Pirkko Turpeinen-Saari
Vanha Hangontie 10,
10620 Tammisaari
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi
Ensimmäiset NATO-eduskuntavaalitSunnuntai 31.3.2019 klo 13.57 - Pirkko Turpeinen-Saari Koemme nyt ensimmäisten NATO-vaalien vaalinalusaikaa. Kaksi vuotta sitten Helsinkiin perustettu USA/NATO-EU:n hybridikeskus on ehtinyt toimia presidentinvaaleissa, mutta eduskuntavaaleissa näemme sen vaikutuksen ensimmäistä kertaa. Ylikansallisen pääoman etujen laajentaminen edellyttää varmuutta siitä, että laajentamista estävät voimat eivät pääse eduskuntaan. Yhdysvallat toimii ylikansallisen pääoman etujen toteutumisen hegemonisena johtajana. Kuten aikaisemmissa blogeissani olen kuvannut tuo hegemonia henkilöityi Yhdysvaltojen presidentti George H.W.Bushiin ja miljardööri George Sorokseen. Heidän johdollaan tapahtuivat sosialististen maiden Puolan ja Venäjän ryöstöt sekä Jugoslavian hajottaminen ja sotilaallinen ja taloudellinen haltuunotto NATO- pommitusten ja NATO-propagandan avulla. Tuon hegemonian luomisen alkutahtien jälkeen Yhdysvaltojen sotilaalliseen ja propagandaan perustuvaan toimintaan perustuvat kaappaukset ovat jatkuneet epäonnistuneina värivallankumouksina Lähi-Idässä, Libyan pommituksina ja Syyrian jihadistien rahoittamisena ja kouluttamisena. Ukrainan vallankaappaus oli myöskin huolellisesti valmisteltu ja rahoitettu, mutta Venäjä ei alistunut Jugoslavian kohtaloon. Presidentinvaaleissa vuosi sitten Paavo Väyrynen oli ainoa ehdokas, joka kyseenalaisti NATO:n vallan Suomessa. Hän kyseenalaisti kansan selän takana solmitun NATO:n isäntämaasopimuksen, jota ei käsitelty eduskunnassa kuten Ruotsi teki. Ruotsi asetti myös ehtoja. Ydinaseita ei saisi tuoda Ruotsin maaperälle. Yleisradion hybridisotaan koulutetut toimittajat välttivät kaikin keinoin ottamasta isäntämaasopimusta käsittelyyn. Kaappaukset tarvitsevat sotilaallisen selkärangan. Koska suomalaiset eivät kannata NATO:oon liittymistä, heidän mielensä tulee muuttaa NATO-myönteiseksi. Tätä varten Sipilän, Orpon ja Bernerin markkinahallitus perusti mediapoolin. Se on julkisesti sitoutunut sopeuttamaan tiedotuksen yhteensopivaksi NATO:n hybridikeskuksen kanssa. Ensimmäinen askel Suomen tiedonvälityksen ja NATO:n hybridikeskuksen integroinnissa oli Stubbin monipuoluehallituksen toteuttama 100 toimittajan ja viranhaltijan lähettäminen Harvardin yliopistoon Yhdysvaltoihin opiskelemaan Venäjä-vastaista hybridisotaa. Otsikkona tietenkin oli "Venäjän hybridiuhka".Tuon joukon lähettäjä, valtioneuvoston tiedottaja Markku Mantlla on jo siirtynyt NATO:n palvelukseen Baltiaan. Mediapoolia rahoittaa valtion turvallisuuskomitean alainen huoltovarmuuskeskus. Turvallisuuskomitean puheenjohtaja on puolustusministeriön kansliapäällikkö Jukka Juusti, varapuheenjohtajanaan valtiosihteeri Paula Lehtomäki. Jäseninä ovat tasavallan presidentin kanslian kansliapäällikkö Jukka Siukosaari, ulkoministeriön valtiosihteeri Matti Anttonen, oikeusministeriön kansliapäällikkö Pekka Timonen, sisäministeriön kansliapäällikkö Ilkka Salmi, valtiovarainministeriön valtiosihteeri Martti Hetemäki, opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö Anita Lehikoinen, maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio, liikenne- ja viestintäministeriön kansliapäällikkö Harri Pursiainen, työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö Jari Gustafsson, sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Päivi Sillanaukee, ympäristöministeriön kansliapäällikkö Hannele Pokka, sisäministeriön pelastusylijohtaja Kimmo Kohvakka, poliisihallituksen poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen, puolustusvoimien pääesikunnan päällikkö kenraaliluutnantti Timo Kivinen, rajavartiolaitoksen päällikkö, kenraaliluutnantti Ilkka Laitinen, tullin pääjohtaja sekä huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtaja Raimo