Yhteystiedot

Pirkko Turpeinen-Saari
Nukkeruusunkuja 4 A 17, 00990 Helsinki
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi

Blogin arkisto

Sauli Niinistö ja "sotarikollinen Putin"

Torstai 13.11.2025 klo 14.24 - Pirkko Turpeinen-Saari

Olin lentää selälleni katsoessani Ylen klo 17 uutisia pari päivää sitten. Näin otteen presidentti Niinistön esitelmästä, jossa hän minun näkemässäni otteessa kutsui naapurimaan presidenttiä sotarikollinen Putiniksi presidentti Putinin sijaan. Samassa yhteydessä mainittiin hänen ehdottaneen kontaktin aloittamista Venäjän kanssa.

Alkeellinenkin tieto psykologiasta ja diplomatiasta olisi osoittanut että tämän kaltaisella sotarikolliseksi leimaamisella ei voi onnistua rakentamaan yhteistyötä. Lisäksi Niinistön puhetta voi kutsua herjaamiseksi sillä onhan monessa yhteydessä osoitettu että presidentti Putinin tuomitseminen "sotarikolliseksi" on perustunut Ukrainan natsien vaikutuspiirissä olevan hallituksen antamiin perättömiin tietoihin.

James Aho on julkaisuissaan "Tämä pimeyden asia" ", This Thing of Darkness" todennut: "Ongelmallinen yksilö tai ryhmä (russofobiassa venäläiset") luokitellaan koostuvaksi esimerkiksi inhimillisestä jätteestä - leiman kelpoisuutta koetellaan ja vahvistetaan julkisissa kuulemisissa ja tribunaaleissa, joita johtavat asiantuntijat, jotka osaavat tehdä loukkaavia julkilausumia;myytintekijät kutovat "legendoja" selittämään sitä, miksi paha osapuoli on sellainen kun on ; nämä legendat lähetetään eteenpäin ... ontologisina totuuksina ja ne vastaanottaa kuulijakunta, joka ei ole läsnä alkuvaiheessa eikä kykene pääsemään perille pahuuden tekaistusta luonteesta; lopulta myytin totuus tunnistetaan uudelleen sen rituaalisessa dramatisoinnissa aseellisissa välikohtauksissa, kotimaisissa ja ulkomaisissa pahan kohteen kanssa." (Aho 1994, s. 114-115)

Nimittelyn ja leimaamisen seurauksena "etnisten puhdistajien" ja "kansanmurhaajien" leima lyötiin serbeihin Jugoslavian hajottamisen aikana lähes yksinomaan läntisen median NATO:n ja ICTY:n toimesta. (Thomas 1993, Kent 1999, Flounders 1998, Turpeinen-Saari  Lupa olla julma 2020)

Onko Sauli Niinistö itse sotarikollinen? Hän toimi pääministerin sijaisena Lipposen kakkoshallituksessa, joka yhteistyössä Saksan Helmut Kohlin hallituksen kanssa sopi, että suomalaisten oikeuslääkäreiden tutkimustulokset salataan pysyvästi. 

Jugoslavian hallitus pyysi Suomen hallitusta lähettämään tunnetun oikeuslääkärin, professori Antti Penttilän johtaman oikeuslääketieteellisen ryhmän tutkimaan olivatko Racakin kylän vainajat kuolleet vuorilla käydyissä poliisien ja KLA-terroristien välisissä taisteluissa vai kodeistaan raahattuina ja kuoppaan teloitettuina kapinallisina. 

Oikeuslääketieteellinen ryhmä totesi uhrit taisteluissa kaatuneiksi - ketään ei ollut ammuttu läheltä. Tätä tosiasiaa Suomen ja Saksan hallitukset eivät halunneet paljastaa koska Jugoslavian pommittamisesta oli jo sovittu Bilderberg ryhmässä Torontossa 1996 ja entinen CIA:n agentti KFOR-joukkojen johtajaksi valittu William Walker oli jo tarjonnut presidentti Clintonille tuon teloitustarinan koska juuri hänen johdollaa uhrit oli kerätty vuorilta ja koottu kylän lähellä olevaan kuoppaan jotta teloitustarina olisi aidon tuntuinen.

