Yhteystiedot

Pirkko Turpeinen-Saari
Nukkeruusunkuja 4 A 17, 00990 Helsinki
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi

Blogin arkisto

KOSOVO PALAUTETTAVA LAILLISEEN ASEMAANSA SERBIAN YHTEYTEEN

Sunnuntai 28.12.2025 klo 12.50 - Pirkko Turpeinen-Saari

Kosovo järjestää nyt parlamenttivaalit. Äänestysprosentin oletetaan olevan alle 40%. Vuoteen maassa ei ole ollut hallitusta. Rikollisuus on voimissaan. Jugoslavian hajottamissotien aikaista elinkauppaa, ihmiskauppaa tutkimaan ja tuomitsemaan perustettu Kosovo tribunal, yhdysvaltalaisine kytköksineen - tuomareineen, syyttäjineen ja NATO-todistajineen ei luultavasti ole luotettavampi kuin NATO-maiden perustama ICTY, jossa sotarikoksista syytettiin lähinnä serbejä.

Euroopan neuvoston määräämänä Kosovossa tapahtuneiden rikosten tutkijana toiminut Dick Marty totesi Euroopan johtajien puhuvan ihmisoikeuksista sunnuntaina ja rikkovan niitä maanantaina. Kosovon äärimmäisenä esiintyvän väkivallan johdosta tuomioistuin päätettiin sijoittaa Haagiin. Vaikka Dick Martyn tutkimusten seurauksena tuomioistuin päätetiin perustaa, Kosovossa esiintyvän poliittisen ja etnisen väkivallan vuoksi, tuomioistuin ei voi kehua aikaansaannoksillaan.

                                                              ***

Suomen entinen presidentti Martti Ahtisaari julisti Kosovon itsenäiseksi v. 2008, minkä päätöksen laillisuudesta kansainvälinen tuomioistuin ICJ totesi ainoastaan : saahan sitä julistuksia tehdä!

Kosovo on ollut Serbian maakunta, mitä se edelleen laillisesti on. YK:n turvallisuusneuvoston päätös 1244 lopetti  v. 1999 Jugoslavian hajottamissodan ja päätöksessä todettiin Kosovon pysyvän edelleen Serbian maakuntana vaikka separatistisia välikohtauksia järjestänyt albaani-vähemmistö oli vuosia tavoitellut itsenäistä "albaani-Kosovoa" siis rodullisesti puhdasta valtiota monikansallisen Serbian sijaan.

Totta kai presidentti Ahtisaari tiesi miten USA ja CIA olivat mahdollistaneet Jugoslavian hajottamisen. Olihan Suomi yhdessä Saksan kanssa salannut tietyt  suomalaisten oikeuslääkäreiden tutkimustulokset, joka salaus takasi Racakin taistelun uhrien kuolinsyyn väärentämisen ja sen perusteella pommitusten aloittamisen yhdysvaltain presidentti Bill Clintonin ja NATOn toimesta.

                                                            ***

Yhdysvaltojen, Suomen ja Saksan tärkeimpänä yhteistyökumppanina Kosovossa oli Drenica rikollisryhmän johtaja Haschim Thaci. Tietokoneeni työpöydällä on halauskuva Haschim Thacista ja Yhdysvaltojen ulkoministeri Madleleine Albrightista.

Pommitusten aloittamisen avainhenkilö oli William Walker niminen Kosovo verification forcen puheenjohtajaksi valittu yhdysvaltalainen entinen CIAn agentti. Nyt sama henkilö toimii Hascim Thacin neuvonantajan Kosovo tribunalissa, jonne Thaci on viimein lähes 20v tapahtumien jälkeen haastettu. Thaci ehti toimia Ahtisaaren itsenäiseksi julistaman Kosovon pääministerinä ja presidenttinä ennen kuin sai haasteen oikeuteen.

                                                           ***

Mitä USA hyötyi Jugoslavian hajottamisesta yhteistyössä NATOn, Saksan, mutta Natoon vielä kuulumattoman Suomen hallituksen kanssa?

USA oli kauan suunnitellut sotilastukikohdan perustamista Balkanille sekä EUn avulla vallan saamista haltuunsa sillä alueella. CIAta hyödyttävät Afganistanin miehityksestä seuranneet oopium virrat saivat risteyskohdan USA/Naton hallitsemasta Kosovosta ja Balkanista laajemmin.

Heti YK:n turvallisuusneuvoston v.1999 julistaman rauhan ja päätös numero 1244 antamisen jälkeen työkoneet alkoivat rakentaa Yhdysvaltojen jättimäistä sotilastukikohtaa Serbian maakuntaan Kosovoon.

Totta kai Ahtisaari, Suomen hallitus ja Yhdysvallat tiesivät, että toiminta oli laitonta. Siten Ahtisaari työryhmän puheenjohtajana alkoi valmistella Kosovon itsenäistämistä, jotta edes jokin osa hankkeessa näyttäisi lailliselta. Ahtisaari kävi YKn turvallisuusneuvostossa kyselemässä eikö Kosovoa voitaisi sittenkin julistaa itsenäiseksi. Neuvoston enemmistö vastusti. Saatuaan tylyn vastauksen Ahtisaari päätti toimia oman päänsä mukaan miellyttääkseen Yhdysvaltoja ja CIAta jotka jo niin kauan yhteistyössä NATOn kanssa olivat tukeneet Kosovon puhdistamista serbeistä, vuodesta 1999 lähtien Naton läsnäollessa mutta jo kauan aikaisemminkin.

                                                      ***

Edes kaikki EU-maat eivät ole tunnustaneet Kosovon itsenäisyyttä. Espanja, Slovakia, Kypros, Kreikka ja Romania eivät ole tunnustaneet. 

Serbiaan kuuluvan Kosovon tilanne tulisi pikimmiten laillistaa demokraattisesti ja rauhanomaisesti. Muuten Kosovo antaa esimerkin siitä, miten vallankaappauksia voidaan tehdä itseään kunnioittavien presidenttien avulla pelkällä julistuksella ilman kansanäänestyksiä tai laillista pohjaa.  Kosovosta on lähetetty terroristiseen toimintaan tottuneita joukkoja myös Haitiin suorittamaan tällaista CIA:n toivomaa "maan rauhoittamista". (ks aikaisemmat blogini arkistosta)

Kansainvälisen työryhmän tulisi valmistella polku Kosovon palaamiseksi lailliseksi osaksi Serbiaa. Kaikkien serbiperheiden, jotka ovat joutuneet pakenemaan albaanien rasistista väkivaltaa tulee voida palata omistamiinsa koteihin. Alueelta konfiskoitu Serbian omaisuus on palautettava. Lähes sadan ortodoksisen kirkon ja luostarin peruskorjaus väkivallan ja tuhopolttojen jäljiltä on taattava.

Kosovon serbien kohtalo on avoin haava Euroopan keskellä eikä Euroopan Unioni ole alkuunkaan toiminut kansainvälisten lakien ja ihmisoikeuksien mukaisesti tässäkään asiassa. Väkivaltaa on sen sijaan seurannut valheellinen hallintojärjestelmä, jossa YK:n nimeä ja EU-oikeutta väärinkäyttäen luotiin Serbian maakuntahallinnolle rinnakkainen järjestelmä joka salli serbeihin kohdistuvan väkivallan ja karkotukset.

YKlla ja EUlla Natosta puhumattakaan on peiliin katsomista.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: CIA ja Jugoslavian hajottaminen, Suomi ja Saksa hajottamisen mahdollistajina, Kosovo ilman hallitusta 1 v, äänestysprosentti vaaleissa, Kosovo- Serbian maakunta, USAn laiton tukikohta Bondsteel Kosovossa

Sauli Niinistö ja "sotarikollinen Putin"

Torstai 13.11.2025 klo 14.24 - Pirkko Turpeinen-Saari

Olin lentää selälleni katsoessani Ylen klo 17 uutisia pari päivää sitten. Näin otteen presidentti Niinistön esitelmästä, jossa hän minun näkemässäni otteessa kutsui naapurimaan presidenttiä sotarikollinen Putiniksi presidentti Putinin sijaan. Samassa yhteydessä mainittiin hänen ehdottaneen kontaktin aloittamista Venäjän kanssa.

Alkeellinenkin tieto psykologiasta ja diplomatiasta olisi osoittanut että tämän kaltaisella sotarikolliseksi leimaamisella ei voi onnistua rakentamaan yhteistyötä. Lisäksi Niinistön puhetta voi kutsua herjaamiseksi sillä onhan monessa yhteydessä osoitettu että presidentti Putinin tuomitseminen "sotarikolliseksi" on perustunut Ukrainan natsien vaikutuspiirissä olevan hallituksen antamiin perättömiin tietoihin.

James Aho on julkaisuissaan "Tämä pimeyden asia" ", This Thing of Darkness" todennut: "Ongelmallinen yksilö tai ryhmä (russofobiassa venäläiset") luokitellaan koostuvaksi esimerkiksi inhimillisestä jätteestä - leiman kelpoisuutta koetellaan ja vahvistetaan julkisissa kuulemisissa ja tribunaaleissa, joita johtavat asiantuntijat, jotka osaavat tehdä loukkaavia julkilausumia;myytintekijät kutovat "legendoja" selittämään sitä, miksi paha osapuoli on sellainen kun on ; nämä legendat lähetetään eteenpäin ... ontologisina totuuksina ja ne vastaanottaa kuulijakunta, joka ei ole läsnä alkuvaiheessa eikä kykene pääsemään perille pahuuden tekaistusta luonteesta; lopulta myytin totuus tunnistetaan uudelleen sen rituaalisessa dramatisoinnissa aseellisissa välikohtauksissa, kotimaisissa ja ulkomaisissa pahan kohteen kanssa." (Aho 1994, s. 114-115)

Nimittelyn ja leimaamisen seurauksena "etnisten puhdistajien" ja "kansanmurhaajien" leima lyötiin serbeihin Jugoslavian hajottamisen aikana lähes yksinomaan läntisen median NATO:n ja ICTY:n toimesta. (Thomas 1993, Kent 1999, Flounders 1998, Turpeinen-Saari  Lupa olla julma 2020)

Onko Sauli Niinistö itse sotarikollinen? Hän toimi pääministerin sijaisena Lipposen kakkoshallituksessa, joka yhteistyössä Saksan Helmut Kohlin hallituksen kanssa sopi, että suomalaisten oikeuslääkäreiden tutkimustulokset salataan pysyvästi. 

Jugoslavian hallitus pyysi Suomen hallitusta lähettämään tunnetun oikeuslääkärin, professori Antti Penttilän johtaman oikeuslääketieteellisen ryhmän tutkimaan olivatko Racakin kylän vainajat kuolleet vuorilla käydyissä poliisien ja KLA-terroristien välisissä taisteluissa vai kodeistaan raahattuina ja kuoppaan teloitettuina kapinallisina. 

Oikeuslääketieteellinen ryhmä totesi uhrit taisteluissa kaatuneiksi - ketään ei ollut ammuttu läheltä. Tätä tosiasiaa Suomen ja Saksan hallitukset eivät halunneet paljastaa koska Jugoslavian pommittamisesta oli jo sovittu Bilderberg ryhmässä Torontossa 1996 ja entinen CIA:n agentti KFOR-joukkojen johtajaksi valittu William Walker oli jo tarjonnut presidentti Clintonille tuon teloitustarinan koska juuri hänen johdollaa uhrit oli kerätty vuorilta ja koottu kylän lähellä olevaan kuoppaan jotta teloitustarina olisi aidon tuntuinen.

                                                            ***

Totta kai Suomen hallitus tiesi totuuden. Palvellakseen NATOa hallitus salli oikeuslääketieteellisen tutkimusrymän raportin salaamisen tietäen, että se johtaisi NATOn suorittamiin Jugoslavian pommituksiin.

Kirjassani Lupa olla julma (saatavissa Prisman verkkokaupasta) kuvataan pommitusten jokaisen päivän tapahtumat.Pommitukset lähtivät Ison Britannian ja Italian lentotukikohdista ja Adrianmerellä sijaitsevista lentotukialuksista 24.3.1999. Nato lopetti 78 vuorokautta kestäneet pommitukset ja määräsi tuhansien sotilaiden joukot Kosovoon.

YKn aseleposopimuksessa  1244 todettiin Serbian maakunnan Kosovon, Nato-miehityksestä huolimatta pysyvän Serbian maakuntana. Serbian yllätykseksi Yhdysvallat alkoi rakentaa tuohon Serbian maakuntaan jättimäistä Yhdysvaltojen sotilastukikohtaa. Siellä se on edelleen. YK lipesi sopimuksesta alkaen rakentaa Kosovoon rinnakkaista hallintojärjestelmää EUn tuella. Kahdeksan vuoden jälkeen Suomen presidentti Ahtisaari julisti Kosovon itsenäiseksi ilman kansanäänestystä ja varsinkaan YK:n turvallisuusneuvoston käsittelyä. Ahtisaari kävi kyllä kysymässä sopisiko Kosovon julistautua itsenäiseksi mutta turvallisuusneuvosto ei tähän suostunut. Siten Ahtisaari toimi omin päin.

                                                          ***

Sauli Niinistö, pujotteli Suomen NATOon ilman kansanäänestystä omilla presidenttikausillaan. Hänen luonnehdintansa presidentti Putinista on muuttunut "kasakasta" "sotarikolliseen". Hän on ansioitunut Jugoslavian pommitusten ja tavattoman tuhon aiheuttamisesta Serbian kansalle. Serbia vajosi kansantuotteella mitattuna 24. sijalta kehitysmaaluokkaan 1990-luvulla.

Katkaisemalla Suomen suhteet Venäjään Niinistö on aiheuttanut määrätöntä tuhoa Suomen taloudelle, mutta ennenkaikkea Suomen henkiselle ilmapiirille. Suomen NATO-jäsenyys on synnyttänyt maallemme turvattomuuden ilmapiirin, jonka hän kieltäytyy tiedostamasta- tietenkin. Turvattomuus tulee jatkumaan vuosikymmeniä.

Presidentti Putinin nimittely ei tässä auta. Kuka voisi ryhtyä yhteistyöhön Suomen kaltaisen petturimaan kanssa, joka rakensi venäläisille keskitysleirejä toisen maailmansodan aikana, nousi sitten Kekkosen presidenttikausilla suureen kukoistukseen ja hyvinvointiin yhteistyössä Neuvostoliiton ja YYA-sopimuksen varassa myös vankkaan turvallisuudentunteeseen uskoen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sauli Niinistön osuus Jugoslavian laittomiin pommituksiin, presidentti Putinin leimaaminen, Venäjän ja Suomen välinen yhteistyöaloite Jugoslavian NATO-pommitusten mahdollistaminen, oliko Suomen hallituksessa sotarikollisia v.1999

KUINKA SAULI NIINISTÖ TUHOSI SUOMEN JA VENÄJÄN VÄLISET SUHTEET

Keskiviikko 17.9.2025 klo 11.55 - Pirkko Turpeinen-Saari

Sauli Niinistö on enemmän kuin kukaan suomalainen poliitikko vaikuttanut Suomen ja Venäjän välisten suhteiden tuhoamiseen. Tuhon taustalla on tiivis yhteistyö Saksan kanssa kuten Suomen sisällissodassa ja toisessa maailmansodassa.

Sauli Niinistö toimi Suomen hallituksen jäsenenä Jugoslavian tuhon aikoihin. Hän toimi Saksan liittokansleri Helmut Kohlin apulaisena EDU:n puheenjohtajana tarkoituksenaan "kommunismin kitkeminen Euroopasta".

Jugoslavian osavaltioiden johtajat olivat kaikki kommunisteja. "Kommunismin kitkeminen" kohdistui koko Jugoslaviaan. Yhdysvaltojen ja Saksan tavoitteena oli hajottaa Jugoslavia, joka oli toisessa maailmansodassa voittanut natsi-Saksan Titon partisaanien johdolla. Saksojen yhdistymisen jälkeen ja Yhdysvaltojen tavoitellessa sotilastukikohdan rakentamista Balkanille, kommunismin kitkeminen pommitusten avulla tuli ajankohtaiseksi. Suomen Paavo Lipposen hallitus tuli Niinistön avuksi ottamaan haltuun sotilaallisesti liittoutumaton Jugoslavia.

Euroopan unionia rakennettiin 1990-luvulla palvelemaan Yhdysvaltojen aseteollisuutta. Saksa johti Jugoslavian osavaltioiden laittomien itsenäistymisten tunnustamista. Saksa tarjosi aseita sisällissotiin Itä-Saksan asevarastoista. Yhdysvallat vuorostaan irtisanoi yhdessä IMFn ja WBn kanssa yhdessä yössä kaikki Jugoslavian lainat ja CIA tuki propagandaa, joka muistutti toisen maailmansodan aikaisista fasistisen Kroatian poliittisten voimien ja keskitysleirien kauhuista.

Saksa liittoutui toisen maailmansodan natsidiasporan kanssa, joka paitsi rahoitti Jugoslaviaa tuhoavaa propagandaa, myös tuki entisten natsien paluuta Eurooppaan.

                                                        ***

Suomen hallitukselta pyydettiin apua Kosovossa käydyn Racakin taistelun uhrien oikeuslääketieteelliseen tunnistamiseen. Suomi lähetti oikeuslääketieteen professori Antti Penttilän johtaman oikeuslääketieteellisen ryhmän tutkimaan Jugoslavian hallituksen pyynnöstä sitä, olivatko uhrit kuolleet teloitettuina vai vuorilla käydyissä taisteluissa.

Oikeuslääkärit totesivat, että kaikki olivat taisteluissa kaatuneita eikä yhtäkään ollut teloitettu tai ammuttu läheltä, kuten pommituksia haluava presidentti Bill Clinton oli CIAn agenttinsa informomana väittänyt.

Suomen ja Saksan hallitukset sopivat yksissä tuumin, että tulokset salataan. Sen sijaan Suomen edustajat valheellisesti antoivat ympäripyöreitä selityksiä, joiden perusteella Yhdysvallat aloitti Jugoslavian mattopommitukset kuten se oli jo pitkään suunnitellut.

                                                        ***

Jugoslavian hallitus oli luottanut - turhaan- Suomen rehellisyyteen. Suomen ja Saksan liittolaisuuden perinteet eivät tue demokratiaa eivätkä kansainvälisiä lakeja.

Vielä Tarja Halosen presidenttikaudella suhteet Venäjään olivat muodollisesti kunnossa. Suomi rakensi yhdessä ydinvoimalaa ja perusti Allegro-junayhteisyrityksen kuljettamaan venäläisiä ja suomalaisia matkustajia Helsingin ja Pietarin välillä.

Heti Sauli Niinistön tultua presidentiksi, hän aloitti Suomen liittämisen entistä tiiviimmin Yhdysvaltoihin mm sitomalla Suomen heti presidentiksi tultuaan NATOn isäntämaasopimukseen eduskunna kesäloman aikana. 

Suomeen rakennettiin ennennäkemätön mediasensuuri, jonka rakenteeseen sisältyi valtioneuvoston turvallisuuskomitea. Media kytkettiin NATOon eikä mikään tiedonvälitys voinut sensuurin oloissa olla ristiriidassa NATOn intressien kanssa. Suomi liitettiin Niinistön presidenttikaudella NATOon ilman kansanäänestystä, vaikka Niinistö oli luvannut kansanäänestyksen toistuvasti.

Mikä valitettavinta, Sauli Niinistön omat lausunnot ja sananparret olivat Venäjää halventavia, mikä vahvisti Suomen kansan käsitystä siitä, että Venäjän perusteeton kritisointi on hyväksyttävää.

Suomi laiminlöi Pariisin rauhansopimusta ja kahdenvälisiä sopimuksia Suomen ja Venäjän välillä.

                                                           ***

Jo vuonna 2015 Yhdysvaltojen presidentti Barack Obaman aikana Yhdysvaltojen kongressi nimitti Venäjän vihollismaaksi. Sen perusteella onkin erikoista, että presidentti Niinistö pyrki kytkemään Suomen entistä tiiviimmin Yhdysvaltoihin ja sen intresseihin. Yhdysvaltojen suoritettua Ukrainan vallankaappauksen v. 2014, Yhdysvaltojen otettua haltuunsa Ukrainan sotilastiedustelun ja tuettua natsipuolue Oikean sektorin aloittamaa sisällissotaa demokratiaa kannattaneita Donbassin asukkaita vastaan, Suomi on muiden EU-maiden rinnalla sitoutunut näihin Yhdysvaltojen laittomiin hankkeisiin. Suomen mediasensuurin ja Niinistön valitettavan harhaanjohtavan asenteen  avulla Suomen kansa on johdettu kokemaan Venäjän toimet laittomina. Tosiasiassa venäjää äidinkielenään puhuvan ja ortodoksista uskontoa tunnustavan Itä-Ukrainan asujaimiston pelastaminen natsi-armeija Oikean sektorin ja NATO:n kouluttamien joukkojen vallasta on hengenpelastustoimi.

Jugoslavian laittomasta hajottamisesta lähtien Eurooppa on Yhdysvaltojen aseiden ja rahoituksen avulla vajonnut entistä syvemmälle toisen maailmansodan aikaiseen natsismin aikaan. 

Suomen pääomapiirit, joita Sauli Niinistö on kokoomuksen kanssa aina edustanut, ei ole koskaan kannattanut Suomen itsenäisyyttä. Kesällä 1917 heti Valtalain julistamisen jälkeen äänestyksesä hävinnyt ospuoli matkusti Pietariin vaatimaan eduskunnan hajottamista ja itsenäisyyden kumoamista. Paikalle kutsututtujen saksalaisjoukkojen avulla pääomapiirit voittivat sisällissodan ja keräsivät demokratian kannattajat vuosiksi keskitysleireihin. Sama toistui toisen maailmansodan alla Suomen porvariston liittouduttua natsi-Saksan kanssa.

Sauli Niinistö ja Suomen pääomapiirit eivät koskaan ole myöntäneet vastuutaan Suomen kansan kärsimyksistä. Nyt kansainvälisen pääoman vaatimuksesta Suomi on katkaissut kaikki suhteet Venäjään. Suomi varustaa Yhdysvalloille 15 sotilastukikohtaa Venäjän rajalle ja Suomi on sulkenut Suomen ja Venäjän välisen rajan kokonaan. Maan talous romahtaa, mutta ylpeänä Sauli Niinistö kumppaneineen julistaa Venäjän olevan syypää kaikkeen! Nyt pitää vain varastaa entistä enemmän Venäjän konfiskoituja varoja ja estettävä entistä enemmän Venäjän aivan laillista kauppaa - niinkö?

Suomi on alentunut samanlaiseksi rikolliseksi kuin muut EU-maat ja Yhdysvallat. Tähän on tultu Sauli Niinistön presidenttikausilla. Alexander Stubb jatkaa edeltäjänsä tavoin, ehkä vieläkin röyhkeämmin kaikki tosiasiat kieltäen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sauli Niinistö, Suomen suhteet Venäjään, "kommunismin kitkeminen", Suomi ja Jugoslavian pommitukset, kansainvälisten lakien rikkominen, USAn vasalliksi

MITEN NATSISMI SOLUTTAUTUI JÄLLEEN EUROOPAN VALTAVIRTAAN

Sunnuntai 7.9.2025 klo 18.47 - Pirkko Turpeinen-Saari

Toisen maailmansodan aikana yhdysvaltalaiset pääomapiirit rahoittivat Hitlerin aseistamista. Pääomapiirien kädenjälki näkyy tälläkin kertaa Saksan toimissa. Katolinen kirkko oli oleellinen jäsen fasistisen Kroatian johdossa ja katolinen kirkko auttoi myös Euroopan natsien hirmutöihin osallistuneita kansalaisia siirtymään Atlantin toiselle puolelle oikeudenkäyntejä pakoon.

Neuvostoliiton puna-armeija ja Jugoslavian serbit taistelivat natseja vastaan ja vapauttivat Euroopan. Yhdysvaltojen armeija ja kahden vaiheilla ollut Britannia tukivat lopulta Euroopan vapauttamista vaikkakin Britannia oli loppupuolella valmis myös hyökkäämään Neuvostoliiton kimppuun ideologisista syistä.

Yhdysvallat valitsi saksalaisista natsi -pakolaisista sopivimmat palvelemaan tiedustelutehtävissä ja ydinteknologian kehittämisessä. Länteen paenneet natsit muodostivat diasporan, joka jatkoi ideologista vaikuttamistaan Euroopassa. He rahoittivat mainostoimistoja, jotka auttoivat rakentamaan sosialismin vastaista propagandaa. Ukrainassa vaikuttavat natsit saivat tukea lisääntyvästi jo 1950-luvulta lähtien.

 

                                                          ***

Yhdysvaltojen sotilaallisella läsnäololla Länsi-Saksassa oli suuri merkitys. Läsnäolo jatkuu edelleen yhdistyneessä Saksassa. Saksojen yhdistyminen merkitsi valtavaa myönteistä ideologista pintakuohua Saksan liittokansleri Helmut Kohlille. Sen alla Kohl alkoi valmistelemaan kostoa natsismin lannistaneille serbeille.

Jugoslavian liittovaltio, sotilaallisesti liittoutumaton maa oli 24. sijalla maailman hyvinvointitilastossa kansantuotteella mitattuna. Sillä ei Yhdysvaltojen ja Kohlin yhteisissä suunnitelmissa ollut merkitystä, kun ne alkoivat suunnitella Jugoslavian hajottamista yhteistyössä entisten natsi -liittolaisten Kroatian ustashien kanssa.Fasistisen Kroatian keskitysleirit serbeille olivat toisen maailmansodan aikana vielä Hitlerin keskitysleirejäkin väkivaltaisempia.

Euroopan unionin rakentajat, jotka salassa pyrkivät palvelemaan Yhdysvaltojen aseteollisuutta European Round Table of Industrialists järjestön kautta, olivat valmiita osallistumaan Jugoslavian hajottamiseen. Suunnitelmana oli julistuttaa eri osavaltiot vuoron perään itsenäisiksi ja rakentaa yhteiskuntajärjestelmät, joilla ei olisi mitään tekemistä demokratian, puhumattakaan sosialismin kanssa.

Yhdysvallat ja sen vallassa olevat IMF ja WB kaikki irtisanoivat Jugoslavian lainat yhdessä yössä. Sen lisäksi Yhdysvallat edellytti, että olisi järjestettävä jokaisessa Jugoslavian osavaltiossa vaalit, joiden seurauksena Yhdysvallat palauttaisi lainat niihin itsenäistyneisiin osavaltioihin, joiden vaaleissa Yhdysvaltoja miellyttävät puolueet saisivat enemmistön.

EU ta Maastrichtissa muodostavat valtiot tunnustivat Jugoslavian osavaltion Kroatian itsenäiseksi, v 1991-92vaikka tiedettiin, että julistus olisi Jugoslavian lakien mukaan laiton, alueella ei ollut rajoja, eikä se hallinnut omaa aluettaan sotilaallisesti.

Saksa neuvotteli salassa Kroatian ja Slovenian osavaltioiden johtajien kanssa luvaten aseita Itä-Saksan jäljelle jääneistä asevarastoista, mikäli osavaltiot toimisivat USA n ja Saksan ohjeistuksen mukaan. Samaan aikaan Yhdysvaltojen salainen palvelu CIA lähetti työntekijöitään ja rahaa muokkaamaan eri kansanryhmien vastakkainasettelua toisen maailmansodan aikaiseen malliin. Kroatiassa entiset natsipuolueet saivat vallan. Serbit julistettiin keskiajalta peräisin olevilla asuinalueillaan Kroatian Krajinassa ei-kansalaisiksi. Yhdysvaltojen kouluttama Kroatian armeija suoritti Operaatio myrskyksi nimetyn serbien kansanmurhan 5. elokuuta 1995. Tätä kansanmurhaa juhlitaan EU-Kroatiassa Voitonpäivän nimellä aina tuona päivänä. Yhdysvaltojen puolustusministeri Jim Mattis kehui tavatessaan ministeriaikanaan Kroatian puolustusministerin Yhdysvalloissa, kuinka ”Operaatio Myrsky”oli hienoin taistelu sitten toisen maailmansodan. ”Operaatiota opetetaan jokaisessa Yhdysvaltojen sotilasakatemiassa”.

 

   Jugoslavian hajottamistapahtumat osoittivat, että kansainvälisillä laeilla ei Yhdysvalloille eikä useille Euroopan maille ole mitään merkitystä. Kun NATO-avusteinen Jugoslavian hajottaminen päättyi, Jugoslavian osavaltiot olivat sodan ja erilaisten pakotteiden seurauksena vajonneet kehitysmaaluokkaan.

