Yhteystiedot

Pirkko Turpeinen-Saari
Vanha Hangontie 10,
10620 Tammisaari
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi

Uutiset

2.6.2008Nyt voitte osallistua ajatuksiini myös näiden kotisivujeni välityksellä. Toivon keskustelua ja palautetta.Lue lisää »28.7.2014Puolan ja USA:n osuus Itä-Ukrainan väkivallassaLue lisää »1.7.2008Eläkeläisillekin oikeus vapaaseen liikkuvuuteen EUssaLue lisää »

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Blogin arkisto

HAMAS, ANC ja DONBASS

Perjantai 1.12.2023 klo 9.41 - Pirkko Turpeinen-Saari

USA-johtoinen valtamedia on voimakkaampi kuin koskaan. Erityisesti Suomen ainutkertainen valtiollinen sensuuri valtion huoltovarmuuskeskuksen rahoittama  Mediapooli on vuodesta 2014 lähtien toteuttanut kokonaisvaltaisen suomalaisten aivopesun.

Viimeisten kymmenen vuoden aikana kärjistyneet kriisit Ukrainassa ja Palestiinassa ovat saaneet Suomessa omintakeiset tulkintansa.

Mitkä on näitä kriisejä/ aseellisia konflikteja yhdistävät tekijät.

Valtamedia kutsuu toista osapuolta terroristiksi ja toista demokratiaksi.

Jotta saadaan historiallista taustaa tähän terminologiaan, kannattaa ottaa Etelä-Afrikka mukaan.

                                               ***

Etelä-Afrikassa vallitsi äärimmäinen rotusorto 1950-luvulta lähtien. Mustilla ei ollut kansalaisoikeuksia. Heillä ei ollut oikeutta käyttää samoja puistoja, penkkejä, ravintoloita ja uimarantoja kouluista ja yliopistoista puhumattakaan.

Tilanne muistutti Yhdysvaltojen rotusortoa ja Yhdysvallat tukikin kiivaasti Etelä-Afrikan sortoa aina sen päättymiseen 1990-luvulle saakka, vaikka Yhdysvalloissa värillinen väestö sai äänioikeuden sentään jo 1960-luvulla.

Etelä-Afrikan rotusorron ykkösvastustaja Nelson Mandela toimitettiin CIA:n toimesta oikeuteen ja 29 vuodeksi vankilaan toimistaan sorron lopettamiseksi.

Etelä-Afrikan valkoinen rotusortohallitus kutsui sorron vastustajia terroristeiksi. USA-johtoinen länsimedia teki samoin.

                                             ***

Juutalaiset siirtolaiset tunkeutuivat väkivalloin Palestiinan alueelle Britannian avulla tyhjentäen alueen sen kantaväestöstä, palestiinalaisista v. 1948 tuhoten palestiinalaisen yhteisön, kulttuurin, identiteetin, poliittiset oikeudet ja kansalliset pyrkimykset.

700 000 palestiinalaista karkotettiin maasta, yli 500 palestiinalaiskylää tuhottiin ensin siionisti  -asejoukkojen ja myöhemmin Israelin armeijan avulla.

Huolimatta YK:n päätöksistä palestiinalaisten oikeuksista ja maa-alasta, Israel on asevoimin ja laittomien siirtokuntien fanaattisten asukkaiden avulla laajentanut maa-alaansa ja supistanut palestiinalaisten alueet elinkelvottomiksi.

Palestiinalaisiin kohdistuva sorto on pimennetty valtamediassa koska Yhdysvallat tukee kaikkia Israelin väkivaltaisiakin toimia.

Israel on, kuten Etelä-Afrikka aikaisemmin, apartheidvaltio. Se ylläpitää apartheidia sotilaallisin keinoin. Miehittämillään palestiinalaisalueilla sen sotilaat tekevät yöllisiä tarkastuksia palestiinalaiskodeissa, tuhoavat koteja ja teitä maansiirtokoneilla viedäkseen asukkailta viimeisenkin toivon ihmisoikeuksista.

