Yhteystiedot

Pirkko Turpeinen-Saari
Vanha Hangontie 10,
10620 Tammisaari
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi

Uutiset

2.6.2008Nyt voitte osallistua ajatuksiini myös näiden kotisivujeni välityksellä. Toivon keskustelua ja palautetta.Lue lisää »28.7.2014Puolan ja USA:n osuus Itä-Ukrainan väkivallassaLue lisää »1.7.2008Eläkeläisillekin oikeus vapaaseen liikkuvuuteen EUssaLue lisää »

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Blogin arkisto

Valheisiin perustuva ulkopolitiikka on vaaraksi viennille

Lauantai 29.8.2020 klo 13.57 - Pirkko Turpeinen-Saari

Joudun huvittuneena seuraamaan suomalaisten poliitikkojen ja virkamiesten todistelua Euroopan unionin ja erityisesti Suomen toimien oikeusvaltiopohjasta oli sitten kysymys komission ehdottamista korona tuista tai Suomen viennin ongelmista.

Helsingin Sanomat julkaisi tänään 29.8. 2020 ansiokkaita artikkeleita ja haastatteluja kansainvälisestä taloudesta sekä  erityisesti Suomen tämän hetkisistä talousongelmista. Ääneen pääsivät erityisesti nykyinen ja entiset EU-komissaarit sekä elinkeinoministeri Mika Lintilä sekä Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn.

Suomen media onkin visusti vaiennut EU:n talouteen voimakkaimmin vaikuttavien Saksan, Ranskan ja Iso-Britannian pyrkimyksistä hyötyä Euroopan Unionin  ulkopuolisten maiden infrastruktuurin haltuunotosta milloin asein milloin talouden avulla.

Jugoslavian jäännösvaltioiden infrastruktuurin haltuunoton jälkeen Lähi-Idän Libya ja Syyria eivät pudonneetkaan halukkaiden käsiin riittävän nopeasti siitä huolimatta, että Saksa Yhdysvaltojen liittolaisena jo vuodesta 2001 lähtien suunnitteli hallituksenvaihdosta ja luonnonvarojen haltuunottoa Syyriassa, luonnollisesti Ranskan ja Iso-Britannian kanssa yhteistyössä.

Euroopan unioni lähti Lähi-Idän viivästyessä ahnehtimaan itselleen Ukrainan infrastruktuuria nopeudella, jota presidentti Janukovits ei voinut hyväksyä. Hänet siirrettiin väkivalloin syrjään. Vaikka Yhdysvallat alkoi toimia eräänlaisena siirtomaaisäntänä, asiat menivät todella kehnoon suuntaan Ukrainan kansalaisten hyvinvoinnin kannalta.

Suomen EU:n laajentumis- ja talouskomissaarina sekä komission varapuheenjohtajana toiminut Olli Rehn oli keskeisesti vastuussa Ukrainan lähentymissopimuksen surkeasta prosessista.Toki hän ei päättänyt USA:n ja tiettyjen EU-maiden kouluttamista ja rahoittamista tarkka-ampujista, mutta kiireinen aikataulu voitaneen epäilyksettä asettaa hänen vastuulleen.

Hollanti vastusti kansanäänestyksessä Ukrainan lähentymissopimusta, mutta hollantilaiset pantiin äänestämään uudestaan, jotta saatiin "oikea" tulos. George Soroksen rahoittamat oranssit vaalibussit tekivät vaalityötä. Näin toimii EU oikeusvaltioperiaatteella.

Kävin usein 1980-luvulla Krimillä, eikä mielikuvakseni koskaan tullut tunnetta, että olisin Ukrainassa. Ihmiset olivat venäläisiä, he puhuivat venäjää ja pääsin jopa venäläisen sankarikaupunki Sevastopolin laivastonparaatia seuraamaan.

Ukrainan epäonnistuneen EU-prosessin seurauksena oli lähes koko valtion alueelle levinnyt anarkia ja väkivalta. Krimin autonominen alue oli jo 1990-luvun alkupuolelta saakka pyrkinyt palaamaan osaksi Venäjän valtiota, johon se historiallisesti oli kuulunut. Neuvostoliiton hajotessa oli sovittu, että kukin valtio saa ne rajat, jotka perustamisen aikana olivat vallinneet. Krim oli aina ollut osa Venäjää. Ukrainalaissyntyisen Hrustsevin tultua Neuvostoliiton presidentiksi, hän siirsi omavaltaisesti Krimin niemimaan Venäjältä Ukrainaan Neuvostoliiton sisällä.

Venäjän presidentti Vladimir Putin teki Krimin asukkaiden toiveiden mukaisen ratkaisun mahdolliseksi. Hän takasi kansanäänestyksen toteutumisen, krimiläiset halusivat ensin itsenäisyyden ja sen jälkeen liittymisen osaksi Venäjää. Vuoden 2014 jälkeen krimiläiset ovat vahvistaneet halunsa useissa demokraattisissa vaaleissa. 

Euroopan komissio ja parlamentti peittelivät omaa vastuutaan Ukrainan katastrofissa. Se mahdollisti syntipukin etsimisen muualta. EU alkoikin syyttää Venäjää Krimin valtaamisesta ja määräsi Yhdysvaltojen rinnalla talouspakotteet Venäjälle, joka vuorostaan määräsi vastapakotteet.

Suomen viennissä Venäjällä on kautta historiamme ollut merkittävä rooli. Nyt EU:n jäsenenä esitämme upporikasta ja olemme heittäytyneet Saksan ja Yhdysvaltojen varaan.

Kaupassa ja turismissa Venäjän merkitys on tärkeä. Useilla moskovalaisilla ja pietarilaisilla perheillä on kesäpaikat Suomessa. Olen hämmästellyt korona-sokeutta Venäjän suuntaan. Kun länsirajalla maahanpääsy esteitä on lievennetty, jos Suomessa on mökki, sukulaisia tai esimerkiksi työ. Miten on venäläisten sukulaiset ja mökit huomioitu. Minkälaisin ehdoin venäläinen perhe voi viettää loma-aikaa omistamallaan mökillä. Olemme huolissamme Ruotsiin kohdistuvan korona-asenteemme vaikutuksesta maidemme välisiin suhteisiin. Entä asenteemme vaikutus itäiseen naapuriimme.

Tänään Olli Rehn vertailee KIKY- elinkeinoministeriaikaansa kovin myönteisesti. Tuolloin liittokierroksella kustannusvaikutus oli miinus 5,7 prosenttia verrattuna muuhun euroalueeseen. Tuo prosentti oli otettu työntekijöiden selkänahasta. 

Onko Suomella todella varaa perustaa kauppasuhteensa ulkopoliittisiin valheisiin. Ukraina-prosessi tulisi avata ja myöntää, että siinä yhteydessä EU Yhdysvaltojen rinnalla ei toiminut kansainvälisten lakien mukaisesti vaan käytti vahvaa mielipidevaikuttamista (propagandaa) ja väkivaltaa tavoitteisiinsa pääsemiseksi. Ukrainan hallitus ei ole tehnyt elettäkään Minskin sopimuksen päätösten toteuttamiseksi. Venäjän syyllistäminen ei auta Suomen taloutta. Mitä kauemmin liittoudumme valheellisen EU-ulkopolitiikan tukijoiksi sitä kauemmin kärsimme eristäytymisestä läheisen naapurimme ja kauppakumppanimme kanssa tapahtuvasta yhteistyöstä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: oikeusvaltioperiaate horjuu, Venäjä, Krim, Ukraina, Suomen viennin ongelmat, ulkopolitiikka, suomalaiset komission jäsenet, Olli Rehn