Pirkko Turpeinen-Saari
Vanha Hangontie 10,
10620 Tammisaari
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi
Milloin Suomen eliitti kasvaa aikuiseksiMaanantai 2.9.2019 klo 11.46 - Pirkko Turpeinen-Saari Suomen poliittinen ja taloudellinen eliitti hakee toistuvasti oikeutusta omalle harhaiselle historiakäsitykselleen. Tuo harha tekee mahdolliseksi vian näkemisen vain muissa, ei koskaan itsessään. Toimittaja Unto Hämäläinen on pitkässä esseessään Helsingin Sanomissa toivonut Suomen poliittisen johdon vaativan/toivovan Stalinin "suomalaisten uhrien" kartoittamista. Lehti toteaa heti seuraavana päivän presidentti Sauli Niinistön ja pääministeri Antti Rinteen puoltavan tuollaista hanketta. Väen vängälläkään ei Hämäläinen eikä kukaan muukaan eliitin suosiossa oleva toimittaja tai tutkija ole toivonut tehtäväksi selvitystä marsalkka Mannerheimin vuosina 1941 -44 hallinnoimasta Itä-Karjalasta. Siellä vallitsi koko alueella kenttäoikeus ja venäjää puhuvat vanhukset, naiset ja jopa vastasyntyneetkin raahattiin karjavaunuissa keskitysleireille. Suomalaisia Stalinin uhreja arvioidaan olleen noin 20 000. Mannerheim kokosi keskitysleireilleen 23 984 henkilöä. Kesällä 1942 500 ihmistä kuoli kuukaudessa nälkään, tauteihin ja pahoinpitelyihin. Leipää aidan ali hakemaan juoksevia lapsia saatettiin ampua. Mannerheim antoi käskyn keskitysleirien perustamisesta Saksan malliin heinäkuussa 1941 jo ennen kuin suomalaiset miehitysjoukot olivat lähteneet liikkeelle. Hän tiesi hyvin Hitlerin rasistiselle pohjalle perustetuista keskitysleireistä. Normaaliajattelussa keskitysleirien perustamista pidettäisiin sotarikoksena. Suomalainen eliitti kunnioittaa hankkeen aloittajaa ja ylläpitäjää ratsastajapatsaalla. 1930-luvulla Suomessa vallitsi suur-Suomi-ajattelu. Mannerheim julisti heinäkuussa 1941 päiväkäskyissään no:3 kuinka "etten tulisi panemaan miekkaani tuppeen ennen kuin Suomi ja Itä-Karjala olisivat vapaat". "Kaksikymmentä vuotta ovat Viena ja Aunus odottaneet tämän lupauksen täyttymystä".. Mannerheim yllytti ja mahdollisti suomalaisten asejoukkojen hyökkäykset Neuvosto-Venäjälle vuoden 1918 sisällissodan jälkeen eikä koskaan luopunut ajatuksesta tuhota Pietari ja saada aikaan neuvostovallan kaatuminen. Stalin on saattanut kokea suomalaisen Neuvostoliiton puoleisen Karjalan olleen Suur-Suomi-hankkeen Venäjän puoleinen osa. Eliitin historiankäsityksessä on toinenkin mantra. Suomi ei joutunut koskaan miehitetyksi. Saksan miehitystä ei lasketa- tietenkään. Sisällissodan aikana Suomi siirtyi Saksan täydelliseen hallintaan ja kutsui saksalaisen prinssin Suomen kuninkaaksi. Suomen eliitti piti Saksan alamaisuutta parempana kuin työväenjohtoista itsenäistä Suomea. Toisen kerran Suomi oli Saksan miehittämä 1941 -45. Suomi oli tulossa osaksi Saksaa. Ensin yhdesssä Saksan kanssa saataisiin aikaan Suur-Suomi, Pietari tuhottaisiin maan tasalle ja sitten se annettaisiin Suomelle. Suomen armeija oli täysin riippuvainen Saksasta ja Pohjoisen armeijakunnan päällikkö oli saksalainen. Jos toinen maailmansota olisi päättynyt toisin, Suomi olisi osa Saksan valtakuntaa. Neuvostoliiton velvoittamana Mannerheim joutui