Sosialistisen DDR:n ja Neuvostoliiton katoaminen oli kaatanut kaikki esteet ennen toista maailmansotaa vallinneiden liittolaissuhteiden edestä. Clintonin tullessa Yhdysvaltojen presidentiksi Yhdysvaltojen pääomapiirien, katolisen kirkon ja Saksan vanhat suhteet solmiutuivat uudelleen kuten 1930-luvulla yhdysvaltalaisten ja eurooppalaisten teollisuusjohtajien ja pankkien tukiessa Hitlerin aseistamista.

Valtioiden suvereniteetti, perustuslaillisuus ja yleinen laillisuus saivat väistyä propagandan, mielivallan ja ostettavan tuomiovallan tieltä EU:n toiminnassa. Neuvottelut korvautuivat uhkailuilla ja sopimukset rikottiin, kun sen aika tuli. Puolustusliitto NATO alkoi toimia kuin valtio valtiossa ja ryhtyi hyökkäyssotiin YK:n katsoessa vierestä.

Vuonna 2000 Yhdysvaltojen ulkoministeriö piti kokouksen Bratislavassa, jossa Yhdysvallat päätti virallisestikin luopua kansainvälisten lakien noudattamisesta ja laajentaa NATOa Baltiasta Ukrainan Odessaan. Siitä lähtien Yhdysvaltojen liittolaiset ovat saaneet tyytyä ”sopimusvaraiseen demokraattiseen yhteistyö -hölynpölyyn” kansainvälisten lakien noudattamisen sijaan.                                               

 

                                                            ***

Yhdysvallat ja Saksa olivat Jugoslavian hajottamisessa liittoutuneet voimien kanssa, jotka olivat natsien liittolaisia toisen maailmansodan aikana. Bosnian ja Kosovon muslimit olivat keskeisessä asemassa Kroatian ustashan ja katolisen kirkon kanssa.

Yhdysvallat rakensi heti sodan jälkeen laittoman sotilastukikohdan, Bondsteelin, Serbiaan kuuluvaan Kosovon maakuntaan. Alueella asuvat serbit ovat olleet vuodesta 1999 lähtien jatkuvan terrorin alla. Suuri osa on väkivallan pelon vuoksi joutunut muuttamaan muualle Serbiaan. NATOn miehitysjoukot eivät ole suojelleet serbejä, jotka ovat olleet ”vapaata riistaa” rikollisten albaanien ympäröimänä. 

YK:n päätösten mukaan Kosovo on Serbian maakunta. Siksi onkin erikoista, että suurin osa EU-maista on tunnustanut Kosovon itsenäisyyden ja sallii fasistisen terrorin maakunnan serbiasukkaita kohtaan valtiossa, joka on muodostunut Drenica-rikollisjärjestön pohjalle. Entinen järjestön johtaja Hascim Thaci, joka oli myös ao ”valtion” presidentti, on nyt vangittuna Haagissa odottamassa Kosovo Tribunalin – Haagiin perustetun Kosovon tuomioistuimen päätöstä asiassaan. Tribunaali jouduttiin sijoittamaan Haagiin, koska Kosovossa ei väkivallan vuoksi voi käydä oikeutta.

***

Suurin osa Saksan natsirikollisten rikoksista jäi tutkimatta ja tuomitsematta. Natsismin ja fasismin uusi nousu on nyt selvästi nähtävissä. Kanadan parlamentissa nähtiin varsinainen näytelmä, jossa Kanadan parlamentti kutsui kokoukseensa, jossa Ukrainan Zelenskyi oli läsnä, Hunka nimisen iäkkään natsi -rikollisen, joka sai parlamentilta myrskyisät suosionosoitukset. Hän sai myöhemmin myös Ukrainan Ternipolin kaupungin kunniakansalaisuuden.

Ukrainalainen Azovin natsi -pataljoona on vastaanotettu usein Yhdysvaltojen kongressin tiloissa.

Ukrainan nykyisen sodan alkaessa Maidanin vallankaappauksesta v. 2014, Yhdysvallat valitsi maanpakoon lähtemään joutuneen presidentin jälkeen uuden hallituksen, jossa armeija ja poliisi tulivat natsipuolueiden haltuun. Yhdysvallat otti haltuunsa sotilastiedustelun. Yhdysvallat tuki Ukrainan armeijan sisällissotaan lähtöä Donbassia vastaan, jonka asukkaat eivät hyväksyneet vallankaappausta. Sisällissotaa johti natsipuolue Oikea sektori.

 

                                                             ***

 

Toisen maailmansodan Aasian haarassa Kiina oli suurin voittaja mutta myös valtavia ihmisuhreja kokenut maa. Japanin aloittaman imperialistisen sodan loppupuolella Venäjä tuli Kiinan avuksi sodan Euroopassa ratkettua. Euroopan uutiskanavat eivät juurikaan ole kiinnittäneet huomiota Kiinan voitonpäivän sisältöön.

Japanilla oli vielä Saksaakin kammottavampia keskitysleirejä. Japani tutki bakteriologista ja kemiallista sodankäyntiä. Keskitysleireihin kootuilla ihmisillä tehtiin kokeita, joissa leikkauksia tehtiin ilman nukutusta tai puudutusta.

Japanilaisen hirviömäisiä kokeita tehneen tutkimuskeskuksen johtaja sai turvapaikan Yhdysvalloista ja vei kaikki tutkimusraporttinsa sinne.

 

                                                           ***

 

Eurooppa on vajonnut pääomapiirien tukemana takaisin kohti natsismia ja fasismia. Tiedonvälityksen sensuuri on lähes totaalista. EU on kieltänyt venäläisen tiedonvälityksen. Suomessa Yhdysvaltojen ja NATOn todellisuus tarjotaan valtiollisen sensuurin – mediapoolin kautta. Valtion turvallisuuskomitea on osa mediapoolia ja tukee NATOn haluamaa tiedonvälitystä.

Suomi ei, niin kuin ei EU ja Yhdysvallatkaan noudata kansainvälisiä lakeja. Venäjään kohdistuvilla talouspakotteilla tai Venäjän omaisuuden konfiskoinnilla ei ole laillista pohjaa.

Jugoslavian hajottaminen tukemalla Kroatian fasistista presidentti Tudjmania, hänen puoluettaan ja serbeihin kohdistunutta kansanmurhaa oli ensimmäinen toisen maailmansodan jälkeinen kouriintuntuva fasistinen teko yhteistyössä Yhdysvaltojen kanssa. Saksan liittokansleri Helmut Kohl oli aloitteentekijä Kroatian itsenäisyyden laittomassa tunnustamisessa.

Angela Merkel toimi Jugoslaviaa hajotettaessa Kohlin hallituksessa naisasioiden ministerinä ja oppi toimintatavat häneltä. Liittokanslerina Merkel jatkoi todellisuuden kieltämistä eikä sopimuksista ja YK n päätöksistä huolimatta tukenut eikä toimeenpannut Minskin sopimuksia Ukrainan rauhanomaisen kehityksen takaamiseksi, vaikka Saksa oli yksi sopimuksen takaajavaltioita. Päinvastoin hän totesi takaajien halunneen Ukrainan saavan aikaa sotilaalliseen varustautumiseen. Tämän seurauksena Ukrainan armeija valmistautui ottamaan haltuunsa Donbassin alueen väkivallan avulla mistä OSCE n tarkkailijoilla oli tiedustelutietoa helmikuussa 2022. Tähän hyökkäysuhkaan Venäjä lopulta reagoi aseellisesti. Siten Venäjän puuttuminen sisällissotaan Donbassin asukkaiden pelastamiseksi ei ollut ”provosoimaton” hyökkäys vaan välttämätön keino auttaa fasistisen sorron alla olevat Donbassin venäjänkieliset asukkaat turvaan. 

Ukrainassa venäjän kielen puhuminen on tehty laittomaksi, vaikka monilla alueilla venäjän kieli on asukkaiden enemmistön äidinkieli. Venäjän puhumisesta voi joutua oikeudelliseen vastuuseen. Ortodoksiset kirkot ovat joutuneet vandalismin kohteeksi ja toiminta on estetty. Venäjänkielinen media on lakkautettu. Maidanin vallankaappausta vastustaneita henkilöitä on vainottu ja Odessassa yli 40 ammattiyhdistysten taloon paennutta demokratian kannattajaa poltettiin elävältä.

Kaikesta todistettavasta päivittäisestä vainosta huolimatta EU-maat kutsuvat natsien hallitsemaa Ukrainaa demokratiaksi. EU n sisällä Venäjän demonisointi on muuttunut arkipäiväiseksi ja sotilaallisten toimien jatkaminen Venäjän lannistamiseksi on EU-johtajien parissa valtavirtaa.

Jo syyskuussa v. 2013 Clintonit ja Euroopan kerma kokoontuivat Krimille suunnittelemaan Ukrainan kansallisvarallisuuden jakoa. Siten kaikki mitä EU-johtajat Blackrock-Merz ja pääoman palvelija presidentti Macron puhuvat demokratiasta tai Ukrainan sodan ratkaisuista on peilattava v. 2013 taustatapahtumiin.

Kuten Suomi YYA-sopimuksen aikana, myös Ukraina oli ennen v. 2014 Venäjän suhteen saamapuolella. Tullivapaa kauppa ja edullinen polttoaine tukivat – tosin korruptoituneen Ukrainan taloutta. Suomen toisen maailmansodan jälkeinen aika Venäjän kumppanina ja YYA-sopimuksen osapuolena oli kulta-aikaa. Ei koskaan militarismia, ei yhteisiä sotaharjoituksia mitä nyt koemme päivittäin Yhdysvaltojen ja NATOn liittolaisena. 

 

                                                                ***

Kuinka moni tunteva ihminen toivoisi, että löytyisi kansakuntia, jotka pystyisivät estämään palestiinalaisten kansanmurhan fasistisesti toimivien Israelin ja USA:n tuholaistoiminnalta.

Tässäkin kansanmurhassa Yhdysvallat, Israel ja EU – erityisesti Saksa toimivat yhdessä kuten Jugoslavian tuhoamisessa.

Fasismin uuden nousun kaari alkoi Jugoslavian väkivaltaisesta laittomasta hajottamisesta ja jatkuu nyt siten, että EU haluaa jatkaa Ukrainan sotaa koska ihmisoikeuksien puolesta toimiva Venäjä olisi EU n mielestä hajotettava. Toisessa maailmansodassa neuvostoliittolaiset ja Jugoslavian serbit kantoivat suurimman vastuun demokratian palauttamisesta. Serbit on lannistettu v.1999, nyt USA n ja EU n mielestä olisi venäläisten vuoro.

 

PS Lisää Jugoslavian hajottamisesta voit lukea

vaikka kirjastani Lupa olla julma, 2020, jota voi ostaa

Prisman verkkokaupasta parilla kympillä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: USA, Saksa, natsismi nyky-Euroopassa, Kohl, Merkel, Clinton, Jugoslavian hajottaminen, kansainväliset lait, Nato

KUINKA EUROOPAN UPEIN VALTIO TUHOTTIIN

Lauantai 12.7.2025 klo 11.55 - Pirkko Turpeinen-Saari

Serbienemmistöinen Jugoslavian liittovaltio oli hätkähdyttävä esimerkki Euroopan historiassa.

Toisen maailmansodan aikana fasistinen Kroatia ja natsi-Saksa yrittivät lannistaa serbit. Natsien kanssa liittoutuneet Bosnian muslimit ja Kosovon maakunnan albaanit auttoivat natseja ottamaan serbit kiinni, polttamaan heidän kylänsä ja sulkemalla heidät yhdessä juutalaisten kanssa 17 keskitysleiriin, joista suurin oli nimeltään Jasenovac.

Tästä huolimatta serbipartisaanit auttoivat vapauttamaan Jugoslavian Saksan natsiarmeijasta, Italian fasistiarmeijasta sekä Kroatian natseista, lopulta yhdessä Neuvostoliiton puna-armeijan kanssa.

Sodan jälkeen Jugoslavia kokosi kuitenkin yhteen valtioon niin Kroatian natsit kuin Bosnian muslimit yhteensä 12 eri kansanryhmää, joista enemmistön liittovaltiossa muodostivat serbit.
Serbit olivat se liima, joka takasi liittovaltion demokraattisen toiminnan.

Jugoslavia oli kansantuotteella mitattuna maailman 24. sijalla. Se oli sotilaallisesti liittoutumaton eikä kuulunut mihinkään blokkeihin. Se oli YK:n perustajavaltioita ja liittotumattomien maiden järjestön ensimmäinen kokous pidettiin Belgradissa Jugoslavian pääkaupungissa. Jugoslavian työläiset osallistuivat yritysten hallintoon ja työläiset saivat myös osansa yritysten voitoista.

Jugoslavian ongelmaksi muodostui se, että se oli ottanut lainaa Yhdysvalloilta mikä seikka loi mahdollisuuden ratkaisevaan kiristykseen ja maan tuhoon.

***

Jo Yhdysvaltojen presidentti Ronald Reaganin aikana, 19.3.1984, Yhdysvaltojen ulkopolitiikan tavoitteeksi laadittiin ”National Security Decision Directive”, jonka otsikko oli ”Yhdysvaltojen Jugoslavia politiikka”. Tavoitteena oli hallituksen kaataminen hiljaisen vallankumouksen avulla.

Ottaen huomioon Jugoslavian heterogeenisen kokoonpanon, CIA:n tehtävä oli helppo. Toisen maailmansodan aikaisten natsi -ajan ristiriitojen palauttaminen mieliin ja niiden voimistaminen.

Yhdysvalloissa asui suuri määrä sodan jälkeen Yhdysvaltoihin, usein katolisen kirkon avulla siirtyneitä natseja. Yhdysvaltoihin ja Kanadaan muodostui vaikutusvaltaiset natsi -diasporat, joilla oli merkittävä vaikutus politiikkaan. Yhdysvalloissa senaattori Dole, oli eräs keskeinen rahoituksen koordinoija. Natsi-diaspora palkkasi Ruder-Finn markkinointitoimiston huolehtimaan serbivastaisesta tiedottamisesta. Kaikki toisen maailmansodan aikaiset vastakkainasettelut nostettiin esiin CIA n ja NED:in toimesta

***

Saksojen yhdistyminen ja Euroopan unionin perustaminen muodostivat Jugoslavian hajottamisen merkkipaalut.

Euroopan unioni perustettiin European Round Table of Industrialists järjestön avulla luomaan edellytykset Yhdysvaltojen ja sen aseteollisuuden vallalle. Volvon pääjohtaja Per Gyllenhammar oli Round Table of Industrialists järjestön puheenjohtaja ja samaan aikaan yhdysvaltalaisen Lockheed Martin asetehtaan hallituksessa. Mainitsin eduskuntapuheessani v. 1987 tästä yhteydestä varoituksen sanoja, minkä seurauksena, Suomen eduskunnan puhemiesneuvosto harkitsi varoituksen antamista minulle ”salaisuuksien kertomisesta”. Olin kuullut asiasta Pohjoismaiden neuvoston jäsenenä.

Saksojen yhdistyminen tapahtui 1989. Tuolloin Länsi-Saksassa oli pysyvästi 250.000 Yhdysvaltojen armeijan sotilasta. Sen lisäksi saman verran siviilihenkilökuntaa ja monin kertaisesti perheenjäseniä.
Voi sanoa Länsi-Saksan olleen toisesta maailmansodasta lähtien USA n vasalli. Armeijat olivat toiminnallisesti ilmeisen läheisiä.

***

Euroopan unionin perustavassa kokouksessa Maastrichtissa 1981-82 Saksa ehdotti muille mahdollisesti tuleville jäsenille Jugoslavian liittovaltion jäsenen Kroatian tunnustamista itsenäiseksi, vaikka alue ei hallinnut ehdotettua maa-alaa eikä liittovaltio ollut käsitellyt asiaa, vaikka Jugoslavian perustuslaki olisi sallinut osavaltioiden itsenäistymiset neuvottelujen avulla.

Saksan liittokansleri Helmut Kohl oli tavannut salaisesti Kroatian ja Slovenian johtajia ja luvannut näille aseita Itä-Saksan jäljelle jääneistä asevarastoista. Kroatia luovutti sadoille henkilöille poliisin virkamerkkejä, joiden avulla henkilöt saivat aseenkanto-oikeuden. Oli luonnollisesti selvää, että Jugoslavian liittovaltio ei voisi hyväksyä aseellista kapinaa reagoimatta siihen mitenkään.

Myöhemmin Saksan ulkoministeriksi tullut Klaus Kinkel vaati: ”Serbit on saatava polvilleen!” Senaattori Biden totesi serbien olevan ”kretiinejä”, jälkeenjääneitä.

Yhdysvallat, WB ja IMF irtisanoivat Jugoslavian kaikki lainat keskenään sopien yhden yön aikana.

***
Ensimmäiset merkit Euroopan unionin alusta lähtien laittomista toimintatavoista tulivat täten esille. Lukija jää miettimään oliko nyt kyse ”Yhdysvaltojen Jugoslavia politiikan sotilaallisesta alusta”.

Yhdysvallat /Saksa tuki johdonmukaisesti entisiä natsiliittolaisia, Bosnian muslimeja ja Kroatian kroaatteja. YK, NATO ja Euroopan unioni toimivat yhdessä. Bosnian presidentiksi ajautunut, ei valittu, Alija Izetbegovic kirjoitti Islamilaisessa julistuksessaan jo v. 1970: ”Paras serbi on kuollut serbi” Kroatia vuorostaan sääti Yhdysvaltojen haluamalla tavalla käytyjen vaalien seurauksena perustuslain, jonka perusteella ”Kroatia on kroaattien maa, serbit ja muut kansanryhmät ovat kansallisia vähemmistöjä” siitä huolimatta, että sadat tuhannet serbit ovat asuneet Kroatiassa 1600-luvulta saakka. Kyrilliset kirjaimet kiellettiin. Kosovon maakunnan albaanit vuorostaan halusivat väkivallan avulla toteuttaa”puhtaan albaani-Kosovon, ilman serbejä.” Serbien perustuslaissa sen sijaan todetaan kaikkien kansanryhmien tasaveroiset oikeudet uskonnosta tai aakkosten kirjoitustavasta riippumatta.

Kroaatit järjestivät puhtaan kroaatti-Kroatian etnisen puhdistuksen ”Operaatio Myrskyn” avulla. Siinä yhdysvaltalaisen MPRI:n avulla lähes vuoden ajan koulutetut kroaatit ajoivat elokuussa 1995 yli 250 000 serbiä pois kodeistaan Kroatian Krajinasta, jossa suvut olivat asuneet 1600-luvulta saakka. Yhdysvaltojen sotilasakatemiat opettavat Operaatio myrskyn tapahtumia esimerkkinä hienoimmasta taistelusta sitten toisen maailmansodan.

***
Euroopan unionin kyseenalaiset toimet voimistuivat Jugoslavian laittomien NATO- pommitusten päätyttyä kesäkuussa 1999.

Jugoslavian rauhansopimus totesi, että Jugoslavian armeijan vetäytyessä Kosovon maakunnasta, kansainväliset NATO-joukot varmistavat maakunnan turvallisuuden.

Tosiasiassa jo ensimmäisenä rauhanpäivänä USA n Nato-helikopterit toivat Kosovon vapautusarmeijan jihadisteja serbien asuttamille alueille alkaen heidän vainonsa.

Muutamaa viikkoa myöhemmin Yhdysvallat alkoi rakentaa Serbian maakuntaan Kosovoon jättimäistä sotilastukikohtaa- olihan sen julkisanomattomana tavoitteena ollutkin laajentaa sotilasvaltansa Balkanille yhteistyössä Drenica -rikollisjärjestön kanssa.

Huolimatta siitä, että YK:n turvallisuusneuvoston päätös 1244 on yksiselitteinen, YK nimesi pääsihteerin erityisedustajan ikään kuin alueen johtajaksi ja Euroopan unioni alkoi rakentaa virkakoneistoa alueelle, siis Serbian maakuntaan.

Suomen entinen presidentti Martti Ahtisaari osallistui Serbian hallituksen omaisuuden konfiskointijärjestelyihin eikä maakunnassa ollut alueen serbiväestölle ainoatakaan turvallista hetkeä. Nato ei kertaakaan puuttunut albaaniväestön suorittamaan terroriin serbiväestöä kohtaan.
Martti Ahtisaari yritti USA a palvellakseen saada YK n turvallisuusneuvoston hyväksymään Kosovon itsenäisyyden v. 2008. Niin ei tapahtunut. Rikollisjärjestö ei ole valtiorakenne. USA yritti saada Kosovon rikollisjoukkioilta apua Haitiin- kuinka rikollisjärjestö muutetaan valtioksi. Hanke ei onnistunut.

Kosovon albaanien jatkettua serbeihin kohdistunutta terroria 8 vuoden ajan, kansainvälinen yhteisö päätti perustaa Kosovon ulkopuolelle Haagiin oikeusistuimen koska Kosovossa ei olisi turvallista järjestää oikeudenkäyntejä. Monet merkittävien rikosten mahdolliset todistajat oli jo tapettu. Pitkään Kosovon presidenttinä toiminut Haschim Thaci, Drenica rikollisjärjestön päällikkö, odottaa nyt Kosovo Tribunalin oikeudenkäyntiä ja tuomiota lukuisista rikoksistaan. Useimmat hänenkin rikostensa todistajat on tapettu.

Euroopan unioni, USA n aseteollisuuden palvelija on jo tehnyt kaikkensa tuhotakseen Jugoslavian ainutlaatuisen demokratian viimeistään Nato-pommitusten ja taloudellisen kriisin avulla. Bosnian serbiväestö on jatkuvan demonisoinnin kohteena Yhdysvaltojen ruokkiman Srebrenica ”kansanmurhalavastuksen” avulla. Srebrenica, ja Racak ovat lavastuksia, joista Racakiin Suomen valtio on ollut ratkaisevasti osallisena. Tieteelliset tosiasiat puhuvat myös Srebrenica-lukuja vastaan.

***

Laittomat pommitukset tehneet NATO-maat perustivat oman tuomioistuimen ICTY n, jossa sopivat tuomarit ja Nato-maiden todistajat tuomitsivat kansainvälistä oikeutta ja omaa valtiosääntöään puolustavia serbi -kenraaleja ja sotilaita. Hirviömäisiä tekoja tehneet Bosnian muslimi -kenraalit kulkevat sen sijaan vapaana.

USA n natsidiasporan rahoittaman Ruder-Finn markkinointitoimiston kattava propaganda on muovannut kansainvälisen tietoisuuden 180 astetta. Sama manipulointi jatkuu Ukrainan kohdalla. Natsit ovat sielläkin EU n liittolaisia. Bucha-lavastus on verrattavissa Racakiin ja Srebrenicaan. Euroopan unionin lähes rikollinen sensuuri kääntää mustan valkoiseksi läntisten markkinointitoimistojen avulla.

YK n äänestyksissä Euroopan unioni ei enää vastusta natsismin ja fasismin ihannointia kuten 10v sitten. Olemme palanneet osaksi toisen maailmansodan todellisuutta. Suomi on natsien liittolainen.

Toisen maailmansodan natsien kosto voittajia, serbejä, kohtaan alkoi massiivisen Ruder-Finn markkinointitoimiston propagandavyöryllä. Jugoslavian ainutkertaisen demokratian ja hyvinvoinnin tultua tuhotuksi kosto suunnattiin Venäjään ja venäläisiin- toisen maailmansodan voittajiin. Tähän demonisointiin palkattiin USA:n ja EU:n eliitin Jaltalla syyskuussa 2013 pitämässä kokouksessa Hill&Knowlton markkinointitoimisto. Sen jälkeen nähtiinkin valtamediassa presidentti Putinin pilakuvia pirunsarvet päässä. Viimeiset 10 vuotta ”sopimusvaraisen demokratian yhteenliittymän” aukoton sensuuri on ylläpitänyt natsi -tiedotuksen valta-asemaa. Kansainväliset lait on työnnetty syrjään ja mm. strategiset asesopimukset on heitetty roskiin.

Mikäli lukijana arvostat kansainvälisiä lakeja ja tiedettä voit lukea kolumnin aiheesta enemmän teoksistani:

Pirkko Turpeinen-Saari
Lahtari, Punikki ja Teurastaja marsalkka Mannerheim, Kullervo Manner ja Ratko Mladic historian henkilöinä, Into 2018

kirja on ilmestynyt myös serbian kielellä

sekä Pirkko Turpeinen-Saari
Lupa olla julma (permission to be cruel) 2000 Viestintä M.Saari Oy

etusivun teksti: Näin Nato-maat ja Suomi toimivat, kun serbien kansanmurha toteutettiin YK:n silmien alla. Tosikertomus valheista, juonittelijoista ja pommeista. (presidentti Mauno Koivisto ilmaisi Jarmo Laineen toimittamassa teoksessa ”Toisenlainen totuus Kosovosta” kuinka hän tunsi vihaa serbivastaista Nato-propagandaa kohtaan. Hän piti ”lännen” toimintaa Jugoslavian tragedian yhteydessä vääränä, laittomana ja kunniattomana.)

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jugoslavia, USAn militarismi, natsismin revanssi Euroopassa, serbit, venäläiset, toisen maailmansodan voittajat, Mauno Koivisto, NATO,

NATO ON RIKOLLISJÄRJESTÖ JOKA TULEE PURKAA

Tiistai 13.5.2025 klo 15.58 - Pirkko Turpeinen-Saari

Sotilasliitto NATO toimii kuin valtio valtiossa vailla laillisuutta tai vastuuta. Sen viimeisin näyttävä aikaansaannos oli Jugoslavian laittomat pommitukset. Lähes yhtä näyttävä on ollut osallistuminen sotaan Venäjää vastaan käyttäen jäsenmaittensa aseiden lisäksi itse kouluttamiaan ukrainalaisia sotilaita – joita on kuollut yli miljoona.

Naton organisaatiolle on tyypillistä täydellinen piittaamattomuus kansainvälisistä laeista, humanismista tai oikeudenmukaisuudesta. Traagista on se, että kuvitellulla YK:n mandaatilla Nato perusti itselleen sopivan tuomioistuimen ICTY:n tuomitsemaan itse aiheuttamansa sodan” rikollisia”, jotka luonnollisesti edustivat NATO:n uhreja- pääasiassa serbejä.

***

Jugoslavian hajottamissodat olivat lähtölaukaus toisen maailmansodan revanssille. USA n ja Kanadan natsidiaspora yhdessä USA:n senaatin edustajien ja CIA:n kanssa rahoittivat natsipropagandan uudelleen syntymisen. Kansainvälistä oikeutta puolustavat serbit demonisoitiin.

Jugoslavian serbi -partisaanien upea voitto fasistisen Kroatian natsielementeistä ja Saksan armeijasta v. 1945 vaati nykyisiltä saksalaisilta, revanssia. Revanssin edustajaksi nousi Helmut Kohl sekä USA:n Bill Clinton Nato työvälineenään.

Massiivinen propaganda muutti pommitusten uhrit-serbit syyllisiksi. Serbi-kenraalit tuomittiin kymmenien vuosien vankeuteen pelkästään siksi, että he olivat noudattaneet perustuslakiaan, oikeuttaan puolustaa maansa rajoja, joiden muuttamattomuudesta oli sovittu kansainvälisissä sopimuksissa.

ICTY-oikeudessa tuomarit ja todistajat olivat NATOn liittolaisia.

***

Nato-pommitusten lopettamisen ehtona oli Serbian maakuntaan Kosovoon tuotava NATO-miehitys. Naton valvovan silmän alla Yhdysvallat alkoi rakentaa jättimäistä sotilastukikohtaa Bondsteelia tuohon Serbian maakuntaan.

Rikollisjärjestö Kosovo liberation army KLA sai Nato-miehityksen aikana vapaat kädet ryhtyä terrorisoimaan Kosovon alkuperäisväestöä serbejä. Nato-jokukot eivät tehneet mitään serbiväestön suojelemiseksi.

YK:n turvallisuusneuvosto oli päättänyt pommitusten lopettamiseksi, päätös no 1244, että Kosovo pysyy Serbian maakuntana, vaikka se vetää armeijansa pois Kosovon alueelta.

Naton valvovan silmän alla KLA sai vapaasti terrorisoida serbejä ja tehdä heidän elämänsä Kosovossa mahdottomaksi.

***

Sen sijaan, että YK olisi edellyttänyt päätös no 1244 mukaista maakunnan kehittämistä yhdessä alueen serbi- ja albaaniväestön kanssa YK alkoi rakentaa Kosovon alueelle rinnakkaishallintoa rikollisjärjestö KLA:n tahdissa.

YK:n EU:n ETYJ:n ja NATOn kanssa Kosovoon muodostettiin rikollinen rinnakkaishallinto, jossa Nato toimi ”turvallisuuden takaajana” KLA:n ehdoilla turvallisuuden muille kuin serbeille. Serbiomaisuus ryöstettiin – asunnon sai se, joka halusi sen- ei se, joka omisti sen.

