Jutta Urpilainen on hoitanut hienosti, vastuullisesti ja hallituksessa ja eduskunnassa sovitun mukaisesti vakuusehtojen sopimisen suomalaista oikeudentuntoa tyydyttävällä tavalla.

Neuvotteluprosessin aikana Urpilainen sanoo selkeästi, että joko Suomen ehdot yksimielisestä päätöksenteosta hyväksytään tai Suomi jää vakaussopimuksen ulkopuolelle.

Katainen ei toimi hallituksen ja eduskunnan sopimalla tavalla vaan ilmeisesti liikkuu oman puolueryhmittymänsä asenteita myötäillen.Hänellä ei ollut rohkeutta kyseenalaistaa Saksan ja Ranskan sanelua.

Lipponen vuorostaan kiiruhtaa vaatimaan, että Suomen on oltava mukana vakuusmekanismissa, seurauksista välittämättä, sillä hänen mielestään Euroopan suurille maille alistettunakin "ytimessä"-olo on itseisarvo.

Varsinkin Lipposen puhe on vastuutonta ja asenteillaan hän tutunoloisesti vetää mattoa jalkojen alta niiltä hallituksen jäseniltä, joilla on jäljellä aatteellisuutta, demokratiantajua ja vastuullisuutta.

Valtiovarainministerinä Urpilainen voisi mielestäni todeta sen, kuinka edellinen porvarihallitus alensi varakkaiden veroja juuri samalla summalla 7 miljardilla, joka nyt pitäisi hallitussopimuksen mukaan kerätä hyvinvointivaltion heikennyksin ja veronkorotuksin 1:1:een.

Suomalaisten yksittäisten henkilöiden vastuu- ja velkataakka on ylipääsemätön. Ei veronmaksukyky yllä 10.000 euron kattamiseen.

Vakuusmekanismin ulkopuolelle jääminen ei jätä Suomea IMF:n ulkopuolelle, jos joutuisimme myöhemmin todella vaikeuksiin. IMF oppi paljon yhteistyöstään Islannin kanssa, jossa romahdus johti pankkien kansallistamiseen ja kieltäytymiseen sijoittajien saamisten maksamisesta. Prosessi oli demokraattinen.

Periaatteellinen vakausmekanismin vastuiden kantaminen on järjettömyyttä, johon ruotsalaisetkaan eivät suin surmin aio syöksyä.

Demokratian ja järjen vaatiminen ei ole perussuomalaisten myötäilyä vaan normaalia yhteisten asioiden hoitamista.