Hyvää itsenäisyyspäivää 18.7.!

Tiistai 18.7.2017 klo 11.26 - Pirkko Turpeinen-Saari

Suomen eduskunta julisti Suomen eduskunnan korkeimman vallan haltijaksi ja itsenäiseksi 18.7. 1917. Eduskunta oli sosialidemokraattienemmistöinen, puhemiehenään sosialidemokraattisen puolueen puheenjohtaja Kullervo Manner.

Päätöstä tuki 136 edustajaa ja 55 vastusti sitä. 

Eduskunta oli päättänyt ensimmäisessä käsittelyssä myös kunnallislain (osalla kansasta ei ollut kunnallista äänioikeutta) ja kahdeksantuntisesta työpäivästä. Yleisen kunnallisen äänioikeuden ikäraja laskettiin 20 vuoteen. Päätökseksi tulemiseen olisi edellytetty toista ja kolmatta eduskunnan käsittelyä.

Itsenäisyyspäätöksen jälkeen riemu eduskunnassa oli valtava. Edustaja Lucina Hagman ehdotti puhemiehelle, että yhdyttäisiin kolminkertaiseen eläköön-huutoon vapaalle Suomelle, ja että myös yleisö voisi siihen yhtyä. Eduskunnan jäsenet ja lehteriyleisö yhtyivät eläköön-huutoon voimakkaasti.

Demokratian ja kansalaisoikeuksien voimistuminen ei tyydyttänyt äänestyksessä häviölle jääneiden porvarillisten edustajien toiveita. He ryhtyivät toimimaan. Ernst Nevanlinna otti yhteyttä ministerivaltiosihteeri Carl Enckeliin Pietariin. Pienen porvariryhmän painostuksesta, mutta myös ilmeisesti omasta vakaumuksestaan tämä halusi pysäyttää demokratisoitumis- ja itsenäistymisprosessin Suomessa. Enckell taivutti Venäjän väliaikaisen hallituksen hajottamaan Suomen eduskunnan, siitä huolimatta, että eduskunta oli juuri julistautunut riippumattomaksi Venäjästä. Tämä toimi täytti porvarillisen vallankaappauksen tunnusmerkit.

Eduskunta oli päättänyt, että se ei enää alista päätöstä Venäjän hallitukselle, vaan antaa sen ainoastaan tiedoksi. Enckell ja Venäjän väliaikainen hallitus eivät tästä piitanneet vaan Venäjän hallitus lisäsi sotajoukkojen määrää Helsingissä ja lopuksi sinetöi Heimolan (eduskunnan) ulko-ovet.

Osa sosialidemokraateista piti hajotettua eduskuntaa laillisena, joten uusiin vaaleihin valmistautuminen oli kaksijakoista. Porvarilliset puolueet muodostivat vaaliliitot ja saivatkin kaadettua eduskunnan sosialidemokraattisen enemmistön.

Tällainen mielivaltainen toiminta maassa, jossa suuri osa kansaa kärsi epäoikeudenmukaista, lähes feodaalista kohtelua, mutta myös nälkää, oli omiaan voimistamaan vastakkainasettelua.

Syksy 1917 oli Suomessa kaoottinen. Maalaisliiton alkiolaisen siiven avulla vallankaappaus ei johtanut monarkistiseen hallintoon vaan päätyi siihen, kuten valtalaissa, että eduskunta oli Suomessa korkeimman vallan haltija. 

Odotettiin mahdollista saksalaisten maihinnousua. Venäjällä bolsevikit ottivat vallan ja solmivat aselevon Brest-Litovskissa. Nyt porvarienemmistöinen eduskunta antoi itsenäisyysjulistuksen, mutta välittömästi alkoivat eduskunnassa myös kiireiset valmistelut suojeluskunnista muodostettavan porvarillisen armeijan perustamiseksi 11.1.1918.

Venäjä ilmoitti, että se ei tule puuttumaan Suomen sisäisiin asioihin, vaan vetää kaikki joukkonsa niin pian kuin on mahdollista, jäiden lähdettyä. Tästä huolimatta Mannerheim alkoi omavaltaisesti riisua venäläisiä aseista väittäen suomalaisille nyt taisteltavan venäläisiä vastaan. Tosiasiassa tavoitteena oli Itä-Karjalan valtaus. Suomalaiset työläiset rinnastettiin bolsevikkeihin ja Mannerheim aloitti heidän tappamisensa. "Ammutaan paikalla" oli kuuluisa päiväkäsky, joka mahdollisti suomalaisten työläisten joukkomurhan ja keräämisen vuosikausiksi vankileireille.

