähietäisyydeltä. Kauloja ei ollut katkaistu. Dramaattiset uutiset olivat tuulesta temmattuja, tarkoituksellisen propagandan tuloksia.

Suomen ulkoministeriö ei antanut oikeuslääkäreille lupaa allekirjoittaa jugoslavialaisten lääkäreiden kanssa yhteistä julkilausumaa. Presidentti Clinton sai mahdollisuuden pitää puheen, jossa hän kertoi kauhutarinan Racakin kylästä.

Suomalainen oikeushammaslääkäri Helenä Ranta, jolla ei ole koulutusta kuolinsyyn tutkimiseen, toimi oikeuslääkäreiden ryhmän puheenjohtajana. Hän piti tiedotustilaisuudn juuri ennen pommitusten aloittamista ja kutsui tapahtumaa rikokseksi ihmisyyttä vastaan, joka termi annettiin Nürnbergin sotarikostuomioistuimessa holokaustille.

Ranta vahvisti teloitustarinaa harmittelemalla, että hän ei tullut tutkineeksi uhrien kynsien alustoita, koska siten olisi pystynyt selvittämään, olivatko uhrit yrittäneet kiivetä kuopasta.

Saksan ulkoministeriön edustaja oli ohjeistanut Helena Rantaa, mitä hänen pitää tiedotustilaisuudessa sanoa.

Rannan todistuksen pohjalta Saksa valmistautui yhdessä USA:n ja NATO-maiden kanssa pommittamaan jälleen Belgradia. USA:n vaatimuksesta pommitukset köyhdytetyllä uraanilla varustetuilla pommeilla kohdistettiin siviilikohteisiin. Koulut, sairaalat, maantiet, junat, bussit täynnä matkustajia, öljyjalostamot, autotehtaat, sähkölaitokset, sillat –kaikki oli sallittua. Italian pääministeri d'Alemma epäröi, mutta päästessään päivittäiseen NATO-johtajien neuvottelurinkiin, hän suostui.

Miksi Serbiaa piti pommittaa? Jugoslavian presidentti Milosevic ei ollut muitta mutkitta suostunut koko liittovaltion NATO-miehitykseen.

Kaksi ja puoli kuukautta kestäneiden ympäri vuorokautta jatkuneiden pommitusten päättymisestä neuvotteli jälleen suomalainen, Martti Ahtisaari. Kun presidentti Milosevic kysyi, mitä tapahtuu, jos emme suostu, Ahtisaari uhkasi mattopommituksilla, joiden aikana puoli miljoonaa ihmistä kuolisi viikossa.

Helena Ranta on kertonut TV-haastattelussa, että hänen mentorinaan toimi Martti Ahtisaari.

Toisen maailmansodan aikana Suomi liittoutui Hitlerin ja natsiarmeijan kanssa. Suomelle oli luvattu, että se saa Leningradin, kun Saksa on sen ensin tuhonnut.

Mannerheim suunnitteli ja hallinnoi miehitettyyn Itä-Karjalaan pystytettyjä keskitysleirejä, joissa virui 23 984 vangittua venäläistä naista, lasta ja vanhusta. Siviilien oli ollut luovutettava talven ruokavarastot suomalaisille tai karjalaa puhuville itä-karjalaisille. Vangit kuolivat nälkään, pakkotyöhön ja pahoinpitelyihin.

Euroopan neuvoston toimeksiannosta sveitsiläinen senaattori Dick Marty sai tehtäväkseen selvittää Kosovon albaanien rikoksia serbejä kohtaan. Kidnappaukset, elinkauppa ja serbien etninen puhdistus voimistuivat NATO-miehityksen alettua Kosovossa kesällä 1999.

Satoja tappoja, 150 ortodoksiluostarin ja kirkon tuhopolttoja ja serbien ja romanien väkivaltaista etnistä puhdistamista Kosovosta ei ole tutkittu puhumattakaan Dick Martyn selvittämästä elinkauppasta. Dick Marty onkin todennut, että EU-johtajat puhuvat demokratiasta ja ihmisoikeuksista yhtenä päivänä ja seuraavana päivänä rikkovat niitä.

Mikä merkitys Merkelin tunnontuskilla on? Eihän hän voi olla tietämätön Saksan roolista Jugoslavian tuhoamisessa, Syyrian hajottamispyrkimyksissä ja Ukrainan väkivaltaisessa vallankaappauksessa. 

Suomen kohdalla saattaa kestää vielä 40 vuotta ennen kuin aletaan tuntea tunnontuskia Itä-Karjalan keskitysleireistä ja Suur-Suomi-hankkeen järjettömyydestä. Kauanko kestää tunnustaa jokaiselle serbille, että autoimme Saksaa ja USA:ta aloittamaan teidän pommittamisenne.

Suomen median serbi- ja venäjävastaisuudella pyritään pyhittämään oma väkivalta. Muuttamaan musta valkoiseksi. Kosovossa jatkuvasta kristittyjen ortodoksiserbien edelleen jatkuvasta kansanmurhasta vaietaan. YK:n päätöstä siitä, että Kosovo on itsenäisen Serbian maakunta, ei ole muutettu. Ahtisaaren johtama itsenäisyysjulistus on laiton, eikä sitä muuta lailliseksi se, että alueelle sotilastukikohdan rakentanut USA edellyttää jokaisen liittolaisensa tunnustavan alueen itsenäisyyden.

EU yrittää pakotta Serbian taloudellisella ja poliittisella kiristyksellä tunnustamaan laiton lailliseksi. 

Suomen liittolaisuus Saksan kanssa 1918 ja 1939-44 sekä Jugoslavian pommittamisessa eivät ole kansan keskuudessa tiedostettu asia. Asia, jota ei tiedä, ei voi surra.

Suomen valtion tulisi julkistaa salaiseksi julistetut oikeuslääkäreiden tutkimusten tulokset Racakin kylän taistelusta. Rehellisyytensä uhraamaan joutuneet tunnetut oikeuslääkärit julkaisivat onneksi tutkimusten tulokset tieteellisessä lehdessä - tosin kaksi vuotta tapahtuman jälkeen.He eivät pystyneet estämään pommituksia, mutta saivat oikeat tiedot  tutkijoiden ulottuville.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ahtisaari, Merkel, Auschwitz, Jugoslavian pommitukset, Dick Marty, Suomi Saksan liittolaisena

Onko Euroopan demokratia Saksan johdolla jo tuhottu?

Sunnuntai 27.8.2017 klo 10.39 - Pirkko Turpeinen-Saari

Luin vastailmestyneen Yanis Varoufakisin trillerin Adults in the Room; my battle with Europe's deep establishment. Mitään niin tyhjentävää kokoaisesitystä Euroopan demokratian katastrofaalisesta tilasta en ole lukenut.