***

YK:n rakenteessa on vakavia puutteita. YK antaa NATOlle valtuuden paitsi vahvistaa rikollisjärjestön ”valtiorakennetta” joka on ristiriidassa YK:n turvallisuusneuvoston päätösten kanssa. YK:n turvallisuusneuvosto päätti v. 1999, että Kosovo on ja pysyy Serbian maakuntana. Vuonna 2008 presidentti Martti Ahtisaari pyysi turvallisuusneuvostoa vahvistamaan Kosovon itsenäisyyden, mutta pysyvien jäsenten ja vaihtuvien jäsenten enemmistö hylkäsi itsenäisyysehdotuksen.

Onko todella niin, että kun USA rakentaa itsenäisen Serbian alueelle laittoman tukikohdan ja ylläpitää Suomen presidentti Martti Ahtisaaren avulla valtaa ja rikollisjärjestön terroria alueella, että YK alistuu n sadan yksityishenkilön äänestykseen perustuvaan itsenäisyysjulistukseen, maassa, jossa totuuden kertomisesta saa vankeustuomion. Serbi -kansanedustaja Ivan Todosievich sai Kosovossa vankeustuomion totuuden kertomisesta menettäen virkansa ja luottamustehtävänsä. ( Hän yksinkertaisesti kertoi puheessaan pommitusten vuosipäivänä, että pommitusten aloittamisen johtaneet tapahtumat Racakin kylässä olivat lavastettuja.)

***
Naton rikollinen luonne näyttäytyy parasta aikaa Ukrainassa. Yhdysvaltojen yhdessä Ukrainan natsien kanssa suorittaman vallankaappauksen seurauksena aloitettu sota kaikkea venäläistä vastaan on tapahtunut NATOn avustamana.

Natoon kuuluvat maat ovat yhdistäneet voimansa toisen maailmansodan revanssiin. Natsismin selättämisessä ansioitunut oikeudenmukaisuuden ja rauhan puolella ollut Neuvostoliitto ja nykyinen Venäjä on muutettu serbien tavoin toisen luokan kansalaisiksi. Nato-maat ovat aseistaneet Ukraina armeijaa, joka on ollut USA:n vuonna 2014 valitsemasta hallituksesta lähtien natsi- puolueiden käsissä kuten Ukraina poliisilaitoskin.

Natsit siirrettiin Euroopasta katolisen kirkon avulla erityisesti USA an ja Kansadaan jossa heillä oli merkittävä osuus tiedustelussa. Jo 1950-luvulta lähtien USA tuki Ukrainan natseja.

USA:n aseteollisuus ja USA:n veronmaksajat ovat rahoittaneet Ukrainan natsien aseistamista ja tukeneet siten myös NATOn pyrkimyksiä. Osa aseista on päätynyt suoraan Ukrainan hallinnon kautta jihadistien käsiin.

Nato toimii kuin vastuuta vailla oleva rikollisjärjestö. YK:n nykytila, jossa jäsenmaat seuraavat natsismin ja fasismin uutta nousua ja Gazan kansanmurhaa vain passiivisesti katseella, vaatii muutosta.

Muutos vaatii toimenpiteitä. Rikollisen ICTY-tuomioistuimen tuomitsemat serbikenraalit on vapautettava. Kosovo on palautettava YK:n turvallisuusneuvoston päättämään järjestykseen ja Kosovon rikolliset on tuomittava rikollisjärjestö Drenican johtajina Kosovo tribunalissa. Ukrainan taantuminen natsismiin ja terrorismiin on pysäytettävä. Nato on paitsi lakkautettava, sen jäsenmaiden johtajat, jotka ovat osallistuneet kiihottamiseen ja aseistamiseen venäläisiä vastaan niin Ukrainassa kuin Venäjällä on saatettava vastuuseen.

 

 

         

 

 

 

 

 

                                                                 

 

 

                                                          

 

 

                                     

 

                                         

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nato, Jugoslavia, ICTY, KLA, YK, rikollisjärjestöjen valta, toisen maailmansodan revanssi Ahtisaari,

JÄLJET PELOTTAVAT- NATSISMIN JA FASISMIN UUSI NOUSU EUROOPASSA

Sunnuntai 13.4.2025 klo 11.50 - Pirkko Turpeinen-Saari

Työssäni Pohjoismaiden neuvoston jäsenenä  vv 1983 -87 aloin käsittää aseteollisuuden roolin EU:n synnyssä. Varoitin eduskunnan jäsenenä Suomen eduskuntaa EU-jäsenyyden riskeistä. 

Jo Euroopan unionin perustavassa kokouksessa Maastrichtissa v 1992 asia konkretisoitui. Saksa Helmut Kohlin johdolla yhteistyössä USA:n kanssa aloitti Jugoslavian liittovaltion laittoman hajottamisen, tunnustamalla yhden osavaltion, Kroatian itsenäiseksi.

Sitä oli edeltänyt salaiset neuvottelut Kroatian ja Slovenian johdon kanssa ja lupaus aseiden toimittamisesta entisen Itä-Saksan asevarastoista. Kohl oli arvioinut, että Ruotsi, Itävalta, Italia ja Unkari ehkä seuraisivat Saksan esimerkkiä. 

Italia, Unkari, natsi-Saksa ja fasistinen Kroatiahan olivat olleet Jugoslavian miehittäjiä toisen maailmansodan aikana.

                                                         ***

Jugoslavian liittovaltion hajottaminen tapahtui tiiviissä yhteistyössä toisen maailmansodan jälkeen USA han, Britanniaan, Kanadaan ja Etelä-Amerikkaan katolisen kirkon avulla salakuljetettujen natsirikollisten kanssa. Heistä 400 toimi jopa USA:n tiedustelun jäaeninä.

Saksan yhteistyökumppaneina Jugoslavian tuhoamisessa olivat sen entiset natsi-liittolaiset jotka olivat muodostaneet fasistisen Kroatian jonka keskitysleireissä serbit, juutalaiset ja romanit kokivat kohtalonsa..

Saksan ja USA n tärkeimmät viholliset ja hajotuksen esteet olivat serbit, joka oli ainoa kansanryhmä Jugoslavian 12 eri kansanryhmästä, jotka olivat vannoutuneita demokratian ja tasa-arvon kannattajia. Serbit muodostivat liittovaltion enemmistön, mutta kaikissa osavaltioissa paitsi Serbiassa vähemmistön.

Serbien demonisointi natsi-diasporan ja lännen valtamedioiden yhteistyönä oli massiivista.

(Joe Biden senaattori 1992) "Serbit ovat lapsenmurhaajia, raiskaajia, lukutaidottomia, jälkeenjääneitä, hyökkääjiä ja teurastajia"

(Klaus Kinkel, Saksan ulkoministeri 1992)"Serbit on saatava polvilleen"

(Margaret Thatcher, Iso-Britannian entinen pääministeri, 1994) "Pysäyttäkää serbit. Välittömästi. Ainiaaksi.

(Isä Pierre, tunnettu ranskalainen pappi, maineeltaan humanisti, 1995) "Rukoilen, että taivaan tuli räjähtää serbien niskaan".

(Paavi Johannes Paavali II) "Serbejä pitää pommittaa"

(Jacques Chirac, Ranskan presidentti, 1995) "Serbit ovat kansa vailla lakia ja uskontoa. Se on rikollisten ja terroristien kansakunta"

(Laurence Eagleburger, entinen Yhdysvaltojen ulkoministeri) "Serbit eivät ole oikein fiksuja... serbilapset eivät enää naura."

(Helmut Kohl, Saksan liittokansleri ,sodan aloittaja) v. 1998 " Antakaa serbien hukkua omaan löyhkäänsä"

(Tony Blair, Iso-Britannian pääministeri ) v. 1999 "Sota ei ole pelkästään sotilaallinen konflikti. Se on sota hyvän ja pahan välillä, barbarismin ja sivistyksen välillä".

Kuka olisi uskonut, että luonnehdintojen kohde serbit, serbipartisaanit olivat ajaneet natsi-Saksan ulos Jugoslaviasta ja enemmistönä hallinneet maata, joka oli ennen EU-maiden ja sen liittolaisten aiheuttamaa taloudellista ja fyysistä tuhoa saavuttaneet 24. sijan maailman hyvinvointitilastossa kansantuotteella mitattuna.

                                                       ***

Entisten natsien ja natsien suojelijoiden Britannian ja USA:n raivo tätä kommunistijohtoista liittoutumatonta sosialistista liittovaltiota kohtaan oli rajatonta. Työläiset saivat osallistua yritysten hallintoon ja työläiset saivat osuutensa yritysten voitoista.

Suomen presidenttinä kaksi kautta toiminut Sauli Niinistö on kehunut muistelmakirjassaan, että tultuaan Helmut Kohlin suosituksesta EDU:n European Demokrat Unionin johtoon 1990-luvun lopulla, hänen päätehtävänsä oli kommunismin kitkeminen Euroopasta.

Tulihan se kitkettyä.

Suomen hallitus auttoi Jugoslavian pommitusten aloittamisessa salaamalla Racakin kylän taisteluiden uhrien ruumiinavausten tulokset. Salaaminen antoi presidentti Clintonille tekosyyn aloittaa liittoutumattoman, ketään uhkaamattomaan maan tuhoamisen, "niin että kivijalkaakaan ei jäänyt jäljelle".Siten maa, joka oli selättänyt natsi-Saksan valtavilla uhrauksilla yhdessä Neuvosto-armeijan kanssa sai palkkansa entisten natsien ja natsi-liittolaisten toimesta.

                                                      ***

Jugoslavian tuhoamisen jälkeen natsismin ihannointi on saanut valtavat mittasuhteet Euroopassa. Natsi-armeijat voittaneet Venäjä ja Serbia ovat uuden voimistuvan demonisointiaallon kohteena. Sen sijaan, että toukokuun 9.päivä olisi kaikille natsismista saadun voiton päivä, Euroopan unioni on nimennyt sen Eurooppa-päiväksi. Sillä ei ole kansalaisille minkäänlaista tunnearvoa. Sen ainoa merkitys on Voitonpäivän merkityksen heikentäminen. Inhimillinen pahuus ja kateus suoraan sanottuna.

Eurooppa on sulkenut toisen maailmansodan ratkaisuihin liittyvien merkkipäivien juhlatilaisuudet venäläisiltä aivan absurdiuteen saakka. Puna-armeija vapautti Auschwitzin keskitysleirin, mutta Venäjää ei kutsuta juhlallisuuksiin. Historiaa kirjoitetaan uudelleen. Ukraina johtaa tätä historian uudelleen kirjoittamista poistamalla toisen maailmansodan sankareiden muistomerkit jopa hautamuistomerkit, kieltämällä venäläisen kulttuurin, musiikin ja kirjallisuuden ja nostamalla natsi-johtaja Stepan Banderan jalustalle.

Uusi natsismia ihannoiva kulttuuri näkyy myös Ukrainan kadunnimissä ja koululaisten historian opetuksessa.

Suomen rooli kansakuntana on traaginen. Maamme koulujen historian opetus ei ole pystynyt kuvaamaan Suomen roolia omissa sodissaan.Oltuaan keisarillisen Saksan liittolainen oman sisällissodan porvarien voiton saavuttamisessa, Suomi jatkoi liittolaisuuttaan myös natsi-Saksan kanssa. Saksan liittolaisena toisessa maailmansodassa Suomi tavoitteli Suur-Suomea ja Itä-Karjalan valloitusta. Valloitus edellytti venäjänkielisen väestön tappamista tai muun laista poistamista karjalankielistä väestöä tukien.

Oman historian kieltäminen. koskee se sitten yksilöä tai kansakuntaa on tuhoisaa. Kieltämällä oman julman kohtelunsa venäläisiä kohtaan, Suomi esiintyy uhrina. Sen seurauksena aito käsitys demokratiasta, maailman tapahtumista, inhimillisestä hyvyydestä ja pahuudesta ei pääse tietoisuuteen.

Suomi on palannut tukemaan Ukrainaa sotilaallisesti aiheuttaakseen tuhoa omalle hyväntekijälleen Venäjälle. Suomen kansa on aivopesty kokemaan Yhdysvaltojen vallankaappaus Ukrainan natsien kanssa hyvänä asiana. Venäjää puhuvien, demokratiaa kannattavien Donbassin asukkaiden kohtalo ei liikuta, koska se on sama kuin Itä-Karjalan venäjää puhuvien kohtalo, jotka Suomen armeijan komentaja Mannerheim sulki 20 keskitysleiriin siksi, että he puhuivat venäjää.

Suomen presidentti Stubb ja ulkoministeri Valtonen käyvät Yhdysvalloissa ylpeilemässä hyvillä suhteillaan Yhdysvaltoihin, joka ei Yhdysvaltojen näkökulmasta sisällä muuta kuin tyytyväisyyttä siitä, että Suomen valtio on alistunut Yhdysvaltojen sotilaallisen vallankäytön alaiseksi sata prosenttisesti. Suomen avulla Yhdysvallat voi halutessaan helposti vahingoittaa Venäjän ydinalueita Pietaria, Moskovaa ja Muurmanskia.

Juuri tällaista uhkaa Neuvostoliitto pyrki välttämään ennen talvisotaa käymillään neuvotteluilla. Se pyrki aluevaihtojen avulla takaamaan sen, että Leningrad ei olisi ollut aivan tykinkantaman päässä Suomen rajasta.

Nyt Suomi aasi kompastuu samaan kiveen kuin ennenkin. Ei ole oppinut mitään. Sivistys ja diplomatia eivät myöskään ole avautuneet.

                                                      ***

Euroopan unionilla on sama ongelma. Natsidiaspora on vyörynyt lännestä takaisin Eurooppaan. Natsien määräysvallassa olevaa Ukrainaa on aseistettu ja rahoitettu kuten USA:n teollisuuspiirit aikoinaan rahoittivat Hitleriä.

Jäljet pelottavat . Vestigia terrent.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jugoslavian hajottaminen, Helmut Kohl, Sauli Niinistö, natsi diaspora, USA, Britannia, Saksa, katolinen kirkko, Voiton päivä, Eurooppa-päivä, historian heittäminen roskatynnyriin

Suomen muuttuminen ruotsalaisten vasallista EU:n vasalliksi

Keskiviikko 26.3.2025 klo 11.16 - Pirkko Turpeinen-Saari

Suomen poliitikot ovat muuttuneet viime vuosikymmenten aikana sieluttomiksi tunneköyhiksi kansainvälisen pääoman palvelijoiksi.

Euroopan unioni rakennettiin palvelemaan Yhdysvaltojen aseteollisuutta. Unionin perustavat doktriinit tulivat European Round Table of Industrialists järjestön sanelemana suoraan. Järjestön puheenjohtajana oli Per Gyllenhammar, Volvon johtaja ja yhdysvaltalaisen aseteollisen yrityksen Lockheed Martinin hallituksen jäsen.

Suomen liityttyä Euroopan unioniin, maamme etääntyi kaikesta aidosta suomalaisten edun ajamisesta. Mekaaninen ajattelu- ja toimintamalli lisääntyi. Maamme ryhtyi rakentamaan valheellista kuvaa itsestään ja naapurimaastamme Venäjästä. 

Saksa oli Suomen politiikan tärkein vaikuttaja edelleen kuten 1920-30-luvuillakin. Helmut Kohl kutsui Sauli Niinistön EDU:n puheenjohtajaksi 1995. Niinistö itse on sanonut EDUn tärkeimmän tehtävän olleen "kommunismin kitkeminen Euroopasta"

Samaan aikaan USA ja Saksa toteuttivat Jugoslavian, sotilaallisesti liittoutumattoman liittovaltion hajottamista. Jugoslavia oli 24 sijalla maailmassa kansantuotteella mitattuna. Maa oli sosialistinen ja kunkin osavaltion johtajat olivat kommunisteja. Tuotantolaitoksissa työntekijät osallistuivat yrityksen hallintoon ja työläiset saivat osan yrityksen voitoista. Huolimatta 12 eri kansanryhmästä, valtio oli demokraattinen.

Jotta maa saatiin USAn ja Saksan toimesta hajotettua tarvittiin pakotteita, propagandaa ja aseita. Ja kyllähän se kommunismi ja rauha saatiin katoamaan. 

                                                         ***

Suomi oppi hyvin nopeasti kuinka Euroopan unionissa voi palvella Saksaa, Yhdysvaltoja ja Natoa. Jotta itse voi välttyä pakotteilta ja maineen menetykseltä, on toimittava kuten Yhdysvallat ja Saksa. Kun Yhdysvallat halusi ottaa Balkanin haltuunsa, se halusi pommittaa maan alistumaan. Suomi oli jo oppinut kuinka asiassa voi olla avuksi.

Jugoslavian hallitus pyysi Suomen hallitusta selvittämään oikeuslääketieteellisesti Kosovon alueella tapahtuneen poliisien ja KLA-terroristien välisen taistelun uhrien kohtaloa. KFOR-in yhdysvaltalainen johtaja William Walker oli kerännyt KLA-taistelijoiden kanssa taistelussa eri puolilla vuoren rinteitä kuolleita uhreja kaivantoon. Hän kokosi lehtimiehet seuraavana aamuna luokseen väittäen, että serbi-poliisit olisivat julmalla tavalla teloittaneet uhrit siinä paikan päällä.

Suomalainen oikeuslääkäreiden ryhmä totesi, että ketään ei ollut teloitettu vaan ammusten jäljet, etäisyys ja tulokulmat osoittivat uhrien olleen taisteluissa vuoren rinteillä kaatuneita,

Siitä huolimatta että ETYJ:n (KFORin )tarkkailijat olivat yhdessä lehtimiesten ja serbien paikalle kutsumien TV-kuvaajien kanssa todenneet mitä päivän aikana tapahtui, William Walkerin valheellinen selostus tuli valtamedian julkaisemaksi ja presidentti Bill Clinton sai tekosyyn ryhtyä pommittamaan Jugoslaviaa. Suomen hallitus (Lipponen) ja Saksan hallitus päättivät salata oikeuslääkäreiden tutkimusten tulokset. Ryhmää johtanut oikeuslääketieteen professori ei kuitenkaan alistunut vaan julkaisi tulokset tieteellisessä lehdessä, joka ilmestyi vasta 2v kuluttua.                

                                                         ***

Jugoslavia hajotettiin samoilla menetelmillä kuin Syyria. Ensin runsaat kaupan esteet (syynä väärä yhteiskuntajärjestelmä) sitten kaikkien USA:n ja IMF:n ja maailmanpankin koordinoidut kaikkien lainojen irtisanomiset yhdessä yössä, natsi-diasporan rahoittama toisen maailmansodan henkinen propaganda (kroaatit ja Bosnian muslimit olivat natsi-Saksan liittolaisia ja keräsivät serbit fasistisen Kroatian 17 keskitysleiriin kuolemaan)

Kaskitysleirit eivät tuhonneet serbejä - nyt 1999 yritettiin muiden keinojen tultua riittämättömiksi totaalisia pommituksia.

                                                         ***

Miten Suomen pollitikkojen tunneköyhyys ilmenee nyt 30 v EU-valtaan alistumisen jälkeen.

Jugoslavian hajottamisessa ja sen jälkeisessä serbiväestön vainossa Suomen poliitikot ja valtamedia ovat olleet Yhdysvaltojen ja Saksan rinnalla saumattomasti. Myöhemmin presidentiksi päätynyt Sauli Niinistö sai autettua "kommunismin" ja samalla työläisten oikeuksien kitkemisessä Euroopasta. 

Viimeisten vuosikymmenten aikana suomalaiset poliitikot eivät ole erottautuneet eurooppalaisista suurpääomaa palvelevista poliitikkotovereistaan. Viime vuosina on ollut havaittavissa, että suhteessa demokratiaan ja ihmisoikeuksiin Kokoomus-puolue ja Vasemmistoliitto eivät eroa toisistaan.

Milloin suomalainen ihminen on ollut itsenäinen? Milloin suomalainen on saanut ajatella ja elää hyvyyden ja oikeudenmukaisuuden maailmassa?

Vastaukseni on paradoksaalinen.

Sisällissodan aikana.

Tuolloin tavalliset suomalaiset taistelivat demokratian, torpparivapautuksen ja 8 tuntisen työpäivän puolesta. Kun maatyöläinen vapautui alisteisesta asemastaan, hän saattoi oikaista selkänsä ja todeta hallitsevansa itsenäisesti elämäänsä, mikäli sai viljellä maatilkkuaan, joka on oma, kasvattaa perhettä, joka osallistui yhteisönä eri vuodenaikoina tarvittavaan työhön.

Mutta ne, jotka sisällissodassa uhrasivat eniten, joutuen keskitysleireille lähelle nälkäkuolemaa, eivät lannistuneet eivätkä menettäneet oikeustajuaan loputtomilta tuntuvien vankilavuosien aikana.

Sen sijaan Saksan armeijan johdolla voittanutta osapuolta ei syytetty sen hirmuteoista. Kaikki omistavaa luokkaa tukeneet taistelijat vapautettiin kaikista syytteistä.

                                                             ***

Suomi Euroopan unionin jäsenenä seuraa katseella Yhdysvaltojen ja Israelin suorittamaa kansanmurhaa. Sitä ennen Suomen poliitikot eivät tuominneet sanallakaan Ukrainan natsijoukkojen hyökkäystä demokratiaa ja ihmisoikeuksia puolustavia Donbassin asukkaita vastaan.

EU-Nato-USA kouluttamien Ukrainan natsijoukkojen hyökättyä , OSCE:n havaintojen mukaan, helmikuussa 2022 8 vuoden sisällissodan jälkeen entistä voimakkaammin Donbassiin, Venäjän armeija tuli donbassilaisten avuksi, heidän pyynnöstään.

Yhdysvallat ja Euroopan Unioni ovat asettaneet Venäjälle lukuisia talouspakotteita aivan kuten Jugoslavialle yli 30v sitten. Obaman ja Bidenin Yhdysvaltojen tavoitteena on ollut murskata Venäjä aseistamalla Ukrainaa yhteistyössä jo 1950-luvulta lähtien tukemiensa natsien avulla. 

Ukrainaa on käytetty Yhdysvaltojen Venäjän-vastaisen sodan välikappaleena. Suomen poliitikkojen tunneköyhyys saa ilmentymänsä mm siinä, että moni poliitikko ja julkisuuden henkilö on lähettänyt nimikoidun ammuksen Ukrainaan. Jopa pääministeri Sanna Marin sanoi haluavansa mennä taistelemaan Ukrainaan - ainoa este oli pääministerin virka.

                                                         ***

Suomi tukee jälleen natseja Venäjän- vastaisessa taistelussa. Samaan aikaan Suomella on Venäjän kanssa hyviä yhteistyösuhteita korostava Naapuruussopimus. Suomi tukee Venäjän kaupasta saatujen Euroopan tileillä olevien Venäjän varojen konfiskointia eli varastamista. Mistä Suomen poliitikot ovat omaksuneet tällaisen moraalin?

Ukrainan sisäpoliittista tilannetta tuntevat tutkijat olettavat natsien olevan vallankaappauksen kynnyksellä Ukrainassa. Heidän väkivallalla uhkaamiseen perustuva valtansa on läsnä kaikissa Ukrainaa koskevissa päätöksissä. Mikäli maassa suoritetaan vaalit, he voivat päästä valtaan niiden seurauksena tai jos eivät pääse, ryhtyvät runsaiden asehankintojensa varassa sisällissotaan ja voimistavat jo tähän asti nähtyä terrorismiaan.

Suomen poliitikkojen moraali hämmästyttää. Aikaisemmin tutut poliitikot ovat kuin robotteja ja puhuvat ikäänkuin ulkopuolisessa ohjauksessa. Nyt toiminta Euroopan Unionissa edellyttää eurooppalaisen aseteollisuuden palvelemista, kun Yhdysvaltojen palvelemisen tarve heikkenee. Kuinka poliitikkojen päähän ei pälkähdä, että ystävyys, kaupankäynti ja toinen toiseensa tutustuminen oman itsenäisen ajattelun seurauksena on tasapainoisen politiikan ydintä. Näinhän BRICS-maat toimivat.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen kyseenalainen itsenäisyys, Sauli Niinistö, EU, Edu, Jugoslavian demokratian tuho

SERBIEN JA PALESTIINALAISTEN HOLOKAUSTIT OVAT USA:N MAAILMANVALLAN SYMBOLEJA

Keskiviikko 12.2.2025 klo 14.37 - Pirkko Turpeinen-Saari

 YK:n viimeisin äänestys natsismin ja sen suosimisen kitkemisestä sai vastaansa USA n ja Ukrainan. Iso-Britannia ja koko EU pidättäytyivät äänestyksestä. USA n suoritettua Ukrainan natsien tuella Maidanin vallankaappauksen Ukrainassa v. 2014, on ymmärrettävää, että natsismin suosiminen näissä maissa jatkuu. 

 USA n presidentti Donald Trumpin ilmoitettua hiljattain, että USA tulee ottamaan Palestiinan Gazan haltuunsa ja karkottavan palestiinalaiset ”muualle” on saanut kansainvälisiä lakeja arvossa pitävät kansalaiset ymmälleen. Mutta näinhän natsismi toimii! Ihmisten teurastus, elävältä polttaminen, kokonaisten siviili asuinalueiden pommittaminen ja nälkään näännyttäminen ovat vain aakkosia.

Palestiinalaiset ovat olleet USA:n tukeman Israelin miehityksen ja sorron alla jo vuodesta 1948 lähtien. Sitä aikaisemmin muiden siirtomaavaltojen alistamia.

Eihän tämän pitäisi hämmästyttää. 

 

                                                           ***

Koko 1990-luvun USA toteutti serbien kansanmurhaa Jugoslaviassa. Jugoslavia oli sotilaallisesti liittoutumaton demokratia, jossa työläiset osallistuivat yritysten hallintoon saaden osan yritysten voitoista. Maa oli 24 sijalla maapallon hyvinvointitilastossa kansantuotteella mitattuna. 

USA liittoutui toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvaltoihin ja Kanadaan muuttaneiden muslimi- ja katolisten natsien kanssa, jotka olivat osallistuneet serbien holokaustiin fasistisessa Kroatiassa. Kroatiassa oli tuolloin fasistinen hallinto liitossa Hitlerin Saksan kanssa.

USA irtisanoi yhdessä yössä kaikki Jugoslavian liittovaltion lainat ja yhdessä Saksan liittokansleri Helmut Kohlin kanssa alkoi toteuttaa Hitlerin entisen vihollisen Jugoslavian hajottamista. Perusteilla oleva EU tuli USAn liittolaiseksi ja yhdesä Naton avulla hajotti Jugoslavian pala palalta etnisesti yhtenäisiin osiin.

CIA n tehtävänä oli lietsoa etnisten ryhmien vastakkainasettelua ja palauttaa mieliin serbeihin kohdistunut holokausti uusin värein, nyt hyväksyttävämpänä ja modernisoituna pyrkien saamaan koko maailma serbivastaiseen huumaan. Sankarit haluttiin muuttaa konniksi.

 

                                                            ***

Mihin USA pyrki Jugoslaviassa? Se pyrki saamaan sotilastukikohdan Balkanille, mikä edellytti jonkin maapalan haltuunottoa aivan kuten nyt Gazan kohdalla toimitaan. Jugoslavian osavaltio Serbia ja sen kaksi autonomista aluetta Kosovo ja Voivodina olivat mahdollisia kohteita. 

Serbien holokaustiin toisen maailmansodan aikana osallistuneet albaanit ja kroaatit olivat luonnollisia USA:n yhteistyökumppaneita. Nuo kansanryhmät eivät kannattaneet demokratiaa. Albaanit halusivat kehittää puhtaan albaani-Kosovon – ilman serbejä samoin Bosnian muslimien johtaja Alija Izetbegovic oli kirjoittamassaan Islamilaisessa julistuksessa todennut että ”paras serbi on kuollut serbi”. Kroatia vuorostaan heti tultuaan itsenäiseksi Jugoslavian liittovaltiosta, sääti perustuslain, jossa serbit eivät omanneet tasaveroisia kansalaisoikeuksia kroaattien kanssa.

Serbit olivat ainoa kansanryhmä, joka toteutti demokratiaa. Heidät tuli CIA:n, Naton ja EU n toimesta demonisoida, koska he olivat USA:n vallan esteinä.

 

                                                                ***

 

Kirjoissani Lahtari, Punikki ja Teurastaja marsalkka Mannerheim, Kullervo Manner ja Ratko Mladic historian henkilöinä kuvaan Suomen ja Jugoslavian sisällissotien tapahtumia ja taustoja jatkaen historian kertomista toisessa kirjassa Lupa olla julma, jossa USA n, Naton, ja Suomen hallituksen roolit näyttäytyvät kuin kuvastimessa.