Palestiinalaiset ovat nousseet vastarintaan useaan otteeseen, kuten ANC Etelä-Afrikassa, miehityksensä aikana, voidakseen hengittää vapaammin. HAMAS- järjestö on perustettu toteuttamaan myös aseellista vastarintaa ja sabotaaseja viralliseksi julistetun Palestiinan hallinnon tehdessä yhteistyötä Israelin kanssa.

Poliittinen Hamas voitti Palestiinan parlamenttivaalit vaalit v. 2006.Israel regoi Hamasin voittoon talouspakotteilla. Palestiinalaiset menettivät talousapunsa EUlta ja Yhdysvalloilta. Pääministeriksi valittua Ismayl Haniyyaa estettiin pääsemästä takaisin Gazaan hänen ensimmäiseltä valtiovierailultaan Egyptista. Euroopan unionin tarkkailijat sulkivat rajan Israelin puolustusministerin Amir Perezin käskystä.

Presidentiksi valittu Mahmud Abbas ei ole sallinut järjestää Palestiinaan vaaleja sen koommin.

Apartheid-Israel kutsuu Hamasia terroristijärjestöksi, kuten Etelä-Afrikan rotusortohallitus, USA ja länsimedia kutsuivat ANC:ta.

                                                 ***

Yhdysvaltojen suorittaman väkivaltaisen Ukrainan vallankaappauksen jälkeen, laittomaksi muuttunut eduskunta ja Yhdysvaltojen valitsema Ukrainan hallitus julistivat Itä-Ukrainan Donbassin aluetta vastaan terrorisminvastaisen sodan. Miksi?

Donbassin asukkaat eivät hyväksyneet vallankaappausta vaan kannattivat demokratiaa. He eivät hyväksyneet demokraattisesti valitun presidentti Janukovichin ajoa maanpakoon hengenmenetyksen uhan alla.

Donbassin asukkaat eivät hyväksyneet nousussa olevaa venäjänkielisten asukkaiden sortoa, historian uudelleen kirjoitusta, toisen maailmansodan muistomerkkien hävitystä eikä sitä, että koko Donbassin väestöltä estettiin sosiaaliturva, koulutus, äidinkielen puhuminen ja uskonnon harjoittaminen pelkästään siksi, että he kannattivat demokratiaa. He päättivät tarttua aseisiin puolustaakseen oikeuksiaan.

CIA:n vaikutuksella Ukrainan ortodoksisen kirkon vaino voimistui ja 2018 perustettiin Ortodoksinen kirkko Ukrainassa- niminen järjestö korvaamaan perinteinen kirkko. Perinteisen kirkon pappeja alettiin vainota ja omaisuutta konfiskoida.

                                                        ***

Tässä on kolme esimerkkiä siitä kuinka länsimaat USA:n johdolla käyttävät demokratiaa ja ihmisoikeuksia tukevista voimista terroristi-nimitystä.

Tämä demokratian ja ihmisoikeuksien vaatimuksen muuttaminen "terrorismin" kannattamiseksi on tarkoitushakuista.

Etelä-Afrikan rotusorron, palestiinalaisten sorron ja Donbassin sorron taustalta paljastuu Yhdysvaltojen väkivallan kasvot.

                                                     ***

USA ja EU sabotoivat Ukrainan Donbassin rauhanomaista ratkaisua YK:n hyväksymän Minskin sopimuksen avulla. Donbassin asukkaiden kärsittyä 9 vuotta USA/Naton ja presidentti Poroshenkon johtamasta sodasta he julistautuivat itsenäisiksi (Minskin sopimusten autonomian sijaan) ja pyysivät itsenäisinä valtioina Venäjää apuun.

Nyt siis lännen terroristeiksi julistamat Donbassin asukkaat pyysivät Venäjän apuun ihmisoikeuksien ja demokratian takaamiseki.

USA:n johtama läntinen tiedonvälitys ryntäsi sen jälkeen puolustamaan USA:n ja EU:n toimia Venäjän ja sen presidentin Putinin demonisoimiseksi. Nyt oli Venäjän ja presidentti Putinin aika muuttua "terroristeiksi". Natsien vaikutuspiirissä oleva Ukrainan hallitus jopa vaati presidentti Putinin haastamista ICC:n kansainväliseen rikostuomioistuimeen hänen autettuaan ukrainalaislapsia turvaan Venäjälle.

