Pirkko Turpeinen-Saari
Vanha Hangontie 10,
10620 Tammisaari
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi
SUOMI SOPIMUSVARAISENA YHTEISKUNTANA KOHTI KATASTROFIAMaanantai 17.4.2023 klo 17.13 - Pirkko Turpeinen-Saari Ulkoministeri Pekka Haavisto palasi Suomeen tavattuaan Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin noin kaksi vuotta sitten. Tapaaminen jäi viimeiseksi, ainakin toistaiseksi. Haavisto kertoi, ilman asiayhteyttä, Suomen kuuluvan nyt sopimusvaraiseen demokraattisten valtioiden joukkoon, ilman että suomalaiset olisivat aikaisemmin kuulleet tästä. Ilmeisesti ulkoministeri Lavrovin käsitykset NATOn laajenemisen vaikutuksista ja kaikkien maiden tasaveroisista turvallisuustarpeista ei ollut sopinut ulkoministeri Haaviston toimeksiantoon. Yhdysvallat on luonut sopimusvaraisen yhteistyön käsitteen, sen jälkeen, kun se on tullut kykenemättömäksi noudattamaan kansainvälisiä lakeja. Tämä tapahtui Euroopassa, Yhdysvaltojen perinteisten kumppaneiden alueella. Vuonne 1999 13 Nato-maata pommitti laittomasti Jugoslaviaa, sen siviili-infrastruktuuria, siltoja, junia, teollisuuslaitoksia, kouluja ja sairaaloita puhumattakaan TV-torneista ja radioasemista, öljyjalostamoista ja autotehtaista.
*** Vuonna 2000, Saksan pitkäaikaisen liittopäivien edustajan Willy Wimmerin mukaan, Yhdysvaltojen ulkoministeriö ilmoitti Bratislavassa pidetyssä kokouksessa, että Yhdysvallat lakkaisi noudattamasta kansainvälisiä lakeja, mikäli ne eivät edistä maan intressejä. Yhdysvallat tulisi myös laajentamaan NATOn läsnäoloa Baltiasta Ukrainan Odessaan. Siten maan sotilaallinen valta tulisi ulottumaan Venäjän rajoille NATOn vaikutusvaltaa laajennettiin maa maalta, jopa Jugoslavian jäännösvaltioihin ja Baltiaan.
*** Suomi tuki sopimusvaraista yhteistyötä USA n ja muiden EU:n NATO-maiden kanssa jo 1990-luvulla. Aluksi se tapahtui NATO/EU -mielisen tiedonvälityksen muodossa. Euroopan unioni yhteistyössä USA:n kanssa aloitti Jugoslavian sotilaallisen hajottamisen jo Maastrichtin perustavassa kokouksessa v. 1992. Tässä priimusmoottorina oli Hitlerinkin armeijan koulutuksen saanut Saksan liittokansleri Helmut Kohl, Angela Merkel ministerinään. Euroopan pyöreän pöydän teollisuusmiesten järjestö oli laatinut Maastrichtin asiakirjat. EU:n tuli palvella Yhdysvaltojen aseteollisuutta. Teollisuusmiesten puheenjohtaja Per Gyllenhammar oli Yhdysvaltojen aseteollisuuden asialla. Saksa halusi hajottaa sosialistisen Jugoslavian ja ottaa sieltä irti kaikki, mikä taloudellisesti hyödyttäisi yhdistymisensä talouskaaoksesta kärsivää Saksaa. Saksan entiset natsi-liittolaiset kroaatit ja Bosnian muslimit olivat hajotuksessa Saksan kumppaneita. Suomi osallistui ahkerasti hajottamista vastustavien serbien demonisointiin tiedotusvälineissä. Suomelle tuli tilaisuus auttaa hajotuksesta hyötymään pyrkivää Yhdysvaltojen armeijaa ja aseteollisuutta kouriintuntuvastikin. Suomen hallitus salasi yhteistyössä Saksan hallituksen kanssa suomalaisten oikeuslääkäreiden tutkimustulokset Racakin kylän taistelussa kaatuneiden ruumiinavauksista. Sen seurauksena Yhdysvaltojen presidentti Bill Clinton julisti paikalla tapahtuneen taistelun terroristien ja poliisien välillä siviilien joukkomurhaksi. Tuo valhe oikeutti Jugoslavian 3 kuukautta kestäneiden pommitusten aloittamisen. Suomi toisti vääriksi osoitettavat tiedot myös Haagin kansainvälisessä tuomioistuimessa. Se oli siihen saakka suurin lahja Yhdysvaltojen armeijalle ja NATO:lle. Keitä vielä toimivista valtiomiehistä oli siinä Lipposen hallituksessa, joka auttoi salauksen avulla aloittamaan NATOn pommitukset? Hallituksessa istuivat Sauli Niinistö, varapääministerinä ja Pekka Haavisto ympäristöministerinä.
*** Yhdysvallat ja Saksa ovat aloittanut toisen aseellisen konfliktin Euroopassa - Ukrainan väkivaltaisen vallankaappauksen – jälleen yhteistyössä natsien kanssa. Yli sadan henkilön murhat Kiovan Maidanin aukiolla helmikuussa 2014 johtivat natsien ja Yhdysvaltojen salaisen palvelun johdolla vallan haltuunottoon ja laillisilla vaaleilla valitun presidentti Janukovichin maanpakoon. Ukrainaan asetettiin pääasiassa ulkomaalaisista ministereistä koostuva hallitus Yhdysvaltojen ja EUn virkamiesten ja poliitikkojen myötävaikutuksella. Venäjän kielen virallinen asema kiellettiin ja kommunistinen puolue lakkautettiin. Laittomaksi muuttuneen eduskunnan puhemies Turcinov julisti sodan Itä-Ukrainan pääasiassa venäjää äidinkielenään puhuville asukkaille, jotka eivät alistuneet kannattamansa presidentin ajamiseen maasta eikä ulkomaalaisten suorittamaan maan haltuunottoon.