Yhdysvallat käytti tavoitteeseen päästäkseen jihadisteja apunaan, kuten 20 vuotta myöhemmin Syyriassa. Natsit ja jihadistit ovat USA:n työvälineitä. Demokratia ja inhimillisyys on rasite.

Kuten Palestiinassa Yhdysvallat hoiti tavoitteeseen pääsyä hirviömäisillä laittomilla Nato-pommituksilla ja uskomattomilla talouspakotteilla. Kuvaan pommitukset seurauksineen päivä päivältä kevään 1999 ajan. Suomen hallitus mahdollisti pommitusten aloittamisen.

Pommitukset päättyivät YK:n päätöslauselmaan 1244, jossa Kosovon todetaan olevan Serbian maakunta. Yhdysvallat ei noudata YK:n päätöksiä eikä kansainvälisiä lakeja, joten se alkoi rakentaa jättimäistä sotilastukikohtaa Kosovoon. Kosovoon tuli Nato-miehitys, minä aikana terrorismiin taipuvaiset Kosovon albaanit jatkoivat kaikessa rauhassa terroriaan Kosovon serbejä kohtaan estäen heidän työntekonsa ja rauhallisen asumisen. Yölliset ammuskeluorgiat, joissa ammuttiin serbiomisteisten talojen seiniin, häirittiin karjaa, estettiin maanviljely ja poltettiin ortodoksisia kirkkoja ja luostareita yöllisissä juhlamenoissa jatkuivat kenenkään puuttumatta.

Väkivalta pakotti sadat tuhannet serbit muuttamaan Serbian sisäosiin. Serbien omaisuus ja teoillisuuslaitokset ja muut varat konfiskoitiin ja yksityistettiin laittomin keinoin. Serbejä ei päästetty paikalle valvomaan omaisuutensa siirtämistä ylikansalliselle trustille.

Väkivaltaa seurasi Martti Ahtisaaren johtama laiton ”itsenäisyyspäätös”, jolla Kosovo julistettiin 100 henkilön äänin YK:n päätöksen vastaisesti itsenäiseksi. YK:n jäsenmaiden suuri osa ei ole tunnustanut Kosovon itsenäisyyttä.

Siitä huolimatta laiton USA n sotilastukikohta Bondsteel jatkaa paikalla ja valvoo elin- ihmis- ja huumekaupan väyliä aina Afganistanista USA an saakka. Se on helmi USA n Jugoslavian sotien kruunussa.

 

                                                              ***

Jarmo Laineen Kirjan ”Toisenlainen totuus Kosovosta ”esipuheessaan, presidentti Mauno Koivisto toteaa ”Minä vihasin ja toisaalta ihailin sitä ammattitaitoa, jolla Naton propagandistit orkestroivat Kosovon sodan tiedottamisen”.

Tämä USA-johtoinen propaganda jatkuu Palestiinan kohdalla. Palestiinalaisia puolustavat vastarintaliikkeet demonisoidaan.Pommituksiin, nälkään ja kylmään perustuva USA n ja Israelin suorittama kansanmurha saa Suomen puolesta jatkua. Natsismi on Euroopankin uusi normi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: USA:n maailmanvalta, palestiinalaiset, serbit, Gaza, Kosovo, holokausti, natsismi tänään, Mauno Koivisto, Jugoslavian pommitukset, Gazan pommitukset

Kansainvälisten lakien rikkominen on Suomen virkamiehille tuttu juttu

Maanantai 20.1.2025 klo 17.19 - Pirkko Turpeinen-Saari

Osa Suomen armeijaa ja virkamieskuntaa on kautta historiamme liittoutuneet tukemaan ylikansallista pakkovaltaa yhteistyön sijaan.

Tällä hetkellä Yhdysvaltojen hegemonia on murenemassa yhteistyöhön toimintansa perustavien BRICS maiden lukumäärän kasvaessa. Yhdysvaltojen valta on muuttunut terrorismiin ja natsismiin tukeutuvaksi hirmuvallaksi, johon liittyy valtioiden murskaaminen yksi toisensa jälkeen ja turvautuminen kansanmurhaan ja nälkiinnyttämiseen aseena.

 

 

                                                          ***

Euroopan unioniin kuuluvat maat, Suomi mukaan luettuna ovat sulkeneet silmänsä USA n toimista.Propaganda ja valheiden määrä tiedotusvälineissä peittää alleen ilmiselvät totuudet.

Maailman jakautuessa Yhdysvaltojen hegemonian puolesta ja vastaan, Suomi on liittoutunut entistä tiiviimmin USA:n hegemoniaan. Se edellyttää silmien sulkemista tosiasioilta

Jotta suurin osa suomalaisista näkisi maailman kuten Suomen armeija ja virkamieskunta haluaa, tarvitaan aimo annos psykologisia operaatioita.

Venäjän ollessa Kiinan ja Intian rinnalla vahvin vastavoima USA n hegemonialle, Venäjä vastainen informaatio ja virkamies- ja sotilastoimet ovat avainasemassa.

USA n aloittama Ukrainan vallankaappaus ja sota Venäjän heikentämiseksi on saanut Suomen viranomaisilta, poliitikoilta ja järjestöiltä täyden tukensa. Sen rinnalla vuodesta toiseen jatkunut kaiken venäläisen näyttäminen kielteisessä valossa on muokannut suomalaisten neutraalin ystävällisen asenteen Venäjää ja venäläisiä kohtaan kielteiseksi.

 

                                                                  ***

 

Tuntuuko tutulta? 1980-luvulla Yhdysvallat ja Britannia toteuttivat vastaavan psykologisen operaation Ruotsissa. Ruotsin rannikolla alkoi yht’ äkkiä esiintyä siellä täällä pintaan nousevia sukellusveneitä tai niiden periskooppeja. Media ja Ruotsin armeija väittivät niiden olevan venäläisiä sukellusveneitä, jotka uhkaavat Ruotsin turvallisuutta. Koko 1980-luvun jatkuneet päivittäiset yleensä etusivun uutiset Neuvostoliiton uhasta iskeytyivät ruotsalaisten mieliin. Ruotsalainen rauhantutkija Ola Tunander on kirjoittanut useita kirjoja tapahtumista. Hänen haastattelunsa voi katsoa ”Neutrality studies” haastatteluohjelmasta, joka julkaistiin runsas viikko sitten.

Armeija oli jakaantunut. Ylempi johto tiesi tosiasiat: Sukellusveneet olivat USA n ja Britannian psykologinen operaatio ja siinä käytettiin italialaisia pienikokoisia sukellusveneitä, jotka tuotiin Itämerelle suurten kauppalaivojen sisällä.

Olin Suomen eduskunnan jäsen 1983 – 1987. Muistan hyvin sukellusvenejupakan vaikutuksen. Ruotsin pääministeri Palme oli pidetty asioista pimennossa. Tuolloin valmisteltiin Euroopan unionin perustamista ja sen kehikon tuli tulla myötäilemään ylikansallisen läntisen aseteollisuuden tarpeita. Siis Neuvostoliitto/Venäjästä tuli rakentaa vihollista.

 

                                                            ***

 

Nyt oli Suomen vuoro tehdä palveluksia USA n hegemonialle: Presidentiksi valitutettiin Martti Ahtisaari. Vaaleista manipuloitiin ulos kokenut aatteellisesti vahva sosialidemokraatti Kalevi Sorsa, sallimalla ehdokasvalinta, jossa jokainen kadulta tavattu yksilö saattoi äänestää kenestä tulisi sosialidemokraattien presidenttiehdokas. Ahtisaari oli ”sopiva”.

 

Ahtisaari vaikutti 1990-luvulla Jugoslavian sodan taustalla, palvellen Yhdysvaltojen tavoitteita, joista tärkein oli saada USA:n sotilastukikohta Balkanille ja kaataa Jugoslavian kommunistijohtoinen, sosialistinen, sotilaallisesti liittoutumaton liittovaltio.

 

Jo sodan alkaessa Yhdysvaltojen liittolaiset, Bosnian muslimit saivat kauloja katkovia jihadisteja avukseen. 10 000 miehen armeija tuli Alija Izetbegovicin avuksi. Hän oli kirjoittanut islamilaisen julistuksenv. 1970, jonka mukaan paras serbi on kuollut serbi. Demokratia ei hänelle tullut ensimmäisenä mieleen. Yhdysvaltojen ja Osama bin Ladenin liittolaisuus sen sijaan oli tärkeä.

 

Suomen hallitus edesauttoi Jugoslavian pommitusten aloittamisen. Suomen hallitus salasi suomalaisten oikeuslääkäreiden tutkimustulokset, jotka olisivat osoittaneet, että Racakin kylässä ei tapahtunut joukkomurhaa vaan amerikkalaisen KFORn puheenjohtaja Walkerin kuoppaan keräämät ruumiit olivat poliisien ja terroristien välisessä taistelussa kaatuneita, joista yhtäkään ei ollut ammuttu läheltä.

 

Jugoslavian pommitukset päättyivät rauhansopimukseen no:1244 jossa YK julisti Serbian maakunnan Kosovon pysyvän Serbian maakuntana huolimatta sen NATO-miehityksestä. Martti Ahtisaari toimi Serbian ja Kosovon asioiden neuvottelijana. V. 2008 hän yritti saada YK:ta muuttamaan päätöstään, mihin ei suostuttu. Sen jälkeen Ahtisaari antoi runsaan 100n kosovolaisen äänestää itsenäisyydestä ja julisti sen jälkeen Kosovon itsenäiseksi. USA tunnusti heti itsenäisyyden, Suomi nopeasti perässä.

 

Ahtisaarelle myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto tunnustukseksi tästä. Olihan USA v. 1999 heti rauhansopimuksen tultua voimaan alkanut rakentaa, laittomasti tietenkin, jättimäistä sotilastukikohtaa Serbian maakuntaan Kosovoon. Sotilastukikohdan maaperä haluttiin tukevasti ”lailliseksi”.

 

 

                                                            ***

 

Ruotsin sukellusvenejupakan vuosina ruotsalaisten suhtautuminen Neuvostoliittoon muuttui kielteiseksi. Oltuaan 35% se muuttui propagandan aikana 80% kielteiseksi.

 

Suomessa korkein valtiojohto, kansliapäälliköt ja tasavallan presidentti, ovat osallistuneet Venäjä-vastaiseen mielipiteenmuokkaukseen viimeisten 20 vuoden ajan tehostetusti. Valtiollinen tiedonvälityksen sensuuri ”mediapoolin” muodossa, NATOn hybridikeskus ja korkeimman valtiojohdon hivuttautuminen NATO-jäsenyyttä kohti on johtanut nykyiseen laittomuuden ajan hyväksymiseen normaalina. NATO: on liittymisestä ei uskallettu järjestää kansanäänestystä. 

 

                                                            ***

 

Ruotsin sukellusvenejupakan vaikutus mielipiteeseen on innoittanut Suomen viranomaiset jälleen rikkomaan kansainvälisiä lakeja saadakseen vielä paremman tuloksen.

Suomi on kieltänyt kaiken tiedonvälityksen Venäjältä. Suomi on sulkenut itärajan estäen siten kaiken kanssakäymisen suomalaisten ja venäläisten välillä.

Suomen ja muiden Pohjoismaiden yhteinen isäntä Yhdysvallat on presidenttinsä Bidenin suulla ilmoittanut julkisesti TV-kameroiden edessä, että jos Venäjän armeija ylittää Ukrainan rajan voidakseen päästä auttamaan 8 vuotta kansanmurhan kohteena olevia Donbassin asukkaita, Nordstream-kaasuputkea ei tule. Saksan ja Venäjän yhdessä rakentama Saksan taloudelle elintärkeä kaasu jää tulematta.

Vedenpitävien toimittaja Seymour Hearshin tietojen perusteella itse Biden, ulkoministeri Blinken ,Jake Sullivan, CIA ja pieni luotettujen virkamiesten piiri yhdessä Norjan NATO-armeijan kanssa suunnitteli tapahtuman ja räjäytti putken. Suomen aivopesty media ja maan hallitus alkoivat etsiskellä potentiaalisia räjäytysehdokkaita koska niin ilmiselvä totuus oli liian järisyttävä. Syyttävä sormi osoitettiin Venäjälle. Absurdia. Jos Venäjä ei haluaisi lähettää kaasua oman yrityksensä eduksi, olisi kai parempi sulkea hana Pietarin päässä kuin tuhota miljoonaomaisuus.

Totta kai NATOn piirissä on tiedetty, miten räjäytys tapahtui.

 

                                                     ***

 

Nyt suomalaisia varten on rakennettu uusi psykologinen operaatio. Joulun alla katkesi Suomen ja Viron välinen tietoliikennekaapeli, joka oli ilmeisesti huonosti suojattu. Kansainvälisten lakien perusteella kaapelien omistaja on vastuussa niiden suojauksesta.

Suomen viranomaiset pidättivät kansainvälisten lakien vastaisesti polttoainetta kuljettavan laivan kansanvälisillä vesillä ja pakotti sen seilaamaan Suomen aluevesille, jossa Suomen viranomaiset jatkoivat laittomia toimiaan.

Psykologisen operaation ydinsana on ”Venäjän varjolaivasto”. Tällä tarkoitetaan laivoja, jotka kuljettavat venäläistä öljyä tilaajamaihin. Laivat eivät ole venäläisiä, eikä miehistö, eikä tilaaja mutta propagandamielessä laivat halutaan leimata kyseenalaisiksi koska ne kuljettavat polttoainetta, jota Yhdysvallat ja Euroopan Unioni eivät halua kuljetettavan. Nämä maat haluavat ”rangaista” Venäjää sen auttaessa Donbassin asukkaita pelastumaan natsivaikutteisen Ukrainan NATO-armeijan käsistä. USA/EU toivoo Venäjän talouden romahtavan.

Suomalaisille on uskoteltu, että se, että Venäjä on kerran v. 2015 pelastanut sekulaarisen Syyrian USA/EU:n tukemien jihadistien ja kaulankatkojien käsistä, on väärin. Suomen kirkkokin oli NATOn tukemien jihadistien puolella. USA/Nato on nyt yli kuukausi sitten saanut kauloja katkaisevat jihadistit valtaan Syyriassa USA/EU:n hirvittävien talouspakotteiden köyhdytettyä Syyrian luurangoksi. Tänään kuulin, että kaulankatkojat ovat nyt kieltäneet musiikin ravintoloissa ja suorittanut tapporetkiä kristittyjen, Alawiittien ja Shia-muslimien asuinalueilla.

 

Suomen valtamedia ja poliitikot virkamieskunnan tukemana poikkeuksetta osallistuvat russofobian rakentamiseen. Kansainväliset lait on heitetty romukoppaan. Venäjä noudattaa kansainvälisiä lakeja, mutta suomalaisten ei haluta huomaavan sitä. Venäjä käyttää diplomatiaa ja neuvotteluja asioiden edistämiseen.

 

Kun katsoo venäläistä RT-kanavaa (tietokoneelta tietenkin, koska RTn lähettäminen Suomen TVssä ja läntisissä tiedotusvälineissä on estetty) näkee, miten suomalaisten todellisuus on kapeutettu USA/EU propagandaa myötäileväksi.

 

RT-kanavalta näkee Yhdysvaltojen yhdessä Israelin kanssa suorittaman palestiinalaisten kansanmurhan. Youtube- Aljazeera – kanavalta sen näkee myös hyvin, mutta Aljazeera toteuttaa muissa kansainvälisissä uutisissaan Qatarin/USA:n maailmankuvaa.

 

Suomen valtiollinen sensuuri estää suomalaisia näkemästä palestiinalaisten kansanmurhan luonnetta, kohta 80 v kestäneen miehityksen hirveyksiä, Israelin vankiloiden kidutusta ja terroria jopa lapsia kohtaan.

Israelin miehitystä ja tuhoa vastaan noussutta kansainvälistä vastarintaliikettä kutsutaan Suomessa ”terrorismiksi”. Palestiinan vaalit voittanut Hamas-liike saa Suomen TV -ssä lähes poikkeuksetta ”terroristi”-leiman.

 

 

                                                                 ***

 

On selvää, että Suomen armeijan osa ja osa virkamiesjohtoa haluavat russofobian voimistumisen myötä taivuttaa suomalaiset hyväksymään USA:n ja NATOn sotilaallisen läsnäolon yhä massiivisempana.

Sama tapahtui 1930-luvulla Saksan armeijan upseerien saapuessa vuosittain Suomeen viettämään sisällissodan yhteisiä voitonjuhlia ”Alte kameraden”-laulujen säestyksellä.

Pieni Suomi ei koe itseään riittäväksi. Vain palvelemalla hegemonisia valtioita, voi tuntea itsensä osaksi jotakin suurta, vaikka vain hetkeksi uppoavan Titanicin kannella tai edes vain kannen alla.

 

 

                                               

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomenlahden ankkuriprovokaatio, laiton konfiskointi, russofobian edistäminen, Ruotsin sukellusvenepropaganda, Ola Tunander, Kosovon itsenäistäminen, Martti Ahtisaari, Jugoslavian laittomat pommitukset, jihadistien tukeminen

JUGOSLAVIA, SYYRIA JA SUOMI Yhdysvaltojen ja Saksan sotilaallinen, taloudellinen ja poliittinen vallankäyttö

Torstai 10.10.2024 klo 11.41 - Pirkko Turpeinen-Saari

Jugoslavian ”värivallankumous” aloitettiin Yhdysvaltojen, IMF:n ja Maailmanpankin yhteissopimuksella tapahtuneella kaikkien valtion lainojen irtisanomisella yhden yön aikana. Perään tuli ukaasi: lainoihin voidaan palata sen jälkeen, kun Jugoslavian osavaltiot on julistettu itsenäisiksi ja kussakin on pidetty demokraattiset vaalit. Jos tulos on suotuisa, kukin uusi itsenäinen valtio voi saada jälleen lainoja.

Rajojen muutokset tapahtuivat EU:n tulevien jäsenmaiden tunnustaessa yhden valtion – Kroatian – Itsenäisyyden. Julistus rikkoi Jugoslavian lakeja ja toisen maailmansodan jälkeisiä sopimuksia rajojen muuttamattomuudesta. Saksan liittokansleri Helmut Kohl oli luvannut Kroatialle, että se saa itsenäisyyden yhdessä Slovenian kanssa, ja aseita tulee entisistä Itä-Saksan varastoista.

                                                                            ***

 Balkanin haltuunotto oli ollut Yhdysvaltojen listalla jo pitkään. CIA, Yhdysvalloissa asuva natsi-diaspora ja niiden rahoituksella toimiva markkinointitoimisto Ruder-Finn olivat tehneet kaikkensa demokratiaa ja kansainvälisiä lakeja noudattavien serbien demonisoimiseksi. 

 Serbit olivat toisen maailmansodan aikaisen fasistisen Kroatian vainon uhreja osan joutuessa alueen 17 keskitysleiriin tuhottavaksi. Osa serbeistä taisteli urheasti natsi-Saksaa vastaan vapauttaen maansa.

 Nyt Yhdysvallat liittolaisineen oli ottanut entiset vihollisensa yhteistyökumppaneikseen voidakseen päästä tavoitteeseensa – kommunistijohtoisen, sotilaallisesti liittoutumattoman, YK:n perustajavaltion, sosialistisen Jugoslavian hajottamiseen.

                                                                           ***

 Haltuunotto päättyi osavaltioiden irrottautumista seuranneisiin ja Suomen hallituksen mahdollistamiin laittomiin NATO-pommituksiin. Jugoslavia (Serbia ja Montenegro) eivät alistuneet rauhan ehtona olevaan koko maan NATO-miehitykseen. YK lopetti sotatoimet päätöksellä 1244, jonka mukaan kiistanalainen Kosovo säilyy Serbiaa autonomisena osana, jossa on NATO-miehitys.

Sopimuksen vastaisesti Yhdysvallat alkoi heti pommitusten loputtua rakentaa Kosovon alueelle jättimäistä sotilastukikohtaa, suurinta sitten Vietnamin sodan.

 Suomen presidentti Martti Ahtisaari tuli jälleen Yhdysvaltojen avuksi. Kosovo oli YK:n pääsihteerin edustajan hallitsema alue, jonka turvallisuus ja laillisuus olivat kansainvälisessä hallinnassa. Ahtisaari aloitti yritysten yksityistämisprosessin, jossa serbiomisteiset yritykset siirrettiin trustin avulla kansainväliseen omistukseen ohittaen omistajien mielipiteet ja käsitykset. Omistajia ei päästetty Serbian puolelta ylittämään Kosovon maakuntarajaa. Yhdysvaltojen hallitsema ”kansainvälinen yhteisö” oli tehokas ja auttoi toteuttamaan rikollisen yksityistämisen.

                                                                         ***

Bondsteelin sotilastukikohdan tarkoituksena oli paitsi ylläpitää serbeihin kohdistuvaa diskriminaatiota Kosovossa myös turvata erilaisia energia- ja muita kuljetusreittejä Lähi-Itään. Infrastruktuurin rakentamisessa yhdysvaltalaisyrityksillä, mm.Halliburtonilla, oli päärooli.

Kahdeksan vuotta pommitusten jälkeen Ahtisaari yritti saada YK:n muuttamaan päätöstä nro1244. Hän toivoi turvallisuusneuvoston myöntyvän Kosovon itsenäisyyteen, jolloin sotilastukikohta tulisi lailliseksi. Turvallisuusneuvoston pysyvien ja vaihtuvien jäsenten enemmistö ei suostunut ehdotukseen. Jugoslaviaa pommittaneet maat olisivat suostuneet.

Sen jälkeen Ahtisaari päätti edetä toista reittiä. Kosovolla oli eräänlainen YK:n alainen harjoitteluparlamentti, jossa oli 120 edustajaa, joita ei ollut valittu vaaleilla. Itsenäisyydestä ei järjestetty kansanäänestystä. Sen sijaan 109 henkilöä julisti Kosovon itsenäiseksi. Pääministerinä toimi eräs maailman pahimmista sotarikollisista Hashim Thaci, joka on parhaillaan syytettynä Kosovo Tribunalissa Haagissa.

 Kosovo julisti itsensä itsenäiseksi Serbiasta ilman mitään laillista perustetta. Yhdysvallat ja pikimmiten myös Suomi tunnusti itsenäisyyden. Useat EU-maat eivät ole tunnustaneet Kosovon itsenäisyyttä.

                                                                          ***

 USA:n Balkanin hankkeen rikollisen luonteen paljastuttua Yhdysvallat julisti jo Bratislavan NATO-kokouksessa v. 2000, että se ei enää noudata kansainvälisiä lakeja. Sen sijaan se ja vähitellen sen liittolaiset ovat julistaneet kuuluvansa ”sopimusvaraiseen demokraattisten maiden yhteisöön”, mitä se sitten tarkoittaneekin.

 Syyskuussa v. 2000 järjestetyt Jugoslavian vaalit olivat täysin Yhdysvaltojen hallinnassa. Nuoret aktivistit oli perehdytetty Budapestin Hilton hotellissa kaikkiin USA:n värivallankumoustaktiikoihin NED:in Otporin ja muiden toimesta. Jopa spraymaalit ja tarrat Milosevichin demonisoimiseksi tulivat näiltä järjestöiltä. Yhdysvaltojen ulkoministerille Madleine Albrightille ja presidentti Bill Clintonille Milosevich oli kaiken pahan ruumiillistuma ja tulisi siksi tuhota. 

Demokratia ja liittoutumattomuus tulivat tämän perusteella kirosanoiksi. Totuudellinen tiedonvälitys katosi ylikansallisten omistajien ottaessa haltuunsa myös Serbian tiedotusvälineet. Serbit kuulevat olevansa itse syyllisiä ”huonojen johtajien” takia omaan taloudelliseen ahdinkoonsakin.

Pommitusten ja kansanmurhan jälkeen USA:n ja NATO:n tehtäväksi jäi todellisuuden kääntäminen omalle vallankäytölle sopivaksi. Viimeisenä saavutuksena on YK:n äänestämä Srebrenican kansanmurhan muistopäivä, jota koko maailman odotetaan viettävän. Sen perusteluissa väitetään Bosnian serbien murhanneen 8 000 muslimimiestä ja -poikaa heinäkuussa 1995. Tosiasiassa, kuten kirjassani Lupa olla julmaosoitan, serbit olivat kansanmurhan kohteena, eivät tekijöinä.

USA:n ja Israelin parast’aikaa suorittama palestiinalaisten kansanmurha on mahdollinen vain, koska maailman ei anneta tietää totuutta siitä, että kansanmurha on jatkunut jo vuodesta 1948 lähtien.

SYYRIA

USA:n ja sen liittolaisten suorittamaa vallankaappausyritystä v. 2011 suunniteltiin kauan. Jo vuonna 2008 saksalainen tutkimuslaitoksen johtaja Volker Perthes ja Libanonin USA:n suurlähettiläs Jeffrey Feltman esittelivät Bilderberg ryhmässä prosessin, jolla Syyrian presidentti Bashar al Assad saadaan syöstyä vallasta ja poliittinen valta siirrettyä USA:ta palveleville äärimuslimiryhmille.

Syyrian hallituksen horjuttamiseksi Feltman yritti saada osoitettua presidentti Assadin syylliseksi Libanonin entisen pääministerin Rafik Haririn murhaan autopommilla. Haririn ansiona pidettiin sitä, että Israel oli saatu vetäytymään Etelä-Libanonista. Israelia epäiltiin myös Haririn murhaajaksi. YK:n valvontaan perustettiin tutkintakomitea, jonka tuloksiin harva uskoi. Syyria ja Hizbollah olivat poliittisen ajojahdin kohteena ja mielenosoitusten seurauksena rauhaa sisällissodan ja Israelin armeijan vetäytymisen aikana ylläpitänyt Syyrian armeija vetäytyi maasta. Hitaiden tutkimusten mielenkiintoisena piirteenä havaittiin, että räjähteessä oli ainesosia, joita valmistetaan vain Saksassa.

USA:n presidentiksi valittu Barack Obama oli läsnä Bilderberg kokouksessa, jossa Assadin kaatamissuunnitelma esitettiin. Nuorten aktivistien koulutuksella ei saatu riittäviä tuloksia, sillä suuri osa kansasta suhtautui myönteisesti parlamenttiinsa ja maan hallintoon. 

Rauhanomaisilla tai mielenosoituksiin perustuvilla toimintamuodoilla ei saatu levottomuuksia aikaan tarpeeksi. Yhdysvalloille tutut sotilaalliset keinot olivat välttämättömiä. Obaman johtamat Libyan tuhoisat pommitukset olivat takanapäin ja Yhdysvallat alkoi kuljettaa Libyasta fundamentalisteja vallankaappauksen avuksi. 

Syyria oli ottanut vastaan puoli miljoonaa Palestiinan pakolaista erityisesti v. 1982 Beirutissa tapahtuneen Sabran ja Shatillan verilöylyn jälkeen. Miljoona Yhdysvaltojen Irakin sodan pakolaista oli saanut myös Syyriasta turvan, myös saman sosiaaliturvan kuin Syyrian kansalaisilla.

Olisivatko nämä avun tarpeessa olevat ihmiset halunneet horjuttaa auttajaansa Syyrian presidenttiä?

Yhdysvallat liittolaisineen eivät antaneet periksi. Yhdessä oli suoritettu Libyan laittomat pommitukset ja tuhottu hyvinvointivaltio. Nyt vallankaappaus jatkui sementtitunnelien rakentamisella jihadisteja varten. Nato-liittolaiset kukin vuorollaan varastivat Syyrian öljyä tarkoituksena tehdä hyväksikäytöstä pysyvää.

USAn entinen Libanonin suurlähettiläs siirtyi nyt näköalapaikalle palvelemaan Yhdysvaltojen tavoitteita YK:n kautta. Jeffrey Feltman valittiin nimittäin YK:n apulaispääsihteeriksi Yhdysvaltojen alttiina palvelijan YK:n pääsihteeri Ban KI Moonin rinnalla.

Syyrian kutsuttua Venäjän armeijan apuun, sotilaallinen tilanne on rauhoittunut ja jäsentynyt.

Syyrian armeijan vapautettua esimerkiksi Aleppon kaupungin jihadistien hallusta sementtitunneleista nousi jihadistien rinnalla eri maiden NATO-upseereita. Toisin sanoen Syyrian sota on USA:n ja NATO:n sota.

Kuten Jugoslavian sodan alkumetreillä taloudellinen valta oli keskiössä. Lainojen irtisanomisen lisäksi talouspakotteet Jugoslaviaa vastaan sodan aikana olivat hirviömäiset. Jeffrey Feltmanin siirryttyä YK:n pääsihteerin lähettyville apulaispääsihteerinä YK:n talouspakotteet ovat invalidisoineet Syyrian sodan jälkeisen jälleenrakentamisen. EU-maiden talouspakotteet vahvistavat YK:n pakotteiden tehoa.