ajamaan saksalaiset maasta. Neuvostoliitto auttoi sodan avulla palauttamaan eliitin taas maan pinnalle ja palauttamaan Suomen itsenäisyyden aivan kuten hetkeksi vuonna 1917 Leninin antaessa Suomelle itsenäisyyden. Sen eliitti haaskasi muutamassa kuukaudessa takaisin Saksan alamaisuuteen. EU:ssa saamme jatkaa tätä eliitin tukemaa alamaisuutta. Osallistumme kaikkiin konnuuksiin, joissa Saksa on mukana. USA:n sotilaallinen läsnäolo ja vaikutusvalta Saksassa vaikeuttaa sen arviointia palveleeko Suomi enemmän USA:ta vai Saksaa. Ehkä paras vastaus on: molempia. Itsenäisiä emme ole. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mannerheimin keskitysleirit, suomalaiset Stalinin uhrit, oman syyllisyyden projektio, Saksan miehitys |
Sotarikollinen sankarina - Suomen kansan historian raskas taakkaPerjantai 2.6.2017 klo 18.24 - Pirkko Turpeinen-Saari Olen tutkinut luovaa vuorovaikutusta koko elämäni ja kirjoittanut aiheesta kirjoja. Inhimillinen kasvu ja yhteisö sekä Ahdingossa luova lapsi ja nuori; tienviittoja kasvuun ovat tärkeimmät. Jotta ihminen voi tuntea, minkälaisessa yhteiskunnassa hän elää hänen tulee tuntea itsensä. Kyky eläytyä toisten tilanteeseen paljastaa olosuhteet, joiden seurauksena omat ja tuon kanssaihmisen mahdollisuudet elää ja selvitä paljastuvat. Mahdollisuus vaikuttaa omiin olosuhteisiin ja oikeudenmukaisuuden tunnistaminen asuinyhteisössä, valtiossa ja maailmassa vaikuttavat yksilön yksilölliseen ja yhteiskunnalliseen todellisuudentajuun. Valitettavan usein, jo varhaislapsuudesta lähtien lapselle opetetaan mitä hänen tulee ajatella, sen sijaan, että hän voisi eläytymällä itse arvoida miltä asiat tuntuvat. Lapsi opii tottelemaan, jotta aikuiset osoittaisivat hyväksyvänsä lapsen, joka on täysin heistä riippuvainen. Suomen sisällissota vuonna 1918, jossa nälän ja epäoikeudenmukaisen kohtelun alainen työväki joutui taistelemaan oikeuksistaan, jakoi kansan. Sodassa suojeluskunnista muodostettu porvarillisen hallituksen armeija yhdessä Saksan armeijan kanssa kukisti kapinaan nousseet työläiset. Maan hallitus valitsi valkoisen armeijan johtoon Carl Gustaf Emil Mannerheimin, jolta puuttui lapsuudesta ja nuoruudesta lähtien eläytymiskyky ja oikeudentunto. Hän oli tunettu ilkeydestä, valehtelusta, väkivaltaisuudesta veljeään ja koulutovereitaan kohtaan. Hänet erotettiin valmistavasta koulusta tappeluiden ja ikkunoiden rikkomisen takia. Hänet erotettiin kadettikoulusta valehtelun, koevilpin, röyhkeyden ja tovereiden pahoipitelyn takia. Hän mielisteli ihmisiä, joilta hän halusi jotakin, kuten rahaa sukulaisilta. Opiskelu Pietarissa tyssäsi siihen, että hän ei läpäissyt sotilasakatemian pääsykokeissa. Komean ulkomuodon ja suhteiden avulla hän eteni kuitenkin urallaan. Hän meni naimisiin varakkaan pietarilaisen naisen kanssa, mutta tuhlasi tämän omaisuuden muutamassa vuodessa ja pari erosi. Hänet oli määrätty maksamaan vaimolleen ja kahdelle tyttärelleen elatusapua. Hän kuitenkin luonteelleen tyypillisesti mitään ilmoittamatta puolitti sen eikä vastannut vaimonsa kysymyksiin ennenkuin vaimo joutui kääntymään yhteisen ystävän puoleen, jotta tämän kautta saisi vastauksen. Vaimo