Varoufakiksen luova, älykäs kirjoittajan ote tekee kokonaisuudesta näytelmän, jonka päänäyttelijöitä ovat monet Euroopan vaikuttajat kuten liittokansleri Angela Merkel, Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble, Euroopan keskuspankinjohtaja Mario Draghi, IMF:n pääjohtaja Christine Lagarde sekä Euroryhmän johtaja Jeroen Dijsselbloem.

Varoufakis kuvaa pankkikriisin uhrit ja konnat. Kreikka ajautui konkurssiin 2010. Saksan ja Ranskan keskeiset suuret pankit olivat ajautuneet vaikeuksiin, saksalaiset pankit Yhdysvaltojen lainamarkkinoilla ja Ranskalaiset lainoittaessaan Portugalia, Espanjaa, Italiaa ja Kreikkaa. 

Otsikolla "It was the (French and German) banks, stupid! Varoufakis kuvaa yksityiskohtaisesti miten tämä pankkien 1,76 triljoonan euron ongelma hoidettiin keräämättä pelastuspakettia saksalaisilta ja ranskalaisilta veronmaksajilta muuta kuin osittain. Merkel ei sen enempää kuin presidentti Sarkozykaan uskaltaneet pyytää parlamenteiltaan tuota summaa. Sen sijaan ryhdyttiin keräämään "lainoja" Kreikalle, konkurssiin menneelle valtiolle, samalla kun Kreikan hallituksen virastot miehitettiin "troikan" eli EU:n IMF:n ja keskuspankin virkamiehillä.

Keksittiin kahdenväliset lainaohjelmat. Siten lainat eivät tulisi EU:lta vaan Saksalta Kreikalle, Irlannilta Kreikalle, Suomelta Kreikalle jne. Tietämättöminä siitä, että nämä maat maksoivat itse asiassa Saksan ja Ranskan pankkien virheistä, ne luulivat tukevansa rinta rinnan vaikeuksissa olevia kreikkalaisia.

Siinä samassa kun nämä kahdenväliset "lainat" saapuivat Kreikan valtiovarainministeriöön, alkoi "Operation offload" eli raha siirrettiin välittömästi Saksan ja Ranskan pankkeihin. Jo joulukuuhun 2012 mennessä pankkien vakavaraisuus oli palautettu.

Tällä näytelmällä oli kauaskantoiset seuraukset Kreikalle. Maa oli taloudellisesti ja myös poliittisesti miehitetty. Saksa vaati kuri- ja leikkauspolitiikkaa, joka aiheutti vuodesta toiseen syvenevän kansantuotteen laskun samalla kun velka ja velkojen korot nousivat rakettimaisesti. 

Miehityksen keskeinen piirre oli poliittinen. Köyhät kyykkyyn mentaliteetti, mikä kärjistyi Syriza-puolueen noustua valtaan ja Varoufakiksen aloittaessa puolen vuoden valtiovarainministeri-pestinsä. Mitä älykkäämmin, luovemmin ja tieteellisimmin perustein Varoufakis osoitti EU:n euroryhmän ja Saksan valtiovarainministeri Schäublen virheellisen politiikan seuraukset sitä aggressiivisemmin euroryhmä suhtautui häneen. 

Troika liittoutui veroja välttelevän Kreikan eliitin ja äärioikeiston kanssa. Valtion TV- kanava vaadittiin lopetettavaksi ja vain oligarkkien rahoittamat TV-kanavat saivat toimia. Nämä luonnollisesti tarjosivat vain euroryhmän välittämää viestiä. Tästä huolimatta Kreikan kansa äänesti troikan vaatimuksiin alistumista vastaan kesällä 2015. Talvella samana vuonna Varoufakis oli valittu parlamenttiin 150.000 äänellä, mikä on korkein äänimäärä Kreikan historiassa.

Troikan virkamiehet olivat vallanneet myös valtiovarainministeriön. Vaikka Varoufakis oli ministeri, hänellä ei ollut valtaa ministeriönsä alaiseen verovirastoon. Kreikan liikevaihtoveroa piti korotta järjettömiä, kilpailuykyä haavoittavia, määriä. 

Syrizan hallitus peloteltiin jo puolessa vuodessa alistumaan ja pääministeri Tsipras valitsi Varoufakiksen ajaman velkojen järjestelyn, oikeudenmukaisuuden ja moraalisen vastuun sijaan alistumisen troikan tahtoon ja loputtomaan lainanäytelmään. Kuvaavaa on se, että EU ja IMF ja Euroopan keskuspankki soveltavat Varoufakiksen suosittelemia menettelyjä Ukrainassa!

Kirja on trilleri. Euroryhmän kokouksissa  Suomen edustaja näyttäytyy  Itä-Euroopan maiden kanssa Schäublen tahdottomana epäitsenäisenä taustalaulajana. Pelkästään tuon ryhmän kokousten kuvaukset muodostaisivat näytelmän käsikirjoiuksen.

Oikeudenmukaisuutta ja demokratiaa kannattavalle kansalaiselle euroryhmän, Schäublen ja Merkelin toiminta vaikuttaa rikolliselta. Mutta se antaa ajattelemisen aihetta myös laajemmin minkälaista Saksa-johtoinen politiikka Euroopassa on.

Kreikan kohdalla maan valloittamiseen riitti taloudellinen pakkovalta. Heinäkuun 2015 kriisissä osa Kreikan hallituksen jäsenistä pelkäsi jo sotilaallista vallankaappausta viime vuosisadan alun ja vuoden 1967 malliin. Köyhät ja taloudellisen tuottavuuden työllään rakentavat kansalaiset ajettiin alistumaan. Kun hallituskin alistui, ei kestänyt kauaakaan kun vanha oligarkkien valta oli troikan avulla palautettu. George Soroskin yhtyi Varoufakiksen erottamista vaativien kuoroon.

Varoufakiksen kuvaus Kreikasta saa ajattelemaan, millä tavalla Kreikan kohtalo eroaa Jugoslavian tai Ukrainan kohtalosta. Saksa on ollut Yhdysvaltojen rinnalla keskeinen toimija kaikissa kolmessa vallankaappauksesa.

Miksi Jugoslavian haltuunotossa käytettiin aseita, samoin Ukrainassa? Jugoslavian holokaustin kokenut serbienemmistö oli hakenut turvaa liittovaltiosta. Pahaksi onneksi johtajat olivat kommunisteja. Heidät oli helppo demonisoida ja saada heidän työläisneuvostonsa näyttämään vähemmän merkittäviltä kuin aseisiin turvautuva liberaalidemokratia, mitä Saksa ja Yhdysvallat propagoivat. Eittämättä tulee mieleen, että taustalla on rasistinen asenne, jonka perusteella katsotaan Balkanin asukkaiden olevan vähemmän kehittyneitä koska uskovat taloudeliseen demokratiaan työläisneuvostojen kautta.