Valtalain ja Suomen itsenäisyyden kohtalo, pienen porvarillisen vähemmistöryhmän toimesta tulee väkisinkin mieleen tämän päivän eduskunnan asemaa ja valtaa tarkastellessa. Suomi liitettiin NATO:n isäntämaasopimukseen porvarillisen presidentin ja hänen kanssaan yhteistyössä toimivan muutaman ministerin avulla. Sopimusta ei ollut eduskunnan saatavilla eikä sitä edes ollut käännetty suomeksi. Ruotsissa edellytettiin eduskuntakäsittelyä vastaavassa tilanteessa.

Sote-lakia yritetään ajaa läpi perustuslain vastaisin sisällöin presidentin valitessa oikeuskansleriksi perustuslakiasiantuntijan sijasta henkilön, joka on valmistellut ja esitellyt hallitukselle tämän perustuslain vastaisia pykäliä sisältävän lakiehdotuksen. Virassaan oikeuskanslerin odotetaan käsittelevän omien lakipykäliensä lainmukaisuutta kokoomuspuolueen ja kokoomuspresidentin edellyttämällä tavalla.

Vallankäytössään Suomen porvaristo on tukeutunut ylikansallisiin vaikuttajiin. Sata vuotta sitten ensimmäisen itsenäistymisen yhteydessä käytettiin porvarillista Venäjää ja Venäjän armeijaa pitämään kurissa demokratiaa ja ihmisoikeuksia vaativia suomalaisia työläisiä. Kun porvarillinen suojeluskunta-armeija talvella 1918 yhdessä Saksan armeijan kanssa löi sisällissodassa/ kapinassa Suomen työläiset, sanottiin demokratian voittaneen kun tosiasiassa laittomuus, vankileirit, teloitukset, porvarillinen tykäeduskunta ja Saksan miehitys vallitsivat.

Sata vuotta myöhemmin porvarilliset voimat ja ylikansallisten yritysten lobbarit ovat ottaneet tuekseen rankaisemattomuuden periaatteesta nauttivan USA- ja Saksa-johtoisen NATO-armeijan. Päämääränä on huolehtia, että porvarillinen NATO-propaganda ja -media kuvaavat ylikansallisen laittomuuden laillisuudeksi ja Suomen "hyvinvoinnin" edellytykseksi. Ylikansallisella medialla on rahaeliitin tuki. Se joutuu toimimaan sen ehdoilla, mutta myös sen hyväksi. Ylikansalliset, miljoonia uhreja vaativat sodat ovat median leipää, eivät rauha ja demokratia. Tavalla tai toisella itsenäinen ajattelu on saatava häviämään. Ihmisten suojelu väkivallalta on saatava näyttämään tuomittavalta silloin, kun mainostoimistot niin edellyttävät. Oikeudenmukaisuus, ilmainen terveydenhuolto, koulutus ja uskonnonvapaus on tuomittava, silloin kun niitä ylläpitävät maat toimivat NATO-maiden taloudellisia etuja vastaan.

Ylikansallinen Suomi on muttunut isäntiensä kaltaiseksi. NATO ja Sote purkavat oikeusturvaa, mutta vallanpitäjät haluavat näin olevan.

Elämmekö inkvisition aikaa?

Perjantai 14.7.2017 klo 12.02 - Pirkko Turpeinen-Saari

Läntisen valtamedian suosikkitunnukseksi on kohonnut totuuden jälkeinen aika ja valemediat. Näillä termeillä pyritään kuvaamaan todellisuus sellaisena, että aikaisempi mediatodellisuus olisi ollut totta ja vasta nyt mm. verkkomedioiden aikana olisi siirrytty totuuden jälkeiseen aikaan.

Srebrenica- myytti, tarina 8000 serbien tappamasta muslimi-miehestä ja -pojasta Srebrenican kaupungissa Bosniassa on saanut ikonisen roolin. Tapahtumaa edellytetään USA:n ja NATO-EU:n toimesta kutsuttavan kansanmurhaksi.

