Sodanjälkeiseen taloudelliseen nousuun liittyvä ahneuden kasvu johti myös sen oivaltamiseen, että Neuvostoliiton kaupasta oli monelle hyötyä. Suhteet länteen olivat hyväksyttäviä, itään paheksuttavia. Julkista tai salaista yhteistyötä länsimaiden kanssa ei pidetty tuomittavana. Käytännön syistä ja kylmän sodan ilmapiirin karikot taitavasti välttäen suomalaiset säilyttivät valkoisen eliitin ideologian.

Neuvostoliiton hajottua eliitin propaganda voimistui. Autoritaarista sosialismia edustavan Neuvostoliiton hajoamista kutsuttiin "kommunismin" hajoamiseksi. Totalitaarista sosialismia alettiin käyttää kommunismin synonyymina jotta kommunistisen ideologian päinvastaisuus natsismiin voitaisiin häivyttää.

Suojeluskunnat, lottajärjestöt ja muu venäläisvastainen toiminta palautti kunniaan 20- ja 30-lukujen asenteet. Sen seurauksena rasismi tuli hiljaisesti sallituksi.

Historiantutkimuksen paljastaessa natsiasenteiden ja -yhteistyön merkitystä Suomen ulko- ja sisäpolitiikassa suomalaisilla on ollut orastavasti mahdollista työstää 1900-luvun traumojaan. Viron itsenäistymisen jälkeinen historiankirjoitus, joka unohtaa natsien tuhoamisleirit, tukee suomalaisen eliitin todellisuutta. Eliitti on täydellisen kyvytön eläytymään alistettujen tunteisiin ja ihmisoikeuksiin.

Suomalaisen historian tiedostuksen prosessin jäädyttäminen Viron historiatulkinnan avulla ei auta suomalaisia kypsymään. Päinvastoin. Kyvyttömyys käsitellä tunteita johtaa siihen, että suomalaiset eliitin jälkeläiset, osa poliitikoista, kykenee käsittelemään Gazassa tapahtuneita hirmutekoja arkipäivän tavanomaisuuksina, uskomaan murhaajien selityksiä ja jatkamaan asekauppoja Israelin kanssa.

Tavalliset venäläiset eivät tarvinne suomalaisen tai eestiläisen kirjailijan yksipuolisia opetuksia. Katsomalla venäläisen elokuvan Rangaistuspataljoona, joka oli suosittu sarja Venäjän TV:ssä ja nähtiin myös Suomessa, saa tarkan analyysin Neuvostoliittolaisesta yhteiskunnasta, puolueesta ja ihmisistä. Myös venäläiset halunnevat tehdä tiedostusprosessinsa ihan itse.

Menneisyys heijastuu nykypäivään. Miksi Eestissä niin suuri osa venäjänkielisistä on ilman kansalaisoikeuksia? Miksi osa vastaanotti natsi-Saksan kukkien kera mutta toinen puoli kannatti Neuvostoliittoa? Ehkä historia on Sofi Oksasen ja Imbi Pajun tulkintaa moniäänisempi ja tuo yksipuolinen asenne on juuri se, joka venäläisistä nuorista ei tunnu oikeudenmukaiselta.