Sofi Oksasen ja Heikki Ylikankaan kirjat

Keskiviikko 19.9.2012 klo 18.18 - Pirkko Turpeinen-Saari

Luin peräjälkeen Sofi Oksasen "Kun kyyhkyset katosivat" ja sen jälkeen Heikki Ylikankaan "Aseveljen petos" teoksen. Molemmat käsittelevät samoja aihepiirejä - Viron ja Suomen historian kohtalonhetkiä toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen.

Oksasen voimakkaasti mainostettu kirja on sekava, vahvasti ideologinen ja yksiulotteinen. Paikoitellen kirjailijan kaunokirjallinen lahjakkuus näyttäytyy. Välillä tuntuu kuin Oksanen, eräitä kirjallisia suunnitelmiaan pohtivaa päähenkilöä kuvatessaan, kuvaisi itseään.Kirja voimistaa Puhdistuksen tavoin ennakkoasenteita. Jos suhtautuminen venäläisiin on yksipuolisesti kriittinen, asenne voi kirjan luettuakin säilyä turvallisesti ennallaan.

Heikki Ylikankaan teos on hyvin erilainen. Kirjan kuvaamat venäläiset, saksalaiset, erilaiset suomalaiset, virolaiset valottuvat tuntevina ihmisinä. Kirjailijan viisas lämpö osoittaa kaikissa inhimillisiä piirteitä; valtaa saadessaan ihminen voi käyttää valtaa väärin. Historioitsijan monipuoliset tiedot tuovat uusia näkökulmia ja kirjan lukemisen jälkeen on tunne, että on saanut jotakin arvokasta.

Ylikangas koskettelee kipeitä yleisessä tietoisuudessa käsittelemättömiä aiheita kuten rintamalla tapahtuneita omien teloituksia tai suomalaisten Itä-Karjalaan pystyttämiä keskitysleirejä niin hipaisten ja hienovaraisesti, että tietämätönkin voi vastaanottaa tiedon ahdistumatta. Syvällisyys syntyy tutkijan monipuolisuudesta ja laajasta kokonaisnäkemyksestä. Moni muu elokuvan tai kokonaisen kirjan ansaitsema aihepiiri mainitaan vain ohimennen.

Ylikankaan tyyli kaunokirjailijana ei ole Oksasen veroinen. Psykologinen   viisaus sen sijaan ylittää Oksasen reippaasti. Suuri kaunokirjallisuus syntyy vain eläytymisestä ja viisaudesta. Siihen Oksasella on vielä pitkä matka.

Soinista seuraava pääministeri?

Perjantai 7.9.2012 klo 11.26 - Pirkko Turpeinen-Saari

Keskustellessani pohjois-italialaisten ystävieni kanssa näen varjon heidän kasvoillaan heidän puhuessaan maansa taloudellisesta tilanteesta. He ovat ajatustavaltaan "edistyksellisiä" mutta ovat lopen väsyneitä siihen, että pohjois-italialaiset maksavat veroja, mutta etelässä "veron" kerää mafia. Mafian vallan alla ei voi puhua demokratiasta.

Espanjalaisten ystävien suurin huoli taas on pankkien tukeminen verovaroilla. Samoin autonomisten alueiden konkurssit ja todella heikko taloustilanne hurja työttömyys mukaanluettuna tuskastuttaa.

Nyt Euroopan keskuspankki lupaa antaa löysästi meidänkin verovarojamme mustaan aukkoon, jonka sisältö on useimmille eliitin jäsenille täysin tuntematon.Eivät kreikkalaisten rikkaiden veronkierto, Italian mafia ja espanjalainen asuntomarkkinoiden kupla sekä Saksan ja Ranskan pankkien tila kaipaa euromaiden poliitikkojen mielestä minkäänlaista analyysiä. Ei poliittinen eliitti tunne sitä, minkä vastuullinen italialainen veronmaksaja tai komissiossa taloudellisia väärinkäytöksiä  tutkiva pieni työryhmä on jo vuosia joutunut kokemaan. Hätäpäissä ei piitata edes EU:n omista sopimuksista; syydetään vain verovaroja menemään.

Tasapainoisesti talousasioitaan hoitava ja normaalijärjellä varustettu suomalainen ei hyväksy "markkinoihin hetkellisesti vaikuttavaa" miellyttämistä ja kansanvallan ohittamista. Jos Suomen monipuoluehallitus hyväksyy EKP:n ja komission tukemat nykyisenlaiset markkinaehtoiset menettelyt, suomalainen äänestäjä äänestää "toisin". Tällä hetkellä "toisin" äänestäminen merkitsee perussuomalaisten äänestämistä.