*** Sisällissodan ratkaisemiseksi Ukraina, Donetskin alueet, Saksa, Ranska ja Venäjä tekivät Minskin sopimukset, joilla oli tarkoitus luoda alueelle rauha ja taata Donetskille ja Luhanskille autonomiat osana Ukrainaa. Saksan liittokansleri Angela Merkel, joka jo oli muutoinkin osallistunut Jugoslavian hajottamiseen, kertoi jälkeenpäin, että tässäkään tapauksessa ei ollut tarkoitus tavoittaa rauhaa, vaan tarjota Kiovan hallitukselle mahdollisuus yhdessä NATO:n kanssa varustautua lopulliseen ratkaisuun päätyvään sotaan. Ranskan presidentti Francois Hollande vahvisti Merkelin kertomuksen siitä, että Minskin sopimusta ei ollut ollut ajatusta toteuttaa. Presidentti Macron jatkoi edeltäjänsä linjalla, toki näytellen neuvotteluhalukkuuttaan presidentti Putinille. Siten Minskin sopimuksen kannalla olivat vain Donbass ja Venäjä. Sisällissodan kestettyä viisi vuotta Ukrainan demokratia oli vajonnut entistäkin alemmaksi. Itä-Ukrainan Donbassissa kuolonuhreja oli yli 10 000. Länsi- ja Itä-Ukrainan kulttuurit liukuivat yhä kauemmaksi toisistaan. Entistä natsi-johtajaa Banderaa ihaileva Länsi-Ukraina muutti historiankirjat, katujen nimet, koko kulttuurin ylistämään natsi-johtajia. Jopa Babi-Jahrin juutalaisten teloituspaikalle vievän kadun nimi muutettiin kunnioittamaan natsi-johtajia. Vuonna 2019 Volodimir Zelensky, pelle, joka oli tullut kuuluisuuteen soittamalla peniksellään pianoa, valittiin presidentiksi. Hän ei ollut koskaan ollut missään luottamustehtävässä eikä koskaan johtanut mitään kunnallista tai valtiollista virkaa. Hänen kampanjaansa rahoitti oligarkki Kolomoisky, joka tunnetaan Azovin-natsipataljoonan perustajana. Kampanjassa Zelensky lupasi tuoda maahan rauhan.
*** Rauhan sijaan Zelensky ryhtyi helmikuussa 2022 kokoamaan armeijaa tuhoamaan yhteistyössä NATO:n kanssa lopullisesti Donbassin demokratiaa ja venäjänkielisten oikeuksia vaativat kansanryhmät. ETYJ:n tarkkailijat todistivat kiihtyvää aseellista toimintaa demarkaatiolinjalla, joka oli raja Kiovan joukkojen ja Donbassin itsepuolustusarmeijan välillä. Donbassin autonomiset alueet Donetsk ja Luhansk julistautuivat itsenäisiksi ja pyysivät Venäjää apuun Kiovan hyökkäystä vastaan. Venäjä suostui tunnustamaan alueiden itsenäisyyden ja tulemaan sotilaallisesti apuun. Yhdysvallat oli vuodesta 2014 ja jo aikaisemmin pyrkinyt vaikuttamaan Ukrainan muuttamiseksi ponnahduslaudaksi Venäjää vastaan. Yhdysvaltojen varapresidenttinä v. 2014 toiminut Joe Biden toimi eräänlaisena Ukrainan siirtomaaherrana. CIA:lla ja NATO:lla oli vahvat miehitykset maassa. Presidentti Obaman aikana Venäjä julistettiin vihollismaaksi.
*** Demokraatti-puolueen palattua Trumpin jälkeen valtaan, USA:n liittolaisuus Ukrainan kanssa tiivistyi entisestään. Yhdysvaltojen aseteollisuus hyötyi sodan mahdollisuudesta. ETYJ:n havaitseman uhkaavan tilanteen seurauksena Venäjä määräsi aloitettavaksi sotilasteknisen operaation Ukrainan venäjänkielisen väestön kansanmurhan estämiseksi sekä natsismin kitkemiseksi, koska natsismi Ukrainassa on uhka koko Venäjän turvallisuudelle. Zelenskyn aikana natsismi voimistui Ukrainassa. Puolueita lakkautettiin niin, että maa muodostui fasistiseksi yksipuoluejärjestelmäksi kuten yhdysvaltalainen eversti Douglas McGregor totesi Judge Napolitanon keskusteluohjelmassa eilen. Ukrainan ortodoksisen kirkon jäsenet ja papit ovat jatkuvien uhkailujen kohteena. CIA:n myötävaikutuksella Ukrainaan perustettiin v. 2018 toinen ortodoksinen kirkko ”Ortodoksinen kirkko Ukrainassa”, joka on Konstantinopolin patriarkaatin alaisuudessa. Tällä tavoin Yhdysvallat halusi kärjistää ukrainalaisten sisäisiä ristiriitoja vahvistaakseen omaa valtaansa. Ukrainan perinteinen kirkko Ukrainan ortodoksinen kirkko on ollut Moskovan patriarkaatin alainen – tosin se erosi Moskovan patriarkaatista sotilasteknisen operaation alkaessa. Samassa Judge Napolitanon ohjelmassa Mc Gregorin kanssa analysoitiin Yhdysvaltojen osuutta Ukrainan sodassa. Siinä käsiteltiin julkisuuteen tulleita paljastuksia Yhdysvaltojen armeijan ja valtiojohdon valheista koskien Ukrainaa ja NATO-joukkoja siellä, valheista, joita Yhdysvaltojen hallitus on syöttänyt puolustusministeri Lloyd Austinin toimesta myös kongressille.
*** Suomen joutuminen ”Sopimusvaraisten demokraattisten maiden yhteisöön”on maallemme tragedia. Päivittäin tulee esille valheita, joita meille valtiojohto ja media ovat syöttäneet. Fasistinen Ukraina kuvataan demokratiana, NATO pelastajana, Yhdysvallat esimerkillisenä maana, Euroopan Unioni kotinamme. Meidät on pakotettu hyväksymään totaalinen tiedotuksen sensuuri. Mitään tietoja ei saada siitä, mitä asioista ajatellaan Venäjällä tai Kiinassa. Meidät on pakotettu hyväksymään käsitys, että natsismia ja kansanmurhaa vastustava ja demokratian ja ihmisoikeuksien puolesta taisteleva Venäjä on paha kun taas fasistinen ihmisoikeuksia polkeva Ukraina on demokratian mallimaa, jota meidän täytyy aseillamme ja verovaroillamme puolustaa. Vielä vuosi sitten Suomi ja muut EU-maat olivat natsismin ja fasismin vastustamisen puolella. Viime syksynä EU siirtyi USAn ja natsi-Ukrainan rinnalle olemaan vastustamatta fasismia ja natsismia. Siis siirryimme natsismin puolelle kuten ollessamme Hitlerin liittolaisia. Entä sitten varastaminen? Me olemme sopimusvaraisesti hyväksyneet varastamisen. Venäjän valtion varoja voidaan katsoa voitavan syöttää fasistisen Ukrainan taisteluihin ja korruption syvään kitaan koska EU on niin päättänyt. Venäjän kansalaisten varat ovat myös uhanalaisia. Kuten yllä totesin, myös valehteleminen on hyväksyttyä. Koska monipuolinen tiedonvälitys on kiellettyä, valehteleminen käy päivittäin yhä mahdollisemmaksi. Suomen yleisradio on vuosia valehdellut – ensin Jugoslavian sodasta, mutta sen jälkeen kaikista konflikteista, joissa Suomi on välittömästi tai välillisesti ollut osallisena.