Yhdysvaltojen sotilaallinen valta Irakissa jatkuu sotilastukikohtien toimintana. Yhdysvallat on miehittänyt laajan öljyalueen myös Syyrian koillisosassa. Yhdysvaltalaiset tankkiautot kuljettavat päivittäin Syyriasta varastettua öljyä Irakin puolelle. Alue on myös Syyrian viljavarasto. Samaan aikaan kun syyrialaiset ovat köyhtyneet ja nälissään Yhdysvaltojen ja sen vaikutuksen alaisen kansainvälisen yhteisön pakotetoimien ja välttämättömyystarvikkeiden tuontikieltojen seurauksena, Yhdysvallat varastaa syyrialaisten suusta myös leivän.

Yhdysvaltojen mielivallan menetelmät ovat melko samanlaiset Jugoslaviassa ja Syyriassa. Välipalana Libyan tuho, maan, jossa oli esimerkillinen kastelujärjestelmä, ilmainen koulutus yliopistoon saakka, hyvinvointivaltio, josta Yhdysvalloissa voisi vain unelmoida. Kateus inhimillistä oikeudenmukaisuutta ja yhteiskuntajärjestelmän tuottamaa turvallisuutta ja demokratiaa kohtaan on ollut tuhoisan toiminnan taustalla. 

MITEN SUOMI KAAPATTIIN? 

Jeffrey Feltmanin yhteistyökumppanina Syyrian vallankaappausyrityksen suunnittelussa ja toteutuksessa toiminut saksalainen Volker Perthes istutettiin Suomen ulkopoliittisen instituutin (UPI) tieteellisen neuvoston johtoon. Oliko hänellä suurikin työ johdattaa pieni ja heikkoitsetuntoinen maa Yhdysvaltojen valtapiiriin?

Yhdysvaltojen vaikutus Suomen politiikkaan on ollut jo vuosikymmeniä merkittävä. Miten Martti Ahtisaaren kaltainen henkilö päätyi presidentiksi? Sos.dem. puolue avasi puolueäänestyksen presidenttiehdokkaasta jokaiselle kadun tallaajalle. Ehdokkaasta saattoi äänestää kuka tahansa. Se kumosi sosialistisessa internationaalissa vuosia vaikuttaneen sittenkin jonkinlaisen aatteen omanneen kokeneen poliitikon Kalevi Sorsan valinnan.

Martti Ahtisaari on kertonut Kovovon olleen hänen tärkein projektinsa. Ruumiinavaustietojen salaaminen pommitusten aloittamiseksi oli vain väline USAn auttamiseksi. Kun Yhdysvallat oli lopettamassa Jugoslavian pommituksia, Ahtisaari oli mukana laatimassa ehtoja. Niiden aikana hän uhkasi Jugoslaviaa Belgradin mattopommituksilla, ellei Milosevich suostuisi USA/Naton ehdotuksiin. 

Jugoslavian valtion omaisuuden konfiskointi Kosovon alueella ja ylikansallinen yksityistäminen natsityyliin onnistui. Äärimmäinen väkivalta serbejä kohtaan ja kirkkojen, luostareiden ja serbiomaisuuden tuhoaminen Kosovon alueella ei liikuttanut Ahtisaarta, koska se ei liikuttanut Yhdysvaltoja. Kiitokseksi ja USAta palvelevan todellisuuden vahvistamiseksi, Ahtisaari sai Nobelin rauhanpalkinnon

Kosovon laittoman itsenäistymisäänestyksen toteuttaminen ja Suomen ohjaaminen Kosovon itsenäisyyden tunnustamiseksi, vaikka tiesi sen laittomaksi, ei vaivannut Ahtisaarta. 

Tarja Halosen presidenttikausilla Nato:on liittymistä edistettiin taustalla, ei niinkään presidentin toimesta.

Sauli Niinistö alkoi presidentiksi tultuaan jatkaa 1990-luvun vaikuttamistaan yhteistyössä Saksan kanssa. Helmut Kohlin ehdotuksesta Sauli Niinistö toimi EDU:n, Euroopan demokraattisen unionin puheenjohtajana tavoitteenaan ”kommunismin kitkeminen” Euroopasta. Ensimmäiset halventavat kommentit Venäjän suuntaan kuultiin Tamminiemi-keskustelujen yhteydessä v. 2012.

EU:n laajentumisneuvotteluissa Ukrainan kanssa Suomen talous- ja laajentumiskomissaari Olli Rehn ei ollut huomaavinaan Ukrainan ja Venäjän syvää taloudellista yhteistyötä ja tullivapaata kauppaa. Useat EU:n ehdottamat muutokset olisivat merkinneet suuria taloudellisia tappioita Ukrainalle. 

Useiden Yhdysvaltalais- asiantuntijoiden, ex-presidentti Bill Clintonin ja puolisonsa Hillaryn yhdessä merkittävien EU-poliitikkojen kanssa Krimillä syyskuussa 2013 suunnittelema Ukrainan valtionomaisuuden yksityistämiskonferenssi ei herättänyt Suomessa huomiota. Olihan samanlainen yksityistämis- ja ylikansallistamisprosessi käyty presidentti Ahtisaaren johdolla Kosovossakin. 

Presidentti Niinistö ui vikkelästi v. 2014 Yhdysvaltojen johtaman Ukrainan väkivaltaisen vallankaappauksen, hallituksenvaihdoksen ja sisällissodan virtaan. Sisällissotaa johtava Oikea-sektori natsijärjestö ei soittanut Suomessa varoituskelloja. Rauhanomaista kehitystä mahdollistaneet Minskin sopimukset eivät saaneet näkyvää tukea Suomelta. Sen sijaan Niinistö liitti Suomen ns. Isäntämaasopimuksella Naton kylkeen saman vuoden elokuussa.

Ukrainan sisällissota jatkuttua 8 vuotta, sen uhreina kuoli 14 000 asukasta. Venäjän kielen käyttö koko maassa oli kielletty ja kaikki Venäjään, Neuvostoliittoon tai toiseen maailmansotaan liittyvä kirjallisuus ja muistomerkit oli tuhottu. Ortodoksista kirkkoa vainottiin. 

Donbass pyysi Venäjän armeijaa apuun kansanmurhan estämiseksi.

Suomi, Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten mukana alkoi kutsua Venäjän liittymistä sotaan ”Venäjän provosoimattomana hyökkäyksenä Ukrainaan”. Valhe koottiin valheen päälle ja vähitellen koko Suomen kansa saatiin unohtamaan, että kyseessä oli Yhdysvaltojen ja useiden EU-maiden yhteistyössä v. 2014suorittama väkivaltainen vallankaappaus seurauksineen, jossa vaaleilla valittu presidentti oli ajettu henkensä uhalla maanpakoon.

Suomi suoriutui valehtelussa ja propagandan levittämisessä niin hyvin, että meidät katsottiin sopiviksi liittymään sotilasliitto NATO:on ja pääsemään DCA-sopimuksella mitä läheisimmäksi yhteistyökumppaniksi Yhdysvaltojen kanssa. Meitä alettiin pitää Ukrainan sortuessa jopa parhaana kumppanina hyökkäämään Venäjän kimppuun. 

Entä talouspakotteet?  Eikö niitäkään tarvittu Suomen alistamiseen? Ne tehtiin tyylikkäästi. Suomea kehotettiin katkaisemaan kaikki siteet Venäjään. Suomen koko hyvinvointi ja rauhallinen elämä on perustunut ystävyyteen ja hyvään yhteistyöhön Venäjän kanssa. Talouslaman aikana on aina löydetty tapoja, joilla yhdessä voidaan helpottaa työllisyyttä, teollisuutta ja kauppaa. Katkaisemalla suhteet Venäjään hirttäydyimme ihan itse Yhdysvaltojen hyväksi.  

Yhdysvallat ehdotti yhtä hienovaraisesti Saksaa hyväksymään, että USA katkaisee Nordstream- kaasuputken, jota Saksa ja Venäjä ovat rakentaneet yhteistyössä Itämeren pohjaa pitkin.Liittokansleri Scholtzin läsnäollessa Yhdysvaltojen presidentti Biden totesi, että putkea ei tule. 

Italian pääministeri Giorgia Melonille Biden sanoi, että Italian on lopetettava Belt and Road-yhteistyö Kiinan kanssa, toiminta, joka on Italialle varsin merkittävää. Rohkaistunut Meloni ensin toteltuaan, matkusti Kiinaan ja perui perumisensa.

Suomi pysyy lujana osoittaen, että vain tottelemalla Bidenia, matkalippu Washingtoniin on odotettavissa ja paikka valkoisen talon nojatuolissa. 

Uhraamme hyvinvointivaltion ja todellisen ystävyyden ja turvallisuuden saadaksemme Israelin kanssa kansanmurhaa toteuttavan Yhdysvaltojen suosion.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Yhdysvaltain väkivalta, Jugoslavian, Syyrian ja Suomen tuhoaminen, sotilaallinen väkivalta, talouspakotteet, tarkoitukselliset valheet, Feffrey Feltman, Volker Perthes, UPI, Ahtisaari, Niinistö, Halonen

Yhdysvaltojen ja NATO:n hirmuteot peitetään propagandalla

Sunnuntai 2.6.2024 klo 13.32 - Pirkko Turpeinen-Saari

Viimeisten 30 vuoden aikana Yhdysvallat on suorittanut kymmeniä sotarikoksiksi luokiteltavia toimepiteitä ilman seurauksia. Se vaikuttaa ,YK mukaanlukien, kymmenien maiden julkiseen mielipiteeseen kiristämällä näitä maita joko taloudellisesti tai sotilaallisella väkivallalla. Päämotiivina USA:lla on ahneus. USA käyttää sotilasliitto NATOa toimeenpanevana yksikkönään.

Minulle psykiatrina, Yhdysvaltojen vahvimpana aseena näyttäytyy propaganda. Yhdysvallat käyttää sumeilematta kalliita markkinointitoimistoja muokkaamaan haluamiensa maiden ja kansojen mielipiteitä tukemaan sen hankkeita.

Tällä hetkellä koko Eurooppa ja erityisesti meidän pikkuinen Suomi, on aivopesty myötäilemään Yhdysvaltojen tavoitteita. Aivopesu on totaalista. Suomessa sen välineinä on NATO:n Venäjä-vastaista propagandaa lietsova hybridikeskus, joka on tiiviisti kiedottu Suomen koko mediakenttään kirjankustantamot mukaan luettuna.

                                                           ***

Minulle paljastui tutkiessani Jugoslavian hajottamista, että jotta Yhdysvallat pääsisi tavoitteeseensa eli miehittämään Jugoslavian, sen olisi demonisoitava demokratiaa syvimmin kannattava kansanryhmä alueella - ortodoksiset serbit.

Serbit olivat toisen maailmansodan aikana viruneet saksalaisten, kroaattien ja Bosnian ja Kosovon muslimien ylläpitämissä 17 keskitysleireissä. Siitä huolimatta he olivat valmiita toimimaan yhdessä vastustajiensa kanssa yhteisessä Jugoslavian valtiossa sodan jälkeen.

Aloittaessaan rynnäkön Jugoslavian haltuunottamiseksi USA aloitti alueella olevien 12 eri kansanryhmän välisten sodan aikaisten ristiriitojen kärjistämisen.

Yhdysvalloissa toimiva natsi-diasporan rahoittama Ruder-Finn-markkinointitoimisto sai tehtäväkseen serbien demonisoinnin. Kerron tästä teoksessani Lahtari, Punikki ja Teurastaja, marsalkka Mannerheim, Kullervo Manner ja Ratko Mladic historian henkilöinä, Into 2018.

Yhdysvaltojen aseteollisuutta tukemaan perustettu Euroopan unioni toimi Saksan sanelun mukaisesti Yhdysvaltojen tukijana sekä aseiden toimittajana (Saksa toimitti aseita Itä-Saksan ylijäämävarastoista)

Saksa on muutoinkin toiminut USA:n uskollisena aseenkantajana.

                                                       ***

Ei ole mahdollista kattaa tässä kaikkia USA:n sotarikoksia. Libyan hyvinvointivaltion tuhoaminen ja johtajan Muammar Gaddafin murhaaminen ovat rikosten kärjessä. 

USA:n kyynistä asennoitumista omiin sotariksiinsa kuvaa se, kuinka ulkoministeri Madleine Albright totesi 0,5 miljoonan kuolleen irakilaislapsen olevan "sopiva hinta" sodasta.

Sen sijaan Ukrainan sota on oivallinen esimerkki USA:n onnistuneesta sotapropagandasta.

Yhdysvallat suoritti vuonna 2014 useiden EU-maiden tukemana väkivaltaisen vallankaappauksen Ukrainassa yhteistyössä Ukrainan natsien kanssa, joita USA on tukenut 1950-luvulta saakka. Laillisesti vaaleilla valittu presidentti Janukovich ajettiin maanpakoon ja USA nimitti presidentti Obaman ja varapresidentti Bidenin silmien alla uuden hallituksen.

Tämän laittoman hallituksen ensi tehtäviä oli saada venäjänkieli kielletyksi Ukrainassa samoin oppositiopuolueet. Vallankaappaushallitus julisti sodan Itä-Ukrainan pääasiassa venäjänkielisille autonomisiksi julistautuville Donbassin ja Luhanskin alueille ja lähti Oikea sektori natsi-joukkojen avulla suorittamaan tätä "terrorisminvastaista" sotaa.

                                                     ***

Ukrainalaiset oligarkit olivat kutsuneet Krimin Jaltalle Yhdysvaltojen ja Euroopan kermaa ex presidentti Clintonin ja puolisonsa Hillaryn kanssa sopimaan Ukrainan luonnonvarojen käytöstä ja yksityistämisestä. Olihan presidentti Clinton asiantuntija johdettuaan Jugoslavian hajottamista ja haltuunottoa.Siellä Kosovo oli otettu laittomasti haltuun, miehitetty NATO:n avulla ja kaikki siellä sijainneet serbiyritykset oli onnistuneesti konfiskoitu. Kaikki rikoksia. NATO-joukot turvasivat kaikkien rikosten tapahtumisen rauhassa.

Jaltan kokouksessa päätettiin myös siitä, miten Ukrainan tilanne esitellään maailmalle. Tähän tehtävään valtuutettiin Hill& Knowlton markkinointiyhtiö. Sen tehtäväksi tuli demonisoida presidentti Putin. "Tapahtui mitä tahansa, aina syyllinen on presidentti Putin."

Terrorismin vastaisen sisällissodan jatkuttua 9 vuotta Ukrainan natsi-armeijan pommitettua venäjänkielisiä Donbassin siviileja, Donbass päätti pyytää Venäjää apuun. Autonomian ja itsenäistymisjulistuksen jälkeen maa pyysi Venäjää avuksi.

EU-maista Ranska ja Saksa, jotka olivat vahvistaneet allekirjoituksillaan olevansa rauhanomaisen ratkaisun, Minskin sopimuksen takaajia, pettivät lupauksensa rauhanomaisesta autonomisesta Donbassista osana Ukrainaa. Sen sijaan he ovat nyt ryhtyneet aseistamaan Ukrainan natsien kanssa liittoutunutta äärimmäisen korruptoitunutta Ukrainan hallitusta, taistelussa apuun tullutta Venäjää vastaan.

Yhdysvallat on Maidanin kaappauksesta lähtien aseistanut ja rahoittanut Ukrainaa. Ukraina vuorostaan on ollut Clintonin säätiön suurin rahoittaja.Yhdysvaltojen kongressin jäsenet pitävät Ukrainan sotaa malliesimerkkinä hyvästä hankkeesta. Yhdysvaltojen rahoittama sota kuluttaa runsaasti aseita, joka hyödyttää Yhdysvaltojen aseteollisuutta. Sen lisäksi amerikkalaissotilaita ei kuole. Puolimiljoonaa kuollutta ukrainalaismiestä ei kosketa sotariksiin tottunutta Yhdysvaltoja.

Pieni Suomi auttaa Ukrainaa jatkamaan maan nuorten miesten uhraamista. Hanke on Yhdysvalloille mieleinen, joten Suomi on mukana.

                                                     ***

Gazan lasten teurastus on ehkä USA:n sotarikoksista kammottavin. Myös siinä Yhdysvaltojen media, jota myös Suomen NATO-media kopioi, on ollut keskeisessä roolissa peittämässä tosiasioita.

Lokakuun 2023 tapahtumat on kerrottu Israelin manipuloimin tiedoin. Yhdysvallat ja Israel ovat kertoneet perättömiä tietoja, joiden korjaaminen ei jälkikäteen onnistu. Suuri osa musiikkifestivaaleilla kuolleista on Israelin armeijan itsensä ampumia.

Palestiinan asukkaat ovat olleet vuodesta 1948 lähtien Israelin miehitysvallan alla siitä huolimatta että YK perustaessaan Israelin valtion, määritti myös Palestiinan valtion muodostumisen. Gaza on ollut eräänlainen keskitysleiri koska Israel valvoo lennokkien avulla palestiinalaisten jokaista liiketta. Ravinnon saanti, rakennustarvikkeet, puhdas vesi, meressä uiminen ja rannalla leikkiminen on uhanalaista. Siis "normaalioloissa". Nyt Israelin hyökättyä tankein ja pommikonein pienen Gazan kaistaleen ihmisten kimppuun, kaikki ruoan, lääkkeiden ja rakennustarvikkeiden saanti on loppunut. Yksikään avustusrekka ei pääse Egyptin ja Gazan rajan yli Israelin tuhottua raja-alueen.

Yhdysvallat on alusta lähtien tukenut runsain käsin Israelin valtiota, joka on muuttunut yhä siionistisemmaksi apartheid-valtioksi.YK:n alainen ICJ, kansainvälinen tuomioistuin on vaatinut Israelia lopettamaan kansanmurhan. 

Suomalaisille ei ole kerrottu, että HAMAS ei ole terroristijärjestö vaan palestiinalaiset ovat vaaleissa äänestäneet sen valtaan. Miehityksen alaisilla ihmisillä on oikeus puolustautua - ei miehittäjällä eli Israelilla.

Israelin pääministeri Netanjahu katsoo sodan loppuvan sitten kun Hamas on tuhottu.

Tämä vaatimus on yhtä absurdi kuin se, että USA:n kanssa neuvotellaan sitten kun demokraattipuolue on kadonnut olemasta.

Yhdysvallat on Jugoslavian tuhoamisen, Libyan pommitusten, Irakin, Syyrian ja Afganistanin kansojen kärsimyksen, Eurooppaan tulevian pakolaisvirtojen ahdistuksen aiheuttaja. 

Suomen rajalle tulevat pakolaiset ovat Yhdysvaltojen sotien seurausta, joista useisiin Suomi on joko osallistunut tai antanut ainakin tukeaan joko YK:ssa tai muissa järjestöissä.

Venäjällä ei ole osaa eikä arpaa mihinkään näistä ongelmista vaikka Hill&Knowlton ja NATO:n hybridikeskus niin meille yrittäisivät uskotella.

Avatkaa jo silmänne suomalaiset! Olemmeko jokin lammaslauma, joka tottelee sotarikollista isäntää.

                                                  

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hirviö USA, NATO, hirmuteot, Jugoslavia, Libya, Irak, Syyria, Ukraina, Gaza, pakolaisvirrat

SUOMI - TERRORISMIN TUKIJASTA TERRORISTIKSI

Tiistai 31.1.2023 klo 17.59 - Pirkko Turpeinen-Saari

Katsoin Oliver Stonen dokumentin JFK – revisited. Sen voi googlata elokuvan nimellä. Aikaisempi elokuva JFK on hyvä olla pohjana.

Oliver Stone kuvaa taiturimaisesti yhä syvemmältä ja syvemmältä todistajalausuntoja ja arkistoja penkoen John F.Kennedyn salamurhaa – sen suunnittelijoita ja tekijöitä.

Paraskaan jännityselokuva ei lyö vertoja tälle ohjelmalle. Kuinka syytön tehdään syylliseksi, kuinka todistajalausuntoja väärennetään, kuinka asianosaisia kuolee tai tapetaan. Kuinka valtion komitea perustetaan ei totuuden paljastamiseksi vaan sen peittämiseksi.

Aitojen asianosaisten haastattelut, valokuviin ja dokumenttifilmeihin perustuvat vakuuttavat todisteet rakentavat uskomattoman todellisuuden. 

JFK:n murhasivat valtion elimet, CIA, FBI, sotiin myönteisesti suhtautuvat poliitikot ja heidän myötäjuoksijansa.

 

                                                      ***

 

John F. Kennedy olisi edistänyt rauhaa. Sitä sotateollinen kompleksi ei halunnut. Rauhaa rakensivat myös Martin Luther King ja Robert Kennedy, jotka myös murhattiin.

Ensimmäinen elokuva alkaa presidentti Eisenhowerin puheella, jossa hän varoittaa päästämästä sotateollista kompleksia valtaan.

JFK revisited alkaa John F. Kennedyn rauhaa tavoittelevalla puheella. Parasta kun katsotte sen itse.

 

                                                         ***

 

Yhdysvaltojen sodat ovat jatkuneet taukoamatta aiheuttaen miljoonia uhreja. Motiiveina ovat olleet sotilaallinen alistaminen ja ryöstö. Yhdysvaltojen sotilastukikohdat ovat levittäytyneet ympäri maapallon. Reagan tavoitteli jo Jugoslavian hajottamista, Kiinaa ja Venäjää. Bush Sr toteutti Venäjän ryöstön, Bill Clinton Jugoslavian lopullisen hajottamisen ja Kosovon miehittämisen. Bush jr hyökkäsi varoittamatta Afganistaniin ja Irakiin, Obama sai rauhanpalkinnon aloittaen sen kunniaksi enemmän sotia kuin kukaan muu Yhdysvaltojen presidenteistä. 

 

                                                      ***

Neuvostoliiton hajottaminen ja Venäjän taloudellinen ryöstö houkutteli Suomen valtiojohdon mukaan terrorismin tukemiseen.

Tiedot Venäjän ryöstöstä vaiettiin. Presidentti Bush sr siirsi F.William Engdahlin mukaan Venäjän kullan veljensä pankkiin Sveitsiin. Venäjän kansan omaisuus konfiskoitiin epäonnistuneella yksityistämiskampanjalla. Tuo yksityistäminen näyttäytyi Suomen presidentti Ahtisaarelle mallina tulevaa Serbian Kosovon serbiomaisuuden myöhempää konfiskointia varten.

 

                                                        ***

1990-luvulla Suomi toimi USA-johtoisen terrorismin avustajana. Media asettui tukemaan niitä Jugoslavian kansanosia, joiden puolella Yhdysvallat ja Saksa yhdessä natsi -diasporan ja Osama-bin Ladenin kanssa olivat. Siis Bosnian muslimien ja Kroatian neo-natsien puolella.

Suomen Yle, joka on nyt perusteellisesti harjaantunut sotateollisen kompleksin tarpeisiin, tuki Bosniaaan kalifaattia rakentavia muslimeja ja myöhemmin puhdasta albaani-Kosovoa rakentavia albaaneja entisen puolustusministeri Elisabeth Rehnin ja hammaslääkäri Helena Rannan haastatteluin. Jugoslavian hajottamista ja sotatoimia vastustaneet serbit olivat median vihollisia. Serbien virumisesta muslimien ja kroaattien keskitysleireissä koko toisen maailmansodan ajan vaiettiin.

 

                                                         ***

 

Terrorismin tukeminen muuttui tositoimiksi Suomen hallituksen salatessa Racakin kylän taistelun tapahtumat. Suomi salli ETYJ:n Kosovon joukkojen johtajan, yhdysvaltalaisen William Walkerin, CIA:n agentin ja Väli-Amerikan likaisten temppujen tekijän, lavastaa taistelussa kaatuneet henkilöt teloitetuiksi.

Vaikka suomalaiset oikeuslääkärit tiesivät, että henkilöt olivat poliisien ja terroristien välisessä taistelussa kaatuneita, oikeuslääkäreiden ryhmän puheenjohtajaksi valittu hammaslääkäri Helena Ranta ei kertonut mitä oikeuslääkärit olivat löytäneet.

Suomen hallitus päätti yhdessä Saksan ulkoministeriön kanssa salata oikeuslääkäreiden tutkimustulokset. Tämä teko yhdisti kouriintuntuvasti Suomen valtion Yhdysvaltojen sotateollisen kompleksin vaatimuksia toteuttavaan hallintoon, jota muodollisesti johti Bill Clinton. Se aloitti välittömästi hammaslääkäri Rannan tiedotustilaisuuden jälkeen Jugoslavian pommitukset. 

Todellinen syy pommituksiin oli se, että Jugoslavian hallitus ei suostunut koko Jugoslavian maaperän NATO-miehitykseen. Kolmen kuukauden pommitusten jälkeen sovitussa rauhassa vain Kosovon maakunta tuli NATO-miehityksen alaisuuteen, ei koko Serbia.

 

 

                                                        ***

 

Heti Jugoslavian pommitusten jälkeen v. 2000 Yhdysvaltojen ulkoministeriö julisti kokouksessaan Bratislavassa luopuvansa kansainvälisten lakien noudattamisesta, mikäli ne eivät palvele Yhdysvaltojen etua. Sen lisäksi USA julisti laajentavansa NATO:n Baltiasta (mihin se laskee Suomen kuuluvan) Ukrainan Odessaan.

Mikä demokraattinen maa antaa tällaisia julistuksia? Terroristivaltiohan se on. Maa joka tappaa rauhaa haluavat johtajansa ja kansalaiset, valehtelee, ryöstää, kiduttaa, pitää salaisia vankiloita myös Euroopassa.

Bratislavan päätösten jälkeen Yhdysvallat alkoi määrätä mitä Ukrainassa tapahtuu. Odessahan on Ukrainan rannikkokaupunki ja Mustan meren hallinnassa eräs tekijä. Toinen tavoite oli Krim ja Venäjän laivastotukikohta siellä.

NATO: a laajennettiin suunnitelman mukaan yhä lähemmäs Venäjän rajaa käyttämällä alueen valtioita kohtaan uhkailua, kiristystä ja taloudellisia houkutuksia. Päätavoitteena oli hajottaa Venäjä kuten Jugoslavia ja saattaa loppuun 1990-luvulla alkuun saatettu Venäjän ryöstö.

Psyykkisenä menetelmänä oli nostaa entisissä natsi-Saksan liittolaismaissa vanha natsi -nostalgia. Pyyhkiä syyllisyydentunteet ja historia pois ja legitimoida uusnatsismi, mitä oli tarvittu jo Jugoslaviaa hajotettaessa

 

                                                            ***

Venäjän valtion varallisuuden ja kullan konfiskointi sekä Serbian Kosovon serbiomaisuuden varastaminen olivat onnistuneet ja ne oli pyritty legalisoimaan ylikansallisella yhtiöittämisellä.2000-luvulla pyrittiin samaan Ukrainan värivallankumouksilla. Jotta Venäjän NATO-piiritysrengas saataisiin suljettua, Itä-Ukraina tulisi saada haltuun.

Maidanin verisen vallankaappauksen jälkeen vuonna 2014, Yhdysvallat ja NATO ottivat Ukrainan haltuunsa. Yhdysvallat valitsi ylikansallisen hallituksen. Varapresidentti Biden alkoi yhdessä sukulaistensa kanssa toimia siirtomaaherrana. Neo- natsismia alettiin ylistää, venäjän kieli kiellettiin, vähemmistöjen vaino alkoi, laillisuus romahti, Ukrainan ortodoksista kirkkoa ja sen pappeja vainottiin ja Itä-Ukrainan kansalaisilta lopetettiin sosiaaliset oikeudet ja yhdeksän vuoden ajan alue kärsi jatkuvista sotatoimista.

Ukrainan valtion omaisuus yksityistettiin. Ylikansalliset yhtiöt alkoivat GMO-maanviljelyksen. 

 

                                                           ***

Venäjänkielisten ukrainalaisten pyrkiessä pakoon natsien mielivaltaa, todeten Krimin niemimaan ja Itä-Ukrainan autonomisiksi alueiksi, Yhdysvaltojen sotateollinen kompleksi yhdessä EU:n kanssa julisti Venäjän presidentin hylkiöksi ja aloitti talouspakotteet ja boikotit, joiden loppupää ei ole vielä näkyvissä.

 

                                                             ***

 

Yhdysvaltojen terrorismi ei ole nähnyt vielä loppuaan. Jugoslavian hajottamissotien menestyksekkäät Yhdysvaltoja ja NATOa palvelevat markkinointitoimistot saivat yhä uusia tehtäviä.

Saksalaisen tutkimuslaitoksen johtajan Sabine Schifferin mukaan markkinointitoimisto Hill&Knowlton sai tehtäväkseen presidentti Putinin demonisoinnin. Sarvipäinen Putin aikausilehtien kannessa tai rotaksi kuvattu Putin Helsingin Sanomissa ovat saman ideologian tuotteita. 