                                                            ***

Totta kai Suomen hallitus tiesi totuuden. Palvellakseen NATOa hallitus salli oikeuslääketieteellisen tutkimusrymän raportin salaamisen tietäen, että se johtaisi NATOn suorittamiin Jugoslavian pommituksiin.

Kirjassani Lupa olla julma (saatavissa Prisman verkkokaupasta) kuvataan pommitusten jokaisen päivän tapahtumat.Pommitukset lähtivät Ison Britannian ja Italian lentotukikohdista ja Adrianmerellä sijaitsevista lentotukialuksista 24.3.1999. Nato lopetti 78 vuorokautta kestäneet pommitukset ja määräsi tuhansien sotilaiden joukot Kosovoon.

YKn aseleposopimuksessa  1244 todettiin Serbian maakunnan Kosovon, Nato-miehityksestä huolimatta pysyvän Serbian maakuntana. Serbian yllätykseksi Yhdysvallat alkoi rakentaa tuohon Serbian maakuntaan jättimäistä Yhdysvaltojen sotilastukikohtaa. Siellä se on edelleen. YK lipesi sopimuksesta alkaen rakentaa Kosovoon rinnakkaista hallintojärjestelmää EUn tuella. Kahdeksan vuoden jälkeen Suomen presidentti Ahtisaari julisti Kosovon itsenäiseksi ilman kansanäänestystä ja varsinkaan YK:n turvallisuusneuvoston käsittelyä. Ahtisaari kävi kyllä kysymässä sopisiko Kosovon julistautua itsenäiseksi mutta turvallisuusneuvosto ei tähän suostunut. Siten Ahtisaari toimi omin päin.

                                                          ***

Sauli Niinistö, pujotteli Suomen NATOon ilman kansanäänestystä omilla presidenttikausillaan. Hänen luonnehdintansa presidentti Putinista on muuttunut "kasakasta" "sotarikolliseen". Hän on ansioitunut Jugoslavian pommitusten ja tavattoman tuhon aiheuttamisesta Serbian kansalle. Serbia vajosi kansantuotteella mitattuna 24. sijalta kehitysmaaluokkaan 1990-luvulla.

Katkaisemalla Suomen suhteet Venäjään Niinistö on aiheuttanut määrätöntä tuhoa Suomen taloudelle, mutta ennenkaikkea Suomen henkiselle ilmapiirille. Suomen NATO-jäsenyys on synnyttänyt maallemme turvattomuuden ilmapiirin, jonka hän kieltäytyy tiedostamasta- tietenkin. Turvattomuus tulee jatkumaan vuosikymmeniä.

Presidentti Putinin nimittely ei tässä auta. Kuka voisi ryhtyä yhteistyöhön Suomen kaltaisen petturimaan kanssa, joka rakensi venäläisille keskitysleirejä toisen maailmansodan aikana, nousi sitten Kekkosen presidenttikausilla suureen kukoistukseen ja hyvinvointiin yhteistyössä Neuvostoliiton ja YYA-sopimuksen varassa myös vankkaan turvallisuudentunteeseen uskoen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sauli Niinistön osuus Jugoslavian laittomiin pommituksiin, presidentti Putinin leimaaminen, Venäjän ja Suomen välinen yhteistyöaloite Jugoslavian NATO-pommitusten mahdollistaminen, oliko Suomen hallituksessa sotarikollisia v.1999

Nuorten surmateot

Maanantai 7.10.2019 klo 13.34 - Pirkko Turpeinen-Saari

Kolmekymmentäviisi vuotta kestäneen psykiatrin urani aikana kohtasin useita tapon suorittaneita henkilöitä, erityisesti nuoria.

