Yhteystiedot

Pirkko Turpeinen-Saari
Merikorttikuja 4.B.41
00960 Helsinki 96
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi

Uutiset

2.6.2008Nyt voitte osallistua ajatuksiini myös näiden kotisivujeni välityksellä. Toivon keskustelua ja palautetta.Lue lisää »28.7.2014Puolan ja USA:n osuus Itä-Ukrainan väkivallassaLue lisää »1.7.2008Eläkeläisillekin oikeus vapaaseen liikkuvuuteen EUssaLue lisää »

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Blogin arkisto

Sotarikollinen sankarina - Suomen kansan historian raskas taakka

Perjantai 2.6.2017 klo 18:24 - Pirkko Turpeinen-Saari

Olen tutkinut luovaa vuorovaikutusta koko elämäni ja kirjoittanut aiheesta kirjoja. Inhimillinen kasvu ja yhteisö sekä Ahdingossa luova lapsi ja nuori; tienviittoja kasvuun ovat tärkeimmät.

Jotta ihminen voi tuntea, minkälaisessa yhteiskunnassa hän elää hänen tulee tuntea itsensä. Kyky eläytyä toisten tilanteeseen paljastaa olosuhteet, joiden seurauksena omat ja tuon kanssaihmisen mahdollisuudet elää ja selvitä paljastuvat. Mahdollisuus vaikuttaa omiin olosuhteisiin ja oikeudenmukaisuuden tunnistaminen asuinyhteisössä, valtiossa ja maailmassa vaikuttavat yksilön yksilölliseen ja yhteiskunnalliseen todellisuudentajuun.

Valitettavan usein, jo varhaislapsuudesta lähtien lapselle opetetaan mitä hänen tulee ajatella, sen sijaan, että hän voisi eläytymällä itse arvoida miltä asiat tuntuvat. Lapsi opii tottelemaan, jotta aikuiset osoittaisivat hyväksyvänsä lapsen, joka on täysin heistä riippuvainen.

Suomen sisällissota vuonna 1918, jossa nälän ja epäoikeudenmukaisen kohtelun alainen työväki joutui taistelemaan oikeuksistaan, jakoi kansan. Sodassa suojeluskunnista muodostettu porvarillisen hallituksen armeija yhdessä Saksan armeijan kanssa kukisti kapinaan nousseet työläiset.

Maan hallitus valitsi valkoisen armeijan johtoon Carl Gustaf Emil Mannerheimin, jolta puuttui lapsuudesta ja nuoruudesta lähtien eläytymiskyky ja oikeudentunto.

Hän oli tunettu ilkeydestä, valehtelusta, väkivaltaisuudesta veljeään ja koulutovereitaan kohtaan. Hänet erotettiin valmistavasta koulusta tappeluiden ja ikkunoiden rikkomisen takia. Hänet erotettiin kadettikoulusta valehtelun, koevilpin, röyhkeyden ja tovereiden pahoipitelyn takia. Hän mielisteli ihmisiä, joilta hän halusi jotakin, kuten rahaa sukulaisilta.

Opiskelu Pietarissa tyssäsi siihen, että hän ei läpäissyt sotilasakatemian pääsykokeissa. Komean ulkomuodon ja suhteiden avulla hän eteni kuitenkin urallaan. Hän meni naimisiin varakkaan pietarilaisen naisen kanssa, mutta tuhlasi tämän omaisuuden muutamassa vuodessa ja pari erosi. Hänet oli määrätty maksamaan vaimolleen ja kahdelle tyttärelleen elatusapua. Hän kuitenkin luonteelleen tyypillisesti mitään ilmoittamatta puolitti sen eikä vastannut vaimonsa kysymyksiin ennenkuin vaimo joutui kääntymään yhteisen ystävän puoleen, jotta tämän kautta saisi vastauksen. Vaimo joutui kulkemaan Pariisissa koko talven pelkkä kumisadetakki päällään kun ei ollut pystynyt lunastamaan ulsteriaan räätäliltä.