Olemme jo ehtineet kokea kansainvälisten tuomioistuinten alistumisen USA:n palvelijoiksi ICTY:n aikana. ICTY tuomitsi Jugoslavian hajottamissotien ajan vain USA:n etujen vastustajia.

Yhdysvallat ei luottanut enää voivansa vaikuttaa tuomioihin kansainvälisissä oikeusistuimissa. Siitä johtuen USA ilmoitti Bratislavan kokouksessa v. 2000 lopettavansa noudattamasta kansainvälisiä lakeja, elleivät ne aja USA:n etuja.

Samassa Bratislavan kokouksessa päätettiin myös NATO:n laajentamisesta Baltiasta (mihin Suomikin luetaan) Ukrainan Odessaan.

                                                 ***

Liikutuksen kyynel silmäkulmassa seurasin ulkoministeri Peka Haaviston puhetta hänen palatessaan Moskovasta v. 2021 neuvottelusta ulkoministeri Sergei Lavrovin kanssa. Kokouksessa Venäjä oli esittänyt tavoitteensa yhteisen turvallisuuden rakentamisesta kaikille osapuolille.

Tällainen kaikkien turvallisuus ei Suomelle kelvannut. Ensimmäistä kertaa ulkoministeri Haavisto ylpeänä kertoi Suomen kuuluvan nyt "sopimusvaraiseen demokraattisten maiden yhteisöön", ei siis enää kansainvälisiä lakeja noudattavaan maailmanjärjestykseen. Arvattavasti ne sopimukset, joiden varaan Suomi on nyt laskeutunut ovat Yhdysvalloissa laadittuja.

                                               ***

Etelä-Afrikassa Mandelan vapauduttua vankilasta 1990-luvulla joukkoliikkeet alkoivat näyttää voimansa. Maailman demokratiaa kannattavat voimat, ammattiyhdistykset etunenässä aloittivat Etelä-Afrikan taloussaarron, jossa Suomen Auto- ja kuljetustyöläisten ammattiliitto oli etunenässä.Mandela nousi ensimmäiseksi demokraattisesti valituksi presidentiksi.

Uskon, että palestiinalaisten ja Donbassin asukkaiden oikeudet toteutuvat demokratian ja joukkovoiman avulla kuten kävi Etelä-Afrikasa. Venäjä on uhrannut valtavasti omaa joukkovoimaansa Donbassin ja alistettujen ukrainalaisten auttamiseksi. USA/NATO/EU ei tule voittamaan vaan demokratia ja kansainväliset oikeudet voittavat.

Yhdysvallat on 1950-luvulta saakka tukenut Ukrainan natseja. Se on tukenut rotusortoa Etelä-Afrikassa ja Palestiinassa. Venäjä tulee olemaan BRICS maiden puheenjohtaja tammikuusta 2024 lähtien. Toivokaamme, että BRICS ja muut länsimaiden tiedonvälityksestä riippumattomat maat kokoavat voimansa auttaakseen Palestiinan itsenäistymistä ja Ukrainan muodostumista joksikin, joka muistuttaisi demokratiaa.

-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: terrorismi, länsipropaganda, USA, Hamas, ANC, DONBASS, apartheid- Etelä-Afrikka, natsi-Ukraina, apartheid-sotiladiktatuuri Israel

Mandelan hännystelijät

Maanantai 9.12.2013 klo 11.42 - Pirkko Turpeinen-Saari

Uskomatonta nähdä kuinka median tietämättömyys yhdistettynä propagandaan ja valtioiden johtajien itserakkauteen johtaa käsitykseen, että kaikki ovat olleet alusta alkaen Mandelan puolella ja tukena.