joutui kulkemaan Pariisissa koko talven pelkkä kumisadetakki päällään kun ei ollut pystynyt lunastamaan ulsteriaan räätäliltä. Sisällissodan päiväkäskyssä hän muun muassa vannoo valloittavansa Venäjän Karjalan. Hän antaa myös "ammutaan paikalla"- käskyn, jonka tulkittiin sallivan mielivaltaiset teloitukset. Hänen itserakkautensa ylitti kaiken. Viipurissa valkoiset olivat koonneet kodeistaan parisataa venäjää puhuvaa siviiliä, kuljettaneet heidät kulkueena kaupungin läpi ja teloittaneet. Mannerheim suhtautui tähän raakaan joukkomurhaan piittaamattomasti ja vakavaan luonnehäiriöön viittaavalla asenteella. Sisällissodan jälkeen Saksan miehitys kesti vain vuoden 1918 loppuun. Saksan keisarikunnan romahdettua Suomi joutui suuntautumaan vähemmän saksalaiseen hallintoon. Valtionhoitaja Svinhufvud ei voinut jatkaa tehtävässä liian saksalaissuuntautuneena. Vankiloissa oli kymmeniätuhansia työläisvankeja. Mannerheimilla ei ollut saksalaisystävyyden painolastia, joten hänen katsotiin sopivan valtiohoitajaksi.Valintaa ennen oli kuitenkin laadittava armahduslaki, jossa valkoisten mm. Mannerheimin rikokset mitätöitiin. Valtionhoitaja Mannerheim toimi jälleen laeista ja oikeudesta piittaamatta. Hän salli heimosotureiden hyökätä Venäjän Karjalaan tavoitteenaan Pietarin valloitus ja valkoisen vallan palauttaminen Venäjälle. Kesällä 1919 K.J.Ståhlberg tuli valituksi ensimmäiseksi tasavallan presidentiksi. Mannerheimin hävisi vaalin. Ståhlberg ei hyväksynyt heimosotaretkiä. Hänestä tuli oikeudentuntonsa ja määrätietoisuutensa vuoksi Mannerheimin tärkein vihollinen. Ståhlberg esti Mannerheimia muodostamasta suojeluskunnista omaa yksityistä armeijaansa. Vaikka Manerheimilla ei ollut viralista asemaa, hän pelasi täysillä verkostojensa avulla kulisseissa. Hän oli oikeusministeri Åkesonin hyvä ystävä. Åkesonin käskystä etsivä keskuspoliisi pidätti 3.elokuuta 1923 Suomen Työväenpuolueen johtajat ja koko eduskuntaryhmän kaikkiaan yli 200 ihmistä. Mitään todisteita valtiopetoksellisesta toiminnasta ei löytynyt. Myöhemmin 1930 Lapuanliikeen liepeillä toimivat Kai Donner, Rudolf Walden, Petter Forström muut vanhat aktivistit pyrkivät nostamaan Mannerheimin diktaattoriksi. Mannerheim antoi 30. syyskuuta julkilausuman: "Minä toivon, että jokainen, joka muistaa vuoden 1918, on antava tukensa näille epäitsekkäille isänmaallisille pyrinnöille, jotka Lapuan liikkeen vaikutuksesta ovat päässeet julkiseen elämäämme vaikuttamaan." Svinhufvud oli kutsunut, heti presidentiksi tultuaan, Mannerheimin uudistetun puolustusneuvoston puheenjohtajaksi. Tiivis yhteistyö saksalaisten kanssa jatkui koko 1930-luvun. Herman Göring, Gestapon perustaja, oli aloittanut toisinajattelijoiden vangitsemiset ja heidän toimittamisensa keskitysleireihin. Göring kertoi Mannerheimille 1934 Saksan tulevista suunnitelmista. Hänelle kerrottin myös tulevasta sodasta. Mannerheimille ilmeisesti annettiin lupaus siitä, että Saksa antaisi aseapua Suomelle, jos Neuvostoliitto hyökkäisi Suomeen. Talvisodan alla Mannerheim oli myös määrännyt kaikkien poliittisesti epäluotetavien henkilöiden vangisemisesta. 