Sisällissodan päiväkäskyssä hän muun muassa vannoo valloittavansa Venäjän Karjalan. Hän antaa myös "ammutaan paikalla"- käskyn, jonka tulkittiin sallivan mielivaltaiset teloitukset. Hänen itserakkautensa ylitti kaiken. Viipurissa valkoiset olivat koonneet kodeistaan parisataa venäjää puhuvaa siviiliä, kuljettaneet heidät kulkueena kaupungin läpi ja teloittaneet. Mannerheim suhtautui tähän raakaan joukkomurhaan piittaamattomasti ja vakavaan luonnehäiriöön viittaavalla asenteella.

Sisällissodan jälkeen Saksan miehitys kesti vain vuoden 1918 loppuun. Saksan keisarikunnan romahdettua Suomi joutui suuntautumaan vähemmän saksalaiseen hallintoon. Valtionhoitaja Svinhufvud ei voinut jatkaa tehtävässä liian saksalaissuuntautuneena. Vankiloissa oli kymmeniätuhansia työläisvankeja. Mannerheimilla ei ollut saksalaisystävyyden painolastia, joten hänen katsotiin sopivan valtiohoitajaksi.Valintaa ennen oli kuitenkin laadittava armahduslaki, jossa valkoisten mm. Mannerheimin rikokset mitätöitiin. 

Valtionhoitaja Mannerheim toimi jälleen laeista ja oikeudesta piittaamatta. Hän salli heimosotureiden hyökätä Venäjän Karjalaan tavoitteenaan Pietarin valloitus ja valkoisen vallan palauttaminen Venäjälle.

Kesällä 1919 K.J.Ståhlberg tuli valituksi ensimmäiseksi tasavallan presidentiksi. Mannerheimin hävisi vaalin. Ståhlberg ei hyväksynyt heimosotaretkiä. Hänestä tuli oikeudentuntonsa ja määrätietoisuutensa vuoksi Mannerheimin tärkein vihollinen. Ståhlberg esti Mannerheimia muodostamasta suojeluskunnista omaa yksityistä armeijaansa.

Vaikka Manerheimilla ei ollut viralista asemaa, hän pelasi täysillä verkostojensa avulla kulisseissa. Hän oli oikeusministeri Åkesonin hyvä ystävä. Åkesonin käskystä etsivä keskuspoliisi pidätti 3.elokuuta 1923 Suomen Työväenpuolueen johtajat ja koko eduskuntaryhmän kaikkiaan yli 200 ihmistä. Mitään todisteita valtiopetoksellisesta toiminnasta ei löytynyt.

Myöhemmin 1930 Lapuanliikeen liepeillä toimivat Kai Donner, Rudolf Walden, Petter Forström muut vanhat aktivistit pyrkivät nostamaan Mannerheimin diktaattoriksi. Mannerheim antoi 30. syyskuuta julkilausuman: "Minä toivon, että jokainen, joka muistaa vuoden 1918, on antava tukensa näille epäitsekkäille isänmaallisille pyrinnöille, jotka Lapuan liikkeen vaikutuksesta ovat päässeet julkiseen elämäämme vaikuttamaan."

Svinhufvud oli kutsunut, heti presidentiksi tultuaan,  Mannerheimin uudistetun puolustusneuvoston puheenjohtajaksi. Tiivis yhteistyö saksalaisten kanssa jatkui koko 1930-luvun. Herman Göring, Gestapon perustaja, oli aloittanut toisinajattelijoiden vangitsemiset ja heidän toimittamisensa keskitysleireihin. Göring kertoi Mannerheimille 1934 Saksan tulevista suunnitelmista. Hänelle kerrottin myös tulevasta sodasta. Mannerheimille ilmeisesti annettiin lupaus siitä, että Saksa antaisi aseapua Suomelle, jos Neuvostoliitto hyökkäisi Suomeen.

Talvisodan alla Mannerheim oli myös määrännyt kaikkien poliittisesti epäluotetavien henkilöiden vangisemisesta. 1930 luvulta vuoteen 1944 Suomessa vangittiin poliittisista syistä 4500 ihmistä. Pelkästään lokakuussa 1939 Valtiollinen poliisi vangitsi 272 ihmistä.

Talvisodassa Mannerheimin strategiana oli Leningradin ja Karjalan valtaus - ei Suomen puolustus. Hän pyrki varmistamaan Ruotsin ja Saksan tuen sotahankkeelle nk. "Pohjoismaisen yhteistyön" nimen alla. 