Etelä-Afrikan rotusortohallitus menestyi ja voi hyvin USA:n johdon erityisesti CIA:n, mutta myös YK:n, kansainvälisten järjestöjen ja jopa Maailman lääkäriliiton tuella. Mandelan telkeäminen vankilaan 1962 tapahtui hyvässä yhteisymmärryksessä CIA:n ja rotuerotteluhallituksen kanssa (Kennedyn aikana). Samoihin aikoihin CIA johti Indonesian sotilasvallankaappausta ja miljoonien kommunistien tappamista. Myös 1960-luvun alussa "buurit" Indonesian entiset isännät, eli hollantilaiset käyttivät aseellista valtaa Uudessa Guineassa.Etelä-Afrikan rotusorto on buurien aikaansaannos.

Neuvostoliitto tuki ANC:ta ja rotusorron lopettamiseen pyrkivää kansanliikettä.

Vielä kahdeksankymmentäluvulla rotusorron lopettaminen näytti mahdottomalta. Muistan kuinka lujalta apartheidin voima tuntui puhuessani eduskunnassa joidenkin muiden kansanedustajien kanssa sitä vastaan. ANC:n valkoihoinen edustaja istui melko surullisena lehterillä kuuntelemassa.Eduskunnan pöytäkirjoista voi lukea kuinka laaja osa eduskuntaa kannatti apartheidia.

Muistan kuinka riemukkaalta tuntui kun toivo alkoi kasvaa. Sen ensimmäinen airut oli suomalainen AKT ja Risto Kuisma, auto-ja kuljetustyöläisten ammattiliitto, joka aloitti Etelä-Afrikkaan kohdistuvan taloussaarron. Tämä taloussaarto kasvoi, voimistui ja pakotti lopulta Etelä-Afrikan rotusortohallituksen myönnytyksiin. Ei Mandelaa vapautettu de Klerkin armeliaisuuden johdosta, vaan siksi, että hänen oli pakko neuvotella.

Nyt Nelson Mandelan hautajaisiin kiiruhtavat kaikki ja näyttelevät kannattavansa Mandelan aatteita. Todellista ihmisoikeuksien etusijalle asettamista nykyisessä orwellilaisessa maailmassa on hyvin vähän.

Nykymaailmassa vapauden ja oikeudenmukaisuuden puolesta toimivat johtajat kylmästi tapetaan vankilaan saattamisen asemasta. Kuinka moni Mandelan hautajaisiin saapuva korkea vieras muistaa, että palestiinalaiset istuvat samaan aikaan Gazan keskitysleirissään ilman sähköä ja puhdasta vettä? Tai kuinka monta Länsirannan palestiinalaisten satoja vuosia vanhaa oliivipuuta on hakattu laittomien juutalaissiirtokuntien alta.Tai kuinka monta palestiinalaisten johtajaa Jasser Arafat mukaan luettuna, on tapettu kaikkien näiden Mandelaa surevien johtajien silmien alla ja myötävaikutuksella.

Nykyisen maailmanjärjestyksen mukaisesti apartheidhallitus Israelissa nauttii EU:n taloudellisesta suosituimmuusasemasta. Palestiinalaisia ja heidän oikeuksiaan tukenut ja maassaan toteuttanut Syyrian hallitus on taloussaarron kohteena. Yhdysvallat myy aseita Israelille ja Syyrian hallitusta vastaan taisteleville terroristeille.

Totuus on muuttunut valheeksi, oikeudenmukaisuus vääryydeksi ja tätä orwellilaista todellisuutta ylläpitävät piittaamattomat, pinnalliset tiedotusvälineet ja niiden usko globaaliin ylikansallisen pääoman vallan oikeutukseen.

Yhdysvallat ehti poistaa Nelson Mandelan terroristien listalta vasta v. 2008, viisi vuotta ennen tämän kuolemaa. Siten suurin osa hautajaisissa paikalla olevista Yhdysvaltojen presidenteistä piti häntä terroristina ja apartheidia hyvänä järjestyksenä - heidän globaalille vallalleen. Ehkä he miettivät sitä haudalla seistessään.

Ja mikäpä on miettiessä, taloudellinen valta Etelä-Afrikassa on edelleen tukevasti valkoisen rodun käsissä ja köyhät mustat asuvat slummeissaan.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: CIA, Mandela, Risto Kuisma, AKT, taloussaarto, Etelä-Afrikka, rotusorto