Väkivallanteot ovat erilaisia;tottumus tappaa empatian

Sunnuntai 3.1.2010 klo 11.30 - Pirkko Turpeinen-Saari

Espanjassa asuessani tutustuin Kosovon-albaani naiseen, joka oli kotimaassaan hiljattain tappanut kansalaisiaan, serbejä. Tappaminen oli muuttanut hänen persoonallisuuttaan syvästi. Kova kuori, luontevan keskustelun vaikeus, syrjässäolo ja toisten tarkkailu loi vaikutelman syvästi traumatisoituneesta henkilöstä.

Haagin Jugoslavia-tribunaalin syyttäjä Carla del Ponte on todennut Haagin oikeusistuimen olleen puolueellinen jättäen muslimi-sotarikolliset syyttämättä ja demonisoiden serbit. Hänen mukaansa Kosovon pääministeri on sotarikollinen. Presidentti Martti Ahtisaari on vaikuttanut suomalaisessa keskustelussa voimakkaasti mustavalkoisen asetelman syntymiseen ja ylläpitoon. Serbit ovat pahoja ja albaanit hyviä. Tämä on legalisoinut länsivaltojen samoin mustavalkoista asennetta.

Suomea hallitseva Venäjä- ja Serbikielteisyys ovat johtaneet idealistiseen Kosovon albaanien ja tsetseenien sijoittamiseen uhrin asemaan. Silloin unohdetaan Vesa Toijosenkin taannoisessa TV 1:n Jugoslavia-ulkolinjassa kuvatut sadat tuhannet sisäisessä maanpakolaisuudessa olevat serbiuhrit. Sadat Suomeen otetut tsetseeni- ja Kosovon albaanipakolaiset eivät saa tarvitsemaansa psykologista ja psykiatrista tukea. Kun joukossa on sisällissodan osapuolia, niin tappajat kuin uhrit tarvitsevat psykologista apua.

Professori Eero Backman luo erinomaisen yleiskatsauksen suomalaiseen väkivaltaperinteeseen 3. 1. 2010 HeSa:n mielipideosastossa. Tappaja kasvattajana on hankalassa roolissa. Ne yhteiskuntaryhmät, joille tappaminen on tuonut kunniaa ja arvostusta siirtävät roolimallin helpommin jälkeläisilleen kuin sellaiset, jotka ovat pakosta osallistuneet sotaan.

Sisällissodassamme valkoiset tappajat saivat kunniaa, valta-asemia ja valtion eläkkeitä eikä heidän tappamiskulttuuriaan rangaistu. Punaiset sen sijaan tuomittiin rikosoikeudessa, teloitettiin ja sijoitettiin vankileireille ja heidän jälkeläisensä ajettiin entistä surkeampaan oikeudettomaan asemaan ja köyhyyteen.

Väkivallanteot eivät tule Suomessa loppumaan niin kauan kun kulttuurissamme tappamista muodossa tai toisessa ihannoidaan. Ellemme kykene näkemään maailmanpolitiikkaa sotineen monipuolisesti ristiriitaisine pyrkimyksineen, joissa pahuus ja hyvyys ovat prosesseja, emme pysty analysoimaan oikeata ja väärää. Jos asetumme yksipuolisesti katsomaan maailmaa maailman vahvimpien sotilasmahtien silmälasien läpi emme tavoita inhimillisyttä ja empatiaa, jonka jokainen sotatoimi polkee entistä pahemmin jalkoihinsa.

Vain oikeudenmukaisuus ja mahdollisimman tasa-arvoiset olosuhteet tarjoavat edellytykset väkivallattomaan yhteiskuntaan. Mikään ei suomalaisen yhteiskunnan kehityksessä viittaa tuohon suuntaan. Poliittiset päättäjät, jotka ovat antaneet eriarvoisuuden kasvaa, oikeudettomuuden ja köyhyyden lisääntyä ovat vastuussa väkivallan läsnäolosta niin kouluissa kuin työelämässä. Pakolaisten huono asema, aselakien puutteet, mielenterveystyön ontuminen ovat valintoja, joita poliittiset päättäjät ovat tehneet. Tällä hetkellä Kokoomus ja Keskusta Vihreiden tuella ovat pahentaneet tilannetta sen parantamisen asemasta. Hämmästyttävän ripeässä tahdissa rakenteellinen eriarvoisuus on lisääntynyt tällä hallituskaudella.  Vastuun ottaminen on harvinaista suomalaisessa yhteiskunnassa. Väkivalta on eräs vastuuttomuuden ilmentymä.