Varoufakiksen kirja avaa melko pessimistisen kuvan Euroopan demokratiasta. Suuryritysten kartellina alkanut EU ei ehkä koskaan ole pitänytkään demokratiaa tärkeänä. Demokratia on ollut ehkä viikunanlehti peittämään taloudellista valtaa, joka kehittyy väkivaltaiseksi ja dialogin tuhoavaksi muuttuakseen sitten aselliseksi väkivallaksi, jossa demokratian perään ei enää kysellä.

Fasististen liikkeiden nousu Kreikassa, Saksan tuki neo-natseille Kroatiassa ja Ukrainassa tienä taloudelliseen ja sotilaalliseen valtaan Euroopassa Yhdysvaltojen tuella herättää pahoja muistoja oman sukupolveni lapsuuden ajoilta. Kuuluuko Suomi jälleen Saksan vasalleihin ja kuinka totaalisesti poliittinen johtomme on siihen alistumassa jää nähtäväksi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Saksan vallankäyttö EUssa, Adults in the room, Varoufakis, Merkel, Schäuble, Draghi, Lagarde, Kreikka, Saksan ja Ranskan pankit

Helsingin Sanomien ja Yle:n Ukraina- propaganda kiihtyy

Maanantai 24.8.2015 klo 11.02 - Pirkko Turpeinen-Saari

Helsingin Sanomien ja Yle-uutisten Ukraina propaganda näyttää kiihtyvän syyskauden alkaessa. 23.8. Ylen iltauutiset kertoi Merkelin "näpäyttäneen" Putinia, kun Putin ei osallistu tänään Berliinissä pidettävään Hollanden, Merkelin ja Poroshenkon Ukrainan tilannetta käsittelevään kokoukseen. Helsingin  Sanomat vuorostaan otsikoi pääkirjoituksensa "Venäjä säätelee sotimista Ukrainassa".

Tarkastellaanpa hieman Ukrainan sisällissotaa. Ukrainan laiton hallitus julisti sodan demokraattisia oikeuksiaan vaativille pääosin venäjää puhuville itä-ukrainalaisille. Nürnbergin sotarikostuomioistuin piti sodan aloittamista pahimpana sotarikoksena. Kiovan hallitus lopetti itä-ukrainalaisilta pankkitoiminnan, eläkkeiden ja sosiaalitukien maksun, koululaitoksen jne. Osittain laillisilla vaaleilla (itä-ukrainalaiset eivät voineet osallistua) valittu presidentti Poroshenko julisti hallituksen voittavan sodan koska itä-ukrainalaiset saavat nääntyä kellareissaan ja koululaiset jäävät vaille koulutusta.

Tietoinen nälkään näännyttäminen on sotarikos.

Presidentit Hollande, Putin, Poroshenko ja liittokansleri Merkel solmivat sodan lopettamiseen tähtäävän Minskin sopimuksen. Helsingin Sanomien ja Yle-uutisten tiedonvälityksen ulkopuolelle jäänyt Yhdysvallat vastustaa tuota sopimusta ja on lisännyt asevientiä ja sotilasneuvonantajia Ukrainaan ja aloittanut massiiviset NATO:n sotaharjoitukset Ukrainassa.

Yhdysvaltalainen Venäjä-tutkimukset professori Steven Cohen on erittäin hyvin perillä yhdysvaltalaisten poliitikkojen ja tiedustelupalvelun toimista Ukrainassa. Muun muassa hänen mukaansa USA:n varapresidentti Biden on puhelinyhteydessä joko Poroshenkoon tai pääministeri Yatsenukiin useita kertoja viikossa. Apulaisulkoministeri Nuland seuraa paikan päällä ukrainalaisten poliitikkojen päätöksentekoa. Ukrainan valtiovarainministeri on  yhdysvaltalainen. Varapresidentti Bidenin poika on Ukrainan suurimman yksityisen energiayhtiön hallituksessa. Ehkä suorastaan huvittavaa on se, että vararikon partaalla oleva Ukraina on Clintonin säätiön viime vuoden suurin rahoittaja!

Yhdysvallat on pyrkinyt destabiloimaan Ukrainaa 5 miljardilla. Syyskuussa 2013 Jaltalla pidettiin "läntisten voimien" (USA,EU, rahaeliitti) Ukrainan haltuunoton suunnittelukokous, the Economistin mukaan suuren euforian vallitsessa. Molemmat Clintonit olivat paikalla samoin sekä Yanukovich että Poroshenko. Kokouksen järjestäjänä oli oligarkki Pintshuc.

Liittokansleri Merkel ja presidentit Hollande ja Putin yrittivat neuvotella Ukrainalle tien ulos kriisistä. Presidentti Poroshenko ja Kiovan hallitus ei ole kuitenkaan pystynyt panemaan täytäntöön yhtäkään Minskin sopimuksen edellyttämää sopimuskohtaa.

Yle-uutisten sympaattinen toimittaja esitti ulkoaopitun tuntuisesti, että Merkel näpäytti Putinia olemalla kutsumatta tätä Berliinin kokoukseen. Tuo tuntuu keittiöfilosofialta. Miksi liittokansleri Merkel ja presidentti Hollande kokoontuisivat kesken lomakauden näpäyttelemään? Jos olisin Merkel, kutsuisin Poroshenkon vakavaan neuvotteluun sen vuoksi, että tämä ei ole saanut aikaan yhdenkään sopimuskohdan täytäntöönpanoa.Yle-uutisten toimittaja kertoi mielipiteenään, että Venäjä ei hyväksy Itä-Ukrainan autonomia-lakia koska se ei täytä Venäjän tavoitteita. Toimittaja ei huomannut kertoa, että Venäjä ei hyväksy autonomia-lakia koska se ei ole Minskin sopimuksen mukainen vaan vesitetty. Venäjä on johdonmukaisesti ilmoittanut tukevansa Minskin sopimusta.

Helsingin Sanomien pääkirjoitus vierittää tapansa mukaan vastuuta Venäjälle. Lehti ei halua paljastaa lukijoilleen tietävänsä mitään Yhdysvaltojen, EU:n ja NATO:n roolista Ukrainassa.

Kuten Kroatiassa, Kosovossa, Bosniassa ja  Lähi-idässä, myös Ukrainassa Yhdysvaltojen sotateollisuutta tottelevat poliitikot tukevat terroristeja olivat ne sitten kalifaattia rakentavia äärimuslimeja tai äärioikeistolaisia/fasisteja. Näitä tukemalla Yhdysvaltojen rahalla ostetut poliitikot tuhoavat muiden maiden järjestyneitä yhteiskuntia ja valtioita.  Yhdysvallat ei ole (mm. presidentti Carterin mukaan) demokratia. Siten se ei arvosta valtiota eikä valtion merkitystä kansalaisten hyvinvoinnin takaajana.

