Yhteystiedot

Pirkko Turpeinen-Saari
Vanha Hangontie 10,
10620 Tammisaari
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi

Blogin arkisto

Zelenskyi - klovni vai petturi

Tiistai 18.2.2025 klo 14.54 - Pirkko Turpeinen-Saari

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on kertonut, että Ukrainan sotaa ei olisi tullut, jos hän olisi tuolloin ollut presidentti. Miten hän tätä perustelee?

Trump on kertonut Zelenskyin esiintyneen vaalikampanjassaan ”rauhan presidenttinä”. Trump kertoo suositelleensa ja edellyttäneensä Zelenskyin noudattavan YK:n vahvistamaa Minskin sopimusta, jossa vuodesta 2014 jatkunut sisällissota Ukrainan natsi -vaikutteisen hallituksen ja vallankaappausta vastustaneiden Itä-Ukrainan Donbassin asukkaiden välillä päättyisi Donbassin autonomiana osana Ukrainaa. Alueella toteutuisivat asukkaiden kansainvälisten lakien edellyttämät kielelliset, uskonnolliset ja koulutukselliset oikeudet.

 

Jo kaksi viikkoa sen jälkeen, kun Yhdysvaltojen presidentti vaihtui Trumpista Joe Bideniin, Zelenskyi käänsi takkinsa. Sisällissota, jota Ukrainan hallitus kutsui ”terrorismin vastaiseksi sodaksi” jatkui julmina Donbassin siviilien pommituksina ja infrastruktuurin tuhona.

Zelenskyi ei ollut yksin sotaisalla linjallaan. Presidentti Bidenin lisäksi koko Nato-Eurooppa tuki sotahanketta, olihan sen tavoitteena heikentää Venäjää ja tappaa Itä-Ukrainan venäjänkielisiä ja venäläistä kulttuuria rakastavia asukkaita.

Minskin sopimuksen takaajamaat Saksa ja Ranska ovat eläkkeelle jääneen Saksan liittokansleri Angela Merkelin suulla todenneet, että näillä takaajilla ei ollut aikomustakaan noudattaa Minskin sopimusta vaan ainoastaan ostaa aikaa varustaakseen Ukrainan armeijaa Nato-aseilla ja koulutuksella.

                                                                         ***

Eurooppa on siirtynyt pois natsismin- ja fasismin vastaiselta linjaltaan, mitä osoittaa pidättäytyminen YK:n äänestyksissä vastustamasta fasismin ja natsismin ihannointia. Selkeä natseihin tukeutuvan maailman korruptoituneimman hallituksen tukeminen jättimäisillä asemäärillä osoittaa samaa. Euroopan maat ovat yhdessä Bidenin hallituksen kanssa tukeneet Ukrainan terrorismia, tappolistoja, oppositiopuolueiden lakkauttamisia, natsismia vastaan taistelleiden sotilaiden muistomerkkien tuhoamista.

Toisen maailmansodan jälkeen Winston Churchill olisi halunnut jatkaa USA:n rinnalla sotaa vielä Neuvostoliiton tuhoamiseksi. Roosevelt ei tukenut tätä, mutta nyt Obaman johdolla v. 2014 suoritetun Ukrainan vallankaappauksen jälkeen Britannia sai uuden mahdollisuuden.

Zelenskyin turvamiehet ovat Britanniasta, Venäjä-vastainen propaganda ja terroriteot johdetaan myös sieltä. Viimeisimpänä Kazakstanista tulevan öljyputken pumppuaseman ja Tshernobylin tuhoutuneen reaktorin suojakuoren pommittaminen ydinsaasteen aikaansaamiseksi.

 

                                                                       ***

Yhdysvaltojen varapresidentti J.D. Vancen raikas puhe Münchenin turvallisuuskokouksessa löi ällikällä koko Euroopan eliitin, joka on 10 vuoden Ukrainan sodan ajan saanut nauttia yksipuolisesta MI6/CIA -propagandasta. Trump ja Vance eivät katso Euroopan uhan tulevan Venäjältä vaan sisältä, Euroopan omista ongelmista. Vance piti sensuuria ja merkillisiä arvoja huolestuttavimpana. 