Mannerheim liittoutui Saksan kanssa sotaan Neuvostoliittoa vastaan elokuussa 1940 presidentti Kallion selän takana. Seraavana päivänä hän sopi asiasta pääministeri Rytin kanssa. Ulkopolitiikasta vastaava presidentti sai tiedon asiasta vasta kymmenen päivää myöhemmin. Tiedon saatuaan presidentti Kallio sai järkytyksestä halvauskohtauksen. Hallituksen enemmistö sai tietää asiasta vasta 24.9.1940 Eduskunnalle ulkoministeri Witting kertoi asian vasta , kun saksalaiset olivat olleet maassa jo viikon.

Hitler oli tiedustellut suomalaisilta rajatoivomuksista. Yksi tiedustelun kohteista oli Mannerheim. Jos Neuvostoliitto tuhoutuisi täydellisesti rajan tulisi kulkea Äänisjärven itäpuolta Jäämereen.

Jatkosodan alkaessa heinäkuussa 1941 Mannerheim viittasi jälleen "Vapaussotaan 1918" ja kutsui suomalaisia "pyhään sotaan kansakuntamme vihollista vastaan" Suomen ja Itä-Karjalan vapauttamiseksi. Siten myös jatkosota oli talvisodan ohella valloitussota.

Mannerheim toimi valloitetun Neuvostoiiton Itä-Karjalan yksinomaisena johtajana. Hän johti niin sotilas- kuin siviilihallintoa koko miehityksen ajan 1941 - kesään 1944.

Mannerheim antoi heinäkuun 8. päivänä, jo ennen kuin Suomen armeija lähti liikkeelle, käskyn, jossa määrättiin Itä-Karjalasta vallattavien alueiden väestön käsittelystä. Sen mukaan venäläinen väestö oli vangittava ja toimitettava keskitysleireihin. Tarkoituksena oli Suomen kansaan elimellisesti liittyvän ja rodullisesti puhtaan kantaväestön luominen Itä-Karjalaan. Kansallinen karjalan kieltä puhuva väestö sai vihreän oleskeluluvan ja epäkansalliseen, venäjänkieliseen väestöön kuuluvat saivat punaisen oleskeluluvan. Kansallista väestöä oli 37 601 ja epäkasallista 49 295.

Miehitetty Itä-Karjala oli sotilashallinnon alainen, ja sen johtoon määrättiin suoraan päämajan alainen sotilashallintoesikunta. Ylipäällikön antamalla julistuksella 8.7.1941 kaikki rikokset sotatoimialueella määrättiin käsiteltäviksi sotatoimiyhtymien kenttäoikeuksissa.

Keskitysleireissä oli yhteensä 23 984 vangittua. Rakennuksia ympäröivät piikkilanka ja vartiotornit. Keskitysleireille sijoitetut olivat pääasiassa naisia, lapsia ja vanhuksia. Korkeimmillaan kuolleisuus oli kesällä 1942, jolloin se oli 400-500 henkilöä kuukaudessa. Kaikkiaan kuolleisuus Itä-Karjalan leireillä oli vuoden 1942 aikana 3516.

Puolustusvoimien hygieenikon T.W.Wartiovaaran mukaan juomaveden laatu todettiin bakteriologisissa tutkimuksissa ala-arvoiseksi. Samoin käymälät. Tarjottu ruoka oli ala-arvoista eikä siitä voinut saada riittävää määrää ravintoa. Tarttuvat taudit, nälkä ja rangaistuksina annetut pahoinpitelyt johtivat kuolemiin.

Paitsi Itä-Karjalan leirejä Mannerheimin ylipäällikkyydessä myös suomalaiset toisinajattelijat joutuivat vastaavanlaisille keskitysleireille tai asepalvelusta suorittamattomina etulinjaan tai miinanraivaajiksi. 

Venäläisten sotavankien kohtelu oli omaa luokkaansa. Maailman tilastoissa on harvoja maita, joiden sotavankileireillä olisi menehtyneitä enemmän kuin Mannerheimin alaisilla leireillä. Lisäksi sotavangit luokiteltiin eri ryhmiin joista osa luovutettiin saksalaisille tietoisina siitä, että he joutuisivat välittömästi teloitetuiksi.