Yhdysvaltojen jatkuvan sodan periaatteeseen perustuvasta tuholaistoiminnasta seuraavat massiiviset pakolaisvirrat. Yhdysvallat eräine ex siirtomaavalta- liittolaisineen ja Saudi Arabian avulla ovat ylläpitäneet Irakin, Syyrian ja Libyan kaaosta. Eurooppa maksaa nyt hintaa tämän liittolaisuuden myötäilemisestä ja avustamisesta. Syyriassa ja Libyassa ihmisillä oli ennen USA:n operaatioita ilmainen koulutus yliopistoon saakka, ilmainen terveydenhuolto, sanalla sanoen järjestynyt elämä ulkopuolisesta uhasta huolimatta.Syyria tarjosi turvapaikan, koulutuksen ja terveydenhoidon 1,5 miljoonalle Irakin pakolaiselle sekä 0,5 miljoonalle palestiinalaiselle.

Helsingin Sanomat ja Yle-uutiset eivät tarjoa todenmukaista tietoa vaan kiihtyvässä yhä myyttisempiä piirteitä omaavassa Venäjä- vastaisuudessa ja Yhdysvaltojen väkivallan unohtavassa tiedonvälityksessä näyttävät vajoavan keskiaikaa muistuttavaan todellisuuteen, jolloin uskomukset ja taikausko rehottivat antaen tilaa milloin inkvisitiolle tai muille järjestelmille, joita vallanpitäjät milloinkin tarvitsivat.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ukraina, Venäjä, Helsingin Sanomat, Helsingin Sanomien ja Yle-uutisten Ukraina-propaganda, Merkel, Minskin sopimus,

USA:n ja Saksan Ukraina-tango opittiin Jugoslaviassa

Lauantai 6.6.2015 klo 16.24 - Pirkko Turpeinen-Saari

Huomaan miettiväni onko nyky-Saksa erilainen kuin toisen maailmansodan Saksa. Toisessa maailmansodassa ja sen jälkeen USA:n ja Saksan taloudellinen yhteistyö oli merkittävää. Tavoitteena oli Neuvostoliiton lyöminen sotilaallisesti ja taloudellisesti. Saksojen yhdistymisen jälkeen Saksan ekspansiopyrkimykset ovat voimistuneet. Kuka olisi uskonut, että Saksa jälleen pommittaa eurooppalaista pääkaupunkia, Belgradia 1999, rinnallaan Yhdysvallat, jonka tavoitteena oli nimenomaan Jugoslavian siviilikohteiden pommittaminen köyhdytettyä uraania sisältävillä pommeilla.

Kuka olisi uskonut, että Saksa osallistuu USA:n ja neljän muun anglo-amerikkalaisen maan, Australian, Uuden-Seelannin, Kanadan ja Ison-Britannian -kanssa laittomaan salakuunteluun ja tietojen keräämiseen? Kuka olisi uskonut, että Saksa osallistuu Yhdysvaltojen kanssa lennokkisurmiin Afrikan mantereella, joissa kuolee viattomia ihmisiä?

Belgradin pommituksia olivat  edeltäneet Kroatian ja Bosnian sodat, joissa Saksa auttoi aseistamaan neofasisteja Yhdysvaltojen keskittyessä kalifaattia rakentaviin Bosnian muslimeihin. Maailman yleisölle myytiin serbit konnina (Ruder-Finn mainostoimiston avulla) ja kroaatit ja muslimit demokraatteina ja uhreina. Molemmissa sodissa USA:n eläkkeellä olevien kenraalien järjestö auttoi organisoimaan hirmutöitä. Sarajevossa US-kenraali John Galvin johti joukkoja. Jihadisti-muslimit hoitivat provokaatiot, joihin NATO-pommikoneet vastasivat pommittamalla serbien sotilas- ja siviilikohteita. Maajoukkojen aseet lennätettiin presidentti Clintonin henkilökohtaisella panostuksella Lähi-idästä ja myös Clintonin siunauksella sallittiin jihadistiarmeijan maahantulo Afganistanista ja Lähi-idästä.

Näytelmän ohjaajana toimi "kansainvälinen yhteisö", joka muodostui Yhdysvaltojen hyväksymien liittolaismaiden diplomaateista ja asiantuntijoista.

Ukrainassa toimii nyt sama teatteriseurue. Vallankaappaus suoritettiin tökerösti. Osa tiedotusvälineistä pääsi kuvaamaan parlamentin seinustalle kiinnitettyjä fasistisia lippuja, jotkut fasistien soihtukulkueita. Osa kertoi CIA:n valtaamasta sisäministeriön kerroksesta, mutta pääosin propaganda on pystynyt kuvaaman vallankaappauksen kansannousuna ja pyrkimyksenä demokratiaan. Tällä kertaa propagandaa hoitaa suurempi firma Hill et Knowlton ja konnaksi onkin maalattu Venäjän presidentti, joka uskaltautui puolustamaan ihmisoikeuksia. Saksan ja Yhdysvaltojen tavoitteena oli energiaväylien ja maatalouden haltuunotto ja Ukrainan liittäminen osaksi USA-EU puolustusliittoa.

Vallankaappaushallitus julisti sodan ihmisoikeuksia puolustavalle Itä-Ukrainalle. Näytelmälle oli saatava uskottavampi sankarihahmo, joten vaalit oli järjestettävä. Ne jotka pääsivät äänestämään, saivat äänestää. Omistamallaan TV-kanavalla suvereenisti esiintynyt ehdokas Poroshenko valittiin presidentiksi. Tämä presidentti ilmoitti, että Ukrainassa on aina ollut vain yksi kieli ja se on Ukrainan-kieli. Maan hallitukseen valittiin kansainvälistä joukkoa Liettuasta, Georgiasta ja Yhdysvalloista, perustuslailla päätettiin pyyhkiä pöytää. Ihmisoikeussitoumuksista luovuttiin. Puolueita lakkautettiin.

Sodan uhrien määrä nousi ja kansalaiset joutuivat pakenemaan kuka minnekin. Rauhanneuvottelut olisi saatava aikaan. Saksa meni kysymään USA:han "mitä tehdään"? Sitten Saksa kutsui mukaan Ranskan esiliinaksi ja lähti Poroshenkon kanssa Minskiin tapaamaan konnaksi maalattua Venäjän presidenttiä.