*** Euroopan Unioni on USA-riippuvuutensa vuoksi vajonnut kansainvälisten lakien noudattamisen sijaan sopimusvaraisen valehtelun, varastamisen ja väkivallan kentäksi. Mitä opetamme lapsillemme? Onko koululuokassa opettajilla oikeus valehdella? Kertoa, että natsismia vastaan taisteleva maa on paha, koska sopimusvaraisesti me olemme nyt muuttuneet natsismin kannattajiksi? Saako koululuokkaan tulla aseen kanssa? Jos totuuden puhumisesta on tullut sopimusvaraista eikä koululla ole oikeutta edellyttää, että oppilaat puhuvat totta, valehtelu voi johtaa käsirysyyn ja käsirysy kättä pidemmän etsimiseen. Puhelimen varastamisesta tulee arkipäivää. Sopimuksia ja lakeja tarvitaan niin perheissä, yhteisöissä kuin valtioiden välisissä suhteissa. Emme voi sopimusvaraisesti päättää, että tänään puhumme totta mutta huomenna valehtelemme.
*** Suomi on liukunut mahdottomuuden eteen. Se on hylännyt ystävyyden ja hyvät tavat - kansainvälisissä suhteissa diplomatian. Se korvataan aseilla, jotka rahoitetaan köyhien eläkevaroista ja sairaanhoitajien palkoista. Suomi on palannut natsi -liittolaisuuden aikaan. Yhdysvallat ja Ukraina ovat jo vuosia muodostaneet ryhmän, joka ei kannata natsismin ja fasismin vastustamista. Vajaa vuosi sitten Suomi liittyi tähän joukkoon. Pääministeri ja valtioneuvosto on vaatinut kaikkien suhteiden katkaisemista natsismia vastaan taistelevaan Venäjään. ”Taistelemme” natsi-Ukrainan ja Yhdysvaltojen sekä sen NATO-liittolaisten puolella. Suomalaisten todellisuudentaju on pimennetty totaalisen aivopesun avulla ja maamme on saatu umpikujaan. Kun totuus valkenee väistämättä lähimmän vuoden aikana, romahdus on melkoinen.
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sopimusvarainen yhteiskunta, kansanvälinen laki, fasismi ja natsismi, Ukraina, Venäjä, Saksa, Ranska, USA, Sauli Niinistö, Pekka Haavisto |
Suomi on Eurooppalainen -sarja on falski historian väärennösSunnuntai 8.1.2023 klo 16.45 - Pirkko Turpeinen-Saari Suomen Yle on asettunut palvelemaan NATO:n hybridikeskusta. Vasta lanseerattu sarja lienee tarkoitettu vahvistamaan Suomen valtiojohdon valitsemaa polkua NATO-jäsenyyteen. Ohjelmassa viitataan siihen, että Suomessa v. 1975 pidetyn ETYK-kokouksen asiakirjassa vahvistettiin jo toisen maailmansodan rauhan päättänyt julistus rajojen koskemattomuudesta. Valtioiden rajoja ei voi siirtää muuta kuin rauhanomaisesti. Ohjelmassa kuvataan kuinka Venäjän suorittama ”sotilaallinen” Krimin haltuunotto olisi ollut ensimmäinen tällainen kielletty siirto. Kuten kaikki tiedämme, haltuunotossa ei ammuttu laukaustakaan. Sen sijaan Ylen falskissa historian kertomuksessa unohdetaan Euroopan unionin perustavassa kokouksessa Maastrichtissa suoritettu ”lähtölaukaus” Jugoslavian hajottamissotaan v. 1992. EU:ta perustamassa olleet maat tunnustivat Saksan johdolla Jugoslavian osavaltio Kroatian itsenäisyysjulistuksen, joka merkitsi rajojen muuttamista väkivalloin.
*** Jo ennen tätä rajojen siirtämistarinaa, ohjelmassa esitettiin näyttävä tekstin pätkä verenpunaisella taustalla, jossa ”Bosnian muslimipakolaiset kertovat serbien murhanneen siviiliasukkaita ja leikanneet kurkut auki”. Sitten ministeri Pekka Haavisto muistuttaa ”Srebrenican kaltaisista kauhukertomuksista”. Lopussa kerrotaan helpottava taru siitä kuinka ”Sodat taltutettiin NATO: n, käytännössä Yhdysvaltojen avulla”. Sarjan ykkösosa päättyy ihanaan yhteenvetoon, kuinka ”Suomi taisteli demokratian puolesta talvi- ja jatkosodassa”. Tällaisella falskilla tarinalla pyritään saamaan suomaiset uskomaan paitsi omaan taisteluun demokratian puolesta, myös Ukrainan taisteluun samoin eväin. Tosiasiassa Suomi taisteli toisessa maailmansodassa kuten Ukraina tällä hetkellä natsi -tunnuksin, natsi-Saksan rinnalla. Koko Euroopan unioni taistelee nyt yhdessä natsismia Ukrainan rinnalla kannattaneen Yhdysvaltojen kanssa toisen maailmansodan revanssia Venäjää ja koko natsismin vastaista maailmaa vastaan.
*** Suomi on Eurooppalainen valehtelee räikeästi. Yhdysvallat oli nimittäin jo Reaganin aikana 1980-luvulla suunnitellut Jugoslavian hajottamista ja sotilaallisen sillanpääaseman saamista Balkanille. Maa sai liittolaisekseen Saksan ja liittokansleri Helmut Kohlin. Saksan talous tarvitsi vahvistusta maan yhdistymisen aiheuttamaan taloudelliseen kaaokseen. Euroopan unioni perustettiin palvelemaan USA:n aseteollisuutta. Kroatian pankit, vakuutuslaitokset ja Jugoslavian muiden osavaltioiden omaisuus ryöstettiin sodan ja talouspakotteiden avulla. Serbia oli ainoa demokratiaa ja eri kansanryhmien tasa-arvoa toteuttava kansanryhmä. Serbit vastustivat Jugoslavian hajottamista, minkä vuoksi lännen valtamedioiden oli osallistuttava serbien demonisointiin. USA ja EU suorittivat Jugoslavian tuhoamisen Osama bin Ladenin ja Yhdysvaltojen natsi- ja albaanidiasporan rahoituksen tukemana. Natsit siirtyivät USA:sta ja Kanadasta vanhoihin kotimaihinsa Balkanille. Suomen media ja poliitikot tukivat niitä voimia, joita USA ja EU tukivat. Kroatian presidentiksi oli valittu holokaustin kieltäjä Franjo Tudjman ja Bosnian presidentiksi, ohi vaalituloksen Alija Izetbegovic, joka oli kirjoittanut v. 1970 islamilaisen julistuksen. Islamilainen julistus kaavaili Bosniaan islamilaista kalifaattia, jonka mukaan ”paras serbi on kuollut serbi”.