Mannerheimista sanotaan, että hän ei ollut natsi. Nimityksellä ei ole merkitystä sillä häntä ajoi voimakas ylemmyydentunne ja tunneköyhyys. Hän oli rasisti. Hänen vihollisiaan olivat juutalaisbolsevikit, joiden kitkeminen juurineen oli hänen tavoitteensa.

Mannerheimin johdolla suomalaisiin iskostettiin Suur-Suomi aatetta ja venäläisvihaa, jotka antoivat sotapropagandan mukaan oikeutuksen äärimmäiseen epäinhimillisyyteen ja sotarikoksiin. Mannerheim ei joutunut Nürnbergin sotarikostuomioistuimeen eikä suomalaiseen sotasyyllisyysoikeudenkäyntiin. Hän lähti Stalinin luvalla pois maasta lomalle Portugaliin samaan aikaan kun hänen alaisensa olivat syytettyinä sodasta vastuullisina tai asekätkennästä.

Mannerheim ei tuntenut rahtuakaan empatiaa lähimpiään, syytetyksi ja tuomituiksi joutuneita  upseereita kohtaan. Lojaliteettia hän tunsi muun muassa saksalaista kenraali Erfurthia kohtaan, mikä ilmeni vierailukäynnilla tämän luona sodan runtelemassa Saksassa.

Hänet oli valittu presidentiksi siksi, että hänen johdollaan suomalaiset voisivat alistua rauhaan kesällä 1944. Hän oli johtanut Suomen valloitussotaan, nyt hän oli ainoa henkilö, joka auktoriteetillaan voisi johtaa suomalaiset ulos siitä loukosta johon hän oli kansan johtanut.

Suomessa on ollut vaikutusvaltaisia poliittisia piirejä, jotka ovat käyttäneet Mannerheimista muodostettua sankarikuvaa omien tavoitteidensa apuna. Mannerheim ei astunut ulos aatelissäädyn luomasta kuplasta koskaan. Hän ei ymmärtänyt demokratiaa eikä ollut kiinnostunut ihmisoikeuksista. Hänelle sisällissodan punaiset olivat roistoja ja huligaaneja, joiden elämä ja kärsimykset olivat hänelle yhdentekeviä. Vielä viimeisinä elinpäivinäänkin hän oli sitä mieltä, että punaisten saamat rangaistukset olivat liian lieviä.

Tämä Mannerheimin asenne on antanut tukea valkoisen Suomen historiankirjoitukselle ja valkoiselle sankaritarustolle. Se on tukenut oikeiston hegemoniaa ja estänyt punaisen osapuolen kohtelun ja oikeudettomuuden tuoman kärsimyksen käsittelyn maassamme.

Olen pyrkinyt kirjassani Lahtari, Punikki ja Teurastaja tuomaan yllä kuvaamiani seikkoja esiin perusteellisesti ja lähdeviitteillä varustettuna jotta kansalaisina voisitte kanssani miettiä, miten on mahdollista, että selkeästi sotarikoksiin syyllistynyt Mannerheim on nostettu suomalaiseksi sankarihahmoksi. Miksi lapsille opetetaan ulkoa, ilman, että he tietävät minkälainen henkilö Mannerheim oli, ihailemaan häntä?

Tässä on se vaara, että suomalaiset, jotka eivät havaitse Mannerheimin julmuutta, eivät havaitse myöskään Euroopan maissa nousevia julmia liikehdintöjä, joissa on sama rasistinen pohjavire kuin mikä Mannerheimilla oli. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mannerheimin keskitysleirit, Mannerheim, sotarikokset, rikosten peittely, empatian puute, sotapropaganda

Poliittinen eliitti hyväksyy rasismin tietyin ehdoin.

Torstai 29.7.2010 klo 13:40 - Pirkko Turpeinen-Saari

Viime aikoina on julkisuudessa käyty keskustelua venäläisten kokemasta huonosta tai ymmärtämättömästä kohtelusta suomalaisen lastensuojelun kanssa asioidessaan. Venäläinen lapsiasiamies on ehdottanut suomalais-venäläistä yhteistyötyöryhmää pohtimaan erilaisia näkemyksiä ja hakemaan ongelmiin ratkaisuja.