Luoma. Tasavallan presidentti on nyt astunut esiin ihmettelemään miksi eduskuntavaaliohjelmissa ei ole puhuttu lainkaan ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Eihän tämä voi olla presidentille yllätys. Ei kai hän ole niin ulkona siitä, mitä Suomen hallitukset suunnittelevat yhdessä NATO:n hybridikeskuksen kanssa, päätellen siitä, että hänen oma kansliapäällikkönsä on turvallisuuskomitean jäsen. Suomen kansa ei osoittanut hyväksyvänsä KELA -uudistusta, taksi -uudistusta, raiteiden myymistä, terveyspalvelujen siirtämistä ylikansallisille yrityksille veroeurojen siirtämiseksi ulkomaisille sijoittajille, työttömien perheiden lasten jättämistä päiväkotien ulkopuolelle. Koska mediapooliin kuuluvat niin vasemmisto- kuin yksityistä pääomaa tukeva media sekä kustannustalot, ei Yleisradion vaalikeskusteluihin hyväksymissä puolueissa ole näkynyt minkäänlaista säröä suhteessa NATO:oon. NATO:sta ei ole puhuttu minkään puolueen Yle:n puolue-esittelyissä sanaakaan. Mediapooli on ottanut opikseen siitä, mitä hämmennystä kansalaisissa saattaisi aiheuttaa se, että joku puhuisi totta vaalitenteissä kuten presidentinvaalien aivan loppusuoralla oli päästä tapahtumaan. Yleisradion uutis- ja ajankohtaistoimituksen päällikkö Jouko Jokinen on ottanut ohjat tiukasti käteen. Paavo Väyrysen Seitsemän tähden liike on jätettävä kullekin eduskuntapuolueen puheenjohtajalle varattujen vaaliohjelmien ulkopuolelle. Näin hän on diktatoorisesti päättänyt. Mielipidetiedustelut ovat osoittaneet sosialidemokraattisen puolueen olevan suosituin puolue. Se tuntuu loogiselta. Vasemmistopuolueet ja mediassa sivuuntyönnetty Seitsemän tähden liike ovat johdonmukaisesti vastustaneet Sipilän hallituksen markkinaliberaalia toimintaa. Nyt mediapoolille on tullut kiire. Sillä on sisältötyöryhmä, joka koordinoi aihepiirejä, joilla markkinat ja NATO saataisiin sittenkin nousuun. Media on alkanut nostaa kokoomusta ja perussuomalaisia, joista molemmat kannattavat NATO:a ja ainakin perussuomalaisten puheenjohtaja on ainoana suomalaisena puolueena pitänyt Venäjää vihollisena, mikä kanta luonnollisesti tyydyttää NATO:a. Helsingin Sanomien missikilpailujen kaltaisessa "suosituin pääministeriksi" -kilpailussa kokoomuksen puheenjohtaja Orpo pärjäsi hyvin. Sosialidemokraattien Antti Rinnettä kuvataan toistuvasti kielteisemmin. Perussuomalaisten puheenjohtaja Halla- ahon vaalitentissä Ylessä väläytettiin lyhyesti viestiä: "Hän ihailee Väinö Tanneria". Toisin sanoen tarkoituksena oli viestittää: kaikki oikeistodemarit siirtykää perussuomalaisiin. Libanonin sodan aikana Israel käytti runsaasti subliminaalisia, lähes havaitsemisen ulkopuolella toimivia tietoiskuja, vastapuolen eli Libanonin TV:ssä. Yle ei näytä jäävän paljoa jälkeen. Helsingin Sanomien 31.3.2019 sunnuntain lukupaketti ei kaihtanut perussuomalaisten markkinointia. NATO-myönteisyys ja Venäjä-kielteisyys yhdistävät NATO-mediapoolia ja perussuomalaisia. Kokoomus ja RKP kannattavat NATO:on liittymistä. Kokoomuksen takana on raha. Valtavat mainosbussit, kivitalon kokoiset julisteet, Narinkkatorin videomainosten vyöry. Koko media välittää maksettua kokoomuksen sanomaa. Media nostaa Ylessä veronmaksajien varoilla rinnalle vielä vuosi sitten Halla-ahon vuoksi hyljeksittyä puoluetta koska niin NATO-media kuin kokoomus ovat havainneet, että nostamalla kokoomus ja perussuomalaiset hallitukseen saamme sittenkin oikeistohallituksen kokoomuksen, RKP:n, perussuomalaisten ja keskustan varaan. Viimeiset viikot mediapoolin tehtävänä on iskeä Väyrysen Seitsemän tähden liikettä, Vasemmistoliittoa ja demareita. Kansalla olisi valta estää se, mikäli tietoa olisi riittävästi. Stubbin lupaus Suomen liittymisestä NATO:on on vaarallisen lähellä. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: NATO:n hybridikeskus, eduskuntavaalit, Ylen Väyrysboikotti, Jouko Jokinen, Mediapoolin diktatuuri |