***
Toisen maailmansodan aikana Kroatia ja Bosnia kuuluivat fasistiseen Kroatian valtioon. Suomi tunnusti Kroatian, jossa serbit kerättiin ortodoksisiin kirkkoihin ja poltettiin elävältä tai koottiin keskitysleireihin, joissa erityiskäsittelyn saattoi saada ”serbileikkurista”. Leikkuri oli käyrä veitsi, johon kiinnitetty nahkahihna sidottiin ranteen ympärille. Leikkurin avulla saattoi kätevästi katkaista serbin kaulan. Keskitysleirejä oli 17. Sekä kroaatit että Bosnian muslimit tekivät yhteistyötä natsiaatteen puolesta. Toisen maailmansodan kauhut toistuivat EU:n aloittaessa yhdessä Yhdysvaltojen kanssa Jugoslavian hajottamisen. Bosnian muslimiperheet, nyt toisen maailmansodan hirmutekoihin osallistuneiden muslimien lapset ja lapsenlapset osallistuivat erityisesti Srebrenican kaupunkia ympäröivien kylien serbisiviilien teurastukseen.
*** Olen kuvannut nuo vv 1991 -1992 Srebrenicasta käsin serbikyliin tehdyt murharetket teoksessani ”Lupa olla julma”. Jugoslavian lähettiläs toimitti noista retkistä yksityiskohtaisen raportin, sekä uhrien että hyökkääjien nimet mainiten YK:n käsiteltäväksi. Raporttia ei koskaan käsitelty. Yhdysvaltojen ulkoministeri Madeleine Albright oli kieltänyt myös mediaa kertomasta siitä. Yli 2000 uhrin, joiden kohtalosta on tehty tieteellinen lähes 1000 sivuinen teos. On karmaisevaa lukea raporttia, jossa fanaattiset opettajat kannustavat tappamaan. Hyökkääjät saattoivat istahtaa tappamansa serbi-maanviljelijän talon kuistille, avata isännän luumuviinapullon ryyppyä varten ja kehua kuinka hyvää se on. Srebrenican kaupunkia ei ollut koskaan julistuksista huolimatta de-militarisoitu. Muslimi-armeija terrorisoi kaupunkilaisia niin serbejä kuin muslimeja – raiskasi naisia. YK:n rauhanturvaajat, ensin kanadalaiset, heidän jälkeensä hollantilaiset sotilaat eivät uskaltaneet riisua muslimijoukkoja aseista.
*** Srebrenican joukkomurha heinäkuun 1995 alkupuolella, keksittiin heinäkuun lopulla ICTY:n toimihenkilön toimesta Tuzlassa. Tarun tarkoituksena oli peittää yhdysvaltalaisten kenraalien kouluttamien kroaattijoukkojen suorittama 200 000 serbiasukkaan karkotus tykki – ja kranaattitulella 1600-luvulta peräisin olevilta asuinsijoiltaan Kroatian Krajinasta. Karkotusta kutsuttiin ”Operaatio Myrskyksi”. Presidentti Tudjman karjui alaisilleen 31.7. 1995: ”Lyökää niin että serbit käytännössä häviävät Kroatiasta.” Yhdysvaltojen puolustusministeri sanoi muutama vuosi sitten Operaatio Myrskyn olleen hienoin taistelu sitten toisen maailmansodan. Srebrenica-tarua on kehitelty ja vaalittu Yhdysvaltojen johdolla jo vuosikymmeniä. Siten ”Suomi on Eurooppalainen”- ohjelma on täydellinen USA:n haluaman tarinan vahvistus. Ministeri Haaviston värisevällä äänellä annettu todistus ”Srebrenicasta” ja ex suurlähettiläs Rene Nybergin toteamus Krimin valtauksessa tapahtuneesta ensimmäisestä toisen maailmansodan jälkeisestä väkivaltaisesta rajansiirrosta on absurdia.
***
Suomi on Eurooppalainen- sarjaa voisi käyttää opetuselokuvana propagandasta – näin se tehdään! Lopputoteamus on aivan fantastinen: ”(Jugoslavian) Sodat taltutettiin NATO: n - käytännössä Yhdysvaltojen avulla.” Kliimaksia olisi voinut vahvistaa sotilasmarssilla.
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomi on Eurooppalainen-sarja, Yle:n suorittama falski historian väärennös, Euroopan rajat, ETYK, Jugoslavian sota, Krim, Pekka Haavisto, Rene Nyberg, Srebrenica, Suomi "demokratian" puolustajana toisessa maailmansodassa, historian väärentäminen verovaroi |
Suomen ulkopoliittinen johto vaikenee Gazan keskitysleirin pommituksistaTorstai 20.5.2021 klo 11.43 - Pirkko Turpeinen-Saari Suomen hallitus ja tasavallan presidentti vaikenevat kahdella kielellä Israelin Gazan piiritettyyn keskitysleiriin kohdistamista pommituksista. Vuodesta 2008 saakka Israelin ja Eyptin piirittämänä ollut Espoon kokoinen alue on kahden miljoonan, alunperin Israelista lähtemään joutuneen pakolaisen asuinpaikka. Piirityksestä johtuen alueen olosuhteet muistuttavat keskitysleiriä. Koska rakennustarvikkeita, lääkkeitä, tuonti- ja vientitavaroita ei voida kuljettaa Israelin vartioiman rajan yli, alueen talous, työllisyys, terveydenhuolto, vedensaanti,viemärilaitos, sähköntuotanto ovat käytännössä poikki. Koronaepidemia räjähtää käsiin. Tilanne muistuttaa elävästi Jugoslavian hajottamiseen liittyviä Serbian pääkaupungin Belgradin pommituksia vuonna 1999. Pommitusten aloittamisen ratkaisi Suomen valtiojohdon suorittama oikeuslääkäreiden tutkimustulosten salaus. Maaliskuun 24 päivänä NATO aloitti oman historiansa ensimmäiset sotatoimet, jotka olivat useiden kansainvälisten lakien vastaisia. Suomi toimi Saksan ulkoministeriön vahvana tukijana.Liittokansleri Helmut Kohl ja Angela Merkel hänen hallituksensa jäsenenä olivat koko sotaprosessin sytyttäjät vuonna 1992 mutta juuri ennen pommitusten aloittamista Saksan hallitus oli vaihtunut sosialidemokraattien ja vihreiden johtamaksi aivan yhtä agressiiviseksi kommunismin kitkemisen toteuttajaksi. Lähes 10 vuotta jatkuneet serbeihin kohdistuneet talouspakotteet ja talouden perusrakenteiden tuhoaminen ja Tonavan liikenteen katkaiseminen olivat aiheuttaneet Gazaa muistuttavan humanitaarisen katastrofin. Hoidettavissa oleviin sairauksiin ei ollut lääkkeitä, ihmiset kaivoivat ruumiita ylös haudoista saadakseen sieltä sukulaisensa sydämen tahdistimen, syöpään kuolevat kuolivat ilman kipulääkkeitä. Sillat, maantiet, junaraiteet, junat pommitettiin. Tänään 20.5. on vuosipäivä, jolloin 20.5.1999 NATO:n pommi iski Belgradin synnytyssairaalaan tappaen kolme tehohoidossa ollutta potilasta sekä yövartijan. Lentävät lasinsirpaleet vahingoittivat kolmea juuri synnyttävää äitiä viiltäen heidän kasvojaan. Yhdeltä aamuyöllä rypälepommit iskivät Dragisha Misovicin sairaalaan Belgradin keskustassa. Neurologinen osasto, synnytysosasto, gynekologinen osasto ja lastenosasto tuhoutuivat. Iskun aikana neljällä naisella oli synnytyspolttoja. Eräs synnyttäjä, jolle oltiin suorittamassa keisarinleikkausta, vammautui. Hänet siirrettiin kellariin, jossa lapsi lopulta syntyi. Tässä iskussa kuoli neljä ja useita loukkaantui. 