Suomalainen media,myös poliitikkoja haastatellen on julistanut kuinka venäläiset eivät tule tänne määräilemään ja että Suomessa toimitaan Suomen lakien perusteella. Piste.Tulee mieleen Paavo Haavikon toteamus:Suomalaiset eivät voi oppia virheistään kun he eivät tee virheitä. En ole nähnyt yhdenkään poliitikon tai virkamiehen ajattelevan julkisesti, että ongelmissa on aina kaksi osapuolta ja että rakentavaan lopputulokseen voidaan päästä vain hyvän itsetunnon perusteella antamalla arvon toisenlaisillekin näkemyksille. Jos neuvo Venäjän lakien huomioon ottamisesta taustojen erilaisuuden ymmärtämiseksi käy suomalaisten itsetunnolle miksi ei kukaan ehdota jotakin muuta rakentavaa yhteistyömallia naapurimaiden välille, jonka avulla opittaisiin paremmin ymmärtämään erilaisten käsitysten syitä.Kuinka monia yhteistyöryhmiä on tarvittu Suomen ja Ruotsin välille suomalaisten siirtolaislasten aseman parantamiseksi Ruotsissa.

Toimin seitsemänkymmentäluvulla Helsingin lastesuojelulautakunnan puheenjohtajana. Pidin ennen kokousta puheenjohtajan tunnin, jolloin asiakkaat tai työntekijät saattoivat tulla keskustelemaan luottamuksellisesti kokemuksistaan. Samoihin aikoihin oli tehty tutkimus lastensuojelutyöntekijöiden peroonallisuudesta ja työskentelytavoista. Pelkistäen työntekijät oli voitu jakaa kyyhkysiin ja haukkoihin, joista jälkimmäiset olivat byrokraattisia järjestelmiin, ohjeisiin ja normeihin pitäytyviä asiakkaisiin kylmäkiskoisemmin kuin kyyhkyset suhtautuvia henkilöitä.

Melko usein eteeni tulee avunpyyntöjä tavallisilta suomalaisperheiltä, jotka ovat joutuneet lastensuojeluviranomaisten byrokraattisen määräilevän kohtelun kohteeksi. Eräänkin äidin kolme lasta voitiin kaapata sairaaseen sukulaisperheeseen pelkkien narsistisen isän puheiden perusteella ilman, että lastensuojeluviranomaiset tapasivat kertaakaan normaalia työssäkäyvää äitiä. Jos suomalaiset itsekin saattavat joutua viranomaisten kaltoinkohtelun kohteeksi kuinka sitten ei venäläisäidit?

Se, että yksikään julkisuuden henkilö, viranomainen tai poliitikko ei nouse puolustamaan venäläisten Suomessa asuvien oikeuksia on rasismia, joka antaa mallin muillekin suomalaisille. On riipaisevaa havaita ja kokea kuinka osa venäläisistä alentaa puhettaan, jotta ei havaittaisi heidän kansallisuuttaan.Rasistinen suhtautuminen venäläisiin on ollut jatkuvaa mutta viimeaikojen asenteet ovat paljastaneet kuinka kattavaa se on myös poliittisessa eliitissä.

Toisin sanoen entinen ryssäviha on valjastettu vaalivankkureiden eteen. Kilpailu perustuslaillisten kanssa on kovaa. Ennakkoluuloja vahvistavan venäläisiin asukkaisiimme kohdistuvan rasistisen asenteen katsotaan sen mukaisesti tuovan ääniä ja empaattisen viisaan asenteen hukkaavan niitä?

