Pirkko Turpeinen-Saari
Vanha Hangontie 10,
10620 Tammisaari
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi
Suomen hallitus ja Yle edesauttavat palestiinalaisten kansanmurhaaPerjantai 8.12.2023 klo 12.50 - Pirkko TurpeinenSaari Israel suorittaa kansainvälisten ihmisoikeusasiantuntijoiden mukaan palestiinalaisten kansanmurhaa. Israelin hallituksen fasistiset julkilausumat siitä, että palestiinalaiset ovat eläimiä/ihmiseläimiä ja että heitä siten on oikeus tappaa. Suomen hallitus ei ole antanut yhtäkään tietooni tullutta julkilausumaa, jossa se toteaisi tämän ihmisoikeusrikoksen. Se ei ole tehnyt mitään rikoksen jatkumisen estämiseksi vaikka YK:n turvaneuvosto, USA:ta lukuunottamatta on useaan otteeseen vaatinut tappamisen lopettamista. Sen sijaan Suomi on äänestänyt tulitaukoa vaadittaessa - tyhjää. Suomen Yleisradio on vaiennut kansanmurhasta. Yle on asettunut murhaajan puolelle. Se esittää uutisissaan Israelin fasistisen hallituksen julistuksia ja esiintyy ikäänkuin olisi Israelin armeijan äänitorvi. Suomen mediapooli, sensuuriorganisaatio, johon Yle ja maamme valtalehdistö kuuluu, tekee yhteistyötä NATOn hybridikeskuksen kanssa. Siten Suomen tiedotusvälineet käyvät hybridisotaa demokratiaa ja YK:ta vastaan. Se on kansanmurhaa Yhdysvaltojen rahoittamana ja aseistamana suorittavan Israelin puolella. *** Yhdysvallat on tunnetusti kansanmurhaajana maailman ykkönen. Toisen maailmansodan jälkeen se on tappanut kymmenissä sodissaan 20 miljoonaa viatonta ihmistä. Sotien tarkoitukset ovat olleet joko ideologisia tai ryöstämistarkoituksessa tehtyjä. Yhdysvallat on pommittanut ja tuhonnut kansoja. Se on myös ilmoittanut lopettavansa noudattamasta kansainvälisiä lakeja jos ne ovat sen etujen vastaisia. Tämä tapahtui Bratislavassa v. 2000, heti laittomien Jugoslavian pommitusten jälkeen. Suomi on liittynyt tähän kansainvälisiä lakeja rikkovaan joukkoon. Se on ilmoittanut kuuluvansa Yhdysvaltojen johtamaan "sopimusvaraiseen demokraattisten maiden yhteisöön". Tätä Yhdysvaltojen perustamaa doktriinia Suomi on noudattanut Yhdysvaltojen arkkivihollista, Venäjää kohtaan. Kansainvälisiä lakeja ja sopimuksia rikkoen Suomi on julistanut katkaisevansa kaikki siteet Venäjään. Yhdysvallat on aloittanut sodan Venäjää vastaan käyttäen ukrainalaisia sotilaita tähän tarkoitukseen, Suomi on liittynyt mukaan lähettämällä aseita Ukrainan natsi-hallitukselle, joka on käynyt sotaa omia kansalaisiaan vastaan 10 vuoden ajan. *** Venäjän heikentämistarkoituksessa Suomi on tullut liittoutuneeksi maailman tehokksimma kansainvälisten lakien rikkojan ja laittomien sotien aloittajan USA:n kanssa. Nyt vuorossa on palestiinalaisten tuhoaminen. Palestiinalaiset ovat olleet vuodesta 1947 lähtien Israelin aseellisen sorron alla. Palestiinalaiset ovat, samoin kuin apartheid Etelä-Afrikka 1990-luvulla, perustaneet vastarintaliikkeitä sortoa vastaan. Hamas-liike, joka voitti palestiinalaisten vaalit, hallinnoi Gazaa. Sen sotilaallinen siipi aloitti aseellisen itsenäistymistaistelun lokakuun 7. päivänä 2023 Suomen NATO:n hybridikeskuksen kanssa yhteistyötä tekevä Yle, ei ole kertaakaan kuvaillut Palestiinaan kohdistuvaa sortoa. Suomessa on useita koti- ja ulkomaisia asiantuntijoita jotka voisivat kertoa mistä Gazassa ja Israelin miehittämällä Länsi-rannalla on kysymys. Yleisradio ei ole tähän päivään mennessä, siis 10 viime vuoden aikana, kertonut minkälaista Yhdysvaltojen rahoittama ja aseistama natsismi ja sorto Ukrainassa on. Nyt olisi aika kuvata mitä Yhdysvaltojen rahoittaman ja aseistaman Israelin fasismi on. Tänään näimme Aljazeera- uutiskanavalla kuvia hajalleen pommitetusta Gazasta ja yöllisistä sotilasoperaatioista Länsirannalla. Yli miljoona ihmistä tarkoituksellisesti jätettynä ilman vettä, ruokaa tai hygieniaa puhumattakaan pehmikkeistä kadulla nukkumisen alustaksi. Keskellä aasien vetämiä vankkureita, tuhansien ihmisten vaeltaessa turvaa hakien paikasta toiseen, huomio kiinnittyy alastomaksi riisuttuihin noin sataan kadulla jonossa kädet niskan taakse pakotettuina istuvaan mieheen, jotka on kerätty läheisestä pakolaisleiristä eroon perheistään. Heidät viedään kuorma-autoilla Israelin pidätyskeskuksiin joissa odottaa pahoinpitely ja muu terrori. Onko kuva jotenkin tuttu? Eikö USAn sodissa Vietnamissa nähty samankaltaista nöyryytystä. Suomen Yleisradio tulisi lakkauttaa eduskunnan rahoittamana laitoksena. Se ei vastaa sille asetettuja tavoitteita. Sen ansiosta Suomen kansa on kuin eksynyt korven asukas, jonka näkö ja kuulo ovat vaurioituneet ja tietoisuus totuudesta on kadonnut. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Yleisradio, palestiinalaisten kansanmurha, Israel ja USA sotarikollisina, Suomen media, Nato:n hybridikeskus, |