Mediasensuurihan onkin ollut totaalista vuoden 2014 vallankaappauksesta lähtien. Varsinkaan Venäjän natsismin ja terrorisminvastaisen sotilaallisen operaation aikana eivät eurooppalaiset ole kuulleet lainkaan objektiivista ukrainalaista tai venäläistä näkökulmaa. Länsipropaganda on ollut kattavaa.

Russia Today -uutiskanava, joka oli vielä 10 vuotta sitten Saksan kolmanneksi suosituin TV-uutiskanava, on kielletty Euroopan ja USA:n alueella. Vancen puhe sensuurista osuu ongelman ytimeen.

 

                                                                          ***

Ne jotka katsovat kansainvälisiä kanavia Youtubesta, pystyvät hahmottamaan todellisuutta sensuurinkin aikana paremmin. Näin eilen Serbian ulkoministerin Moskovan-vierailun aikana nauhoitetun tiedotustilaisuuden, jossa hän ja Venäjän ulkoministeri Lavrov selostivat yhteisiä keskustelujaan. Serbian itsenäisyys oli keskiössä. YK:n päätöslauselma 1244 mukaan Kosovo on Serbian maakunta. Kuten tiedämme, presidentti Martti Ahtisaari järjesti laittoman runsaan sadan hengen itsenäisyysäänestyksen v. 2008

Kosovon albaaniväestö ajoi suuren osan serbiväestöstä sisämaahan väkivallan ja ja Nato-miehityksen avulla, kuten gazalaiset pyritään ajamaan asuinsijoiltaan ”muualle”. Serbiomaisuus Kosovossa konfiskoitiin ja yksityistettiin Ahtisaaren valvonnassa trustiin ilman että serbi-omistajia päästettiin paikalle valvomaan asuntojaan, yrityksiään tai kaivoksiaan niiden siirtyessä pois heidän käsistään.

 

                                                                     ***

Siitä huolimatta, että Zelenskyi ei ole enää presidentti, hän esiintyy vaativasti ja alkaa nyt syyttää Yhdysvaltoja ahdingostaan. EU:n Nato-maat ovat osa Zelenskyin näytelmää, onhan hän koomikko ammatiltaan. Siitä huolimatta, että hänellä ei ole enää mandattia, hän vaatii pääsyä myös Yhdysvaltojen ja Venäjän keskinäisiin neuvotteluihin. Hänet on kutsuttu jokaiseen NATO-EU:n kokoukseen ikään kuin päähenkilönä. EU ei näytä käsittävän kuinka naurettavalta Euroopan tilanne näyttää.

Tänään presidentti Trump kuuluu vaativan Zelenskyitä ja Ukrainaa korvaamaan osittain eliitin taskuihin päätyneet rahat harvinaisilla alkuaineilla, joita Ukrainan maaperässä on runsaasti. Jo vuonna 2013 oligarkki Pinchuckin Krimille koolle kutsumassa kokouksessa Clintonit ja EU-eliitti  suunnittelivat Ukrainan luonnonvarojen yksityistämistä ja yhtiöittämistä kuten Clintonin aikana toimittiin Kosovossa.

 

                                                                ***

Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, milloin ylikansallisessa Nato-valvonnassa oleva Yle poistaa Zelenskyin uutislähetystensä pimpeli- pompeli osiosta. Vielä eilen koomikko, ex presidentti Zelenskyi esiintyi luotiliiveissä, kuten toimittaja Kuronen ja sotapropagandaa edustava sotilaspukuinen lasta pitelevä henkilökin. Voisiko Yle enää selvemmin kuvata käsitystään siitä, että olemme sodassa, tappamassa venäläisiä ja tukemassa jo koomiseksi muuttunutta Ukrainan ex-presidenttiä. 

Yleisradiolla on pitkä matka muuttuakseen muuksi kuin miksi sen on annettu kehittyä – eurooppalaiseksi sotapropagandamyllyksi.