Suomalaislasten kokemuksiin Ruotsissa voi erinomaisesti eläytyä Antti Jalavan kirjan "Asfalttikukka" avulla.Haluammeko samaa venäläislapsille Suomessa? Suomen yhteiskunnan murros ajoi satojatuhansia suomalaisia Ruotsiin. Venäjän yhteiskunnan murros on ajanut venäläisiä Suomeen. Pystymmekö muuhun kuin rasistiseen sydämettömyyteen?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: suomalainen byrokratia, empatian puute

Narsisti omaisena sairaalassa

Perjantai 4.12.2009 klo 11:13 - Pirkko Turpeinen-Saari

Markku Salo on kirjoittanut ansiokkaan teoksen Varo narsistia! narsisteista ja heidän uhreistaan tuomioistuinlaitoksen piirissä. Narsistin aiheuttama fyysinen tai henkinen pahoinpitely, empatian puute, jonka seurauksena narsistisesti häiriöinen ei voi sallia mitään hyvää uhrilleen on erinomaisesti kuvattu. Psykoanalyytikko Gustav Sculman on ollut tekijälle aihepiirin konsulttina. 

Ihmissuhteiden ajautuminen uhrin kärsimyksiin jopa kuolemaan ovat arkipäivää myös terveydenhuollon alueella. Valitettavasti sairaaloissa byrokratia, ajanpuute ja järjestelmän oma narsismi ei tunnista henkisen ja fyysisen väkivallan uhreja potilaina ja narsistia uhrin omaisena.

Psykiatriassa ja vanhustenhuollossa narsistin uhrien nähdään ajautuneen psykoosiin ja henkiseen avuttomuuteen narsistin vallankäytön seurauksena. Avuton vanhus tai psykoosin ajettu uhri ei kykene puolustautumaan. Mikäli terveydenhuolto ja sairaalalaitos järjestelmänä ei kykene tunnistamaan narsistisesti häiriintynyttä omaista ja estämään tämän tuhoisaa vaikutusta uhriinsa, kuka sitten pystyy?

Nuorisopsykiatrian ylilääkärinä ongelma oli tuttu. Joku omaisista pyrki kertomaan millainen nuori on ja edellytti myös, että nuori on juuri hänen haluamansa kaltainen. Avioerotilanteissa uhriksi joutunut puoliso ja usein alaikäinen lapsi kärsivät narsistisen vanhemman manipulaatiosta ja vallankäyttöyrityksistä myös sairaalassa. Lastensuojeluviranomaiset saattoivat asettua ehkä taloudellisesti hyvin toimeentulevan narsistin vanhemmuuden tukijoiksi.

Ainoa selkeä menetelmä oli ottaa kaikki osapuolet lastensuojelun edustaja mukaan luettuna yhtäaikaa pöydän ympärille. Sanat pyysin asettamaan siten, että alaikäinen nuori ymmärtää ja voi osallistua keskusteluun. Vain puhumalla asioista niiden oikeilla nimillä, tekemällä sitovia päätöksiä, jotka voitiin panna täytäntöön ja tiedostamalla sen mikä oli syvällisesti tutkittu ja oivallettu potilaan etu päästiin niin rakentavaan tulokseen kuin mahdollista.

Muussa tapauksessa narsistisesti häiriintynyt omainen pyrkii käyttämään uhkauksia esimerkiksi siten, että hän kantelee, jos hänen tahtoonsa ei suostuta. Hän vaatii, että potilashenkilön luona saa käydä vain hänen valitsemansa henkilöt vaikka se olisi potilashenkilön henkisen terveyden vastaista.

Erään sairaalan hoitajat olivat pelon vallassa kun narsistinen omainen raivosi sen johdosta, että potilaan kauan odottama ystävä oli tullut nuorta tervehtimään. He uskoivat toimineensa väärin.

Suurin osa suomalaista väkivaltaa tapahtuu perheiden sisällä. Kuinka narsisti muuttuisi hyväksi omaiseksi kun uhri joutuu sairaalaan?

 Aikuistuva nuori, aikuinen ja vanhus rakentavat itserakennettuja ystävyyssuhteita henkilöihin, jotka tuntuvat ystävystymisen arvoisilta. Omaisilla on tietyt juridiset oikeudet heidän mielenlaadustaan riippumatta. Laki potilaan oikeuksista 6. pykälä edellyttää viisaasti, että potilasta on hoidettava hänen subjektiivisen etunsa huomioiden yhteistyössä omaisten ja muiden läheisten kanssa. Siten laki ei tue yhden omaisen, puhumattakaan narsistisesti häiriytyneen omaisen oikeutta mielivaltaisiin asenteisiin tai tekoihin, jotka vahingoittavat potilasta jopa ajavat mielen hajoamiseen.