Eräs Hill& Knowltonin johtajista on USA/Ukraina hankkeissa mukana, joten kyse ei ole vain markkinointitehtävästä vaan myös osallisuudesta ja projektista hyötymisestä taloudellisesti.

 

                                                               ***

Suomen media on ollut 1990-luvulta saakka aktiivinen Yhdysvaltojen sotateollisen kompleksin harrastaman terrorismin tukija. Milloin Suomi muuttui terroristiksi itse?

Presidentti Niinistön valtakausi on ollut ratkaiseva. Presidentti Halonen oli ulkoministeri silloin kun oikeuslääkäreiden tutkimustulokset salattiin. Siitä hän ja Lipposen hallitus kantavat vastuun.

Jugoslavian sodan aikana silloinen ministeri Niinistö oli EDU: n, Euroopan demokraattisen unionin, puheenjohtaja, jonka tehtävänä Niinistön mukaan oli ”kommunismin kitkeminen” Euroopasta. Kaikki Jugoslavian johtajat olivat kommunisteja.

Halosen presidenttikaudella Suomi liittyi Yhdysvaltojen sotateollisen kompleksin laittomaan hankkeeseen, Afganistanin sotaan. Sota muutettiin lailliseksi YK:n mandaatiksi myöhemmin

Ehkä tuo sota tutustutti suomalaiset siihen, kuinka terroristinen toiminta muutetaan hyväksyttäväksi. 

 

                                                      ***

 

Presidentti Niinistö on median luomus. Kun media käskee hypätä, hän hyppää.

Kaikki Suomen Yhdysvaltojen sotateollisuutta palvelevat mediatalot ovat jo yli vuosikymmenen kannattaneet Suomen liittymistä NATO: on.

Tämän oivaltaen presidentti Niinistö liitti Suomen NATO: n isäntämaasopimukseen v. 2014 ilman eduskuntakäsittelyä.

Suomeen kutsuttiin NATO: n hybridikeskus toteuttamaan  USA n sotateollisuuden tavoitetta tiedonvälityksen saamiseksi tukemaan Suomen liittämistä NATO on. 

 

                                                       ***

 

Milloin terrorismin tukeminen muuttui terrorismiksi?

Oliko se silloin kun eduskunta muutettiin NATO: a tukevaksi elimeksi presidentin puhuttelujen jälkeen? 

Oliko se silloin kuin kansanmurhaa suorittavan, natsismia muistuttavia käytäntöjä toteuttavan presidentti Zelenskin annettiin  puhua videolla eduskunnassa kansanedustajien noustessa taputtamaan hänelle seisaaltaan.

Oliko se silloin kun Suomi alkoi lähettää aseita sotaa käyvään Ukrainaan, aseita, joista presidentti Niinistö sanoi että ”kyllä niillä jälkeä tulee”,

Vai tapahtuiko se silloin, kun pääministeri Sanna Marin julisti olevansa valmis taistelemaan ukrainalaisten puolella tajuamatta, että hän taistelisi Yhdysvaltojen terroristisen sotateollisuuden  sotaa ukrainalaisilla toisia ukrainalaisia vastaan?

Vai tapahtuiko se lopulta silloin kun eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Halla-aho sanoi, että venäläisiä pitää tappaa, tai silloin kun kirjailija Sofi Oksanen halusi nimensä venäläisiä tappavaan ammukseen?

 

                                                         ***

Kaikessa tässä media heiluttaa tahtipuikkoa. Yhdysvaltalainen ylikansallinen media on riippuvainen aserahoista. Jo 1990-luvulla anglikaaninen kirkkokin sijoitti aseisiin. Aseteollisuus tuo rahaa ja valtaa. Sodilla saadaan öljyä ja maan rikkauksia.

Sotilaat ja armeija luovat kurinalaisen saman mielisyyden. Fasismissa se läpäisee yhteiskunnan. Olemme muuttuneet terroristeiksi, siltojen ja öljyputkien räjäyttelijöiden kanssarikollisiksi, saadun öljyn maksujen konfiskoijiksi. Sopimusten rikkojiksi, rahojen ja omaisuuden varastamisen laillistajiksi. 

Nyt Euroopan Unioni varastaa, sensuroi, korruptoi ”laillisesti”. Ei tarvitse muuta kuin julistaa: ”Nyt varastaminen on laillista. Tiedon pimittäminen samoin”. Keskeytetään Allegro-junaliikenne, heitetään ydinvoimalaitoksen rakentamissopimus ja koko hanke romukoppaan. Tehdään siitä laki tai sopimus. Meidän kesken. Terrorismi ei tarvitse lakejakaan.  

 

 

 

                                                                            

 

 

                                                                               

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Oliver Stone, Yhdysvaltojen terrorismi, Suomi terroristina, Niinistö, Jugoslavia, Venäjän ryöstö, Ukrainan ryöstö, natsismi, Kennedyn murha,

Suomi on Eurooppalainen -sarja on falski historian väärennös

Sunnuntai 8.1.2023 klo 16.45 - Pirkko Turpeinen-Saari

Suomen Yle on asettunut palvelemaan NATO:n hybridikeskusta. Vasta lanseerattu sarja lienee tarkoitettu vahvistamaan Suomen valtiojohdon valitsemaa polkua NATO-jäsenyyteen.

Ohjelmassa viitataan siihen, että Suomessa v. 1975 pidetyn ETYK-kokouksen asiakirjassa vahvistettiin jo toisen maailmansodan rauhan päättänyt julistus rajojen koskemattomuudesta. Valtioiden rajoja ei voi siirtää muuta kuin rauhanomaisesti. 

Ohjelmassa kuvataan kuinka Venäjän suorittama ”sotilaallinen” Krimin haltuunotto olisi ollut ensimmäinen tällainen kielletty siirto. Kuten kaikki tiedämme, haltuunotossa ei ammuttu laukaustakaan.

Sen sijaan Ylen falskissa historian kertomuksessa unohdetaan Euroopan unionin perustavassa kokouksessa Maastrichtissa suoritettu ”lähtölaukaus” Jugoslavian hajottamissotaan v. 1992. EU:ta perustamassa olleet maat tunnustivat Saksan johdolla Jugoslavian osavaltio Kroatian itsenäisyysjulistuksen, joka merkitsi rajojen muuttamista väkivalloin.

 

                                                      ***

Jo ennen tätä rajojen siirtämistarinaa, ohjelmassa esitettiin näyttävä tekstin pätkä verenpunaisella taustalla, jossa ”Bosnian muslimipakolaiset kertovat serbien murhanneen siviiliasukkaita ja leikanneet kurkut auki”. Sitten ministeri Pekka Haavisto muistuttaa ”Srebrenican kaltaisista kauhukertomuksista”.

Lopussa kerrotaan helpottava taru siitä kuinka ”Sodat taltutettiin NATO: n, käytännössä Yhdysvaltojen avulla”.

Sarjan ykkösosa päättyy ihanaan yhteenvetoon, kuinka ”Suomi taisteli demokratian puolesta talvi- ja jatkosodassa”. Tällaisella falskilla tarinalla pyritään saamaan suomaiset uskomaan paitsi omaan taisteluun demokratian puolesta, myös Ukrainan taisteluun samoin eväin. 

Tosiasiassa Suomi taisteli toisessa maailmansodassa kuten Ukraina tällä hetkellä natsi -tunnuksin, natsi-Saksan rinnalla. Koko Euroopan unioni taistelee nyt yhdessä natsismia Ukrainan rinnalla kannattaneen Yhdysvaltojen kanssa toisen maailmansodan revanssia Venäjää ja koko natsismin vastaista maailmaa vastaan.

 

                                                     ***

Suomi on Eurooppalainen valehtelee räikeästi.

Yhdysvallat oli nimittäin jo Reaganin aikana 1980-luvulla suunnitellut Jugoslavian hajottamista ja sotilaallisen sillanpääaseman saamista Balkanille. Maa sai liittolaisekseen Saksan ja liittokansleri Helmut Kohlin. Saksan talous tarvitsi vahvistusta maan yhdistymisen aiheuttamaan taloudelliseen kaaokseen. Euroopan unioni perustettiin palvelemaan USA:n aseteollisuutta.

Kroatian pankit, vakuutuslaitokset ja Jugoslavian muiden osavaltioiden omaisuus ryöstettiin sodan ja talouspakotteiden avulla. 

Serbia oli ainoa demokratiaa ja eri kansanryhmien tasa-arvoa toteuttava kansanryhmä. Serbit vastustivat Jugoslavian hajottamista, minkä vuoksi lännen valtamedioiden oli osallistuttava serbien demonisointiin.

USA ja EU suorittivat Jugoslavian tuhoamisen Osama bin Ladenin ja Yhdysvaltojen natsi- ja albaanidiasporan rahoituksen tukemana. Natsit siirtyivät USA:sta ja Kanadasta vanhoihin kotimaihinsa Balkanille.

Suomen media ja poliitikot tukivat niitä voimia, joita USA ja EU tukivat. 

Kroatian presidentiksi oli valittu holokaustin kieltäjä Franjo Tudjman ja Bosnian presidentiksi, ohi vaalituloksen Alija Izetbegovic, joka oli kirjoittanut v. 1970 islamilaisen julistuksen. Islamilainen julistus kaavaili Bosniaan islamilaista kalifaattia, jonka mukaan ”paras serbi on kuollut serbi”.

 

                                                          ***

 

Toisen maailmansodan aikana Kroatia ja Bosnia kuuluivat fasistiseen Kroatian valtioon. Suomi tunnusti Kroatian, jossa serbit kerättiin ortodoksisiin kirkkoihin ja poltettiin elävältä tai koottiin keskitysleireihin, joissa erityiskäsittelyn saattoi saada ”serbileikkurista”. Leikkuri oli käyrä veitsi, johon kiinnitetty nahkahihna sidottiin ranteen ympärille. Leikkurin avulla saattoi kätevästi katkaista serbin kaulan. Keskitysleirejä oli 17. Sekä kroaatit että Bosnian muslimit tekivät yhteistyötä natsiaatteen puolesta.

Toisen maailmansodan kauhut toistuivat EU:n aloittaessa yhdessä Yhdysvaltojen kanssa Jugoslavian hajottamisen. Bosnian muslimiperheet, nyt toisen maailmansodan hirmutekoihin osallistuneiden muslimien lapset ja lapsenlapset osallistuivat erityisesti Srebrenican kaupunkia ympäröivien kylien serbisiviilien teurastukseen.

 

                                                            ***

Olen kuvannut nuo vv 1991 -1992 Srebrenicasta käsin serbikyliin tehdyt murharetket teoksessani ”Lupa olla julma”. Jugoslavian lähettiläs toimitti noista retkistä yksityiskohtaisen raportin, sekä uhrien että hyökkääjien nimet mainiten YK:n käsiteltäväksi. Raporttia ei koskaan käsitelty. Yhdysvaltojen ulkoministeri Madeleine Albright oli kieltänyt myös mediaa kertomasta siitä.

Yli 2000 uhrin, joiden kohtalosta on tehty tieteellinen lähes 1000 sivuinen teos. On karmaisevaa lukea raporttia, jossa fanaattiset opettajat kannustavat tappamaan. Hyökkääjät saattoivat istahtaa tappamansa serbi-maanviljelijän talon kuistille, avata isännän luumuviinapullon ryyppyä varten ja kehua kuinka hyvää se on.

Srebrenican kaupunkia ei ollut koskaan julistuksista huolimatta de-militarisoitu. Muslimi-armeija terrorisoi kaupunkilaisia niin serbejä kuin muslimeja – raiskasi naisia. YK:n rauhanturvaajat, ensin kanadalaiset, heidän jälkeensä hollantilaiset sotilaat eivät uskaltaneet riisua muslimijoukkoja aseista.

 

                                                                ***

Srebrenican joukkomurha heinäkuun 1995 alkupuolella, keksittiin heinäkuun lopulla ICTY:n toimihenkilön toimesta Tuzlassa. Tarun tarkoituksena oli peittää yhdysvaltalaisten kenraalien kouluttamien kroaattijoukkojen suorittama 200 000 serbiasukkaan karkotus tykki – ja kranaattitulella 1600-luvulta peräisin olevilta asuinsijoiltaan Kroatian Krajinasta. Karkotusta kutsuttiin ”Operaatio Myrskyksi”.

Presidentti Tudjman karjui alaisilleen 31.7. 1995: ”Lyökää niin että serbit käytännössä häviävät Kroatiasta.”

Yhdysvaltojen puolustusministeri sanoi muutama vuosi sitten Operaatio Myrskyn olleen hienoin taistelu sitten toisen maailmansodan.

Srebrenica-tarua on kehitelty ja vaalittu Yhdysvaltojen johdolla jo vuosikymmeniä. Siten ”Suomi on Eurooppalainen”- ohjelma on täydellinen USA:n haluaman tarinan vahvistus. Ministeri Haaviston värisevällä äänellä annettu todistus ”Srebrenicasta” ja ex suurlähettiläs Rene Nybergin toteamus Krimin valtauksessa tapahtuneesta ensimmäisestä toisen maailmansodan jälkeisestä väkivaltaisesta rajansiirrosta on absurdia.

 

                                                                    ***

 

Suomi on Eurooppalainen- sarjaa voisi käyttää opetuselokuvana propagandasta – näin se tehdään!

Lopputoteamus on aivan fantastinen: ”(Jugoslavian) Sodat taltutettiin NATO: n - käytännössä Yhdysvaltojen avulla.” Kliimaksia olisi voinut vahvistaa sotilasmarssilla.

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomi on Eurooppalainen-sarja, Yle:n suorittama falski historian väärennös, Euroopan rajat, ETYK, Jugoslavian sota, Krim, Pekka Haavisto, Rene Nyberg, Srebrenica, Suomi "demokratian" puolustajana toisessa maailmansodassa, historian väärentäminen verovaroi

Euroopan turvallisuustilanteen muutos ja Suomi

Sunnuntai 15.5.2022 klo 15.11 - Pirkko Turpeinen-Saari

 Suomi otti 1920-1930-luvuilla natsismin käyttöön ennen Saksaa. Laittomat pidätykset, demokratian kaventuminen, jopa eduskuntaryhmän pidätys 1920-luvulla osoitti suuntaa.

Toisen maailmansodan aikana Suomi osoitti räikeää natsi-ideologiaa vangitsemalla miehittämänsä Itä-Karjalan venäjänkielisen väestön keskitysleireihin, antamalla näiden talven muonavarat karjalankieltä puhuville naapureille ja konfiskoimalla venäjänkielisten omaisuutta vieden irtotavaran kuorma-autoilla Suomeen.

 Pariisin rauhansopimus pakotti suomalaiset demokratiaan. Suomessa pidettiin sen historian ensimmäiset demokraattiset vaalit vasta vuona 1945. Häviön kokenut marsalkka Mannerheim ei joutunut Stalinin armeliaisuuden johdosta teloituskomppanian eteen kuten muiden vastaavassa asemassa olevien maiden johtajat. Päinvastoin, hän joutui, samoin kuin häntä presidenttinä seuranneet J.K. Paasikivi ja Urho Kekkonen, johdattamaan Suomen kansan rauhan ja ystävällisten suhteiden tielle entisen emämaan Venäjän/Neuvostoliiton kanssa.

 Pariisin rauhansopimus asetti ehtoja Suomen varustelulle samoin kuin se lakkautti natsismia ja fasismia edustavat suojeluskunta- ja lottajärjestöt.

 EU:n jäseneksi liittymiseen saakka Suomi oli demokratian ja kansainvälisen rauhan edistäjän roolissa. Sitten kaikki muuttui.

 Euroopan unionin perustavassa kokouksessa Saksa ylipuhui muut jäseneksi tulevat maat tukemaan Jugoslavian liittovaltion hajottamista tunnustamalla Kroatian itsenäisyyden. Kroatiaan oli valittu holokaustin kieltävä presidentti Franjo Tudjman, jonka demokraattisilla vaaleilla valittu parlamentti sääti rasistisen, serbejä syrjivän perustuslain. Armeija otti käyttöön fasistisen Kroatian mustat asepuvut ja lippu ja raha muistuttivat sodanaikaista fasistista Kroatiaa.

 Saksan liittokansleri Helmut Kohl oli saanut kasvatuksensa Hitlerin armeijaan. Häntä ei Tudjmanin aatemaailma häirinnyt vaan hän auttoi Kroatiaa hankkimaan aseita Itä-Saksan jäljellejääneistä asevarastoista. 

 Yhdysvallat oli jo 1950-luvusta lähtien tukenut natseja ja fasistista Espanjaa. Natsi-diasporalla oli merkittävästi taloudellista valtaa Yhdysvaltojen politiikassa.

 Yhdysvallat pyrki laajentamaan sotilaallista ja taloudellista valtaansa Balkanille sen lisäksi että se miehitti sotilaallisesti EU-Saksaa. Jugoslavian hajottamisen ja haltuunoton seurauksena Yhdysvallat paitsi miehitti Kosovon, se sai jäännösvaltiot Serbiaa ja Bosniaa lukuun ottamatta liitettyä NATO: on.

 Samaan aikaan, jopa ennen kuin Suomi liittyi EU:n jäseneksi, Suomi päätti hankkia yhdysvaltalaisia hävittäjiä, puolustusministeri Elisabeth Rehn palautti asekätkijöiden ja Lotta- Svärdin ”kunnian”. Pala palalta Pariisin rauhansopimuksen merkitys kalpeni.

 Suomen tuleva presidentti Sauli Niinistö toimi Helmut Kohlin kehotuksesta EDU: n, Euroopan demokraattisen unionin puheenjohtajana. Niinistön mukaan EDU: n tärkein tehtävä oli kommunismin (kommunistien) kitkeminen Euroopasta. Kommunistithan olivat natsismin ja fasismin voiton ratkaisijoita, erityisesti Jugoslaviassa, jossa serbit olivat viruneet fasistisen Kroatian keskitysleireissä.

Toisen maailmansodan tärkein voittajavaltio oli Neuvostoliitto, joka joutui uhraamaan 27 miljoonaa kansalaistaan.

 Vasta presidentiksi tultuaan Sauli Niinistö on päässyt toteuttamaan kommunismin/demokratian kitkemistään Suomessa ja Euroopassa. Pitkän tähtäyksen tavoitteena on näyttänyt olevan Yhdysvaltojen yksinapaisen maailmanvallan lujittaminen ja sen aseellisen takaajan NATO: n vahvistaminen.

 6.4. 2022 blogissani olen kuvannut, kuinka Sauli Niinistö on käyttänyt presidenttikautensa rakentamalla Suomeen totaalisen sensuurin. Valtion turvallisuuskomitean alainen Mediapooli muodostaa sensuurijärjestelmän, joka valvoo oikeanlaista tiedottamista niin sanomalehdistössä, televisiossa kuin kustannustoiminnassa. Ydinajatuksena on mitätöidä Venäjän ja muiden moninapaista, kaikkien maapallon maiden tasaveroista yhteistoimintaa tavoittelevien maiden hankkeet. Menetelminä käytetään paitsi tiedotussensuuria, yhä voimistuvia, Yhdysvaltojen vaikuttamisvälineisiin jo kauan kuuluneita rikollisia talouspakotteita, valtioiden omaisuuksien konfiskointeja ja luonnollisesti aseellista valtaa.

 Juha Sipilän hallitus lähetti valtion kustannuksella 100 virkamiestä ja toimittajaa Harvardiin oppimaan ”oikeanlaista” tiedottamista, maahan kutsuttiin NATO: n hybridikeskus oikeanlaisen, NATO-myönteisen tiedottamisen aikaansaamiseen.

 Suomi oli jo ulkoparlamentaarisesti liitetty NATO: n isäntämaasopimukseen, mikä mahdollisti Yhdysvaltojen ja muiden NATO-maiden rajattoman läsnäolon ja harjoittelun Suomessa.

CNN-kanavan toimittaja ihaili, kuinka pääministerin kansliassa oli virkamies huolehtimassa siitä, että lapsetkin Suomessa saavat ”oikeanlaista” tietoa.

 Suomi oli jälleen natsismin oikeutuksessaan edellä muita maita.

Euroopan komissio keksi vasta Venäjän alettua häiritä NATO: n ja Azovin natsipataljoonien toimia Ukrainassa, kuinka hienosti toimiva sensuuri voikaan olla. Suomen esimerkin mukaisesti Euroopan komission puheenjohtaja julisti kaiken Venäjältä tulevan tiedottamisen laittomaksi. Toki Suomen mediapooli ei ollut tällaista julistusta tehnyt virallisesti, mutta käytännössä kyllä. Suomessa vain Yhdysvaltojen ja Britannian tiedustelupalvelujen tukemien poliitikkojen ja kirjailijoiden toimia pidettiin hyväksyttävinä. Kirjamessuille kutsuttiin vain ”oikeanlaisia” venäläisiä kirjailijoita.

 Nyt kun EU ja USA julistivat venäläiset uutiset laittomiksi, se aiheutti myös sen, että kaikki venäläinen oli laitonta. Venäläinen musiikki, venäläiset kapellimestarit, venäläiset urheilijat Venäjän kulttuurikeskukset muuttuivat ”laittomiksi”. Venäläisiä sai pahoinpidellä, kulttuurikeskuksia sai vandalisoida, toisen maailmansodan venäläisten sotilaiden muistomerkkejä sai tuhota. Natsismi nousi kohisten.

 Suomen tasavallan presidentiltä ei ole kuulunut yhtä ainutta lausuntoa, jolla olisi kritisoitu yllämainittua menoa. Päinvastoin. 

 Venäjä on ilmoittanut olevansa pakotettu toimimaan sotilaallisesti Ukrainassa pelastaakseen 8 vuoden ajan Ukrainan hallituksen pommitusten ja natsien kidutuksen alaisena olleen Donbassin väestön. Venäjä tavoittelee denatsifikaatiota eli natsi -aatetta toteuttavien joukkojen vaikutuksen poistamista niin armeijasta kuin hallinnosta, jossa heillä on ratkaiseva valta.

Presidentti Niinistö on vieraillut Kiovassa ja tavannut presidentti Poroshenkon. Hän on laskenut  kukkia Maidanin verilöylyn aikana kuolleiden muistomerkille. Hän ei ole kertaakaan maininnut tietävänsä, että verilöyly oli Yhdysvaltojen, natsien avulla suorittama verinen vallankaappaus, jossa laillisesti valittu presidentti uhattiin tappaa ja ajettiin maanpakoon. Hän ei ole kertonut tietävänsä, että Saksan ulkoministeri Steinmeier seisoi natsien vieressä lavalla, jossa rauhansopimus mitätöitiin ja Yhdysvallat sai valita uuden pääministerin ja monikansallisen hallituksen.

Sensuurista ja manipuloinnista johtuen Suomen kansalla ei ole aavistustakaan mitä Ukrainassa tapahtuu. Sen sijaan Suomen eduskunta ja tiedotusvälineet saavat nykymenon vallitessa ainoastaan sitä tietoa, mitä Yhdysvallat haluaa heidän saavan tietää Ukrainasta. Paitsi Ukrainan presidentin puhetta eduskunnassa Yle tarjosi pari iltaa sitten Kiovan pormestarin Vitali Klitschkon propagandistisen puheen suoraan suomalaisille. Yle ei maininnut, että Klitchko oli Saksan Konrad Adenauer säätiön rahoittama poliitikko ja seisoi Maidanin väkivaltaan turvautuvien toimijoiden johtajana samalla lavalla kuin Puolan, Ranskan ja Saksan ulkoministerit ja natsijohtaja Parubiy seisoivat.

 Suomi on toiminut sensuurin edelläkävijänä. Sen jälkeen EU-komissio toteutti sen, jolloin Suomen sensuuri tiukkeni entisestään. Nyt Yhdysvalloissa on perustettu myös valtiollinen ”totuuskomissio”.

 Nämä komissiot väittävät Ukrainan natsien olevan ”vapaustaistelijoita”, vaikka natsit itse toteavat julkisesti nauttivansa tappamisesta ja että heidän tavoitteensa on tappaa kaikki mustat, romanit, juutalaiset ja venäjänkieliset. 

 14.5.2022 Suomen presidentti Sauli Niinistö kertoi soittavansa presidentti Putinille ja kehottavansa tätä katsomaan peiliin perusteluksi sille, että Suomi ilmoittaa Suomen ja Venäjän välisen rauhanomaisen rinnakkaiselon sijaan, Suomen hakevan NATO-jäsenyyttä.

Pidän tällaista toimintaa uskomattomana. Tällaisen perustelun voi hyväksyä vain kansainvälisistä suhteista täysin tietämätön sensuurin kourissa oleva väestö.

 Jugoslavian hajottaminen tapahtui Saksan ja USA:n toimiessa yhteistyössä natsien ja jihadistien kanssa. Siitä lähtien USA:n ja Ukrainan natsismi on saanut rinnalleen EU:n hiljaisesti hyväksymän rasismin, joka nykyisellään kohdistuu venäläisiin, toisen maailmansodan voittajiin.

 Jotta venäläisiin kohdistuva rasismi saa yhä yleisemmän hyväksynnän, se edellyttää toisen maailmansodan syy- ja seuraussuhteiden muuttamisen. 

 Mutta rasismi ja totuuspohjaa vailla olevat väitteet ovat vain savuverho sille, mitä todellisuudessa on tapahtumassa.

Yhdysvaltojen väkivaltaan, kidutukseen, talouspakotteisiin ja ryöstöihin pohjautuva maailmanvalta on kääntymässä kohti lopullista häviötään. Moninapainen kaikkien maailman maiden tasa-arvoon perustuva yhteisö on matkalla kohti vääjäämätöntä voittoa. Yhdysvallat perustaa voimansa aseisiin ja aseteollisuuteen, jotka saastuttavat maailman kohti tuhoa.

 Presidentti Niinistön ilmoitus Suomen pyrkimyksestä vielä ennen lopun alkua liittyä Yhdysvaltojen johtaman sotilasliiton jäseneksi vaikuttaa sairaan houreelta. Monet viisaat keskieurooppalaiset valtiomiehet ovat pitäneet hanketta vaarallisena Euroopan turvallisuudelle. Willy Wimmer viisas entinen Saksan liittopäivien jäsen ja turvallisuuspolitiikan asiantuntija. ilmaisi mielipiteensä selvästi.

 Syksyllä 2021 YK:ssa toimitettiin äänestys natsismin ja fasismin suosimisen estämisestä. Vain Ukraina ja Yhdysvallat eivät kannattaneet natsismin kieltämistä. EU-maat eivät uskaltaneet poiketa liiaksi USA:n kannasta vaan pidättäytyivät raukkamaisesti äänestämästä. Puola ja Baltian maat ovat suhtautuneet venäläiseen kielivähemmistöönsä rasistisesti. Toisen maailmansodan muistomerkkejä tuhotaan ja natsihenkisiä järjestöjä vaalitaan.

Venäjä on jäänyt käytännössä liian yksin puolustamaan ja pelastamaan natsismin uhreja, olivatpa he sitten Krimillä v. 2014 tai viimeisten 8 vuoden aikana Donbassissa. Maapallon maiden enemmistö ei osallistu Yhdysvaltojen ja EU-maiden rikollisiin talouspakotteisiin, mutta joutuvat olemaan varuillaan, että eivät itse joudu USA:n pakotteiden uhreiksi.

 Suomessa väitetään Euroopan turvallisuustilanteen muuttuneen Venäjän ryhdyttyä pelastamaan Ukrainan venäjänkielistä väestöä 8 vuotta kestäneen sisällissodan ja natsien väkivallan kynsistä. Tosiasiassa turvallisuustilanteen muutos lähti liikkeelle Yhdysvaltojen ja NATO: n vyöryttyä Balkanille ja Ukrainaan yhteistyössä EU-Saksan kanssa.

EU on alkanut käyttää samoja laittomia menetelmiä kuin mitä Yhdysvaltojen on nähty käyttävän jo vuosikymmeniä. Eurooppalaisen kodin sijaan Venäjä on haluttu eristää ja ryöstää. EU on yhteistyössä CIA:n ja Britannian MI6: n kanssa provokaatioilla ja demonisoinnilla pyrkinyt saamaan EU-kansalaiset Venäjää vastaan voidakseen jatkaa kesken jäänyttä Venäjän kansallisvarallisuuden ryöstöä ja moninapaisen maailman kehittämisen häirintää. 

Suomen kansalla on tunnejälki hyvistä suhteista Suomen ja Venäjän välillä. Sen varaan on hyvä rakentaa samalla kun teemme kaikkemme, että emme joutuisi osaksi ylikansallista yhdysvaltalaista väkivallan kulttuuria.

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nato, Sauli Niinistö, Helmut Kohl, Ukraina, Jugoslavia, sensuuri, Euroopan turvallisuustilanteen muutos, natsismin nousu, Suomi ja NATO

Mariupol - yksinapaisen maailman Stalingrad

Tiistai 22.3.2022 klo 11.51 - Pirkko Turpeinen-Saari

Taistelu Mariupolin hallinnasta on saanut symbolisia piirteitä.