13.5. 1999 NATO oli kehunut jauhavansa ilmasodalla Jugoslavian armeijan murskaksi, aivan kuten Netanjahu uhoaa jatkavansa Gazan pommituksia. NATO katkaisi jälleen sähköt Belgradista, Nisistä ja Novi Sadista. Saksan vihreiden ulkoministeri Joschka Fisher puolusti voimakkaasti tukeaan ilmapommituksille. Jugoslavian pommitusten päätösvaiheessa Suomi jälleen nousi päärooliin rauhanneuvotteluissa. Jugoslavia ei alistunut koko maan NATO-miehitykseen kuten Rambuilletin neuvotteluissa oli edellytetty. Ahtisaari vaati maata alistumaan sen maakunnan Kosovon miehitykseen. Presidentti Milosevicin kysyessä mitä tapahtuu elleivät he suostu tähän miehitykseen. Tilaisuudesta otetulla videolla on nähtävissä kuinka presidentti Ahtisaari siirtää valtavan keskelle pöytää sijoitetun maljakon syrjään ja pyyhkäisee kädellään:"Siinä tapauksessa tulemme mattopommittamaan Belgradia niin, että viikossa tulee puolimiljoonaa uhria." YK päätti rauhansopimuksesta, jossa Kosovo tulee tilapäisesti miehitetyksi, mutta pysyy Serbian maakuntana. Heti pommituksen päätyttyä Yhdysvaltojen armeija alkoi rakentaa tuohon Serbian maakuntaan jättimäistä Bondsteel- sotilastukikohtaa. Ahtisaari aloitti neuvottelut Kosovon tulevasta asemasta, jonka häntä korkeammat voimat olivat jo päättäneet päätyvän Kosovon itsenäistämiseen - laittomasti, YK:n päätösten vastaisesti. Mietimme, miksi ulkoministeri Pekka Haavisto tai presidentti Sauli Niinistö ei sano mitään Gazan pommituksista. Siihen näyttäisi olevan looginen selitys. Paavo Lipposen ensimmäisessä hallituksessa, joka osallistui yhteistyössä Saksan ulkoministeriön kanssa edellytysten luomiseen holokaustin uhrien, serbien, pommituksille, istuivat sekä Pekka Haavisto että Sauli Niinistö. Lisäksi Niinistö oli toiminut EDU:n Euroopan demokrattisen unionin puheenjohtajana Helmut Kohlin suosituksesta. Siten ainakin Kohlin ja Niinistön ehkä Merkelinkin tavoitteet ja toimintatavat vaikuttavat samankaltaisilta. Kuten edellisessä blogissani totean, antisemitismin ja antisiionismin eron hämärtämisellä saa oikeutuksen julmuuksiin vailla vertaa. Holokaustin uhreiksi juutalaisten rinnalla toisessa maailmansodassa joutuneet serbit katsottiin tarkoituksenmukaiseksi demonisoida Jugoslavian hajottamisen yhteydessä Hitlereiksi, jotta Saksa sai haltuunsa Jugoslavian infrastruktuurin ja Yhdysvallat sotilaallisen vahvan jalansijan Serbian maaperälle. Samaa temppua käytetään Palestiinan suhteen. Mandelan kaltaiset vapaustaistelijat Hamas liittolaisineen demonisoidaan terroristeiksi heti sen jälkeen kun he ovat voittaneet vaalit ja kansa on valinnut heidät johtoon. Yhdysvallat ja Saksa ovat valheellisin perustein julistaneet uskollisuuttaan Israelille tilanteessa, jossa 100 vuotta kestäneet palestiinalaisiin kohdistuneet ihmisoikeusrikkomukset ovat kumuloituneet juuri nyt nähtäväksi katastrofiksi. Suomi on tässä "sopimuksiin perustuvan kansainvälisen yhteisön jäsenenä", mutta hirmutekoihin kykenevänä asianosaisena. Vaikeneminen ei poista vastuuta. Tsekin presidentti Milos Zeman on pyytänyt Serbian presidentti Vucicilta Belgradin vierailullaan viime tiistaina anteeksi Tsekin osallistumista NATO:n pommituksiin. Tsekki yritti estää pommitukset, mutta jäi yksin. Kosovon laittoman itsenäisyyden tunnustamisen on moni maa perunut. Israelin presidentti on sanonut tunnustamisen perustuneen Yhdysvaltojen voimakkaaseen painostukseen. Saa nähdä kykeneekö Suomi nousemaan palvelijan roolistaan itsenäiseksi ja vastuulliseksi maaksi. Virallinen Suomi pyrkii näyttäytymään aina uhrina, jolloin ei voi vastata omista hirmuteoistaan. Presidentti Zeman on rohkaiseva esimerkki. Voittaisiko moraali sittenkin Yhdysvaltojen väkivallan ja taloudellisen vallan ehtoihin alistumisen. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sauli Niinistö, Pekka Haavisto, Lipposen I hallitus, Gazan pommitukset, Israel, Belgradin pommitukset 1999, serbien holokausti, Ahtisaari, Kosovo, Tsekin presidentti Zeman, USA |
Kuka on kutsunut Suomen SyyriaanKeskiviikko 3.6.2020 klo 14.57 - Pirkko Turpeinen-Saari Ulkoministeri Pekka Haavisto totesi 1.6.2020 a-studion haastattelussa Suomen toimivan osana USA-johtoista ISIS: in vastaista koalitiota Syyriassa. Minulta on jäänyt huomaamatta, että Syyrian hallitus olisi kutsunut Suomen maahan. Millä mandaatilla Suomi on siellä? Yhdysvalloilla on maine jihadistien tukijana. USA on rahoittanut, aseistanut ja käyttänyt heitä jalkaväkenään ensin Afganistanissa 1980-luvulla, sen jälkeen Bosniassa ja Kosovossa 1990-luvulla. Yhteistyökumppani Osama bin Laden muodostui rasitukseksi, kuten moni muukin myöhempi avainhenkilö ja yhteistyökumppani. Lopputuloksena on ollut näyttävät videoidut entisten liittolaisten murhat. Syyriassa ISIS-joukot ja muut jihadistiryhmät ajavat upouusilla jeepeillä. Toki heitä välillä pommitetaan, mutta yhtä usein heille pudotetaan ruokatarvikkeita, ammuksia ja lääkkeitä tai heitä siirretään helikoptereilla paikasta toiseen, jopa maasta toiseen tilanteesta ja tarpeesta riippuen.