Suomen edustaja Euroopan keskuspankissa on sosialidemokraatti ja euron aatteellinen puolustaja. Tekeekö tämä sosialidemokraatit kykenemättömiksi kansanvallan puolustamiseen? Hirttäytyminen euroon voi joidenkin mielestä olla kunniakkaampaa kuin analyyttinen ajattelu. Suuri osa eteläistä Eurooppaa kuuluu mafian ja muun laittomuuden piiriin. Jos demokraattisesti valittu eliitti vastaa toisenlaisella laittomuudella osoittaakseen olleensa euron suhteen oikeassa, vaihtoehdoksi jää kansalaisten asettuminen poikkiteloin. Se merkitsee perussuomalaisten suurvoittoa ja puolueen nousemista seuraavissa eduskuntavaaleissa suurimmaksi puolueeksi.

Pahoinpitelylle hurrataan!

Torstai 6.9.2012 klo 10.48 - Pirkko Turpeinen-Saari

En ole käynyt jääkiekko-ottelussa. Siksi en voinut uskoa todeksi nähdessäni TV-uutisissa kuinka yleisö hakkasi käsiään innosta ja kannusti Jokerien jääkiekkoilijaa tämän pahoinpidellessä pelitoveriaan.

Vastaavasti opettajat ja toiset oppilaat taputtaisivat ja huutaisivat innostavia sanoja koulun pihalla oppilaan pahoinpidellessä kaveriaan.

Nakkikioskin ulkopuolella tapahtuvaa pahoinpitelyä kannustettaisiin kuten jääkiekko-ottelussa.

Olen pudonnut todellisuuteen. Siis aikuiset, lasten keralla kannustavat pelaajia hakkaamaan toisiaan.

Vieläkö ihmetellään suomalaista väkivaltakulttuuria.Vuosikymmenten aikana lapsijoukot on ohjelmoitu hyväksymään väkivalta jääkiekon avulla.  Jääkiekkoa kutsutaan kansallisurheiluksi. Toimintaa, jossa pahoinpitely hyväksytään, kutsutaan sankaruudeksi.

Eräät asiantuntijat sanovat monien tulevan katsomaan jääkiekkoa nimenomaan odottaen hyviä tappeluita. Kahakka on kohokohta.

On täysin turhaa vaatia lapsia olemaan tappelematta koulun pihalla tai nuorisojoukkoa olemaan pahoinpitelemättä toisiaan kaduilla, jos yhteiskunnassa vallitsee tällainen kansallinen väkivallan hyväksyvä kulttuuri.

Poliisiylijohtaja Paatero totesi poliisilla olevan nollatoleransssi väkivallan suhteen. Psykiatrina kannatan poliisin kantaa. Sen sijaan ihmettelen jääkiekon järjestöjen vähättelevää kantaa. Olisiko niin, että  väkivallan poistuessa pelikaukalosta myös yleisö katoaisi. Onko siis väkivallassa kyse rahasta ja lipputuloista?

Tämäkö on suomalainen todellisuus?

Jääkiekkokaukalo -lain yläpuolella

Tiistai 4.9.2012 klo 9.44 - Pirkko Turpeinen-Saari

Eiliset iltapäivälehdet selostivat jääkiekkojoukkue Jokereiden pelaajan lyöneen, hanskat riisuttuaan, HIFK:in pelaajaa nyrkillä päähän, sekä hakanneen tätä, tajutonta pelaajaa vielä maassa 6 kertaa, jälleen päähän.

Media hämmästelee lasten väkivaltaista kohtelua, kouluampumisia ja muita joukkosurmia. Paneleita kootaan, komiteoita perustetaan, päivitellään ja viihdytään sensaation ilmapiirissä.

Samaan aikaan valtio lisää rahanahneudessaan peliriippuvuutta. Peleistä toivotaan uutta nousua Suomen kansantaloudelle. Jääkiekkoseurat sallivat väkivallan, koska se peliriippuvuuden tavoin houkuttaa ja koukuttaa katsojia.

Nuorisopsykiatrian piirissä havaitsimme jo kauan sitten kuinka empatian ja tunnevuorovaikutuksen puutteen piirissä kasvaneet nuoret kokivat väkivaltavideoita katsoessaan olevansa elossa ja hereillä- joku tunne tuntui joltakin. Yhä useammin katsominen ei riitä vaan purkautuu ahdistuksen myötä toiminnaksi - tönimiseksi ja pahoinpitelyksi niin koulun pihalla kuin kaduilla.

Moni suhtautuu jääkiekkoväkivaltaan siten, että se tulee arvioida ja rangaista lajin sisällä. Näin jääkiekolla olisi oma muun lainsäädännön ulkopuolinen normisto suhteessa väkivaltaan. Oluen juonti on osa tunnelman luontia. Tämän seurauksena jääkiekosta on muodostunut väkivallan ja alkoholinkäytön hyväksyvä osa-alue lasten ja nuorten maailmaan. Jääkiekko-ottelussa lapset näkevät aikuisten hurmioituvan kaljasta ja väkivallasta ja sisäistävät kokemuksen pysyvästi persoonallisuuteensa.