Yhdysvalloissa oli opastettu, että itä-ukrainalaisten kanssa ei neuvotella. Eihän sota muuten voi jatkua. Sotaa täytyy jatkaa niin kauan että USA:n eläkkeellä olevat kenraalit ehtivät kouluttaa neo-fasisteja hirmutöihin kuten Kroatiassa. Olisihan parempi, että kaikki venäjää puhuvat itä-ukrainalaiset karkoitettaisiin rajan yli Venäjälle kuten Krajinan serbit ajettiin Bosnian puolelle, kuka minnekin kunhan "ei yhtäkään serbiä ole enää Kroatiassa" kuten Kroatian presidentti Tudjiman vannoi.

Poroshenko oli kuullut amerikkalaisilta, että rauhanturvaajat olisivat kätevä linja edetä. Ehdotetaan että NATO-maat lähettävät paikalle YK:n tai ETYJ:in rauhanturvaajia kuten Bosniassa. Siellähän saatiin kätevästii järjestettyä NATO-miehitys. Prosessissa ei tarvittu muuta kuin että miehet vaihtavat siniset kypärät NATO-kypäriin.

Näytelmän ohjaaja mietti montako provokaatiota tarvittaisiin, jotta Yhdysvaltojen kansa alkaisi vaatia rauhanturvaajia Ukrainaan? Mielenkiinto Ukraina-näytelmää kohtaan uhkaa hiipua ellei saada aikaan näyttävämpää pöhinää kuin Malesialaiskoneen alasampuminen. Hill&Knowlton yritti parhaansa markkinoidaksen presidentti Putinin painaneen ohjuksenlaukaisunappia.

Malesialaiskoneita on tuhottu nyt siinä määrin, että olisi ehkä valittava jonkin muun maan kohde. Yksi kone saatiin katoamaan ja toinen ammuttiin alas. Tosin eihän malesialaisten olisi pitänyt tuomita Kuala Lumpurin rikostuomioistuimessa George W. Bushia kumppaneineen sotarikoksista. Jokin rangaistushan heille piti antaa ainutlaatuisen (exceptional) ja koskemattomuuden suojaa nauttivan maan ex. presidentin loukkaamisesta. Kongressihan on säätänyt lain, joka oikeuttaa USA:n sotaväen väkivalloin vapauttamaan mahdolliset syytteessä olevat pidätetyt yhdysvaltalaiset sotilashenkilöt.

Huomaan, että eurooppalainen todellisuus on muuttumassa saksalais-amerikkalaisessa ohjauksessa niin kammottavaksi, että sitä voi kuvata vain parodian keinoin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Merkel, Obama, Ukrainan sotapeli, USA:n ja Saksa:n valtapeli, salakuuntelu, lennokkiyhteistyö

Suomen sotapuolueet ja Saksa

Sunnuntai 29.3.2015 klo 10.37 - Pirkko Turpeinen-Saari

RKP ja Kokoomus pärisyttävät sotarumpuja yhdessä Saksan kanssa. Saksan liittolaisuus on tuottanut Suomelle kautta historian tragedioita, joita olemme nyt vaarassa toistaa.

Saksa pyrki saamaan Suomen osana Baltiaa haltuunsa 1918. Suomen porvarillinen eduskunta sääti lain porvarillisen armeijan perustamisesta. Sen avulla oli tarkoitus johdattaa Suomi kohti liittymistä Saksaan kuningaskuntana. Saksa edellytti Suomen itsenäistymistä Venäjästä ensi askeleena ennen siirtymistä Saksan alaisuuteen. Sen jälkeen itsenäinen porvarillinen Suomi saattoi pyytää apua Saksan armeijalta demokratiaa ja tasavaltaa vaativan kansanosan kukistamiseksi. Saksan oma vallankumous teki lopun kokoomuksen ja RKP:n edeltäjien epädemokraattisesta hankkeesta vuoden 1918 lopulla, mutta tragedia oli jo tosiasia.

Keisarillisen Saksan ja Itävalta-Unkarin pääiskulause ensimmäisessä maailmansodassa oli "Serben muss sterben! serbien on kuoltava!" Toisessa maailmansodassa saksalaiset yhdessä fasistisen Kroatian kanssa suorittivat serbien holokaustin. 1991 Saksan ulkoministeri Kinkel vaati" serbit on saatava polvilleen". Nämä demokraattista Jugoslavian valtiota puolustavat ortodoksiset slaavit olivat esteenä Saksan taloudelliselle ja USA:n taloudelliselle ja sotilaalliselle ekspansiolle. Saksa ja Yhdysvallat NATO-liittolaisineen pommittivat serbejä.

Sotapuolueet kokosivat voimansa Suomen talvisotaan. Massiivinen sisällissodasta lähtien vallinnut demokratian tukahduttaminen teki mahdolliseksi muuttaa propagandalla kansalaisten sisällissodan joukkokuolemat ja vankileirien kärsimykset kansalliseksi voiton tarinaksi. Suomen innokkuus lähteä talvisotaan, ruotsalaisten saatua itseltään Hitleriltä suostumuksen ennen sotaa apujoukkojen lähettämiseen Suomen armeijan tueksi peitettiin. Sen sijaan Suomi kuvattiin uhrina. Talvisodan henkeä ylistettiin sisällissodan haavojen parantajana kun tosiasiassa toisinajattelijat ja rauhanaktivistit oli pantu vankilaan. Osa heistä joutui Koveron keskitysleiriin. Hitlerin lupaus Suur-Suomen saavuttamisesta yhteisessä sodassa Saksan kanssa hiveli suomalaisten itsetuntoa.

Saksassa pahimmat natsit pakenivat maasta katolisen kirkon avulla, Suomen sotarikollisista vain osa. Suurin osa rasistisia ja natsiasenteita omaavista henkilöistä jatkoi toimissaan niin kuin ennenkin.

Vaikka Venäjä/Neuvostoliitto pelasti Suomen ja Saksan itseltään eli fasistiselta hirmuvallalta, niin suomalaiset kuin saksalaiset eivät ole kyenneet tuntemaan empatiaa näitä ortodoksisia slaaveja kohtaan. Päinvastoin. 25 miljoonan neuvostoliittolaisen kuolema ei nosta surua suomalaisten tai saksalaisten sydämiin. Suomalaiset ja saksalaiset ovat menettäneet kyvyn empatiaan. Kuinka muuten on selitettävissä, että saksalaiset ovat 1990-luvulla pystyneet pommittamaan holokaustin uhreja serbejä tai että Saksa ja Suomi osallistuvat talouspakotteisiin Venäjää vastaan vaikka Ukrainan kriisi on Saksan ja Suomen osittain aiheuttama. Venäjän toimet ovat reaktiota USA:n ja EU:n tukeen Ukrainan väkivallalle.