Useat EU:n NATO-maat ovat rakennuttaneet sementillä vuorattuja tunneleita jihadisti- jalkaväelleen. Yhdysvaltojen ja entisten EU-siirtomaavaltojen tavoitteena on ryöstää raaka-aineita, hyödyntää huume- ja elinkauppaa sekä suorittaa hallituksen vaihdoksia synnyttämällä ja ruokkimalla kulttuurisia tai uskonnollisia eroavaisuuksia. Kyseisten maiden valtamediat palvelevat propagandalla näitä tavoitteita, demonisoivat hajotettavan maan hallinnon ja kuvaavat oman ryöstöretkensä humaaniksi demokratian edistämiseksi. Syyrian sekulaarinen hallinto, jossa kaikki uskonnot ovat tasa-arvoisia, halutaan USA:n ja Saksan sekä muiden NATO-maiden johdolla siirtää muslimiveljeskunnan hallintaan, koska siitä arvellaan olevan taloudellista hyötyä. Kuulumme Euroopan unioniin. Unionin maiden toimet Syyrian alueella eivät ole tietääkseni tulleet käsitellyiksi Suomen eduskunnan suuressa valiokunnassa tai perustuslakivaliokunnassa, kuten esimerkiksi al-Holin leirin suomalaisten hakuprosessiin liittyvät ongelmat ovat tulleet. Euroopan unioni on kapitalistinen projekti, joka takaa sopimuksen muodossa pääomien, työvoiman, tavaroiden ja palveluiden vapaan liikkuvuuden ikään kuin perustuslaillisena oikeutena. Se on unioni, jossa on laitonta vastustaa kapitalismia. Unionissa talouspolitiikkaa ei ratkaista demokraattisesti. Tuomarien tulkinnan perusteella päätetään, ”onko asia perussopimuksen mukainen”. Niinpä Euroopan unionissa poliittinen ja taloudellinen liberalismi on globalisaation laillinen muoto. Onko se päätynyt säätelemään myös suhdetta EU:n ulkopuolisiin maihin samalla tavalla – tosin sotilaallisella voimalla ryyditettynä? Onko EU:n ulkopuolisten maiden pääomien, öljyn, kulttuuriaarteiden ja muun kansallisvarallisuuden liikkuminen/ryöstäminen jihadistien ja pommitusten avulla Euroopan unionin ja Suomen uusi ulkopoliittinen normaali? Tästäkö olemme äänestäneet? |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: EU, vapaa liikkuvuus, Pekka Haavisto, uusi ulkopolitiikka, Syyria |
Suomen ulkopoliittinen johto toistaa historiallisia virheitäänKeskiviikko 24.7.2019 klo 14.12 - Pirkko Turpeinen-Saari EU:n puheenjohtajamaa Suomi toistaa kansallista ulkopoliittista linjaansa vaikka se on Euroopan mittaisessa roolissa. Edellinen ulkoministeri Timo Soini kiiruhti Suomen puolesta, tietenkin yhteistyössä tasavallan presidentin kanssa, tunnustamaan Venezuelan oppositojohtajan maan lailliseksi johtajaksi USA:n haluamalla tavalla Miksi? Nyt ulkoministeri Pekka Haavisto on, tuskin ilman tasavallan presidentin suostumusta ilmaissut tukensa Iso-Britannialle sen aiheuttamassa tankkerikiistassa. Mikäli tietoni pitävät paikkansa, Yhdysvallat kehoitti Iso-Britanniaa pidättämään Gibraltarin salmessa Iranilaisen tankkerin, jonka se väitti vievän öljyä Syyriaan. Sen jälkeen Iranin ja lännen välillä on ollut vaihtelevia tankkerien häiritsemisiä Hormuzin salmessa.Britannia ja Yhdysvallat ovat lisänneet sotilaallista läsnäoloaan alueella. Mitä erityistä tukea Iso-Britannian otteet kaipaavat Suomen ulkoministeriltä? Luulisi EUn johtavassa asemassa olevan valtion esiintyvän sovinnon rakentajana eikä konfliktin eskaloijana. Iranin ydinsopimuksen täytäntöönpano ei ole EU:n osalta toteutunut sovitulla tavalla. EU on sopinut Iranin kanssa siitä, että se toteutta sopimusta USA:n pakotetoimet kiertäen. Näin se ei ole tehnyt. Pekka Haaviston olisi luullut ottavan objektiivisen, tasapuolisen kannan ja korostanut edellyttävänsä EU:n kiihdyttävän sopimuksen noudattamista. Sen sijaan Haavisto ottaa osapuolikannan välillisesti arvostellen Irania eikä EU:ta tai vielä EU:n jäsentä Iso-Britanniaa tilanteen eskaloimisesta. Vielä voisi kysyä, millä tavalla Suomi edistää Syyrian tilanteen paranemista, jos se ei millään tavalla kritisoi jatkuvia Syyrian pakotteita. Pakotteet estävät jälleenrakennuksen ja aiheuttavat kärsimystä Syyrian asukkaille. Pakotteet ovat poliittisia ja edistävät vain niiden USA:n lisäksi myös EU-valtioiden tavoitteita hallituksen väkivaltaiseksi vaihtamiseksi. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Iran, Venezuela, Iso-Britannia, Pekka Haavisto |
Suomen poliitikkojen todellisuus ei ole minunMaanantai 2.2.2015 klo 9.56 - Pirkko Turpeinen-Saari Pekka Haavisto käsittelee blogissaan suomalaisille poliitikoille tuttuun tyyliin Venäjän arvoja ylhäältä alaspäin. Hän tietää mikä Venäjälle olisi hyväksi, mutta kun se ei tottele. Länsimainen demokratia, ihmisoikeudet, vapaat vaalit, naisten tasa-arvo, ilmaisuvapaus ja kansalaisyhteiskunta, ne meillä "läntisessä maailmassa" ilmeisesti on, mutta Venäjällä ei? Pertti Salolainen, Heidi Hautala ja Jussi Niinistö pohtivat 29.1. A-studiossa Suomen osallistumista Yhdysvaltojen Virossa järjestettävään lentosotaharjoitukseen. Vihreiden Heidi Hautala, joka on uskaltanut puhua suunsa puhtaaksi Venäjän kauheuksista eduskunnan juhlakokouksessakin, syytti nyt Venäjää Euroopan oikeiston tukemisesta. Tässä on ongelma. Suomalaiset poliitikot joko eivät tiedä tai eivät tunnusta sitä, että Yhdysvallat sekä omassa roolissaan, että NATO:n ylipäällikön roolissa pyrkii määräämään sen miten asioiden tulee olla. Se haluaa, että maailmaa hallitaan 80 rikkaimman yksilön ja Wall Streetin ja aseteollisuuden etujen mukaan. Presidentti Obama julisti valtion tilaa koskevassa puheessaan Yhdysvaltojen