Poliittinen eliitti hyväksyy rasismin tietyin ehdoin.

Torstai 29.7.2010 klo 13.40 - Pirkko Turpeinen-Saari

Viime aikoina on julkisuudessa käyty keskustelua venäläisten kokemasta huonosta tai ymmärtämättömästä kohtelusta suomalaisen lastensuojelun kanssa asioidessaan. Venäläinen lapsiasiamies on ehdottanut suomalais-venäläistä yhteistyötyöryhmää pohtimaan erilaisia näkemyksiä ja hakemaan ongelmiin ratkaisuja.

Suomalainen media,myös poliitikkoja haastatellen on julistanut kuinka venäläiset eivät tule tänne määräilemään ja että Suomessa toimitaan Suomen lakien perusteella. Piste.Tulee mieleen Paavo Haavikon toteamus:Suomalaiset eivät voi oppia virheistään kun he eivät tee virheitä. En ole nähnyt yhdenkään poliitikon tai virkamiehen ajattelevan julkisesti, että ongelmissa on aina kaksi osapuolta ja että rakentavaan lopputulokseen voidaan päästä vain hyvän itsetunnon perusteella antamalla arvon toisenlaisillekin näkemyksille. Jos neuvo Venäjän lakien huomioon ottamisesta taustojen erilaisuuden ymmärtämiseksi käy suomalaisten itsetunnolle miksi ei kukaan ehdota jotakin muuta rakentavaa yhteistyömallia naapurimaiden välille, jonka avulla opittaisiin paremmin ymmärtämään erilaisten käsitysten syitä.Kuinka monia yhteistyöryhmiä on tarvittu Suomen ja Ruotsin välille suomalaisten siirtolaislasten aseman parantamiseksi Ruotsissa.

Toimin seitsemänkymmentäluvulla Helsingin lastesuojelulautakunnan puheenjohtajana. Pidin ennen kokousta puheenjohtajan tunnin, jolloin asiakkaat tai työntekijät saattoivat tulla keskustelemaan luottamuksellisesti kokemuksistaan. Samoihin aikoihin oli tehty tutkimus lastensuojelutyöntekijöiden peroonallisuudesta ja työskentelytavoista. Pelkistäen työntekijät oli voitu jakaa kyyhkysiin ja haukkoihin, joista jälkimmäiset olivat byrokraattisia järjestelmiin, ohjeisiin ja normeihin pitäytyviä asiakkaisiin kylmäkiskoisemmin kuin kyyhkyset suhtautuvia henkilöitä.

Melko usein eteeni tulee avunpyyntöjä tavallisilta suomalaisperheiltä, jotka ovat joutuneet lastensuojeluviranomaisten byrokraattisen määräilevän kohtelun kohteeksi. Eräänkin äidin kolme lasta voitiin kaapata sairaaseen sukulaisperheeseen pelkkien narsistisen isän puheiden perusteella ilman, että lastensuojeluviranomaiset tapasivat kertaakaan normaalia työssäkäyvää äitiä. Jos suomalaiset itsekin saattavat joutua viranomaisten kaltoinkohtelun kohteeksi kuinka sitten ei venäläisäidit?

Se, että yksikään julkisuuden henkilö, viranomainen tai poliitikko ei nouse puolustamaan venäläisten Suomessa asuvien oikeuksia on rasismia, joka antaa mallin muillekin suomalaisille. On riipaisevaa havaita ja kokea kuinka osa venäläisistä alentaa puhettaan, jotta ei havaittaisi heidän kansallisuuttaan.Rasistinen suhtautuminen venäläisiin on ollut jatkuvaa mutta viimeaikojen asenteet ovat paljastaneet kuinka kattavaa se on myös poliittisessa eliitissä.

Toisin sanoen entinen ryssäviha on valjastettu vaalivankkureiden eteen. Kilpailu perustuslaillisten kanssa on kovaa. Ennakkoluuloja vahvistavan venäläisiin asukkaisiimme kohdistuvan rasistisen asenteen katsotaan sen mukaisesti tuovan ääniä ja empaattisen viisaan asenteen hukkaavan niitä?

Suomalaislasten kokemuksiin Ruotsissa voi erinomaisesti eläytyä Antti Jalavan kirjan "Asfalttikukka" avulla.Haluammeko samaa venäläislapsille Suomessa? Suomen yhteiskunnan murros ajoi satojatuhansia suomalaisia Ruotsiin. Venäjän yhteiskunnan murros on ajanut venäläisiä Suomeen. Pystymmekö muuhun kuin rasistiseen sydämettömyyteen?