Srebrenica- myytti kuten vastaavat Markala-torin räjäytykset, leipäjono-pommit, Racakin "joukkomurha", Goutan kaasuiskut ja muut Syyrian "hallituksen kaasuiskut" ovat osa provokaatioiden jatkumoa, jolla taloudellista ja sotilaallista valtaansa laajentamaan pyrkivät USA ja Eurooppa- Saksa etunenässä ovat pyrkineet median avulla levittämään kauhua tavallisiin kansalaisiin. Provokaatioiden laajamittaisella disinformaatiolla on päästy ylläpitämään käsitystä oikeassa olevasta, demokratiaa edistämään pyrkivästä USA:sta ja EU:sta.

Eläkkeelle jääneet UNPROFORin eräät totuutta rakastavat kenraalit ovat julkaisseet muistelmansa kuten portugalilainen Martins Branco. Hän toimi UNPROFORIN varajohtajana Zagrebissa 1994 - 1996. Jo varhain hän kyseenalaisti Srebrenica-myytin, mutta viimein eläkkeelle jäätyään hän kirjoitti muistelmansa.

Srebrenica-myytti rakennettiin jo ennen kuin tiedettiin mitä kaupungissa oli tapahtunut Bosnian serbi-armeijan laskeutuessa kukkuloilta kaupunkiin kohtaamatta käytännössä minkäänlaista vastarintaa kalifaattia rakentavan muslimiarmeijan taholta. Yhdysvallat tarvitsi huomion kiinnittämistä pois omien kenraaliensa kouluttamasta kroaattiarmeijasta, joka pari viikkoa myöhemmin ajoi 250.000 serbiä pommitusten ja tykkitulen saattelemana Kroatian alueella olevalta kotiseudultaan.

Balkanilla sijaistevan Jugoslavian hajottaminen oli USA:n eri presidenttien pitkäaikainen suunnitelma. Kannoksi kaskessa osoittautuivat serbit. Toisessa maailmansodassa fasistinen, Suomenkin tunnustama Kroatia oli säätänyt lain serbien kansanmurhasta. Nämä keskitysleireissä kohtalonsa kohdanneet serbit eivät halunneet uudestaan alistua joukkotuhon kohteeksi, mitä demokraattisen ja eri etnisiä ryhmiä tasa-arvoisesti kohtelevan Jugoslavian hajottaminen sodalla merkitsi.

Bill Clinton, Yhdysvaltojen presidentti, todistetusti aseisti ja rahoitti Kroatiaan 1990-luvulla palanneita neo-natseja ja kalifaattia Balkanille vaativia muslimeja. 2/3 aseista ja tuesta meni kroaateille ja 1/3 muslimi-presidentti Izetbegovicille.

Bill Clintonin rooli kulminoitui Belgradin NATO-pommituksiin ja totaalisen ympäristötuhon aiheuttamiseen Serbiaan ja Montenegroon, yhdessä Tony Blairin kanssa.

Yhdysvallat koki Saksan saaneen Slovenian ja Kroatian infrastruktuuri haltuunsa. Se halusi itse Bosnian ja vähintäänkin Serbian Kosovon sotilaalliseen hallintaansa. Jälleenrakennus loi mahdollisuuksia monille yhdysvaltalaisille yrityksille, joista osa oli hyvin lähellä Clintonia.

Miksi nykytodellisuus muistuttaa inkvisitiota?

Jugoslavian väkivaltaisen haltuunoton jälkeen USA:lle, Britannialle ja Saksalle on langennut tehtäväksi muuttaa propagandan avulla todellisuus sellaiseksi, että syyllisiä kaaokseen ovatkin maatan puolustaneet serbikenraalit.

Srebrenican tapahtumista on jo riittävästi tietoja ja todisteita, jotka osoittavat, että mitään kansanmurhaa ei tapahtunut. Kirjassani Lahtari, Punikki ja Teurastaja kuvaan kuinka monta teloitettua on osoitettu olleen, kuinka monta henkilöä kaatui taisteluissa 60km:n matkalla Srebrenicasta Tuzlaan, ja mikä oli kuolinsyy. Kuinka monta serbi-siviiliä kalifaattia rakentava osin Lähi-Idästä koottu, kauloja katkova muslimi-armeija oli Srebrenicasta käsin (joka siis ei ollut demilitarisoitu) tappanut.

