Samaan aikaan kun rotuoppien mukaan venäläiset oli siirretty keskityleireille, suomensukuista väestöä alettiin kohdella hyvin, jotta he sopeutuisivat myöhemmin Suomen kansalaisiksi.Koulujärjestelmä kehitettiin kansakoulusta kansanopistoasteelle saakka. Terveydenhuolto, rokotukset, vaatelahjoitukset, puutarhapalstat ym koulutus ja tuki loivat edellytykset kohtuulliselle toimeentulolle. Keskitysleirien lapset jäivät käytännössä vaille kaikkea. Marja - Leena Mikkolan kirjassa Menetetty lapsuus, leiriltä selvinneiden haastattelussa käy ilmi, että joskus imettävä äiti pakotettiin valitsemaan, jääkö hän itse vai lapsi henkiin, kun ravintoa ei ollut molemmille.

Sadat lääkärit, opettajat, virkamiehet, lehtimiehet, sodan johto ja poliittinen johto työskentelivät tai vierailivat alueella hyväksyen vallitsevan tilanteen tai eivät ainakaan julkisesti protestoineet. Siten rotuoppien kannatus ei rajoittunut vain Oula Silvennoisen tutkimaan valtiolliseen poliisiin vaan oli laajalti omaksuttua ja hyväksyttyä Suomessa.

Suomalainen identiteetti ei voi psykiatrin näkökulmasta eheytyä ennenkuin totuus historiastamme tulee avoimeen käsittelyyn. Osallistuminen syrjintään, ihmisoikeuksien loukkaamiseen ja kidutukseen ei parane kieltämisellä ja torjunnalla vaan se täytyy myöntää, surra ja hyvittää. Tasavallan presidentin esiintuoma sovinnon tavoite ei tässäkään voi toteutua ylhäältä tulevilla päätöksillä vaan sovinto syntyy tosiasioiden tunnustamisen ja pahaa tehneiden pahuuden myöntämisen ja surun kautta. Muuten jatkuu ulkopolitiikssamme, tiedotusvälineissämme ja suomalaisten mielissä venäläisten kohtelu objektina subjektin sijaan. Ulkoministeristä lehtien toimituksiin jää päälle uskomus itsestä erinomaisuuden esimerkkinä venäläisten rajallisuutta vastaan, tyyliin " mitä teemme venäläisille tai Venäjälle" mikä ilmentää kansallista ehkä rodullistakin ylemmyydentunnetta.