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ex-presidentti Zelanskyi, Trump, Vance, Euroopan kaaos, sotamoodi, 10v Ukrainan sotaa, kadotettu ystävyys ja humanismi, natsismi ja fasismi, valtion omaisuuden konfiskointi

J.D.Vance - Trumpin varapresidenttiehdokas

Keskiviikko 17.7.2024 klo 16.30 - Pirkko Turpeinen-Saari

 Heti kun kuulin J.D.Vancen valinnasta Trumpin varapresidenttiehdokkaaksi, päätin ottaa selvää mitä mieltä olen hänestä.

Valokuvista päätellen hän on avoin ajatteleva henkilö

Luettuani hänen kirjoittaneen omaelämäkerrallisen bestseller-romaanin Hillbilly Elegy, josta on tehty Netflixissä nähtävissä oleva elokuva, päätin katsoa elokuvan. Osoittautui, että olimme nähneet 2020 tehdyn elokuvan jo aikaisemmin mutta nyt sitä katsoi uusin silmin.

J.D. Vance on elänyt rajun köyhän elämän Kentuckyn maaseudulla ja taantuvalla teollisuusalueella Ohiossa. Alkoholisti isovanhemmat ja heroiiniriippuvainen äiti ovat luoneet vaativat puitteet nuoren miehen ja hänen sisarensa elämään. Ne vaikuttavat yhä hänen valintoihinsa.

Vancen kirja oli bestseller vuonna 2016, sitä on myyty 1,6 miljoonaa kappaletta, joten hän on varsin tunnettu muuna kuin poliitikkona. Vuonna 2016 hän ei kannattanut Donald Trumpia.

J.D.Vancen vaimo vuodesta 2014 Usha Chilukuri on intialaissyntyinen Yalen käynyt lakimies ja heillä on kolme lasta.

Tultuaan muutama vuosi sitten republikaanina senaatin jäseneksi hän on liittoutunut usein edistyksellisiin hankkeisiin demokraattien kanssa. Hän on tukenut Auto-ja kuljetustyöläisten liiton jäseniä näiden lakkohankkeissa ja perustanut rahastoja köyhien hyvinvoinnin edistämiseen.

                                                      ***

Heti koulunsa päätettyään hän liittyi armeijaan, merivoimiin ja joutui Irakin sotaan. Hän on haastatteluissa kertonut kuinka hänelle oli valehdeltu - kuinka maan ulkopolitiikan edustajat ovat täydellinen vitsi.

Hän on kertonut kuinka ulkopolitiikasta edelleen valehdellaan. Samat vanhat valheet, joilla eskaloidaan Ukrainan sotaa - että kyseessä on demokratian ja tyrannian vastakkainasettelu - samat näkökohdat, joilla perusteltiin Lähi-Idän sotia terrorismin vastaisen sodan viitekehyksessä.

"En usko, että olisi Yhdysvaltojen intresseissä jatkaa ja rahoittaa Ukrainan päättymätöntä sotaa" hän sanoi Quincy Institute for Responsible Statecraftin haastattelussa. Hän viittasi puolueen vanhaan ajatteluun, jota on edustanut senaattori Mitch Mc Connell, jonka Vance sanoi olleen väärässä " lähes jokaisessa ulkopolitiikkaan liittyvässä tehtävässä, joka on ollut tämän hallussa vuodesta 1984 lähtien", eli Vancen syntymästä lähtien.

                                                     ***

Kaikesta päätellen Vance on itsenäisesti ajatteleva ja kykenee rohkeasti olemaan työläisten ja köyhien puolella. 

Myös ulkopolitiikassa hän kannattaa rauhanneuvotteluja mikä on poikkeukselista. Vance on vaatinut neuvotteluja Venäjän kanssa sodan lopettamiseksi. Hän on johdonmukaisesti äänestänyt kaikkia Ukrainan asepaketteja vastaan.

                                                    ***

Abortin suhteen Vance on konservatiivinen. Hän kannattaa osavaltioiden päätösvaltaa asukkaiden asioissa liittovaltion sijaan. Uskonnoltaan hän on katolilainen.

