aikoina esittänyt, että Talebanin kanssa tulisi neuvotella ja, että Taleban-taistelijoiden on päästävä koteihinsa. On valitettavaa, että neuvotteluhalukkuus tulee näin myöhään Karzain suosion ollessa Yhdysvaltojen silmissä jo laskemassa. Yhdysvallathan on päinvastoin presidentti Obaman suulla ilmoittanut lisäävänsä joukkoja 30.000 sotilaalla.

Tosiasioiden tunnustamista edustaisi se, että kansainvälinen yhteisö myöntäisi kyseessä olevan sisällissodan tai ainakin sen, että suuri osa Afganistanin väestöstä on syvästi uskonnollista ja pitää Talebania kansainvälisiä joukkoja miellyttävämpänä osapuolena.

Kaikissa konflikteissa eri osapuolten kuuleminen ja ottaminen mukaan ongelmien ratkaisuun on ainoa kestävän rauhan perusta.

Aseteollisuus tarvitsee koekenttänsä ja sijoittajat vaativat kasvavaa tuotantoa ja kulutusta. Jo kymmenisen vuotta sitten luin belgialaisesta De Morgen -lehdestä Britannian Anglikaanisen kirkon ja merkittävien eliitti-yliopistojen sijoittavan varojaan aseteollisuuteen. Ehkä osa suomalaisistakin sijoittajista tekee niin. Kun taloudellinen voitontavoittelu irtoaa etiikasta ja moraalista on seurauksena ihmisyyden vastaisen väkivallan normalisoiminen.

Sitten voikin Suomen ulkoministeri lapsekkaasti huudahtaa " ei anneta Afganistanin romahtaa" ikäänkuin kysymys olisi hyväntekeväisyydestä tyyliin " business as usual".