olevan maailman johtaja. Jos Pekka Haavisto katsoo meidän "läntisten arvojen" olevan samat kuin Yhdysvaltojen arvot, joita se edistää aseiden voimalla, silloin vaalien ostaminen rahalla on demokratiaa parhaimmillaan. Osoittivathan kuuluisat 8 vuoden takaiset Suomen eduskuntavaalit, että rahalla voidaan ostaa porvarihallitus. Kidutusta harjoittavat salaiset USA:n vankilat Liettuassa ja Puolassa edustavat länsimaista demokratiaa. Yhdysvaltojen kansalaisen nimittäminen Ukrainan valtiovarainministeriksi, liettualaisen talousministeriksi vastoin Ukrainan omaa perustuslakia lienee myös länsimaista demokratiaa. Istuin viime torstaina tyttären tyttäreni kanssa Doc Pont dokumenttielokuvafestivaalin katsomossa. Näimme Laura Poitrasin elokuvan Citizen four, joka kuvaa tunti tunnilta Edward Snowdenia Hong Kongilaisessa hotellihuoneessa, hänen paljastaessaan NSA:n suorittamaa maailmankattavaa vakoilua . Urkinnan laajuus, ei ollut vaikuttavin asia elokuvassa vaan se kuinka Iso-Britannia ja Saksa ovat täysin rinnoin mukana. Sama Ison-Britannian Menwithhillin tukikohta, joka jo 1960-luvulta lähtien palveli USA:n Uuden Seelannin, Australian, Kanadan ja Ison-Britannian yhteistä Echelon-satelliitti vakoilua, toimii myös NSA:n keskuksena. Nyt Saksa on myös massiivisesti mukana ja sen alueen keskus toimii myös Yhdysvaltojen murhalennokkien tärkeänä toimintapisteenä. Yhdysvallat toimii kaikkien kansainvälisten lakien yläpuolella. Kun se katsoo haluavansa murhata kaikki kommunistit, se lähtee liikkeelle miljoonista aasialaisista, tuhoten ihmisten ohella luonnon ja elinkeinot, kun kommunistit loppuvat, vuoroon tulevat edistykselliset etelä-amerikkalaiset, sen jälkeen arabisosialistit, jotka ajattelevat liian itsenäisesti oman maanosansa etua eivätkä ylikansallisen pääoman etua. Yhdysvallat rahoittaa sotilasdiktatuureja, jihadisteja, fasisteja voidakseen edistää maailman valloitustaan.Nyt CIA tukee Syyrian ISIS:tä ja Pentagon pommittaa sitä. Kun CIA vuorostaan kysyi Bosnian sodan aikana, miksi tietty kuljetuskone, joka eilen oli Istanbulin lentokentällä, on nyt Zagrebissa, presidentti Clinton vastasi ettei tarvitse huolehtia, asia on hoidossa. Clinton nimittäin hoiti Kroatian suurlähettiläs Zimmermanin kanssa asekuljetukset kroatialaisille ja Bosnian Izetbegovichin jihadisteille aseidenvientikiellon aikana. Yle ei ole näyttänyt viime vuoden Oscar-ehdokasta Dirty wars- dokumentti elokuvaa, jossa toimittaja Jeremy Sachill kuvaa Yhdysvaltojen rikollisia toimia Afganistanissa, Jemenissä ja Somaliassa. Yhdysvalloilla on salaisia armeijoita, salaisia tuomioistuimia, asioita, joista niin presidentti kuin NSA valehtelevat kongressille ja senaatille. Läntisiä arvoja nekin. HeSa:n Laura Saarikoski kertoi 1.2. kuinka Yhdysvaltojen poliitikot vaativat lisää aseita Ukrainaan perustellen sitä yksittäisillä Itä-Ukrainan alueella tapahtuneilla iskuilla, joista syytetään kapinallisia. Malesialaiskoneen alasampuminen on jo tyhjennetty propaganda-arvosta.Venäjä olisi halunnut kansainvälisen tutkijalautakunnan, lännelle riitti, että tutkinta on Kiovan hallituksen peukalon alla.Mistä syystä lännelle tutkinnan sabotointi on yht'äkkiä demokratiaa. Samalla tavalla presidentti Izetbegovich Bosniassa kertoi kalifaattia rakentavalle puolueelleen presidentti Clintonin luvanneen NATO:n pommittavan serbialueita, jos Srebrenicassa saadaan 5000 kuollutta.(Tästä kokouksesta on You-tube video) Monet muut provokaatiot synnyttivät samankaltaisia tilanteita. Ensin provokaatio ja sen jälkeen nopeat vaatimukset vastapuolen pommittamisesta. Racsakin kylän "sotarikoksen"lavastus oli erinomainen esimerkki, mikä provokaatio toimi sopivana Jugoslavian pommitusten tekosyynä. Istuessani elokuvakatsomossa totesin lopullisesti, että tämä valheellinen todellisuus, jossa suomalaisten poliitikkojen enemmistö, koko Sanoman media ja Yle toimivat, ei ole minun todellisuuteni. Asian vahvisti se, minkä vaikutelman sain tuosta A-studion omahyväisestä, pinnallisesta, kaiken eettisyyden ja itsenäisen ajattelun puutteessa olevasta todellisuudesta. Lentoharjoituksella tuon kaikkia lakeja kunnioittamattoman maan ilmavoimien kanssa ei ole mitään tekemistä demokratian tai ihmisoikeuksien kunnioittamisen kanssa. Suomi on Saksan kanssa niin 1918 kuin 1941 pyrkinyt kaikin tavoin tuhoamaan Neuvostoliittoa ja sen sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen perustuvaa järjestelmää. Suomi on viekkaasti yhdessä Saksan kanssa miinoittanut Suomenlahden 1941 niin, että Tallinnasta väestön evakuointia suorittavat laivat räjähtivät ja upposivat vieden tuhansia ihmisiä meren pohjaan. Nyt tietenkin yhteiset lentosotasuunnitelmat ja talouspakotteet maailmanvalta Yhdysvaltojen kanssa ajavat samaa asiaa, Venäjän vaurioittamista jopa tuhoamista. Yhdysvallat on korvannut Saksan pyrkimyksessä maailmanvaltaan, Suomi vapisee. Ottaisiko makean palan vallasta? Jos suomalaiset poliitikot eivät kykene ajattelemaan mikä etu todellisesta liittoutumattomuudesta on demokratialle ja itsenäiselle ajattelulle, toivottavasti kansa ei ole menettänyt Sanoma Oy:n ja Yle:n rumputulesta huolimatta vielä arvostelukykyään. Todellinen liittoutumattomuus on oman edun mukaisesti arvioitua halua elää rauhassa. Yhdysvaltojen ja EU:n provosoima traaginen Ukraina- näytelmä ei saisi johtaa