                                                   ***

Palestiinan suhteen Vance noudattaa yleisamerikkalaista täysin Israelista riippuvaista politiikkaa. Kaikesta päätelleen niin kauan kuin Yhdysvaltojen sopimusvarainen demokratia,talouspakotteet ja aseteollisuus hallitsee kv suhteita, kv tuomioistuimia, YK ta ja eurooppalaisten oikeustajua, Yhdysvalloista ei ole odotettavissa kummankaan pääpuolueen taholta oikeutta palestiinalaisille. Yhdysvaltojen ja EU:n ulkopuolisten voimien on toimittava yleisten ihmisoikeuksien aikaansaamiseksi Palestiinaan, yhtenäisen Palestiinan valtion luomiseksi ja siirtokuntien lakkauttamiseski.

Ehkä USA:n presidentin vaalien jälkeen kokonaistilanteen selkiydyttyä, myös Yhdysvalloissa voi tapahtua yhteiskunnallista kehitystä kv ihmisoikeuksien noudattamisen suuntaan. J.D.Vance ei mitä ilmeisimmin tule olemaan jarruttamassa kehitystä.

                                                  ***

Suosittelen Hillbilly elegyn katsomista mikäli teillä on mahdollisuus Netflixin käyttöön.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: J.D.Vance, kirjallinen taituri, Hillbilly elegies kirja ja elokuva, Trumpin varapresidenttiehdokas,

HAMAS, ANC ja DONBASS

Perjantai 1.12.2023 klo 9.41 - Pirkko Turpeinen-Saari

USA-johtoinen valtamedia on voimakkaampi kuin koskaan. Erityisesti Suomen ainutkertainen valtiollinen sensuuri valtion huoltovarmuuskeskuksen rahoittama  Mediapooli on vuodesta 2014 lähtien toteuttanut kokonaisvaltaisen suomalaisten aivopesun.

Viimeisten kymmenen vuoden aikana kärjistyneet kriisit Ukrainassa ja Palestiinassa ovat saaneet Suomessa omintakeiset tulkintansa.

Mitkä on näitä kriisejä/ aseellisia konflikteja yhdistävät tekijät.

Valtamedia kutsuu toista osapuolta terroristiksi ja toista demokratiaksi.

Jotta saadaan historiallista taustaa tähän terminologiaan, kannattaa ottaa Etelä-Afrikka mukaan.

                                               ***

Etelä-Afrikassa vallitsi äärimmäinen rotusorto 1950-luvulta lähtien. Mustilla ei ollut kansalaisoikeuksia. Heillä ei ollut oikeutta käyttää samoja puistoja, penkkejä, ravintoloita ja uimarantoja kouluista ja yliopistoista puhumattakaan.

Tilanne muistutti Yhdysvaltojen rotusortoa ja Yhdysvallat tukikin kiivaasti Etelä-Afrikan sortoa aina sen päättymiseen 1990-luvulle saakka, vaikka Yhdysvalloissa värillinen väestö sai äänioikeuden sentään jo 1960-luvulla.

Etelä-Afrikan rotusorron ykkösvastustaja Nelson Mandela toimitettiin CIA:n toimesta oikeuteen ja 29 vuodeksi vankilaan toimistaan sorron lopettamiseksi.

Etelä-Afrikan valkoinen rotusortohallitus kutsui sorron vastustajia terroristeiksi. USA-johtoinen länsimedia teki samoin.

                                             ***

Juutalaiset siirtolaiset tunkeutuivat väkivalloin Palestiinan alueelle Britannian avulla tyhjentäen alueen sen kantaväestöstä, palestiinalaisista v. 1948 tuhoten palestiinalaisen yhteisön, kulttuurin, identiteetin, poliittiset oikeudet ja kansalliset pyrkimykset.

700 000 palestiinalaista karkotettiin maasta, yli 500 palestiinalaiskylää tuhottiin ensin siionisti  -asejoukkojen ja myöhemmin Israelin armeijan avulla.

Huolimatta YK:n päätöksistä palestiinalaisten oikeuksista ja maa-alasta, Israel on asevoimin ja laittomien siirtokuntien fanaattisten asukkaiden avulla laajentanut maa-alaansa ja supistanut palestiinalaisten alueet elinkelvottomiksi.

