Kuten monilla kirjoittajilla myös minulla luovat prosessit tapahtuvat yöllä.Viime yönä mieleeni palautui 1970-luvun loppupuoli ja yhteiskunnan ilmapiirin erilaisuus nykyiseen verrattuna. 

Olen hijattain kertonut teokseni Lahtari, Punikki ja Teurastaja, marsalkka Mannerheim, Kullervo Manner ja Ratko Mladic historian henkilöinä kohtalosta. Kirjamessujen johto kielsi esittelemästä sitä messujen lavoilla.

Viime yönä muistin kesäisen illan vuonna 1979 Helsingin Koiton näyttämöllä, jossa näyteltiin Nuorallatanssijan kuolema, kuinka Pete Q sai siivet- näytelmää. Se oli eräänlainen kulttinäytelmä, jonka sanottiin heijastelevan yhteiskunnan murrosta.

Menin katsomaan näytelmää  10 - 15 vuotiaiden lasteni kanssa.

Näytelmässä ei ollut varsinaista juonta, mutta se loi vaikutelman uutta ja outoa etsivistä ihmisistä epävarmuuden murroksessa.

Väliajalla näyttelijät kiersivät myymässä yhtä pientä kirjaa, ei vain virvoketiskiltä vaan  kädestä käteen yleisölle. Suureksi yllätyksekseni ja hämmästyksekseni kirja oli kirjoittamani Pirkko Idänpään-Heikkilä: Inhimillinen kasvu ja yhteisö

Kuvaan siinä luovan kasvun ja autoritaarisen kasvatuksen eron. Kirjoitan kuinka yhteiskunnan rakenne vaikuttaa siihen minkälaiset edellytykset ihmisellä on tavoittaa aito luovuus ja kyky luovaan vuorovaikutukseen autoritaarisuuden ja vallankaytön sijaan. Olin kehittänyt 1975 luovan kasvun teorian, jonka varhainen ilmentymä tuo teos oli. 

Vuonna 2005 kirjoitin teorian selkeämmin havaittavaksi teoksessani Ahdingossa luova lapsi ja nuori;tienviittoja kasvuun.

Inhimilinen kasvu ja yhteisö kehittyi kirjaksi, jonka vanhemmat ostivat lapsilleen ylioppilaslahjaksi samaan tapaan kuin annetaan Lokki Joonathan, Pikku Prinssi tai jokin runokirja. Rakennusliiton puheenjohtaja Aarno Aitamurto jakoi kirjan kaikille Rakennusliiton vuosikokouksen osanottajille.

Pete Q-näytelmän esiintyjistä moni oli teatterikoululaisia. Osa heistä siirtyi työhön Ryhmäteatteriin näyttelijöiksi tai ohjaajiksi. 

En tuntenut ketään heistä henkilökohtaisesti, mutta lähetin myöhemmin aina tuoreen vastailmestyneen kirjani teatterille, kunnes 2000-luvulla sain teatterilta kiitosviestin, jossa kerrottiin, että vanhasta kaartista teatterissa oli jäljellä enää Pertti Sveholm.

Yöllä mieleeni tuli kuinka erilainen Suomen ilmapiiri on nyt kuin 1970-luvun lopun optimistisessa vaiheessa. Tuolloin autoritaarisuus oli purkautumassa ja luovan yhteistyön mahdollisuudet näyttivät avautuvan.

Sitten tuli pääomaliikkeiden vapautuminen 1980- luvulla ja Suomen liittyminen aseteollisuutta palvelevaan NATO/EUhun. Suomi luopui puolueettomuuspolitiikastaan ja ikäänkuin sinettinä inhimillisyydestä ja luovuudesta luopumiselle Suomi alkoi kouriintuntuvasti palvella Saksan ja USA:n epäinhimillistä sotapolitiikkaa. 

Suomen ulkoministeriö teki mahdolliseksi Jugoslavian pommitusten aloittamisen ja serbivastaisen propagandan levittämisen palveluksena Saksalle ja USA:lle kuten teoksessani Lupa olla julma kuvaan.Suomi mahdollisti serbien toisen holokaustin.

Kirjassani Ahdingossa luova lapsi ja nuori; tienviittoja kasvuun kuvaan Helsingin kaupungin nuorisopsykiatrisen yksikön henkilökunnan ja potilaiden luovan yhteisön kehittymisen 1990-luvulla laman aiheuttamasta niukkuudesta huolimatta. Ilmapiiri oli lämpimän optimistinen ja henkilökunnan ideat johtivat toinen toistaan hiemompiin tapoihin auttaa niin itseä kuin potilaita oivaltamaan uutta.

Kaksi vuotta eläkkeellejäämiseni jälkeen henkilökunta esitti hartaan toivomuksen:"Kerro meistä! Kerro miten me työskentelimme!" Luovan yhteistyön mahdollisuudet oli organisaatiouudistuksessa purettu. Kaikki kannattelevat rakenteet ja yhteisön kauneus oli tuhottu. Teoksessa Ahdingossa luova lapsi ja nuori näkyy kouriintuntuvasti kuinka luovuus on mahdollinen, mutta se mahdollisuus voidaan tuhota.

Näen, että sotilasliitto NATO:n ja aseteollisuutta palvelevan USA:n ja EU:n vaikutus Suomen ilmapiiriin on tuhonnut luovan yhteistyön mahdollisuudet. Valtion turvallisuuskomitean, mediapoolin ja EU/NATO:n hybridikekuksen valta Suomen mediaan, kustannustoimintaan ja ihmisten tietoisuuteen ja tajuntaan on muodostunut murskaavaksi.

Se mikä alkoi hauraasti ja etsiskellen autoritaarisuuden kyseenalaistavana liikkeenä on tormännyt sotilaallisen vallankäytön ja mielivallan seinään. Suomalaisten edellytetään jakavan sotilaallisella väkivallalla ja talouspakotteilla rehentelevän USA:n arvot.

Suomessa ei enää nouse voimia, jotka huutaisivat  "keisarilla ei ole vaatteita". Kansan oletetaan vaikenevan.