Myöhempi työni Helsingin kaupungin  nuorisopsykiatrian ylilääkärinä monipuolistui tavattomasti siitä, että tunsin myös lastensuojelutyöntekijät, laitokset, laitosten johtajat. Henkilökohtaiset ystävyydet,keskinäinen kunnioitus kaikki auttoi saamaan nuorille parempaa hoitoa.

Kunnallisvaaleihin osallistumispyyntö jätti minut mietteliääksi. Kumpi nyt sitten olisi lähempänä ajatuksiani SKDL tai suorastaan kommunistinen puolue vai SDP. Luin SDP:n ohjelman ja kommunistisen puolueen manifestin. Psykoottisia henkilöitä hoitaneelle se, että yhteisössä jokaiselta odotettaisiin kykyjensä mukaista toimintaa ja annettaisiin tarpeiden mukaan tuntui sellaiselta, että se auttaisi myös kaikkein turvattomimpia yksilöitä todella oikeudenmukaisesti. Liityin kommunistiseen puolueeseen melko teoreettisin perustein.Puolueosasto johon liityin asuinpaikkani mukaan sattui olemaan ns enemmistö osapuolen osasto. Seuraavina vuosina opin paljon puolueiden sisäisistä ristiriidoista ja siitä kuinka Suomessa asennoidutaan kommunisteihin. Erityisesti lapseni saivat kokea sen karvaasti. Lähiomainen sanoi,että kaikki kommunistit tulisi tappaa ja koulutovereilta tuli sakinhivutusta.Totalitaarisia sosialistisia maita kutsuttiin tarkoitushakuisesti kommunistisiksi, jolloin lasten oli vaikea ymmärtää miksi äiti on kommunisti.

Olin SKDL:n edustajana presidentinvalitsijamiehenä 1978.Olin tuolloin juuri kirjoittanut kirjan "Inhimillinen kasvu ja yhteisö"Kirjan lopussa on kaavio, jossa kuvaan yhteiskuntien kehitystä feodaalisesta,kapitalistiseen sitten autoritaariseen sosialismiin ja sitten demokraattiseen sosialismiin ja vihdoin kommunismiin.Kustantaja kuitenkin pyyhki jokaisessa vedosvaheessa demokraattisen sosialismi osion pois puuskahtaen" mikä se semmoinen demokraattinen sosialismi muka on!"Kirjassa emme tätä demokraattisen sosialismin vaihetta näe.