Palestiinalaisiin kohdistuva sorto on pimennetty valtamediassa koska Yhdysvallat tukee kaikkia Israelin väkivaltaisiakin toimia.

Israel on, kuten Etelä-Afrikka aikaisemmin, apartheidvaltio. Se ylläpitää apartheidia sotilaallisin keinoin. Miehittämillään palestiinalaisalueilla sen sotilaat tekevät yöllisiä tarkastuksia palestiinalaiskodeissa, tuhoavat koteja ja teitä maansiirtokoneilla viedäkseen asukkailta viimeisenkin toivon ihmisoikeuksista.

Palestiinalaiset ovat nousseet vastarintaan useaan otteeseen, kuten ANC Etelä-Afrikassa, miehityksensä aikana, voidakseen hengittää vapaammin. HAMAS- järjestö on perustettu toteuttamaan myös aseellista vastarintaa ja sabotaaseja viralliseksi julistetun Palestiinan hallinnon tehdessä yhteistyötä Israelin kanssa.

Poliittinen Hamas voitti Palestiinan parlamenttivaalit vaalit v. 2006.Israel regoi Hamasin voittoon talouspakotteilla. Palestiinalaiset menettivät talousapunsa EUlta ja Yhdysvalloilta. Pääministeriksi valittua Ismayl Haniyyaa estettiin pääsemästä takaisin Gazaan hänen ensimmäiseltä valtiovierailultaan Egyptista. Euroopan unionin tarkkailijat sulkivat rajan Israelin puolustusministerin Amir Perezin käskystä.

Presidentiksi valittu Mahmud Abbas ei ole sallinut järjestää Palestiinaan vaaleja sen koommin.

Apartheid-Israel kutsuu Hamasia terroristijärjestöksi, kuten Etelä-Afrikan rotusortohallitus, USA ja länsimedia kutsuivat ANC:ta.

                                                 ***

Yhdysvaltojen suorittaman väkivaltaisen Ukrainan vallankaappauksen jälkeen, laittomaksi muuttunut eduskunta ja Yhdysvaltojen valitsema Ukrainan hallitus julistivat Itä-Ukrainan Donbassin aluetta vastaan terrorisminvastaisen sodan. Miksi?

Donbassin asukkaat eivät hyväksyneet vallankaappausta vaan kannattivat demokratiaa. He eivät hyväksyneet demokraattisesti valitun presidentti Janukovichin ajoa maanpakoon hengenmenetyksen uhan alla.

Donbassin asukkaat eivät hyväksyneet nousussa olevaa venäjänkielisten asukkaiden sortoa, historian uudelleen kirjoitusta, toisen maailmansodan muistomerkkien hävitystä eikä sitä, että koko Donbassin väestöltä estettiin sosiaaliturva, koulutus, äidinkielen puhuminen ja uskonnon harjoittaminen pelkästään siksi, että he kannattivat demokratiaa. He päättivät tarttua aseisiin puolustaakseen oikeuksiaan.

CIA:n vaikutuksella Ukrainan ortodoksisen kirkon vaino voimistui ja 2018 perustettiin Ortodoksinen kirkko Ukrainassa- niminen järjestö korvaamaan perinteinen kirkko. Perinteisen kirkon pappeja alettiin vainota ja omaisuutta konfiskoida.

                                                        ***

Tässä on kolme esimerkkiä siitä kuinka länsimaat USA:n johdolla käyttävät demokratiaa ja ihmisoikeuksia tukevista voimista terroristi-nimitystä.

Tämä demokratian ja ihmisoikeuksien vaatimuksen muuttaminen "terrorismin" kannattamiseksi on tarkoitushakuista.

Etelä-Afrikan rotusorron, palestiinalaisten sorron ja Donbassin sorron taustalta paljastuu Yhdysvaltojen väkivallan kasvot.

                                                     ***

USA ja EU sabotoivat Ukrainan Donbassin rauhanomaista ratkaisua YK:n hyväksymän Minskin sopimuksen avulla. Donbassin asukkaiden kärsittyä 9 vuotta USA/Naton ja presidentti Poroshenkon johtamasta sodasta he julistautuivat itsenäisiksi (Minskin sopimusten autonomian sijaan) ja pyysivät itsenäisinä valtioina Venäjää apuun.