Yhdysvallat on miehittänyt sotilallisesti Saksaa toisesta maailmansodasta lähtien. Saksa osallistuu läntisen arvomaailman mukaisiin lennokkimurhiin yhdessä USA:n kanssa. USA:n johtajat eivät peittele maailmanvallan tavoitteluaan ja ovat ylpeitä pakkovallan keinoistaan, joilla he hallitsevat paitsi maapallon ihmisten mieliä NSA:n avulla myös fyysisellä aseylivoimalla.

Suomen sotapropagandaa hallitsevat suuresta rahasta riippuvaiset mediat. Yle:n yksityiset tuotantoyhtiöt tuottavat yhä alkeellisempaa Venäjä-vastaista propagandaa, jolle ei löydy enää mitään koulunumeroa. Kokoomuksen ja RKP:n vaalibudjetit vastaavat heidän valtaansa talouselämässä. Yle:n uutiset ovat propagandaa ja sosiaalipornoa. Toimittajat käyvät sotatantereilla tai lentotukialuksilla ilman minkäänlaista viitekehystä jutuissaan. Verorahoilla maksetut uutiset ovat roskaa. Pelon ilmapiiriä lietsomalla on yllytetty lähes kaikki eduskuntapuolueet lisäämään asemäärärahoja. Uutis- ja ajankohtaistoimituksesta vastaava toimittaja Atte Jääskeläinen kehui eduskunnan järjestämässä turvallisuuspoliittisessa infossa miten uutiset ovat tasapuolisia. Hän itse varmistaa, että iltauutisissa Ukraina uutisen jälkeen uutisten lukija hokee "Venäjä kiistää". Tällä tasolla on vastaavan toimittajan objektiivisuus!

Jääskeläinen ei päästä televisioon muita kuin eduskuntapuolueita keskustelemaan keskenään. Tilaisuudet ovat loputtoman tylsiä ja vaikuttavat äänestysprosenttiin. Eduskunnan ulkopuolella olevat puolueet ovat keskusteluboikotissa. Sen sijaan Venäjä-uutisoinnissa Yle haastattelee vain katuparlamenttia, opposition jäseniä, jotka eivät ole koskaan päässeet parlamenttiin. Kuperkeikka on hullunkurinen. Yle syyttää Venäjää epädemokraattisuudesta kun Yle ei itse päästä Suomen oppositiota keskusteluihin lainkaan. Venäjän parlamentaarikkoja tai virkamiehiä ei haastatella koska tarkoituksena on saada suomalaisille Putin-kritiikkiä venäläiseltä katuoppositiolta.

Saksan Kroatiassa tukemat nationalistit ovat siirtyneet Ukrainaan taistelemaan. Oligarkkien fasistisin tunnuksin varustetut vapaaehtoispataljoonat taistelevat venäjänkielisiä itä-ukrainalaisia vastaan näiden eri maista tulevien joukkioiden kanssa.

Saksa ja Suomi katsovat virallisella tasolla, että rasismi on pahasta, mutta käytännön toimet puuttuvat. Jos venäläisiin kohdistuvan rasismin kaltaista toimintaa kohdistettaisiin somaleihin, olisi tasa-arvovaltuutettu, oikeuskansleri ja perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja tavalla tai toisella puuttunut siihen. Nyt jokainen pieni koululainenkin ymmärtämättä mitä puhuu laukoo halveksuvia kommentteja naapurimaan presidentistä ja kansalaisista.

Muistamme pääministeri Stubbin taannoin kertoneen ajattelevansa juostessaan sotarikollisen Condoleezza Ricen sääriä ja olevansa USA:n etelä-valtiolainen (rotusorrosta tunnettu osa USA:ta) ja kannattavansa läntistä (USA-johtoista) arvoyhteisöä ja NATO:a. RKP:n Carl Haglund vaikuttaa vielä kireämmältä NATO:n kannattajalta. Saksan ollessa paitsi NATO:n jäsen, myös suuri Yhdysvaltojen armeijan asemamaa, ei Suomi Merkelin Saksan kyljessä voi olla humanismin ja empatian kannattaja. 

Läntisessä arvoyhteisössä epäitsenäinen toimija joutuu uhraamaan eläytymiseen ja luovaan ajatteluun perustuvan tavan hahmottaa maailmaa ja sen ristiriitoja. Se joutuu sopeutumaan USA:n ja Saksan jatkuvan sodan- ja laajenemisen logiikkaan ja sen perusteluina olevaan mielivaltaiseen valtapolitiikkaan. Ainoa keino Yle:n USA-vetoisen sota- propagandan vallasta pääsemiseen on mahdollisimman monen tietolähteen käyttäminen. BBC, Aljazeera, Russia Today ovat kanavia, joilla on empatiaa ja taustoitusta. Russia Todaylla eniten YK:n päätöksin taustoitettuja paneleita ja asiantuntijoita.Aljazeeralla on laajin toimittajaverkosto kohdemaissa. Sen erityispiirre on vahva sunni-muslimi samaistuminen.

Elämme kolmannen maailmansodan alusaikaa. Suomi asemoituu jälleen oletettujen voittajavaltojen puolelle, joka ei välttämättä ole demokratian ja inhimillisyyden kannalta hyvä asia. Suomi on aina valinnut samalla tavalla niin kauan kun sotapuolueet ovat vallassa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: RKP, Kokoomus, sotapuolueet, Saksa, historia toistaa itseään, Merkel,

EU liittoutuu USA:n sotahaukkojen kanssa

Keskiviikko 4.3.2015 klo 11.51 - Pirkko Turpeinen-Saari

EU:n suhtautuminen Ukrainan tilanteeseen ylittää kaikki demokratian ja perustuslaillisuuden noudattamisen rajat. Valtavalla läntisellä propagandavyöryllä yritetään ohittaa ja jättää huomiotta fasistisen äärioikeiston vallankäyttö sen käydessä "valkoisen rodun ristiretkeä venäläisiä ja juutalaisia itä-ukrainalaisia vastaan".

