Yhteystiedot

Pirkko Turpeinen-Saari
Merikorttikuja 4.B.41
00960 Helsinki 96
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi

Uutiset

2.6.2008Nyt voitte osallistua ajatuksiini myös näiden kotisivujeni välityksellä. Toivon keskustelua ja palautetta.Lue lisää »28.7.2014Puolan ja USA:n osuus Itä-Ukrainan väkivallassaLue lisää »1.7.2008Eläkeläisillekin oikeus vapaaseen liikkuvuuteen EUssaLue lisää »

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Blogin arkisto

Kielletty suru Suomi ja sisällissota

Sunnuntai 13.5.2018 klo 12:41 - Pirkko Turpeinen-Saari

Olen psykiatrina kohdannut sisällissodan käsittelemättömän surun potilaitteni masennuksissa ja mielen hajoamisissa. Sukupolvelta toiselle siirtynyt ylivoimainen tuska ei ole saanut ilmaisuaan koska osallisuus ja ihmisarvo on kielletty. Itku ei ole päässyt tuomaan helpotusta ja vapautusta koska kukaan ei ole ollut jakamassa sitä. Jotenkin on ollut vain pärjättävä puolinaisella ihmisarvolla.

Hennala oli toukokuussa 1918 10 000 vangin kokoamispaikka, yksi Suomen suurimmista vankileireistä. Juuri siellä teloitettiin ilman tutkimuksia myös satoja naisia. Tutkija ja teoksen Hennalan naismurhat 1918 kirjoittanut Marjo Liukkonen mainitsi Hennala 1918- seminaarissa kuinka määrää ei vieläkään täysin tiedetä, arviot vaihtelevat 104 - 800 välillä. Joukossa oli suuri määrä Varsinais-Suomesta itään pyrkineitä perheitä hevosineen ja tavaroineen. He pyrkivät saksalaisia ja valkoisia pakoon Venäjälle. Useita päiviä ilman ruokaa ja vettä.

Mannerheim matkusti junalla saksalaisten hänelle tarjoamaa juhlaparaatia varten Helsinkiin. Hän pysähtyi Lahden asemalla, jossa hän antoi kunniamerkin pahimmalle teloittajalle Hans Kalmille. Hennalan pysäkillä hän ei pysähtynyt.

Hennala 1918- tapahtuma pyrki antamaan osanottajille mahdollisuuden saada tietoa siitä, mitä sisällissodassa ja erityisesti Hennalassa tapahtui. Se pyrki muistotilaisuudessa luomaan edellytykset lähestyä sitä surua, joka on ollut niin kauan kiellettyä.

En muista koskaan kuulleeni niin aidosti ja lämpimästi tuota kiellettyä surua lähestyvää puhetta kuin minkä arkkipiispa Kari Mäkinen piti kesäisen päivän ja paikan muistojen ympäröidessä kuulijat.

Hän puhui muistin ja hiljaisuuden painosta: "Tällä paikalla on erityinen historian paino. Sata vuotta sitten Fellmannin pellolle ja sitten Hennalan vankileirille tiivistyi sisällissodan loppunäytös. Se jätti tälle paikalle painavan jäljen. Jälki tuntuu yhä. Se tuntuu tässä paikassa ja se tuntuu kansallisessa perinnössä. Se tuntuu meissä, siinä keitä me olemme. Sen jäljen takia olemme täällä tänään."

Hän viittasi päivälehtien, elokuvien ja tutkimusten maailmaan, jotka vuosien kuluessa johtivat siihen, että sisällissotaa käsitellään kuin muitakin sisällissotia."Se tapahtui joillekin toisille ihmisille toisena aikana."

"Täällä Hennalan vankileirin paikalla sisällissodan jälki on toisella tavalla läsnä. Tämä paikka tihkuu muistia täällä tapahtuneesta vielä sadan vuoden jälkeen. Tämä kaikki on meidän muistiamme, meidän perintöämme, ei joidenkin toisten. Me kuulumme tähän kertomukseen, tästä maaperästä me kasvamme."

"Jälki joka täällä on, ei ole vain tapahtumien jälkeä, se on myös tunteitten ja kokemuksen jälkeä. Tunteitten ja kokemusten muisti on muisteista pisin. Se ulottuu sukupolvelta toiselle. Vaikka emme voi tietää millaista pelkoa, vihaa, katkeruutta, kaipausta, pettymystä, syyllisyyttä ja häpeää tämän paikan menneisyyteen sisältyy, juuri ne vaikuttavat meissä enemmän kuin kertomukset siitä, mitä tapahtui. Tunne- ja kokemusmuisti on vaikuttanut sadan vuoden aikana siihen, miten on muistettu ja miten on etsitty omalle kokemukselle ja muistille arvostusta ja oikeutusta."

"Se kaikki on nyt tässä. Kaikki jäljet. Niitten keskellä tunnistan paljon hiljaisuutta..."