Tämä 90-prosenttisesti venäjänkielinen ja venäjä-mielinen kaupunki on ollut pitkään Azovin natsi-pataljoonan miehittämä.

Suomen media näyttää ylimmistä kerroksistaan mustuneiden kerrostalojen kuvia väittäen rakennusten tulleen Venäjän pommittamiksi.

Totuus on toinen: Azovin natsipataljoonat ovat ottaneet rakennusten siviilit panttivangeikseen miinoittaen ympäristön, valloittaen rakennusten ylimmät kerrokset, joista käsin he tarkka-ampujiensa avulla ampuvat sekä venäläisiä sotilaista että estävät siviileitä pakenemasta. Siviilien nääntyminen nälkään ja janoon rakennusten kellareista ei näitä USA:n tukemia joukkoja kiinnosta.

Ilman natsiarmeijan väkivaltaa kaupunkilaiset olisivat toivottaneet venäläiset tervetulleiksi.

Kuva venäläisistä sotilaista ampumassa ylös talojen ylimpiin kerroksiin tuo välittömästi mieleeni Yhdysvaltojen ja EU-Saksan tukemien Kosovon albaaniterroristien taistelun Racakin kylässä 15. tammikuuta vuonna 1999.

Racakin kylä oli ollut jo yli puolen vuoden ajan terroristien tukikohta, josta käsin he suorittivat retkiä ympäristöön tappaen Serbian valtion kanssa yhteistyötä tekeviä albaaneja sekä serbipoliiseja.

Poliisit olivat ilmoittaneet tyhjentävänsä kylän aseistetuista taistelijoista ja ottavansa aseet haltuunsa.

Kylä oli vuorten keskellä oleva, juoksuhaudoin varustettu linnoitus. Albaanitaistelija ampuivat rinteiltä alas kylästä päin nousevia poliiseja ranskalaisten TV kuvaajien kuvatessa päivän tapahtumat sekä ETYJ tarkkailijoiden tarkkaillessa tapahtumia kumpareiden päältä.

ETYJ:n joukkojen puheenjohtajaksi valittu yhdysvaltalainen William Walker lavasti taistelun kaatuneet teloitetuiksi. Suomen ja Saksan hallitusten tukemana lavastus julistettiin totuudeksi, minkä pohjalta USA:n presidentti Bill Clinton aloitti Serbian lähes 3 kuukautta kestäneet pommitukset.

Lavastuksen "totuudellisuus" vahvistettiin ICTY:n poliittisessa tuomioistuimessa, myös suomalaisten todistuksilla.

Serbeihin /Jugoslaviaan kohdistettiin 10 vuotta kestäneet talouspakotteet. Holokaustin kokeneiden serbien johtama maa, YK:n perustajavaltio erotettiin YK:sta. Jugoslavian/Serbian urheilijoita estettiin osallistumasta kansainvälisiin urheilukilpailuihin, maan yksi maakunta, Kosovo siirrettiin Yhdysvaltojen hallintaan jättimäisen laittomasti rakennetun Bondsteel-sotilastukikohdan maaperäksi.

Jugoslavian hajottamissodissa natsit ja jihadistit olivat Yhdysvaltojen ja EU:n liittolaisia.

Venäjä ei ole Jugoslavia. Eikä Ukraina ole Kosovo.

Presidentti Obaman ja varapresidentti Bidenin johdolla ja EU:n myötävaikutuksella suoritettu Ukrainan väkivaltainen vallankaappaus jatkui sisällissotana Itä-Ukrainassa 8 vuotta. USA valitsi vallankaappauksen jälkeisen hallituksen. Demokraattisten puolueiden kieltäminen alkoi välittömästi, venäjänkielen käyttäminen kiellettiin, venäjänkieliset ja demokratiaa kannattavat sanomalehdet ja TV-kanavat kiellettiin.Kouluopetus venäjänkielellä lopetettiin.

Yhdysvallat on toiminut vuodesta 2014 lähtien Ukrainan tosiasiallisena hallitsijana. Se on ylläpitänyt samasta vuodesta lähtien NATO:n sotaharjoituksia maassa sekä rakentanut kattavasti Yhdysvaltoja ja NATO:a palvelevia sotilaallisia infrastruktuureja biologiset asejärjestelmät mukaanlukien.

Yhdysvallat, joka on tappanut paitsi oman alkuperäisväestönsä ja alistanut mustan väestönsä toisen luokan kansalaisiksi, on surmannut yksinapaista maailmanjärjestystä rakentaessaan miljoonia ja taas miljoonia vieraiden maiden kansalaisia pyrkiessään ryöstämään näiden luonnonvarat tai saamaan sotilastukikohtiaan näiden maiden maaperälle.

Tämä saalistus loppui Syyriassa. Syyrian kansa, Venäjän tuella, esti maansa muuttamisen sekulaarisesta monikulttuurisesta liittoutumattomasta maasta Yhdysvaltojen yksinapaisen maailmanjärjestyksen vasalliksi.

Nyt Venäjä on joulukuussa 2021 ja tammikuussa 2022 ilmoittanut tavoittelevansa ja neuvottelevansa jokaisen maan tasa-arvoisesta kohtelusta erityisesti turvallisuuspolitiikan alalla.

Näiden neuvottelutarjousten mentyä kiville, Venäjä on lähtenyt toteuttamaan tätä tavoitettaan aseellisesti. 

Ensimmäinen tavoite on Ukrainan sisällissodan, Itä-Ukrainan kansalaisten tappamisen lopettaminen. Toinen on demokratian palauttaminen natsivallan ja USA-riippuvuuden sijaan.

Yhdysvaltojen siirtomaaherruus Ukrainassa on edellyttänyt natsipataljooniin tukeutumista ja demokratian lopettamista. Presidentit on alistettu Yhdysvaltojen presidenttien palvelijoiksi.

Mariupolin venäjänkielisen kaupungin kohtalo on yksinapaisen ja monipolaarisen maailman välisen taistelun ydin.

Presidentti Biden, joka ohjailee presidentti Zelenskyiä, on kieltänyt Mariupolin "puolustajia", natseja, antautumasta. Sama koskee asukkaille tarjottavien pakoväylien avaamista ja ruokatarvikkeiden tarjoamista asukkaille.

Myös Hitler kielsi kenraali Paulusta antautumasta Neuvostoliiton joukoille Stalingradissa siitä huolimatta, että natsi-armeijalla ei ollut ruokaa ja sotilaat jäätyivät.

Tiedustelutiedot ovat paljastaneet Azovin pataljoonan ja siihen liittyneiden ulkomaisten natsien kokevan tilanteensa epätoivoiseksi ja haluavan pelastautua. Siitä huolimatta antautumista ei sallita. Siten myöskään kellareissa ja rakennusten alemmissa kerroksissa nälissään piilottelevien asukkaiden ei anneta paeta.

Kaupungin tuhoutuminen ei Yhdysvaltoja kiinnosta kuten ei kymmenien tuhansien maapallon muiden kaupunkien tai miljoonien asukkaiden tuhoutumien Yhdysvaltojen pommituksissa, viimeksi 20 vuoden aikana Afganistanissa, Syyriassa, Irakissa ja Libyassa.

Yksinapainen maailma vapisee liitoksissaan. Kansanedustaja Erkki Tuomioja katsoo presidentti Putinin loppulaskennan alkaneen. Tuomioja erehtyy. Se mitä presidentti Putin edustaa, tulee voittamaan. Ellei Putinin johdolla, jonkun muun samoin ajattelevan johtajan johdolla. Maapallon väestöjen enemmistö tukee moninapaista,  yhteistyöhön perustuvaa maailmanjärjestystä.

YK:n äänestyksessä fasismin ihannoinnin puolesta äänestivät vain Yhdysvallat ja Ukraina. Vaikka EU- maat syvän USA-riippuvuutensa johdosta pidättäytyivät äänestämästä isäntäänsä USAta vastaan, maapallon väestön enemmistö vastustaa fasismin ja natsismin ihannointia.

Venäjä, Intia, Kiina, Iran ja kymmenet Afrikan, Aasian ja Etelä-Amerikan maat ovat kypsiä irrottautumaan USA-johtoisesta aseelliseen ja taloudelliseen väkivaltaan pohjautuvasta maailmanjärjestyksestä.

Suomalaiset on valitettavasti kyetty totaalisella mediasensuurilla johtamaan natsismin tukemisen puolelle kuten toisen maailmansodan aikana. Totuuden aika on edessä. Venäjä on ottanut valtavan vastuun ja Venäjän kansa uhrautuu koko maapallon edestä.

Mitä pikemmin Saksa, Ranska ja muut EU-maat käsittävät olevansa väärällä puolella ja olevansa syyllisiä Ukrainan tämän hetkiseen tilanteeseen oman USA-riippuvuutensa johdosta, sen parempi. Sitä seuraa myös Jugoslavian hajottamisen rikollisuuden tunnustaminen ja  kenraali Ratko Mladicin ja lehtimies Julian Assangen  ja kansanedustaja Ivan Tomosijevicin vapauttaminen vankilasta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Erkki Tuomioja, presidentti Putin, yksinapainen USA:n maailmanvalta, moninapainen maailma, Mariupol, Azovin natsipataljoona, Biden, Zelensky, Jugoslavia, Racak, Stalingrad,

Ukraina-psykoosi

Lauantai 26.2.2022 klo 18.03 - Pirkko Turpeinen-Saari

Psykiatrin näkökulmasta juuri kuluneet päivät ovat olleet todella mielenkiintoiset.

Suomalaiset, joiden rasistinen suhtautuminen venäläisiin ja Venäjään on ollut jossakin määrin peitettyä, ovat voineet nyt täysin rinnoin heittäytyä paljastamaan tunteensa.

Helsingin Sanomat ilmoittautui jo vuosia sitten Suomen NATO-jäsenyyden kannattajaksi. Nyt  se on voinut avoimesti julistautua tämän Venäjää vihollisena pitävän sotilasjärjestön palvelijaksi.

Prosessi kulminoitui Yhdysvaltojen suurlähetystön asiainhoitajan vieraskynä kirjoitukseen, jossa tämä avoimesti hyökkäsi Venäjää vastaan.

Sen jälkeen lehti on saanut samalle paikalle lempeiden Sixten Korkmanin ja Martti Koskenniemen samansuuntaiset todistukset.

Rauhanjärjestöt ovat myös paljastaneet, tosin jo tiedossa olleen asenteensa. "Ukrainan puolesta" mielenosoituksia on kutsuttu koolle niin Venäjän suurlähetystön edustalle kuin eduskuntatalon eteen vasta nyt kun Venäjä on tunnustanut autonomisten alueiden itsenäisyyden.Ovatko 4 miljoonaa donbassilaista ei-ukrainalaisia?

Missä olivat nämä henkilöt ja järjestöt kun Yhdysvallat useiden EU-maiden tuella järjesti v.2014 lähes 4 kuukauden ajan väkivaltaisia mielenosoituksia Kiovan Maidanin aukiolla?Entä kun natsijoukot polttivat elävältä kymmeniä Maidanin mielenosoitusten vastustajia Odessan ammattiyhdistysten taloon.

Missä oli EU:n lähentymissopimuksen edellyttämä demokratia, kun Yhdysvallat valitsi vallankaappauksen jälkeen pääministerin ja hallituksen, jossa useat ministerit olivat Ukrainan perustuslain vastaisesti ulkomaan kansalaisia.

Missä olivat tiedotusvälineet ja rauhanjärjestöt kun fasististen lippujen koristelemassa Ukrainan eduskunnassa väliaikaiseksi presidentiksi valittu Turchinov julisti Itä-Ukrainan demokratiaa kannattavia asukkaita vastaan "terrorismin vastaisen sodan". Itä-ukrainalaiset kieltäytyivät hyväksymästä laitonta hallitusta ja laittomaksi muuttunutta eduskuntaa.

Helsingin Sanomat haastattelee myös historioitsijoita ja lainaa Euroopan poliitikkojen Ukrainan tapahtumista pöyristyneitä mielipiteitä. Historioitsija Henrik Meinander toteaa 26.2.2022 kuinka nyt "ensimmäistä kertaa toisen maailmansodan jälkeen Euroopassa on sota, jossa toisena osapuolena on suurvalta". Samaa on päivitellyt EU:n korkea ulkopoliittinen edustaja Borrell.

Miten tällaiset mielipiteet ovat mahdollisia?

Vuonna 1992 EU-Saksa ja suurvalta Yhdysvallat aloittivat Jugoslavian hajottamissodat. Saksan ja Yhdysvaltojen rinnalla muiden NATO-maiden liittolaisina olivat kalifaattia rakentavat Bosnian muslimit ja rasistisen perustuslain laatineet kroaatit sekä puhdasta albaani-Kosovoa vaativat albaanit. Sotaa rahoitti ja aseisti Yhdysvaltojen kroaatti/albaani/natsidiaspora sekä Osama bin Laden.

Jugoslavian, liittoutumattoman, YK:n perustajavaltion presidenttiä Milosevicia kutsuttiin Hitleriksi vaikka Serbia oli aina ollut kaikkien maassa asuvien 12 etnisen ryhmän tasa-arvon kannattaja, mikä tasa-arvo oli kirjattuna perustuslakiin. Milosevic edellytti albaanien osallistuvan vaaleihin, mitä nämä eivät 10 vuoteen tehneet. He halusivat edetä suoralla toiminnalla ja väkivallalla.

Jugoslavian hajottamissodat kestivät 1992 - 1999. NATO-maat kohdistivat hirviömäiset talouspakotteet ainoastaan serbeihin, jotka vastustivat Jugoslavian hajottamista ja puolustivat kantaansa täysin laillisesti kansainvälisten lakien mukaan.

Sen sijaan NATO:n pommitukset olivat laittomia. Ne kohdistettiin mm TV-asemaan, kouluihin, sairaaloihin, tehtaisiin. Niillä aiheutettiin se, että tuon tuosta pääkaupunki Belgrad oli kokonaan ilman vettä ja sähköä. Pommitukset kestivät lähes 3 kk.

Yllämainitusta huolimatta Yhdysvallat ja NATO perustivat, tosin YK:n avulla poliittisen tuomioistuimen ICTY:n, joka tuomitsi lähinnä serbiupseereita vankeuteen.

Suomen media ja Suomen hallitus, EU komissio ja NATO, ETYJ ja Euroopan neuvosto, jotka nyt esiintyvät tyrmistyneinä ovat kuitenkin juuri niitä, jotka tekivät mahdolliseksi Jugoslaaveihin ja serbeihin kohdistuneen vääryyden. 

Suomi auttoi Jugoslavian pommitusten pääsemisen alkuun maaliskuussa 1999 salaamalla todistusaineistoa yhdessä Saksan ulkoministeriön kanssa. ETYJ:in yhdysvaltalainen päällikkö suoritti yhteistyössä albaanien kanssa rikospaikan lavastuksen, jonka perusteella pommitukset aloitettiin.

Kyseessä oli siis "lännen", "meidän" sota holokaustin uhreja slaaveja vastaan, koska Yhdysvallat ja EU-Saksa ahneuksissaan halusivat saada haltuunsa Jugoslavian infrastruktuurin ja sotilaallisen sillanpääaseman Kosovoon, Serbian maakuntaan.

Saksa on ollut ja on toisesta maailmansodasta lähtien Yhdysvaltojen sotilaallisesti miehittämä. Presidentti Trumpin mukaan siellä on 68000 yhdysvaltalaissotilasta.

Laittomasti Kosovoon rakennettu valtava sotilastukikohta Bondsteel on Halliburtonin rakentama ja pelkästään siellä on 7000 yhdysvaltalaissotilasta.

Ukrainan kriisi on Yhdysvaltojen ja EU-maiden yhdessä suunnittelema ja sen tarkoituksena v. 2014 oli saattaa Ukrainan infrastruktuuri ylikansallisten yritysten haltuun. Tämän arvioitiin toteutuvan helposti, koska sitä juhlittiin presidentti Clintonin ja vaimonsa Hillaryn, heidän liittolaistensa Larry Summersin  sekä useiden EU-maiden edustajien kanssa Krimillä jo syyskuuss 2013.

Venäjä ei halua joutua kokemaan Jugoslavian kohtaloa. Venäjä on tällä hetkellä Yhdysvaltojen sotilastukikohtien ja Yhdysvaltojen johtaman sotilasliitto NATO:n täysin piirittämä Japanista koko itäisen, eteläisen sekä läntisen rajansa pituudelta aina Baltiaan saakka.

Yhdysvaltojen väkivaltaan ja jatkuviin ryöstöihin perustuva vallankäyttö tuhoaa maapallon. Paitsi päivästä päivään jatkuva sotilaallista, Yhdysvaltojen sotilaalliseen tukikohtiin ja taloudelliseen painostukseen perustuva pakkovaltaa, tuo sotilaallinen toiminta tuhoaa maapallon ilmaston.

Yhdysvallat on Ukrainan väkivaltaisen vallankaappauksen ja presidentin vaihdoksen jälkeen pitänyt tosiasiallisesti valtaa Ukrainassa. Se on integroitunut Ukrainaan sotilaallisesti ja tekee yhteistyötä terroriin toimintansa perustavan Azovin natsi-pataljoonan kanssa. Se on tottunut eri puolilla maailmaa toimiesaan yhteistyöhön natsien ja jihadistien kanssa.

Yhdysvaltalaiset kenraalit johtivat myös Bosnian Sarajevossa muslimijoukkoja. Samoin yhdysvaltalaiskenraalit kouluttivat kroaatteja v. 1995 serbeihin kohdistununeen kansanmurhan suorittamiseen. Yhdysvaltalaisupseerit kouluttivat kroaattien ja albaanien suorittamaa Operaatio myrskyä Kroatian Krajinassa. Siinä 250 000 serbiä ajettiin kodeistaan Kroatiassa Bosnian puolelle tuhansien kuollessa matkalla pommeihin ja tykkituleen.

Ennen Donbassin tunnustamista itsenäiseksi olikin liikkeellä ehdotus kroatialaisesta ratkaisusta. Se olisi merkinnyt kaikkien venäjää puhuvien Donbassin asukkaiden ajamista väkivaltaisesti Venäjän puolelle.

Eräs Yhdysvaltojen tärkeimmistä aseista on läntinen tiedonvälitys. Presidentti Putinin demonisointi on annettu markkinointitoimisto Hill& Knowltonille. Victoria Nulandin mukaan Yhdysvallat on käyttänyt 5 miljardia dollaria Ukrainan destabiloimiseen jo ennen vuotta 2014.

Suomen media on osoittanut uskollisuuttaan. Kun Donbassista oli viikko sitten lähtenyt 90 000 pakolaista Venäjälle, Suomen media alkoi puhua pakolaisista vasta kun Kiovasta väkeä lähti liikkeelle kohti Puolaa. 4 miljoonaa useat äidinkielenään venäjää puhuvaa kansalaisia on Suomen medialle ilmaa.

Venäjänkieliset TV-kanavat on kielletty. Kouluopetus venäjänkielellä on myös kielletty. Julkisuudessa venäjänkielen käyttö on myös kiellettyä.

Rasistinen suhtautuminen venäläisiin ja venäjänkielisiin ukrainalaisiin on Suomessa sopivaa. Niinkö?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ukraina-psykoosi, lännen sotapropaganda, suomalainen russofobia, Henrik Meinander, Martti Koskenniemi, Sixten Korkman, Helsingin Sanomat, NATO, USA, Jugoslavian sota, presidentti Putin

SUOMI JA TAPPAMISEN MEININKI

Keskiviikko 15.9.2021 klo 17.48 - Pirkko Turpeinen-Saari

Kuinka monta afganistanilaista suomalaiset tappoivat 19 vuoden sotimisensa aikana?

Kuinka monta serbiä tapettiin suomalaisten mahdollistamien Jugoslavian pommitusten aikana?

Kuinka monta syyrialaislasta on kuollut Suomen tukemien jihadistien hyökkäyksissä. Entä kuinka monta syyrialaislasta on kärsinyt nälkää ja puutetta Suomen talouspakotteiden johdosta?

Väinö Linnan mukaan muuan tuntematon sotilas sanoi: ”Pitää olla tappamisen meininki”.

Suomen kansalta ei ole kysytty haluatteko osallistua tämän kurjuuden aiheuttamiseen.

Miksi Suomen eliitille tappaminen on ensisijainen vaihtoehto? Miksi he eivät perehdy eri kansojen historiaan, eri kansojen pyrkimyksiin ja niiden toteuttamismahdollisuuksiin?

Tappamisen ensisijaisuudella on pitkä varjo itsenäisen Suomen historiassa.

11.1.1918 eduskunnassa käsiteltiin armeijan perustamista. Työväestö Kullervo Mannerin johdolla pyrki saamaan eduskunnan päättämään koko kansan armeijasta porvarillisen ”lujan järjestysvallan” armeijan sijaan. Kansanarmeijan valvonta olisi kansanedustaja Airolan ehdotuksen mukaan tullut antaa komitealle, jossa olisi kolme sosialistia ja kolme porvaria. Aseellista voimaa saisi käyttää vain silloin kun komitean enemmistö antaisi sille suostumuksen.

Sosialidemokraatit yrittivät viimeiseen saakka estää suojeluskuntapohjaisen, puhtaasti porvarillisen armeijan muodostamisen.

Edustaja Vuoristo lausui: ”Me merkitsemme tämän johdosta että Suomen porvarillinen hallitus ja eduskuntaryhmät ensimmäisinä tekoina, kuten he sanovat, nuoressa tasavallassamme, ovat luoneet luokkasotajoukon, joka on tähdätty Suomen työväkeä vastaan.”

Porvarilliset piirit olivat jo kutsunut keisarillisen Saksan avukseen. Pääasiassa saksalaisten avulla he nujersivat työväenluokan vastarinnan ja tavoitteen demokraattisesta Suomesta.

Kenraali Mannerheim tavoitteli Pietarin valtaamista ja neuvostovallan kaatamista – tappamalla tietenkin. Heimosoturit tekivät hänen tuellaan sotaretkiä Karjalaan, jotka loppuivat Ståhlbergin tultua valituksi presidentiksi Mannerheimin sijaan.

Saksan keisarivallan kaaduttua kenraali Mannerheim jatkoi tiivistä yhteistyötä saksalaisten kanssa heti palattuaan Svinhufvudin kutsumana sotilaskomitean johtoon. Tilanne Suomessa vastasi jatkettua sisällissotaa. Uskonnolliset, aatteelliset, koulutukselliset ja sosiaaliset suhteet nojautuivat porvarillisten piirien valtaan. Jo 1934 Herman Göring puhui Mannerheimille tulevasta sodasta.

Vuodesta 1938 juutalaisvainot alkoivat toden teolla. Hetkeä myöhemmin fasistisessa Kroatiassa alkoivat serbien vainot. 

Göringin menettelytavat saattoivat toimia Mannerheimille mallina hänen perustaessaan keskitysleirejä venäläisille siviileille konfiskoiden heidän omaisuutensa. Samoin Mannerheim ryhtyi toimiin toisinajattelijoiden ja poliittisten vankien suhteen ennen sotia.

Mannerheimin päiväkäskyistä näemme, että hänen jo valtiohoitajakaudeltaan peräisin oleva halu tuhota Neuvostovaltio perustui venäläisten tappamiseen.

Toisen maailmansodan jälkeen Suomi saavutti rauhansopimusten perustella, ei siis omasta aloitteestaan, kaikille kansalaisille äänioikeuden.

Tappaminen loppui koko J.K.Paasikiven ja Urho Kekkosen presidenttikausiksi.

Urho Kekkonen ei pitänyt armeijasta eikä kirkosta, jotka olivat olleet valta-asemissa Suomessa sisällissodasta lähtien.

Suomen rauhanpolitiikka sai tuona aikana kansainvälistä tunnustusta.

Tappamisen ja sotimisen ihannointi ja osallistuminen sotien edellytysten luomiseen alkoi Suomen valmistautuessa EU-jäsenyyteen.

Bosnian sodassa ja Jugoslavian pommituksissa Suomi toimi Osama bin Ladenin, USAn ja USAn miehittämän Saksan apulaisena niin propagandassa kuin sodan edellytysten luomisessa.

Suomen hallitus oli Jugoslavian pommitusten kannalla. Mitä Suomen hallituksen jäsenet tiesivät Jugoslavian kansanryhmien historiasta, keskitysleireistä, serbien holokaustista tai kroaattien tässä sodassa suorittamasta serbien kansanmurhasta Operaatio Myrskystä.

Srebrenican ja Racakin ruumiskasojen lavastukset toimivat Suomen hallituksen ja median serbivastaisen propagandan aineksina. Suomi omaksui täysin USAn kroaatti- ja muslimidiasporan rahoittaman markkinointitoimisto Ruder-Finnin maailman tulkinnan tapahtumista.

Ukrainan kohdalla Suomi on omaksunut Hill&Knowlton markkinointitoimiston välittämän todellisuuskuvan. Virallinen Suomi kannattaa väkivaltaisen vallankaappauksen seurauksena synnytetyn natseihin tukeutuvan Ukrainan hallituksen toimia ”terrorismin vastaisessa sodassa”.

Suomi paheksuu Venäjää, joka takasi Krimin asukkaille vapauden valita mitä hallitusta se kannattaa sekä kenen johdolla he haluavat elää. Krimin asukkaat eivät kannattaneet USA/EU provosoimaa vallankaappausta vaan siirtyivät demokraattisesti osaksi Venäjää.Suomen kansan enemmistö kannattaa varmuudella kansainvälisten asioiden ratkaisemista neuvottelemalla eikä tappamalla ja sodan kaltaisilla talouspakotteilla.

Urho Kekkonen katsoi kokoomuspuolueen olevan vaaraksi Suomen kansainvälisille suhteille.

Nyt meillä on suurimpina puolueina kokoomus ja perussuomalaiset. Ne molemmat ovat puolueiden militaristisinta laitaa. Ne kannattavat sotilasliitto NATOa, jonka olemassaolon tarkoitus on tappaminen ja kansainvälisten tapahtumien tulkinta siten, että asioihin on puututtava sotilaallisesti.

Presidentti Tarja Halonen puolusti Jugoslavian pommituksia ja piti Suomen osallistumista Afganistanin sotaan hyvänä. Jugoslavian pommitukset ja Afganistanin sotaan lähtö tapahtuivat Paavo Lipposen monipuoluehallituksen aikana. Hallituksen jäsenenä oli myös Sauli Niinistö, joka käytti aikaansa myös omien sanojensa mukaan kommunismin kitkemiseen EDU:n puheenjohtajana, johon tehtävään hänet oli pyytänyt Jugoslavian hajottamisen aloittaja Helmut Kohl.

Viime päivinä olemme lukeneet, minkälaisten lavastusten pohjalta Yhdysvallat on lähtenyt tappamaan niiden maiden asukkaita, joiden maaperän rikkauksia se on havitellut. Suomi on ollut tässä tappamisessa osin suoranaisesti mukana, osin apurina taustalla.

Kansanedustajia ei ole näissä hankkeissa juurikaan vaivattu. Sadan vuoden takainen eduskunta oli monin verroin nykyistä tuntevampi ja inhimillisempi. Ståhlbergin valinta presidentiksi vuonna 1919 Mannerheimin sijaan lykkäsi Suomen tulevaa katastrofia hetkeksi. 

Nykyisin Mediapoolin ja NATOn hybridikeskuksen vaikutuksen alainen valtamedia valitsee kansanedustajat ja presidentit. Tappaminen asioihin perehtymisen ja neuvottelujen sijaan tullee jatkumaan.

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomalaiset tappajina, C.G.Mannerheim, Kullervo Manner, Venäjä, Afganistan, Jugoslavia, Syyria, Tarja Halonen, Paavo Lipponen, Sauli Niinistö, kokoomus, perussuomalaiset, humanismin korvautuminen militarismilla,

Serbia ja sotarikokset

Torstai 10.6.2021 klo 14.01 - Pirkko Turpeinen-Saari

Mahtaako joskus tulla aika, jolloin Helsingin Sanomat katuu ja pyytää anteeksi tämän päivän, 10.6.2021, pääkirjoitustaan, jonka se on otsikoinut "Serbian on kohdattava sotarikoksensa".

Sodan aloittaminen on sotarikoksista pahin.

NATO:n päällystakiksi perustetun Euroopan unionin perustavassa kokouksessa vuonna 1992 Maastrichtissa Saksan liittokansleri Helmut Kohl ehdotti Jugoslavian liittovaltion hajottamista tunnustamalla Kroatia, Jugoslavian liittovaltion osa, itsenäiseksi. Kroatia piti hallussaan 1/3 osaa maa-alastaan ja oli selvää, että tuo Jugoslavian perustuslain vastainen päätös johtaisi sotaan.