1930 luvulta vuoteen 1944 Suomessa vangittiin poliittisista syistä 4500 ihmistä. Pelkästään lokakuussa 1939 Valtiollinen poliisi vangitsi 272 ihmistä. Talvisodassa Mannerheimin strategiana oli Leningradin ja Karjalan valtaus - ei Suomen puolustus. Hän pyrki varmistamaan Ruotsin ja Saksan tuen sotahankkeelle nk. "Pohjoismaisen yhteistyön" nimen alla. Mannerheim liittoutui Saksan kanssa sotaan Neuvostoliittoa vastaan elokuussa 1940 presidentti Kallion selän takana. Seraavana päivänä hän sopi asiasta pääministeri Rytin kanssa. Ulkopolitiikasta vastaava presidentti sai tiedon asiasta vasta kymmenen päivää myöhemmin. Tiedon saatuaan presidentti Kallio sai järkytyksestä halvauskohtauksen. Hallituksen enemmistö sai tietää asiasta vasta 24.9.1940 Eduskunnalle ulkoministeri Witting kertoi asian vasta , kun saksalaiset olivat olleet maassa jo viikon. Hitler oli tiedustellut suomalaisilta rajatoivomuksista. Yksi tiedustelun kohteista oli Mannerheim. Jos Neuvostoliitto tuhoutuisi täydellisesti rajan tulisi kulkea Äänisjärven itäpuolta Jäämereen. Jatkosodan alkaessa heinäkuussa 1941 Mannerheim viittasi jälleen "Vapaussotaan 1918" ja kutsui suomalaisia "pyhään sotaan kansakuntamme vihollista vastaan" Suomen ja Itä-Karjalan vapauttamiseksi. Siten myös jatkosota oli talvisodan ohella valloitussota. Mannerheim toimi valloitetun Neuvostoiiton Itä-Karjalan yksinomaisena johtajana. Hän johti niin sotilas- kuin siviilihallintoa koko miehityksen ajan 1941 - kesään 1944. Mannerheim antoi heinäkuun 8. päivänä, jo ennen kuin Suomen armeija lähti liikkeelle, käskyn, jossa määrättiin Itä-Karjalasta vallattavien alueiden väestön käsittelystä. Sen mukaan venäläinen väestö oli vangittava ja toimitettava keskitysleireihin. Tarkoituksena oli Suomen kansaan elimellisesti liittyvän ja rodullisesti puhtaan kantaväestön luominen Itä-Karjalaan. Kansallinen karjalan kieltä puhuva väestö sai vihreän oleskeluluvan ja epäkansalliseen, venäjänkieliseen väestöön kuuluvat saivat punaisen oleskeluluvan. Kansallista väestöä oli 37 601 ja epäkasallista 49 295. Miehitetty Itä-Karjala oli sotilashallinnon alainen, ja sen johtoon määrättiin suoraan päämajan alainen sotilashallintoesikunta. Ylipäällikön antamalla julistuksella 8.7.1941 kaikki rikokset sotatoimialueella määrättiin käsiteltäviksi sotatoimiyhtymien kenttäoikeuksissa. Keskitysleireissä oli yhteensä 23 984 vangittua. Rakennuksia ympäröivät piikkilanka ja vartiotornit. Keskitysleireille sijoitetut olivat pääasiassa naisia, lapsia ja vanhuksia. Korkeimmillaan kuolleisuus oli kesällä 1942, jolloin se oli 400-500 henkilöä kuukaudessa. Kaikkiaan kuolleisuus Itä-Karjalan leireillä oli vuoden 1942 aikana 3516. Puolustusvoimien hygieenikon T.W.Wartiovaaran mukaan juomaveden laatu todettiin bakteriologisissa tutkimuksissa ala-arvoiseksi. Samoin käymälät. Tarjottu ruoka oli ala-arvoista eikä siitä voinut saada riittävää määrää ravintoa. Tarttuvat taudit, nälkä ja rangaistuksina annetut pahoinpitelyt johtivat kuolemiin. Paitsi Itä-Karjalan leirejä Mannerheimin ylipäällikkyydessä myös suomalaiset toisinajattelijat joutuivat vastaavanlaisille keskitysleireille tai asepalvelusta suorittamattomina etulinjaan tai miinanraivaajiksi. Venäläisten