Ukrainan kohtalo muistuttaa niin paljon Jugoslavian hajottamista, että Slovenian presidentin lausunto sopii kuvaamaan sitä, miten propaganda voittaa tosiasiat. Slovenian presidentti totesi pari päivää sitten RT:n Worlds apart ohjelman Oksana Boykon haastattelussa, että Slovenia oli Jugoslavian miehittämä! Näinkö meidän pitäisi historiaa lukea. Slovenialla oli jäsen Jugoslavian liittovaltion presidenttineuvostossa niinkuin kaikilla muillakin Jugoslavian osavaltioilla. Miehittikö Slovenia itseään? Slovenia olisi voinut itsenäistyä neuvotteluilla, mutta se halusi kaiken. Neuvotteluissa olisi tullut ottaa huomioon muiden osavaltioiden kannat ja sovittaa ne yhteen. Slovenian, Kroatian ja Bosnian kansallismieliset USA:n ja Saksan tukemat nationalistiset johtajat ryhtyivät mieluummin piirittämään asejoukoillaan liittovaltion armeijan kasarmeja, katkaisivat sähkön, veden ja ruoanjakelun kuukausiksi aivan kuten Ukrainan laiton hallitus julisti sodan maansa alueille, jotka halusivat ainoastaan tasaveroista kohtelua muiden kanssa.Sodan julistuksen lisäksi Kiovan hallitus katkaisi eläkkeiden maksun, pankkiyhteydet ja sosiaaliturvan Itä-Ukrainassa. Koulut ja päiväkodit oli suljettava. Viimeksi Kiovan hallitus on katkaissut kaasun tulon putken rikkoutumisen verukkeella.

Yhdysvaltojen globaalin vallankäytön tavoitteena on vahingoittaa Venäjää pyrkimällä mm hallitsemaan Euroopan energiantuontireittejä syrjäyttämällä Venäjä. Saksa, joka toimi Jugoslavian hajoittamisessa taloudellisten etujen saamiseksi tiiviissä yhteistyössä Yhdysvaltojen kanssa, olisi voinut Ukrainan suhteen ottaa USA:n sotahaukoista poikkeavan linjan.Näin se ei tehnyt. Se teki yhdessä Venäjän kanssa suunnitellun South Stream reitin toteutumisen mahdottomaksi. Miksi?

Näennäisestä rauhantahtoisuudestaan huolimatta liittokansleri Merkel näyttää prof. Steven Cohenin mukaan kallistuneen niiden Saksan teollisuuspiirien puolelle, jotka käyvät kauppaa pääasiassa länteen ja Yhdysvaltoihin. Venäjän kanssa kauppaa käyvä teollisuusjohtajien joukko on pienempi.

Tästä johtuen Merkel on tukenut EU:n Venäjä-pakotteita. Siten Merkel on joutunut yhdessä muun EU-eliitin kanssa sulkemaan silmänsä fasististen joukkojen voimistuneelta vallalta Ukrainassa, omasta osuudestaan äärioikeistolaisessa USA:n tukemassa vallankaappauksessa. Merkel ei myöskään ole vaatinut Maidanin tarkka-ampumisten tutkimusta tai objektiivista Malesialaiskoneen alasampumisen tutkintaa.

Poroshenko on menettänyt luotettavuutensa maansa sisällä. USA pyrkii hinnalla millä hyvänsä pitämään Venäjän propagandansa keskiössä. Jos jotakin poliitikko Nemtshovin murha on hyödyttänyt, niin se on auttanut peittämään kaikkea sitä, mitä Yhdysvallat pikaisesti pyrkii ahmaisemaan itselleen Ukrainassa yhteistyössä amerikkalais-, liettualais-, georgialaisen Ukrainan hallituksen kanssa.

Venäjä on Ukrainan tärkein kauppakumpppani. Venäjällä ei ole halua saada rajanaapurikseen fasististen sotaherrojen palkkasotureiden hallitsemaa roskavaltiota. USA:n sotahaukat haluavat jatkaa sotaa ja kouluttaa ja aseistaa nimenomaan näitä fasististen tunnusten alla taistelevia joukkoja. USA:n vaikutuspiirissä oleva IMF on antanut 17 miljardin dollarin lainan Ukrainalle. Prof. Steven Cohen arvioi USA:n siten kiertävän laittoman asetuen antamalla presidentti Poroshenkon itse ostaa IMF:lainalla aseita Yhdistyneistä Arabiemiraateista.

Yhdysvaltojen talouspiirien intressinä on hallita Ukrainan energiakuljetuksia ja tuotantoa.Liuskekaasun tuotanto sen ympäristöriskeistä huolimatta oli kuuluisan Jaltan konferenssin (jossa Ukrainan lännettämisestä sovitiin)keskeinen aihe. Monsanto pyrkii geenimuunnellun viljan tuotantoon Ukrainan viljavilla mailla. Kenelle gmo vilja aiotaan myydä? Ainakin toistaiseksi Venäjä suhtautuu kielteisesti GMO:on samoin useat EU-maat. Presidentti Obama vuorostaan on innokas GMO-uskon viejä.

Eurooppalaiset ovat heräämässä TTIP:n, Trans-Atlantic-Trade and Investment Partnership sopimuksen Yhdysvaltojen ja EU:n välillä, epädemokraattisuuteen. Ukraina, joka ei ole EU:n jäsen on Eurooppaakin haavoittuvampi USA:n vallankäytölle. Konkurssitilassaan sen on myytävä satamansa Mustanmeren rannalla, otettava gmo käyttöön, saastutettava maa särötyksellä, alistuttava kaikkeen mitä "siirtomaaherra" haluaa.

USA-EU-Ukraina on kuin painajaismainen teatteriesitys, jossa Venäjälle on annettu pahiksen rooli. Eilen kävellessäni huomasin hymyileväni USA:n ulkomisteri Kerryn vakuutukselle, että USA ei ole kehittelemässä värivallankumousta Venäjällä. USA näyttäytyi mielessäni Isoäidiksi pukeutuneena susihukkana, joka vakuutti huolenpitoaan Punahilkka- Putinille.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Punahilkka-Putin, EU:n ulkopolitiikka, USA:n sotahaukat, Merkel ja Saksan teollisuuspiirit, Ukrainan fasistit, Venäjän syyllistäminen

Merkel on tienhaarassa

Keskiviikko 11.2.2015 klo 11.02 - Pirkko Turpeinen-Saari

Liittokansleri Angela Merkel on tienhaarassa. Jatkaako hän Saksan taloudellisten etujen edistämistä asein Yhdysvaltojen rinnalla, kuten Saksa teki 1990-luvulla Balkanilla ja vielä vallankaappaukseen saakka Ukrainassa, vai kääntyykö Saksa kohti tosiasioiden tunnustamista.

Viime päivinä viimeistään on halutonkin tarkkailija joutunut näkemään todisteita Yhdysvaltojen osuudesta väkivaltaiseen vallankaappaukseen Ukrainassa. Esimerkiksi ranskalaiselta Voltaire net sivustolta on voinut nähdä videon 20.11.2013 Oleg Tsarovin puheesta Ukrainan parlamentissa. Puhe pidettiin päivää ennen kuin Ukraina päätti olla liittymättä EU:n lähentymissopimukseen.

