Pirkko Turpeinen-Saari
Vanha Hangontie 10,
10620 Tammisaari
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi
Tarja Filatov, SDP ja VenäjäKeskiviikko 26.6.2019 klo 10.20 - Pirkko Turpeinen-Saari Kansanedustaja Tarja Filatov on eilisten tietojen mukaan äänestänyt Euroopan neuvostossa Venäjän täysivaltaista jäsenyyttä vastaan yhdessä perussuomalaisten edustajan kanssa. Tarja Filatov on koulutukseltaan ylioppilas ja on ollut kansanedustaja yli 20 vuotta. Hän on pitkään toiminut ministerinä ja on SDP:n puoluevaltuuston puheenjohtaja. Onko tämä historiattomuudesta puhuva äänestyspäätös myös pääministeri Antti Rinteen ja SDP:n puoluevaltuuston kanta? Tällainen kannanottohan merkitsee sitä, että vuosisataisen historian aikana eräs tärkeimpiä eurooppalaisia valtioita ei saisikaan olla keskeisen eurooppalaisen elimen jäsen. Koko Venäjän eristämispäätös sai alkunsa markkinointitoimisto Hill&Knowltonin avulla päälaelleen käännetystä syy- ja seuraussuhteesta koskien Ukrainan väkivaltaista vallankaappausta. Yhdysvallat liittolaisineen valmisteli huolellisesti ja myös toteutti useita ihmishenkiä vaatineen kaappauksen, jossa laillinen vaaleilla valittu presidentti syöstiin vallasta. Odesassa poltettiin syntyneessä natsijoukkioiden mahdollistamassa väkivallassa kymmeniä ihmisiä hengiltä eikä ketään ole saatettu tuomiolle. Sen sijaan, että Tarja Filatov ja SDP avaisivat vallankaappauksen luonnetta ja sen seurauksia ja myöntäisivät muun muassa Suomen EU-komissaari Olli Rehnin virheet Ukrainan EU:n lähentymisneuvottelujen toteuttamisessa, puolue osallistuu Venäjän syyllistämiseen. Tätä syyllistämistä ovat edellyttäneet itse kaapauksen toimijat, Yhdysvallat liittolaisineen ja Ukraina. Mikäli päähallituspuolue SDP avaa näin surullisella tavalla ulkopoliittisen uransa, jota on jo säestänyt vihreiden ulkoministeri Haavisto avuttomilla Iran lausunnoillaan, voi jokainen harkitseva ja ajatteleva ihminen luopua toivosta, että Suomi toteuttaisi itsenäistä USA:sta riippumatonta ulkopolitiikkaa. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tarja Filatov, SDP, Venäjä, Euroopan neuvosto |