Nyt siis lännen terroristeiksi julistamat Donbassin asukkaat pyysivät Venäjän apuun ihmisoikeuksien ja demokratian takaamiseki.

USA:n johtama läntinen tiedonvälitys ryntäsi sen jälkeen puolustamaan USA:n ja EU:n toimia Venäjän ja sen presidentin Putinin demonisoimiseksi. Nyt oli Venäjän ja presidentti Putinin aika muuttua "terroristeiksi". Natsien vaikutuspiirissä oleva Ukrainan hallitus jopa vaati presidentti Putinin haastamista ICC:n kansainväliseen rikostuomioistuimeen hänen autettuaan ukrainalaislapsia turvaan Venäjälle.

Olemme jo ehtineet kokea kansainvälisten tuomioistuinten alistumisen USA:n palvelijoiksi ICTY:n aikana. ICTY tuomitsi Jugoslavian hajottamissotien ajan vain USA:n etujen vastustajia.

Yhdysvallat ei luottanut enää voivansa vaikuttaa tuomioihin kansainvälisissä oikeusistuimissa. Siitä johtuen USA ilmoitti Bratislavan kokouksessa v. 2000 lopettavansa noudattamasta kansainvälisiä lakeja, elleivät ne aja USA:n etuja.

Samassa Bratislavan kokouksessa päätettiin myös NATO:n laajentamisesta Baltiasta (mihin Suomikin luetaan) Ukrainan Odessaan.

                                                 ***

Liikutuksen kyynel silmäkulmassa seurasin ulkoministeri Peka Haaviston puhetta hänen palatessaan Moskovasta v. 2021 neuvottelusta ulkoministeri Sergei Lavrovin kanssa. Kokouksessa Venäjä oli esittänyt tavoitteensa yhteisen turvallisuuden rakentamisesta kaikille osapuolille.

Tällainen kaikkien turvallisuus ei Suomelle kelvannut. Ensimmäistä kertaa ulkoministeri Haavisto ylpeänä kertoi Suomen kuuluvan nyt "sopimusvaraiseen demokraattisten maiden yhteisöön", ei siis enää kansainvälisiä lakeja noudattavaan maailmanjärjestykseen. Arvattavasti ne sopimukset, joiden varaan Suomi on nyt laskeutunut ovat Yhdysvalloissa laadittuja.

                                               ***

Etelä-Afrikassa Mandelan vapauduttua vankilasta 1990-luvulla joukkoliikkeet alkoivat näyttää voimansa. Maailman demokratiaa kannattavat voimat, ammattiyhdistykset etunenässä aloittivat Etelä-Afrikan taloussaarron, jossa Suomen Auto- ja kuljetustyöläisten ammattiliitto oli etunenässä.Mandela nousi ensimmäiseksi demokraattisesti valituksi presidentiksi.

Uskon, että palestiinalaisten ja Donbassin asukkaiden oikeudet toteutuvat demokratian ja joukkovoiman avulla kuten kävi Etelä-Afrikasa. Venäjä on uhrannut valtavasti omaa joukkovoimaansa Donbassin ja alistettujen ukrainalaisten auttamiseksi. USA/NATO/EU ei tule voittamaan vaan demokratia ja kansainväliset oikeudet voittavat.

Yhdysvallat on 1950-luvulta saakka tukenut Ukrainan natseja. Se on tukenut rotusortoa Etelä-Afrikassa ja Palestiinassa. Venäjä tulee olemaan BRICS maiden puheenjohtaja tammikuusta 2024 lähtien. Toivokaamme, että BRICS ja muut länsimaiden tiedonvälityksestä riippumattomat maat kokoavat voimansa auttaakseen Palestiinan itsenäistymistä ja Ukrainan muodostumista joksikin, joka muistuttaisi demokratiaa.

-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: terrorismi, länsipropaganda, USA, Hamas, ANC, DONBASS, apartheid- Etelä-Afrikka, natsi-Ukraina, apartheid-sotiladiktatuuri Israel