Alueiden puolueen kansanedustaja kertoo yksityiskohtaisesti Yhdysvaltojen lähetystön organisoimasta Tech Camp koulutusohjelmasta, jolla pyrittiin aikaansaamaan vallanvaihto Ukrainassa. Katsojalle on piinallista katsottavaa kuinka parlamentista kuuluu puheen aikana pöytiin hakkaamista ja huutamista ilman että puhemies (ilmeisesti Turchinov, tuleva presidentti) puuttui asiaan mitenkään.

Yhdysvaltojen apulaisulkoministeri Victoria Nuland on useaan otteeseen kertonut Yhdysvaltojen panostaneen 5 miljardia dollaria Ukrainan politiikkaan vaikuttamiseen. Saksa on Konrad Adenauer säätiön avulla tukenut Maidanin kaadereista Klitchkoa, joka päätyikin vallankaappauksen jälkeen pidetyissä vaaleissa Kiovan pormestariksi.

Kaksi kuukautta ennen Tsarovin puhetta Yhdysvaltojen ja Euroopan taloudellinen ja poliittinen eliitti olivat pitäneet oligarkki Pintshucin koollekutsuman Jaltan konferenssin. Siellä oli euforian vallassa suunniteltu miten Venäjä voidaan syrjäyttää muun muassa energiamarkkinoilta. Yhdysvaltojen pitkäaikainen strateginen tavoitehan on ollut energia väylien hallinta Euroopassa. Ex presidentti Clinton ja ex pääministeri Tony Blair saattoivat kokouksessa virkistää mielissään aikoja, jolloin Balkan saatiin  heidän johdollaan haltuun "humanitaarisilla pommituksilla".

Kaikki kokouksen osanottajat eivät ole jakaneet "eristetään Venäjä"-tavoitetta. Italian ex päämisteri Mario Monti on viime päivinä tullut esiin asiallisilla puheenvuoroilla.

Balkanilla ihmisuhreista ei ollut väliä. Nehän olivat vain serbejä, joiden holokaustistakin oli kulunut jo lähes 50 vuotta.

Ukrainan väkivaltainen vallankaappaus on tutkivan journalismin avulla kuvattu tarkasti, tarkka-ampujien sijainnit, huolto USA:n suurlähetystöstä, kommandojen koulutus. Saksa on USA:n rinnalla osallistunut jälkien peittelyyn vaatimatta totuuden esilletuloa.

Presidentin- ja eduskuntavaalit eivät täyttäneet demokratian vaatimuksia. Itä-ukrainalaiset eivät voineet äänestää.Hallitukseen valittiin yhdysvaltalainen USA:n ulkoministeriön palveluksessa ollut henkilö valtiovarainministeriksi, liettualainen talousministeri ja georgialainen terveysministeri. Koomisessa tilaisuudessa 5 min ennen ministerivalaa, Presidentti Poroshenko antoi ministereille Ukrainan kansalaisuuden.

Vallankaappauksen jälkeen Ukrainan suurimman yksityisen energiayrityksen hallitukseen valittiin USA:n varapresidentin poika Hunter Biden sekä Puolan entinen presidentti Kwasniewski. 

Saksa on tähän saakka tukenut Yhdysvaltojen linjaa. Sen salainen palvelu on antanut harhaanjohtavia viestejä Malesialaiskoneen alasampumisesta.

Totuutta rakastaville Venäjälle asetetut talouspakotteet ovat absurdeja. Yhdysvallat on rikkonut Ukrainan sisäisiin asioihin puuttumattomuuden periaatetta. Se on tukenut Ukrainan kyseenalaisten hallitusten sotaa omia kansalaisiaan vastaan. Itä-ukrainalaisilta on kielletty ihmisyys, kutsumalla heitä terroristeiksi. Tulee mieleen juutalais- ja serbivainot, jolloin kyseisten ryhmien edustajat joutuivat kantamaan käsivarressaan nauhaa, merkkinä juutalaisuudesta tai ortodoksisuudesta. Heidän tappamistaan perusteltiin etnisyydellä.

Neuvostoliitto menetti 25 miljoonaa ihmistä taistellessaan fasismia vastaan. Nyt on kulunut 60 vuotta sodan päättymisestä. On paradoksaalista, että Saksa liittoutuu nyt USA:n kanssa, joka on julistautunut maailman johtavaksi sotilasmahdiksi ja vaatii EU:ta asettamaan talouspakotteita Venäjälle, joka 60 vuotta sitten taisteli fasismia vastaan kuten myös tänään.Yhdysvaltojen sotajoukot levittäytyvät eri puolille Eurooppaa muka Venäjän uhan vuoksi kun ne tosiasiassa levittävät omaa sotilaallista maailmanvaltaansa fasististen palkkasotureiden avulla. 

Merkel ei ollut Saksan johdossa 20v sitten kun Saksa aseisti fasistisia nationalisteja Kroatiassa. Tilanne  muistutti 40v aikaisempaa fasistista Kroatian valtiota liitossa Saksan kanssa. Nyt hän on vallassa ja hänellä on kaksi vaihtoehtoa. 1.Liitto sotilaallista maailmanvaltaa painottavan USA:n kanssa muuttaen EU:ta yhä NATO-painotteisemmaksi ja taloudellista harvainvaltaa tukevaksi ja VENÄJÄ-vihamieliseksi 2. EU:n ohjaaminen kohti humanismia, totuutta, väkivallattomuutta ja todellista demokratiaa, jossa ratkaisut perustuvat tosiasioihin ja ystävällisiin suhteisiin naapureiden kanssa.

Brief English summary: Merkel has a choice now. Either alliance with the US global military power, expanding Germanys economical interests through that or changing the path of EU to democracy and peace. Merkel was not in power during the Balkan wars when Germany for the first time since WWII bombed the Serbs whose holocaust has been denied. Germany bombed Serbs and supported Croatian fasist nationalists and Kosovo jihadists for economic gains.Hundreds and thousands of refugees and 100000 people killed did not bother.

Now in Ukraine the path is the same, but can still be turned. Germany went along with the US illegal violent coup, gave no objections. The US must have taken this as a support to furthering the violent coup into an inhumaine war against people who would just like to have equal rights.

Germany has a heavy burden to show that it has learned from the times of fascism and is able to choose democracy instead of the anarchy and "everything goes" policies of Poroshenko. The might of todays propaganda against Russia is not eternal. The truth is revealed day by day. On Voltairenet site one can see a video of Oleg Tsarov's speech in the Ukraine parliament 20.11.2013 which shows the role of US embassy in the coup and Maidan.

Russia is the only hope for people who favor democracy and truth instead of Fascism and war. The more we learn what has really happened and is happening the more we realize that the economic sanctions should be delivered to the US and Ukraine instead of Russia.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Merkel, Oleg Tsarov, USA:n globaalin sotilasvallan rinnalla, totuus Ukrainasta, truth about US coup in Ukraine

Vanhemmat kirjoitukset »