" Kaikkein kipeimmän ja raskaimman muistin kieli on hiljaisuus ... Sitä on lähestyttävä varoen ja kunnioittaen."

Arkkipiispa nosti esille myös tärkeän yksityiskohdan. Hän korosti kuinka jokainen menehtynyt ansaitsee tulla nimeltä tunnistetuksi ja muistetuksi. 

Kuinka monessa kunnassa kunnanvaltuusto tai kirkko onkaan estänyt sisällissodassa menehtyneiden hautamuistomerkkien pystyttämisen ja uhrien nimien kirjoittamisen hautakiviin. Arkkipiispan mielestä tuo muistaminen kuuluu jokaisen ihmisarvoon. Lopuksi hän totesi myös kuinka "vallan saamista ja voittoa tärkeämpää on rauha, kostoa tärkeämpää sovinto eikä rauhaa ole ilman koettua oikeudenmukaisuutta."

Vuonna 1918 suomalaisen yhteiskunnan ilmapiiri loi edellytykset hirmuteoille.Eduskunnan istunnossa 11.1.1918  valmisteltiin lujan porvarillisen järjestysvallan perustamista Suomeen. Punaisen Kansanvaltuuskunnan tuleva puheenjohtaja Kullervo Manner viittasi pitämässään ahdistuneessa puheessa lehdistöön: " Puolestani pelkään, että jos senaatin ehdotus saa eduskunnan hyväksymisen ja se pannaan käytäntöön ja toteutetaan semmoisella tavalla, kun porvarillisten vallanpitäjien saattaa otaksua sen tekevän, – on nimittäin otettava huomioon, että porvarillisessa yleisössä, varsinkin sen ääntä pitävässä yleisössä nykyään näkyy olevan vallalla semmoinen mieliala, että kun lyömään ruvetaan, niin pitää lyödä niin, että tuntuu, – se on oleva onnettomuudeksi. Kun olen sanomalehdistä muutaman kerran huomauttanut, niin voin vieläkin mainita, että eräässä tämänpäiväisessä pääkaupungin porvarillisessa lehdessä sanotaan, että muutoin kyllä se vuoden 1870 ranskalainen resepti olisi käyttökelpoinen, ellei se tekisi tätä meidän itsenäisyyden saavuttamisaikaamme niin rumaksi ja siinä suhteessa siis tekisi pahaa vaikutusta. Tiedätte arvoisat edustajat, mikä se resepti oli. Kenraali Gallifet ammutti maahan syyllisiä ja syyttömiä, miehiä, naisia ja lapsiakin, teurasti niin kuin Chicagon teurastamoissa säälimättömästi teurastetaan eläimiä. Lähetettiin lisäksi kymmeniä miehiä, vallankumoustaistelijoita, vuosikausiksi vankisiirtoloihin kitumaan ja henkisesti ja ruumiillisesti surkastumaan. Ehkäpä Suomen porvaristossa on nyt niitä, joille tuo rauhoitustapa olisi mieluinen. Saadaan pelätä, että kun taistelun kuumuuteen joudutaan, semmoiseenkin ehkä erehdytään."

Sosialidemokraattien ehdotus armeijaa valvovasta komiteasta, jossa olisi yhtä paljon porvareita ja sosialidemokraatteja niin, että armeija olisi ollut koko kansan armeija, ei saanut porvaripuolella kannatusta.

Suomen valtiojohdon osallisuus sisällissodan tragedian käsittelyssä vuonna 2018 on varsin vähäinen. Vaatimaton muistotilaisuus eduskunnassa ja näyttävä tasavallan presidentin ja pääministerin yhteisesiintymnen Kyösti Kallion sovintopuheen ympärillä ei täytä tragedian käsittelyn minimivaatimusta. Kallion sovintopuhe pidettiin ennen joukkomittaisten teloitusten alkamista. Sillä ei ollut hillitsevää vaikutusta joukkomurhiin ja vankileireihin. Valkoisten rikosten tutkimatta jättäminen ja armahdus vuoden 1918 lopulla eivät jätä rauhaan. Iltapäivälehtien ja seminaarien sisällisotamelu tai puolustusministerin vapaussotapuheet eivät tavoita niitä tekijöitä, joiden avulla kansakunnan eheytyminen voisi alkaa. 

Valtiojohtoa ei voi pakottaa mukaan syvälliseen eheytymisprosessiin. Ulkopuolelle jääminen on myöskin valinta. Arkkipiispa Kari Mäkisen puhe oli Hennalan muistojuhlan läsnäolijoille lahja, joka tavoitti jokaisen kuulijan. Puhe on luettavissa kokonaisuudessaan Turun ja Suomen arkkipiispan sivuilla.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hennalan punavankileiri, käsittelemätön suru, arkkipiispa Kari Mäkinen, sovinnon aika