Mistä rajat narsistille? Narsistin viha on rajatonta. Uhrin kuolemakaan ei tuo helpotusta vaan narsisti jatkaa ja kohdistaa vallankäyttönsä uhria auttaneisiin henkilöihin, jotka ovat puuttuneet narsistin kokemaan omistusoikeuteen uhrista. Uhrin perintö, muisto ja muut uhriin liittyvät tekijät siirtyvät omistuksen ja vallankäytön kohteiksi. Narsisti pyrkii manipuloimaan oikeuslaitosta, mediaa ja asiaa lähemmin tuntemattomia ihmisiä. Kuten Markku Salo toteaa, narsisti usein onnistuu manipuloinnissaan mikäli asiaan ei liity narsistin empatiakyvyttömyyden tunnistavia asiantuntijoita.

Markku Salon kirja on erinomainen avaus. Seuraavaksi tarvitaan kirja narstisesta asiakkaasta tai omaisesta terveydenhuollossa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Markku Salo, uhrius, empatian puute

Epäsosiaalisuus valtaa maailman

Maanantai 31.8.2009 klo 10:23 - Pirkko Turpeinen-Saari

Epäsosiaalisuus on aikaisemmin rajattu käsittämään kaikki sellainen toiminta,joka on laitonta, lähinnä rikollisuuden synonyyminä.Psykologiselta tai psykiatriselta kannalta epäsosiaalisuudella kuvataan ihmistä,jolle on luonteenomaista kyvyttömyys ottaa toiminnassaan huomioon toisten ihmisten tunteita ja oikeuksia. Rakkaudettomuus johtaa tällaiseen ihmisluonteen muovautumiseen.

Viimeiset vuosikymmenet ovat nopesti muuttaneet yhteiskunnan ilmapiirin läpeensä epäsosiaaliseksi. Se ilmenee kaikenlaisena piittaamattomuutena toisista ihmisistä, ympäristöstä tai luonnosta. Väkivallan eri muodot läpäisevät arjen on sitten kysymys mediasta, koulusta,työyhteisöistä tai pihapiireistä.

Koulutettujen,varakkaiden henkilöiden epäsosiaalisuus ilmenee sotina,veronkiertona, rahanpesuna, veroparatiisitoimintana, korruptiona ja muina demokraattisen toiminnan puutteina. Osattomien epäsosiaalisuus vuorostaan saa ilmentymänsä koulukiusaamisena,ilkivaltana,humalassa riehumisena,paikkojen tuhoamisena,ryöstöinä ja pahoinpitelyinä.

Mainosrahoista riippuvainen media tukee rahakkaita puolueita. Lähes 20 vuotta jatkunut epäsosiaalisesta politiikasta johtuva eriarvoisuuden kasvu ei ole saanut kansalaisten tajuttavaa selitystä tiedotusvälineissä. Rahakkaiden ja koulutettujen epäsosiaalinen toiminta laillistetaan eduskunnassa. Osattomien epäsosiaalisuus vuorostaan saatetaan rangaistavaksi eduskunnassa.

Mitkään poliisivoimat eivät tule riittämään pitämään osattomien epäsosiaalisuutta kurissa mikäli osattomuutta vuodesta toiseen lisätään.

Ainoa ratkaisu luovuuden ja rakkauden kasvamisen suuntaan olisi kansainvälinen koulutettujen ja varakkaiden epäsosiaalisuuden tekeminen mahdottomaksi. Taloudellinen eriarvoisuus tulisi muuttaa lisääntyväksi oikeudenmukaisuudeksi. Päiväkotien ja koulujen voimavarat tulisi lisätä sellaisiksi, että opettajien olisi mahdollista luoda päiväkoteihin ja kouluihin empatian ja välittämisen ilmapiiri.Poliisien tehtävän tulisi jäädä tuloksia taustalla varmistavaksi voimaksi eikä nykyisenkaltaiseksi voimattomaksi vallitsevan epäsosiaalisuuden sattumanvaraiseksi kontrolloijaksi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: röyhkeys, piittaamattomuus, empatian puute