Poistuuko koulukiusaaminen?

Torstai 1.3.2012 klo 15.04 - Pirkko Turpeinen-Saari

Koulukiusaamisesta on puhuttu vuosia. On kehitetty erilaisia juuri kiusaamisen poistoon perustuvia harjoitteita ja kiusaamisesta poisoppimista.

En usko tällaisiin erillistoiimiin.

Viimeistään tohtori Pentti Arajärveen kohdistuneen maailmanlaajuisen kiusaamistapahtuman luulisi herättävän paatuneimmatkin "sananvapauden"- julistajat. Manipuloidulla videolla nöyryytetään raskaasti mitä ystävällisintä ja vilpittöminta henkilöä.

Monelle on ollut jo vuosia selvää, että elämme kiusaamisen yhteiskunnassa, jossa pääkiusaajia eivät ole koululaiset vaan aikuiset ja heidän kulttuurinsa.

Suomalainen kulttuuri, iltapäivälehdet ja TV-viihde etunenässä myyvät tuotteitaan juuri kiusaamiseen, nolaamiseen ja toisen ihmisen kunnioituksen puutteeseen perustuvilla artikkeleilla ja ohjelmilla.

Tällaisten tuotteiden parissa toimivien persoonallisuus on siinä määrin vääristynyt, että he eivät ymmärrä toimivansa väärin, koska rahaa tulee ja kauppa käy. Kiusaamiseen pohjautuvien tuotteiden kuluttajat ylläpitävät sairaan tuottamisen ja kuluttamisen kehää.

Päiväkodin ja koulun välissä on yhteisöllisyyden raja. Päiväkoti toimii toistaiseksi yhteisönä, jossa otetaan kanssaihmisen tunteet huomioon ja jossa niin aikuiset kuin lapset eläytyvät toisen iloihin ja suruihin.

Koulussa alkaa kova maailma. Jo antropologit ovat kuvanneet kuinka alkuasukasyhteisön hyvä henki ja luova suhde kanssaihmisiin katoaa autoritaarisen koulujärjestelmän ja rahan tultua osaksi yhteisöä. 

Koulukiusaaminen ei poistu opettamalla vaan siihen tarvitaan koko koulun kehittämistä tunteita huomioonottavaksi yhteisöksi. Avainasemassa on mahdollisuuden antaminen viikottaiseen yhteisölliseen "tunnetuntiin", jossa opettaja ja lapset keskustelevat kuluneen viikon tapahtumista ja siitä miltä ne ovat tuntuneet. Kun oppilas tuntee, että hänen tunteensa ja mielipiteensä tulevat kuulluiksi ja huomioonotetuiksi hänen itsetuntonsa kasvaa. Hän alkaa huomioida myös toisten lasten ja opettajien tunteita.

Työnohjauksella ja omien hyvien kokemusten lisääntyessä, opettaja kasvaa yhä keskustelevampaan ja vuorovaikutteisempaan opettamiseen. Keskustelevassa ja vuorovaikutteisessa ryhmässä ei ole tarvetta kiusata.

Psykologit ja koulukuraattorit eivät pysty poistamaan kiusaamista. Opettajat ja rehtorit voivat. Olivat vanhemmat minkälaisia tahansa, koulu pystyy rakentamaan vahvan omaleimaisen identiteetin, jossa päiväkotien yhteisöllisyys pääsee jatkumaan koko nuoren oppivelvollisuus iän. Tunnekoulussa pystytään analysoimaan ja suhtautumaan kriittisesti aikuisten kiusaamiskulttuurin ilmenemismuotoihin. Samoin pystytään avaamaan väyliä kriittisyyteen maapalloa tuhoavien ja sen vaalimisesta piittaamattomien aikuisten puuhiin.

Mikä auttaa kouluväkivaltaan?