harhaan. Uskon, että Venäjällä ei ole unohdettu sitä, mitä merkitsi kun päiväkoti, terveydenhuolto, koulu yliopistokoulutukseen saakka oli ilmainen. Miltä tuntui kun sosiaalinen oikeudenmukaisuus oli yhteiskunnan kehittämisen keskiössä. Kun luottamustehtäviin valittu henkilö oli tuttu työpaikalta.Käsitys poliittisesta demokratiasta länsimaissa ei ole totta. Raha ratkaisee vaalit. Mitä merkitsee se, kun presidentti Putin sanoo, että Venäjällä on toiset arvot. Münchenin puheestaan lähtien tuo paljon kärsineen maan presidentti ilmoitti, että Venäjä ei alistu Yhdysvaltojen ja NATO:maiden pakkovaltaan ja arvoihin. Ihmisoikeuksien puolustaminen nyt Ukrainassa on edellyttänyt todellista ihmishenkien pelastamista Krimilla. Venäjän puolustaminen vuorostaan edellyttää Sevastopolin tukikohdan säilyttämistä. Venäjä puolustaa objektiivisesti omaa maa-aluettaan. Kiovan laiton hallitus aloitti sodan ihmisoikeuksiensa tunnustamista edellyttäviä itä-ukrainalaisia vastaan. Nürnbergin sotarikostuomioistuin katsoi, että sodan aloittaminen on suurin sotarikos. Siten Kiovan hallitus on vastuussa sodan aloittamisesta, joten sen on päätettävä myös sen lopettamisesta. Suomen media ja poliitikot vaikenevat Yhdysvaltojen osuudesta Ukrainan kriisissä. Victoria Nuland, apulaisulkoministeri sanoi Yatsenjukin olevan heidän miehensä, Klitschko vuorostaan on Saksan Kondrad Adenauerin säätiön tukema poliitikko. Yhdysvaltojen sodat on käyty sen oman maa-alueen ulkopuolella. Laittomien sotien jäljet ovat korjanneet muut. Yhdysvallat pitkitti Bosnian sotaa, se pitkittää Syyrian sotaa. Ihmisten kärsimysten lievittäminen delegoidaan YK:lle ja pakolaisvirrat saa hoitaa Eurooppa. Suomi osoittaa uskollisuutta USA:n laittomille sodille osallistumalla paikkaustyöhön, ensimmäistä kertaa sotatoimiin Afganistanissa. Sotatoimille annetaan sieviä nimiä, jotta voidaan omaa sotaisuutta nimittää rauhantahtoisuudeksi. Mustan kääntäminen valkoiseksi on propagandan ja aivopesun tarkoitus. Psykiatrina arvioin, että nykyinen keski-ikäisten toimittajien ja poliitikkojen polvi on elänyt väkivaltavideoiden, itsekkyyden ja manipulaation maailmassa huomaamatta sitä, että eläytyminen, tunteet ja todellinen tasa-arvo vasta tekevät ihmisestä ihmisen. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Minne menet Pekka Haavisto, Venäjän arvot, propagada, Yle, Hautala, Salolainen, Niinistö |
Suomi, NATO ja Jugoslavian pommituksetTiistai 5.2.2013 klo 10.56 - Pirkko Turpeinen-Saari Ennen matkaa katsoin Belgradin kaupungin kotisivun "Historia"-osiota. Yksi osa luetteloi päivä päivältä maaliskuun lopulta kesäkuun alkuun 1999 kaikki ilmahälytykset, pommitusten kohteet ja niiden aiheuttamat tuhot. Päiväkoteja ja sairaaloita. Voimalaitosten pommitusten seurauksena laajat alueet koko maasta, jopa Republika Srbskan puolella, jäivät kokonaan ilman vetta ja sähköä. Presidentin palatsi, Sveitsin lähetystö. USA, Britannia, Ranska, Italia, Belgia, Hollanti, Tanska, Turkki, Espanja, Kanada, Saksa ja Portugal olivat NATO:n laittomien pommitusten suorittajia. Italian ulkoministeri ehdotti vain sotilaskohteiden pommittamista mutta USA ehdottomasti vaati siviilikohteita. Pommituksia perusteltiin Jugoslavian käyttäytymisellä Kosovon alueen albaaniväestöä kohtaan. Maan albaaniväestön fundamentalistinen terrorijärjestö UCK oli aloittanut, runsas vuosi ennen pommitusten aloittamista serbipoliisien, serbien ja yhteistyötä serbien kanssa harjoittavien albaanien tappamisen pyrkiessään taisteluillaan saavuttamaan itsenäisen muslimivaltion ehkä osana suur-Albaniaa. Yhdysvaltojen ja USA:n vaikutuspiirissä olevan IMF:n irtisanoessa varoittamatta Jugoslavian saamat lainat, maan talouskurimus kiihtyi. Varakkaampien Slovenian ja Kroatian irtauduttua (EU:n ja USA:n voimakkaalla tuella) Jugoslaviasta, köyhä Kosovo jäi entistä enemmän Jugoslavian (Serbian) vastuulle, jolloin albaaniväestön asema heikkeni. Sosialistinen järjestelmä oli aikaisemmin taannut eri alueiden välisen tasauksen, mutta kriisin oloissa se ei ollut enää mahdollista.Albaaniväestön protesteja seurasi keskushallinnon kiristystoimia, jotka johtivat kriisin eskaloitumiseen. Kosovon alueella käytiin jatkuvasti kahakoita armeijan ja serbipoliisien toimesta kansainvälisiä jihadisteja ja UCK:n terroristeja vastaan. Molemmin puolin tapahtui joukkotappamisia. Erityisen symboliseen asemaan nousi Racakin kylästä löydetty kuoppa, jossa oli 23 ruumista. Osa mediaa ja NATO (USA:n diplomaatti Walkerin hahmossa) katsoivat tämän "joukkoteloituksen" kaltaisen toiminnan olevan osoitus Jugoslavian hallituksen ja erityisesti presidentti Milosevicin aikomuksesta suorittaa albaanien kansanmurha. Suomalainen oikeushammaslääkäri Helena Ranta työtovereineen tutki Racakin ruumiit. Miksi totuuden löytäminen kesti niin kauan, että NATO aloitti pommitukset ennen kuin työryhmä sai julki, että ruumiita ei ollut teloitettu vaan ne oli amuttu kaukaa, jotkut ehkä sattumalta pakoon juostessaan? Oletetun massamurhan päivänä pikkuruisessa kylässä taisteltiin aamusta iltaan. Siviilit olivat jo edellisenä kesänä lähteneet kylästä. Jugoslavian armeija oli ilmoittanut tiedotusvälineille |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ahtisaari, Helena Ranta, Pekka Haavisto, presidentti Niinistö, UCK, Naton pommitukset, Jugoslavia, Racak, ICJ, |