sotavankien kohtelu oli omaa luokkaansa. Maailman tilastoissa on harvoja maita, joiden sotavankileireillä olisi menehtyneitä enemmän kuin Mannerheimin alaisilla leireillä. Lisäksi sotavangit luokiteltiin eri ryhmiin joista osa luovutettiin saksalaisille tietoisina siitä, että he joutuisivat välittömästi teloitetuiksi. Mannerheimista sanotaan, että hän ei ollut natsi. Nimityksellä ei ole merkitystä sillä häntä ajoi voimakas ylemmyydentunne ja tunneköyhyys. Hän oli rasisti. Hänen vihollisiaan olivat juutalaisbolsevikit, joiden kitkeminen juurineen oli hänen tavoitteensa. Mannerheimin johdolla suomalaisiin iskostettiin Suur-Suomi aatetta ja venäläisvihaa, jotka antoivat sotapropagandan mukaan oikeutuksen äärimmäiseen epäinhimillisyyteen ja sotarikoksiin. Mannerheim ei joutunut Nürnbergin sotarikostuomioistuimeen eikä suomalaiseen sotasyyllisyysoikeudenkäyntiin. Hän lähti Stalinin luvalla pois maasta lomalle Portugaliin samaan aikaan kun hänen alaisensa olivat syytettyinä sodasta vastuullisina tai asekätkennästä. Mannerheim ei tuntenut rahtuakaan empatiaa lähimpiään, syytetyksi ja tuomituiksi joutuneita upseereita kohtaan. Lojaliteettia hän tunsi muun muassa saksalaista kenraali Erfurthia kohtaan, mikä ilmeni vierailukäynnilla tämän luona sodan runtelemassa Saksassa. Hänet oli valittu presidentiksi siksi, että hänen johdollaan suomalaiset voisivat alistua rauhaan kesällä 1944. Hän oli johtanut Suomen valloitussotaan, nyt hän oli ainoa henkilö, joka auktoriteetillaan voisi johtaa suomalaiset ulos siitä loukosta johon hän oli kansan johtanut. Suomessa on ollut vaikutusvaltaisia poliittisia piirejä, jotka ovat käyttäneet Mannerheimista muodostettua sankarikuvaa omien tavoitteidensa apuna. Mannerheim ei astunut ulos aatelissäädyn luomasta kuplasta koskaan. Hän ei ymmärtänyt demokratiaa eikä ollut kiinnostunut ihmisoikeuksista. Hänelle sisällissodan punaiset olivat roistoja ja huligaaneja, joiden elämä ja kärsimykset olivat hänelle yhdentekeviä. Vielä viimeisinä elinpäivinäänkin hän oli sitä mieltä, että punaisten saamat rangaistukset olivat liian lieviä. Tämä Mannerheimin asenne on antanut tukea valkoisen Suomen historiankirjoitukselle ja valkoiselle sankaritarustolle. Se on tukenut oikeiston hegemoniaa ja estänyt punaisen osapuolen kohtelun ja oikeudettomuuden tuoman kärsimyksen käsittelyn maassamme. Olen pyrkinyt kirjassani Lahtari, Punikki ja Teurastaja tuomaan yllä kuvaamiani seikkoja esiin perusteellisesti ja lähdeviitteillä varustettuna jotta kansalaisina voisitte kanssani miettiä, miten on mahdollista, että selkeästi sotarikoksiin syyllistynyt Mannerheim on nostettu suomalaiseksi sankarihahmoksi. Miksi lapsille opetetaan ulkoa, ilman, että he tietävät minkälainen henkilö Mannerheim oli, ihailemaan häntä? Tässä on se vaara, että suomalaiset, jotka eivät havaitse Mannerheimin julmuutta, eivät havaitse myöskään Euroopan maissa nousevia julmia liikehdintöjä, joissa on sama rasistinen pohjavire kuin mikä Mannerheimilla oli. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mannerheimin keskitysleirit, Mannerheim, sotarikokset, rikosten peittely, empatian puute, sotapropaganda |