Keskiviikko 16.12.2009 klo 18.12 - Pirkko Turpeinen-Saari

Mikäli päiväkoti ja koulu halutaan rakentaa yhteiskunnallisesta todellisuudesta poikkeaviksi onnellisuuden saarekkeiksi, vaatii se systemaattista työtä.

Aidon ihmisyyden tavoittaa vain tunnevuorovaikutuksen kautta. Vuorovaikutus edellyttää aikuisilta empaattisuutta ja kykyä asettua lapsen asemaan. Aikuinen voi olla empaattinen vain jos itse saa tukea siihen muilta aikuisilta.

Aikuisten empaattisuuden kehittämisen lähtökohtana päiväkodissa ja koulussa tulisi olla opettajien tietoinen säännöllinen ryhmätyöskentely, jossa voi käsitellä työhön liittyviä tunteita. Monet opettajat ovat sanoneet hyötyneensä myös ajoittaisesta psykoterapeutin antamasta työnohjauksesta.

Vain harmoninen lämmin opettajien keskinäinen ilmapiiri takaa hyvän kouluilmapiirin kehittämisen.

Jokaisen lapsen tulisi voida kokea olevansa hyväksytty. Hänen tulee voida tuntea, että hänen mielipiteensä erilaisista asioista on kuulemisen arvoinen. Siksi koulun tunneilmapiirin kehittämiseksi lukujärjestyksessä tulisi olla viikottainen "tunnetunti". Kymmenen oppilaan ryhmä aikuisen johdolla keskustelemassa menneen viikon asioista ja odotuksista tulevasta, tunnetasolla kunkin kokemuksia kuunnellen.

Luokattomassa oppilaitoksessa, jossa opetus jakautuu vaihtelevia kokoonpanoja käsittäviin ryhmiin, "tunnetunteja" varten koulun oppilaat voidaan lukukauden alussa jakaa 10 oppilaan ryhmiin, joihin sovitaan joku koulun opettajista tai muista työntekijöistä vakituiseksi ryhmän vetäjäksi. Ryhmä kokoontuisi viikoittain.

Oppilaiden tutustuessa vähitellen toisiinsa ja aikuiseen tunnetasolla päästään aitoon kanssakäymiseen, jossa voidaan pohtia miltä jokin asia todella tuntuu. Kun opitaan puhumaan ja tuntemaan aidosti, ystävyys ja kunnioitus syvenee. Myös opittavia aineita voidaan opiskella paremmin ulkoaoppimisen sijasta eläytyen ja itsenäisesti ajatellen. Itse keksitty ja itse ajateltu lopputulos on ulkoaopittua kestävämpää.

Kun oppilas oman ryhmänsä jäsenenä tuntee olevansa yksilönä arvostettu, tunne kantaa myös välitunneilla ja koulun ulkopuolella. Hyvän omanarvontunteen vallassa lapsi ja nuori kykenee eläytymään myös toisten asemaan eikä hyväksy kanssaihmisen kaltoin kohtelua.

Kokeilimme " tunnetuntia" erään helsinkiläisen koulun yläasteella. Kokemukset olivat myönteisiä. Opettajista lapset alkoivat tuntua viisailta. Olivathan he olleet viisaita aikaisemminkin, mutta sitä ei ollut rakenteellisista puutteista johtuen ollut kyetty houkuttelemaan esiin.

Onnellisuuden saarekkeen rakentamisen ydin koulumaailmassa on se, antaako järjestelmä opettajille ajan, tilan ja energian kehittää yhdessä lasten kanssa tiedostettuihin tunteisiin pohjautuva yhteisö. Opettajilla on joka tapauksessa työmaanaan lasten yhteisö, joka voi toimia kaoottisena väärin käyttöön otettujen tunteiden tuhoisana kierteenä tai hallittuna myönteisenä kasvuspiraalina, jossa jokaisen yksilön henkinen kasvu kasvattaa ja rakentaa myös yhteisöä. Päättäjät valitsevat näiden mahdollisuuksien väliltä.