Toimiessani Helsingin kaupungin nuorisopsykiatrian ylilääkärinä suljetulla yhdeksänpaikkaisella osastollamme hoidettiin nuoria, jotka olivat saattaneet surmata lähiomaisensa tai jopa tuntemattoman ikätoverin.

Nuoret kärsivät psyykkisistä oireista. Sairaudet olivat hoidettavissa. Jo kahden viikon lääkehoito, (usein klotsapiini-nimisellä lääkkeellä) palautti nuoren täysin koostuneeksi, terveesti ajattelevaksi henkilöksi.

Nuorten joutuessa kriminologien huostaan seuraukset tapahtumista muuttuivat kohtalokkaiksi. Kahdessa viikossa terveeksi hoidettu nuori aikuinen saattoi joutua 10 vuodeksi valtion mielisairaalaan, ilman lomia. Varmuuden vuoksi!

Hoitoyhteisössämme tapon sisäinen logiikka oli tullut ymmärrettäväksi, eikä useimmilla henkilökunnan jäsenillämme ollut vaikeuksia tuntea empatiaa tätä traagisten tapahtumien seurauksena osastollemme joutunutta nuorta kohtaan.

Kuopion ammatillisessa oppilaitoksessa tapahtumat ovat seuranneet nykypäivään liittyvää logiikkaansa. Surmatekoon syyllinen, yksi luokan oppilaista, on välittömästi leimattu ja esineellistetty.

Hänet on irroitettu koululuokkansa jäsenyydestä "kouluhyökkääjäksi". Taloudellisesta kannattavuudestaan huolehtiva media on tehnyt asiasta sensaation, jatkokertomuksen, jossa herätetään yleisölle tunne jatkuvasta hengenvaarasta nykyisessa tunneköyhässä ilmapiirissä. Jutuilla levitetään perusteetonta kauhua. Onko kadulla enää turvallista Kuopion maalaiskaupungissa?

Poliitikot ovat tulleet näyttäytymään surmapaikalle.

Hyvä ystäväni, jo edesmennyt hollantilainen kriminologian professori Louk Hulsman kuvasi artikkeleissaan ja teoksissaan sitä kuinka syylliseksi epäillyn leimaamisprosessi alkaa ensi hetkistä lähtien. Hänen mielestään nykyinen rikosoikeusjärjestelmä on niin epähumaani ja epäoikeudenmukainen, että se pitäisi purkaa – "abolish".

Hän kuvasi kuinka piilorikollisuus on yleistä. Vain noin kymmenen prosenttia rikoksista tulee koskaan tutkinnan kohteeksi. Suurin osa käsitellään ja ratkaistaan muualla kuin poliisi- ja oikeustoimen piirissä.

Suomessahan media julistaa tutkittavat syyllisiksi jo ensimmäisenä päivänä. Pitkien jatkuvasti leimaavien oikeusprosessien aikana media on julistanut lopputuloksen ennen kuin oikeusistuimet ovat sen tehneet. Usein kirjat ja elokuvat tapahtumista on jo tehty vaikka tuomiota ei ole. "Highly likely" riittää perusteeksi tuomiolle ja toimenpiteille Suomen oikeusvaltiossa.

Palaan mielessäni usein viisaan oikeuspsykiatrin ratkaisuun tapauksessa, jossa vaimo oli psykoosissa tappanut puolisonsa. Psykiatri totesi suljetun osaston lyhyenä hoitoaikana psykoosin ja määräsi lääkkeen. Vaimoa ei tuomittu vankeusrangaistukseen koska hän oli tapon aikana psykoottinen. Oikeuspsykiatri sitoutui ottamaan naisen poliklnikalla tapahtuviin säännöllisiin tapaamisiin ja hoito jatkui polikliinisena naisen asuessa kotonaan.

1960-luvulla media ei päässyt sekaantumaan asioihin. Humanismi ei ollut vielä kuollut. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kuopion tragedia, tappojen taustat, koulusurmat ja media, leimaaminen