Faktoista huolimatta, inkvisition tyyliin, jokaista joka katsoo, että Srebrenica-myytti ei pidä paikkaansa, on rangaistava. USA edellytti Serbian parlamentin säätävän lain, jonka mukaan Srebrenica-kansanmurhamyytin kieltäminen on rangaistavaa.

Nyt Iso-Britannia tukee Clintonia ja Saksan ulkopoliittista johtoa vaatimalla YK:n turvaneuvostoa julistamaan Srebrenican kansanmurhan kieltämisen kielletyksi.

Marcus Papadopulos tapasi Britannian työväenpuolueen puheenjohtajan Jeremy Corbynin pizzalla. Seuraavana päivänä Britanian tabloidit repivät otsikoita tyyliin "Corbyn on tavannut Srebrenican kansanmurhan kieltäjän, Assadin tukijan pizzalla"! 

Miksi totuus on vaarallista? Tony Blairin Irakin sotaan liittyviä sotarikoksia tutkitaan Britannian korkeimmassa oikeudessa. Ei ole kuin hyppäys siihen, että myös hänen yhdessä Clintonin kanssa suorittama Jugoslavian tuho tulisi tutkittavaksi. Eläkkeelle pääsevät, moraalinsa säilyttäneet upseerit saattavat tukea jo tietonsa antaneita CIA:n entisiä agentteja kuten Robet Baeria, jotka kirjoissaan ovat kuvanneet mitä Balkanilla todella tapahtui 1990-luvulla.

Yhdysvaltojen valtamedian, jota Suomen media kuuliaisesti myötäilee, ongelmaksi on muodostunut se, että totuuden jälkeiseksi ajaksi väitetty aika onkin totuuden paljastumisen aika. Clintonien mafian kaltainen valta mediaan on muuttunut kouristuksenomaiseksi. 

Bill Clinton henkilökohtaisesti rahoitti juuri niitä jihadisteja, joista eräät lensivät myös WTC-torneihin New Yorkissa. Mohamed Atta oli yksi näistä. Osama bin Laden ja Clinton rahoittivat ja aseistivat samoja joukkoja. Ei ole siksi ihme, että Hillary Clinton oli pyörtyä 9/11 muistotilaisuudessa presidentinvaalikampanjan aikana. Jos samaan aikaan tiedostaa miehensä ja omankin osuutensa tähän tuhoon, on aika voida pahoin.

Clinton-säätiön rahoitus on myös mielenkiintoinen. Vuonna 2015 Ukraina oli sen suurin lahjoittaja. Ottaen huomioon, että molemmat Clintonit osallistuivat Jaltalla syyskuussa 2013 suureen EU-vaikuttajien ja Yhdysvaltojen kerman Ukrainan haltuunottoa käsittelevään euforiseen kokoukseen (The Economist), Hillary Clintonin, oletetun tulevan presidentin osuus Ukrainan tapahtumien taustapelissä ei ole vähäinen.

Suomen mediaa seuraamalla ei tiedä Suomen ja Saksan ulkoministeriöiden osuutta Racakin tapahtumien peittelyssä, jolloin totuuden peittäminen teki mahdolliseksi pommitusten aloittamisen.Emme myöskään tiedä Suomen osuutta Kosovon "itsenäistämisessä", Ukrainan EU-lähentymissopimuksen epäonnistuneessa läpiviemisessä tai Kreikan kriisin hoitamisessa. Suomen media palvelee Yhdysvaltojen ja NATO-EU:n valtapoliittisia tavoitteita, joilla ei ole mitään tekemistä demokratian tai kansanvallan kanssa.

Suomen nykyinen hallitus on kiihtyvään tahtiin purkamassa kansanvaltaista demokratiaa ja perustuslaillisuutta. Se toimii siirtomaaisäntänsä kuuliaisena palvelijana. Totuus on muodostumassa yhtä vaaralliseksi kuin inkvisition aikana. Tuolloin ihmiset epätoivoissaan pelkäsivät inkvisition vallan olevan ikuinen.