Kun kouluihin mietitään kurinpidollisia toimia aikuisten lapsissa aiheuttaman väkivallan hillitsemiseksi olisi syytä miettiä olisiko jääkiekkoviihteen väkivaltaan mahdollista saada voimaan samat lait kuin muualla yhteiskunnassa.

Jälki-istunto - koulubyrokratian jäänne

Lauantai 1.9.2012 klo 17.54 - Pirkko Turpeinen-Saari

Keskustelu koulukurista ja auktoriteetista viriää aina koulujen lukukauden alkaessa. Pohditaan voiko jälki-istunnon korvata esimerkiksi pakottamalla oppilas siivoamaan tai tekemään jotakin muuta pulpetissa istumisen sijaan. Kyse on joka tapauksessa tarpeesta rangaista, keskustellaan ainoastaan siitä, minkälainen rangaistus voisi olla.

Lapsi elää perheensä, koulun ja yhteiskunnan vaikutuspiirissä. Nuorisopsykiatrisen hoidon tapaamisissa havaitsimme kuinka vähän ympäröivät ihmiset tiesivät oirehtivan nuoren tunteista ja ajatuksista. Lapsi ei ollut kokenut empatiaa. Monasti yksi työntekijä tapasi nuoren isän, toinen äidin tai muun tärkeän aikuisen. Tapaamistani isistä jäi vaikutelma, että kukaan ei ollut kuullut heitä. Moni vaikea lapsuuden kokemus oli jäänyt kehityksen jarruksi estäen empatian täyden käytön suhteessa kanssaihmisiin.

Nuori oirehtii koulussa empatian ja ymmärryksen puutetta. Kurinpidolliset seuraamukset vain etäännyttävät nuorta häntä auttamaan pyrkivistä aikuisista.Umpimielinen tunne siitä, että kukaan ei ymmärrä voimistuu.

Opettajan ja oppilaiden muodostama yhteisö on paikka, jossa ongelmia tulisi tunnistaa ja selvittää. Ongelmissa on useita osatekijöitä, joista mitään ei saisi jättää ratkaisuyritysten ulkopuolelle. Osatekijät voivat liittyä kaverisuhteisiin, opettajan tai opettajien asenteisiin, vanhempien suhteeseen keskenään tai suhteeseen kouluun. Yhteiskunnalla laajemmin voi olla merkittävä vaikutus siihen kuinka nuori kokee toivoa tai toivottomuutta elämänsä järjestämisen suhteen.

Jos nuori on se osa, jossa verkoston ei toivottu oire näkyy, miksi tätä tuntevaa verkoston pistettä tulisi rangaista. Sen sijaan tulisi selvittää koko vyyhti. Lapsi, opettaja ja vanhemmat tai kotona asuvat muut läheiset ovat kaikki asianosaisia. Heidän tulisi keskenään pyrkiä tiedostamaan mihin heidän ylläpitämäänsä toimintatapaan lapsi tai nuori reagoi. 

Oppimisen edellytyksenä on harmoninen luokkayhteisö. Se voi syntyä vain oppilaitaan kohtaan empatiaa tuntevan opettajan johdolla. Harmonia syntyy keskustelevasta asenteesta ja jokaisen oppilaan tunteiden arvostamisesta. Opettajan täytyy ehtiä tutustua jokaisen oppilaan vahvuuksiin, voidakseen liittoutua niiden kanssa kannustaessaan lapsia yhteistyöhön. Ellei ehdi kunnolla tutustua omiin oppilaisiinsa voi unohtaa myös parhaat oppimistavoitteet.

Ranskalainen sarja "Opettaja ohjaimissa" on paras empatiaa ja ymmärrystä kehittävä TV 1:n ohjelmasarja. Se auttaa opettajia, vanhempia ja koululaisia ymmärtämään mistä kaikesta "kurinalaisessa" koulutyöskentelyssä on kysymys. Kysymys on rakkaudesta, eläytymisestä, välittämisestä, kekseliäisyydestä ja uskalluksesta nähdä, että vanhemmat ja toiset opettajat ovat myös ihmisiä heikkouksineen ja vikoineen, joita opettaja empaattisella asenteellaan pystyy osoittamaan ja lievittämään.

Opettaja voi oivaltaa uutta myös saadessaan työnohjausta kokeneelta empaattiselta kollegalta. Lapset lähtevät mielellään mukaan rakentavaan yhteistyöhön vaikka piittaamattomuuden ilmapiirissä olisivat toimineet toisin.