Toisen maailmansodan aikana fasistisella Kroatialla oli laki, jonka perusteella serbit oli siirrettävä keskitysleireihin. Leirejä oli 17 ja niistä suurin oli Jasenovac. Serbien omaisuus oli myös laillista konfiskoida.

Kroaatit olivat fanaattisen katolisia, serbit vuorostaan ortodokseja. Katoliset papit olivat useiden keskitysleirien johtajia. Bosnian muslimit olivat liittoutuneet natsi-Saksan kanssa.

Sodan jälkeen katolinen kirkko auttoi natsien ja fasistien paossa fasistisen Espanjan kautta ulkomaille, Etelä-Amerikkaan, Yhdysvaltoihin ja Kanadaan.

Yhdysvallat käytti valtansa laajentamiseksi 1980-luvulta lähtien fasisteja ja natseja apunaan. Yhdysvaltojen ja Kanadan natsit rahoittivat serbivastaista propagandakampanjaa Ruder-Finn markkinointitoimiston avulla.

Serbian valtion ja Jugoslavian liittovaltion perustuslaeissa kaikki etniset ryhmät (12) olivat keskenään tasa-arvoisia. Monipuoluevaalien jälkeen ja Yhdysvaltojen ja Saksan vaikutuksen voimistuessa Kroatia sai presidentiksi serbien holokaustin kieltäjän Franjo Tudjmanin. Serbeihin kohdistuneen uuden kansanmurhan jälkeen Kroatian Krajinassa elokuussa 1995 serbien omaisuuden konfiskointi tuli jälleen lailliseksi.

Keskustelin vieraillessani Euroopan parlamentissa Slovenian entisen ulkoministerin kanssa. Hän totesi 250 000 serbin ajamisen kotiseudultaan Kroatian Krajinasta pommien ja tykkitulen avulla tuhansien kuollessa matkalla kohti Bosnian rajaa olevan kansanmurha. Yhdysvaltalaiset kenraalit olivat kouluttaneet kroaatti-sotilaita Operaatio myrskyksi kutsuttuun taisteluun. Kroaattikenraalit kulkevat vapaina ja istuvat korkeissa viroissa Kroatiassa.

Bosniassa vaalituloksen manipuloinnin jälkeen presidentiksi tuli Alja Izetbegovic, joka jo v. 1970 oli julkaissut Islamilaisen julistuksen. Siinä hän asetti tavoitteeksi Bosnian islamilaisen kalifaatin, jossa "paras serbi on kuollut serbi". 

CIA:n kellonsoittaja Robert Baer on kirjoissaan kertonut, kuinka hän sai miljoonia dollareita käyttöönsä kärjistääkseen Jugoslavian eri kansanryhmien välejä, jotta rikkinäiset pienvaltiot noudattaisivat Yhdysvaltojen ja Saksan tavoitteiden kautta ylikansallisen pääoman tavoitteita.

Koska serbit eivät halunneet perustuslain vastaisia toimia liittovaltion hajottamiseksi, USAn ja Saksan propaganda otti serbit päävihollisikseen.

Helsingin Sanomat esittää tänään, että Saksa on oppinut miten menneisyyden kanssa pitää elää ja on sitä mieltä, että serbien olisi otettava syyllisyys sotarikoksista itselleen.

Helsingin Sanomien viesti ei valitettavasti perustu totuuteen.

Saksa ei ole oppinut elämään menneisyytensä kanssa. Se ei ole myöntänyt, että Jugoslavian partisaanit ajoivat natsi-Saksan maasta toisen maailmansodan päätteeksi. Saksa ei ole pyytänyt anteeksi serbien holokaustia. Saksa ei ole tietävinään sitä, että se yhdessä Yhdysvaltojen kanssa alkoi toteuttaa Adolf Hitlerin ajasta muistuttavaa laajentumispolitiikkaa 1990-luvun taitteessa.

Kommunismin kitkeminen Yhdysvalloista ja Kauko-Idästä ei riittänyt. Myös Euroopassa oli tuhottava sotilaallisesti liittoutumaton kommunistijohtoinen sosialistinen hyvinvointivaltio, joka kansantulolla mitattuna oli maailman 24.paras.

Saksa varusti voimistuvan natsi-ideologian vallassa olevaa Kroatiaa yhdessä Kanadan ja USA:n natsi-diasporan kanssa. Tämän diasporan joukosta valikoitui jopa Kroatian uusi puolustusministeri.

Kenraali Ratko Mladic joutui selvittämään tilanetta Kroatian laitonta itsenäisyysjulistusta seuranneessa konfliktissa. Saksan aseistamat Kroatian asejoukot olivat piirittäneet Jugoslavian liittovaltion sotilasparakin, katkaisseet veden ja sähkön. Miten muuten kuin pakottamalla liittoarmeijan avulla laittomat asejoukot vapauttamaan piiriteyt sotilaat tilanne olisi selvinnyt?

Teoksessani Lahtari, Punikki ja Teurastaja, marsalkka Mannerheim, Kullervo Manner ja Ratko Mladic historian henkilöinä kuvaan yksityiskohtaisesti, miten valheellisella historiankirjoituksella on aiheutettu se, että suuri osa suomalaisista on joutunut alttiiksi ylikansalliselle propagandalle historiatietojen puutteen vuoksi. Ja minkälainen henkilö kenraali Mladic on, mitä hän teki ja mitä ei tehnyt.

Edellisessä blogissani kuvaan Tianmenin "verilöylynä" tunnetun tapahtuman kulkua sekä yli 30 vuotta jatkunutta CIA:n ja NATO:n hybridikeskuksen propagandaa asiassa. Ei ole ihme, että tarina kenraali Mladicista ja Srebrenicasta jatkuu propagandan nuottien mukaan.

Teoksessani Lupa olla julma kuvaan Srebrenicassa majaa pitäneen Osama bin Ladenin jihadisteilla vahvistetun muslimiarmeijan ryöstöretkiä Srebrenicaa ympäröiviin serbikyliin 1992-93. Kylien poltot, kenraali Naer Oricin johdolla, kaulojen katkomiset ja päiden iskemiset aidan seipäisiin olivat arkipäivää.

Jokainen hyökkäys kyliin on minuutti minuutilta kuvattu tieteellisellä tarkkuudella tiiliskiven paksuisessa teoksessa. Yhdysvaltojen ulkoministeri Madlene Albright kielsi mediaa raportoimasta näitä tuhotöitä. Usein muslimi-hyökkääjät ottivat myös itse videoita kauhuteoistaan, ja varsinkin kenraali Oric näytti niitä mielellään lehtimiehille.

Kuten arvaatte, Srebrenica ei ollut YKn suojeluksesa vaikka propaganda niin väittää. Jopa YKn helikoptereilla tuotiin muslimiarmeijalle lisää aseita.

Alija Izetbegovic oli kutsunut Osama bin Ladenin avustuksella 10 000 jihadistitaistelijaa Bosniaan. Hän otti joukot vastaan arabiankielisella rukouksella. Sarajevo oli muslimiarmeijan hallussa, vaikka valtaosa kiinteistöistä oli serbiomistuksessa. Sarajevosta ammuttiin kohti Bosnian serbiarmeijaa, mutta media kertoi vain serbiarmeijan vastahyökkäyksistä. Sarajevon vankilat olivat keskitysleirejä serbeille. Kuvaan kirjassani muslimien tekemiä joukkomurhia talo talolta.

Helsingin Sanomien ylistämä Saksa vaati alusta lähtien talouspakotteiden asettamista serbeille, mutta ei kroaateille, vaikka nämä tunkeutuivat Bosnian puolelle. Serbia ja Bosnian serbien talous romahti ja NATO-maiden USA/Saksa vaikutteinen propaganda aiheutti sen, että myös YK- ja NATO-sotilaista tuli serbivastaisia.

Miksi kenraali Ratko Mladic piti saada syytettyjen penkille?

Kannattaa lukea kirjastani minkälainen henkilö hän on. Syvällinen, inhimillinen ja oikeudentuntoinen henkilö, joka kunnioittaa yhtä paljon omaa kansaansa kuin muita etnisiä ryhmiä. Hän on ainoa kenraaleista, joka toistuvasti viittaa lakeihin ja kansainvälisiin sopimuksiin.

Hänen saavuttuaan Srebrenicaan ilman vastarintaa heinäkuun alussa 1995 hän piti neuvottelun kaupungin asukkaiden edustajien ja YKn kenraali Karremansin kanssa. Neuvottelut on videoitu ja nähtävissä Youtubessa. Hän totesi jokaisen, joka laskee aseensa olevan turvassa. Kukin asukas saa valita jääkö kaupunkiin vai haluaako lähteä muualle. Ne jotka haluavat lähteä, saavat serbien järjestämillä busseilla kuljetuksen ja YK maksaa polttoaineen. Mladic vaati jokaiseen bussiin YK-sotilaan turvamieheksi.Mladic nousi itse joihinkin busseihin ja kysyi onko kaikki hyvin.

Mladic määräsi omat sotilaansa antamaan muona-annoksensa 2 vrk ajan paikalle kokoontuneille siviileille koska ruokatarvikkeista oli pulaa.

Mladic itse lähti Belgradiin Serbiaan, jossa hän osallistui häihin.

Ne muslimisotilaat ja siviilit, jotka olivat osallistuneet serbikyölien ryöstöihin ja tappaneet julmalla tavalla niiden asukkaita, lähtivät kävellen kohti 60 km:n päässä olevaa Tuzlaa, jossa oli Yhdysvaltojen sotilastukikohta. Matkan aikana he joutuivat taisteluihin serbijoukkojen kanssa.

8 000 muslimimiehen ja -pojan sijaan ICTY on löytänyt alle 2000 ruumista. Heistä on lääketeiteellisten ruumiinavausten perusteella voitu yksityiskohtaisesti havaita, mihin he ovat kuolleet, Kuka on kuollut miinakentän läpi kulkiessaan miinaan, kuka tykin ammuksen haavoittamana tai käsiaseen luodista. Noin neljän sadan on päätelty tulleen teloitetuksi.

Joka vuosi Sarajevon Potocarin hautausmaalle järjestetään kuitenkin näyttävä saattue, jossa kannetaan uusia uhrien arkkuja, joissa ehkä on yksi luu, ehkä toisen maailmansodan aikainen maasta kaivettu pääkallo. Pääasia on, että propagandan mukainen näytelmä jatkuu. Rangaistuksen välttäneet kenraalit, kuten Naser Oric johtaa itkevin äitien surukulkuetta.

Kenraali Mladicin oikeudenkäynnin loppunäytökseen oli myös tuotu itkeviä äiteja. Yle esitti faktojen sijasta näiden itkevien muslimiäitien (NATO-liittolaisten) haastatteluja.

Ainakaan Suomen valtamedia ei kertonut, että vetoomustuomioistuimen päätuomari sambialainen Prisca Matimba Nyambe oli päätöksestä eri mieltä eikä yhtynyt Jamaicalaisen, Zimbabwelaisen, Ugandalaisen ja Marokkolaisen tuomarin tuomioon. Olisi ollut mielenkiintoista tietää hänen perustelunsa.

NATO-tuomioistuin (NATO kertoi rahoittaneensa sen) ICTY:ssä tapahtui tuiki usein, että NATO-maiden syyttäjät, todistajat ja tuomarit tuomitsivat kuten tiesivät NATO-maiden haluavan. Muussa tapauksessa, kuten joskus harvoin tapahtui, väärin syyttänyt tai tuominnut ei saanut enää uudistettua virkaansa.

NATOn tärkeä liittolainen Osama bin Laden murhattiin näyttävästi presidentti Obaman toimesta. Heti sen jälkeen Obama soitti Bill Clintonille. Yhteistyön todistaja on hävinnyt.

Katsotaan nyt, jos niin kauan elän, tuomitsisiko Yhdysvallat ja sen liittolaiset Saksa ja valtamedia oman toimintatapansa kaikessa karmeudessaan.

Saksan ja Ranskan johto ovat pyytäneet näyttävästi, seppeleenlaskuin anteeksi 100 vuoden takaista siirtomaa-aikaansa Afrikan maissa. Kestääkö nyt uudet 100 vuotta, jotta totuus värivallankumousten äärimmäisestä väkivallasta tunnustetaan ja syyttömiltä kuten kenraali Ratko Mladicilta ja hänen maanmiehiltään pyydetään anteeksi?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tuomari Nyambe, Helsingin Sanomat, kenraali Ratko Mladic, Jugoslavian hajottaminen, Clinton, Albright, Kohl, Merkel, serbien toinen holokausti

Onko Euroopassa kyse natsi-Saksan toisen maailmansodan tappion kostosta?

Perjantai 5.3.2021 klo 13.15 - Pirkko Turpeinen-Saari

Natsi-Saksan tärkeimmät liittolaiset olivat Yhdysvaltojen teollisuuspiirit, jotka rahoittivat Hitlerin aseistamista. Fasistisen Kroatian hallitus ja armeija, katolinen kirkko, Jerusalemin Grand Mufti Bosnian natsi-muslimit liittolaisinaan muodostivat Balkanilla natseja tukevan voiman.

Serbien tuhoamiseen oli 17 keskitysleiriä, joista Jasenovac oli suurin. Kosovon albaanit yhdessä Italian armeijan kanssa sulkivat serbejä keskitysleireille Albaniaan. Unkarin, Romanian, Bulgarian, Puolan ja Suomen hallitukset toimivat natsien käskyläisinä.

Natsi-Saksa pystytti keskitysleirejä eri puolille Eurooppaa. Juutalaiset, kommunistit, serbit, romanit sekä miehitystä eri maissa vastustavat kansalaiset nääntyivät leireillä.

Keskeiset ihmisryhmät ja valtiot, jotka vaikuttivat Hitlerin Saksan häviöön sodassa olivat Neuvostoliitto, Jugoslavian kommunistit ja partisaanit sekä Rooseveltin Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten asevoimat.

Saksa on ollut Yhdysvaltojen sotilaallisesti miehittämä toisesta maailmansodasta lähtien. Presidentti Trumpin mukaan joukkoja on 68 000 henkilöä. Ilman Saksan tukikohtia Yhdysvallat ei pystyisi tuhoamaan haluamiaan kohteita Afrikassa. Yhdysvaltojen armeija ei ole enää Rooseveltin, rauhanmiehen armeija, vaan jatkuvia sotia käyvä ja samojen tahojen armeija, jotka aseistivat Hitleriä.

Presidentti Eisenhowerista lähtien Yhdysvallat on tukenut Espanjan fasisteja, joiden kanssa myös natseja pakoon auttanut katolinen kirkko solmi liiton. Samoin Yhdysvallat on tukenut Ukrainan natseja 1950-luvulta lähtien.

Yhdysvallat hävitti oman maansa kommunistit äärimmäisen vainon avulla 1950-luvun kuluessa ulottaen vainon sodillaan itsenäistymistä ajaviin Aasian maiden kommunisteihin.

Indonesian sotilasvallankaappauksen jälkeen CIA:lle uskolliset kansalaiset tappoivat 1960-luvulla CIA:n nimilistojen mukaisesti miljoona ammattiyhdistysaktiivia ja kommunistiksi epäiltyä kansalaista. Oppenheimerin dokumentit Act of Killing ja Look of Silence kuvaavat tätä erinomaisesti. Edes Hitler ei luultavasti olisi osannut kuvitella onnistuvansa USA:n kaltaisen tuholaistoiminnan aikaansaamisessa.

Neuvostoliitto/Venäjän hajottaminen ja sen toimintakyvyttömäksi saattaminen on osittain Yhdysvaltojen presidentti George H.W. Bushin ansiota. Korruptio, ihmisten elämänedellytykset tuhonneet talousuudistukset, Neuvostoliiton kansallisvarallisuuden ja kultavarantojen ryöstö ovat Bushin ja hänen talousgurujensa toimien seurausta.

Oligarkkijoukko, joka sai ryöstettyä osan kansallisvarallisuudesta ja toimitettua sen ulkomaisiin pankkeihin, toimii nyt "lännen" rinnalla pyrkien destabiloimaan Venäjää ulkoa- ja sisältäpäin. 

DDR:n valtion, joka oli lopulta voittajavaltioiden piirissä, katoaminen Saksojen yhdistyessä loi edellytykset revanssille ja kostolle hävitystä sodasta.

Euroopan unionin perustaminen aseteollisuutta tukevan Round Table of Industrialists järjestön kaavailujen pohjalta tapahtui yksi yhteen RTI:n pöytäkirjojen kanssa. Se mitä RTI oli päättänyt Euroopan kehityksestä tuli myös EU:n perustaviin asiakirjoihin.

Perustavassa kokouksessa Maastrichtissa liittokansleri Helmut Kohl ehdotti vastahankaisille jäsenehdokkaille Kroatian itsenäisyyden tunnustamista tietäen, että se olisi Jugoslavian perustuslain vastaista ja merkitsisi sota Jugoslavian liittovaltiota vastaan. Päätös oli yön painostuksen jälkeen yksimielinen.

Yhdysvaltojen kongressi oli jo aikaisemmin päättänyt, irtisanottuaan Jugoslavian kaikki lainat, minkälaiset vaalit ja millaisin tuloksin osavaltioiden tulisi järjestää vaalinsa. Liittovaltio ei saisi järjestää vaaleja lainkaan! Jos valituksi tulisi Yhdysvaltojen haluamat puolueet, kukin osavaltio voisi anoa erikseen itselleen lainoja.

Liittovaltiossa enemmistö oli holokaustin uhreilla serbeillä, jotka vastustivat liittovaltion hajottamista.

Kroatia sai Yhdysvaltojen toivoman holokaustin kieltäjän Franjo Tudjmanin presidentiksi. Bosniaan tuli vuorostaan toiselta sijalta valittu, toisen maailmansodan aikana natsi-armeijaan muslimeja henkilökohtaisesti värvännyt Alija Iztbegovic. Tämä oli laatinut vuonna 1970 Islamilaisen julistuksen, jonka mukaan paras serbi on kuollut serbi. Hän tavoitteli Bosniaan islamilaista kalifaattia, jossa elämä ja lainsäädäntö olisi islaminuskolle alisteista.

Kroatia sääti rasistisen perustuslain, jossa serbit joutuivat vähemmistöasemaan. Saksa, Helmut Kohlin johdolla alkoi aseistaa Itä-Saksan ylijäämä asevarastoista kroaatteja taisteluun Jugoslavian liittoarmeijaa vastaan.

Taistelujen alettua toisen maailmansodan holokaustin uhrien serbien demonisointi kiihtyi ja Kroatiassa myös juutalaisia muistomerkkejä häväistiin. Kroaatit alkoivat kantaa samanlaisia univormuja kuin toisen maailmansodan aikana, jolloin serbit oli laillisesti lupa hävittää ja heidän omaisuutensa konfiskoida.

Saksan kristillisdemokraattinen puolue oli EDU:n Euroopan demokraattisen unionin jäsen. Unionin tärkeimpiä tavoitteita oli Sauli Niinistön (Lähde Niinistön kirja "Viiden vuoden yksinäisyys", 2005)mukaan kommunismin kitkeminen Euroopasta. Kohlin tukemana Sauli Niinistö valittiin järjestön puheenjohtajaksi vuonna 1997, jolloin Bosnian sota oli päättynyt mutta Kosovon sota vasta valmisteilla.

Jugoslavian liittovaltio oli liittoutumaton sosialistinen YK:n perustajajäsen, jonka jokainen itseään kunnioittava valtiomies, oli hän sitten kroaatti, sloveeni, serbi tai albaani, oli kommunisti. Liittovaltio oli kansantulolla mitattuna 24. sijalla kansainvälisessä vertailussa. Työläiset osallistuivat yritysten hallintoon ja saivat osuutensa myös tuotoista. Maa oli matkustamiselle avoin, suosittu turisti-kohde ja kävi kauppaa niin idän kuin lännen kanssa.

Nyt siis kitkeminen alkoi Jugoslavian alueella. Serbit olivat liittovaltiossa enemmistönä, mutta asuivat hajallaan eri osavaltioissa. Ainoastaan Serbiassa serbit olivat luonnollisesti enemmistössä ja Serbia oli myös ainoa osavaltio, jossa sodan alettua kaikki etniset ryhmät olivat tasa-arvoisia. Siitä huolimatta läntinen propaganda leimasi serbit hitlereiksi. Serbien mielestä sota ei voi korvata neuvotteluja. Perustuslain mukaan Kroatia olisi voinut irrottautua Jugoslaviasta neuvottelemalla.

Kohl halusi sotaa. Jugoslavia/Serbialle asetettiin keinotekoisin perustein totaaliset talouspakotteet 10 vuodeksi, sodan voiman vahvistamiseksi.

Jugoslavian partisaanit sekä Jugoslavian ja kaikkien Euroopan maiden edistykselliset voimat olivat Hitlerin natsi-Saksaa vastaan. Helmut Kohl sai koulutuksen Hitlerin armeijaan, mutta ei ehtinyt sotaan ikänsä puolesta. Angela Merkel oli hänen hallituksensa jäsen ja osallistui Jugoslavian hajottamiseen Kohlin rinnalla, Kohlin ollessa hänen oppi-isänsä.

Heti sodan alettua Saksan ulkoministeriksi valittu Klaus Kinkel, entinen ulkomaisen tiedustelunpäällikkö, sekä Yhdysvaltojen presidentti Bill Clinton päättivät v. 1992 ehdottaa ICTY:n Jugoslavia-tribunaalin perustamista tutkimaan ja tuomitsemaan serbin rikoksia Jugoslavian hajottamissodassa.

Valokeilan kohdistaminen negatiivisessa mielessä ihmisryhmään, jonka isät ja äidit olivat kuolleet natsien keskitysleireissä oli uskomaton mediatemppu.

Kohlin tavoite kommunismin kitkemisestä Euroopassa ei liene ollut ainoa syy tuhota Jugoslavia. Talouden infrastruktuurin haltuunotto oli varmaan myös painava syy paitsi Saksalle, myös Yhdysvalloille. Saksalle siksi, että Saksojen yhdistyminen oli taloudellisesti valtava taakka.

Yhteistyö Saksan miehittäjän Yhdysvaltojen kanssa oli oleellista. Yhdysvallat tavoitteli sotilastukikohtaa Serbiaan. Yhteistyökumppaneita olivat Osama bin Laden, albaani- ja natsidiaspora Yhdysvalloissa ja Kanadassa sekä koko länsimedia. Yhdysvaltojen eläkkeelläolevat kenraalit toimivat sotapäällikköinä, muslimit, kroaatit ja albaaniterroristit NATO:n jälkaväkenä. ETYJ:n yhdysvaltalaiset sotilaat olivat samalla CIA;n palkkalistoilla työskennellessään Kosovossa.

Muslimien ja kroaattien provokaatioiden pohjalta NATO pommitti serbijoukkoja muutamaa tuntia provokaatioiden jälkeen, jolloin tapahtuman luonne ei ehtinyt selvitä. Bosniassa Izetbegovic toimi pommitusten tilaajana.

Saksa koulutti aseisti ja puki albaaniterroristit vuoden 1998-1999 aikna. Saksan avulla Yhdysvallat sai aikaan Kosovon NATO-miehityksen, jonka alkaessa se alkoi rakentaa laitonta jättimäistä sotilastukikohtaa Bondsteeliä Serbian alueelle Kosovoon. Siellä olevat joukot yhdistettynä Saksaan sijoitettuihin miehitysjoukkoihin tekevät Yhdysvalloille mahdolliseksi hallita koko Länsi-Eurooppaa.

Liittoutumalla Kosovon ja Albanian mafian kanssa Yhdysvllat hallitsee myös elin- ja huumekauppaa. Onhan Länsi-Balkan Afganistanista tuotavien huumeiden kuljetusreittien risteyskohta.

Jugoslavian pommitusten alla Saksan liittokansleriksi oli vaihtunut sosialidemokraatti Gerhard Schröder, rehellisemmän Oscar Lafontainen vetäydyttyä. Saksa pidättäytyi - hygieniasyistä- pommittamasta toisen maailmansodan pommituksen vuosipäivänä, jona v. 1941 natsi-Saksa pommitti Belgradia niin, että 17000 ihmistä kuoli kaupungisa yhden päivän aikana.

Mitä näiden ihmisten mielessä liikkui ja liikkuu?

Nyt Jugoslavia oli saatu tuhottua lähes kivikaudelle. Kansantuotteella mitattuna uudet itsenäiset valtiot, osa NATO-jäseniä, ovat noin sijoilla 84 -113 maailmantilastoissa. Natsihenkisyys, terrori  ja laittomuus vallitsee Kosovossa, Kroatiassa ja Bosniassa. Kommunismi on saatu kitkettyä ja korvattua natseilla.

Sama Ukrainassa. Yhdysvaltojen ja monien EU-maiden organisoiman väkivaltaisen vallankaappauksen jälkeen v. 2014, Ukraina on aloittanut "terrorisminvastaisen" sodan omia kansalaisiaan vastaan Itä-Ukrainassa. Natsien suorittamat murhat ja murhapoltot ovat tutkimatta ja rankaisematta.

Kommunistinen puolue on kielletty. Juutalaisia ahdistellaan. Harva uskaltaa puhua venäjää julkisellapaikalla, vaikka koko itäisen Ukrainan kulttuuri on sama kuin Venäjällä.Natsien soihtukulkueet muistuttavat natsiajasta. Natsiajan sankareiden patsaita pystytetään ja katujen nimiä muutetaan heidän kunniakseen.

Baltiassa venäjänkieliseltä väestöltä puuttuvat kansalaisoikeudet - EU ummistaa silmänsä. Euroopan unionin NATO-maat ja -liittolaiset puuttuvat itsenäisten valtioiden sisäisiin asioihin. Ukrainan jälkeen Valko-Venäjä on joutunut kokemaan destabiloivia läntisellä rahoituksella kustannettuja mielenosoituksia.

Hitlerin valtakaudella Saksaa myötäleviä kansalaispiirejä oli lähes jokaisessa Saksan miehittämässä tai sen liittolaismaassa. Nämä ihmisryhmät vaipuivat rauhan tultua pimentoon noustakseen kylmän sodan päätyttyä ja Neuvostoliitto/Venäjän roolin heikennyttyä jälleen esille. Kaikkialla, myös Suomessa, fasistisina lakkautetut järjestöt nousivat kuin sienet sateella.

Jugoslavia on kadonnut merkittävänä natsismin ja fasismin vastaisena voimana Euroopassa. Varsinkin EU-puheenjohtajakaudellaan Saksa yhdessä miehittäjänsä Yhdysvaltojen kanssa on suunnannut destabiloivia toimenpiteitään Venäjää kohtaan. Vuonna 2000 Brtislavassa pitämässään kokouksessa USA:n ulkoministeriö ilmoitti luopuvansa noudattamasta kansainvälisiä lakeja, elleivät ne ole sopusoinnussa omien tavotteiden kanssa.

Euroopan unioni ei enää osallistu YK:n natsismia ja fasismia vastustavaan julkilausumaan. Siten EU irtisanoutuu natsismin ja fasismin tuomittavuudesta. EU-maat kokevat voivansa tukeutua natseihinja jihadisteihin materiaalisten tavoitteiden saavuttamiseksi kuten Hitler aikoinaan, minkä Jugoslavian tapahtumat osoittavat. Mitään olellista eroa Hitlerin toimintatapoihin ei näytä olevan.

Toisen maailmansodan suurin uhrein voittaneen Neuvostoliiton seuraajavaltio Venäjä on jälleen Saksan ja sen natsismiin myönteisesti tai yhdentekevästi suhtautuvien EU-liittolaisten tärkein vihan ja vastustuksen kohde. Onko EU-maiden kitkettävien kohteiden joukossa ortodoksisen/etnisesti tasa-arvoisen Jugoslavian jälkeen ortodoksinen/monikulttuurinen Venäjä.

Eurooppa on muuttunut. Saksassa on viritelty AfD -puolueen asettamista tarkkailuun. Edellisen perusteella ja Jugoslaviasta ja Ukrainasta saatavien esimerkkien valossa ajattelisin pikemminkin, että Euroopan unioni ja Saksan hallitus tulisi asettaa tarkkailuun juridisen oikeuskäytännön korvaamisesta poliittisella oikeudella.

Kansainvälisiä lakeja ja käytäntöjä itsenäisten valtioiden sisäisiin asioihin puuttumattomuudesta ei tulisi rikkoa vaikka ahneus rikkauksien hyödyntämiseksi ja sotilatukikohtien rakentamiseksi olisi kuinka houkuttelevaa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: EDU, Niinistö, Kohl, Merkel, AfD, poliittinen oikeus, Ukraina, Jugoslavia, Hitlerin Saksan revanssi, natsismi Euroopassa, USA natsismin tukijana, Saksan sotilaallinen miehitys,

Vanhemmat kirjoitukset »